Title: Meijeri
Kolminäytöksinen kansanhuvinäytelmä
Author: Artturi Järviluoma
Release date: July 1, 2025 [eBook #76425]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: WSOY, 1925
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/76425
Credits: Tapio Riikonen
language: Finnish
Kolminäytöksinen kansanhuvinäytelmä
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1925.
Nämä Huhtajärven asukkaat ovat vakavaa, vilpitöntä väkeä. Leikin sijaa ei ole silloin, kun he joutuvat heidän yhteiskuntaansa järkyttävien kysymysten eteen. Mutta jos he siitä huolimatta meitä huvittavat, niin syy ei ole heidän. Meidänkin elämällemme ja vakaville, suurille riidoillemme nauravat joskus tulevat polvet.
HEIKKILÄN ENKKELI (Engelbrekt), talokas, leski.
VAPPU, edellisen käly.
JANNE, Enkkelin renki.
FIIA, Enkelin piika.
IITU, Enkelin pikkupiika.
HEIKKILÄN AAPO, talokas.
IISKA, Aapon renki.
JUSTUS, Aapon renki.
MIINA, Aapon piika.
LEPPÄLÄN MARIAANA, talon tytär.
SUSSO, kulkukauppias.
TUPPU, tukkilainen, harmonikansoittaja.
KIILILÄN KALLE, Enkkelin torppari.
KIERTOKOULUNOPETTAJA.
HILIPPA-HEIKKI, |
HUHTAMÄEN ROOPE | talollisia.
VÄKÄJOEN IISAKKI |
Mariaanan poika Pikku-Kalle, Enkkelin neljä lasta, neljä torven- ja yksi klarinetinsoittaja sekä kaksi vanhahkoa akkaa.
Tapahtuu eräässä Suomen syrjäkylässä 1880-luvulla.
Heikkilän Enkkelin tupa. Perällä, keskellä seinää ikkuna, vasemmalla yksi ja oikealla kaksi ovea. Vasemmassa nurkassa takkamuuri, oikeanpuoleisessa nurkassa kaksikerroksinen ja vasemmalla etualalla yksikerroksinen sänky. Takan ja oven välissä vasemmalla on vesitynnyri, peräikkunan edessä patapenkki, oikealla, ovien välissä astiakaappi ja oikealla etualalla pöytä, jonka kummallakin puolella on penkki sekä lisäksi muutamia tuoleja siellä täällä lattialla.
Tupa on vaatimattoman näköinen, seinät ovat muualta paperoimattomat ja nokeentuneet, mutta pöydän takana oleva osa on paperoitu sanomalehdillä ja oikeuden pöytäkirjoilla. Pöydän takana seinällä on kello ja pari värillistä kuvaa Turkin sodasta. Huonekalut ovat useampaa väriä, mutta pöytä, ovet ja akkunan puitteet kellertävät.
I:nen kohtaus.
Janne ja Fiia.
JANNE (Noin 30-vuotias, yksinkertainen luonnon lapsi, miettii usein elämän pulmallisia kysymyksiä ja uskoo ehdottomasti omiin johtopäätöksiinsä, on senvuoksi itseensä luottava sekä puheessaan ylimielinen ja rehentelevä. Istuu tuolilla takan luona vuoleskelemassa lapionvartta.)
FIIA (Noin 25-vuotias, tanakka ja terhakka, puhuu suuriäänisesti. Tulee lypsyltä vasemmanpuolisesta ovesta, laskee ämpärin melkein viskaamalla ikkunan edessä olevalle penkille. Huonotuulisena).
Tuossa sitä taasen on. Paljon sitä tulikin, kun se vain olisi oman lehmän maitoa. (Vilkaisee Jannea ja rupeaa siivilöimään maitoa pienempiin astioihin, joita ottaa kaapista. Pisteliäästi). Mutta se näyttää siltä, että minä jään ikuisesti piiaksi, toisten lehmiä hoitamaan ja toisten maitoja kaatelemaan. (Suoraan Jannelle, tiukaten). Kuule! Koska siitä tulee tosi? Jo toissa vuonna lupasi Enkkeli-isäntä meille torpanmaan, ja sinä et vain pääse niin pitkälle, että lähdettäisiin sinne. Tässä täytyy etsiä itselleen parempi miehenalku.
Älä noita turhia puhu! — Silloin et ole joutavan jälillä, kun olet minun kassani. Parempaa et löydä tältä kulmalta.
Jos ei ole varaa parantaa, niin eipä taitaisi paljon pahetakaan! Saisi ehkä kumminkin sellaisen, joka jotakin yrittäisi! — Miksemme voisi jo nyt kevätkesästä ruveta sitä torppaa hommaamaan. Tehtäisiin kirjat ja merkittäisiin rajat ja —. Mutta sinä olet kuin valtiopäiviltä tullut, et kykene mihinkään.
JANNE (Muljauttaa silmiään pahasti Fiian loukkaukselle »valtiopäiviltä tullut» ja vastaa vähän ärtyneenä).
Olenhan minä sen jo sanonut, että syksyllä lähdetään. Silloin olet sinä ollut talossa viisi vuotta ja saat isännältä lehmän ja minä saan varsan, kun minä olen ollut seitsemän vuotia. Sellainen on ainakin ollut puhe.
Niin syksyllä! — Niin sinä sanoit jo toissa vuonna ja viime vuonna ja sanoisit kai vielä tulevanakin vuonna! — Ja mistä sinä tiedät, mitä tästä talosta saadaan. Mikä sen tietää, minkälaisen emännän Enkkeli saa, ja se se kumminkin määrää, mitä talosta annetaan. Enkkeli sanoo vain: (Matkien) Jaa, niin, tuota —. (Kaataa maitoa vatiin ja tuo sen Jannelle — Töykeästi). Juo nyt tuosta oikeaa lehmän maitoa sinäkin. Ei sitä tiedä, koska sekin ilo tästä talosta loppuu.
JANNE (Hölmistyneenä)
Häh!
