III. Lyhyet päätteet: o, u, y, ö,
Epäveros. kaksikkeiksi: oi, ui, yi, öi.[6]
IV. Lyhyet, päätteet: a, ä, e, i
Äänikkeiksi: i [1]
§. 12. Seuraavat k, n, t liitetään Warteen sillänsä paitsi tavuilla he [1], le, ne [2], re, se [3], 'a, 'ä päätyvihin varsihin [4]. Niissä muuttuvat pääte'äänikkeet e, a, ä lyhyiksi i, o, e, joita jonkun täysikerakkeen jälkeen ei millään merkitä, paitsi sillon, koska seuraavat kerakkeet k, t itset jälle menehtyvät (k. § 14), jossa tilassa ne vaihtuvat edellisiksi. Puolihon (') jälessä muuttumat o, e seuraaviksi kerakkeiksi n, t ja kerakkeen k edellä t:ksi. Ainasovut ln, rn, sn muuttuvat äänen somemmuuden vuoksi ainasovuiksi ll, rr, ss, ehkä sn kuitenki toisilta sillänsäki pidetään.
[9] Aina, littera; äänike, vocalis; kerake, consonans. Johdesanoja: ainallinen, ainasto, ainastollinen edl. — Ainoja on ennen nimitetty: bokstavi, puustavi, puostavi, puokstavi, puostavi, puostava, kirjanenä, nenä, kirjain, kirje edl. Se muuten paraski nimitys näistä kirjain ei ole soma semmoisissa käytteissä, kun esimerk. kirjaimellinen kirjotus, kirjotti kirjan latinan kirjaimilla edl, jonkatähden pitäisi johonkuhun sopivampaan uuteen yhdyttämän ja sentähden olenki nimityksen aina tässä valinnut. Äänetön (consonans) on myös sopimaton nimi, jonkatähden sitä olen kerakkeeksi nimittänyt ja kaksiäänikettä (diphtongus) olen mainiva kaksikkeeksi.
[10]. Warsipäätteet ovat taikka pitkiä taikka lyhyitä s.t.s. Warren pääte'tavut äännetään taikka kahdelta taikka yhdeltä äänikkeeltä. Pitkiä ovat päätteet kaikissa yksitavuisissa ja oi-päätteisissä usiampitavuisissa Warsissa, lyhyitä muissa. Lyhyet päätteet erotetaan kolmeen lajiin: a) päätyvät ne tavuilla he, le, ne, re, se; b) tavuilla 'a, 'ä; c) jollai muulla yksiäänikkeellisellä tavuella. Koska Puolihota (') 'a, 'ä; päätteissä ei kaikitse kirjoteta ja saman päätteen edellä aina käypi joku äänike, niin on sillä tavoin vieretysten sattuvat kaksi äänikettää muutamilta luettu pitkäksi päätteeksi. Kuitenki ovat ne oikioista pitkäpäätteisistä erotettavat, joita vaan kaikki yksitavuiset ja oi-päätteiset usiampitavuiset Warret ovat.
1) Nämät aji, oji, uji lyhenevät tavallisesti pitkiksi kaksikkeiksi ai, oi, ui; toisin ainasovuiksi ae, oe, ue; aei, oei, uei; aje, oje, uje; ajei, ojei, ujei. Esimerk. sojisi, tavallisesti soisi (Sav. Karj.); soesi, soeisi, sojesi, sojeisi (Turussa Uudella maalla edl).
2) Toisin äänikkeiksi a, o, u, y, ä, ö; aj, oj, uj, äj, öj. Esimerk. antaisi toisin antasi (Sav. Karj.); annaisi (annajsi) (Tur. Uudm.).
3) Toisin kaksikkeiksi ei, e; i-i kaikissa, vaan e-i ainoastaan korollisissa tavuissa, harvon korottomissa, eikä koskaan korottomissa he, le, ne, re, se päätteisissä. Esimerk. karsisi toisin karseisi (Häm. Tur.); anelisi t. aneleisi; imisi t. imeisi.
4) Toisin k. §. 10. II. 2. Esimerk. naji tavallisesti nai t. nae, naei, naje, najei (Häm. Tur. edl). .
5) Toisin äänikkeiksi o, u, y, ö. Esimerk. uskoi t. usko (Sav. Karj. Kaj.). Itsehtyvissä Lausukoissa, jotka päätyvät tavuilla tu, ty edelläkäyvillä a'u, e'u, e'y, i'u, i'y, o'u, u'u, y'y, ä'y, ö'y katoo toisia puhe'tapoja myöten pää'te'äänike ja t seuraavan i edellä muttuu s:ksi. Esimerk. ilmautui (ilmautu) t. ilmausi (ilmaut'i).
(1). a, ä, e, i oikeimmin lyhenevät puoliäänikkeiksi: o, e, i, e, joista a) i:ssä syntynyt jälkimmäinen e toisia puhetapoja myöten pysyyki, juosten seuraavan j kanssa kaksikkeeksi ei eli äänitteeksi e (karsi t. karsei, karse). Edelliset o, e, i katovat myötänsä, paitsi Puolihon (') ja kerakkeen (t) jälessä, joiden kanssa toisin vaihtuvat kerakkeeksi s. Niin tapahtuu b) Puolihon (') jälessä kaikitseki (esimerk. arva'i t. arvasi), vaan c) kerakkeen t jälessä ainoastaan sillon, koska edelliset vierusainat ovat joitakuita l, n, r, aa, ie, ii, ou, uo, uu, yy, yö, äy, ää, öy, (esimerk. souti t. sousi.) Myös d) pysyy o kaksitavuisissa varsissa, joiden edellisessä tavuessa on joku äänikkeistä a, e, i. Semmoisissa se seuraavan j kansa tekee kaksikkeen oi eli äänikkeen o (esimerk. lauloi t. laulo). Waan e) jos a edellisessä tavuessa on seurattuna joltai muulta ainalta, kun yksinäiseltä l, n, r, u yhteenjuoksee o-j kutentahansa joko kaksikkeiksi oi eli äänikkeeksi o, i (esimerk. laittoi, laitto, laitti).
1. Seuraavan k, n, t edellä muuttuvat varret teke, näke varsiksi tehe, nähe (esimerk. tehkö).
2. Kolmetavuisissa ne päätteisissä varsissa muuttuu keraketten k, t, edellä lyhetty pääte e kerakkeeksi t, jonka ohessa edellinen n katoo, esimerk. yletkö, ylettä. Samalla lailla katoo n kerakkeen t edellä muissa tapauksissa, esimerk. sanoissa muuatta, tuta, käätä.
