Heinäkuulta.
Repo.
Repo juosta reyätteli,
Pitkin vuorta voivotteli.
"Riu rau, repo rukka!
Miss' olit tämän kesyen?"
"Jumalalla paimenessa, 5
Luojalla kasakkatyössä."
"Saitko paljo palkastasi,
Jumalassa oltuasi?"
"Kuusi poikoa, Polonen,
Sikiöitä seitsemisen." 10
"Kuss' on poikasi, polosen,
Missä laiton lapsuesi?"
"Tuoll' on poikani polosen,
Tuolla laiton lapsueni:
Kaikki kettuna Kemissä, 15
Tukhulmissa turkkiloina,
Pispan pitkinä hioina,
Papin paian kaulusuksina,
Sotiherrojen sopina,
Miesten vaino vaattehina, 20
Herrasväen heitaleina,
Waltamiesten vaattehina.
Taianpa itseki tulla,
Itse onneton osata,
Tuomarin turkin hioiksi, 25
Nimismiehen niskan päälle.
On sitä minullai mieltä,
Mutt' on surma sukkelampi:
Millon viskopi vipuhun,
Konsa saa satimehensa, 30
Millon rauat rapsahtavi.
Pahat sangat paukahtavi."
Toisintoja. v. 1,2. Kettu itki poikiansa, kiven päällä kyykyllänsä, kahen kaupunnin kesellä, Noilla tapporantereilla, Wainovaivoilla sioilla. R. j. reilitteli, Päässa vaaran vaapotteli. v. 14. Kaikki tyyni tyttäreni.
Kettu ja Hämähäkki.
Hämärikkö tietä kulki,
Kettu maita matkaeli,
Tulit tiellä vastatusten.
Niin repo sanoiksi virkki:
"Hämärikkö höyrötyinen, 5
Keräikkö köyrötyinen!
Mitä sie kuletki surma,
Tulet tielläni etehen?"
"Minä laiton luojan langan,
Keträsin kerän Jumalan," 10
"Miksis laitot luojan langan,
Keträsit kerän Jumalan?
Mie sun nylen nyrkilläni,
Piirrän peukaloisellani;
Wien nahkasi Wiipurihin, 15
Kannan kaupungin oville,
Sieltä saan sataset markat,
Tuhantiset tukkoelen,
Wiisi Wiipurin rahoja,
Kuusi kultapenninkiä. 20
Niin ostan ison orihin,
Hiirenkarvasen hevosen,
Meren jäätä juoksemahan,
Somerta sirottamahan;
Jonk' ei jälki jäällä tunnu, 25
Kynnen isku iljankolla,
Jonk' on lampi lautasilla,
Wesi selvä selkäluilla,
Josta velhot vettä juovat,
Tulikulkut tuioavat." 30
Toisintoja. v. 1. Hämähäkki kurja k. v. 5. H. huoran poika (höyrytyinen, heuretuinen), v. 6. Keräperse keurutuinen (keuretuinen). v. 10. Kerän Kiesuksen keräsin, v. 12. Kerän Kiesuksen kirosit. v. 15. W. n. Wenäihelle. v. 16. Saatan Saksan kaupunkihin v. 21,22. Tuolla ostanen o., Hernevartisen h.
Jälkimaine. Tämmöisiä, kun nämät kaksi pientä lorua, laulelevat lapset usiammissa paikoissa niin meidän maassa, kun Venäjän puolellaki Suomalaisissa kansoissa.
Talkkousruno.
Täss' on ihan Istun määllä,
Keskellä pitkän pitäjän
Wanha taarosti talossa,
Jok' on suullansa sulonen
Talonpoikien tavalla, 5
Hyvin hellä herroillenki.
Ompa poikaki ukolla
Jok' on tainnunna talossa,
Rahakopeikan kokoilla.
Ei ne kaikki kauppiatkan 10
Ole konstissa ovelat
Kiviä kereämähän,
Tuomahan Turusta niillä
Suuren voiton voinsa kanssa,
Pormaria pettämähän, 15
Niinkun kuuluvat sanovan
Saman saksan tehneheksi.
Tällä miehellä samalla
Wiel' on virkoja enemmän,
Se on julma juoksemahan, 20
Monen pitäjän pioissa,
Naimamäissä huutomiessä.
Tuleehan tuostai hyvyyttä,
Sukkiasi, kintaitaki,
Kaikki tarpeeksi talossa. 25
Sill' on rehki rintapieli,
Jalat sukkelat sujuvat,
Ompa keisti kenokaula,
Ihan niinkun isänsäki;
Sukunsa on suopetäjä, 30
Tekiänsa tervaskanto.
Siinä samassa talossa
On se poika oivallinen,
Kahvin kauppias väkevä,
Ei se kauan kählästele, 35
Kun on riksit reivattuna,
Haueveellä veivattuna.
Aivan aamulla varahin
On jo ukot orningissa,
Miesten turpa tahroksessa, 40
Kahvin karnusta murassa.
Mitäpä siitä millänsäkän,
Jospa sitte päivän päällä
Onki ukot uuvuksissa,
Kunhan louvut luiskahtapi. 45
Niip'on riistoa talossa,
Että kyllä kykenepi
Talo talkkouven pitohan
Kerran kesässä hyvässä.
Tuoss' ol' kuonossa kesänä 50
Paljon pellolla perettä,
Yli kymmenen yheksän.
Leikkasivat liukkahasti,
Kun on tapa talkouessa,
Kehuvatpa kelpolailla 55
Ruokiaki runsahiksi.
Söivät kolmasti kovasti,
Wielä tilkan viinoaki
Saivat aamulla anojat;
Ujot oli umpisuuna, 60
Leivän kantoa kalusit
Ihan moni eineheksi.
Annas tulla huommenaamun,
Jopa juomahan rupesit;
Suju palkat suukkosehen, 65
Saivatpa samalla lailla
Kohtapyynnillä hyvällä
Wiinaryypyn raittihisti,
Olut tuli ostamatta,
Tuli tutuille hyville. 70
Oispa tainnut ouompiki
Saaha sahtia rävästä,
Waanpa tuotaki varoivat,
Jos se joumuttaa pahasti.
Suurusjuoma survasepi, 75
Ett' on kohta köntyllänsä,
Pyhäpänä pyllyllänsä.
Päätä tuo nyt pyörryttäpi.
Jotka siinä paljo joivat.
Kohta kaivolle käpäsit 80
Wirvottamahan veellä,
Ett' ei ruoka ruumihista
Kaulan kautta katkottaisi.
Köyhärukat kaikki tyyni
Tuohon talkkouteen tulivat, 85
Joss' ol' keitot kelvolliset,
Pässin kaula kaiketiki
Oli paiskattu patahan,
Olipa rokka oivallinen.
Jos hän oli ottavia, 90
Olpa tuossa ottamista,
Sian kinkku kokonainen,
Joka juoksi joka pöyän,
Waikka vissin viisi niitä,
Jossa joukko einehellä. 95
Ei se ennen elävänä
Sika rukka singotellut,
Kuin se kuoltuna köpäsi,
Että joutu joukon suuhun.
Rieska tehty rikennelle, 100
Kyrsä kyhätty kokohon,
Aika mämmeä mäkätty,
Uunna uunista otettu,
Että joukko juutuksissa,
Wesisilmin sitä nieli, 105
Kun ol torvet tukkehissa.
Wielä viisahat sanovat;
Laihemmille laskettavat:
"Elkäte pahaksi panko,
Ett' on uutta eesänne; 110
Sitä vasten sit' on tehty,
Kaitakasvoille kyhätty,
Että kaitasuus katoisi,
Leuka tulis leviäksi,
Posket punapulliaksi. 115
Uuella sika lihoipi,
Ehkä ihminen samate."
Jälkimaine. Tämä runo on Juhana Ihalaiselta Rautalammin pitäjästä tehty. Niinkun monessa muussaki runossa, näyttää tassäki hänellä huoli olevan kotipitäjänsä karttumisesta hyvissä tavoissa, jonka tähden hän ei ilman syytä osota'kan niitä muillen naurettaviksi, jotka kieltyllä viinan myönnillä ja muulla semmoisella surkialla konnuudella kokevat yhteisiä tapoja turmella itse siitä rikastuaksensa.
Lapsen vioista ja taudeista.
(Lisää ja loppu).
Moninaiset muutki taudit kohtaamat lapsiikää erittäin, nimittäin:
1:ksi. Rokkotauti, rupuli, iso rokko. Tämä vaikia tauti panorokon kautta nykyjään joksiki hälvennyt, kohtaa kuitenki muutamia ja alottaa päänkimulla, väreillä, kuumalla, nukuttamisella, vetislävillä silmillä, kuoittamisella, oksulla ja vavahtelemilla eli hypähtämillä. Kolmannella päivällä ilmautuu pieniä pilkkuja esinnä kasvohin, sitte käsiin ja muuhun ruumiiseen, jotka vähitellen nousevat ja täytyvät valkialla visvalla. Kuudennella vuorokaudella asettuvat näpyt usein uuden kovemman kuumeen ohessa, 11:nellä alkavat ne jällen kuivaa.
