Näyttämö sama kuin ensimmäisessäkin näytöksessä, mutta tupa on siistitty, sillä on sunnuntai. Ikkuna on auki.
1:nen kohtaus.
Vappu ja Iitu.
IITU (Istuu patapenkillä. Hänen edessään on kehto, jonka jalkopää on patapenkkiin päin. Iitun jalat ovat toinen toisella, toinen toisella puolen kehtoa jalaksella)
Mariaana se kaupungilla
Asteli taitavasti,
Siksi kun tuli oma kello
Kymmenehen asti.
Mariaana kun kotia tuli
Isä portoksi tervehti häntä,
Mariaana se rivollilla
Hengen isältänsä.
VAPPU (Tulee kamarista).
Eikö Pikku-Aapo nuku?
IITU (Siirtyy kehdon vieressä olevalle tuolille istumaan ja katsoo kehtoon. Puhuu lapsen kielellä).
Eihän te Aapo nuku. Timmut vain niin tuurina. — Nuku, nuku nyt. Muuten minä laulan sinulle sitä rumaa meijerilaulua.
No, älä viitsi sitten keinuttaa. Ei se taida nukkua.
IITU (Katsoo edelleen kehtoon).
Eihän te miet viitti. (Nostaa äkkiä päänsä ja katsoo Vappuun.) Tykkääkö
Vappu Aaposta.?
VAPPU (Hätkähtää ja vähän nolostuu).
— Jaa, niin, Pikku-Aaposta. Tykkäänhän minä.
IITU (Nyökkää hyväksyvästi, mutta saa uuden ajatuksen).
Mutta tykkääkö Vappu sitten Aapo-isännästä?
VAPPU (Tiukasti).
Mitä sinä tuollaisia joutavia kyselet?
En minä mitään pahaa —, mutta ajattelin, että sitten kun te menette naimisiin, niin enkö minä pääse sitten lapsenpiiaksi Vapulle?
Emme me mene koskaan naimisiin.
IITU (Ihmeissään).
No mutta miksette? Aapo-isäntähän on niin komea mies ja hyvä. — Se puhuu aina minunkin kanssani niinkuin Vappukin. Ja sitten se kysyy aina, että mitä Iitulle kuuluu ja kuinka lapset voivat ja mitä Vappu tekee ja —
Mitä sinä silloin sanot?
Minä sanon, että minulle ei kuulu mitään ja että lapset voivat hyvin ja sitten minä kerron mitä Vappu tekee. (Muistaa äkkiä.) Mitä varten Vappu eilen itki?
VAPPU (Toruvasti).
Oletko sinä jo senkin kertonut Aapo-isännälle?
IITU (Vakuuttavasti).
En ole. — Enkä kerrokaan, jos Vappu kieltää.
Ei se mitään ollut —, mutta et saa sitä kertoa.
IITU (Vakuuttavasti).
En kerro. — Mutta saanko sitten tulla Vapulle lapsenpiiaksi?
VAPPU (Koettaa olla arkipäiväinen).
Älä nyt puhu lapsellisia! — En minä huoli Aaposta eikä (vähän surullisesti) Aapo huoli minusta — enää.
IITU (Inttäen).
Mutta Aapo-isäntä tykkää. — Minä olen nähnyt kuinka se aina katsoo, kun Vappu kävelee pihalla, ja sen silmät ovat silloin niin merkilliset — aivan kuin ne nauraisivat.
VAPPU (Innostuu huomaamattaan).
Koska sinä olet sellaista nähnyt?
Monta kertaa! Eilenkin ja tänä aamuna.
VAPPU (Havahtuu ja koettaa olla arkipäiväinen).
Sinä olet erehtynyt. Ei se mitään merkitse. (Katselee ympärilleen etsiäkseen uutta puheenaihetta). Käypäs hakemassa vähän puita, koska näkyvät olevan aivan lopussa. (Iitu menee ulos).
2:nen kohtaus.
Vappu, Aapo ja Iitu.
VAPPU (Istuutuu kehdon viereen, selkä ikkunaan päin).
No, Aapo, mitä sinulle kuuluu?
AAPO (Menee ikkunan ohi ja kuulee nimensä, pistää päänsä ikkunasta sisään ja katselee vähän ihmeissään, mutta huomaa, että Vappu puhuu toiselle Aapolle. — Jää kumminkin ikkunaan).
VAPPU (Laskeutuu polvilleen kehdon viereen ja katsoo kehtoon).
Sinä olet niin kiltti poju. — Sinä et rupeaisi meijeriä laittamaan kaikkien kiusaksi, niinkuin se toinen. Se on paha mies, se suuri Aapo. Se tahtoisi viedä maidon meijeriin, niin että sinäkään et saisi maitoa. Ja silloin sinun poskesi menisivät aivan kurttuun niinkuin mummun posket. Mutta Vappu ei anna viedä kultaselta ruokaa. Sinusta täytyy tulla suuri ja vahva — niin suuri kuin siitä toisestakin Aaposta. — Voi, kuinka sillä oli leveä kämmen! Ja käsivarret! Ne olivat niin vahvat! — Mutta se on paha mies, oikein paha — paha — paha — (Viimeiset sanat tulevat melkein itkunsekaisesti).
AAPO (On kuunnellut ikkunassa aluksi huvitettuna, mutta tulee lopulta noloksi, kuopaisee harmistuneena korvallistaan ja poistuu ikkunasta).
IITU (Tulee ulkoa tuoden puita, jotka heittää uunin eteen.)
VAPPU (Nousee kehdon äärestä).
Nostetaan Aapo tuonne kamariin. Ehkä se siellä sittenkin nukkuisi.
IITU (Ravistelee hamettaan. Ottaa kiinni kehdon toisesta päästä).
Eikö Aapolle pitäisi antaa maitoa?
Niin, ehkäpä se sitten paremmin nukkuisi. — Lämmitä sinä vähän. (Iitu ja Vappu kantavat kehdon kamariin).
IITU (Tulee kohta takaisin, käy hakemassa ulkoa kivivadin, jossa on maitoa. Kaataa siitä maitoa pieneen pannuun, jonka panee tulelle, ottaa sitten lapsensarven, jota rupeaa pesemään).
AAPO (Tulee ulkoa, katselee ihmeissään, kun ei enää löydäkään Vappua. —
Iitulle).
Iituko täällä vain on yksin kotona. Mitäs Iitulle kuuluu ja voivatko lapset hyvin?