3. Päätteissä kse katoo k myötänsä ja s. seuraavan kerakkeen k, n, t kanssa yhtyy kun muissaki se päätteisissä varsissa. Samate katoo t kaksitavuisissa tse päätteisissä varsissa, vaan kolmi ja usiampitavuisissa varsissa, joissa eritapoja myöten ts vaihteleksen ainojen ht, tt, ss, h kera, muuttuu ts seuraaviksi kerakkeiksi n, t ja k:n edellä t:ksi. Warsi seiso tekeypi eritapoja myöten varreksi seise jonkun kerakkeista k, n, t seuratessa, esimerk. seisonut t. seissyt.
4. Seuraavan t edellä menehtyy kuitenki toisia puhetapoja myöten pääte'äänike a, e, ä niistä tavuilla ta, te, ta päätyvistä varsista joiden päätteen edellisessä tavuessa on pitkä äänike avoina eli kerakkeilta h, l, n, r, s seurattuna, esimerk. kaatata t. kaatta. Samalla tavalla tunteta t. tutta (lentätä t. lettä). Itsehtyvissä Lausukoissa, joiden varret päätyvät tavuilla tu, ty edelläkäyvillä a'u, e'u, e'y edl (K. §. 11. III. 2) katoo toisia puhetapoja myöten pääte'äänike u, y, esimerk. antaututa t. antautta.
(Lisää ja loppu toista).
Satuja.
1. Harakka.
Ylpiäluontonen harakka löysi riikinkukon sulkia ja tekeysi mielestään koriaksi niitä päällensä pukien. Semmoisena jo pitiki itsensä ei muita riikinkukkoja kehnompana, joiden parveen lensiki, entiset toverinsa ja ystävänsä omasta suvusta ylenkatsoen. Waan riikinkukot kuitenki tunsivat hänen harakaksi tavoiltaan ja karkotit hänen seurastaan, kun ensin olivat sulkansa hyvin pois nykkineet. Häveten lähti hän jälleen toisten harakkain parveen, vaan nämätkän ei enää suanneet häntä joukossaan, kun ennen parempana muka ollessaan oli heidät ylenkatsonut. Niin täyty hänen kaikilta hyljättynä elää yksinänsä.
Ei pitäisi laina-vaatteilla herraksi ruveta.
2. Janis ja Warpunen.
Kotka hätäytti jänistä ajamalla, jotta tämä viimmen ei enää älynnyt, mihen paeta, vaan kellistyi paikalle ja huokui raskaasti. Sen näki varpuinen lähellisestä puusta ja rupesi pilkkaamaan sanoen: "no, Jussi rukkaseni, kunne'ka nyt muinen keviät jalkasi heitit tahi minkätähden et juokse? Ei sinussa taida kuitenkan kotkalle vastustajata olla." Waan hänen toista onnettomuudessaan niin pilkaten tuli kotka havatsematta ja söi esiksi hänen itsen.
Siksi toista pilkkaat, kun sattuu omaan nilkkaan.
3. Humala ja Kataja.
Humalamvarsi nousi maasta, kääreysi lähelliseen katajaan ja kasvo sen rankaa ja oksia myöten vähässä ajassa aina latvaan saati. Sitte siitäki ilmaan kohoten rupesi pilkkaamaan katajata ja sano: "voi sinuaki! siinä, kasvat, kasvat, jos sataaki vuotta, etkä pääse sen korkuiseksi, kun mi nä sadassa päivässä." "Niin kyllä onki, vastasi kataja, suuri erotus meidän välillä siinä asiassa, vaan on se vielä toinenki erotus: yhtä liukkaan (pikasesti) kun kasvoit, talven tullen jälle kadotki, minä talvesta en ole millänikän."
Joka kiukkaan nousee, usein kiukkaan lankeaaki.
Suomen kansan Armuutuksia.
1. Hirsi alla, hirsi päällä, vähä vaahtea välissä.
2. Hyppii, koppii, yhteen suppuun supristaksen.
3. Häntä eellä, pää takana.
4. Ikenetön, akanaton, aitan parvessa.
5. Iski tulta Ilmarinen, välähytti Wäinämöinen.
Osviittoja. 1. Nuotio. 2. Kylpyvasta. 3. Puntari. 4. Woi. 5. Ukontuli.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Ei lupaus taloa hävitä.
Niin toisinaan sanotaan, mutta paljoa paremmin sanottu on: lupaus on velkaa pahempi ja ennen mies maansa syöpi, ennen kun sanansa syöpi. Sillä luvata ei pidä, mitä ei täytetä'ki.
2. Ei ole huuten huokiampi, eikä parkuen parempi.
Sanotaan niille, jotka yhtäläiseen kipujansa, vaivojansa eli muuta onnettomuutta valittavat.
3. Ei ole aina Antin tuulet, viel' on tuulet Tuomahanki, Pietarin perän takana.
Ellös sentähden ylen ihastuko yhdestä pahasta päästyäsi, koska taitaaki toisia lähestyä.
4. Ei näöltä voita syöä.
Ei kauneudesta yksin ole apua, jos ei muuta hyvää keralla ihmisessä löydö.
5. Leikki se kun leipä loppuu, se tuska kun tupakka loppuu.
Useinki tapahtuu, ettei tähellisemmistä asioista pidetä samaa huolta, kun tyhjistä, joutavista.
6. Hiljaa härkä kyntää, tasasen jälen tekee.
Hätäileminen, ylenjouduttaminen tahtoo monasti pilata töitä.
7. Kyllä maalla majaa on.
Näyttää kuitenki toisinaan, kun ei olisi kylliksi, joka taitaa siitä tulla, että kaikki ei tyydy pienempään, kohtuulliseen majaan. Makedonian mainio kuningas, Suuri Aleksandro, vielä lassa ollen, rupesi itkemään, kuultuansa tähdetki taivahalla olevan täytetyitä ihmisiltä eli muilta elämiltä, samatekun tämä meidän asuttamamme maaki. Opettajan kysyessä, mitä itki, vastasi poika sitä itkevänsä, kun vielä ei ollut tämäkän maa kokonaan hänen allansa ja niitä kuitenki löytyisi usiampia, joihin ei millään pääsisi. Suurenko majan maalla jätti semmoinenki mies toisille ihmisille? —
8. Kyllä elävä kuolevansa tuntee.
Woi jos useimmin muistaisiki kuolevansa!
Marraskuulta.
Wanhoja Lauluja.
1.
Ei tuosta emo torunna,
Kun ma maion maahan kaasin,
Lehmät metsähän levitin.
Ei tuosta emo torunna.
Kun särin pari patoa,
Poltin paian palttinaisen.
