Title: Häväistys
Kolminäytöksinen näytelmä
Author: Kaarle Halme
Release date: May 6, 2025 [eBook #76036]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Kust.jOy Kirja, 1913
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/76036
Credits: Tapio Riikonen
language: Finnish
Kolminäytöksinen näytelmä
Kirj.
Helsingissä, Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag, 1913.
MATTI MAKKOLA, tehtailija
ANNA, hänen vaimonsa
INKERI, heidän tyttärensä
SAKARI VALKAMA, tehtaan mestari
RISTO VIIDANOJA, osuuskaupan hoitaja
PARILA, talollinen
Ohjeita esiintyjille:
Matti Makkola on talonpoikainen mies. Luonteeltaan hän on leikillinen. Hänen kiivastumisensa on kyllä rajua, mutta helposti ohimenevää. Hän on hyvin älykäs ja selväjärkinen. Käytökseltään hän on varma, vapaa ja luottamusta herättävä. Ikä n. 50 v.
Anna on pitkän yhdyselämän ajalla muodostunut hyvin miehensä kaltaiseksi. Voimakkain piirre on herttaisuus. Ikä n. 40 v.
Inkeri on rivakka neitonen, mutta vaikuttaa alkupuolella vähän lapselliselta. Hän kasvaa vasta tapausten mukana saaden isänsä tarmokkaisuutta ja päättäväisyyttä. Mutta osalle on tietysti eduksi, jos esittäjä saa esitykseen silloin tällöin lapsellisen piirteen vielä tapahtumain loppuaikanakin. Ikä n. 20 v.
Risto Viidanoja on puettu herramaisesti, puhuu ja liikkuu vilkkaasti.
Silmissä nopea välähdys ja vähän luihu katse. Ikä n. 30 v:
Sakari Valkama on reipas, mutta vakava nuorukainen. Hän on hellä ja hieno-luonteinen. Käyttää työpuseroa takin alla. Ikä n. 27 v.
Parila on tavallinen, rehti talonpoika. Ikä n. 50 v.
Ensimäinen näytös.
Makkolan arkihuone. Perällä oikealla ovi eteiseen.
Vasemalla ovi muihin huoneisiin. Oikealla seinällä akkuna, vasemalla uuni. Kalustus vanhanaikainen, enemmän talonpoikainen kuin herrasmainen.
ANNA tulee kamarista. Asettaa kahvitarjoitimen pöydälle.
Tule nyt tänne juomaan kahvisi! (Katsoo taakseen kamariin). Voithan täälläkin lukea kirjeitäsi. Siellä on vielä siivoamatta.
MATTI paitahihasillaan — tulee.
Kuules Anna! Muija hoi! (Osottaa avattua kirjettä). Arvaas mikä tämä on?
ANNA kaataa kahvia. Istuu sitten tuolille pöydän ääreen.
Enpähän tuota osanne. Ota nyt kahvia!
MATTI tyytyväisenä.
Sitä myöten se on nyt selvä. (Istuu keinutuoliin).
No — mikä?
No — tuo kansakoulujen tilaus — Minä jo pelkäsin — — Ai, ai, sentään!
Se on aikamoinen tilaus —
Minäkin jo pelkäsin kun sinä panit niin korkeat hinnat —
MATTI alkaa juoda kahvia.
No, sitähän minäkin — — Mutta kyllä ne tuntevat minun vanhan puutavarani — ja — (hörppii kahvia) — ja hyvän työni —
ANNA leikillisesti naureskellen.
Sinun työsi —
Niin juuri — sen he tuntevat —
Sinun hyvän mestarisi he tuntevat. Ethän sinä enään vuosikausiin ole —
MATTI hauskasti.
No, no — muija!
Jos sanot muijaksi, niin —
Mamma — mamma! Älä nyt!
ANNA nauraa.
Senjälkeen kun Inkeri syntyi, niin —
Niin — niin — tiedän — tiedän —
Etpäs tiedäkään. Senjälkeen et sinä vahingossakaan ole enään muistanut minun nimeäni. Ja siitä on jo kaksikymmentä vuotta.
Älä helkkarissa! Joko se letukka on niin vanha! (Panee kupit pois ja katselee taas kirjettä). Ajatteles! Tällainen ylimääräinen tilaus!
ANNA naureskellen.
— jonka sinä teet. Meidän pappa tekee —
MATTI nyökyttää päätään, hymyillen.
Sano vaan papaksi! Kyllä se käy.
Juotkos vielä?
Tästä tulee — no, kaada nyt sitten — tästä tulee hyvä juttu, tästä — (Ottaa kahvin). Oli sekin onni, että saimme niin hyvän mestarin. Sakari on mies paikallaan —
Älä sinä aina sano häntä Sakariksi. Työväki alkaa samalla tavalla —
No, en minä tehtaalla — tässä meidän kesken — tehtaalla sanon mestariksi ja mestari Valkamaksi —
Kyllä sinä vaan sielläkin päästelet sekä »Sakarit» että »muijat» ja »letukat» — ja jos mitkä —
MATTI viattomasti.
Kuka se »letukka» on?
No, Inkeri tietysti. Häntähän sinä aina letukoit —
MATTI katselee ympärilleen.
Inkeri — niin! Missä hän nyt on? On ollut jo koko aamun —
ANNA nousee katsomaan akkunasta.