Jos lääkäri olisi saatavissa, pitää hän kohta noudatettaa, ellei saada, pidettäköön lapsi ensimmäisinä 3:mena vuorokautena, mainituin pilkkuin vielä ilmaumatta, kylmänvoittamassa huoneessa ja käytettäköön eli kanneltakoon välistä ulkoilmassa, ei kuitenkan kovin kylmässä taikka kostiassa. Hänen ainoa ruokansa tällä vaiheella olkoon vetelät jollai happamella niink. esimerkiksi marjavedellä seotetut kryyniliemet ja juomansa raitis, kylmähkä vesi. Jos kieli on likanen, annetaan pehmittämiä aineita ja lavemankia pannaan kuuman ja hourailemisen aikana joka päivä estämiseksi maksan kovettumista. Nokkopilkkuin ilmauttua pidetään vieläki sairas 3 päivää kylmänvoittamassa, ehk' ei juuri niin kylmässä huoneessa kun ensimmäisinä päivinä. Wasta 7:tenä eli 8:tena muorokautena rokkoin ajettuessa tehdän huone lämpimämmäksi, kuitenki raitista ilmaa usein sisälle laskien; samate pitää juomat tehtää haalioiksi ja runsaammin nautittaa. Paras juoma on haaliahko vesi, seotettuna maidolla taikka hiukalla sokurilla. Suurempia rokkoja taitaan neulalla eli saksilla puhkasta. Puhdas ja siivo menetys on nyt kovin tarpeellinen; silmät ja kasmot pitää haaliahkalla vedellä pestää; paita ja lakanat joka päivä muutettaa. 11:nellä ja 12:nellä vuorokaudella, pitää kuivuvia rokkoja usein liotella kauraliemellä ja hellittyänsä pois pestä. 14:nellä eli 15:nellä vuorokaudella menköö sairas haaliaan veteen pestää ja nautitkoo tarvetta myöten vähän liharuokaaki, joka tähän asti koko taudin aikana on ollut sopimaton ja kiellettävä; vähitellen totutettakoo ulkoilmaaki kärsimään. 3:men ja 4:jänki viikon aikoin taudin alusta lueten sairaan ei pidä asua yhdessä huoneessa tervetten kanssa ja ennen kun häntä niiden sekaan viimmenkän lasketaan pitää kaikki hänen vaatteensa visusti tuuleteltaa ja pestää.
Ainoasti oikein toimitetulla panorokolla voidaan iso rokko estää. Waiherokot sikiävät toisinaan isosta rokosta ja kohtaavat rokonpantujaki, mutta ovat keviämpilaatuset eivätkä kuolettavaiset, jos kohta yhtä tarttuvaisetki ja samoin hoidettavaiset kun isorokko. Rokonpano pitää, siis armollisten Asetusten jälkeen toimitettaa kaikkiin lapsiin, johon myös Esivallan huolenpidosta hyvä tilasuus aina on tarjona koska määräämistä myöten rokonpaniain kerran vuodessa pitää kuleksella halki joka pitäjän Suomen maassa.
2:si. Wesi-, poltto-, petos ja valherokot ovat peräti toista ja helpompaa laatua, ilmautuvat päivän oiretten ja kuumevaihetten perästä tavallisesti esinnä hartioihin, rintaan ja vatsalle ja sitte muihinki osiin punasilla pilkuilla, jotka vuorokaudessa kohoavat selviksi, rokoiksi ajettuvat ja kuivavat rypelälle, toisinaan mustasella kuorella. 2:den vuorokauden sisässä ovat nämät läpikäyneet yhdet vaiheet, kun iso rokko 12:nen sisässä. Harvoin niille mitään lääkkeitä tarvitaan, kun vaan lapsi sisällä pidetään ja rokkoin kuivattua pestään, eli kylvetetään. Näitä vasten ei auta panorokko.
3:ksi. Tuhkuri, tuhkarokko on myös tarttuva ja alkaa melkein samalla tavalla, kun iso rokko, vaan rinta ja silmät tulevat alussa enemmin vaivatuksi. 4:nellä eli 5:nellä vuorokaudella nähdään ihossa kirpunpureman näkösiä rahkoja, jotka aikansa oltua kuivuvat jauhomaiseksi kehnäksi ja katoovat. Tauti on tavallisesti niin keviä, ettei tarvitse kun hyvää korjuuta, pimiänvoittavaa huonetta, haaliaa juotamaa öitä vasten ia vilusta varjelemista, liiatenki paranevaisen aikana ja perästä. Yskän rasittaessa annetaan munanruskiasta sokurin eli hunajan kanssa tehtyä liemittävää mehua haalianlampösen vierteen eli mallaskeiton seassa. Wielä maikiampi yskä vaatii suonenaukoa vanhemmilta lapsilta ja nuoremmille iilimatoja rinnalle, jonka ohessa rinta pidetään rakkoplaastarilla avoinna.
4:ksi. Tulirahko, sarlakuume, vaikka alkaissansa helpompi tulee useen sila seuraavasta kurkkupoltosta kovinki vaaralliseksi. Rahkot ovat tulipunaset. Liiatenki jos kuumuus ja kurkkupoltto ovat kovemmat, pitää kurkulle ja leuan alle pantaa iilimatoja, jotka tässä taudissa, kun tuhkurissaki tekevät suuren hyödytyksen ja harvoin ilman kaipuuta ja vahinkoa taitaan heitettää semminki keväillä tulirahkon kulkuaikona. Muuten oletellaan sairas kun tuhkurissai. Kovin voimattomia sairaita ja pahan löyhän kurkkukipua ja kuumetta seuratessa, pidellään kun polttokuumeessa ja annetaan, jos mahdollinen lääkärin halttuun. Taudista paratessaan ovat lapset kovin hellät vilustumaan, paljoa aremmat kun tuhkurissa, ja siitä seuraa pahoja, vaarallisia pöhöja ajetus-tauteja. Tarpeellinen on siis varoa heitä 3:na ja 4:näki viikkona taudin jälkeen ulkona käymästä.
5:ksi. Hinku, nääntöyskä alottaa rinta ja yskäkuumeen tavalla, kiihtyy sitte niin että joka erityistä yskänkohtausta seuraa henqen ahdistus ja omituinen hinkuääni, punasinertävillä kasvoilla ja rinnan kuristajalla. Ryintäkohtausten tullessa ottaa lapsi mielellänsä kiinni mistä hyvänsä peljäten lankeamansa, ylimennessä ryintäin oksettaa lasta moniaasti. Tämä tauti kestää 4 taikka 6 viikkoa taikka kauemminki ja on vaikia sitä ennen paranettaa. Jos mahdollinen pyytään parannusta eli kuitenki helpotusta sillä, että kohta taudin alusta selkärankaa hieroillaan 2:desta osasta ihrasta ja 1:destä osasta laukasta eli sipulimehustä tehdyllä voiteella useammat kerrat päivässä ja että lapsi vaatetaan lämpimämmästi jota vastoin häntä ei kauniilla säillä pidä ulkoilmasta kiellettää. Lapselle annetaan juoda nisuteetä hunajan eli maidon seassa eli lämmintä sahtia vähällä tuoreella voilla, lääkitten siasta muutama teelusikallinen voilaukaa (voisuolavettä) joka oamu. Loppupuolella tautia on inkeväri-, salvia-, satalehti eli kangasjäkälä-tee sirotettuna Malakaviinalla, terveellinen nautittaa. Watsa taudin aikana pidetään lavemängilla eli purkaavilla aineilla pehmianä; jalkahauteet lievittävät kohtauksia. Ehkä lapsilla tavallisesti on hyvä syöntihalu pitää kuitenki ruokaa säästäen annettaa, eikä kun keviämpiä.
6:ksi. Kurkun kuristaja on pikatappava tauti ja vaatii lääkärin apua. Esinnä alkaa se kun muuki röhkätauti, mutta pian kuullaan eriäänensä jokasella sisäänhengittämällä, joka muuten käypi kyllä vaikiasti. Jos lääkäriä hetimmiten ei saataisi pannaan 6 eli usiampia jos 10:nenki iilimatoa kurkulle ja verestämisen jälkeen, reikäin esinnä tukittua, rakkoplaastari samalle paikalle. Lavemankia ja haalioita juotavia ei pidä unohdettaa.
7:ksi. Hengen ahdistaja kohtaa toisinaan, ehkä harvoinki, huonokorjuisia lapsia. Tulee yhtääkkiä ja tavallisesti yöllä. Lapsi herääpi säikähtyneenä ja hengittää kovin vaikiasti röhisimällä, vaikeroipi puolinääntyneenä, kasvot punasinertävinä. Tavallisesti ylimenee tuska ryinnällä, aivastamisilla eli oksulla, mutta tulee jällen seuraavana yönä. Jos lääkäriä ei saataisi, koetetaan seuraavaista apua: käet olkapäästä saakka pannaan lämpimään veteen, sisälle annetaan aneksi eli inkeväriteetä hunajan kanssa, lievittäviä lavemankeja laitetaan seotettuna pahalla pehvalla, tupakalla eli tupakkaöljyllä ja rinnalle pannaan leviä pikiplaastarilappu ripistettynä mustain pippurain jauhoilla. Muutamat liittävät hyväksi kohtauksissa viedä lapsi ulkoilmaan ja ikänsä mukaan antaa hänelle 3:mesti eli 6:destiki päivässä vähä pahaa pihkaa sisään. Taudin lopussa ovat ensiksi ja sitte kylmät kylpypesot ynnä parempi hoito lapselle tarpeelliset.
8:ksi. Wesiaivo on kahtaki laatua, toinen pikasempi, toinen hitaisempi. Ensimmäinen kohtaa toisinaan lihavampia lapsia 2:sen ja 13:nen vuoden välillä ja tutaan siitä että lapsella on pää kuuma, iho kuiva, liiemmaltä unta, jonka ohessa hän välistä syyhyttelee nenäänsä kiristelee hampaita ja toisinaan herääpi ja parkasee kuni säikähtänyt; lasta janottaa, kuoituttaa, vatsa on epätasanen usiammin hidas ja tarpeenteko vedenjuoksu. Wiimmesillään tulee lapsi pian tunnottomaksi, ruumista puistellehtaa, sitte kuolee. Sitä ennen pitää lääkäri noudettaa, ellei mahdollinen, pannaan kuitenki usiampia iilimatoja lapsen ohimoille, pää veitsellä ajetaan eli saksilla keritään paljaaksi ja haudellaan kylmällä vedellä. Lapsille pannaan lavemankia ja annetaan juoda haaliahkaa vettä seotettuna vähällä sokurilla ja happamella marjavedellä. Apu ja parannus seuraa enimmiten sitä myöten, miten kohta taudin alussa iilimatoja saatiin ohimoille tarpeeksi.
Jälkimmäistä vesiaivon laatua osittaa kasvoin kalveus, liikuntoin hitaisuus, ja ruumiin laihtuminen. Merkeilleen tuleva ja alkunsa saava joko muista taudeista eli ylen lämpimistä pääpeitteistä eli luonnon erinäisistä syistä antaa tämä tauti ainaki aikaa lääkäriä kysyä.