Eikä tuostana torunna,
Kun tein kehnon kehrävarren,
Wäärän värttinän rapasin.
Waan tuosta emo torupi,
Kun ma nain typerän naisen,
Toin tuhman tulenpuhujan,
Pahan paian ompelian,
Kehnon langan ketreäjän —
Pahan paian ompelevi,
Päälle päärmehet tekevi;
Kehnon langan ketreävi,
Päiksi pellavat tuhovi.
2.
Noin kuulen emon sanovan,
Waimon vanhan lausuelman:
"Miniä on minulle tuotu,
Koan kokka, saunan salva,
Sylttysukka, kalttokenkä,
Penkin pestyn hiereliä,
Lattian ripottelia,
Tuvan uuen turmelia;
Toi toran pereheseni,
Surun saatto leipähäni.
Parempi olisi ollut,
Parempi oripolosen,
Tuoa Tuonetar tupahan,
Manatar tähän majahan,
Kun tuoa toruja nainen,
Saaha riski riiteliä."
Ei ollut orihin syytä, Ei vikoa liinaharjan; Sen ori kotihin tuopi,
Liinaharja liuvuttapi, Ku on pannahan pajuille, Korjahan kohotetaan,
Liitetähän listehille.
3.
Walehia lasten laulut,
Tyhjiä tytärten virret.
Kolme Sanaa Savon Puolesta.
Joka lassa lastatahan,
Miessä mielehen tulepi;
Sananlasku sangen selvä,
Wanhemmilta valmistettu,
Meiltä mielehen otettu. 5
Minä miessä nuorempana
Kävin kerran Kokkolassa,
Kuulin siellä Kainulaisen
Maani miehiä manaavan,
Sanovan Savon sioiksi; 10
Minä en virkkanut mitänä,
Wasta annan vastauksen.
Tulin taas Turusta kerran,
Kuulin hullun Hämäläisen
Savon miehiä sanovan, 15
Roimahousuiksi hokevan,
Pitäjäksi pieksukengän.
Sanon sihenki sanani,
Muutamaisen muistuttelen,
Waikk' on vuosia välihin 20
Jäänyt kyllä kymmenenki.
Piäs vähän, pinkkapöksy!
Kuin sanon pari sanoa:
Ei ole maata miehetöntä,
Kirvehetöntä kyleä; 25
Ei sieä sian nimeä
Ylisummahan sanoa.
Kuka se ei kuuta tunne
Itäpuolta täytyväksi,
Luotehelta loppuvaksi, 30
Sanonet sitä siaksi.
Sekasin on seurakunta,
Tuon nyt tietävät tytötkin.
Eikös hulluja Hämeessä,
Kataloita Kainussakin? 35
Samati Savossa kanssa.
Waan samassapa Savossa,
Jos on joukko joutavia,
Miehiä mitättömiä,
Niin on toisia toella 40
Ymmärryksen ystäviä,
Isäntiä ihtestänsä,
Renkiä rehellisiä,
Jotka kyllä joutomiehet
Panevat pykäystöille, 45
Eli neuovat nevalle,
Laittavat lapion kanssa,
Ojankot oivalliset,
Kannon vääntäjät väkevät,
Nevan kuokkiat kovimmat; 50
Jost' on leipämme levinnä,
Sahtikannumme sakonna,
Puuropata paisununna.
Mitäs naurat, nappipöksy!
Rohkenee tuo roimahousu 55
Pieksukenkiä piteä,
Saa tuo saappahat pyhäksi.
Jo sanon sanani toisen:
Savoss' on samati vielä
Melkiöitä mestaria; 60
Harvon on haettu Hämeestä,
Harvon Kainusta katottu,
Käsitöihimme ketänä.
Niinpä taasenki tapahtui
Johik kumma Suonenjoilla, 65
Savonmaassa mainittava —
Mies on teettänyt tapulin,
Opinkäymätön osannut,
Kellotornin kelvollisen,
Jok' on kaikelta kohalta, 70
Juuri julkinen rakennus.
Kukas kummaksi sanookaan,
Jos ne teettävät tapulin,
Jotka kouluja kokevat
Monen mestarin tykönä; 75
Eipä hän opissa ollut,
Ei toisen tekevän nähnyt,
Eikä keltänä kysynyt,
Kuinka pannahan perustus,
Kuinka seinät seisonevat, 80
Kuinka pylvähät pysyvät.
Siin' on kellot kelvolliset,
Korotettu korkialle;
Ei se heilu, hemmahtele,
Soittaessa sinne tänne; 85
Sen on lattiat laviat,
Sen on sillatkin siliät;
Ei sen rappuilta ramaha,
Eikä portailta putoa;
Astumet on aivan selvät, 90
Käsipuut on käyttävillä.
Sen on tiennyt teettäjäkin,
Mitä muinen Muosekselle
Ilmotti isä Jumala:
Käsipuut hän käski panna, 95
Koskas korkeita rakennat,
Etteipä verenvikoja
Tapaturmasta tulisi.
Sama mies on saanut taion,
Ymmärtänyt ihtestänsä, 100
Uurimakarin mahinkin;
Ihte tehnyt työkalunsa,
Wärkkitaatinsa takonna,
Ilman käymättä kylässä;
Joilla taitapi takoa 105
Semmoisetkin seinäkellot,
Joissa tiuku tiiman päästä
Heliästi hellittäpi.
Tämä kunnia tulepi
Ollin poika Pietarille, 110
Jok' on syntynyt Savossa,
Kasvanut kotokylässä,
Olli Konttisen kotona.
Monta muuta mustapäätä
Saattapi Savossa olla; 115
Sillä se sana syäntä
Wielä nytkin vihlasepi,
Koko maata miehillensä
Sanoa Savon sioiksi.
Sanon vielä viimmeseksi 120
Kohta kolmannen sanani:
Eipä kaikki Kainulaiset,
Puoletkana Pohjalaiset,
Eikä myös Etelämiehet,
Pääse päälle sittenkänä, 125
Tule selväksi sepäksi,
Waikka vissin viisi vuotta
Useinkin ovat opissa
Toisen mestarin tykönä.
Rakastetut rantalaiset! 130
Elkää nyt pahaksi panko;
Kelpomiehet keskimailla.
Wielä vioiksi sanoko,
Jos on jotakin sanottu,
Maamme puolesta puhuttu; 135
Saa siltä hymin piteä
Itsekukin kunniansa,
Kellen kunnia tulepi.