Hän meni osuuskauppaan ostoksille. Pitäisihän hänen, jo —
Osuuskauppa! Hm! — (Asettaa kuppinsa pöydälle). Aina te vaan siellä osuuskaupassa asioitsette. Vaikka on toinenkin puoti —
ANNA tulee akkunan luota.
Siellä on kalliimpaa. Osuuskaupasta saa halvemmalla.
Sitä minä en usko.
Ole uskomatta! Mutta niin se on. Ja Inkeri saa aina —
Niin — Inkeri! Kuules! Onko niillä jotain koklamenttiä keskenään?
Kellä?
Inkerillä ja osuuskaupan hoitajalla?
ANNA kokoilee kahvikuppeja.
En minä tiedä. Herra Viidanoja on aina kyllä hyvin kohtelias —
MATTI sytyttää tupakan.
Taitaa riiastella letukkaa —
ANNA arkaillen ja ikäänkuin tutkiakseen Matin ajatuksia.
Ei suinkaan siinä mitään pahaa olisi. Johan Inkeri on siinä iässä — ja — ja herra Viidanoja —
Mikä herra?
Viidanoja.
No, niin! Viidanoja. Ei siinä mitään herrottelemista ole. — No, mitä hänestä?
ANNA hymyillen.
Hän on toimelias mies ja —
MATTI mutisee.
No, no! Ei ole vielä nähty mitä siitä seuraa.
Mistä niin?
MATTI nousee.
Siitä osuuskaupasta ja siitä toimeliaisuudesta.
ANNA poismenossa, leikillisesti.
Sinä olet kovin vanhanaikainen, pappa-kulta! Sinä et pidä mistään, mitä ei ollut sinun nuoruudessasi. (Aikoo mennä).
MATTI ottaa Annaa leuasta.
Pidänhän minä sinustakin —
No, olinhan minä —
Olit. Mutta olit vähän toisellainen. Tuppaat tulemaan niin herrasmaiseksi —
ANNA työntää pois Matin käden.
Kyllä sinäkin vaan tarvitsisit vähän höyläämistä — ja voisit vähän värvätä noita vanhanaikaisia ajatuksiasikin — sekä osuuskaupasta — että — (Menee nauraen).
MATTI huutaa hänen jälkeensä iloisesti.
Mutta minä en varvaa oksan paikasta. Ja tämä meidän osuuskauppa on hasupuuta — ja siinä on paha oksa — se Viidanoja — (Istuu keinutuoliin ja alkaa lueskella kirjettään). Hm! Hm!
SAKARI tulee reippaana ulko-ovesta.
No, nyt se on kunnossa, se uusi varvikone.
MATTI iloisena.
Onko?
On. Ja käy kuin ihmisen ajatus.
MATTI tyytyväisenä.
Nyt kysy täänkin tehtaamme kuntoa ja kelpoisuutta. (Osottaa kirjettä).
Arvaas, poika, mitä tässä on!
SAKARI istuu.
En arvaa. Ehkä uusi tilaus.
Juuri niin. Olemme saaneet nuo koulutyöt.
SAKARI viheltää.
Jaah! Kyllä kannattaakin viheltää.
Ja alentamatta hintoja?
MATTI nauraa.
Tietysti.
ANNA tuo kädessään kahvikupin Sakarille.
Kuulin, että tulit —
Kiitos! — Siinä kaupanteossa oli sekä taitoa että onnea.
Kuulepas vaan, mamma, mitä Sakari sanoo! Ei riitä, että osataan tehdä — täytyy osata myöskin myydä — ja minä —
ANNA naureskellen.
No, no! Älä nyt taas rupea kehumaan. (Leikillisesti Sakarille). Se ukko on sitten koko päivän — (keskeyttää, ja katsoo ulos akkunasta). Siellä tulee joku veräjästä —
Se on kai se Parila. Kävi tehtaalla ja lupasi käydä täällä — (Panee kupit pöydälle).
Parila se onkin — mutta siellähän tulee Inkerikin — ja — ja eikös se ole osuuskaupan hoitaja?
SAKARI hypähtää ylös katsomaan.
Niinkö? (Nopeasti Matille). Siksi aikaa kun Viidanoja on täällä — pistäyn ulkona —
ANNA ottaa Sakarin kupit ja menee.
Ja minulla kun on vielä siivoomatta —
Minä tulen sitä tietä — (Matille). Juttelen niin kauvan Parilan kanssa -— ulkona —
MATTI nauraa.
Aivanhan sinä pelästyit —
Enkä, mutta meillä on kyllä keskusteltavaa Parilalla ja minulla —
(Menee kamarin ovesta).
MATTI nousee, pukee takin päälleen ja alkaa ottaa kaapista esille sikaareja ja paperosseja.
INKERI ja RISTO tulevat kantaen erilaisia kääröjä.
Mennään tänne tupaan — (Ottaa kääröt Ristolta). Minä otan nyt kaikki haltuuni. — Kiitos kantamisesta —
RISTO vapauduttuaan kääröistä.
Hyvää päivää taloon!
Päivää, päivää! Onpas teillä —- aivan kuin majan muuttajaisissa —
RISTO nauraa ja tervehtii.
Niin tosiaankin — majanmuuttajaisissa —
Istu nyt, Risto! Minä vien nämä — (Menee kamariin).