Ei minulle mitään kuulu, ja lapset voivat hyvin ja Vappu on tuolla kamarissa Pikku-Aapoa nukuttamassa. (Pesee sarven sisältä).
Mahtuuko Iitun koko käsi tuonne sisään?
IITU (Naurahtaen).
Tottahan nyt. — Mutta Vapun mahtuu myös.
Onko Vapullakin niin pieni käsi?
On. Meillä on aivan yhtä suuret kädet ja yhtä paksut sormet.
Vai niin! — Näytäpäs kättäsi. (Iitu tarjoa ensin oikeaa kättä) ei kun tuota toista. — Kovin ovat hoikat nämä sormet. — Minä oikein mittaan. (Ottaa penkiltä langan pätkän.) Ei tämä ole kuin puolitoista tuumaa — tämä ympärysmitta. (Pistää langan iloisena kellon kuoren sisään).
VAPPU (Tulee kamarista).
Eikö se maito ole jo lämmintä? (Aapolle kylmästi.) Kas, päivää.
AAPO (Istuutuu vasemmalle, sängyn luo).
Päivää.
Kyllä tämä jo lämmintä on. (Antaa sarven Vapulle.)
VAPPU (Kaataa pannusta maitoa sarveen. — Pisteliäästi ja pikkuvanhasti).
Täytyy tässä vielä koettaa ruokkia noita lapsiraukkoja maidolla, ennenkuin te olette sen meijerin tänne saaneet. (Antaa sarven Iitulle, joka menee kamariin, mutta mennessään katselee vähän suruissaan Vappua ja Aapoa, joilla näyttää olevan riita syntymässä).
AAPO (Vähän leikkiä laskien).
Mutta tämän talon isäntähän sanoi eilen, että »piru vieköön meijerin», niin että kyllähän nämä lapset saavat maitoa vastakin.
VAPPU (Hymähtäen).
Mikä sen tietää! — Ja onhan niitä muitakin lapsia — ja aikaihmisiäkin, jotka joutuvat kärsimään.
AAPO (Koettaa rauhoittaa).
No mutta eihän se meijeri nyt niin —
VAPPU (Kivahtaen).
Älä sinä puolusta ollenkaan. Kyllä se tiedetään. (Sulkee ikkunan).
Eikä tänne oikein suurta meijeriä ole aiottukaan.
Ei sillä ole väliä! Suuri tai pieni! Synti on sama.
3:s kohtaus.
Vappu, Aapo, Kiililän Kalle, Enkkeli ja Iitu.
KALLE (Tulee läähättäen ulko-ovesta).
Päivää! Onko isäntä kotona? (Odottamatta vastausta ja vilkaistuaan ympärilleen menee kamariin.)
Olipa sillä kiire!
VAPPU (Pisteliäästi).
Taitaa juosta niissä meijeriasioissa.
AAPO (Naurahtaa).
Kalle juoksee muilla asioilla! — Leppälän Mariaana näkyi äsken tulevan tuonne pihaan poikansa kanssa ja minä luulen, että sillä on vähän asiaa Enkkelille. — Ja sitä varten Kallellakin on kiire.
VAPPU (Edelleen pisteliäästi).
Ja kiire sillä on Enkkelilläkin. — Tuskin puolta vuotta on siitä, kun sisko kuoli — (Pikkuvanhasti.) Mutta sellaisiahan te miehet olette.
AAPO (Arkipäiväisesti, joten härnääminen tulee kärkevämmäksi, mutta kumminkin veitikkamaisesti).
Niin, tarvitseehan talo emännän. — Ja eihän sillä ole väliä — vaimo kuin vaimo. (Vilkaisee Vappuun).
VAPPU (Nakkaa niskaansa).
Niin, mitäpä sillä on väliä! — Ja meijeri kuin meijeri.
KALLE (Tulee kamarista ja menee kiireesti ulos).
ENKKELI (Tulee kamarista hyväntuulisena, mutta vähän hermostuneena. Panee tullessaan pyhätakkia päälleen, mutta pistää vahingossa oikean käden vasempaan hihaan. — Aapolle).
Kas, päivää! (Takille.) No mikä peijakas! Mikä siitä on hihan vienyt? (Saa vian selville). No, katsokaas nyt, kun takki oli mennä nurin päin. — Jaa, (Hymyilee) mutta se merkitsee hyvää onnea. — Vappu, panepas sinä kahvipannu tulelle! Täällä on kahvia ja sokeria (Ottaa housuntaskustaan tötterön).
VAPPU (Ryhtyy kahvinkeittoon. Ottaa uunin takaa mustuneen kahvipannun ja panee sen »raakustan» roikkumaan)
Tuo se kahvi sitten tuonne kamariin. (Kävelee lattialla, silittelee pukuansa, ottaa lakin päästään ja silittää tukkaansa. Katsoo sitten ulko-ovelle. — Hymyillen).
Joo, niin. Nyt sitä sopisi vaikka vierasten tulla.
AAPO (Vähän hymyillen).
Taitaakin olla sitten parasta näin lähimmän naapurin väen mennä pois.
(Menee ulos).
ENKKELI (Vapulle).
Missä lapset ovat? — Ajattelin, että jos niidenkin pitäisi tulla näyttämään itseään.
Aapo ja Pentti ovat tuolla kamarissa —
Sano »Peenhartti», niinkuin sen nimi oikein on.
VAPPU (Vähän tiuskaisten).
Niin, Aabraham ja Bernhartti ovat kamarissa ja Pikku-Enkkelrehti ja
Valtemari ja Angelika ja Ritsoffi ovat tuolla pihalla — missä lienevät.
Ne pitäisi hakea kotiin.
Saa Iitu mennä etsimään. (Avaa kamarin oven.) Iitu! Nukkuvatko ne molemmat?
IITU (Kamarista, kuiskaten).
Kyllä ne nyt jo nukkuvat.
(Tulee sisään).
Menepäs hakemaan toisetkin lapset kotiin.
Mistähän ne taasen löytää! (Menee ulos.)
4:s kohtaus.
Enkkeli, Vappu.\ Mariaana, Pikku-Kalle. Kiililän Kalle ja Susso.
(Marianna, Pikku Kalle, Kiililän Kalle ja Susso tulevat sisään.)
ENKKELI (On hämmästyvinään). Sieltäpä tulee vieraita! — Päivää!
MARIAANA (Noin 30-vuotias, pöyhistelevä ja leiskuva käytökseltään, kävelee soutamalla ja hartioitaan heiluttaen, on vähän yksinkertaiinen. Puettuna monur hameisiin, silkkisaali harteilla ja toinen käsivarrella, silkkihuivi päässä. — Ylpeästi).