Monta maassa, maa monessa,
Niin ennen isät sanoivat; 140
Sen on Keisarin Senaati,
Sen on herrat Helsingissä,
Hyvin tuntenna toeksi,
Koska palkkiot panevat,
Laittavat rintaritalit, 145
Samati Sovon ukoille,
Niinkuin muille muuallaki,
Aina ansion perästä.
Tänne tulevat Turusta
Wielä Wiikkosanomatkin, 150
Wanhanaikaset asiat
Annetaan Avisan päällä
Tulla meillenki tutuksi.
Koska nyt sanoa kolme
Savolaisist' on sanottu, 155
Kyll' on siinä kerraksensa;
Eipä se laiska lukia
Kato kaikkia tätänä.
Jälkimaine. Paavali Korhosen tekemä runo Rautalammilta, noin viisitoista vuotta sitte.
Suomen Kielen Lausukoista.
(Lisää ja loppu viimme lehteen).
§ 13. Jos varressa ei ole jotakuta äänikkeistä a, o, u, niin muutetaan raidoissa a), c), e), löytyivät jatkokset ja kohtaliitteet toisiksi raidoissa b), d), f), löytyviksi:
a b c d e f
ka kä a ä hotten hötten
ko kö han hän ma mä
ma mä hat hät mma mmä
mainen mäinen hatten hätten ta tä
nu ny
ta tä hon hön vat vät
va vä hot höt vatten vätten
S.t.s. äänikkect a, o, u muuttamat äänikk. a, ö, y.
§ 14. Jos pääteäänikkeen edellä jossa kussa varressa käypi yksinäiset kerrakkeet k, p, t eli raidoissa a), c), e) olevat kerakesovut ja sama varsi saapi jonkun kerakkeen pääte'tavuensa lopettamaan, niin muuttuvat samat k, p, t, ja niiden mukaset kerake' sovut toisiksi raidoissa b), d), f) löytyviksi.[11]
a b c d e f
k (j, v) tk tk (t) t d hk h (hk, hj, hv) p v ht hd (h) kk k lp lv lt ll lk l (lj, lv) nt nn nk ng mp mm rt rr vk r (rj, rv) pp p st st (ss) sk sk (s) rp rv tt t (tt)
Sama muutos tahahtuu kerakesovussa tt kohtaliitteen hän edeltä, vaan k liitteen hon edellä toisin pysyy, toisin menehtyy, paitsi kaksitavuisissa varsissa, joissa se myötänsä on pysyvä.
§ 15. Koska keraketten k, t jatkosten alkupäästä kadottua (k. §. 14) seuraava äänike tulee vieretysten jonkun varren pääteäänikkeen kanssa olemaan, vaihetetaan toisia puhetapoja myöten raidoissa a), c), e) oleeat äänikkeet toisiksi raidoissa b), d), f) löytyviksi.
a b c d e f
aa oa,oo ää eä,ee äe äi (uo) (öä,öö,yö) (ää) ea ia,ee öä öö öe öi (öö) eä iä,ee ae ai (aa) ao oo, uo ia ii cc ei,ie,ii eo io iä ii ie ii eö iö oa oo,uo oe oi (oo) oo uo ua uu uc ui (uu) äö eö (öö,yö) yä yy ye yi (yy) öö yö
Aivan samalla lailla vaihetetaan äänike'sopuja tavuilla 'a, 'ä päätyvissä Lausuntavarsissa[12] ja kaikissa niissä johtovarsissa, joissa pääte'äänikkeet a, ä pysävät säilyksissä. Wielä päälliseksi muuttuvat a'a, ä'ä toisinaan ainasovuiksi aja, äjä, esimerk. hala'aa t. haloaa, haloo (haluo), halajaa; keträ'ää t. ketreää, ketree (ketröää, ketröö, ketryö), keträjää.
§ 16. Waariottamalla, mitä §§. 10—15 yhteen sattuvain ainain muutoksista ja muista on luettava, voidaan helposti käyttää itsekutaki Suomen kielen Lausukkaa ensin Tavoittain ja sitte Luvuttain että Kohdittain tahi Siottain. Tehtävässä Muodossa saapi Arvelotapa varsijatkoksen ne, Kerrontapa j, Ehdontatapa isi, Toivontatapa ko, Käskentätapa ka, Nimentätapa 1. ta, 2. ti 3. ma 4. minen, Mainintatapa va.[13]
Tapavarret Tähtävässä Muodossa.'
I. II. III.
Lausunta Luo Nai Kapaloi
Arvelo Luone Naine Kapaloine
Kerronta Loi Naji Kapaloji
Ehdonta Loisi Najisi Kapalojisi
Toivonta Luoko Naiko Kapaloiko
Käskentä Luoka Naika Kapaloika
Nimentä 1. Luota Naita Kapuloita
2. Luoti Naiti Kapaloiti
3. Luoma Naima Kapaloima
Maininta Luova Naiva Kapaloiva
Toisintoja. Kerronta: Naji t. nai (näe, naei, naje, najei), kapaloji t. kapaloi (kapaloe, kapaloei, kapaloje, kapalojei (k. §. 11. II. 1). Ehdonta: Najisi t. naisi (naesi, naeisi, najesi, najeisi); kapalojisi t. kapaloisi (kapaloisi, kapaloeisi, kapalojesi, kapalojeisi (k. §. 10. II. 2).
IV. V. VI.
Laus. Kaata Etsi Antautu
Arv. Kaatane Etsine Antautune
Kerr. Kaatoi Etsi Antautui
Ehd. Kaataisi Etsisi Antautuisi
Toiv. Kaatako Etsikö Antautuko
Käsk. Kaataka Etsikä Antautuka
Nim. 1. Kantata Etsitä Antaututa
2. Kaatati Etsiti Antaututi
3. Kaatama Etsimä Antautuma
Main. Kaatama Etsimä Antautuma
Toisintoja. Kerronta: Kaato, kaati, kaasi (k. §. 11. IV. 3. c, d, e): Etsei, etsi (§. 11. IV. 3. a); Antautu, antausi (§. 11. III. 2). Ehdonta: kaatasi, kaadaisi (§. 10. III. 3 ja §. 14); Etseisi, etsisi (§. 10. IV. 4); Antautusi (antauduisi) (§. 10. III. 3). Nimentä l. kaatta, antautta 2. kaatti, antautti (§. 12. 4).
VII. VIII. IX.
Laus. Teke Sanele Juokse
Arv. Tehne Sanelle Juosse
Kerr. Teki Saneli Juoksi
Ehd. Tekisi Sanelisi Juoksisi
Toiv. Tehkö Sanelko Juosko
Käsk. Tehkä Sanelka Juoska
Nim. 1. Tehtä Sanelta Juosta
2. Tehti Sanelti Juosti
3. Tekemä Sanelema Juoksema
Main. Tekevä Saneleva Juokseva
Toisintoja. Arvelo: Juosne (§. 12). Ehdonta: Saneleisi: sanelesi (§. 10. IV. 4) — Tehne, Tehkö edl k. §. 12. 1.