FIIA (Rauhallisesti, mutta tarkoittaen ärsyttää).
Sanoin vain, että ei sitä tiedä, kuinka kauan tässä talossa oikeaa maitoa annetaan.
Mitä sinä meinaat?
Sitä vain, että kun ne saavat tänne meijerin, niin ei se enää jouda lehmän maito rengin suuhun.
Kyyrieleison! Jottako meijeri tänne Huhtajärven kunnialliseen kylään! —
Kuka sellaista on puhunut?
No vastako sinä nyt tuossa tulet! Johan sen kaikki tietävät, että toisentalon Aapo-isäntä ja opettaja ja Väkäjoen Iisakki ja Huhtamäen Roope ja Hilippa-Heikki sitä hommaavat. Ja opettaja kulkee liehtarina talosta taloon, takki leuhkallaan kuin vanhan variksen siivet.
Älä nyt!? — Mutta eihän Enkkeli-isäntä ole siinä joukossa.
Meidän isäntä menee sinne, mihin uusi emäntä käskee, — jos se nyt uutta emäntää saakaan.
Sanon vieläkin: Kyyrieleison! (Pontevasti) Jos tänne meijeri laitetaan, niin tämä poika lähtee talosta vaikka keskellä vuotta.
FIIA (Vähän innostuen).
Niinkö? — (Hymähtäen) Et sinä kykene lähtemään!
JANNE (Pöyhistyen).
Minäkö? — Koska sinä olet kuullut minun turhia puhuvan! Kun minä jotakin sanon, niin se pitää niinkuin sinaatin päätös.
FIIA (Härnäten).
Entäs, kuinka se oli se meidän talosta lähtömme toissa vuonna ja viime vuonna?
Se on eri asia! Mutta kurnaalia minä en jää tähän taloon juomaan. Sen saat uskoa tällä sanalla.
FIIA (Hymähtää).
Saa nähdä. (Keskustelun aikana on siivilöinyt maidon pienempiin astioihin ja asettanut ne kaappiin.)
2:nen kohtaus.
Edelliset, Iitu ja Vappu.
IITU (Noin 15-vuotias. — Tulee ulkoa, vasemmalla olevasta ovesta, kantaen puusylyistä, viskaa puut kolisten lattialle takan eteen. — Fiialle).
Jokohan lapset nukkuvat?
FIIA (Välinpitämättömästi).
En tiedä. — Tuolla se on Vappu ollut kamarissa jo niiden kanssa hyvän aikaa. (Siirtyy takan eteen tulta kohentelemaan ja keittohommiin.)
VAPPU (N. 20-vuotias, lapsellinen, esiintyy usein pikkuvanhasti koettaessaan olla topakka emännöitsijä. — Tulee peremmästä ovesta oikealla. — Toruen.) Iitu! Sinäkö täällä niin kolistelet, että herätit Pikku-Aapon. Saat nyt mennä itse sitä nukuttamaan. (Istuutuu pöydän viereen sukkaa kutomaan.)
IITU (Menee kävellä-töyssyyttäen kamariin. Ovi jää vähän raolleen.)
Tuota — Vappu. — Onko siinä perää, että tähän kylään laitetaan meijeri?
En minä ole mitään sellaista kuullut.
Mutta niin tuo Fiia sanoi, että Hilippa-Heikki ja opettaja ja toisentalon Aapo —
VAPPU (Keskeyttää).
Ei Aapo-isäntä ainakaan.
FIIA (Yliolkaisesti).
Kyllä se on samassa juonessa.
VAPPU (Kivahtaen).
Kuka sellaista on sanonut? — Aapo-isäntä ei rupea talonväkeänsä nälällä piinaamaan.
FIIA (Tiukasti).
Niin ne vain sanovat.
VAPPU (Varmana).
Kyllä se on juorupuhetta. — Eikä tänne meijeriä laiteta ollenkaan.
JANNE (Nauraa-höräyttää ja vilkaisee Fiiaan).
Niin, höpinäksi minäkin sitä juttua arvelin.
VAPPU (Pienen vaitiolon jälkeen).
Eikö isäntää ole vielä näkynyt?
Ei ole. (Tuttavallisemmin) Saa nyt nähdä, tuleeko tällä matkalla uusi emäntä taloon.
Ei tule! Saatte olla aivan varmoja, että siitä ei tule mitään. Mitäs isäntä ottaa Kiililän Kallen puhemieheksensä! Torppari on sittenkin vain torppari, kun oikein taloissa kuljetaan. — Jos minä olisin isännän sijassa, niin minä pyytäisin Aapo-isännän puhemiehekseni ja sitten tulisin Vapun luo ja sanoisin että: eikös meidän passaisi?
Pyh, sinä! Valtiopäiviltä tullut!
JANNE (Vilkaisee, harmistuneena Fiiaan.)
VAPPU (Nenäänsä nyrpistäen).
Eipä huolittaisi sittenkään. Se riittää, että yksi sisar on ollut
Enkkelin emäntänä.
JANNE (Vapulle).
Joo. Mutta kyllä minä yrityksen tekisin.
FIIA (Kiusoitellen Vapulle).
Taitaisi viedä vahti makkarat ja puhemies morsiamen.
VAPPU (Kivahtaen).
Kuinka niin?
FIIA (Vähän hämmästyen).
Ei kuinkaan. Muuten vain sanoin.
Ei Vappu lähde meijeritaloon emännäksi.
IITU (On kamarissa laulanut ensin yksitoikkoisella sävelellä sss — sss — pau — pau. Vähitellen muuttui sävel kumminkin »Mariana se kaupungilla»-nimisen arkkiviisun säveleksi, jota ensin laulaa hyräillen, mutta nyt parkaisee kimeällä, kinattavalla äänellä.)
Miljoonan antoi kruunulle
Ja loisen tuomareille,
Niin se jäi tuo Mariaana
Nuorelle Tetringille.
(Juoksee kamariin) Iitu, oletko siinä hoilottamatta! Herätät kaikki lapset. (Menee kamariin ja vetää oven kiinni.)