Hyvää päivää taloon! (Kättelee Enkkeliä, mutta ei huomaakaan
Vappua.) Oli vähän asiaa tuolle opettajalle ja ajattelin, että käyn
samalla katsomassa kuinka Enkkeli voi, kun kerran tuttujakin ollaan.
(Istuutuvat).
ENKKELI (Hymyilee ystävällisesti ja tyhmän näköisenä).
Niin sopiihan se, niin —
Mariaana tuli kirkosta ja nyt kotimatkalla sopii vähän kyläilläkin, kun kotona on kaksikin piikaa.
Vai oikein kaksi.
Niin, ettei tarvitse mennä vettä kantamaan ja muihin sellaisiin touhuilun näin emäntäihmisen.
Niin, aivan niin.
Vaikka en minä työtä pelkää. Kyllä minä kannan korennon toisesta päästä siinä kuin toinenkin, mutta isä sanoo aina, ettei minun tarvitse, kun kerran kannattaa piikoja pitää.
Kuinka suuri se teidän talonne oikein on?
No siinähän on lääniä niin, että ei suinkaan Mariaana tiedäkään, kun metsääkin on kolmattasataa tynnyrinalaa.
Niin. Onhan siinä lääniä.
Mutta eikös Leppälän metsä ole myyty puulaakille?
Ei pitkiin aikoihin. (Pikku Kallelle.) Kalle. Kuinka vanha sinä nyt oletkaan?
PIKKU-KALLE (On istunut välinpitämättömän näköisenä. — Jurosti).
Kahdennellatoista.
Niin. Siitä on nyt kaksitoista vuotta ja silloinkin myytiin vain kahdeksantuumaisiin asti.
Ja Mariaanalleko kuuluu kolmasosa kaikesta?
Niin. Velimies saa kaksi kolmannesta ja minä yhden kolmanneksen, kun isästä aika jättää. Mutta nyt kohta minä saan lehmän ja varsan ja piirongin ja vaatteita —
SUSSO (Keskeyttää).
Ja niitä on paljon. Hi, hi. Niin että aitan orret notkuvat. Ja sitten
Mariaana saa kuu-sisa-taa markkaa rahaakin.
Vai kuusisataa markkaa!
MARIAANA (Pikku Kallelle).
Menepäs katsomaan vähän hevosta. (Ottaa hameen taskusta sokeripalan.)
Tässä saat sokeripalan.
(Pikku-Kalle menee vastahakoisesti ulos).
MARIAANA (Vähän hiljaisemmalla äänellä).
Ja Helperi, tietääkös Enkkeli, se Helperi maksaa Kallesta vielä kahdeksan markkaa kuukaudessa siihen asti, kun Kalle täyttää viisitoista. — Ja se Helperi on hyvä maksaja, ei se jätä rästiin.
KALLE (Kuin ulkolukua).
Mutta hyvä se on tämä Heikkiläkin. Ei tätäkään taloa rasita intekningit eikä syytingit ja neljä lypsävää ja mulli ja kaksi vasikkaa on navetassa eikä ole porvarille velkaa, kun joka vuosi jää viljaa syömättäkin, vaikka sioillekin annetaan, niin etteivät tahdo kävelemään päästä.
ENKKELI (Hymyillen).
Niin kyllähän se niin on —
(Iitu ja lapset tulevat ulkoa).
Siellähän ne lapsikullatkin tulevat.
Niin — siellähän ne näkyvät tulevan.
(Iitu ohjaa lapset Enkkelin luo).
MARIAANA (Katsoo lapsiin).
Kuinka monta lasta sitä Enkkelille jäikään?
Kuusi — niin kuusi.
Tässähän on vasta neljä.
Niin, kaksi nukkuu tuolla kamarissa. — Tässä on isän kaima. (Näyttää pisintä poikaa.) Sen nimi on Enkkelrehti niinkuin minunkin. (Muokkaa sukkeluuden, jolle itse nauraa.) Ja vaikka sitä sanotaan Pikku-Enkkelrehdiksi, niin kyllä siitä tulee yhtä rehti mies kuin isästäkin. — Tuo tuossa on Valtemari ja tuossa talon ainoa tytär »Likka» (Joutuu hämilleen.) Niin — Likka — sanottu vain Likaksi. (Vapulle.) Mikä sen nimi oikein onkaan?
Angeliika.
Niin, Ankelikkahan se on. Ja tuossa on Ritsoffi. Ja tuolla kamarissa on vielä kaksi poikaa. Vanhemman nimi on Peenhartti ja nuorimman vain Aapo. — Tuo Vappu tahtoi, että siitä tulisi Aapo. (Lapsille) Saatte nyt taas mennä.
(Lapset juoksevat ulos. Iitu menee perempänä olevaan kamariin. Vappu vie kahvitarjottimen kuppeineen etummaiseen kamariin. — Susso saattelee lapset ulos ja jää sitten takkakivelle istumaan.)
Siinä on pulskia miehenalkuja ja tuhti likka. Posket kaikilla kuin nisupullat. Mutta ne saavatkin kylliksi lehmällistä, kun tästä talosta ei viedä mitään meijeriin.
Niin, ei viedä nyt eikä koskaan!
Joo. Tässä talossa saavat emäntä ja lapset ja palkolliset oikeaa ruokaa.
ENKKELI (Hyväksymisiä odottaen).
Niin, — oikeaa ruokaa.
Eikä tässä kylässä meijeriä olekaan.
Mutta kun minä kuulin, että täällä teillä olisi juuri tänä päivänä meijerikokous.
KALLE (Hätäisenä).
Niin, kyllähän se, mutta ei se mitään —. Se on vain tuon opettajan ja toisen talon Aapo-isännän touhuja.
Niin sellaisia joutavia tohinoita.
Niin juuri, joutavia tohinoita. Ei tämä meidän isäntä sellaisiin rupea. Se sanoi eilen itsensä niin kirkkaasti siitä irti. Se sanoi jotta »piru vieköön koko meijerin».
Mutta millä sitten talolliset rahaa saavat, jollei meijeriä ole. — Isäkin aina sanoo, että ei se rahaa tuleta, jos joskus voinaulan kirnuaa ja sen juoksuttaa kauppapuotiin, se raha kuluu siinä samassa, mutta kun kerran kuukaudessa saa litviikin meijeristä, niin sillä jo makselee vähän palkkojakin. Viime kuussakin meillä nostettiin vähän päälle neljäkolmatta markkaa. Ja se on jo rahaa, se.