Laus. Alene Taritse Hala'a
Arv. Alenne Tarinne Halanne
Kerr. Aleni Tariksi Halasi
Ehd. Alenisi Taritsisi Hala'aisi
Toiv. Aletko Taritko Halatko
Käsk. Aletta Taritka Halatka
Nim. 1. Aletta Taritta Halatta
2. Aletti Taritti Halatti
3. Alenema Taritsema Hala'ama
Main. Alenema Taritseva Halaava
Toisintoja. Lausunta: Tarihte, taritte, tarisse, tarihe (§. 12. 3);
Haloa, haloo, haluo, halaja (§. 15). Kerronta: Hala'i (§. 11. IV. 3.
6). Ehdonta: Aleneisi, alenesi; Taritseisi, taritsesi (§. 10. IV. 4);
Hala'asi halajasi, haloaisi, haloasi edl. (§. 10. III. 3. ja §. 15).
§. 17. Kunki Tavan Warresta saadaan omituisten päätettensä lisäämällä Kohdat eli Siat samassa Tavassa kohdallisissa Tavoissa (§. 7) ovat mainitut päätteet seuraavasta osotteesta nähtävät.
Tavat Yksikössä Monikossa
Ok. Kk. Wk. Ok. Kk. Wk.
Lausunta n t *(a) mma(b) tta(c) vat(d)
Armelo n t *(a) mma(b) tta(c) vat(d)
Kerronta n t †(a) mma(e) tta(f) vat(g)
Ehdonta n t †(a) mma(e) tta(f) vat(g)
Toimonta ni(h) si(i) hon(k) me(l) te(m) hot(n)
Käskentä ni(h) si(o) hon(p) me(q) te(r) hat(s)
Tähtilö * merkitsee pääte'äänikkeen pidennettävän, jota ei kuitenkan tehdä pitkäpäätteisissä eikä tavallisesti niissäkän 'a, 'ä päätteisissä varsissa, joiden edelliset vierusainat a, ä pysyvät muuttumatta (§. 15), Ristilö † merkitse vartta ei millänä lisättävän.
Toisintoja, a) pi, vi, *pi, *vi. b) mme. e) tte, tten. d) vatten, *vat, *vatten. e) mme, ma. f) tte, tten, ja. g) vatten, t, *t. h) n; Toivontatavassa kahden äänikkeen välissä toisilta k kaikitse kadotetaan, i) s. k) ho, on, o. l) ma, mme, mma. m) ta, tte, tten, tta. n) hotten, ot, otten. o) s, e'; tavallisimmasti poisheitetään koko kohtapääte ynnä edellisen äänikkeen, jossa tilassa äänikkeet e, a, ä päätteissä he, le, ne, re, se, 'a, 'ä jälle tulevat entiselle arvolleen, p) an. q) ma, ame, amme, amma. r) a, i, ta, tte, tten, tta, ate, ata, atte, atten, atta. s) hatten, at, atten. Niin tässä, kun Yks. Wkohdassa on muutamien tapa vetää h ainojen k, g väliin varsipäätteessä ka.
Lausuntatapa. (varsi: kaata).
Yks. kaadan, kaadat, kaataa(a)
Mon. kaadamma(b) , kaadatta(c), kaatavat(d).
[Kerakkeesta d tässä Lausukassa k. §. 14.]
Toisintoja, a) kaatapi, kaatavi, kaataapi, kaataavi b) kaadamme, c) kaadatte, kaadatten. d) kaatamatten, kaataavat, kaataavatten.
Arvelotapa, (v. kaatane).
Yks. kaatanen, kaatanet, kaatanee(a),
Mon. kaatanemma(b), kaatanettac), kaatanevat(d).
Toisintoja, a) kaatanehe, kaatanepi, kaatanevi, kaataneepi, kaataneevi. b) kaatanemme, c) kaatanette, kaatanetten. d) kaatanevatten, kaataneevat, kaataneevatten.
Kerrontatapa, (v. kaatoi, kaato, kaati, kaasi k. §. 16. IV).
Yks. kaadoin, kaadoit, kaatoi,
kaadon, kaadot, kaato,
kaavin, kaadit, kaati,
kaasin, kaasit, kaasi,
Mon. kaadoimma(a), kaadoitta(b), kaatoivat(c),
kaavomma(d), kaadotta(e), kaatovatsf),
kaadimma(g), kaaditta(h), kaativat(i),
kaasimma(k), kaasitta(l), kaasivat(m).
Toisintoja, a) kaadoimme, kaatoima. b) kaadoitte, kaadoitten, kaatoija. e) kaatoivatten, kaadoit, kaatoit. d) kaadomme, kaatoma, e) kaadotte, kaadotten, kaatoja, f) kaatovatten, kaadot, kaatoot. g) kaadimme, kaatima. h) kaaditte, kaaditten, kaatija. i) kaativatten, kaadit, kaatiit. k) kaasimme, kaasima. l) kaasitte, kaasitten, kaasija. m) kaasivatten, kaasit, kaasiit.
Ehdontatapa (v. kaatako, kaataku).
Yks. kaataoni(a), kaataosi(b), kantaohon(c),
kaatauni(d) kaatausi, kaatauhon
Mon. kaataome(e), kaataote(f), kaataohot(g)
kaataume, kaataute, kaatauhot.
Toisintoja, a) kaataon, kaatoon (§. 15), kaatakoni. b) kaataos, kaatoos, kaatakosi. c) kaataoho, kaataoon, kaataoo, kaatoohon, kaataoho, kaatakohon, kaatakoho, kaatakoon, kaatakoo. d) kaataun, kaatakuni edl; niin muissaki kohdissa myötänsä u, missä varresta kaatako tulemilla on o. e) kaataoma, taataomme, kaataomma, kaatoome, kaatooma edl. f) kaataota, kaataotte, kaatoote edl. g) kaataohotten, kaataohot, kaatakohot, kaatoohotten edl.
Käskentätapana. (v. kaataka).
Yks. kaatakani(a), kaatakasi(b), kaatakahonc),
Mon. kaatakame(d), kaatakate(e), kaatakahat(f).
