Mitä sinä hassutuksia! Minä en hetkeäkään sinua epäillyt. Uskoin varmasti, että asia oli kuten sanoit —
Miksi siis —?
Onhan juttu ihan selvä. Heti kun kieltäydyit tarkastuksesta, aavistin minä pahaa. Sinut oli saatava jatkamaan millä hinnalla tahansa. Muuten olisi asia jäänyt roikkumaan jumala ties miten pitkälle. Ja kai sinä sen ymmärrät, että Inkeri oli saatava irti häväistyksestä niin pian kuin suinkin. Nyt on kaikki selvä. Sinä olet tehnyt kuten kunnian miehen tulee ja —
— ja hankkinut itselleni Inkerin vihan —
Päinvastoin! Inkerin kiitollisuuden kun vapautit hänet onnettomasta avioliitosta.
Vapautin?
MATTI tiukasti.
No, ymmärrät kai sen, että tämä naimisjuttu päättyi tähän.
SAKARI ihmeissään
Ettekö te sitten aio —?
Mitä niin —?
SAKARI hämillään.
Minä vain ajattelin — minä luulin —
MATTI naurahtaa katkerasti.
Että minä maksaisin vävypoikani vaillingin!
Niin.
MATTI nousee.
Ei, ystäväiseni!
SAKARI vaikeasti.
Mutta jos Inkeri häntä rakastaa —
MATTI kävelee.
Ensiksikään — minä en ole siinä huomannut minkäänlaista rakkautta — ehkä jonkun verran lapsellista mielistelyn tarvetta — — Ja toiseksi — (pysähtyy vakavana Sakarin eteen) — luuletko sinä, että minä antaisin tuollaisen rikollisen aineksen — tuollaisen rikollisen miehen jatkaa sukuaan minun tyttäreni kanssa. En ikinä! (Kävelee kiihtyneenä). Minä kyllä en ole mikään aatelismies, enkä mikään sukuylimys — olen vain talonpoikainen mies — mutta minulla on järkähtämätön — (Kuuluu askeleita eteisestä).
Hiljaa! Inkeri ehkä tulee —
PARILA tulee.
Päivää taas taloon!
MATTI vilkkaammin.
No, terve, terve! Istumaan! (Istuu). Noo — ja mitä uutta asiassa?
Ei mitään enempää — Sakari kai jo on kertonut —
Entä hallinto?
Sitä en saa täysilukuiseksi ennen kuin puolen tunnin kuluttua. Tulen juuri kylältä — ja poikkesin ohimennen — ajattelin — yksi tie ja kaksi asiaa — (istuu).
Ja kaupanhoitaja — mitä hän tuumii?
Eipä tuo mitään näytä tuumivan. Hyvällä tuulella — juttelee ja polttelee — ja kertoilee — (pyyhkii otsaansa) — sitä nyt ei tarvitsisi sanoa — mutta luulisitte muuten ehkä, että minä olen kertonut —
Minä arvaan.
Mitä sitten? Mitä hän sanoo?
Hän sanoo juuri menneensä kihloihin teidän Inkerin kanssa.
MATTI lyö nyrkillä polveensa.
Eikös —!
Sen minä arvasin. Minäkin kuulin, että hän vähän viittaili sinnepäin.
Eikös tuo pannahinen! Häpäisee minun tyttäreni — minun perheeni. Ja kun se Inkerikin vielä meni sinne — (nousee). Olisi heti haettava takaisin — (menee kamarin ovelle). Anna! Anna!
SAKARI nousee.
Älkää sentään haettako —!
Ei minunkaan mielestäni — se vaan herättäisi enemmän huomiota —
MATTI tuskassa.
Onhan se niinkin — elikä on niinkin — (tulee takaisin istumaan). Mutta kun sattuikin menemään aivan kuin kihlaustaan vahvistamaan —
Hm! Ehkä meni myöskin sitä purkamaan —
SAKARI iloisesti pulpahtaen.