JANNE (Fiialle nyrpeänä).
Kuule! Mitä sinä tarkoitat sillä että »valtiopäiviltä tullut»?
FIIA (Tiukasti).
Sitä vain, että sinä olet kuin nukkuneen rukous. Et kykene mihinkään. Tässä vain olet ja suutasi soitat. (Halveksien) Ja sitten vielä Vappua katselet. — (Uhaten) Minä jätän sinut Aapo-isännän kanssa morsiamia etsimään ja otan itse paremman.
JANNE (Ärtyneenä).
Älä tuota samaa aina jankuta.
FIIA (Tiukasti).
Laila, että syksyllä päästään torppaa asumaan.
JANNE (Viskaa työnsä uunille ja lähtee ulos).
Onhan tässä vielä aikaa! Monta kuukautta!
FIIA (Jannen jälkeen).
Ja sitä on iankaikkisuudessa vielä enemmän, mutta minä tulen vanhaksi sitä ennen. (Lakaisee kiukkuisesti huiskimalla lattialta Jannen vuolemat lastut ja järjestelee muutenkin tupaa).
3:s kohtaus.
Fiia, Tuppu ja Iitu.
TUPPU (Noin 30-vuotias, laiskan ja vetelän näköinen. — Tulee ulko-ovesta, kainalossa yksirivinen harmonikka. Katsoo taaksensa vähän ihmeissään).
Mihinkä se Janne niin kiukkuisesti menee? (Fiialle) Että — päivää!
FIIA (Kääntyy oveen päin).
Kas, Tuppu. Oletpas sinäkin näillä mailla. Ja oikein pelin kanssa liikkeellä.
Niin, kun on lauantai-ilta. Ja sitten ajattelin —. — Eikös se teidän isäntä ole niinkuin riijausmatkalla. Ajattelin, jotta kai se nyt panee hypyt pystyyn, kun emännän saa. (Istuutuu.)
Eipä tuota tiedä, saako se. — Huonostihan sen matkat ovat tähän asti luonnistuneet.
Mutta kelpaisihan tällaisessa talossa vaimoihmisen emäntänä keikkua. Isäntä on hyvännahkainen, ja ruokaa on, ja kun se meijeri laitetaan, niin silloin on talossa rahaakin kuin roskaa.
FIIA (Vilkaisee oveen, josta Janne meni. — Innostuneena).
Laitetaanko tänne meijeri?
Joo, kyllä se laitetaan.
FIIA (Viekkaana).
Kas kun me emme tiedä asioistakaan, vaikka olemme aina tässä. Mutta sinä näytät olevan paremmin perillä. Mistä sinä sen niin varmaan tiedät?
TUPPU (Rehennellen).
Miksen minä tietäisi. Kun opettaja minua pyysi sen meijerin käyttäjäksikin elikkä meijeristiksi.
Älä nyt! Et suinkaan luvannut?
TUPPU (Katsellen luihusti silmäkulmain alta).
Een minä. —
No minä ajattelinkin! Janne ja Justus ja Iiska olisivat antaneet sinua selkään, jos olisit meijerin veivaajaksi ruvennut.
Vihaavatko ne meijeriä niin?
No sen ymmärrät! — Mihinkä se meijeri laitetaan?
Ne aikovat sitä sinne meidän mökille, se kun oikeastaan on Enkkelin oma, mutta se ei ole vielä varmaa. Huomenna on täällä kokous, jossa se asia päätetään.
FIIA (Vähän epävarmasti ja puoliksi kysyen).
Ja sitten on meijerimaito joka talon pöydällä.
Joo, kylläkai. Mutta opettaja sanoi, että meijeristi ja meijeristin akka ja kakaratkin saavat syödä vain kermaa ja voita.
IITU (Tulee kamarista ja kuulee viimeisen lauseen).
Keisariko niin hyvää syö?
FIIA (Katsoo tutkivasti Tuppua. Iitulle).
Ei, kun meijeristi. (Tupulle) Kun et sinä vain olisi luvannut?
Een — minä —
IITU (Huomaa Tupun harmonikan).
Soittakaa nyt. Tuppu, vähän.
Niin soitapas!
TUPPU (Asettaa harmonikan polvelleen).
Mitä minä sitten soittaisin?
Soita vaikka sitä polkkaa, että (laulaa) »Tilijali tulijali tilijali tulijali tilijali tulijali jullallaa — li tullai jalituli tullai jalituli tullai jalituli jullallaa.»
TUPPU (Leikkiä laskien).
Mitäs te annatte pelimannin palkkaa? (Fiialle) Et sinä ole vielä maksanut vanhaakaan velkaasi.
No nyt saat (Ottaa perällä olevan sängyn alta pärekorin, josta kaivaa esille korpun ja tuo sen Tupulle.) Tässä on.
4:s kohtaus
Edelliset ja Janne.
JANNE (Tulee ulkoa ja huomaa, että Tuppu saa korpun. Muljauttaa silmiään).
Jassoo!
FIIA (Vähän nolona Tupulle, mutta tarkoittaen, että Jannekin sen kuulisi).
Niin, siinä on pelimannin palkka.
TUPPU (Syö korppua).
Hyvältä se maistuu.
JANNE (Kiukkuisena, mutta hilliten itsensä).
Jassoo!!
IITU (Katselee Tupun syöntiä tyhjää nieleskellen).
Mutta kun korpun kanssa olisi vielä sitä voita ja kermaa, niin se se vasta hyvää olisi.
JANNE (yhä raivoisampana. Kävelee lattialla harteitaan kohautellen).
Jassoo!!!
Kuka sitä sellaista ruokaa taas saakaan?
FIIA (Tahtoo ärsyttää Jannea).
Tuppu tuossa vain äsken sanoi, että kun hän akan ottaa, niin akka ja kakarat saavat syödä vain kermaa ja voita.
Hö, hö, joo.
JANNE (Pysähtyy. -— Hammasta purren).
Jassoo!!! — Ettäkö sinä —. Etkö sinä ole valtiopäiviltä tullut?