Toisintoja, a) kaata'an. b) kaatakas; tavallisimmasti: kaada' (kaadak). c) kaatakaan, kaatakhaan (kaatakkaan Wen. Karj.). d) kaatakama, kaatakame, kaatakaama, kaatakaamme, kaatakaamma. e) kaatakaa, kaatakai, kaatakata, kaatakatte, kaatakatten, kaatakatta, kaatakaate, kaatakaata, kaatakaaten, kaatakaatte, kaatakaatta, kaatakaatten. f) kaatakahatten, kaatakaat, kaatakaatten.
§. 18. Nimentätavan kolmesta varresta 1. kaatata tois. kaatta (§. 16. IV), 2. kaatati tois. kaatti, 3. kaatama ja 4. vähetyssana kaatamainen, 5. heimovarsi kaataminen,[14] 6. Lausuntavarsi kaata saadaan seuraavat siat:
Nimentä. Yks. 5. kaataminen; Mon. 5. kaatamiset.
Hallinta. Yks. 3. kaataman, 5. kaatamisen; Mon. 5.
kaatamiset.
Kohdinta. 1. kaataa' (koatatata, kaakatat', kaata'a') tois.
kaatoa', kaatoo', kaatuo' (varresta kaatata);
kaata' (kaattat', kaat'a' v. kaatta); 5.
kaatamista.
Jaksinta. 2. kaataen, kaatain (kaatatena, kaataten',
kaataden, kaataen v. kaatati); kaaten
(v. kaatti).
Wajinta. 3. kaatamatta tois, kaatamata'.
Muutunta. l. kaataaksi, kaatoaksi, kaatooksi,
kaatuoksi (v. kaatata); kaataksi (v.
kaatta); ainoastaan kohde-liitteeltä
seurattuna: kaataakseni edl.
Yhdyntä. 3. kaatamaan; 6. kaatahan.
Pidäntä. Yks. 3. kaatamalla; Mon. 3. kaatamilla,
4. kaatamaisilla.
Asunta. Yks. 2. kaataessa, 3. kaatamassa; Mon. 3.
kaatamissa, 4. kaatamaisissa.
Lähdentä. Yks. 3. kaatamalta; Mon. 3. kaatamilta,
4. kaatamaisilta.
Erintä Yks. 3. kaatamasta; Mon. 3. kaatamista,
kaatamaisista.
§. 19. Mainintatapa.
Menevässä Ajassa varsi: kaatava,
Menneessä Ajassa varsi: kaatanu.[15]
Näitä kumpastaki siotellann niin Yks. kun Mon. täydellisesti Mainikkasanain tapaan, esimerk. Yks. Nimentä kaatava, kaatanu; Hall. kaatavan, kaataneen Kohd. kaatavaa (kaatavako), kaatanutta edl.
* * * * *
Tähän lopetamma nyt kirjotuksemme, mitänä tällä kerralla Suattavan Muodon Lausukoista mainimatta, koska lienee jo kylliksi lukiolle tässäki. Tutkialle olemma muka uuden tien avanneet, joka kuitenki kaipaa paljo parannuksia; sen kaiketi tiedämmä.
[11) Luokkain () sisässä löytyvistä muutoksista ovat hk, s, t, ss tavalliset Wenäjän ja paikon Suomenki Karjalassa; h vastamainituissa paikoissa, Savossa, Kajaanissa ja enimmiten Pohjanki maalla; tt Pohjan maalla; j, hj, lj, rj Hämeestä, Turussa edl jonkun äänikkeistä e, i, y, ä, ö seuratessa; v, hv, lv, rv vastamainituissa paikoissa ääniketten o, u seuratessa.
[12] Sillä näissäki on t katonut koska eivät ole'kan, kun Nimukkain Kohdintasioja, jotka alkuansa kaikkiki ovat päätyneet tavuilla ta, tä (k. Mehil. 1836 Maalisk.)
[13] Jatkoksista ko, ka, ta, ma, va k. §. 13. — Paitsi jatkosta ko (kö) on Toivontatavalla toinenki ku (ky) sillon käytettävä, kun mielitellen, suositellen ketä puhutellaan, esimerk. luoku, naiku, kapaloitu (luous, naius, kapaloius). Jatkoksesta ma (k. Nimentä 3) on myös tavallinen johtojatkos mainen, jotai vähennystä merkitsevä. — Kaikkiki jatkokset lienevät esinnä olleet erityisiä sanoja, joko joita kuita muita eli seuraavia ne, en (eneh); j, jo; isi, esi; ko, ukko!; ka, ka' (katso jne. Niin olisi alkuansa esimerk. Kerronnassa sanottu survo-jo, missä nyt sanotan survoi (survoj), Arvelossa survo-ene' nyk. survonen edl.
[14] Jotta tämäki kuuluu Nimentätapaan, nähdään esimerk. seuraavista puhetavoista: sitä kuusta kuuleminen, jonka suuressa olento; heitti suota sotkemisen, kangasta kapittamisen; kyll' on sulla kylmämistä, pajuja palelemista.
[15] Niin Mainintatavan Mennyt Aika muistaki Lausukoista jatkoksen nu (ny) lisäämällä Lausuntavarteen (§. 12). Siitä Lausukan on (olee) kanssa saadaan mennyt Aika muissa Tavoissa.
Wenajän Karjalan Suomea palanen.
Tarina.
Kävelöö musikka (mies) tietä, matkoaa; kuuluu melu tienvierestä. Wuotas (odota'), mie lähen sinne katsomah. Mänöö sinne, kusta melu kuuluu. Kun siellä kaksi musikkata toratah, kun hyö suupalta (turkilta) toratah. Nähään musikka tulevan, sanotah: "a tule', vierahan maan mies! tätä meillä suutimah (tuomitsemaan), kumpasella suupa tuloo." — "A lähtenen; onko teillä vet käsijousta ta vasamoo?" — "One." — Ottav sen jousen ta panoo vasaman jousella ta sanoo: "mie kun ammun vasaman, kumpane teistä ennen ennättänee vasaman tavottoo, sillä suupa lankioo." — Ampu, kai juoksevat vasaman jälessä. Hyö kun saatih näkymättömih, hän suupan päällesi ta matkohise. Hyö vasamasta uuelleh toratah, kun yhtaikoo luokse tultih. Kotvasen torattua, jo äsen havatah, ettei miestä ta suupaa ni missä enämpi. "Jo vei suupamme," sano toinen. — "A vieköh, hyvä mies oli, kun vei, meiltä toran lopetti," vastasi toinen. Sen pimus (pituus, pituinen) se tarina.
Uupu kolmea sanoa.