9:ksi. Sarventotauti kohtaa toisinaan 3:menki vuoden nuorempia lapsia. Lapsi käypi vaperasti, hiivistellen, jalat kankiana ja kipua polvissa valitellen. Kivun puolimmainen jalka näyttää alusta pitemmältä, vaan tulee sitte yhtä äkkiä toista lyhemmäksi ja vaivaspuoli alussa ulospäin kääntynyt, mäännäksen nyt sisällepäin. Kantapää ulottuu tuskin maahan ja jalka alkaa kuivettua. Syy tähän tautiin on erikivulaisuus sarventojäsenessä, joka paisuttaa ja ajetettua sarventopaikan. Ymmärtämättömät luulevat reiden eli polven olevan sioltaan ja kokevat vetämisillä ja vääntämisillä saada vikaa paratuksi, josta se vaan pahenee, eikä parane. Jos lääkäriä ei saataisi, pannaan kohta taudin alussa molemmin puolin kupeille, ronkkaluun viereen, usiampia iilimatoja ja kahden, kolmen päivän päästä samalla tavalla toisesti ja kolmannestiki. Taikka kupataan paikka ja pidetään sitte rakkoplaastarilla kauan aikaa avoinna. Erittäin tarpeellinen on lapsen maata kovalla vuoteella, matalalla päänalasella (taikka peräti ilman) ja niin liikkumatonna kun mahdollinen. Senlainen moniviikkonen makuu kohta taudin alusta vaarinotettuna on toisinaan ilman mitänä muuta lääkettä tuonut avun ja ilman sitä tauti ei parane millonkan.
10:ksi. Ryyhdyntä, tartunta, syyhy ja muut senlaiset ihotaudit tulevat enimmiten ruokottomuudesta ja siivottomuudesta, toisinaan tarttumalla, parataan puhtaudella ja haalioilla ammekylvyillä.
11:ksi. Risakko, risatauti. Tältä taudilta vaivatuilla lapsilla on kasvot kalviat, pöhevännäköset, hyvä syöntihalu, iso maksa ja ylähuuli paksumpi, risat eli rauhaset kaulassa ja muuallaki ruumiissa, erinomattain kainaloissa ja kupeissa, ajettuneet ja toisinaan markääki vuotavaiset. Märjille tulleet, joka vasta tapahtuu myöhemmin, paranevat haavat usein syksyllä umpeen ja aukiavat kevään joutuessa uudelleen. Jäsenpaikat ajettuvat ja voimat raukeavat vähitellen.
Peritty luonto, sopimaton ravinto, siivoton ruokko ja hoito, nuohkiat huoneet, liikkumattomuus j.n.e. ovat useimmiten tämän taudin syynä ja pitäisi, miten mahdollinen, ojettaa ja vältettää. Sitte kylvetetään lasta useen (kerran päivässä) kylmässä suolavedessä, jonka jälkeen ruumista hierotaan kuivilla, hietasilla paikoilla, ravitaan enemmin liharuoilla, kun jauho ja juuriaineilla. Muuksi lääkkeeksi annetaan humalateetä kylmänä 3 kertaa päivässä ruokalusikallinen eli vähemmin kullaki kerralla taikka poltetaan laihempata raavan lihaa tavallisessa kahvipolttajassa mustaksi ja jauhetaan, josta sitte monet viikot perätysten illoin aamuin annetaan teelusikallinen eli vähemmin kerrassaan veden eli maidon seassa lapselle; taikka poltetaan samalla tavalla tammen terhoja, keitetään kahveksi ja nautitaan. Lihan poltto menestyy paremmin sen esinnä palasiksi hakattua. Haavapaikoilla pidetään merivedessä taikka muussa suolavedessä taikka suokanerva- (pursu-) teessä taikka pelkkä puhtaassa vedessä kastettuja kääreitä, miten näyttää sopivammalta ja vanhempia haavoja saadaan paremmin paranemaan jos niitä sitoessa piditään niin lähellä valkiatulta, kun suatsee ja kärsii jonka ohessa valkiata puhalletaan paremmin palamaan. Ajettuneita raukasia sulautetaan suolavedellä eli lämpimällä hautelemalla ja hieromalla.
Yhteisiä nevoja sairasten korjuusta ja holhomisesta.
Sairasten hoitajan pitää olla raittiin, vahman ja siivollisen, silmän valpaan, kärsivällisen, vähäpuheliaan, rehellisen ja taitaean ihmisen. Wähintäi tulisi jokasen sairaan holhojan näissä tavoissa harjotellate ja päällisiksi ymmärtää miten lavemankia ja iilimatoja pannaan, verta kupataan ja haavoja korjataan. Joka kylällä pitäisi senlainen ihminen olla, kaupungeissa usiampia.
Kulkutaudeissa ovat iälliset vaimot sairasten hoitajiksi muita otollisemmat, sillä harvoin tauti heihin tarttuu. Paras varjelus tarttuvaisissa taudeissa sairasten luona kulkevillä on olla rohkia, ei alakulosna, usiasti pestä kasvot ja kätensä, viruttaa suunsa vedellä ja etikalla, ei lainota suuhun kokounutta sylkeä, ei sisällensä vetää sairaan henkeä, ei kauan paastoa eikä valvoa, vaan erihuoneessa nukkua tarpeensa ja aamusilla ennen sairaan luoksi eli ulkoilmaan mentyä juoda puhdasta vettä, taikka lämmitettyä sahtia, olutta eli maitoa. Wielä tulee hänen usiasti tuulettaa ja muuttaa vaatteet, olleti'ki paita, välimmiten käydä ulkosalla puhtaassa, raittiissa ilmassa ja samanlaista ilmaa sairaanki huoneeseen, oven, lakeisin ja akkunain aukasemalla viriästi toimitella. Ei ainoasti kerta ja kahdesti päivässä, vaan joka tiima pitäisi raitista, viliähkää, ulkoilmaa sairaan huoneeseen laskettaman, sillä se ei ainoasti ole sairaalle terveellinen, vaan estää taudin muualle levenemästä, koska sen tartunta aineet ei koskaan pääse sihen voimaan yhdessä kohti paisumaan. Kaikki, josta nämät aineet voisivat lisäytä, pitää sairaan luota korjattaman niin tarvetastiat, jotka tyhjennetään, ei likelle asunhuoneita, vaan etäämmä kuoppihin, jälestä tuhalla, sannalla eli kalkilla peitettävihin. Itse astiat pestään puhtaalla vedellä ennen uudelleen huoneeseen vietyä. Huolimattomuus tässä asiassa on sangen vahingollinen, eikä auta yksin niitä ulosviemättä vaatteilla peitellä, sillä niistä höyryvävä saastaisuus tungeksen läpi helposti. Etikka höyryä kiitetään tarttumista vasten hyväksi. Kohtuus lienee siinäki paras. Jolla siksi on huoneitä laittakoon sairaille erityiset, sitä parempi, jos ne ovat avarat, valkiat, iloset, ei matalat. Niitä tulee pitää aina hyvin puhtahina, vaan ei erittäin lämpiminä.
Sairaan vuodet laitettakoon ei muurin likelle, vaan ulommaksi ja niin että sille taitaan joka puolelta lähestyä. Tehtäköön se kaksilla lakanoilla, pehmiällä ei ylen lämpimällä ja raskaalla, eikä kylmällä peitteellä. Lakanat vähänkän liastuneet muutetaan toisilla, puhtailla, kuivilla ja edellä lämmitetyillä. Samati pitää muita vaateneuoja, paitoja, sulkia, röiyjä, käsiliinoja aina puhtaina pitää. Wuodetta korjatessa muutetaan sairas sitä varten tehdylle toiselle. Polstaria, tyynyjä, peitteitä ja muita makuuvaatteita piestäköön joka kertaa ulkosalla ja lämmitettäköön ennen sairaan uudelleen niille ruvettua. Sairaan kupit, tuopit, lasit, lusikat ja pikarit pitää usein pestämän, puhdasta vettä ja saipuata muiksiki tarpeeksi aina sairaan huoneessa löytymän.
Sairaan kasvot ja kädet pestään joka päivä ja hiotessa annetaan hänelle puhdas, lämmin paita, ruumiin esinnä hiestä lämpimällä villasella vaatteella kuivaksi pyhittyä ja keviästi hierrettyä. Paitaa muutettaissa sairasta ei pidä hiessä ollen istutettaman; muina aikoina häneltä ei ole kielty istua, min voipi. Wiriällä liikuttamisella ja toisinaan istuvalla estetään makuuhaavat tulemasta, jotka alkavat ristiluun ensin punottumisella ja jälestä visvoittumisella. Ennen märille eli visvoille menemistä paranevat nämät viat usein, jos sairasta välimmiten liikutellaan ja käännettään, ristiluuta eli tulehtunutta paikkaa etikalla ja viinalla haudettaan. Taikka pidetään plyiyvedessä kastetulta riepuja paikalla eli tuoksutetaan sille hienoa plyiyjauhoa. Jos kuitenki haava ilmautuisi korjaellaan sitä plyiymoiteilla, liinan nukalla eli untuvalle levitettynä ja päälle sidottuna.
Toimitetuita lääkkeitä pitää lääkärin määrämistä, vaan ei sairaan mielen mukaan nautittaman. Moni luulee pikemmin paranevansa jos ottaa enemmän lääkkeitä sisälle, kun määrättiinkän, vaan tämä luulo on kovin tuhma ja väärällinen. Usiampia lääkkeitä löytyy, jotka sillä tavalla veisivät hengen ja toiset eivät vaikuta runsaammissa annoissa yhellä tavalla kun pienemmissä. Kaikenlaiset lääkkeet varjellaan tomusta, kylmästä ja lämpimästä, tarkkaan katsoen, ettei niitä toista toisen siasta vahingosta nautita. Lasit ja putellat pidetään hyvin suullittuna. Lääkejauhot (pulverit) varjellaan tomulta ja märkyydeltä, kaikki vetelät aineet, keittamät, seottamat, liottamat j.n.e. jäätymästä, happanemasta ja homehtumasta, jonkalaisiksi pilautuneina niitä enää ei pidä nautita. Lääkemarjat (pillerit) juoksevat helposti yhteen, voiteet ja plaastarit sulavat muuten eli eltaantuvat, jos niitä lämpimässä pidellään.