Istumaan, istumaan! — Tässä olisi tupakoita —
Kiitos, kiitos! (Istuu).
Minulla ei paljon ole aikaa — puotiin jäi vain poika — tulin saattamaan
Inkeriä —
MATTI istuu keinutuoliin.
No, hyvinkö luistaa kaupat?
RISTO ottaa tupakan.
Kyllä menee -— aikalailla. Ostajapiiri laajenee yhä —
Ja voittoja tulee?
No, mitenkä lie näin alussa. Viime vuoden tilintarkastus on parhaillaan käynnissä. Siellähän on yhtenä tämä teidän mestari —
Niin aina, niin aina! Sakari on tilintarkastajana —
RISTO katsoo kelloaan.
Kesken kiirein — minulla oli oikeastaan vähän asiaa tehtailijalle —
Vai niin, vai niin!
Eihän se nyt oikeastaan sopisi tällaisessa hopussa —
MATTI hymyillen.
Niin — ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi —
Ei ole — ei! Mutta kun on tottunut liikemiehen nokkelaan toimintaan, niin — tuota — ja Inkerikin arveli, että —
Inkeri? Mitäs hänestä?
Inkeri ja minä olemme —
ANNA aikoo hilla sisään..
Pysykääpäs nyt huppukuurussa siunaaman hetki! Meillä on täällä asioita.
ANNA vetäytyy takaisin..
No?
Inkeri ja ininä olemme keskenämme suostuneet — että — että — me pidämme toisistamme ja — ja olemme ajatelleet mennä kihloihin ja —
Soo?!
Niin — oikeastaan me jo olemme kihloissa —
MATTI vielä hämmästyneempänä.
Soo?!
Niin, me äsken päätimme —
MATTI nousee.
Muija! (Menee ja aukasee kamarin oven). Muija! Tulehan nyt ihmisten ilmoille! Tule! Täällä kuulet ihmeitä —
ANNA tulee.
Kyllä minä jo —
Tuossa on sinulla vävypoika. Sanoo olevansa kihloissa Inkerin kanssa —
Minä tiedän — Inkeri kertoi — (Ristolle). Onnea vaan!
RISTO nousee.
Kiitän! Minä kiitän!
Mitä peijakasta tämä on! Ei kysytä, ei puhuta — sanotaan vain: nyt se on tehty —
INKERI tulee, menee isänsä luo.
Isä!
Vai niin, letukka! Naimisiin vaan, ilman että kotona mitään tiedetään — ja muija on mukana jutussa! Olettepas te uudenaikaisia. Tämä on kai sitä uudenaikaista osuustoimintaa. Otetaan vaan mistä saadaan —
INKERI pyytäen.
Isä!
ANNA hymyillen.
No, mutta, Matti! Älä nyt loukkaa nuoria ihmisiä, jotka pitävät toisistaan!
MATTI katselee vähän nolona ja hämmästyneenä vuoroin kutakin, istuu.
Hm! No, niin! Voi olla! — Hm! Annetaan nyt asian olla tähän asti tällänsä! Täytyyhän nyt kotiväenkin keskustella ja miettiä — ja tulla johonkin yhteiseen — yksimieliseen — johonkin yksimielisyyteen tarkotan. — Ja kaupanhoitajalla on kiirekin, niin että —
Niin — minulla on kyllä kiire — mutta saanen pian tilaisuuden uudelleen —
Illalla, kun puoti suljetaan —
Minä siis vain pyydän, että Inkeri ja minä saisimme mennä naimisiin — ja — ja jätän asian —
INKERI menee ja ottaa Ristoa kädestä.
— meidän asiamme Inkerin vanhempain harkittavaksi ja päätettäväksi.
Harkittakoon miten päin vaan, mutta ei tässä enään mitään päätetä. Te olette jo tehneet päätöksen, eikä siinä ole muilla sanan sijaa. Kahden kauppa ja kolmannelle korvapuusti.
MATTI mutisee itsekseen.
Hm! Hm!
No, hyvästi vaan — näkemiin! (menee).
INKERI hiljaa.
Minä vähän saatan — (Menee arasti perässä).
Sinähän vasta epeli olet, sinä!
ANNA istuu pöydän ääreen, hymyillen.
Olenko?
MATTI katsoo äkäisesti Annaa.
Sinustahan on tullut niin uudenaikainen ihminen, etten edes minä sinua enään tunne.
Etkö?
Ennen maailmassa toki puhuttiin asiasta vanhemmillekin ja — kysyttiin kauniisti ja —
Kuka niin teki?
MATTI kiivaasti.
Kuka? Kaikki!
ANNA rauhallisesti.
Kaikki — paitsi sinä.
MATTI hämmästyy.
Minä!
Juuri sinä et kysynyt ollenkaan. Tulitkin vasta hääpäivän aamuna ja heti vihkituolilta veit minut —
MATTI hämmentyen.
Niinkö? (Tulee huvitetuksi asian hauskasta käänteestä, myhäilee tyytyväisenä). Olinpas minä vaan aika poika silloin. Kas, kas, vaan — sellaista veitikkaa! (Ottaa Annaa korvalehdestä). Ja muija oli rakastunut tuohon lurjukseen — korvanipukoita myöten. Mitä?
Oli kai — koska seurasi —
MATTI poikamaisen ylimielisesti.