Runoissa luemma Wäinämöisen venettä tehdessä uupuneen kolmea sanoa perälaian liitoksessa, kokkien kohentimilla, panemilla parraspuien. Mitä sanoja näillä ymmärrettäisi, siitä olen kuullut minne kunne'ki arveltavan. Usiammat päättävät näin: muinasilla esiläisillämme taitonsa ja oppinsa olleen runohin pantuna ja Wäinämöisen ei muistaneen kolmea sanoa siitä runosta, joka olisi neuonut, kuinka venettä tehdään. Olkoon kuten tahansa seki arvelu, vaan uskottavammaksi näyttää, vanhain kutaki tehdessä, työnsä alla erityisiä sanoja lausuelleen, joista kullenki paikalle toivoivat parempata onnea, lujuutta ja menestystä. Tästä luulosta on vieläki meikäläisillä erähiä jälkiä. Seppä esimerkiksi esinnä takomaan alkaessa, sanoo: "mie olen opissa ollut, seissyt seppien pajassa, kolmekymmentä keseä, yhenverran talviaki." Sitte hiilet ahjoon luova lausuu: "syteni tulehen työnnän, hiilet ahjohon ajelen"; tulta puhuessa: "tuli on tullut taivahasta, tullut taivahan navalta"; rautansa tuleen työntäessä: "työnnän rautani tulehen, teräkseni alle ahjon"; lietsoessa: "jo nyt painelen paletta, tahi lietson lietsintäni"; pihdet käteensä ottava: "siksi pihtiä pitelen, etten polta sormiani, käsiäni kärrytä"; rautoansa katsova: "mitä mun tuleni tuopi, kuta ahjoni ajapi"; takoa kalkuttaissa: "ohoh sinua rauta raukka, jo sa nyt johonki jouvut, ahjosta alasimelle, valkiasta valkkamille" edel. Tämmöisiä lauseita on muutamilla sepillä vieläki joka tempussa erittäin ja vaikka kohta itsetki tietänevät, ei niillä mitänä perää olevan, niin niitä eivät kuitenkana sanomatta heitä, koska sillä mahdilla näkivät opettajainsa ja ovatki entiset työnsä luonnistuneen. Niin myös venettä tehdessä olen kuullut sanottavan, muutamilla joka kaaren liitännässä ja joka naulanki kiinni lyödessä olevan omituisia lauseita ja semmoisia arvattavasti olivat Wäinämöisenki Kolme sanaa.
Lähteä Lappiin.
Wielä näinäki vuosina on ihmisiä lähtenyt Lappiin kaikenlaisia tietoja etsimään, sillä siellä luulevatki loihtokonstin olevan oikiassa mahdissa. Minä kun tulinki mennä talvena käymään sekä Wenäjän että Suomen Lapissa ja vieläpä vähä Ruianki Lapin sisässä otin erittäin tiedustellakseni tätä asiata ja saan nyt tiedoksi antaa muillenki, mitä itse tulin kuulemaan. Ne jotka Ala-Suomesta tietojen tähden Lappiin lähtevät, tulevat esinnä Kuusamon pitäjän kirkolle, johon sekä Kajaanista, että Oulusta luetaan likimäärin 25 penikuormaa. Siitä tulee Sallan eli Kuolajärven kirkolle vähintäki 12 penikuormaa ja Sallasta aivan kylätöntä matkaa niin toinen 12 penikuormaa Akkalan kylään Wenäjän Lapissa, jossa tietäjät asuvat. Tälle viimmeselle matkalle ei ole lähtemistänä ilman oppaatta, joka siis pitää Sallasta eli Kuolajärvestä ottaa. Waan Sallassa ei löydy jos kaksi miestä, jotka tulevat puheesta aikaan Wenäjän Lappalaisten kanssa. Eikö vielä näistäkän toinen osanne tietä, vai mikä lie syynä, että sanottiin aina yhden ja saman miehen Lappiinkulkioita opastaneen. Hän opastuspalkkaa kuuluu ottavan 10, 12 ja 16:ki Riksiä. Kun tulevat perille Akkalaan kylään, niin rupeaa tietäjä, kuultuansa millä asialla ovat, laulamaan ja nukkuu viimmen laulusta. Muutama senlainen laulu on seuraavaki, ehk ei kyllä täydellinen, ylimmäinen Lapiksi, alimmainen Suomeksi:
Aljeme tääll liutustella siivöi mied liukusedde; kuste lei moi tjselmei-aaltoits, kuste lei moi hortaits, kuste lei moi lotaits rieggetjsilmines, ryödökutsunes? — Peuveällin nollastalla, rieggetjsilmines käätsetalla. Eläs surr juoljitun, eläs surr kierreyn! vai, vai vaarrottell! Alji munni vaive-vaaru Alji munni köyrrytuoji; nuiku, nuiku paarnotsen! — Werrä voannits raujistall; suunnets, suunnets, paarnotsen! Pedsloutkaavest elleskaarre, näylepalkaid vaadetsulle, ruongivoassaid käidsestalle. —
Alamma nyt laulaa kyliä myöten liuahella; kuss' oli minun silmä-vaatimeni, kuss' oli minun hurttani, kuss' oli minun lintuni rengassilmine, rautakynsine? — Pöyän-päällä istuu, rengassilmillä katselee. Elä sure jalkojani, elä sure käsiäni! vain, vain varoele! Alko mulle vaiva-matka, Alk mulle isotyö; nuku, nuku lapseni! — Wärjön vuoma rauistelee; herättele, herättele, lapseni, Petäjälahdenkoassa elelen, kesäpolkuja kävelen syysvasoja katselen. —
Laulusta nukuttuaan, ja jota unta sanotaan toisinaan koko yön makaavan, luullaan Lappalaisen hengen kulkevan ruumiista irtanaisna katselemassa paikkoja, joihin laulaessa koki mielensä kiinnittää. Herättyään kertoo hän niistä kaikenlaisia ja tekeytyy sillä tavalla uskottavaksi tiedonhakialle. Waan pahoin pelkään, että kaikki Lappalaisen tieto, jonka nukkuessaan oli saavanaan, on hänelle jo ennen tullut tiedonhakian oppaalta ilmoitetuksi, joka pitkällä taipaletta Lappiin kulkiessa, kyllä ennätti kaikenlaisia toiselta kysellä. Sillä kun hänki saapi runsaan makson opastuksestaan, niin mielellään pitää yhteyttä Lappalaisen kanssa. Tätä Lappalaisen laulusta nukkumista sanotaan loveen lankeamaksi. Hokevat loveenlankeaja-Lappalaisten ei koskaan suolaa maistavan, koska suolaruoka olisi heiltä mahdin vievä. Monta kertomusta kuulin Lappalaisen tiedoista, joita lovessa ollessaan saisi semmoisiaki, että ei opaskan olisi tiennyt niitä ilmottaa. Lienevätkö vaan kaikki todet?