Sairain juoma pidetään puhtaissa, usein pestämissä astioissa, eikä nautita kylmenpänä eli lämpimänpänä, kun siitä joka taudissa erittäin määrätään. Jos sairas ei itsestänsä kysyisi juomista, pitää häntä siitä muistutetteman ja juoma laitettaman maukkaaksi. Ilman puhdas mesi on paras juoma sairaallenki, jota kuitenki soveliaasti maustetaan marja eli omenamehulla, hunajalla, sokuritta eli siirapilla, jos liiatenki sairasta paljo janottaa ja tepsivampätä juomaa tarvitaän, vaikkei sillon pidä antaakan, kun vähä (jumprun verta) kerrallansa. Leipävesi, poltetusta leivästä vedessä liotettuna, on kaikenlaisissa taudeissa otollinen juoma. Sarlataudissa (Scarlatina), tuhkurissa ja kinotaudissa seotetaan lämmitettyä maitoa juomaan ruumiin huovunnan auttamiseksi, nervipoltoissa isoa viinaa, sappi- ja vatsapoltoissa marjamehua, verijuoksuissa etikkata eli vihtriöljyvettä, kuivataudeissa, yskässä, keuhkotaudissa sokuria eli mantelisiirappia.
Ruokaa ei pidä sairaalle tyrkytettävän semminki ei polttotaudeissa. Ymmärtämätön hyväntahtosuus on liialla ruoalla monen sairaan kuolettanut. Palatessa eli tervehtyessä himotsee sairas enemmän ruokaa, kun hänelle vielä sopii antäa. Hänelle pitää paratessaanki vähemmin ruokaa annettaman, ku terveenä ja sitä mähemmin, mitä hän vielä on voimattomampi. Wetelat ryynivellit, kuorittu maito, laiha rasvaton lihaliemi ovat tässä tilassa terveelliset ja vasta myöhemmin nautitkoon hän vähvempia ruokiä niikun vehnäleipää, lieväkeittosia munia, tuoretta lihaa ja kalaa. Wieläki ovat kaikki rasvaset, voisekaset ja jauhoset ruoat epäterveellisiä ja samati ryytikasvut ja juuriaineet, kaikki suolaset, kuivatut ja palvatut aineet, joita vasta vatsan entisellensä tultua mahdetaan nautita.
Kaikki huolettavaiset asiat pitää sairaalta salattaman ja katsottaman, ettei hän mistään säikähdä. Rutot, äkilliset, mielenliikunnot ovat terveellenki, saati sairaalle, vaaralliset. Häntä ei saa taudistansa huoletuttaa, vaan pikemmin uskottaa hänen jällen pian termeeksi tulevan. Parahat sairasta levottavaiset aineet ovat huolellinen korjuu, kanssakärsiväisyys, lohduttavaiset puheet, lääkärin ja papin katsomassa käymiset. Heikon sairaan luotsi ei kuitenkan pidä vieraita laskea ja houraavaisten kanssa täytyy toisinaan elää kovemmasti, etteivät vahingoitsisi itsiänsä ja muita, eli paraneva syöpi syököön mähä kerrallansa, iltasella parempi, jos ei vähääkän.
Ilmasta terveyttä suhten.
Joka hengittämällä kulkee ilma keuhkohin, ja on veren muuttamiseksi eli uudistamiseksi välttämättömästi tarpeellinen. Tämä uudistus tapahtuu seuraavalla tavalla: Yhä ja lakkaamatta liikkuu veri ruumiissa. Tämä liikunto toimitetaan kahdenlaisilta suonilta. Toiset, laskimot (laskusuonet, verisuonet, venae) nimeltänsä, juontavat kaikesta ruumiista veren keuhkohin. Keuhkoissa tavataan veri äskihengitetyltä ilmalta; joku osa ilmasta yhtyy vereen ja mikä ei yhdy, hengitetään jällen. Ilmasta vereen yhtynyt aine tekee sen punasemmaksi ja raittiimmaksi, jonkalaisna se sitte valtimoita (valtasuonia, henkisuonia, sydänsuonia; arteriae) myöten jäljen jakaupi yli kaiken ruumiin, jatkain itsekullenki paikalle mitä sen ravinnoksi tarvitaan. Mitä tällä kerralla ruumiin tarpeeksi ei kelvannut, imetään uuhelleen laskimojen, pienemmiltä, silmin keksimättömiltä, tuhat haaruisilta pailtä ja kootaan kun ennenki keuhkoissa uuhistettavakssi. Tämä uudistus tapahtuu 25 kertaa minutittain eli 100 kertaa neljässä minutissa ja tiimassa 1500 kertaa.
Koska mainittu veren alituinen uudistus on juuri välttämättömästi kaikille eläville maan päällä tarpeellinen ja se ei taida ilmatta tapahtua, niin on helppo ymmärtää kuinka suuri ja ehdoton tarve ilma onki kaikille maalla eläville. Ilma on meille yhtä tarpeellinen kun vesi kaloille; ikäskun kalat näivettyvät ja kuolevat, jos vesi ei ole selvä ja raitis, samati meki kehnossa ilmassa menehdymmä. Siitä seuraa että meidän aina tulee ahkeroida, saada puhdasta, raitista ja kelvollista ilmaa asuaksemme ja hengittääksemme. Senlaisna saadaan ilma olemaan, jos asunpaikaksi valitaan kuiva, ylänen paikka, huoneet rakennetaan vähintäin kyynärän korkioilla kivijaloilla ja muuten laeltasi korkioiksi ja aukastavilla akkunoilla. Asunhuonet on la'astava joka päivä; ilma ovien ja akkunain aukasemalla uudistettava; lattian taikka permannon, pöydän, penkien ja muiden paikkain peseminen aamulla, huoneen lämmitysajalla, toimitettava; eikä ennen savunreikiä suljettava, kun kaikkein pesosten kuivettua. Yhdessä huoneessa ei pidä ylen monta henkeä maata, eikä makuuhuoneessa kapaloriepuja eli muita märkiä kuivattaman, ei happanevia, käymiä, väkevän hajullisia aineita eikä ruokia pidettämän, vielä vähemmin porsaita, hanhia, kanoja, eikä muita senlaisia eläviä, sallittaman yhdessä ihmisten kanssa asua. Sitäi pahempi on talveksi peräti navettaihin taikka eläinten lämpimän vaiheille asumaan muuttauta. Häkä, häyry ja savu hiilloksista, lampuista, päreistä ja mistä palavasta aineesta hyvänsä pitää kerkiämiseen akkunoista ja ovista laskettaman.
Kauan suljettu ilma pilautuu hengittämiselle ja terveydelle vaaralliseksi. Kaikki paikat niinkuin kirkot, keräjähuoneet, ruununpuodit ja muut huoneet ja paikat, joissa ilma on tullut kauemmin seisomaan, pitäisi päivällä ennen kun niitä viljellään puhdistettaa ja raittiilla ilmalla uudistettaa. Umpinaissa ollehin hautohin, kellarihin ja muihin maanalasiin kuoppiin kokoupi toisinaan rutosti kuolettava, erilaatunen ilma taikka kaasu. Sentähden pitää semmoisia kauan käymättömiä paikkoja visusti ennen niihin mentyä tutkittaman. Jos palava kynttilä, hiljalleen maata lähemmä laskettua, yhä palaa, niin ei ole pelkäämistä, vaan sammuisiko kynttilä, niin ei ole sisään menemistä, ennenkun paikka on puhtaalla vedellä, kalkkivedellä, palavilla oljilla, ruutilla eli muilla senlaisilla aineilla puhdistettu.
Usvasessa, sumusessa, vetisessä, saastaisessa ilmassa pitää varoin liikuttaman, liiatenki aamu ja iltakylmillä. Tautiaikoina on hyvä, ennen aamusilla ulos mentyä, juoda lämmitettyä maitoa, kaljaa eli olutta. Sillon pitää myös kaikki paikat hyvin siivoina ja puhtaina pidettämän, taikka etikalla valettaman ja tuoreella kuusenhavulla usein havutettaman. Muutamat kastelevat puhtaita pellavaisia riepuja etikalla ja ripustavat niitä kulkutautien aikana seinille ja orsille, joka onki hyvä ja hyödyllinen tapa. Waan etikan valeleminen kuumetuille kiville on yhtä mitätön kun katajahavun, kukkien, sokurin, pihan, tervan ja lakanki polttaminen, jotka pikemmin pahentavat, kun parantamat ilman.
Samati kun veteenki, taitaa ilmaan moninaisia saastasia aineita sekauta, vaikkei niitä ilmassa niin silmä selitä. Sairasten huoneessa on ilma sillä tavalla pian sairasten ruumiin höyrystä ja muista aineista täytyvä, ja tulee sangen vaaralliseksi tervetten hengittää. Sentähden on peräti tarpeellinen asia, saada ilma senlaisissa huoneissa raittiimmaksi ja puhtaammaksi, joka tapahtuu niiden usiammin lämmittämällä, akkunain eli henkiluukuin ja ovien aukasemilla, liiatenki ennenkun terveet sairaita lähestyvät.
Satuja.
1. Jänikset ja Sammakot.
Jänikset kaikilta vainottuna päättivät kerrassa kaiken surkeutensa ja kärsimisensä lopettaa sillä, että nimipuuttoon hukuttaisivatse veteen. Sillä tuumalla lähtivät keräjäpaikasta laukkaamaan lähelliseen lampeen. Waan kun tulivat ruohostoon lammenrannalla säikähtyivät tätä äkkinäistä juoksua ruohostossa elelevät sammakot ja pakenivat veteen. Silloin seisottu jänisten päämies ja sano toisille: "pidättäkää, toverini, ompa muitaki onnettomia, emme yksin; niin mintäpä yksin hukuttauisimma."