Luuleeko Parila niin?
Mitäs minä luulisin — mutta onhan Inkeri järkevä tyttö —
MATTI lohdutettuna.
Niin, onhan Inkeri järkevä tyttö — (ajattelee). Nythän minä muistan — hän otti kihlasormuksen sormestaan ja pisti taskuunsa lähtiessään —
Niinkö?
Niin teki — sormestaan otti ja sanoi, että tämän johdosta ei mitään häväistystä synny —
Selvähän se sitten —
Kunpa olisikin! Olisihan se vähän niinkuin valkenemaan päin — höh! höh!
— Tässä onkin tullut pilviä sekä idästä että lännestä —
Oli tämä aika tulema meillekin — ja koko osuuskauppa-aatteelle — tällä paikkakunnalla — kyllä tämä löi lamaan koko yrityksen.
MATTI ottaa tupakan -ja tarjoa Parilalle.
No, ehk'ei sentään niin. Mutta opiksi tämä oli. Eihän parhainkaan aate ole minkään arvoinen jos se hutiloidaan ja taitamattomasti ajetaan ojaan.
Taitamattomia kyllä on oltu. Eihän sitä pidä ruveta yrittämään yhteisiä asioita, ellei ole kykyä ja kypsyyttä.
MATTI saa yhä enemmän takaisin iloisen luonteensa sävyn.
Eipä vielä tiedä — kun tästä pääsemme entisille poluillemme takaisin — vaikka alkaisimme kaikki yhteen hiileen puhaltaa. Minullakin ehkä olisi aikaa yhteen ja toiseen — (katsoo Sakaria) — jos vaan tuo Sakari jää paikoilleen — eikä pidä kiini eilisestä päätöksestään.
Ettäkö eroaisi paikastaan tämän vuoksi ja lähtisi mailmanrannalle mokomien maankiertäjien tähden —
Kuuletkos nyt, mitä muutkin sanovat!
SAKARI yhä synkkänä.
Kun nyt nähdään miten asiat päättyvät. (Menee kamariin).
MATTI puoliääneen Parilalle.
Koko solmu on siinä, että Sakari on pikiintynyt Inkeriin — ja —
Minä olen kyllä ollut huomaavinani jotakin sellaista. Siinä se olisikin toisempi mies!
Kyllä — varmasti! Jos hän nyt itsepäisyydessään ei lähtisi pois.
PARILA kuuntelee.
Jokohan minua nyt tullaan hakemaan. Ja minun kun piti maksaa se velkani —
ANNA tulee ulkoa kiireesti ja hengästyneenä.
MATTI hauskasti.
No, no! Mistä sinä porhallat tuota kyytiä?
Minä tulen suoraa päätä osuuskaupasta.
Sinäkin? Kuinka sinä sinne? Inkeriäkö hakemaan?
En minä Inkeriä nähnytkään. Minä kävin vain puodissa j a pyysin sinne puheilleni yhtä hallinnon jäsentä —
Ketä?
Meidän seppää tietysti — tuttavaa miestä — ja — ja — (painavasti) — tiedättekö mitä on tapahtunut!
Onko taas jotakin tapahtunut? Älähän nyt! (Huutaa). Sakari! Tulepas tänne! Tulehan kuulemaan —
SAKARI tulee.
Hyvä, että Sakarikin kuulee — tarkastajia se juuri koskeekin — (Istuu pöydän ääreen).
No, annahan nyt tulla!
Minä sanon niinkuin seppä sen kertoi —
MATTI jännitettynä.
Niin — niin —
Seppä sanoi, että Risto tuli istumaan saliin — (Parilalle) — sinne missä hallinto oli —
PARILA kiihkeästi.
Niin — niin —
— ja sanoi ihmettelevänsä tarkastajain taitamattomuutta, kun eivät olleet huomanneet kirjanpidossa mitään virheitä —
Soo!