Mitä sinä tarkoitat? Minä olen ollut tukinuitossa ja tulin kotiin toissapäivänä.
Vai tukinuitossa! (Suu katkerassa naurunirvistyksessä) Uitatko sinä tukkia vastavirtaankin?
Kukapa nyt tukkia vastavirtaan uittaisi. — Me toimme lautan
Puhalammesta puulaakin sahalle.
JANNE (Istuu pöydän luo, lyö nyrkillä pöytään).
Kermaa ja voita!
FIIA (Edelleen Jannea härnäten).
Niin, kun se meijeri tänne laitetaan — huomenna kuuluu olevan täällä meillä sitä varten kokous, sen tiesi Tuppu — ja kun se taitaa tulla sinne Tupun äidin mökille, niin opettaja oli pyytänyt Tuppua meijeristiksi ja luvannut, että Tuppu saa syödä vain kermaa ja voita.
JANNE (Hypähtää seisomaan. — Tupulle).
Kyyrieleison! Lupasitko sinä ruveta meijerin veivaajaksi?
TUPPU (Pelokkaana).
Een, en minä.
Mutta kyllä sillä meijeristillä olisi hyvä ruoka.
JANNE (Raivoissaan. Hieroo tukkaansa ja katsella-muljauttelee Fiiaa ja
Tuppua).
Voita, kermaa ja — kurnaalia! (Tupulle) Soita mies! Soita jumalauta!
Tässä menee järki.
Se meijerikö sinun mieltäsi noin —?
Soita nyt, soita vaikka kurnaalipolkkaa. Mutta soita kohta.
Kyllä minä —
Soita sitä (laulaa) tilijali tulijali —
JANNE (Synkästi).
Onko se sitten sitä kurnaalipolkkaa?
Ei mun polkkani ole mitään kurnaalipolkkaa! — Kun minä soitan, niin tulee ääni kuin klaneetista vain ja nuotti on niin heliä, että halvatunkin varpaat heiluu.
IITU (Piialle).
Mitä se kurnaali on?
Meijerimaitoa.
Joo, kurnaalia!
Taikka »heilullaa», taikka »ranttalurjua» taikka. —
Kurnaalia se on! (Tupulle) Mutta soita poika! Soila kohta! Vai katsotaanko, oletko sinä se parempi miehen alku?
Hyvät ihmiset. Niinhän sinä puhut kuin tahtoisit riitaa tehdä.
JANNE (Hilliten kiihkoansa).
Minä olen niin hyvä mies, että minä en tee riitaa asiastakaan.
FIIA (Tuttavallisesti Tupulle).
No Tuppu, soita nyt.
(Työkkää Tuppua kylkeen.)
JANNE (Näkee Fiian ystävällisyyden ja kiivastuu uudelleen).
Mutta ei! Nyt ei soiteta yhtään! — Minä en viitsi kuunnella! Sinun pelisi panee aina »puuh, puh, puh, puuh, puh, puh,» niinkuin Lenkku-Leenan pieksu.
Tämäkö minun pelini — niinkuin Lenkku-Leenan pieksu. Älä noin mahdottomia puhu, kun kaikki sanovat, että siinä on korea ääni. Eikö niin, Fiia?!
JANNE (Lähestyy Tuppua. — Raivoissaan).
Kuule mies! Sinä härnäät minua. (Ottaa Tuppua takin kauluksesta ja ravistaa.) Oletko sinä parempi mies kuin minä?
FIIA (Juoksee hätääntyneenä väliin).
Hyvä ystävä, Janne älä nyt. —
Rupeavatko ne tappelemaan? (Kiipee ylisänkyyn.)
JANNE (Työntää Fiian pois).
Katso nyt ja odota.
Mitä sinä joutavia. Kuka sellaista on sanonut. Ainahan sinä olet ollut väkevämpi mies kuin minä.
Mutta kumpi meistä on parempi?
Älä nyt Janne. Odota, että saan pelini pois. (Panee harmonikan, pois.) Sinä olet parempi niittämään — ja — halkoja hakkaamaan ja — puhdetöitä tekemään ja —
Älä kiertele! Sinä et sano suoraan!
TUPPU (Katsoo kauhistuneena Jannea, jonka kiukkua ei ymmärrä).
— niin, ja viisaampi mies sinä olet —
Kyyrieleison! Mutta kumpi meistä on parempi?
TUPPU (Hätäisesti).
Sinä. Sinä tietysti.
No niin. Miksi et sitä kohta sanonut. (Heittää otteensa. — Fiialle.)
Siinä sen nyt kuulit. (Menee istumaan penkille. — Rauhoittuneena.) No,
Tuppu. Soita nyt.
TUPPU (Koettelee kaulaansa).
Mitä sinä Janne oikein tarkoitit?
(Iitu kiipee ylisängystä alas).
FIIA (Koettaa pelastaa pulmallisen tilanteen).
Tuo Janne on joskus niin leikkisä, ettei sitä tahdo oikein ymmärtääkään.
Jaa, että leikkiäkö se vain oli?
JANNE (Jurosti).
Joo, leikkiä.
Ja minä kun luulin, että sinä oikein tosissasi. (Nauraa-höräyttää.)
Kyllähän minäkin leikin ymmärrän.
No soittakaa nyt, Tuppu.
No, joo. (Soittaa Fiian loilottamaa polkkaa, toiset kuuntelevat hartaina.)
5:s kohtaus.
Edelliset, Vappu ja Susso.
(Soiton alussa tulee Vappu kamarista ja rupeaa häärimään takan luona.)
SUSSO (Noin 50-vuotias, kuivettuneen näköinen ja liehakoiva. — Tulee ulko-ovesta kori käsivarrella ja pussi selässä.).