Koskako seurasi? Aivan kuin minä olisin siihen aikaan sellaista kysellyt. Minä tietysti otin sen minkä omakseni tiesin. Otin ottavan oikeudella.
Niin kai muutkin tekevät.
Muut? (Joutuu hämilleen). Ettäkö tuo osuusmieskin —
Hän ei ole käyttäytynyt niinkään omavaltaisesti kuin sinä.
MATTI kimmastuen.
Hän? No, se nyt vielä puuttuisi!
ANNA hymyillen.
Miksi ei muut kuten sinä?
Ei! Siinä on suuri ero. Minä tiesin mitä minä tein. Minä tunsin oman kykyni ja kuntoni — ja tiesin, että muut tunsivat sen myöskin.
Ehkä tämäkin —
Tämä! Mies maitten ja merien takaa. Kuka hänestä tietää onko hän kala tai lintu — Huomenna on kauppa kellellään — ja hoitaja maantiellä. Entäs sitten?
ANNA nousee, taputtaa Mattia olalle.
Minä luulen, ettei sinulla ole mitään miestä vastaan, vaan —
Vaan mitä?
Sinä et siedä osuuskauppaa —
MATTI nousee.
Siinä sinä erehdyt. Minähän siinä olin ensimäisiä puuhamiehiä, mutta erosin heti kun sitä alettiin ajaa lapsellisesti — päin mäntyä.
ANNA nauraa.
Kun ei seurattu sinun neuvojasi —
MATTI tuimasti.
Niin juuri! Kun ei seurattu minun neuvojani. Ei otettu tunnettua oman paikkaista miestä hoitajaksi, vaan valittiin vieras, tuntematon.
Voihan hän olla hyväkin. Ehkä parempikin kuin se toinen.
MATTI rauhallisemmin, melkein mietiskellen.
Miksipä ei. Kaikki on mahdollista. (Istuu rauhallisesti). Mutta tässä jätettiin asia sattuman varaan, kun valittiin tuntematon mies vieraalta paikkakunnalta. Näetkös! Useata ihmistä ei vieras ympäristö velvoita mihinkään. Kun sen sijaan taas tuttava ympäristö velvoittaa melkein kaikkia. Siinä on salaisuus. — Ja sentähden en tahtoisi Inkeriä sattuman varaan — sentähden en pidä tästä kihlauksesta —
Jätetään nyt tämä — sieltä tulee joku — (Menee kamariin).
SAKARI ja PARILA tulevat ulkoa.
Hyvää päivää! (Tervehtii). Terveisiä sieltä meiltä päin.
Kiitos vaan! Istumaan! — No, mitäs sille Parilalle kuuluu?
PARILA istuu.
No, ei entistä enempää — tuossahan tuo. Minä tässä vaan pistäysin sivumennen kysymään onko tehtailija huomenna kotosalla. Minä tulisin maksamaan sen lainani —
Soo? No, mitä varten? Saako Parila muualta halvemmalla korolla?
Enkä — mutta myin vähän metsää ja —
Vain niin!
Tulin ajatelleeksi, että paras on maksaa heti. Ja tarvitsee kai tehtailijakin nyt kun se koulutilauskin — Kuulin Sakarilta —
Niin, se tuli meille — (Katsoo Sakaria). No, Sakari! Mitä siinä seisot mykkänä? Miksi et istu?
PARILA naurahtaa.
Mitä lie nuorten tautia. Tuollaiseksi se tuli äsken yht'äkkiä kun tyttärenne ja Viidanoja menivät tuosta lehtimajan ohi — istahdimme siinä sen aikaa —
SAKARI lähtee äkkiä kamariin.
No, mitäs tämä on? Mikäs poikaa vaivasi? Hän, joka aina on ollut niin iloinen ja reipas.
Nuorilla on aina omat ilonsa ja surunsa.
MATTI katsoo Parilaan ja sitten miettii.
Hm! (Irtautuen ajatuksistaan). Tässä olisi tupakoita! Minä en edes älyä tarjota. (Ajatellen muita asioita). Vai niin! Vai on Parila metsää myynyt?
PARILA ottaa tupakan.
Sattui siihen hyvänmoinen ostaja — ja — kun oli se velkakin tänne — niin —
No, ei tällä olisi ollut kiirettä —
Ajattelin, että tulee paljon menoja nyt kun se suuri tilauskin —
Tulee kyllä. Tuleehan niitä. Mutta se Inkerin perintökin — sen tätivainaan jälkeen — kolme ja puolituhatta maksettiin viime viikolla — ja rahat ovat vielä kotona.
Kyllä minä sentään mielelläni huomenna — sopisi niin hyvin, kun on tänne kaupallekin tultava —
Niin, noh! Miksi ei! Täytyyhän sen sopia. Parila tulee vaan. — Jaahah!
Parila on kai siinä osuuskaupan hallinnossa puheenjohtajana —
PARILA raapii korvallistaan.
Sellaisenahan minä —
No, miten menee?
Hm! — Tiedä — — Tarkastustahan nyt tehdään —
Niin aina — minä kuulin —
(Äänettömyys).
MATTI vilkaisee levottomana Sakarin jälkeen.
No, se saa nyt rikkaan vaimon se meidän kaupanhoitaja —
Sitäkö juttua te Sakarin kanssa kuulitte äsken tuolla ulkona?