ENKKELI (Hämmästyen).
Niin on. Paljon se on.
KALLE (Arastellen).
Viedäänkö Leppälästä maitoa meijeriin?
Viedään toki! Eikä talossa rahanpuute muuten lopu. Niin sanoo isäkin.
Joo, niin. — Sitähän se opettajakin, — että ei talonpoika muulla rahaa saa.
MARIAANA (Tiukasti).
Ja sellaisessa talossa, jossa on ainainen rahanpuute, on raskas olla emäntänä.
ENKKELI (Avuttomana).
Niin — toki — (Kiusallinen äänettömyys.)
KALLE (On hieronut päätään, saa yht'äkkiä aatteen).
Mutta kun se meijerikokous on tänä päivänä, niin pianhan se meijeri tännekin saadaan, jos se niinkuin ehtona olisi.
ENKKELI (Ilostuen).
Juu, niin. Pianhan se saadaan.
VAPPU (Tulee kamarista).
Nyt se kahvi olisi valmista.
Niin, mennään juomaan kahvia, kun Vapulla sattuu olemaan valmiina. — No
Mariaana ja Kalle, käydään tänne kamariin.
(Vappu vie kahvipannun kamariin).
ENKKELI (Hymyillen).
Tämä on se emännän ja isännän kamari. (Menee kamariin jättäen oven auki).
Mikä kultaselleni on tullut?
PIKKU-KALLE (Itkien).
Niin kun ne pojat sanoivat, että minä olen meijerimaidolla ruokittu.
(Kalle katsahtaa Pikku-Kallen surkeutta ja menee kamariin).
Kalle-parka! Mennään tuonne kamariin, niin saat kahvia. (Menee
Pikku-Kallen kanssa kamariin ja panee oven kiinni).
SUSSO (Katsoo pettyneenä kamariin päin. Jää istumaan takkakivelle, huojuttelee ruumistaan).
5:s kohtaus.
Susso, Janne, Fiia, Enkkeli ja Vappu.
JANNE (Tulee ulkoa vähän arastellen, katselee ympärilleen).
Johan ne vieraat ovat menneet.
SUSSO (Happamana).
Vieraat ovat tuolla kamarissa kahvia juomassa.
FIIA (Tulee ulkoa, kuulee Susson sanat).
Ja Susso on siinä, vaikka Susso on suurimman vaivan nähnyt.
PIKKU-KALLE (Tulee likaisena ja itkien ulkoa).
SUSSO (Muka rauhallisesti).
Eihän sitä taas sovi noin isäntäväen kanssa — eheei —
Niin, sellaistahan se on, että isännät ne parhaat palat aina ottavat yksin.
FIIA (Sussolle innokkaasti).
No, tuleeko niistä pari?
Tulee toki! (Supattaen). Ja silloin ei tästä talosta lopu kurnaali.
VAPPU (Tulee kamarista ja kuulee Susson vuorosanat).
Mitä Susso sanoo?
Sanoin vain, että kun Mariaana tänne tulee emännäksi, niin ei täältä kurnaali lopu.
FIIA (Jannelle).
Siinä sen nyt kuulit.
Kyyrieleison! Sanoivatko ne niin?
Mutta Enkkelihän sanoi eilen, että meijeriä ei laiteta.
Sanoi, mitä sanoi, mutta äsken se sanoi toista.
(Fiia on kierrellen kaarrellen mennyt kamarin oven luo ja rupeaa kuuntelemaan).
VAPPU (Fiialle).
Mitä sinä siellä teet?
St. (Kuiskaten.) Ne puhuvat juuri meijeristä. — Olkaa hiljaa, että kuulen. — Isäntä sanoi, että (matkii Enkkeliä) »niin laitetaan vain meijeri. Kyllä se sopii». (Kääntyy takaisin oveen päin kuunnellakseen).
ENKKELI (Avaa kamarin oven ja katselee tupaan).
Susso — niin, Susso tulee tänne kamariin. Täällä olisi Sussollekin kahvia.
(Fiia vetäytyy pelästyneenä ovelta).
SUSSO (Hyvillään).
No enhän minä — mitä se isäntä nyt joutavia. —
Kyllähän se kahvi joskus maistuu. (Menee kamariin).
Niin toki. Kyllä se maistuu. (Menee kamariin ja sulkee oven).
6:s kohtaus.
Vappu, Janne, Fiia, Iiska, Justus ja Miina.
Niin, kyllähän se kahvi maistun.
FIIA (On mennyt takaisin ovelle kuuntelemaan).
Nyt ne särpivät kahvia eivätkä puhu mitään.
Mitä siinä viitsit kuunnella! — Jos laittavat meijerin, laittakoot, ja jos niistä tulee pari, niin tulkoon. Samahan se on.
Nyt Kalle sanoi, että eikös se sovi, että te menette yhteen.
VAPPU (Uteliaana).
No, mitä Marianna sanoo?
Se sanoo — (Kuuntelee, kääntyy sitten tupaan päin ja vilkaisee Janneen.) Se sanoi, että sopiihan se, mutta ensiksi pitää Huhtajärven kylässä olla meijeri.
VAPPU (Kuivasti).
Vai niin! (Menee perempään kamariin).
JANNE (Synkkänä).
No, sitten se on valmista. (Menee ikkunan luo ja puhuu siitä.) Iiska ja Justus. Tulkaa vähän tänne. (Kääntyy tupaan päin.) Sanon niillekin, mitä tässä tulemassa on. Ne luulivat, että koko meijerijuttu loppui, kun isäntä eilen niin sanoi.
(Iiska ja Justus tulevat ulkoa. Iiska on noin 30-vuotias, kuivettunut, aina hämmästynyt ilme kasvoilla. Justus on noin 18-vuotias, roteva, koettaa esiintyä miehekkäästi ja hakee hyväksymistä varsinkin Jannelta).
Joo, kyllä se on sillä lailla, että kyllä ne sen meijerin laittavat.
Meidän isäntä sanoi juuri tuolla kamarissa niin.
Älä nyt?!
Vai niin sanoi! — Mitähän ne sillä tarkoittavat? Eihän ihminen voi sitä ranttalurjua syödä.
MIINA (Noin 30-vuotias, yksinkertainen, mutta omalla tavallaan koreilunhaluinen ja ihailee opettajaa. Tulee ulkoa ja menee Fiian luo. — Fiialle).
