Tästä teoksesta on kolmas, Suur-Britanniaa koskeva, osa ilmestynyt suomeksi jo ennen sotaa. Se sotasensurin käyttely, joka meilläkin ennen vallankumousta ulotettiin koskemaan »kaikkia asioita ja vielä muutamia muita», teki teoksen toisten osien suunnitellun julkaisemisen suomalaisessa asussa mahdottomaksi. Nyt, painovapauden jälleen vallitessa, ilmestyvät sen kolme jäljellä-olevaa osaa, kaikki vielä tämän syksyn kuluessa.
Saattaa kysyä, onko nyt, kun on tullut maailmansodan myrsky ja myllertänyt kaikki, enää syytä esittää päiväpolitiikkaa koskevaa teosta, joka alkuaan on kirjoitettu 1905 ja jonka uusikin painos alkoi ilmestyä jo 1911, jolloin eivät edes Balkanin-sodat olleet alkaneet, ja valmistui 1913? Luulen, että lukijan ei ole tarvis selailla montakaan sivua, ennenkuin hän on myöntävä, että nykyinen sota vain on tehnyt kirjan sitäkin mielenkiintoisemmaksi, samoin kuin tämä kirja puolestaan valaisee sodan syitä ja tarkoitusperiä. Saattaapa sanoa, että teos tavallaan on kirjoitettu ikäänkuin tekijä olisi vartavasten silmälläpitänyt juuri nykyistä maailmansotaa, jonka tulennan välttämättömyyteen hän useissa kohdin tutkimustensa varrella viittaa. Teoksen vanhentumisesta ei siis voi olla puhettakaan. Päinvastoin: mitä sodan jälkeen tapahtuu, tulee täysin ymmärrettäväksi vasta kun nähdään, mihin sitä ennen on pyritty.
Kun teos Ruotsissa ensin ilmestyi, moitti arvostelu tekijää epätieteellisestä »ennusteluhalusta». Tähän tekijä vastaa uuden painoksen neljännen osan alkupuheessa, että hänen teoksessaan ei esiinny mitään satunnaisten mielijohteitten leikkiä, vaan huolellisesti harkittu ja perusteltu katsomuskanta. »Muistutus voisi olla oikeutettu, jos teos olisi tavallisten valtiotieteen käsikirjain malliin laadittu tilastollinen kertomus. Mutta se menettää kärkensä esitykseen nähden, joka itse ilmoittaa olevansa poliittinen s. o. kehkeymisnäkökannan alainen ja samalla pyrkii valaisemaan suurvaltoja erikois-olioina. Sellainen esitys olisi tarkoitukseton, ellei se saisi jatkaa eri valtojen kokemusperäistä tutkimusta arvioimalla niiden arvoa tällaisina. Ellei ole kysymys muusta kuin jonkinlaisesta valtakuntain oikeuslääkeopillisesta tarkastuksesta, niin on aivan paikallaan, että pöytäkirja pidetään puhtaana kaikenlaatuisesta ennustelusta — varsinkin eriteltyjen esineiden tulevaisuusmahdollisuuksiin nähden —; mutta jos on kysymys tutkimuksista »henkivakuutusta» varten, niin ei elinvoipaisuutta koskevan lausunnon antamista voitane välttää, jos tahdotaan tehtävä kunnolla suorittaa.»
Jo näistä viittauksista teoksen tarkoitukseen näkee, että professori Kjellén on yrittänyt raivata valtiotieteen vainiolla uutta erikoista sarkaansa. »Tämä teos on koe osittain uudella alalla ja uuden menettelyn mukainen, ilman varsinaista edeltäjää tai esikuvaa, ja lienee senvuoksi kohtuullista, että sen hyväksi luetaan tienraivauksen ylimääräiset hankaluudet lieventävinä asianhaaroina mahdollisia puutteita ehkä moitittaessa», sanoo hän teoksensa ensimäisen painoksen alkulauseessa.