Hyvät päivät, hyvät päivät! Vaikka iltahan tässä jo rupeaa olemaan. Niin että hyvää iltapäivää talonväelle. — Ja täällä on sellainen pelin helinä kuin häissä. (Tuppu lopettaa soiton) — Aivanko täällä on nuoriväki vain kotona, vaikka — niin, nuorihan se on vielä teidän isäntäkin. — Ja Vappukin on niin komistunut — sanon vain vieläkin Vapuksi, vaikka emännäksihän taitaisi pitää jo sanoa — niin että tuo Vappukin on niin komistunut, että kohta kai se jo meneekin oikeaksi emännäksi. Ja sellaista minä olen kuullutkin. Niin, helppohan onkin muuttaa, kun on lyhyt matka. Hi, hi, hi.
Älkää nyt vain keittäkö mitään juoruja.
Hui, hai! Minäkö juoruja. Minulla on tosissakin tekemistä. (Äkkiä kuin pelästyen.) Mutta missä isäntä on?
Riijausmatkalla se on Kiililän Kallen kanssa.
SUSSO (Pettyneenä).
Soo, soo. Vai niin. Ja Kiililän Kalle on puhemiehenä?
Sitähän varten minäkin olen pelin kanssa liikkeellä, että jos isännän matka luonnistuu, niin sitten kai täällä tulee hypyt.
Ei siitä mitään tule nytkään.
Isännällä on huono puhemies.
No niin on! — Se naimiskauppa se kuuluu vähän niinkuin akkojen asioihin. Akat sen osaa parhaiten asettaa kohdallensa.
JANNE (Omasta sukkeluudestaan nauttien).
Kun on akka puhemiehenä, on piru konttimiehenä.
Älä sano. Monta hyvää paria on vain Sussokin laittanut.
Eihän siinä asiassa apuria tarvittaisi ollenkaan.
Tottakai! Eihän sitä muuten. — Yhdeksi esimerkiksi. Tuo Vappu tuossa on kuin punainen puolukka. Sitä katsellaan ja katsellaan, mutta se oikeakaan ei saa suutansa auki, ja niin asia pitkistyy ja mutkistuu.
VAPPU (Toruvasti).
Johan minä sanoin, että ei saa keittää mitään juoruja. Ja sitä oikeaa ei taida ollakaan.
JANNE (Vapulle).
Niin, kun ne hiljankin laittavat sen meijerin tänne ja Aapo-isäntä on parhaana hommamiehenä.
Kuka sitä on sanonut?
Tuo Tuppu sitä tiesi.
Joo, kyllä se niin on. Ja huomenna on täällä teillä sitä varten kokous.
VAPPU (Kuivasti).
Vai niin. (Menee kamariin).
SUSSO (Havahtuen).
Kuulkaas! (Kaivaa koriaan.) Joko te osaatte sen uuden meijerilaulun?
Minulla on niitä täällä. Ne maksavat viisi penniä. (Antaa koristaan
Piialle, Jannelle, Tupulle ja Iitulle kullekin viisun.) Se alkaa sieltä
toiselta lehdeltä ja nuotti on näin: (Laulaa kinattavalla äänellä)
Ulkomailta kaikki ne keksinnöt tulee
niinpä meijerikin —
JANNE (Keskeyttää laulun).
Joo. Siinä on perää, että ulkomailta ne kaikki perhanat — meijerit — kahvit ja kahvimyllyt —
FIIA (Keskeyttää).
Älä nyt taasen rupea kahvia morkkaamaan, kun kerran itsekin siitä tykkäät.
JANNE (Matkien).
Tykkäät! Kun ei muuta ole, niin juohan sitä vaikka sumppi-lurua, mutta »tykkäät». Kun olisi oikeaa viinaa, niin se se poikaa olisi.
FIIA (Yliolkaisesti).
Saahan sitä kaupungista.
Saa, kuka saa. — Kyllähän herrat sitä saavat, mutta harvoin se renkimiehen suuhun joutaa. Ja kun se Jumala nyt on kerran luonut suomalaisen sellaiseksi, että se tarvitsee kovaa leipää, kuumaa saunaa ja väkevää viinaa, ennenkuin se pysyy terveenä, niin mitä varten ne herrat ovat ruvenneet luonnon järjestystä muuttamaan.
Joo, sellainen se on suomalaisen luonto.
Ja mitä varten juuri ne sitä ihmisen syömistä ja juomista aina järjestävät! — Jos tekee jotakin pahaa, niin pannaan vesikoppiin vettä ja suolatonta leipää popsimaan. — Niin, mutta silloin onkin tehnyt jotakin pahaa, mutta mitä pahaa me olemme tehneet, kun meille ruvetaan kurnaalia syöttämään ja viina viedään pois.
No, ostatteko te näitä viisuja?
FIIA (Jannelle).
Kylläpä sinä olet saanut viinaa liiaksikin usein.
Nämä maksavat viisi penniä. Ostatteko te?
Joo. Jos minä ostan itselleni ja — — tälle Iitulle. (Kaivaa taskustaan rahan).
JANNE (Hyvillään).
Jaha, Iitulleko sinä. — Minä ostan sitten Fiialle.
IITU (Innokkaana).
No lauletaan nyt.
Joo, jotta opitaan tämä kurnaalivirsi.
(Kaikki laulavat. Iita ja Susso laulavat oikeassa tahdissa, Fiia panee kaikenlaisia koristuksia, etuiskuja ja luisumisia äänestä toiseen. Janne ja Tuppu seuraavat sormellaan tekstiä. Tuppu laulaa ensimmäisen värsyn hiljaa. Janne mörisee kuin karhu ja jää auttamattomastt jälkeen.)
»Ulkomailta kaikki ne keksinnöt tulee
Niinpä meijerikin,
Josta lähtee se turmelus arvaamatoin,
Kun maito vaihtuu kurnaalihin.»
TUPPU (Rauhallisesti selittäen).
Eihän siitä nyt sentään mitään turmelusta voi tulla.
Miksei tulisi! Turmelus siitä tulee, kun jumalanviljaa niin pilkataan, että maidosta tehdään kurnaalia. — Ja kun ne sitten panevat siihen vielä myrkkyä.
TUPPU (Edelleen selittäen).
Ei meijerimaitoon myrkkyä panna.