Toisten osallisuus tekee onnettomuudenki kärsittävämmäksi.
2. Pukki ja Kettu.
Pukki ja kettu olivat kumpanenki syvään kuoppaan pudonneet, josta eivät voineet ylös päästä. Waan viimmen kettu, aina viekas ja kavala, keksi seuraavan neuen. Sano pukille: "jo nyt tiedän, kuinka ylös pääsemmä." "Kuinka?" kysy pukki. "Niin, vastasi kettu, että kohoat takajaloillasi pistöön kuopanlaitoa vasten, minä nousen sarvillesi, hyppään siitä ylös ja sitte vedän sinunki jälkeeni." Pukki ihastui sen neuon kuultua ja teki, kun kettu oli pyytänyt. Waan kettu itse ylös päästyä ei ollenkan huolinut pukista, irvisteli vaan kun toinen häntä petoksesta soimasi ja sano: "jos sinulla, pukki raukka, olisi mieltä, kun parta, niin semmoiseen kuoppaan et olisi joutunutkana."
Hulluilla herrat kyntävät.
Suomen kansan Arvutuksia.
1. Talonpoika maahan nakkaa, herra taskuunsa pakkaa.
2. Pistä, pistä, tunge, määtä (menetä), kun ei mahu nuole päätä.
3. Mies tuvassa, kivikontti selässä, seipäät silmissä.
4. Hevonen tallissa, häntä oven päällä.
S. Musta kun pappi, ei ole pappi; kiiltää kun nappi, ei ole nappi, lentää kun lintu, ei ole lintu; menee maahan kun mato, ei ole mato.
Osviittoja. 1. Nenän niistäntä. 2. Neulan langottama. 3. Patsas, kiuas ja orret. 4. Tuli ja savu. 5. Sontiainen.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Elä neuo neuottua, elä seppeä opeta.
Ei pidä kehnon parempatansa neuoa.
2. Yksin työllä tyttäretön, yksin pojiton pinolla.
Köyhäin vertaus, kun täytyy omalla työllä ja vaivalla kaikki hankkia.
3. Yhtyy juokseva johonki, kunnei käypä kohtoaksen.
Koko elämältä ei taida kun juoksuksi eli käynniksi vertoa, sillä pysyväistä olentoa täällä ei ole'kan. Ihme'kö siis, jos elämänjuoksussaki usiasti eräisempiinki seikkohin yhdytään.
4. Yhtä kaikki yksinäisen: teki työtä eli makasi.
Niin sanotaan, vaikka väärin; sillä ihminen ei ole luotu tänne aivan itsensä tähden, vaan muillenki hyvää kartuttamaan.
5. Wälttää pilkka pienenipiki (vähemmältäi), ei korennossa kannettava.
Pienistä leikkipuheista ei toki pitäisikän suuttua; vaan paha ja sopimaton on ketänä oikein rupeamalla pilkata.
6. Ei väkeä puntarilla, mieltä kauhalla jaeta.
Sentäpä ei pidä siitä tuskauta, jos ensimmäiset kokeet ei aina onnist'kan, vaan toivoa, vähitellen voittaa, mitä kerralla ei saa.
Tietäantaminen.
Koska Mehiläiselle tänä vuonna ei ole ilmautunut, kun 150 ottajata, elikkä joku päälle — ja siltä ottajaluvulta ei lähde, kun ylehensä 450 ruplaa präntin ja muiden kulujen palkinnoksi, jotka nykysenä vuonna, paitsi omaa, vähää, mitättömäksi luettavaaki vaivaani, tekevät kaikki yhteenlaskettuna vähintäki 800 ruplaa — niin saan minä nöyrimmästi pyytää niitä maamiehiäni, liiatenki muinasia lukutovereitani ja muita tuttavia, jotka, jos olkoon kuinka kelvoton ja mitätön tahansa toimemme saman Mehiläisen kanssa, kuitenki ehkä soisivat sen vielä jonkun vuoden edespäin elelevän, että he kukin likimmäisillä tienoillansa kokisivat laittaa sille joitakuita ottajia lisäksi. Muulla ehdolla en kuitenkan taida sitä enää tulevana vuonna kirjottaa, kosken luule'kan sopivaksi, osotella omaa saamattomuuttani, tuhmuuttani ja typeryyttäni niin suurella kululla maailman nähtämäksi. Aina tämän vuoden loppuun asti saadaan Mehiläinen postin kautta 3:lla ruplalla, 45:llä kopeikalla ja anojat saavat myös sen täydellisnä vuoden alusta alkain. Kajaanista 30 p. Toukokuuta 1837.
E. Lönnrot.
Elokuulta.
Pieniä Runoja.
1.
Anna luoja luokosäätä,
Jumala jyväkeseä,
Herra heinän kuivautta;
Saisi orjaki olutta,
Kasakatki kaljavettä.
Anna Herra, suo Jumala,
Anna rauniot rahaksi,
Kimet pienet penningiksi,
Wiisin piikoa piteä,
Kuusin käskynkuulioa,
Oluessa tuopin olla,
Maljan maiossa mahia;
Niin joisin joka oluen,
Joka kannun kaateleisin.
Waan en tieä tihmalleni,
Tällä inhalla iällä,
Katovalla kannikalla;
Raha on Kurssin kukkarossa,
Olu Kirstin kellarissa.
2.
Pitäisinpä mieki piian,
Orjan ottaisin minäi,
Kun ois rauniot rahana,
Kivet pienet penninkinä;
Kun se syömättä eläisi,
Tarkeneisi maattehetta.
3.
Tuumitte emo minua,
Waapotteli vanhempani;
Tuuvitteli turviksensa,
Waroiksensa vaapotteli.
Hyv' oli minun eleä
Hyvän vanhemman varoissa;
Oisi mulla onni ollut,
Etu muutenki eleä,
Waan ma jouvuin juomariksi,
Ratkesin kyläratiksi;
Sikuna minun seotti,
Savuviina siksi saatto.
4.
En minä elä elotta,
Asu ilman ammatitta,
Ennen teltojen tekiä,
Waskivaippojen vanuja,
Kultakangasten kutoja,
Hopiaisten huolittaja.
5.
Sanottiin minunki ennen
Silmin syöväni urohot,
Käsin miehet kätkeväni;
Surma syököhön urohot,
Tauti miehet tappakohon,
Kalma käsin kätkeköhön.
6.
Jos kylä jotai puhuvi,
Naapuri naputtelevi,
Warahin on valvomilla,
Aikasin alottamilla;
En minä kysy kylästä,
Tee tiliä naapurista.
Soisit mun kyläni miehet,
Soisit naiset naapurini,
Sillaksi likasioille,
Paikaksi pahoille maille;
Waan ei luonunna Jumala
Isän lasta luonnotonta;
Poikoa isän periltä,
Lasta vanhemman jäliltä.
7.
Kauan malkio makasin,
Wiikon utra uinuelin,
Nokisilla nuotioilla,
Hiilisillä hiertimillä.
Nousen pois nokinen poika
Nokisilta nuotioilta,
Syli syttä hartioilla,
Waaksa varrella nokea.
En tieä, polonen poika,
Polosiksi päiviksini,
Illalla isäni kuoli.
Aamulla talo hävisi.
Jäini kun jäniksen poika
Jäälle jääkällehtämähän,
Suolle soikarrehtamahan,
Palolle papattamahan.
Parahiks on paita pantu
Lapselle isättömälle,
Pojalle emottomalle,
Warsin vanhemmattomalle.
En tieä polonen poika
Polosiksi päivikseni,
Kunne luome luotu poika,
Kunne aiottu ajame.
Joutaisi joki suloa,
Saisin verkkoni vesille;
Ei oo verkosta veroa,
Werkko viety vierahalle.
Jälkimaine. Tämmöisistä pienistä vanhan kansan lauluista olemma jo Helmikuun osassa t. v. mielemme sanoneet.
**
Ihalaisen runo itsestänsä.
Wasta vaivoissa havahtin,
Wasta tulin tuntemahan,
Mikä perintö minulle,
Onnettomalle osaksi,
Wanhemmilt' on valmistettu. 5
Synnissä minun si'itit,
Häiyn he'elmän himossa,
Haureuessa hosasit;
Kääreit päälle kirouksen,
Jotta armaha, Jumala, 10
Kuule vaivasen valitus,
Heitä hirmunen vihasi,
Minun syntini syseä,
Syökse merehen syvähän,
Äiti lassa äätä neuvo, 15
Waan en iitäkän isältä
Ole tullu tuntemahan,
Josta oppinut olisin
Turmelluksen tuntemahan,
Kuinka aina Aatamista 20
Pirun pettäjän perintö
Ompa jätetty jälille,
Ihmisille itsessänsä,
Kun ei usko uudistane,
Tielle taivahan taluta 25
Elämästä entisestä,
Opin oieian poluille.
Wielä vaivanen valitan,
Sanon toisenki sanani
Olostani, onnestani, 30
Elämästäni, euista,
Kun olen orvoksi osattu,
Warustettu vanhemmilta.
Minkä lahjan lapsillensa
Pahat antavat paremman, 35
Kuinka saattapi sokia
Taiten toista talutella,
Koska kuoppahan molemmat
Kaksinkerroin kaatunevat.
Olen kurja kuleksellut, 40
Oleksellut onnetonna,
Tämän maailman majoissa.
Heti kohta kunnotonna
Alon palaista ajella;
Äiti varo vaattehilla, 45
Että taisin taipalellen,
Kyetä kylän välillä,
Ilman armotta isäni.
Sitte siitä kasvanunna
Suuren suomalla Jumalan, 50
Ehkä oisinki elänyt
Oman käden ompelulla,
Oman hypisen hyvällä,
Waan on vaiva saavuttanut,
Kova onni kohtaellut: 55
Tulin toisen turman alle,
Täyty ruotuhun ruveta,
Että henkeni eläisi,
Pääsis aina päivän päähän.