Ei kauan sitte tapahtunut asia.
Muutamassa keräjätuvassa nukku latamies humalalta voitettu. Nimismies varjoen häntä tuomarin silmiltä laittaulu eteen seisomaan. Kotvasen istuallaan nukuttua tuli mainittu lautamies unohtamaan, missä oliki ja yhty unimatkoillansa hevosen kauppaan jonkun toisen toverinsa kanssa. Miten lienee käynyt seki kauppa, vaan tuomarin parahillaan julistaissa, että laki määräsi jolle kulle rikosalaselle viisitoista paria, kiljasi lautamies penkiltänsä: "hui, hai! viisitoista! — olisit viisikymmentä ees sanonut, ei vähemmästä puhettakan." "Mikä se oli," kysäsi tuomari. "Ilman hevosiaan kuuluvat pihalla vaihtelevan," vastasi nimismies; Arvattamasti oli lautamiehellä viisikymmentä riksiä mielessään hevosestaan hintaa eli päällisiä saada, vaan jotka nyt näin sopimattomasti tulivat tuomarin viidentoista raippavitsan kanssa sekaumaan.
Sama nimismies sattu kerran pitäjämatkoillansa suinaamattoman elohalmeen halki kulkemaan. Hänellä oli opas eli tienneuoja, joka vihasta halmeen isännälle mielellään olisi hänelle vahinkoa suonut. Ahah, ajatteli hän, kun sai nimismiehen halmeen luoksi, enkö kerran pääse hänenki eteensä. Tällä mielellä viittasi hän halmetta ja sano nimismiehelle: "mikä se suostaki halmeesta lähtisi, kun kaikki asiat oikein käqisi!" Nimismies silmäili halmetta ja vastasi: "taitaispa, kun Jumala vuoen antaisi, kyllä lähteä kolmattakymmentä tynnyriä." Opas vähä häveten ei sitte virkkanut sen enempätä halmeen lähdöstä.
Satuja.
1. Omenapuu ja Fiikunapuu.
Mettiäinen teki pesänsä vanhaan onteen omenapuuhun ja keräsi sihen paljo mettä. Omenapuu tuli siitä suureksi ja rupesi toisten puiden kuulten makioistä tavaroistaan kerskaamaan. "Wähä kerskattava, lausui sihen fiikunapuu; laita esinnä omat karvaat hedelmäsi makiammiksi ja kehu sitte, elä toisen tavaroista suurentele."
Ei suurenteleminen kaunista ketänä, ja toisen ansiosta suurennella, se vasta on oikein tuhmasti tehty.
2. Kaksi Kamelia.
Kaksi kamelia kantoivat, toinen rahaa, toinen vanhoja, kelpaamattomia mattoja. Se joka kanto rahaa, astui edellä ja tuskin oli toista tuntevanansakan, niin suurena piti itsensä. Samassa tulivat rosvot metsästä, tarttuivat rahakantajaan, pieksivät pahaksi ja ottivat pois rahansa. Kun hän siinä sitte, rosmojen tiehensä mentyä päivitteli, sano toinen: "vaan minun huonoudessani ja köyhyydessäni kävi paremmin; en kadottanut mitänä, eikä minua lyöty'känä."
Liikarikkaudesta on useinki enemmin vaaraa, kun muuta hyvää.
3. Sirkka ja Muurahainen.
Sirkka soimasi muurahaista siitä, kun ei osannut laulaa. "Pidä suusi kiinni, sano muurahainen, laulusta ei ole suurta kunniaa, vielä vähemmin hyötyä, vaan työstä on sekä kunnia että hyöty."
Laulu laiskana pitäpi, virret työtä viivyttäpi.
Suomen kansan Arvuutuksia.
1. Juuriton jutaa kahen juuren keskessä.
2. Jänis juoksi jäätä myöten, kuikutti kujoa myöten, valkia hattu hartioilla.
3. Kaksi Kalevan poikaa, itse pirtissä asuvat, päitä pesiähän pihalla.
4. Kaksi miestä merellä souti, toistaan ei ne nää konsa.
5. Kaksi silmää, kumpiki puhkastaan.
Osviittoja: 1. Hevonen aisoissa. 2. Lumituisku. 3. Maatitsat eli Laipiohirret pirtissä. 4. Kuu ja päivä. 5. Korvon korvissa.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Moni vanhaksi varopi, mutt' ei pääse puoletkana.
Hyvin muistettaqa asia niiltäki, jotka eläqät toisinaan, kun ei tulisi qanhanakan loppua.
2. Paha ompi vaimon valta, kahden valta varsin hullu.
Tämän asian mietinnön kokonansa heitän muille, lie tosi, taikka valhe.
3. Riski vaimo riiteliä, tekevä toruja akka.
Woipi vähä totuuttaki olla tässä sanalaskussa, vaan pahemmin peljättävä on kuitenki, että riiteliöiltä ja torujoilta akoilta enemmin tulee riidellyksi ja torutuksi, kun työtä tehdyksi.
4. Riita vaimojen varoista, miehelähän mentyänsä.
Sitä riitaa pelkään monenki ei pahastuvan.
5. Tyhmä töitänsä' kehupi, viisas ei virka mitänä.
Miten lienee; vaan mähä kyllä' taitaaki kehumisesta töille apua eli kaunistusta tulla, jos ilman eivät olle hyvät ja kaunihit.
6. Silmä siistillä eläpi, vatsa vain kantimilla, pere pellon antimilla.
Sentähdenpä pitäisi huolta pitää siiseeydestäki, muistaen, että silmäki tarvitsee elää.
7. Puhtaus on puoli leipä, vaivaisellaki varana.
Juteinen Uusissa Sanalaskuissa, Toinen Lai, luetaan pian sama sanalasku näillä sanoilla: Puhtaus on paras lahja, siin' on vara vaivaisengin. Kuten tahansa sanottu on kyllä tosi itse asia ja toivoisimma, missä sitä ei vielä ole havattu, vasta meidänki maassa havattavan.
9. Joka verassa se velassa; joka nahassa, se rahassa.
Kehottaa ei ylellistä koreutta vaatteissa etsimään. Tuhmasti kyllä ajattelevatki, jotka luulemat mitäkuta koristusta vaatteista saatavan, vaikka sitä vaston sekän ei ole kiitettävä tapa, ryysyissä eli muuten silmään pistävissä kehnoissa vaatteissa käydä, kellä varaa lienee parempiinki.
10. Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä vaate'rievut.
Nälkäsen sanat hyvän ruoan pariin päästyänsä.