Sitähän ne puhuivat mennessään —
Ja sekö se noin vaikutti Sakariin?
Siihenhän se lopetti heti koko keskustelun. Liekö poika ehkä pikiintynyt. Jos on, niin eipä kummaa jos äimistyi, kun tyttö noin tepsutteli nokan ohi toisen kanssa — ja kun vielä kuuli —
Kuka se Parilan ehdokas taas olikaan tähän kaupanhoitajan toimeen?
PARILA rykäsee, ei tiedä miten sanoisi.
Minä ja tehtailija kannatimme sitä omanpaikkaista — sitä —
Niin, niin — kyllä muistan —
Mutta nähtävästi me molemmat olimme väärässä.
MATTI naputtelee sormillaan pöytään ja murisee.
Hm!
SAKARI tulee.
Jos ei teillä ole mitään tärkeätä niin —
Ei ole, ei ole!
SAKARI on kalpea ja puhuu vaikeasti.
Minulla vaan olisi vähän sanottavaa — —
No, istu alas ja —
Minä vain ilmoitan Parilalle, etten minä enään jatka tilintarkastusta osuuskaupassa.
PARILA hämmästyy.
No, mikä nyt?
MATTI hämmästyneenä.
No, mikä nyt on tullut — (Katsoo Sakaria). Mutta miksi sinä et istu?
Tämähän on vakava asia — eihän sitä noin —
SAKARI vetää tuolin keskipöydän luota vähän taaemmaksi ja istuu.
Ja nyt juuri, kun olette jo loppupuolella. Eikö sen jo huomiseksi pitänyt loppua?
Kyllähän se huomiseksi —
Ja vara-tarkastajan pitäisi alkaa kaikki alusta —
Niin kai —
No, mikä siihen on syynä, että —
Niin — sanopas syy!
Minun ei sovi —
Sanoako?
Ei — tai ehkä niinkin — minun ei sovi tarkastaa —
Eihän se ole mikään syy! Kun kerran tähän asti on sopinut. Ja sopihan se vielä eilen illalla — vai mitä? Ja äsken vielä siitä puhuimme tehtaalla — kuinka nyt yht'äkkiä —
Älkää kysykö! Minä en enään tarkasta.
Mutta minun täytyy sanoa, että se on sopimatonta ja lapsellista tällaisissa asiallisissa asioissa.
SAKARI nousee.
Hm!
Asia ei kyllä kuulu minuun, mutta onhan oikeus edes saada tietää järjellinen syy ennenkuin —
SAKARI tuskassa.
Minun ei sovi — eikö se riitä —
Ymmärräthän sinä järkimiehenä, ettei se riitä. Ellei vielä olisi alettukaan, niin olisi toista —
Muuta syytä minä en sano.
PARILA heittää neuvottomana pöydälle tupakkansa, katsoo vuoroin kumpaakin.
MATTI levollisesti mutta paheksuvasti.
Tämä on minullekin ikävää. Kaikki tehtaamme työmiehet ovat jäseninä osuuskaupassa — ja se voi synnyttää tehtaalla häiriötä ja selkkauksia, kun mestari heidän luottamusmiehenään — käyttäytyy näin yliolkaisesti.
Koska tehtailija niin arvelee niin — niin —
Tämä ei ole ainoastaan arvelua — se on totta.
Sitten olen pakoitettu — tekemään syyn.
Tekemään syyn?
Mitä tekemään?
SAKARI vaikeasti.
Minä matkustan pois.
MATTI hypähtää ylös.
Matkustat?
Niin. Minä sanon nyt itseni irti — ja olen valmis lähtemään huomenna — jos sallitte —
Lähtemään? Nyt juuri kun meillä on työtä yli äyräitten. Mitä tämä on?
Mitä ihmettä tämä on?
Jos ei kerran muuten käy, niin —
PARILA nousee.
Koska asia on tällä kaimalla, niin minun täytyy mennä heti kokoamaan hallinto — Onko se nyt sinun viimeinen sanasi?
On.
MATTI ihan ymmällä.
Mitä ihmettä tämä on? Tällaista ei vielä ikinä ole tapahtunut! Se kun tämän ymmärtäisi —
INKERI tulee ulkoa.
SAKARI kääntyy katsomaan.
INKERI katsoo ihmetellen kaikkia vuoron perään, kun ollaan niin hiljaisia ja hämmentyneitä.
Minä menen heti — (Katsoo vielä pitkään Sakaria, menee).
SAKARI on tuijottanut Inkeriin aivan kuin olisi tahtonut kysyä häneltä jotakin, vaipuu sitten tuolille pää käsiin.
MATTI ottaa päästään aivan kuin hän saisi uuden ajatuksen.
Hm!
Niin, noh! Hyvästi nyt sitten —
Odottakaas! Tässä on jotakin — Tästä pitäisi vielä vaieta (Ajattelee). Hm! Hm! — Odottakaa minua hetkinen tuolla ulkona! Tulen aivan heti — tai —
SAKARI nousee ja aikoo lähteä.
Kuulehan Sakari! Minä puhuisin mielelläni sinun kanssasi kahdenkesken.
Istu täällä hetkinen! Minä saatan Parilan tuohon veräjälle — (Katsoo
Sakaria). Tulin ajatelleeksi — jos minä ehkä ottaisin tarkastaakseni —
Tekö?