Wielä sanon viimeseksi, 60
Waikka varsin huolellaki,
Että eläpi isäni;
Talo ompi oivallinen,
Jossa joukolla asupi,
Pitäpi perintöänsä 65
Lasten kanssa kaunihisti,
Jotk' on vaapusta valetut
Weljet vierahat minulle,
Sivukulkiat sisaret.
Palkkavaimo poikinensa 70
Oleskelee onnetonna,
Ei oo koskana kotia,
Kuhun kaulan kallistaisi.
Anna, armias Jumala,
Koto vielä kulkeville 75
Siellä taivahan talossa;
Siell' ei itkua ikänä,
Walitusta vaivasien
Kuulu kuninkaan salissa.
Tämän kehnon kirjotuksen 80
Yöllä ihan yksinäni
Olen tohrinut tuvassa,
Unetonna ollessani,
Josta loppu lukialla.
Jälkimaine. Tästä runosta, jonka Juhana Ihalainen Rautalammilta, on omasta olostansa tehnyt, näemmä (v. 7,8) hänen salavuoteisesti syntyneen, (v. 43—47) piennä kulkupoikana elänen, (v. 52,53) sitte ompeliana olleen, (v. 54,55) vianalaseksi tulleen ja (v. 57) ruodulle pannuksi. Monta ruotulaista ei toki taida'kan löytyä Ihalaisen verosia opissa, älyssä ja taidossa että jumalisuudessaki.
Sattumia Ilmassa.
Pilvistä.
Kaikki vesi ja vetevät aineet maassa huuruavat lakkaamatta, lämpimällä ilmalla ja tuulella enemmin, vähemmin kylmässäja tyynellä. Koska lämme, eli se näkymätön, painoton aine, joka tekee muutamat kohdelmat lämpimämmiksi, toiset kylmemmiksi tunnolta — koska se yhtyy vesisiemeniin, tulevat nämät hyvin ohuiksi, keviöiksi, ilmaan kohoaviksi, nousevat semmoisina maasta ylös ja häälyvät ilmassa, kunka ajan lämme heitä seuraa. Näitä ilmassa häälyäviä vesisiemeniä sanotaan höyryksi. Kun ovatki kovin hienosia ja ohuita, niin niitä silmä ei ollenkan selitä. Kuitenki on niitä aina enemmin eli vähemmin ilmassa, näyttäköön ilma eli taivas, jos kuinka kirkkaalta ja sekeeltä. Tästä höyrystä saapi kaikki ilmasta maahan lankeava vesi, lumi, rae ja muut vetevät sateet alkunsa. Waan siitä ei heti siltään synny vesipisaroita. Esinnä kuvaupi se hienoiksi vesikelloiksi, jotka pilvinä aikansa ilmassa häälyttyä viimmen toisihinsa yhtyen särkyvät, sikistyvät pisaroiksi ja semmoisina jälle sateena alasputoavat, maassa ollen, kunne'ka uudelleen hienontuvat ilmaan nouseviksi, niin yhä ilman ja maan vaiheilla kaikki vesi liikkuen.
Semmoinen on piimien alku eli synty: näkymättömiä Vesihöyryjä nousi esinnä korkiammalle eli matalammalle ilmaan. Waan ilmassa on aina kylmempi, kun alhalla maata vasten, jonka tähden joku osa lämpeestä pian katoo ja höyry muodostuu hienosiksi vesikelloiksi. Nämät, sisältä tyhjiä, häälyvät vieretysten suurissa läjissä, joita kutsutaan pilviksi. Esinnä arvattavasti jähtyy ulkoimmainen pinta höyrystä ja muuttuu ohueksi vesikalvoksi. Semmoisena se on ilmaa raskaampi ja yrittäisi alaspuotamaan. Waan nämät kalvon jähtyneet laidat, vielä höyryssä kiinni, pidätetään siltä, keskipaikka vaipuu, venyy pitkänomaseksi ja muuttuu viimmen kellonmuotoseksi, laitojen päältäpäin likemmä tultua ja toisihinsa yhdistyttyä. Eräs liekkeeksi (electricitas) mainittava luonnonvoima, jonka laadusta ehkä jälkeenpäin tulemma laviammalta mainimaan, muodostaa muutamat pilvet epätasasiksi, somannäkösiksi ja levittää eli hienostuttaa ne niin ohuiksi, keviöiksi, että nousevat monta tuhatta syltä korkeimmainki vuorten päälle. Ne valkoset, epätasaset, pilvet, jotka kesäsaikana usein nähdään erittäin korkialla ilmassa asuskelevan, ovat sitä laatua pilviä. Waan kuta tihkiämmät ja raskaammat pilvet, sitä mustemmat näköänsä ja sitä alempana maata vasten kulkevat. Paksut pilvet kulkevat usein niin matalalla, että korkiampain tornien tutkamet niiltä peitetään ja että keskostenki vuorten nyppylät työntyvät pilvistä puhki. Kun sillon nouset semmoiselle vuorelle, niin esinnä alempana vaellat pilven sisässä, joka kuni muuki paksu sumu kastaa vaatteesi ja estää mitänä ylempätä näkemästä. Ylemmä päästyäsi hälveää vähitellen sumu ja viimmen joudut kirkkaasen päiväpaisteesen, jota äkkinäiseltä et juuri olisi tiennytkän odottaa. Waan näin pilven puhki päiväpaisteesen jouduttuasi, kyllä näetki auringon, mutta maata et ni erota, sillä sama pilvi, joka alempana ollessasi peitti päivän, nyt ylemmä päästyäsi peittää maan silmiltäsi. Pilvien kauniit, komiat, moninaiset haamut, varsinki kevät ja syysaikoina auringon nostessa ja laskeuessa, tulevat niiden, kuten kullonki, sattuvasta alasta eli asettumisesta päivän säteitä vasti. Sillä sitä myöten, kun nämät säteet pystysämmin eli lavemmin pilviä kohtaavat, syntyy erinäkönen kaje, niin ihanat aamuja iltaruskot, samate kaunis monikarvanen vesikaari.
Usvasta.
Usva (sumu, utu) siinä erotaksen pilvestä, että pysyy lähellä maata. Kun nousisivat vesihöyryt sillonki korkiammalle, jopa olisimat, kun pilmet muinenki. Lämpimimmillä mailla ja merillä on usma harvonsattuva, sillä vesikellohin kaikin puolin yhtyvä lämme pian hienouttaa ne näkymättömiksi, korkiammalle kohoaviksi vesihöyryiksi. Kylmissä maatienuissa sitävaston on usvalla oikia asuntomaansa, ja eikö kummallaki ääritienualla, niin pohjasessa kun etelässä, alituinen sumu vallinne. Sumu on monasti niin paksu, että vaivon näet lähimmäisiäkän ympäristöjä. Soissa, nevoilla ja lampiloissa vesi lämpiminä aikoina pian mätänee ja se niistä nouseva sumu on usein seotettu muilla aineilla, pahalle haiseva, termeydelle vastollinen.
Auteresta.
Auer eli paivänsavu on kuivalaattunen sumu sateettomina vuosiaikoina pian alituinen lämpimillä mailla, eikä ulompanakan juuri outo. Kesällä vuonna 1783, koska kauhia maajäristys hävitti Kalabrian maisemia, nousi suuri, suunnaton auer ja levesi pitkäksi ajaksi yli koko Euroopan. Ei ollut mokomampata ihmismuistiin sitä ennen nähty. Arveltiin sitä savuksi suuresta maanalasesta tulesta, sillä maan sisässä uskotaan loppumattoman tulen palavan. Tavallisesta usvasta on auer helposti erotettava kuivuudellansa ja hienon tomun kaltasuudellansa, vaan tyyten sen syytä, syntyä ja laatua ei vielä tuta. Samatekun muuki sumu, ehkäsee auer auringon sateet läpi valasemasta. Aurinko kyllä koko kuvanensa näkyy haitatta silmille, mutta ei vaalevalta, niinkun vesisekasen usvan läpi, vaan tulipunaselta.
Sateesta.
Näkymättömästä vesihöyrystä lämpeen vähetessä sanoimma hienosia vesikelloja syntyvän ja semmoisia kaikkien pilvien ilmassa olevan. Liekkeeltä kehitettuna häälyvät he aikansa ilmassa, vaan sitte lämpeen enemmin vähetessä muuttuvat hienukoiksi pisaroiksi, joita ilma ei voi'kana kauemmin kannattaa, koska eivät ole onsia tahi tyhjiä sisältä. Pudotessaan pisarat puuttuvat toisihinsa ja paisuvat suurimmiksi, kummoisina näemmä heidät sade'vetenä alastulevan. Sade ja sadepisarat eivät aina ole yhdenlaatusia. Ollessa pisaroiten hienosta, kun tomu, sanotaan sadetta tihrusateeksi, paikon vismaksi. Silloin syntyvät pisarat ilman alimmaisissa tienoissa asuvista pilvistä, eivätkä kerkiä pudotessaan muiden kera ylen suuriksi kasvamaan. Jos taasen pisarat ovat suuria ja suunnattomassa paljoudessa äkisti maahan putoavat, niin kutsutaan sadetta rankkasateeksi. Semmoisesti sataa toisinaan kesällä, erittäinki ukonilmalla lieke'pilvien purkautessa. Jos tämä liekkeen purku niin kiukalta eli rutosti tapahtuu, että pisarat kun jokena juolavissa maahan juoksevat, niin sanotaan sadetta pilvisateeksi tahi pilviputoamaksi.
Kylmissä tienuissa sitä ei sada niin määräajalla, kun lämpimissä ja kuumissa. Kylmissä tienuissa on myös vuosia myöten sateentulo epätasasempi, toisinaan runsaampi, toisinaan harvaksempi, lämpimillä ja kuumilla mailla sitä vaston on sateella tarkempi järjestys, jos kohta ei niissäkän vuodet aina ole toinen toisensa mukasia. Ilman vedentulo näillä seuduin on paljoa runsaampi, kun kylmillä maanperillä. Pisarat ovat toisinaan variksenmunan kokosin ja laskeuvat alas enemmin virtomalla, kun satamalla. Afrikassa muutamin paikon on vuotinen vedentulo yhteen paikkaan laskettu tekemän 120 tuumaa, Franskan maalla sitä vaston, ehkä lumi, härmä ja yökaste on laskuun otettu, ei nouse vuotinen vesi 19 tuumaa korkiammaksi.