»Tähänastisista valtiotieteen käsikirjoista ei tämä teos näet eroa ainoastaan ulkonaisen rajoittumisensa kautta vain suurimpiin valtioihin. Tässä noudatetaan toista enemmän elämän-opillista käsitystä itse valtion käsitteestä. Yhtä vähän kuin nykyaikainen eläintieteilijä tyytyy jonkun eläinmuodon ulkonaiseen kuvaukseen, saattaa valtiotieteilijäkään pitkän päälle pysähtyä valtioiden valtiomuotoihin ja ulkoisiin mittoihin. Vaaditaan lisäksi huomion kiinnittämistä yksiöön, olentoon, muotokuntaan. Sillä politiikka ei ole vain lain kirjainten ja historiallisten tosiasiain ja tilastollisten mittojen yhdistelmää, vaan ennen kaikkea elämää. Se on pyrkimistä ja toimintaa vaihtelevin keinoin ja päämäärin eri ajankohtina ja eri valtioissa. Todelliselle valtiotiedolle on varmaan yhtä tärkeätä tuntea nämä keinot ja pyrkimykset, kuin niiden laitosten, oikeussäännösten ja matemaattisten mittojen kehitys, joiden sisäpuolella toimivien henkilöiden on liikuttava. Ainoastaan tällä tavoin tarkastamalla ajan poliittisia tehtäviä tulee valtiotiede siksi, mitä sen kai pitäisi olla: itsenäistä, poliittista tiedettä, joka pyrkii määrätyiltä näkökohdilta sitomaan yhteen oikeutta ja käytäntöä, muotoa ja sisällystä, ulkoisia mittoja ja sisäistä elämää.»
Sekin, joka ei kaikessa voi yhtyä herra Kjellénin katsomuskantaan eikä joka kohdassa pitää hänen todisteluansa ratkaisevana, tunnustaa kuitenkin mielihyvällä hänen tällä teoksellaan avanneen useita uusia näköaloja ja tehneen sen tavalla, joka ei rajoita hänen lukijoitaan ainoastaan varsinaisten tieteenharrastajain piiriin, mikä sen pahempi on niin monen muun tieteellisen tutkielman laita mitä moninaisimmilla aloilla. Hänen kirjoitustapansa on sujuvaa ja viehättävää, usein suorastaan loistavan lennokasta ja niin välitöntä, että väliin luulisi kuulevansa hänen puhuvan; hän on työltään tiedemies, tyyliltään taiteilija. Tästä seuraa että hän saattaa käsitellä ainettansa sillä yleistajuisuudella, että hän itsekin tuntee olevansa kosketuksissa sen suuren valveutuneen yleisön kanssa, joka etsii tapahtumien selitystä niiden syistä. Ja nauttii siitä: »sen puhtaan ilon rinnalla, minkä totuuden-etsintä totuuden itsensä vuoksi antaa, viittoo tiedemiehelle tässä se harvinaisenpuoleinen tyydytys, että hän voi olla oppaana suurelle yleisölle».
Kirjan menekki Ruotsissa osoittaa hänen tässä olleen oikeassa. Herra Kjellén on siellä suorastaan muodostanut koulukunnan, mikä on selvästi havaittavissa suuressa osassa Ruotsin sanomalehdistön suurpolitiikkaa käsitteleviä kirjoituksia, kuten — ja ehkä vieläkin ilmeisemmin — meidänkin maamme johtavissa ruotsinkielisissä sanomalehdissä.
Onkin myönnettävä, että ulkomaiden politiikkaa esittävä sanomalehtimies tuskin mistään voi saada niin verratonta suurpolitiikan lukukirjaa, kuin tämä on. Kjellénin »Suurvaltoihin» tutustuminen on meillä suorastaan katsottava kuuluvaksi nykyisten sanomalehtimiesten pätevyysehtoihin. Mutta ei ainoastaan niille, jotka sanomalehtiin kirjoittavat, vaan myöskin suurelle sanomalehtiä lukevalle yleisölle on tämä teos hyödyllinen ja helposti tajuttava kirja. Rohkenenpa katsoa siihen tutustumisen nykyisenä suurpolitiikan suurena murroskautena kerrassaan kuuluvan yleiseen kansalaissivistykseen — siinä määrin tarpeellinen on mielestäni tämän merkkiteoksen liittäminen suomalaiseen kirjallisuuteen.
Lopuksi sananen suomennostyöstä.
Asiantuntija huomaa pian, että tämänlaatuisen teoksen suomentaminen ei ole aivan helppo tehtävä. Oma asiani ei ole arvostella, miten siinä olen onnistunut. Varsinkin voi syntyä makuriitaa monen mielestä ehkä liiankin pitkälle menneestä vierasperäisten n. s. kultturisanojen karttamisesta, mutta omasta puolestani olen sillä kannalla, että tässä suhteessa olisin, missä se vain voisi laatuunkäydä uskollisuutta tekijän sanonnalle rikkomatta, suonut saattavani mennä vieläkin pitemmälle. Totunta tekee kyllä pian oudommankin sanan tuttavaksi; pääasia, että sen ymmärtää.
Pälkäneellä elokuussa 1917.
Suomentaja.