No, ehkä en — ajattelin vain — odotahan minua — mennään nyt, Parila!
(Menevät).
SAKARI vaipuu taas tuolille pää käsiin.
INKERI tulee kamarista.
Kuulin, että menivät jo — (Pysähtyy).
Mitä täällä on tapahtunut? Sakari! Mikä sinua vaivaa?
SAKARI nousee.
Ei mikään.
Älä nyt kiellä! Jotakin teillä on. Ja sinä olet niin kummallinen —
Sakari! (Menee lähemmäs). Mitä sinä tuijotat?
SAKARI kääntyy vähän syrjään.
Tuijotanko minä?
Ja äänesi vapisee — ja isä oli niin hämmästyneen näköinen — sano mitä on tekeillä —
Ei mitään! Minä vaan matkustan huomenna —
Poisko meiltä? Miksi?
On asioita — asiat vaativat niin — (Kääntyy). Toivotan sinulle onnea — kihlauksesi johdosta — (tarjoa kätensä). — sydämeni pohjasta —
INKERI antaa hitaasti kätensä, katsoen yhä Sakaria silmiin.
Tule onnelliseksi — en mitään — en mitään niin sydämeni pohjasta toivo — ja — ja voi hyvin —
INKERI pitkän katseen jälkeen painaa vähitellen päänsä alas, riuhtaisee itsensä irti ja juoksee kamariin.
SAKARI tuijottaa hetken hänen jälkeensä, vaipuu sitten tuolille istumaan. Pää painuu taaksepäin ja hän peittää toisella kädellään silmänsä.
MATTI tulee.
Jahah! No, nyt me olemme kahden kesken —
SAKARI asettuu istumaan kyynärpää pöydälle.
MATTI menee keinutuoliin.
Katsohan, Sakari! Minä tahdon sanoa sinulle yhden asian tämän sinun lähtösi johdosta. — Minä olen pitänyt sinusta aivan kuin omasta pojastani; siksi otin sinut tänne luoksemme asumaankin. Emmehän me voi erota aivan kuin ventovieraat ihmiset — tietämättä edes miksi me eroamme —
Minä en voi sanoa syytä —
Minulle sinun täytyy voida sanoa — isällesi — ja minä pidän sen yhtä salassa kuin jos olisin oikea isäsi —
Ei — ei! Minä en voi!
Hm! No, jos minä autan — jos keskustelemme asiasta — ehkä sitten —
SAKARI pää painuu.
Älkää — älkää!
Kyllä, poikani! Selvä ilma on kaikkein terveellisintä. — Sinä rakastat
Inkeriä — eikö niin —
SAKARI hieroo tuskasta otsaansa.
Eikö niin? — Tai etkö ehkä —
SAKARI hiljaa.
Kyllä —
No, yhden kynnyksen yli pääsimme. Sitten sinä et voi sietää kaupanhoitajaa, kun kuulit, että hän ja Inkeri ovat kihloissa. Sentähden et voi jatkaa siellä kaupassa tilintarkastusta —
SAKARI nousee.
Ei — ei!
MATTI hämmästyy.
Eikö sentähden?
Ei.
MATTI nousee.
Kuules nyt, poika! Sinun pitää tietää, että tämä on vakava juttu, ja tässä pitää olla selvä peli. Mikä on sitten syy? Häh!
Älkää kysykö! Minä en sitä voi sanoa.
MATTI lyö nyrkkinsä pöytään.
Valehtelija!
SAKARI pelästyen.
Mitä?
Sinä valehtelet — kun sanot rakastavasi Inkeriä — sinä valehtelet!
Tässä piilee jotakin, jota en tiedä, enkä siis voi Inkeriä puolustaa —
(Kävelee edestakaisin). Olen tekemisissä epärehellisten valehtelijoiden
kanssa —
Älkää!
Tunnusta heti valheesi, tai —
En, en! En tunnusta valheeksi — se on totta —
Mikä?
SAKARI hetken kuluttua hyvin vaikeasti.
Minä rakastan Inkeriä ja sentähden en voi jatkaa tarkastusta, sillä —
No?
SAKARI raskaasti
— Tapahtukoon nyt sitten mitä tahansa — sillä —
Sillä?
— sillä siellä — on — on ilmennyt — vajaus —
MATTI hiljaa.
Tavallinenko vajaus?
SAKARI raskaasti hengittäen.
Ei, vaan — petos — kavallus —
MATTI kauhistuneena.
Kavallus!?
Niin. (Tuskin kuuluvasti vaipuu tuolille).
Esirippu.
Toinen näytös.
INKERI tulee kamarista, kurkistaa jälkeensä ja vetää varovaisesti oven kiinni, — sitten ottaa hän esiliinansa alta pääliinan, heittää -päähänsä ja aikoo hiipiä ulos.
ANNA tulee kamarista.
Inkeri!
INKERI pysähtyy paikalleen.
Mihin sinä aiot mennä?
INKERI kääntyy äitiinsä päin, itku kurkussa.