Sanoi ajatelleensa eroamistaan liikkeen hoidosta ja sitä ennen tahtovansa nähdä millä tavalla tätä liikettä valvotaan.
Oh! Pentele!
Sepäs!
ANNA voitonriemulla.
Sitten hän sanoi itsensä irti — ja sanoi, ettei hän tahdo palvella isännistöä, joka ei sen huolellisemmin hoida asioitaan, eikä tarkasta liikettään. Mutta — että tämä ehkä olisi opiksi vastaisen hoitajan toimikaudelle —
Mitenkäs sitä niin vaan erotaan —
Tämähän vasta —!
Silloinhan asia on yksinkertainen, kun hän itse on tunnustanut —
Entäs sitten?
PARILA nousee.
Sinne pitää —
Siihenkö sitten loppui —?
ANNA tyytyväisesti.
Ei. Sitten kaupanhoitaja laski vajauksen summan — ja maksoi sen —
Maksoi?
Niin — maksoi. Kolmatta tuhatta markkaa.
KAIKKI katsovat toisiinsa ja ovat hämmästyksestä ihan ymmällä.
INKERI tulee, pysähtyy ovensuuhun katsomaan.
ANNA nousee, menee Inkerin luo.
Joko sinä tiedät, Inkeri —
Jo.
— että Risto maksoi koko vaillingin? Tiedätkö?
Tiedän.
Eikä se mikään vaillinki ollutkaan —
MATTI sivelee otsaansa.
Olehan nyt vaiti, muija! Meihin nähden se yhtähyvin —
Asiassa ei sitten enään ole paljon tekemistä. Minun täytyy kiirehtiä sinne. Mutta kyllä minä nyt maksaisin —
MATTI omissa mietteissään.
Jahah, jahah! Inkeri! Tuo se kassalaatikko tänne!
INKERI menee kamariin ja Anna seuraa häntä.
PARILA istuu sohvalle.
Merkillinen historia!
Oli se — kerrakseen! (kääntyy Sakariin). Mitäs tuumaat, Sakari? — Et sano mitään.
SAKARI hiljaisesti.
Mitäpäs siihen! Asian voi haudata.
PARILA tiukasti.
Haudattakoon vaan minun puolestani. Mutta uusi hoitaja — tai minä eroan heti. (Nojaa pään käteensä).
INKERI tuo kassalaatikon ja panee pöydälle.
MATTI ottaa avaimen taskustaan ja avaa laatikon, etsii ja löytää velkakirjan.
Jahah! — Pääoma on kaksituhatta. Istupas, Sakari, tuohon pöydän ääreen ja laske korot!
SAKARI ottaa velkakirjan ja alkaa laskea.
PARILA nostaa päänsä.
Eroan minä sellaisesta pelistä — (huomaa asiansa). Jahah! Niin! Korkoja pitäisi olla yhdeltä kuukaudelta ja kolmelta päivältä —
Niin kai.
Se tekee yksitoista markkaa.
Juuri niin minäkin — (pistää kätensä povitaskuun). No? (Pistää toiseen povitaskuun). No!? Mitä nyt? (Hypähtää ylös ja koettaa sivutaskujaan). Tämähän — (Koettaa vielä varmuuden vuoksi housun laskujaan). Herra jesta!
INKERI on koko ajan äärimmäisellä ‘jännityksellä seurannut Parilan hommaa.
No?
Mikä on?
PARILA kauhistuen.
Lompakkoni on poissa!
Pudonnutko?
MATTI hämmästyen.
Kadonnutko?
PARILA ottaa päästään kiinni.
Tämähän on aivan ihmeellistä! (Kirkastuen). Olisinkohan minä erehdyksessä pistänyt sen palttooni taskuun!
Missä palttoo sitten on? (Katselee ympärilleen).