Mitä täällä on tapahtunut?
(Fiia selittää meijerijutun Miinalle, joka sen jälkeen jää tylsänä silmiään räpytellen katsomaan suoraan eteensä).
JUSTUS (Pääasiallisesti Jannelle).
Pappilan porsaatkin kuolivat, kun saivat sitä meijerimaitoa.
Niin, kun ne panevat siihen alunaa. Tietäähän sen, että myrkky on myrkkyä.
Se on vain ihme, kuinka ne siat sitä ollenkaan syövät.
No, sen ymmärtää, kun ne nyt kerran ovat järjettömiä luontokappaleita ja nälkä kun on.
Miltähän se oikein maistuu se kurnaali?
MIINA (Kasvot tulevat yhtäkkiä eloisiksi).
Miltä se velli maistui, jota sinä äsken söit?
Se oli hyvää velliä ja minä soinkin sitä kolme vadillista.
Hyvää se oli minunkin mielestäni, mutta se oli meijerimaidosta keitettyä.
Sinä valehtelet!?
Mistä teille olisi meijerimaitoa tullut?
Leppälän Mariaana toi opettajalle kannullisen maitoa ja siitä se velli keitettiin.
Oliko se sitten meijerimaitoa?
Kylläkai se oli, koska isäntä sitten sanoi, kun se sitä velliä söi, että meijerimaidosta tulee hyvä velli.
Sinäkö sen keitit?
Minä sen keitin.
Etkä sanonut mitään. Totisesti, jos minä nyt kuolen, niin on se sinun syysi.
En minä tiennyt, että se oli meijerimaitoa.
Kyllä kurnaali pitäisi osata eroittaa oikeasta maidosta.
JUSTUS (Ylpeillen).
Enpä minä syönyt sitä velliä.
Niin, kun olit kylällä.
FIIA (Vilkaisee Janneen).
Vai niin, että jo toisessa talossa syödään kurnaalia.
IISKA (Hätäisesti).
Voi hyvät ystävät! Tuntuu aivan kuin minun vatsani halkeisi —
Sinä söit kai niin paljon.
IISKA (Ärähtäen).
Kyllähän minä tunnen koska vatsa on täysi ja koska sitä muuten puhistaa. (Melkein itkunsekaisesti.) Kuule, Justus. Kuinka niiden pappilan porsaiden kävikään?
Vatsa oli vain ruvennut pöhistymään ja pöhistynyt pohistymistään.
IISKA (Koettelee vatsaansa).
Aivan niin. —J oo. — Juuri niin!
Ja sitten oli joka porsas vain muutaman kerran kiljaissut, ja niin oli henki mennyt.
Herra siunatkoon! — Ei muuta kuin muutaman kerran kiljaissut! — Hyvät ihmiset. Minua niin pullistuttaa! Eikö teillä ole mitään lääkettä?
Viina olisi hyvää, mutta kun sitä ei ole näin renkimiehellä.
Joo. Sehän käärmeen myrkkyynkin on hyvää.
Eiköhän tuollaiseen puhistustautiin olisi jästi hyvää. Sitä muori käytti.
Anna sitten sitä. (Koettelee vatsaansa.) Koettakaa, hyvät ihmiset! Eikö se ole paisunut?
(Fiia laskeutuu lattian alle kellariin.
Janne ja Justus koettelevat Iiskon vatsaa).
Joo, kyllä on kovasti pinnattu. — Kumma kun se Aapo-isäntä viitsii tehdä tuollaista koninleikkiä.
Ei se ole isännän syy. Opettaja se on kaiken pahan alku ja juuri.
Ei opettaja ole paha. Opettaja on niin korkeasti oppinut ja hyvä mies.
Se, se vain tarvitsisi saada kunnolleen oikein miehen kädestä.
Niin tarvitsisi.
FIIA (Nousee kellarista, antaa tuopin Iiskälle).
Tässä sitä nyt on sitä käytettä.
IISKA (Katselee tuoppiin). Mitenkä minä teen? Juonko minä vai syönkö minä tätä?
Juo nyt ensin, mitä juomalla lähtee ja syö sitten loput.
IISKA (Juo tuopista).
Hyi, (Sylkäisee) tphyi! Kyllä on pahaa! Niinkuin sianruokaa! Mutta sianruokaahan se on kurnaalikin.
Syö nyt vain loputkin siitä astiasta.
IISKA (Kaivaa sormellaan tuopin pohjaa ja kaataa suuhunsa. — Ähkii ja puistattelee).
(Kaikki ovat seuranneet osaaottavina ja vakavina Iiskän toimia).
FIIA (Tuo kaljatuopin pöydältä).
Juo tuosta kaljaa päälle.
(Iiska juo).
Eiköhän se nyt sentään auta.
Miltä nyt tuntuu?
Tuntuu kuin se lääke ei tahtoisi mennä sen kurnaalimyrkyn kimppuun, mutta en minä sitä poiskaan päästä, jotta sopikoot nyt siellä välinsä. (Puree hampaat yhteen).
JANNE (Viittaa Iiskään).
Joo, tässä on taasen yksi ennustus ja tunnusmerkki siitä, mitä tuleman pitää, kun se meijeri valtaan pääsee. Siitä tulee sellainen mylläkkä ja sekamelska, että kuninkaat ja kirkkoherratkin heittävät kuperkeikkaa ja maan päälle tulee valmis helvetti.
Joo — että valmis helvetti! — (Jannelle, puoliksi kysyvästi.) Mutta kyllä kai ne isännät päänsä pitävät.
JANNE (Ensin miettien, sitten vähitellen innostuen). Jos minä menen sanomaan niille kokoukseen oikein kovat sanat! — Minä sanon niille, että sellainen ei passaa ja että se meijeri on jumalanviljan pilkkaamista. Minä kuuletan ne niin, että niiden korvat vielä huomennakin pillittävät. Minä sanon, että kun pappilan porsaatkin kuolivat kurnaalista, niin me emme sitä syö. Minä sanon, että työmies on palkkansa ansainnut ja ei sinun pidä riihtätappavan härjän suuta kiinni sitoman.
IISKA (Jonka hiiva on humalluttanut).
Mutta tämähän on oikein mukavaa! Myrkky tappelee minun vatsassani lääkkeen kanssa. Se kuohuu ja kiertää siellä, niin että tohina kuuluu ja minun päätäni niin kummallisesti viemistää. (Horjuu.) Ja sen minä sanon, että minä uskallan kiljaistakin, vaikka kaksi kertaa. (Hiljempää Justukselle.) Eikös, kuule Justus, eivätkös ne porsaat kiljaisseet edes kymmenen kertaa?