On maita, joiss' ei sada ollenkan, taikka vaan aikaharvasti, esimerkiksi Aigypton maa. Melkein yhtä harvias on sade monessa paikoin Arabiassa ja Persiassa. Säilyvätki niissä maissa kaikki eräsemmät laitokset vuosituhansia halki, jos vaan ihmisiltä saavat säilyä taikka maajäristykset niitä eivät kukista. Mikä suuri arvaamaton hyöty meillä sateesta on, siitä ymmärtäväisille ei ni tarvinne erittäin lausua.
Ilman tarvallisia sateita tutaan vielä oudompiaki, joita ihmiset usein kummana, jotai erinomaista aavistavana, pitävät, vaikka kyllä ovat luonnollisia, jos harviaampiaki. Semmoisia ovat punasade, jonka äsken kotiloistaan lähteneet perhot punastuttavat; rikkisade, joka muuttuu rikin eli tulikiven karvaseksi erästen puiden keltasesta siemen-jauhosta; sammakkosade, jollan tuulispäältä ilmaan temmatuita pieniä sammakoita tosiaanki sieltä jällen maahan putoaa, eli, kuten usiammin sattuu, sammakoita kätköstään sateen jälkeen suuremmissa joukoissa ulos lähtee, jotta on kun olisivat sadetuita; matosade eli kärpäissade, joka tulee samalla tavalla, kun vastamainittu sammakkosade; jyväsade, koska tuulispäiltä eli muilta myrskyiltä ilmaan temmatuita jyväsiemeniä sataa. Kivisateestä tulemma vasta jälkeenpäin lausumaan.
Lumesta.
Koska ilma jähtyy siksi, että edellämainitut vesikellot jäätymät, niin muuttumat nämät hyvin hienoiksi jääneulasiksi, jotka toven aikaa vielä semmoisinaki voivat pilvissä häälyä. Waan jos sama pilvi menettää liikkeensä, alkavat jääneulaset alasvaipua ja pudotessaan toinen toisiinsa tarkoilla rajoilla yhdistyen muodostuvat lumihöyhelöiksi. Näillä onki siis, ellei tuuli eli muu kohdelma heitä särje, aina hyvin tarkat muodot, useimmitenki erinäisiä pieniä tähtilöitä kuvaellen.
Että lumi, niin kylmiä, kun lämpimiä ja kuumiaki maatienuita kohden syntyy ilmassa, on siitäi nähtävä, että kuumillaki mailla korkeinten vuorten kukkulat ovat lumipeitteessä. Onki tämä lumen synty hyvin luonnollinen asia, sillä ylempänä ilmassa on alituinen vilu. Ei kuumilla mailla kuitenkan lunta sada, paitsi korkeimmilla vuorilla, joka tulee siitä, että lumi sulaa ennenkun alasemmilla paikoilla maahan ennättäisi. Niin oli usein seki vesi, joka meidän mailla sataa, lunta pilvistä lähtiessään, vaan suli pudotessaan, kun tuli maata lähemmäksi ja lämmin alko vastata. Lumen ja jäiten omituisissa oikioissä asuntosioissa, maan Pohjasella ja eteläisellä perällä, lumi ei ni konsa putoa höyhelöissä, vaan pieninä jääneulasina, jotka alastultuansa makaavat, kun hiekka löysällä. Jo Suomenki eteläisemmillä äärillä lumi usiasti sillä muodon sataa, liiatenki pakkastalvina. Waan kuta lämpimämpi ilma on lumen sataessa, kun vaan ei ole siksi lämmin, että lumi kokonansa sulaisi, sitä paremmin puuttuvat mainitut jääneulaset toisiinsa ja sitä suuremmiksi paisuvat lumihöyhelöt. Suurimmia kooltansa ovat keväilla ja syksyllä ta suojasäällä talvisaikanaki. Että Jumala on lumenki meille suureksi hyväksi luonut, se on hyvin tiettävä asia. Suuri etu on meillä siitä yksin matkojenki ja ajojen vuoksi, myös suojelee se laihon ja muut kasvut kylmältä pilaumasta ja mättänemästä.
Rakeista.
Raketten erityistä syntyä ei vielä tarkon tuta. Arvelua myöten ne ilmassa esinnä olivat lunta, joka siellä vaikuttavan liekkeen voimalla liittyi kiintiämpiin palliloihin, niin rakehina alasputoava. Waikka rakeet päältänähden ovatki jääpalasia, niin niillä kuitenki on sisusta luminen. Merkillinen asia on, ettei talvisaikana ja keväillä ni konsa raehdi, eikä myös öilläkän. Usiammasti on raketten sataessa myrskytuuli ja ukonilma. Oppineet ovat koetelleet liekkeen voimalla tavallisista vesipisaroista rakeita kuvailla ja ovat saaneetki. Rakeita ilmasta toisinaan putoaa tuuman paksusta ja vielä sitäi suurempia. On niitä jollonkullon satanut naulanki painosta rakeita. Semmoisia ei kyllä touvot ja hedelmät kiitä, jopa pienemmistäki saadaan usein isot vahingot. Siitä meidän ei kuitenkan tule epäillä, ettei olisi luoja jotai hyvää meille rakehillaki tarkottanut, maik'emme niin sitä vielä käsitä'känä.
Kasteesta ja Härmästä.
Tavallisesti luullaan yökasteen ilmasta lankeaman ja miksi kyllä ei voisiki ilmassa häälyviä vesihöyryjä kasvannoille maassa laskeuta. Epailemätön asia on kuitenki enimmän kasteen maasta ja juuri itsistä kasvannoista lähtevän. Se tapahtuu seuraavalla tavalla: yöllä haalistu eli valjustuu ilma ylempätä, vaan itsessä maapinnassa ja sen kasvannoista säilyy lämme kauemmin. Ne niistä lähtevät höyryt kyllä luontoansa seuraten kohoaisivat ilmaan, vaan tuskin erittyänsä maasta muuttuvat vilulta kohdattuna vedeksi ja pysähtyvät eli jo vähä ylemmäksiki nostua jälle laskeutuvat kasvantojen lehdille, joissa se ei ainoasti päällyspuolella, vaan maahuolellaki tavataan kasteena. Jos kumoat ammeen eli muun semmoisen astian jollekulle paikalle yöksi, ettei ilmasta ni mitä sen alle pääse, niin aamulla jälkeen kuitenki tapaat sen alaset ruohot eli muut kasvannot tavallisessa yökasteessa. Usein tulee kasteelle hajunsa, makunsa ja näkönsäki erityisistä vieraista aineista, jotka höyryn kera maasta nousivat. Niin esimerk. on kaste paikon suolalle maistuva, semmoisissa paikoissa nimittäin, joissa itte maaki on suolansekanen. Sateen jälkeen on kastetta aina runsaammalta, olkoon muuten, jos kuinka poutasää. Sitä vaston on pitkällisten poutain perästä, kaikkein kasvantojen maassa kuivettua, kasteki vähempi. Kuivissa erämaissa, joissa harvon sataa, kastetta ei ni nähdä luonenkan, jos ei mitä mereltä sattuisi ajaumaan. Ne moninaiset, ihanankoriat haamut, jotka aamuisilla, päivän yletessä, kastepisaroita kaunistelevat, tulevat päivänkajeesta kastepisaran ymmyrkäistä pintaa vasten. Kuinka viisaasti kuitenki eikö ole kastettaki luoja maansa kasvantojen virvotteeksi ja menestymiseksi asettanut.
Härmä eli kuura, joka kasteen siasta vilusäällä maan ja kasvannot peittää, ei ole kun hyytynyt kaste. Maasta ja kasvannoista lähtevä höyry, ennen pisaroiksi juostuahan, kylmäntyy hienoiksi jääneulasiksi, jotka toisihinsa määrätyillä kulmilla ja rajoilla yhdistyen, kuvaavat monituisia, somanäkösiä muodostumisia. Huude, joka muutamina talvina puut paksummaltaki metsissä peittää, on samaa laatua, kun härmäki, sillä vaan erotettu, että nousee korkiammalle ja asettuu puihin.
Ukkosesta.
Ukkonen eli toisella nimellä Pitkänen on kieltämättäki komeimpain, ehkä keralla hirvittävienki luonnon vaikutusten sekaan luettava. Leimaus, jyrinä, myrsky ja rankkasade kaimaavat sitä tavallisesti ja täyttävät mielemme hämmästyksellä sekä nöyryydellä suuren luonnon Herran edessä. Kera monituisten muiden luonnonvaikutusten oli ukkosenki syy ja laatu esiläisillemme outo, tuntematon. Luultiin erinäisen haltian eli jumalan pilvissä asuvan, jonka hirviä ääni eli muu ryske ukkonen olisi ja niin luulevat vieläki pimiämieliset kansat jummaliensa vihoissa sillä tavoin pilvissä tölmäelevän. Kuni monesta muusta ennen käsittämättömästä luonnon ihmeestä, on jo ukkosenki syystä, laadusta ja olennosta tarkempi tieto keksitty. Lieke eli se ilmassa sikiävä liekitsemä on pääasia ukkosen ilmautumisessa. Tämän asian esinnä sekä keksi, että oikein selitti mainio Frankliini[8] Pohjasamerikassa samoina aikoina, kun Saksalainen oppinut Winkleeri myös sitä asiata tutki. Monella rohkeimmalla, erittäinki Franskan maan Oppineilta tehdyllä kokeella näiden miesten keksinnöt paremmin vahvistettiin, jottei jäänyt asiasta pienintäkän epäillyksen siaa. Osaavasti laitetuilla lieke'tahvoilla pian jälkeen kuvaeltiin kaikki ukonilman tavalliset kummat, niin jyrinä, kun leimaus, joka vielä saatiin niinki voimalliseksi, että varsinaisen ukkosen tavalla sytytti kohtaavia, palavia aineita ja kerrassaan kuoletti eläviäki. Kuki tieto on itsestänsäki hyvä ja Jumalan ylistystä ihmisissä vaikuttava, mutta keksimä ukonilman laadusta tuli vielä senki kautta hyödyttäväksi, kukali opittiin lieke'voimaa pilvistä maahan johdattamaan, ettei tiellänsä enää saanutkan vahinkoja tehdä, huoneita ja muita rakennuksia särkeä ja ihmisiä kuoliaksi lyödä.