Minä jätin sen osuuskaupalle — hoitajan kamariin — kun lähdin kokoamaan niitä johtokunnan jäseniä —
Nyt pitää sitten heti —
INKERI henkeään pidättäen ja silmät kauhusta tuijottaen.
Minkälainen lompakko se oli?
Tummanruskea nikkelihakasella — minun täytyy heti — (syöksyy ulos).
INKERI alkaa vapista kovin — ottaa nopeasti päästään kiinni — kiljahtaa hiljaa ja putoaa hervottomasti lattialle.
MATTI hypähtää ylös.
Mitä?
SAKARI syöksyy esille.
Inkeri!
MATTI ja SAKARI tuijottavat hetken Inkeriin, katsovat sitten toisiinsa kauhistuksen ilme kasvoillaan.
Esirippu.
Kolmas näytös.
INKERI istuu keinutuolissa.
ANNA seisoo hänen vieressään, käsi Inkerin otsalla.
Onko pääsi vielä kovin kipeä?
Onhan se?
Jos panisimme siihen kylmän kääreen?
Ei, ei! Antaa olla! Kyllä se menee ohi. Ota kätesi pois vaan — ja mene askareillesi! Minä istun tässä vähän aikaa.
ANNA ottaa kätensä otsalta.
Ehkä meneekin ohi. — Onhan kaikki nyt taas hyvin. Eihän kenelläkään ole mitään sanottavaa, kun kerran Risto kaikki maksoi.
INKERI raskaasti.
Niin.
Etkö ole vielä ottanut sormusta taskustasi? Voit vielä hukata. Otetaan pois — (aikoo ruveta etsimään).
Ei, ei!
Mitä — ei?
Ei se ole siellä.
Missä se on sitten?
Minä annoin sen hänelle takaisin.
ANNA hämmästyneenä.
Annoit Ristolle? Niinkö?
Niin — annoin.
Hyvä isä! — Sinä olet siis purkanut kihlauksen! Minkätähden?
Älä nyt kysele minulta!
ANNA päivitellen.
No, mikä kiire sillä nyt —
Kuule, äiti hyvä! Mene nyt askareillesi — ja anna minun olla hetkinen rauhassa!
Annanhan minä. Minulla onkin hommia —
INKERI huomaa kääntyessään kassalaatikon pöydällä, tuijottaa siihen ja ottaa päästään kiinni.
Mutta etkö menisi oikein lepäämään —
INKERI kiihkeästi.
Ei, ei!
No, ole siinä sitten! (Menee kamarin ovelle).
INKERI nopeasti.
Kuule äiti! Missä sinulla on hommia?
Menen pesutupaan — siellä on —
Vai niin! — Missä isä on?
Hän meni tehtaalle Sakarin kanssa.
Vai niin! Hyvä on. — Mene nyt vaan!
Huuda sitten, jos tarvitset minua! (Menee kamariin).
Kyllä, kyllä!
* * *
INKERI jäätyään yksin, katselee ympärilleen aivan kuin tullakseen varmaksi, että äiti jo meni ja ettei huoneessa ole muita. Alkaa sitten tuijottaa kassalaatikkoa. Nousee hiljaa, menee kamarin ovelle, kuuntelee, menee sitten akkunaan ja siitä ulko-ovelle. Hetken kuunneltuaan panee oven salpaan. Rientää sitten nopeasti kassalaatikolle, aukasee sen, katsoo vielä ympärilleen, ottaa sieltä kaksituhatta markkaa. Pistää rahat taskuunsa, lukitsee laatikon, avaa ulko-oven salvan, tulee etu-alalle, hengittää raskaasti ja ottaa molemmilla käsillään päästään kiinni. Seisottuaan hetken, kääntyy hitaasti akkunaanpäin, sävähtää, katsoo tarkemmin akkunasta, rientää sitten nopeasti keinutuoliin istumaan.
RISTO tulee. Avattuaan oven, pysähtyy hetkeksi, katsoakseen ketä huoneessa on. Astuu sitten vasta sisään.