MIINA (Hyökkää Iiskan luo).
Iiska kulta, oletko sinä sairas?
IISKA (Juhlallisesti mutta vähän sammaltaen).
Eriä, vaimo, minusta, koska se opettaja on niin hyvä mies.
MIINA (Menee Fiian turviin. — Melkein itkien).
Jokohan Iiskalle tuli lähtö?
Iiska! Mikä sinua oikein vaivaa?
Minun on niin hyvä olla.
MIINA (Nyyhkyttäen).
Niin, niin. — (Melkein saarnanuotilla.) Kuoleman edellä aina tuskat loppuvat, ja köyhän on silloin helppo lähteä.
JUSTUS (Jannelle).
Ettei se jästi vain mennyt sen päähän.
IISKA (Justukselle).
Ei mennyt! — Mutta kun se kurnaali on meijerissä pyöritetty aivan hulluksi ja kun se nyt pääsi minun vatsaani, niin se pitää vanhat tapansa. Se pyörii siellä niin riivatusti, että on oikein mukava kuunnella. — Kuulkaa pojat, kuinka se kurisee, eikä se nälkää kurise.
Mutta sinähän aivan hoipertelet. (Tukee Iiskää).
Niin, kun se kurnaali hurraa tuolla sisällä, niin se heiluttaa minuakin.
(Janne tukee myöskin Iiskää. Miina nyyhkii ja niistelee nenäänsä. Fiia lohduttelee Miinaa).
Ja minun tekee mieleni laulaa sitä laulua, että
Ulkomailta kaikki ne keksinnöt tulee
Niinpä —
(Keskeyttää yht'äkkiä laulun. Puristaa molemmin käsin vatsaansa ja katsoo suurin silmin kauas avaruuteen. Huutaa sitten aivan selventyneenä.) Päästäkää irti! (Juoksee käppyrässä ulos.)
MIINA (Kiljaisee).
Siunatkoon! Mikä sille tuli!
JUSTUS (Katsoo ovesta).
Tuonne se juoksee tarhakartanolle.
MIINA (Hätäisenä Justukselle).
Mene katsomaan, ettei mene vielä surmillensa.
Niin mene!
JUSTUS (Menee ulos).
Voi Iiska-parkaa!
JANNE (Ponnella).
Ja mitä varten viaton karitsa, niinkuin Iiskakin, joutuu kärsimään ja uhrataan, miksi eivät syylliset, niinkuin tuo opettaja tai Leppälän Mariaana, saa rangaistusta?
FIIA (Kuulee kamarista kolinaa).
St. Morsiuspari tulee.
7:s kohtaus.
Edelliset, Mariaana, Pikku-Kalle, Enkkeli, Kalle, ja Susso
(Mariaana, Pikku-Kalle, Enkkeli, Kalle ja Susso tulevat kamarista ja menevät suoraan ulos muut paitsi Susso, joka oltuaan ensin kahden vaiheilla jää kumminkin sisälle. Enkkelillä ja Kallella näyttää olevan paha omatunto, ne menevät tuvan läpi häpeissään.)
Siinä se seilasi nyt se Saaronin lilja ja meijeriprofeetta!
(Justus tulee ulkoa).
MIINA ja FIIA (Yhtä aikaa).
Kuinka se voi? Mikä sille tuli?
Kyllä se nyt jo on parempi. Se voihki ja ähki ensin kuin käypä kaljatynnyri, mutta eiköhän se jo vähän helpottanut.
Kuka kipeänä on?
Iiska se vain oli syönyt meijerimaitoon keitettyä velliä ja tuli kipeäksi.
MIINA (Itkunsekaisesti).
Mitenkähän sen raukan sisälmykset sitä kestävät?!
Eikö teillä ollut antaa sille viinaa tai pikiöljyä?
Kyllä sille lääkettä annettiin.
MIINA (Saarnanuotilla).
Siitä minun onkin mieleni hyvä, että jos Iiska nyt kuolee, niin ei sen tarvitse lääkkeen puutteeseen kuolla.
Me annoimme sille tuon tuopillisen jästiä.
Vai on jästi hyvää sellaiseen tautiin.
JUSTUS (Jannelle).
Ja sitten Iiska käski sanoa sinulle, että myrkkyä siinä maidossa oli, niin että sano sinä ne kovat sanat niille isännille. — Niitä on jo tuossa pihalla.
FIIA (Menee katsomaan ikkunasta).
Kyllä minä pidän niille oikein rengin saarnan.
Tuolla pihalla ovat toistenkin talojen rengit ja piiat. Mennään mekin sinne.
Mennään vain, mutta minä tulen pian takaisin. (Kaikki menevät ulos. Kun isännät samalla astuvat sisään, katsella muljauttelevat pahasti, mutta eivät puhu mitään).
8:s kohtaus.
Enkkeli, opettaja, Aapo, Huhtamäen Roope, Hilippa-Heikki, Väkäjoen
Iisakki, Janne ja Iitu.
(Huhtamäen Roope, Hilippa-Heikki ja Väkäjoen Iisakki vääntyvät hitaasti ovesta sisälle, vilkaisevat ohimennen tuvasta menijöihin, mutta eivät rupea vastaan mulkoilemaan. Istuutuvat vasemmalle sängyn ja takan luo).
AAPO (Tulee ulkoa, katselee ympärilleen).
Mihinkäs Enkkeli jäi?
HILIPPA-HEIKKI (Virnistellen).
Sillä taisi olla oma meijerinsä siellä kärryillä. Sitähän se jäi hoitelemaan.
HUHTAMÄEN ROOPE (Nauraa).
Hö, hö, hö. Uusi meijeri. Ja oikein leveää lajia.
OPETTAJA (Tulee, kainalossa papereita, ottaa lakin päästään).
Kas niin. Kaikki ovatkin jo täällä. (Asettelee paperit pöydälle) Me voimme siis aloittaa kokouksen, joka tämän Huhtajärven kylän historiassa tulee muodostamaan rajapyykin, jonka jälkeen tämäkin kylä ja kaikki sen asukkaat tulevat kulkemaan edistyksen ja valistuksen tietä kirkasta, korkeaa päämäärää — (Keskeytyy).
ENKKELI (Tulee sisään).
Hö, hö. Joko se meijerska nyt lähti?