JANNE (Tupulle uhkaavasti).
Tottavie, poika! Ethän sinä vain rupea kieräilemään!
Enhän minä muuta kuin sanon vain niinkuin asia on.
Älä ole olevinasi niin viisas. Kyllä tässä toisetkin jotakin tietävät. (Fiialle) Näithän sinäkin kirkonkylän meijerissä sen suuren tynnyrin, jossa oli alunaa, ja sitä pantiin maidon sekaan.
Näin minä.
Ja mitäs aluna on muuta kuin myrkkyä.
Ei se alunaa ollut.
Olkoon mitä myrkkyä tahansa, mutta sillä ne sen maidon värjäävät niin siniseksi. (Vakavana Tupulle.) Kuule Tuppu! Teetkö sinä leikkiä, vai oikeinko sinä tosissasi noin puhut? Kyyrieleison! Silloin minä sinun —
TUPPU (Pelästyen).
Ei, enhän minä. Mitäs minä. —
No niin, no. Lauletaan sitten. Mutta laula Tuppu sinäkin niin jotta se kuuluu, että sinäkin olet hengessä ja totuudessa mukana.
Lauletaan nyt.
(Kaikki laulavat kuten ennenkin. Janne katsoa muljauttaa tuon tuostakin
Tuppuun, silloin Tuppu lisää voimaa ja huutaa, minkä kurkusta lähtee.)
Ja nyt alkaa se aika, jota odottivat
Emännöitsijät Suomen maan,
Kun ei puisia punkkia kuurata tartte
Eikä kirnuja kalskuttaa.
Eikä tyttösten piikana palvella tartte,
Menee meijerikouluun vaan.
Siellä palkka ja plutoona puuttumatoin
Onko onnea kalliimpaa!
Eikä renkikään liiaksi lihoa voi,
Jotta töillensä estettä ois —
JANNE (Keskeyttää).
Jukoliste! Liikaako tässä on nyt lihonnut. Mutta isännät, ne kyllä pitävät puolensa. Meidänkin isäntä väänsi tänä aamuna tuollaisen (näyttää peukaloaan) voikimpaleen leivälleen, vaikka on arkipäivä.
Niin, mutta sehän lähti riijausmatkalle.
Lähteköön vain. Mutta ei rengille voita anneta, vaikka lähteekin riijaamaan.
IITU (On noussut tuoliltaan ja katsonut ikkunasta).
Tuollahan se isäntä jo tulikin.
(Kaikki hyökkäävät ikkunaan)
Huonosti näyttää käyneen, koska isäntä on noin kiukkuisen näköinen.
SUSSO (Hyvillään).
No niin — he — he — näyttää käyneen.
Kas, kun heittää ohjaksetkin vain noin pihalle ja rupeaa kömpimään kärryistä. — Menen korjaamaan sen hevosen. (Menee ulos).
Ja Kiililän Kalle istuu kuin puujumala. — Kyllä on käynyt huonosti!
IITU (Peräytyy ikkunasta).
Nyt isäntä tulee sisälle.
(Kaikki vetäytyvät ikkunasta pois.)
6:s kohtaus.
Fiia, Iitu, Susso, Tuppu, Enkkeli ja Kalle.
ENKKELI (Noin 35-vuotias, pehmeäluontoinen, puhuu kiukkuisenakin kimeällä, lempeällä äänellä, muulloin on aina hymyilevä. — Tulee ulkoa mustassa verkapuvussa, menee kiukkuisena puhisten, sivuilleen katsomatta etummaisesta ovesta oikealle.)
(Kaikki katsovat uteliaina Enkkeliä.)
Mitähän siellä on tapahtunutkaan?
KALLE (Noin 35-vuotias kuivettunut kyhnys. Tulee ulkoa. — Nolona.)
Terveisiä kyliltä. (Istuutuu etualalle vasemmalle.)
No tulikos Enkkelille uusi emäntä.
Niin, miten kävi?
Isäntä itse pilasi asian.
ENKKELI (Tulee kamarista paitahihasillaan. — Pehmeällä falsettiäänellä, vaikka onkin raivoissaan).
Voi herran jee! — Halli ja kissa ulos! Niin ja Iitu ja Fiia ja Tuppu ja kaikki! (Rauhallisesti.) Kalle saa jäädä.
(Iitu, Fiia, Tuppu ja Susso menevät ulos. Susso vähän
vastahakoisesti aivan kuin aikoisi jotakin sanoa.)
Voi tätä hirmuista häpeää! — Kun olisi edes viinaa! — Ja sinullakaan ei ole mitään sanomista.
Niin, isäntä — tuota — johan minä sanoin, että isäntä itse — tuotanoin — pilasi asian. Minähän jo sain asiat hyvälle alulle. Justiina ja isäntä olivat jo asian puolella, kun minä kerroin, niinkuin asia on, että (lukee kuin ulkolukua) Heikkilän Enkkelin taloa ei rasita syytingit eikä intekningit ja että neljä lypsävää ja mulli ja kaksi vasikkaa on navetassa, eikä porvarille ole velkaa, kun joka vuosi jää viljaa syömättäkin. — (Puhuen) Niin kuulihan isäntä sen itsekin.
Mutta kun se Justiina sanoi, että »enkelin kärryihin hän ei lähde, ennenkuin matkustaa taivaaseen». — Se, se — niin perhanasti —. Mutta sehän on synti. Selvää jumalanpilkkaahan se on! — Eikä minun nimeni ole enkeli, se on oikein Enkkelrehti.
Jumalanpilkkaahan se oli. — Mutta toisella kerralla pitää olla varovainen. Isäntä ei saa puhua meijeristä mitään.
Mutta kun sinä olit jo kaikki asiat kertonut, niin minä ajattelin, että se antaisi niinkuin lopullisen puleeringin, kun minä kerron, että meidänkin kylään tulee meijeri. Mutta silloin se ärähti. — Ja (Melkein itkien) »enkelin kärryt!» Voi Kalle kulta!