Inkeri!
INKERI istuu liikkumattomana.
RISTO tulee pöydän ääreen.
Inkeri! Nukutko sinä?
INKERI nousee hitaasti seisomaan kääntymättä Ristoon.
Minun täytyi tulla puhuttelemaan sinua — ja selittämään asia tarkemmin.
Olit niin kiihkeä äsken siellä käydessäsi — ja minullakin oli kiirettä
— (Ojentaa kätensä). Inkeri!
Mistä nyt vielä on kysymys?
Mistäkö kysymys? Sinusta ja minusta on kysymys. — Sinähän tuon mokoman, typerän jutun tähden annoit kihlasormuksesikin takaisin. (Ottaa sormuksen taskustaan).
Niin minä annoin.
Tässä se on — (Aikoo kiertää pöydän ja viedä sormuksen Inkerille).
INKERI astuu askeleen syrjään, kuitenkaan kääntymättä Ristoon -päin.
Ei! Minä en ota.
RISTO on pysähtynyt.
Et ota?
En.
RISTO kiertelee viiksiään hetken.
Hm! Mutta tämähän on peräti hassua. Minä rakastan sinua. Sen olen sinulle sanonut — ja sinä olet kai myöskin rakastanut, koska otit minulta sormuksen — — Ja nyt? Kaikki loppuisi tähän tuon tarkastusjutun tähden! Kuulithan, että olin tahallani niin järjestänyt — tein sen erityisellä tarkotuksella — tahdoin huolehtia — tahdoin kiihoittaa johtokuntaa pitämään silmänsä auki — (Keskeyttää ja tarjoo taas kättään). No, mutta, Inkeri! Mitä tekemistä meillä enään on sen asian kanssa. Minä olen poissa kaupasta — kauppa on sulettu vastaiseksi — se asia on siis loppunut siihen — nyt on kysymys vain meistä — (Tarjoo taas kättään). Inkeri! Mikä sinua vaivaa?
(Äänettömyys).
RISTO sivelee viiksiään. Työntää sitten hermostuneesti kädet taskuihin.
Etkö sinä ollenkaan käsitä koko juttua! Etkö sinä tiedä, että minä maksoin heille tuon — oletetun vaillingin?
INKERI kääntyy, katsoo tiukasti Ristoa, mutta ei sano mitään.
Etkö tiedä sitä? Minähän maksoin heille jok'ainoan pennin.
INKERI vitkaan, koleasti.
Maksoit —
Niin, kaikki — tilien mukaan —
Millä sinä maksoit?
RISTO hermostuneesti.
Äsh! Mitä sinä sellaisia tyhmyyksiä kyselet! Millä ylipäänsä maksetaan — rahalla!
Mistä sinä rahaa sait?
RISTO kääntyy poispäin, kiihtyneesti.
Varkaalta niin kysytään.
Niin juuri! Varkaalta minä kysynkin.
RISTO kääntyy nopeasti Inkeriin, huudahtaa.
Inkeri!
INKERI astuu askeleen Ristoa kohti.
Sano, mistä sait rahat!
RISTO yrittää naurahtaa.
Eiväthän ne tietysti olleet minun rahojani —
Kenen sitten?
Osuuskaupan rahoja, ymmärrettävästi — kirjojen mukaan —
Eipäs!
RISTO yrittää olla levollinen.
Kysy heiltä itseltään — ellet usko! He kyllä sanovat sinulle —
En kysy heiltä. Sinun on se sanottava —
RISTO kiivaasti.
Sanoinhan jo —
Mutta sinä valehtelit!
RISTO hätkähtää kuin neulan pistosta, kädet pusertuvat nyrkkiin, jää tuijottamaan Inkeriä.
INKERI kylmän levollisesti.
Niin — sinä valehtelit. — Sano minulle totuus!
RISTO saa tuskin puhutuksi.