ENKKELI (Hymyillen).
Niin. — Jo se Leppälän Martaana lähti — Joko täällä on kokous käynnissä? Siirrytään tänne pöydän viereen.
(Kaikki asettuvat pöydän ympärille istumaan).
OPETTAJA (Katsottuaan, että kaikki ovat paikoillaan, nousee seisomaan.
— Puhujaäänellä).
Rakkaat ystävät. Arvoisat kansalaiset. — Kaikki me tiedämme, mikä ylevä asia on meidät, itse kunkin majastamme kutsunut tähän tilaisuuteen. Sillä asia, joka meidät, arvoisat kansalaiset, on tähän tilaisuuteen kutsunut, on tärkeä. Ja me olemme itse kukin majastamme tähän kokoukseen saapuneet siinä mielessä, että tämä tärkeä asia meitä kutsuu ja me olemme tietoisia, että meidän oli sen vuoksi lähdettävä majastamme ulos, että tämä tärkeä asia meitä kutsuu ja se kutsu meitä velvoittaa. — Rakkaat ystävät. Tarkastakaamme nyt näitä kahta kohtaa, kuinka velvoitus meitä kutsuu ja kuinka kutsu meitä velvoittaa. (Taidepaussi).
AAPO (Keskeyttää opettajan puheen).
Eikö meidän pitäisi ensiksi valita puheenjohtaja.
Niin, kai se niin on tapana.
OPETTAJA (Istuutuu nyrpeänä paikalleen).
Rupea sinä Aapo niitä puheita hoitelemaan —
HILIPPA-HEIKKI (Vilkaisee opettajaan).
— niinkuin tähänkin asti.
Niin.
Onko se sitten niin päätetty?
Joo.
Ja kirjuriksi minä ehdottaisin opettajaa.
Niin.
HILIPPA-HEIKKI Sopiihan se.
Eihän tässä muitakaan ole.
Ja nyt olisi opettajalla puheenvuoro.
OPETTAJA (Nyrpeänä istualtaan).
Mitäpä minä tässä rupeaisin puhetta pitämään. (Ojentaa paperin.) Tässä on yhtiökirja. Jokaisen osakkaan on maksettava sen mukaan osakemaksua viisikymmentä markkaa.
VÄKÄJOEN IISAKKI (Kiljaisee kauhistuneena).
Viisikymmentä markkaa! Mistä sen otat?!
Niin, mistä sieppaat sellaiset rahat, kun tervakin on niin huonossa hinnassa.
Mitä ne kaupungissa siitä nyt maksavat?
Kolmetoista markkaa kokotynnyriltä kuuluvat maksavan. Eikä silloin tahdo oikein liietä meijeriin viisiäkymmeniä markkoja.
ENKKELI (Hätäisenä).
Mutta kyllä se meijeri nyt olisi laitettava. Tämä elämä menee muuten aivan pilalle.
Mistä otat viisikymmentä markkaa!?
OPETTAJA (Puhuu istualtaan).
Te, arvoisat läsnäolijat, te olette kaikki suuren ja jalon asian edestä esitaistelijoita. Teidän tulee uhrata kullat kulmiltanne, kuten muinoin, Siionin tyttäret, kun Kampyyseksen joukot päälle karkasivat. — Nyt meidän on toteltava sitä kutsumusta, joka meidät on majoistamme tänne kutsunut. Se kutsumus on suuri ja ylevä —
H. ROOPE (Iisakille).
Koska sinä panet tervahautasi palamaan?
Ensi viikolla.
Poltatko sinä itse, vai tuleeko sinulle siira?
Kyllähän sellaisen rytöksen itsekin. — Ei siinä ole kuin kahdentoista sylen puut.
Mutta kyllä sillä on suuri ero, kun on oikein siira, paljon enemmän se ottaa haudasta tervaa.
ENKKELI (Hätäisenä).
Eikös meidän pitäisi puhua siitä meijeristä.
V. IISAKKI (Enkkelille).
Pane sinä rahat, niin laitetaan vain meijeri.
OPETTAJA (Äikistellen).
Niin, jos Enkkeli-isäntä ja Aapo-isäntä sen yhdessä perustavat, niin ne tulevatkin rikkaiksi.
Emme me kahden sitä voi perustaa! (Melkein tyytyväisenä.) Ja mitäs siitä enää puhutaan. Heitetään koko yritys. Kirjuri vain merkitsee pöytäkirjaan kaikkien nimet, jotka kokouksessa ovat, ja että kun ei ollut rahaa, niin ei voitu yhtiötä perustaa.
H. HEIKKI (Kivahtaen).
Kyllä sitä nyt taas sen verran rahaakin on ettei niin saa kirjoittaa.
Minkälainen isäntä se nyt olisi, jolla ei viittäkymmentä markkaa —
Kyllä meilläkin aina sen verran on rahaa.
Mitä siinä sitten muuta kuin pankaa puumerkit tähän yhtiökirjan alle.
Anna tänne se paperi. (Kiskaisee paperin eteensä.) Mihinkä minä kirjoitan?
Tuohon (Näyttää).
H. HEIKKI (Piirtää puumerkkinsä, ottaa housuntaskusta kukkaron ja sieltä setelin, jonka lyö pöytään.) Tässä on meidän talon puolesta.
H. ROOPE (Piirtää myöskin puumerkkinsä ja kaivaa samoin esille setelin).
Ja tuossa on meidän puolesta.
OPETTAJA (Tarjoaa paperia V. Iisakille).
Eikös Väkäjoen isäntä kirjoita?
V. IISAKKI (Katselee paperia).
Eiväthän tähän vielä ole Enkkeli eikä Aapokaan kirjoittaneet.
ENKKELI (Iloisena).
Niin, kyllä minä kirjoitan (Piirtää puumerkkinsä ja käy hakemassa kamarista rahan).
AAPO (Välinpitämättömästi). Kyllähän minäkin kirjoitan. (Kirjoittaa nimensä ja ottaa lompakosta rahan).
N. IISAKKI (On kaivanut liivinsä povitaskusta tupakkamassin, josta ottaa rahan käteensä, piirtää sitten puumerkkinsä).
No tuossa se on sitten se minun merkkini. (Panee rahan pöydälle.) Ja tässä on raha. — Vaikka kyllä se nyt taisi mennä, niinkuin olisi takkaan viskannut.