Minä en tätä enään kestä — (Heittää liinan pöydälle ja istuu sohvalle). Koko eilisen päivän täällä supateltiin ja kuiskuteltiin — kaikki minun selkäni takana. — Ainoa mitä sain tietää oli se että Sakari lähtee pois ja että — että asia jotenkin koskee Ristoa — sen kuulin sattumalta — mutta mitä se on — sitä ei kukaan sano — ja minua ei päästetä osuuskaupalle ottamaan selvää — enkä koko yönä ole yhtään nukkunut — (Purskahtaa itkemään).
ANNA istuu tuolille hänen viereensä.
Inkeri-kulta! Koeta nyt rauhoittua! Kyllähän minä puolestani laskisin sinut menemään, mutta kun isä on niin ankarasti kieltänyt —
Miksi minulle ei sitten sanota mitä täällä on tekeillä —
Sanoihan isä, että vielä tänään saat sen tietää —
Vielä tänään? Jotakin siis on, joka estää heti sanomasta. Mitä tässä odotetaan? Jotakin odotetaan tapahtuvaksi —
ANNA tuskassa.
Älä nyt hyvä lapsi kysele minulta — kun kerran isä on niin ankarasti kieltänyt sanomasta.
(Äänettömyys).
Kuule äiti! Mitä sinä tekisit — jos kiellosta huolimatta menisin —
ANNA hätäisenä.
Älä herran tähden tee sitä —
Mutta mitä sinä tekisit, sano?
Mitä minä voisin tehdä! En suinkaan sinua väkivallalla voisi pidättää, mutta ajattele sitten isän vihastumista.
Isän oma oma syy — ja teidän syynne, kun ette sano — (Nousee). Minä menen.
Älä, Inkeri-kulta! Älä! (Nousee).
INKERI ottaa huivinsa.
Minun täytyy kysyä Ristolta —
Ei, ei! Ennemmin sitten — (ei jatka).
Mitä?
Ethän mene — kun minä pyydän —
Sano isälle, että menin — sinun kiellostasi huolimatta — (Aikoo lähteä).
ANNA toivottomuudella.
Silloin voi tapahtua häväistys —
INKERI pysähtyy hämmästyneenä.
Häväistys!
ANNA istuu vaikeroiden sohvaan.
Juuri silloin se voi tapahtua — juuri silloin kun sinä menet — ja kaikki saavat tietää, että sinä olet kihloissa hänen kanssaan. Ota edes tuo sormus pois sormestasi! Piilolta se, ettei kukaan sitä näe!
INKERI käsittämättä mitään.
Häväistys — minulle — kihlojen tähden? (Istuu päättäväisesti tuolille). Kuule, äiti! Nyt minä vaadin, että kerrot kaikki! Tai muuten minä teen hetipaikalla tuon häväistyksen, jota näyt pelkäävän. Nyt sinä kerrot — tai minä menen — — ja silloin se on sinun syysi.
Kun minä edes tietäisin mitä minä kerron — ja kuinka kerron —
(Eteisestä kuuluu kolinaa). Jumalan kiitos! Isä tulee. (Nousee).
MATTI tulee.
Eikö Sakari ole vielä tullut?
Ei ole.
MATTI huomaa Inkerin.
Mistä Inkeri tulee? Tai oletko lähdössä?
Eihän Inkeri mene. Aikoi lähteä ulos, mutta minä kielsin.
Ei sovi mennäkään — (Menee istumaan keinutuoliin).
INKERI kylmän levollisesti.
Minä olin juuri lähdössä osuuskaupalle —
MATTI jyrkästi.
Et mene!
Minä menen sinne heti — ellette kerro mitä on tapahtunut.
MATTI hämmästyneenä.
Menetkö vaikka minä kiellän?
INKERI varmasti.
Menen.
MATTI katkerasti.
Mitäs tähän sanot, äiti-muori?
ANNA istuu.
Onhan Inkerillä oikein. Niin sinäkin olisit mennyt —
Niin — minä —
Niin — ja minä myöskin.
(Äänettömyys).
MATTI ottaa nyt vasta lakin päästään ja pyyhkii tukkaansa.
No, istukan nyt — Inkeri! (Ottaa tupakan). Mitä sinä sitten tahtoisit tietää?
Kaikki.
MATTI hermostuneesti.
Kaikki — merkitsee sitä, että häväistys on astumaisillaan — (osottaa ovelle) — tuon kynnyksen yli — ja minun velvollisuuteni on se estää —
Eikö myöskin minun — meidän kaikkien?
ANNA ihastuen.
Ajatteles, pappa! Inkeri on oikeassa. Meidän kaikkien — Inkerin myös — mutta jos hän ei tiedä mitään, niin —
Milloin nuoriso tietää mitään! Mitä tiesi Inkeri — ottaessaan tuon sormuksen —
ANNA tyytymättömänä.
Älä nyt riitele menneen talven lumesta! Äläkä säti Inkeriä — ellet hänelle sano totuutta —
MATTI tuskastuneena.
Kun ei tässä vielä tiedetä totuutta — lopullisesti.
INKERI naurahtaa katkerasti.
No — sitten — (Aikoo ulko-ovelle).
MATTI kiivaasti.
Sinne sinä et saa mennä!
INKERI pysähtyy; katsoo pitkään ja moittivasti isäänsä.
MATTI lauhtuen.