Niin se sanoi, että ei koskaan sellaiseen taloon emännäksi, jossa kurnaalia syövät emännät ja piiat.
7:s kohtaus.
Edelliset ja Susso.
SUSSO (Pistää päänsä oven raosta). Isäntä hyvä. Saanko tulla sisään?
Minulla olisi vähän asiaa.
Eivätpä ne nyt taida auttaa ne Susson asiat.
Isännän tykö minä lähdin aivan jantusjalkain. Oli asiaa, vaikka sitten tässä ajan kuluksi ruvettiin viisuja laulamaan — niitä meijeriviisuja. Vaikka kyllähän meijeri hyvä laitos on, en minä sillä —
ENKKELI (Kiukkuisena). Vieköön piru kaikki meijerit!
SUSSO (Hämmästyen). Aivan niin minunkin mielestäni, että vieköön vain.
Mutta mikäs se asia sitten —?
Niin — tuota — kyllähän se olisi niinkuin kahdenkeskistä, mutta puhemieshän se taitaa olla tuo Kalle, niin että — hi — hi kyllähän sen voin tässäkin sanoa. (Tulee Enkkelin luo, puhuu supattamalla.) Se oli niin, että minä kävin Leppälässä eilen, minulla kun on vähän tuota kauppatavaraa ja sattui muutenkin olemaan asiaa. Hilippa-Heikin emäntä tarvitsi paimentyttöä kesäksi ja minä arvelin, jotta se Annan-Heikin tytär sieltä Leppälän loukolta lähtisi, niinkuin sitten lähtikin. Ja paluumatkalla poikkesin Leppälään vähän lepäämään, kun nuo jalat jo vähän tahtovat väsyä ja muutenkin oli mukava poiketa tuttuun taloon. Mariaana nytkin mulle oikein kahvit keitti ja toi vielä voinokareenkin kahvin sekaan.
Ainako se vain on kotona, se Mariaana?
Onko se se sama, jolla on se poika?
Se, se on. Mutta niin kovin rehti ja reilu ihminen. Ja ainoa tytär, eikä ole kuin yksi veli.
Mitenkä monta lehmää siellä Leppälässä on?
No, Mariaana näytti mulle eilen navetan, ja siellä oli ainakin seitsemän kantavaa ja sitten mulli ja vasikoita ja — niin — hi hi — tallissakin me kävimme ja siellä oli kolme hevosta ja niin nätti ruskea varsa.
Onpa siinä jo olemista.
Mutta mitenkä niiden intekninkien ja syytinkien laita mahtaa olla?
Niitä ei ole Leppälässä ollenkaan. Vielä mitä. Rahaa se käärii Leppälän isäntä vain piirongin lootaan. Ja on sillä saataviakin. Mariaana kertoi, että viime vuonnakin hänen isänsä oli lainannut Housunmäen Iisakille, kun se lähti Amerikkaan, kaksisataa markkaa.
Kyllähän se Leppälä hyvä talo on, mutta kun sillä Mariaanalla on jo se valmis poika.
Oliko mitään puhetta, mahtaisiko Mariaana — niin kuin — tänne Heikkilän
Enkkelille — tuota —?
No tottahan toki se tulisi, vaikka en minä uskaltanut asiaa vissimmäksi tiedustaa. Mutta Mariaana lupasi huomenna käydä kirkolla ja takaisin tullessaan poiketa tänne. Se sanoi, että kun täällä on se kiertokoulun opettaja ja sen pitäisi täältä mennä sitten Leppälään, että hän poikkeaa kysymään, koska se opettaja tulee.
Vai niin, että jo huomenna. — Mennään tuonne kamariin juttelemaan. Tule sinä Kalle mukaan.
(Menevät etummaisesta ovesta oikealla.)
8:s kohtaus.
Iitu, Vappu ja Aapo.
IITU (Huutaa ulkona).
Vappu! Vappu! (Kurkistaa sitten varovaisesti oven raosta ja juoksee kamariin. — Huutaa) Vappu, Vappu!
VAPPU (Tulee kamarista). Oletko hiljaa, etteivät lapset herää. — No mitä nyt?
Niin, kun Aapo-isäntä kysyi, että onko Vappu kotona ja se tulee juuri tänne. Sillä on varmaan jotakin asiaa.
VAPPU (Hätääntyy).
Ettäkö Aapo? (Suorii vaatteitaan) Voi, voi! (Iitulle) Mene sinä lasten luo.
Se Aapo-isäntä tulee aivan kohta. (Menee kamariin).
AAPO (Noin 25-vuotias, terveen ja luontevan näköinen, luonteeltaan rauhallinen ja huumoriin taipuva. — Tulee ulko-ovesta). Iltaa! Sinäkö täällä olet yksin kotona?
VAPPU (Hämillään).
Niin, sain juuri lapset nukkumaan.
Miten ne äidittömät jaksavat? — Vaikka mikäpä hätä niillä on niin kauan, kuin sinä olet talossa.
VAPPU (Pikkuvanhasti).
Eihän sitä kukaan ole oman äidin veroinen.
Eipä kyllä. — Mutta kun Enkkeli tuo uuden emännän —. Lähdetkö sinä sitten pois?
VAPPU (Naurahtaa vähän ontosti).
Lähden. Kotiin tietysti.
On se vähän ikävää. — Kun on tottunut — näiden muutamien kuukausien aikana — sinut näkemään tällä yhteisellä pihalla ja sitten sinä menet pois. — Eikö sinun tule ikävä — noita orpoja? (Viittaa kamariin.)
VAPPU (Hiljaisesti).
Kyllähän sitä aina vähän —
AAPO (Päättävästi).
Kuule Vappu. — Minä olen vähän ajatellut, että mitähän jos me lähtisimme tässä ennen juhannusta viemään tervoja kaupunkiin — yhdessä.
VAPPU (Ujona).
En tiedä —
Se meidän terva on silloin vietävä ja ajattelin — jos sinä —
VAPPU (Vähän viekkaana).
Mutta mitä minä siellä tekisin?