JANNE (Tulee ovesta kuin työnnettynä, katsoo kiukkuisena ensin oveen, ja sitten isäntiin, joutuu hämilleen, ottaa lakin päästään ja menee takkakivelle istumaan. Kokouksen osanottajat katsovat ihmeissään ja jännitettyinä Jannea).
OPETTAJA (Koettaa selviytyä välikohtauksesta).
Tuota. — Niin. — Kai kokous sitten jättää sen koneen ostamisen tämän
Aapo-isännän tehtäväksi, kun hän matkustaa kaupunkiin tervaa viemään.
Joo, sehän kyllä sopii —
Käymmekö sitten sinne Tupun äidin mökille katsomaan, jos se meijeri voitaisiin laittaa sinne.
(Ulkoa rupeaa kuulumaan laulu:)
»Ulkomailta kaikki ne keksinnöt tulee
Niinpä meijerikin
Josta lähtee se turmelus arvaamatoin,
Kun maito vaihtuu kurnaalihin.»
JANNE (Kuultuaan laulun tulee levottomaksi, panee lakin päähänsä ja tekee yht'äkkiä rohkean päätöksen. Nousee seisaalleen). Tuota — (Pakoitetusti) Mutta me emme syö!
Häh? Mitä? Kuinka?
OPETTAJA (Opettaja-äänellä).
Mitä Janne tarkoittaa?
Että — tuota — me emme syö!
OPETTAJA (Opettaja-äänellä).
Mitä Janne tarkoittaa? Kutka eivät syö? Ja mitä he eivät syö?
JANNE (Pakoitetusti ja melkein itkunsekaisesti).
Kurnaalia!
Mutta eihän sitä tarvitsekaan. — Meijerimaito annetaan sioille ja vasikoille.
ENKKELI (Hyväntahtoisesti).
Niin, ei Jannen tarvitse. Sioille se —
Mutta kun pappilan porsaatkin kuolivat ja (Aapolle) teidän Iiskakin on niin kipeänä tuolla, kun söi kurnaalia että voihkii ja pihisee kuin kaljatynnyri ja —
Mistä Iisakki meijerimaitoa olisi saanut?
— ja kun se on jumalanviljan pilkkaamistakin. Ja ei sinun pidä riihtä tappavan härjän suuta kiinni sitoman ja työmies on palkkansa ansainnut! — Niin se on! (Poistuu kuin paeten).
(Kaikki nousevat).
Mitäs me nyt teemme, kun ne tuollaisen pystyn nostivat?
Eiköhän oteta rahoja pois ja jätetä koko touhu.
ENKKELI (Hätäisenä). Älkää hyvät miehet. Tämä elämä menee muutoin päin helvettiä.
Eihän sitä nyt enää viitsi puuhun mennä, kun kerran nimi tuli kirjoitetuksi. Ja ehkä siitä meijeristä sentään tulee hyötyäkin.
Niin, Leppälässä nostavat meijerilitviikissä neljäkolmattakin markkaa kuukaudessa, ja se on jo rahaa, se.
Ettäkö neljäkolmatta? Kuukaudessa?
Niin. Viime kuussakin olivat nostaneet niin paljon.
Vai neljäkolmatta? — Annetaan sitten rahojen olla tuossa.
IITU (Tulee peremmästä kamarista, hätkähtää vähän nähdessään isännät, mutta menee rohkeasti etummaiseen kamariin. Kuulee opettajan sanat.)
Kai isännät siis pysyvät päätöksessään, koska sanasta miestä ja sarvesta härkää?
No joo! Menköön nyt sitten vaikka porotuohiseen.
ENKKELI (Iloisena).
Niin. No sitähän minäkin, että niin —. Ota sinä, Aapo, nyt nuo rahat.
Menemmekö nyt sinne Tupun äidin mökille?
Mennään vain.
Joutaahan tässä.
(Kaikki tekevät lähtöä ja siirtyvät hiljalleen ovea kohden).
IITU (Tulee etummaisesta kamarista tuoden kahvikalut, jotka asettaa takkakivelle ja rupeaa kuppeja pesemään.)
Ja sitten, kun se meijeri saadaan, sitten pidetään oikein komea juhla — vihkiäisjuhla.
Mikä se sellainen juhla on?
Ettei vain tule maksamaan sekin!
ENKKELI (Innokkaana).
Niin, kyllä se juhla silloin sopii.
Taitaa olla turhaa. Mutta tehköön opettaja, miten tahtoo.
(Kaikki menevät ovesta).
9:s kohtaus.
Iitu, Janne, Fiia, Justus, Miina ja Iiska.
(Kun isännät ovat menneet, vilkaisee Iitu ensin oveen, jättää sitten astiainpesun ja juoksee ikkunaan. Samalla tulevat Janne, Fiia. Justus ja Miina sisälle).
Joo. Tässä minä seisoin ja kyllä minä niille sanat sanoin. Niin olivat isännät kuin Kylmä-Santeri kinkerillä, kun minä oikein annoin niiden kuulla lakia ja evankeliumia.
Mutta kyllä niitä mahtoi harmittaa se laulukin.
No sen tietää, että se harmitti. — Ja kun minä sanoin, että ei sinun pidä riihtätappavan härjän suuta kiinni sitoman ja työmies on palkkansa ansainnut, niin opettajankin silmät olivat kuin sarkanapit, kun kuuli oikein tietomiehen puhuvan.
No oliko siitä apua?
JANNE (Vakuuttavasti).
Jos sanasta koskaan on apua, niin kyllä siitä nyt oli.
Mutta minä kuulin, kun opettaja sanoi isännille, että sarvesta härkää ja että opettaja sitten laittaa sellaiset kalliit vihkimäjuhlat sille meijerille.
Missä sinä sellaista kuulit?
Tässä äsken.
FIIA (On mennyt ikkunaan).
Niin, tuolla ne isännät nyt näkyvät menevän Tupun äidin mökille sen meijerin paikkaa katsomaan.
JANNE (Vilkaisee ikkunaan).
Niin näkyy! Perr —! (Tulee etu-alalle ja jää synkkiin mietteisiin).
(Justus, joka on Jannen jälessä käynyt ikkunassa, siirtyy myöskin etu-alalle, mutta Fiia, Iitu ja Miina jäävät ikkunasta katselemaan).
IISKA (Tulee sisään väsyneen näköisenä).
No, sanoitko sinä, Janne, niille ne kovat sanat?
Kyllä Janne täällä niiden korvat kuumensi kuin mies, mutta ei siitä ollut apua! Tuonne ne menevät nyt juuri Tupun äidin mökille meijerin paikkaa katsomaan.