Mitä sinä tarkotat?
Kenen lompakon sinä poltit?
RISTO horjahtaa, ottaa pöydästä kiinni.
Mi — minkä —
Kun minä tulin sinun kamariisi, oli sinulla tuli takassa —
RISTO yrittää sanoa jotakin, mutta ei voi.
Kesäkuumalla — tuli takassa —
RISTO vaipuu istumaan.
Huonon ilman tähden —
Sinä seisoit takan edessä — otit rahoja lompakosta — ja heitit lompakon tuleen. Sitten aloit kohennella tulta, ja heitit ahjoon nikkelisen kiinnitysvieterin. Mikä lompakko se oli — jonka poltit?
RISTO pyyhkien otsaansa.
Tämähän on aivan hullua! (Pakottaa itsensä naureskelemaan). Oli tietysti vanha —
Ehkä olikin vanha — mutta kenen se oli?
RISTO hypähtää ylös raivossa.
Sinä olet aivan hävytön — solvaat kysymyksilläsi — ja häpäiset —
INKERI ankarasti.
Tämä onkin kauhea häväistys — ainakin minulle. — Tuo ruskea lompakko, jonka sinä poltit, oli Parilan oma. Sinä otit sen Parilan palttoon taskusta ja —
RISTO kähisten.
Kuka sinulle — mistä sinä —?
Parila oli unohtanut lompakkonsa palttoonsa taskuun —
Vaiti sinä — älä huuda!
Minä huudan sen julki — ja todistan oikeudessa, ellet sinä —
RISTO läkähtymäisillään.
Ethän — ethän —
SAKARI ja PARILA tulevat.
— ellet sinä vielä tänä päivänä poistu paikkakunnalta.
Minä en miestä laske. Hänen on tehtävä ensin selvä mihin katosi minun lompakkoni puotikamarista. Palttoo on nyt tässä ylläni, mutta sen taskut ovat tyhjät. Enkä minä asiaa jätä tähän. Minä olen nyt täällä velkaani maksamassa — mutta miehellä ei olekaan pennin pyöryläistä.
RISTO katselee ympärilleen aivan kuin apua etsien.
PARILA kiivaasti.
Pakoa ei ole ajatteleminenkaan! Kyllä me Sakarin kanssa —
INKERI nopeasti.
Kuulkaa Parila! Antakaa minä puhun teille pari sanaa —
Vaikka parikymmentä, mutta minun ei kannata tällaisia asioita katsella sormien lomitse —
En tahdokaan — (Toimekkaasti). Herra Viidanoja! Olkaa hyvä ja menkää hetkeksi tuonne kamariin —
Ja kamarista pellolle! Ei —
Sakari-hyvä! Mene sinäkin!
No, jos Sakarikin — niin kyllä sitten säilyy —
Teetkö, Sakari, niin hyvin? Minä pyydän —
SAKARI hiljaisesti.
Kyllä. (Menee kamariin).
INKERI Ristolle.
Olkaa hyvä! Vähäksi aikaa —
RISTO aivan masentuneena menee kamariin.
INKERI vaipuu väsyneenä keinutuoliin.
No?
Sanokaa nyt vielä — minkälainen se teidän lompakkonne oli!
Vanhahkohan se oli. Väriltään ruskea — ja sitten siinä oli sellainen nikkelivieteri, joka pantiin sitä kiinnipitämään.
Juuri niin! Minä näin kun kaupanhoitaja otti rahat teidän lompakostanne ja poltti lompakon.
No, eikös! No, herra jesta!
Nyt hän joutuisi tästä kiinni —
No, se on selvä.
Mutta sellaista häväistystä en minä tahdo.
Mitä?
Jos te saatte rahanne takaisin, niin, ettekö tekin sitten anna asian jäädä?
Mistä minä ne saisin?
Mutta annatteko sitten jäädä?
PARILA miettien.