AAPO (Siirtyy lähemmäksi, ottaa Vapun vasemman käden. — Myöskin viekkaana).
Olisi parempi ostaa mitan mukaan, ettei sitten tarvitsisi sopivankokoista sormea lähteä etsimään.
VAPPU (Koettaa muka vetäistä kätensä pois. Katsoo Aapon kättä!).
Onpa sinulla leveä kämmen.
Niin, sen sisään häviää sinun kätesi kokonaan. Katsos noin! (Sieppaa
Vappua vyötäisiltä.) Ja sinä sovit niin hyvin tähän minun kainalooni.
VAPPU (Hätäisesti).
Aapo, et saa tuolla lailla —, sattuisi vielä joku tulemaan.
Mitä sillä on väliä. Pian me käymme kaupungissa ja huomenna menemme isäsi luo. Lähdetään kohta kokouksen jälkeen.
VAPPU (Tempautuu irti. — Kivahtaen).
Mikä kokous teillä on?
Onpahan vain — sen meijerin vuoksi —
VAPPU (Vakavana, melkein tiuskaisten).
Niin, kuule. Oletko sinäkin sitä meijeriä puuhaamassa?
Kuinka niin?
VAPPU (Tiukaten).
Niin, sano nyt. Oletko sinä sitä meijeriä hommannut?
AAPO (Vähän ihmetellen).
Kyllä, multa —
VAPPU (Kivahtaen).
Silloin emme me lähde yhdessä kaupunkiin.
Mutta mitä sinä tarkoitat?
Minä en mene sellaiseen taloon emännäksi, jossa lapset ja piiat ja rengit saavat vain meijerissä myrkytettyä maitoa — jollei emäntä saa lapsille jotakin tippaa varastetuksi.
AAPO (Vähän huvitettuna ja ihaillen Vapun topakkuutta).
Mutta eihän se toki sellaista —
Ja minkälainen se koti olisi, jossa ei kirnu edes kerran viikossa hurisisi eikä äiti saisi antaa lapsille kirnuvoileipää. (Siirtyy vähitellen muistelmiinsa.) Kuinka hauskaa olikaan ennen lapsena, kun äiti kirnusi voita. Me leikimme lattialla, pyörimme siinä äidin jalkain juuressa juuri sillä kohtaa lattialla, johon aurinko paistoi, niin että jalkoja melkein poltti. Me kiskoimme äitiä hameesta ja kysyimme vähän väliä, koska saadaan kirnuvoileivät. Mutta äiti sanoi, että niin kauan pitää kiltisti odottaa, kun kirnu sanoo: »Meidän vanha jusu, jusu, jusu, jusu.» — Silloin kun äiti seisoi siinä kirnuamassa, oli äiti niin kaunis ja hyvä — (Muistaen todellisuuden, katsahtaa Aapoon. Itkien.) Ja sinä et antaisi minulle ollenkaan kirnua. (Juoksee kamariin.)
AAPO (Naurahtaa harmistuneesti ja hieraisee tukkaansa).
9:s kohtaus.
Aapo, Fiia, Janne, Utu, opettaja, Enkkeli, Kalle ja Susso.
FIIA (Pistää päänsä ovesta). Joko tänne saa tulla? — No eikö täällä isäntää olekaan? (Tulee sisään)
Mitä sinä isäntää pelkäät?
(Janne ja Iitu tulevat).
No, äsken se täällä tiuski kuin pahuus ja ajoi meidät kaikki ulos.
Mitä te sitten teitte?
Emme mitään. Mutta kun se tuli kotiin, niin se oli niin pahalla päällä, että ei muuta kuin kohta vain komensi Hallin ja kissan ja meidät pellolle, vaikka Halli ja kissa eivät tuvassa olleetkaan.
En minäkään ollut.
Olikohan sen matka onnistunut huonosti?
OPETTAJA (Nuorehko mies, vähän herrahtavasti puettu ja touhukas, tulee juoksujalassa sisään).
Hyvää päivää! Hyvää päivää! (Huomaa Aapon.) Kas! Päivää! (Kättelee
Aapoa. — Katselee ympärilleen.) Eikös Enkkeli-isäntä olekaan kotona?
(Enkkeli, Kalle ja Susso tulevat kamarista).
Jaha. Sieltähän se isäntä juuri tuleekin. Kysyin juuri täällä. Hyvää iltaa! (Kättelee Enkkeliä.)
Iltaa!
Minä tulin vain sanomaan, että minä sain jo sanan Huhtamäen Roopellekin siitä huomisesta kokouksesta.
ENKKELI (Hämmästyen).
Mistä kokouksesta?
No, siitä meijerikokouksesta.
Per — sitä minä en enää muistanutkaan. (Hieraisee tukkaansa.
Kiljaisee.) Piru vieköön koko meijerin!
JANNE (Rähähtää leveään nauruun).
OPETTAJA (Pelästyneenä). Kuinka? Mutta isäntähän itse —. Mitä tämä tietää? (Katselee ympärilleen kuin apua hakien.) Mutta Aapo-isäntä. Sanokaa te nyt edes jotakin. Tämä kulmakuntahan jää aivan takapajulle —! (Melkein opettaja-äänellä.) Minkä tähden Enkkeli-isäntä sanoi, että pir- paha periköön meijerin?
En tiedä, mutta (vilkaisee oveen, josta Vappu meni — naurahtaen) minun tekisi mieleni sanoa samoin. — Mutta täytyyhän se kokous huomenna pitää, kun sitä kerran on puuhattu.
Tietysti se on pidettävä, sillä (puhuja-äänellä) nykyinen edistys käy niin kohisten virtavasti ja suurin lainein eteenpäin, että edistystä täytyy mielessään ja teoillaan seurata, sillä muuten jää kokonaan takapajulle — (Keskeytyy.)
SUSSO (On ottanut kantamuksensa, tulee Enkkelin luo. Enkkelille).
Huomenna me sitten tulemme Marjaanan kanssa.
ENKKELI (Hyvillään).
Niin!
Esirippu.