No, tule nyt istumaan. Istu nyt — tuohon tuolille. — Katsos — kun valittiin tuo kaupanhoitaja —
Älä nyt ala historioita kertoa! Näethän, että Inkeri ihan vapisee — (Nousee ja vie Inkerin tuolille). Istu tuohon lapseni — ja kysy mitä tahdot tietää — isä kyllä vastaa —
INKERI istuu väsyneesti.
Miksi Sakari sanoi lähtevänsä meiltä?
MATTI tupsahtaen.
Jaah! Siinäpä se! Se alkaa sellaisesta pykälästä, etten minä sellaista
— (Nousee). Äitisi saa vastata. (Kävelee).
ANNA istuu ja ottaa Inkeriä kädestä.
Sakari on — Sakari pitää sinusta — on rakastunut sinuun — ja ollessaan osuuskaupan tilien tarkastuksessa on hän huomannut siellä virheitä —
Väärennyksiä.
INKERI sävähtää.
Mitä?
No, kaikki ei ole kai aivan oikein tullut kirjoitetuksi. Ja Sakari sanoi, ettei hän tahdo jatkaa. On aivan kuin hän tuottaisi sinulle onnettomuutta — kun olet kihloissa Riston kanssa —
MATTI istuu.
Ja sitten kun minä häntä pakotin — tahtoi hän kernaammin lähteä —
Mutta jos Sakari valehteli?
Niin minäkin sanoin hänelle. Ja se sai hänet jatkamaan tarkastustaan.
Isä sanoi, että hänen on todistettava sanansa —
Ja nyt?
Tarkastajat ovat parastaikaa lopettamassa työtään —
INKERI henki kurkussa.
Mutta jos on erehdyksiä — väärinymmärryksiä — joku virhe, joka —
Ei, ei! — On kysymyksessä suoranainen kavallus —
Ja jos niin olisi — niin — mitä siitä seuraa?
Siitä seuraa vankila — häväistys —
INKERI nousee.
Ei, ei!
Mitä ei?
Se ei voi olla totta.
Ehkä ei — eihän sitä nyt tiedä —
Minä menen sinne — (Aikoo ulos).
MATTI hypähtää ylös.
Mutta sitähän juuri olen koettanut estää. Ajatteles — jos se on totta — ja sinä menet sinne ehkä juuri silloin kun hän vangitaan —. ajatteles sellaista häväistystä itsellesi ja meille, vanhemmillesi — kun siellä ehkä paljastuu kihlauksesi —
ANNA on myös noussut.
Kukaan ei vielä tiedä siitä —
Ei muut kuin Sakari ja Parila. Eivätkä he kerro —
INKERI irroittaa sormuksen sormestaan ja pistää taskuunsa.
Ei tämäkään sitä ilmaise. Mutta ymmärrättehän, että minun täytyy mennä — täytyyhän minun tavata Risto —
SAKARI tulee.
No, siinä on Sakari! Miten on?
SAKARI hämmästyy, kun Inkeri on häntä vastassa ovella.
No?
Ei sitä — en minä —
Joko loppui?
SAKARI katselee ympärilleen hämillään.
Ei se — eihän se — ei varsin —
INKERI menee nopeasti ovesta.
No, miten kävi? Miksi et sano?
ANNA vaipuu istumaan, melkein itsekseen.
Inkeri meni —
MATTI äkäisenä.
Inkeri meni — ja Sakari ei sano mitään —
SAKARI matalasti.
Enhän minä Inkerille —
MATTI aikoo ulos.
Huudetaan Inkeri takaisin!
SAKARI estää.
Antaa mennä! Ei siellä mitään vaaraa ole. Keskustelevat kaikessa rauhassa. Pari hallinnon jäsentä puuttui. Parila lähti niitä hakemaan.
No, entä sinä? Miksi sinä lähdit?
SAKARI istuu väsyneesti.
Kun olin kirjoittanut nimeni lausunnon alle ja hallinnon jäseniä alkoi kokoontua, niin mitäs minä siellä enään —
Ja lausunto?
Sen annoimme sihteerille.
Niin, niin! Mutta minkälainen se oli?
Oliko vajausta?
Oli — kolmatta tuhatta.
MATTI istuu raskaasti.
Vai niin! Kavallus?
Niin.
Herra armahtakoon!
(Äänettömyys).
MATTI melkein veltosti.
Ja se oli selvästi havaittavissa?
Selvä — ja kömpelösti tehty —
ANNA alkaa itkeä, hiljaa ja menee kamariin.
No, entä Viidanoja?
Emme me ole hänelle mitään sanoneet —
Hän tietysti luulee, ettei ole huomattu mitään?
Niin kai.
MATTI yskii, ei tiedä mitä sanoisi.
Tämä asia on nyt sitten tätä myöten selvä. — Et suinkaan sinä nyt enään aio lähteä pois? (Odottaa hetken vastausta). Vai mitä?
En tiedä —
Mitä syytä sinulla nyt enään olisi! Syynähän oli tuo tilintarkastus. Ja eiköhän se ollutkin liikaa hentomielisyyttä, kun et tahtonut olla paljastuksen aiheuttajana. Eihän sinun poistumisesi olisi kavallusta pimittänyt. Joku olisi astunut sinun tilallesi —
SAKARI tuskallisesti.
Mutta minä — minä! — Nyt Inkeri voi vihata minua koko ikäni. Ja ainoastaan teidän hirveä syytöksenne sai minut taipumaan. — Sanokaa nyt, olinko valehtelija!