No, voisi kai tuon sitten jättääkin, jos saisi edes —
Paljonko sitä oli?
Oli kai sitä vähän yli kahdentuhannen — mutta jos saisi edes kaksikaan —
INKERI ottaa rahat taskustaan.
Tästä saatte sen summan —
PARILA hämmästyy.
Mitä?
Mutta luvatkaa varmasti, että pidätte sananne!
Lupaanhan minä — mutta mistä Inkeri on saanut noin paljon —
Älkää välittäkö! Isä kyllä sitten selittää teille —
Niinkö? No, sitten —
INKERI antaa rahat.
Tuossa! — (Ajattelee, sitten äkkiä). Sanokaa sitten kaikille ihmisille, että taskun vuori oli rikki — ja rahat olivat pudonneet liepeeseen! Sanotteko?
PARILA ihastuen.
Niin tosiaan! Niinhän sopii —
Sanotteko myös niin?
Tietysti sanon, kun kerran lupaan.
Hyvä on! (Menee avaamaan kamarin oven). Tulkaa nyt!
SAKARI ja RISTO tulevat kamarista.
MATTI ja ANNA tulevat ulkoa.
Kas, kas! Täällähän on väkeä enemmänkin! Ja kaupanhoitajakin! Teitä minä en luullut täällä tapaavani.
INKERI sydän kurkussa.
Tässä on — on —
SAKARI reippaasti.
Niin — minä kuulin tuonne kamariin, että Parilan rahat eivät olekaan hukkuneet.
Vai niin! Ne olivat palttoon taskussa?
Olivat rikkinäisestä taskun reijästä pudonneet tuonne liepeeseen —
(Näyttää palttoon helmaa).
INKERI melkein itku kurkussa.
Mutta nämä rahat löytyivät sillä ehdolla, että kaupanhoitaja vielä tänään poistuu paikkakunnalta.
(Äänettömyys).
MATTI ei ymmärrä tarkatusta. Katselee vuoroin kutakin — jää sitten tuijottamaan Inkeriin.
Inkeri! (Menee Inkerin luo). Mitä sinä —?
INKERI katsoo isäänsä rukoilevasti, viittaa sitten kassalaatikkoon.
MATTI katsoo ensin laatikkoon, sitten Inkeriin, kysyy melkein hellästi.
Sinäkö —?
INKERI ei voi puhua, nyökkää.
ANNA on myös tämän ymmärtänyt, menee Inkerin luo.
Inkeri! Rakas lapseni!
MATTI ankarasti Ristolle.
Ja ellei kaupanhoitaja poistu tänään, niin sitten — vankilaan. Onko selvä?
RISTO yrittää puhua, mutta ei voi.
MATTI kiivaasti.
Onko?
RISTO pakotetusti.
On.
MATTI menee ja työntää ulko-oven auki.
Selvä tie —
RISTO menee sanaa sanomatta ulos.
INKERI menee isänsä luo, rukoilevasti.
Isä! Rakas Isä! Muuten olisi tullut häväistys — (Vaipuu isänsä rinnoille).
Niin, lapseni — pahoin kyllä teit — mutta ei hätä lakia lue —
Ja Inkerin omia rahojahan ne olivat —
PARILA on katsellut akkunasta.
Siellä se mennä hoipertelee — sääli miestä!
MATTI ja ANNA menevät akkunaan.
INKERI melkein kuiskaten.
Sakari!
SAKARI menee Inkerin luo.
Niin —?
Ethän lähde meiltä? Jos lähdet, niin on se minun syyni — minun tähteni — (Ojentaa kätensä Sakarille). Minä olen syypää tähän onnettomuuteen — tähän kaikkeen—-Ethän lähde? Sano!
SAKARI tarttuu tulisesti Inkerin käteen.
En, Inkeri — en lähde.
INKERI painaa päänsä alas, melkein kuiskaa.
Kiitos!
Esirippu.