Jo monestiki mainitun liekkeen eräsin laatu on, luoksensa vetää muutamia aineita, toisia pois luotansa työnneksellä, leimahdella, ilmi saada tuli eli valkia, sulata ja tuhata mitaleja. Helposti lentää se läpi muutamien ainetten, vaan läpi erästen toisten, kulkee se työläästi tahi ei ollenkan. Edellisiä siitä syystä sanotaan lieke'johdattajiiksi, jälkimmäisiä lieketukkioiksi. Johdattajia ovat muita aineita nimittämättä, vesi, maa, vaski, ja kaikki muut mitalit; tukkioita ilma, lasi, pihka ynnä muita. Ylhällä ilmassa alinomaa itsestään syntyy ja löytyy väkipaljolta liekettä, vaikkemme vielä tiedä'kän, millä lailla se varsin tapahtuu. Ylhäsemmissä ilman äärissä sitä aina asuu paljo runsaammalta, kun alhasemmissa, joista maa ja muut maassa löytyvät johdattajat sen jälle pian luoksensa vetävät, hävittävät. Ukkosenki käymättä on lieke ilmassa vaikuttava pilvien sekä kuvaannan, että yllä pidännän, kuin myöski lumen, rakehien, ja muiden sade'ainetten siitännän.
Ukkosen leimaus ei ole muu, kun väkevä liekkeen sakene, jonka synnynnästä meillä ei kuitenkan vielä ole varmaa tietoa. Arvellaan sitä kyllä siitä tulevan, että olisivat erähät pilvet täytetyt liekkeellä, toiset tyhjiä. Niin toisten toisiansa lähestyessä purkaisivat edelliset ainettansa näihin jälkimmäisiin ja siitä liekesäkenen yhdestä pilvestä toiseen välähteessä tulisi leimaus. Waan kun ei taitaisikan kaikkea ylellistä' liekettänsä yhdellä kerralla pilvi purkaa, niin täytyisi sen monella uudistamisella tapahtua, siksi että lieke joutuisi tasajakoon niin yhdistyvien pilvien välillä taikka sattuva sade sen pilvistä alas maahan johdattaisi. Kuitenki kohtaavat erinäiset vasteet tätäki selityslaatua ja eräs mainio luonnontutkia päättääki koko leimauksen ei muusta tulevan, kun siitä, että joku runsaampi liekkeen paljous äkisti purkauu ja katoo.
[8] Sama mies, jonka käsialaa meillä on jo suomeksiki kauniisti käätty, monta hyvää neuoa käsittämä kirjanen: Rikkauden Avain ja Onnen Ohjat.
(Lisää toiste).
Lyhyt kertomus Suomenkielisistä sanomalehista.
Wuosina 1776 toimitettiin ensikerran Suomenkielisiä tietosanomia, niin että puoli arkkia kahesti kuukauessa ilmistyi; siis kaikkiaan vuoessa 24 lähteä. Ken sitä lie toimittanut emme varmmaan tiiä, taisi moan olla Gabr. Porthan. Täyellinen vuosikerta löytyy Aleksanderin Opiston (Universitet) Kirjastossa; sinne lahjotettu Turun tulipalon jälkeen. Sen vuoen kerällä herkesi lehtikin ilmauntumasta.
Wasta muoen 1820 tienoilla heräsi uusi elämä Suomessa omaa kieltä harjottamaan ja puhistamaan. Sinä vuonna Turun Opiston Apulainen Yleisessä kansoin Tarussa (Allm. Werldshist.), Reinhold v. Becker alko antoa Turun Wiikkosanomia. Koko kansakunta kohtasi tätä ilmettä suurella riemulla ja mielisuosiolla. Mutta Herra v. B. nouatti näissä Sanomissa enimmiten Ylimoan kieltä, jota siihen aikaan tuskin kirjoissa oli tavattu, ja jossa siis suuri osa kansaa oli äkkinäinen. "Tuostapa kapinat kauhiat karttui". Nyt sekä suusanalla että kirjallisesti ja julkisesti viha- nuolia ammuttiin Toimittajaan, millon sieltä millon teältä. Mut tämä jalo mies astui meärätyn tiensä vapisemata, poikkeamata; ja ne vanhat jäykistyneet kirjakielen kahleet, jotka pitivät Ylimoan puheenpartta orjuuessa, taittuivat. Sitä ennen oli tosin jo muutama kirjanen yläkielellä painettuna, e.m. Gottlundin toimella; voan hyö eivät vaikuttaneet niin väkevästi kun nämät Sanomat, jotka yhtäkkiä levesivät moahan. — Puolen arkin lehti tuli viikossa. Ensimmäistä lehteä seurasi Suomenkielinen moankartta Euroopan yli puulle piirretty. Kahen vuoen peästä heitti Herra Opiston Apulainen Sanomien toimituksen toisille. Tästä ajasta hyö huononivat huononemistaan, siksikun niien v. 1831 täytyi tauota ottajien puutteessa. Wiimmeset kuusi ajastajat oli Pappi Boijer Toimittajana (Lue, Turun Wiikkosanomien viimenen lehti v. 1831).
Wuosina 1829 läksi Suomen pohjasimmasta kirjapajasta Oulun viikkosanomia, joita Oulun Koulunopettaja S.W. Appelgren lateli, esinnä Koulunopettajan P. Ticklénin avulla. Aivan puhtaat, etenni kielestään. Puolen arkin lehti annettiin viikossa. Tultuansa kuusi vuosikertaa sanomat vaikenivat vuoen 1834 kanssa. Toas 1836 peäsivät eloon Appelgrenin toimella, ja vielä se niitä tänäki vuonna toimitteloo.
Wuonna 1833 tuli Wiipurissa ilmiin Sanan Saattaja Wiipurista, toimitettu enimmiten Wiisausopin Tohtorilta (Filos. Dokt.), nimi-kirkkoherra Wireniukselta. Tämä Sanan Saattaja, jolla oli melkee arvo, kesti vuoteen 1836, jonka keralla se loppui. Syy taukoomiseen oli että Peätoimittaja sai Kirkkoherran viran Uuessa kirkossa, ja toisia toimittajia ei astunut esiin. Puolen arkin lehti painettiin viikottain.
Hengellisiä Sanomia ruvettiin toimittamaan v. 1836 Helsingin kaupunnissa. Peätoimittaja on nimi-kirkkoherra, Nurmijärven Kappalainen Bergh. Lehti, puolen arkin kokoinen, annetaan viikossa, Wielä tänäki vuonna.
Tämän Mehiläisen toimitus alotettiin ikiin v. 1836 Medicinan Tohtorilta, Moakunnan Leäkäriltä, Elias Lönnrootilta. Tosiaan sangen syvä ja rikas lentolehti. Toinen arkki tarjoo yläkansansan omasta mielestä lähteneitä mielen-ilmeitä, toinen toas toimittaa yleisen moaliman Tarun (Allm. Werlds-Hist.) tahi Historian lyhyellä, terävällä kielellä. Tänä vuonna Lönnrot, matkaeleva itäpuolella rajaa, on autettu, semminki tarullisessa osassa, Kirkkoherralta, Petter Tickléniltä.
Kolme meiänkielistä Sanomalehteä siis tänä vuonna leviävät: Oulun Wiikko-Sanomia, Hengellisiä Sanomia ja tämä Mehiläinen. Höystykööt ja sytyttäkööt rakkautta kaikkeen toteen ja Syntymoahamme!
R. Tiilonen.
Mielen muutos.
Yheksänvuotinen Liisa iloihti syänriemussa sisarensa häissä; sillä se sai tanhuta eli hypätä, sai myöski kaikellasia makeita syyäkseen. Se juosta lipotti isänsä luokse häntä puhutellen. "Isä kulta enkö minäki soa kohta piteä häitä, kun näin ilonen on häissä?" "Jakka kasvat isoksi ensin, lapsukaiseni". "Kunpa pian tulisin isoksi" sanoi Liisa, ja käyä lyllytti tyttöjen luokse. Heät loppuivat. Liisan sisaren piti nyt lähtemän kotoa miehensä keralla: jopa itkahtelemaan. Liisa kysäsi: "Mitä itket sisäryeni"? "Kohta lähen koistani, vanhempieni ja sinun luota." — Liisa lausui: "Elä lähe, ole voan teällä meiän kanssa". "Niin kun mieheni minua viepi mennessään." Liisa heti riensi isänsä luokse ja tarttui hänen käteen sanoen: "tule isä kulta auttamaan, kun paha ukko vie Riikan". Isä totteli Liisan mieliksi. Tuvan peräsuojassa Riikka kyynel silmässä tointa piti matkastaan. Annettuansa monta isällistä neuvoa Riikalle, hän viimeksi lausui: "niin lapsi polonen, nyt heität meitä — mutta tapahtukoon Jumalan tahto"! — Liisa heti: "Isä kulta, ei vainenkaan anneta ukolle Riikkaa". Isä vastasi: "kun sinua, Liisa riepu, kerran vihitään, niin sinäki heität isä-parkaa". "En minä millonkaan ukosta huoli, en millonkaan sinua heitä", sanoi Liisa, ja likisti samassa isänsä käsivartta innollisesti.
Tulipa Liisa kuuentoista vuoen iälle, tuli sulonen sulhanen — tahtoipa Liisa mennä tuolle vaimoksi… Isä suostui siihen hyvyten, ja muistutti entisistä. Liisa voan suuteli isänsä kättä, ilokyynelissä.
R. Tiilonen.
Elias ja Anna.
(Suunnitelma).
Ilmapa jähtyi taas; laskein muka aurinko armas
Alko jo kullallaan peittää kuhilaat sekä laihon,
Wirvoittain sitojoita ja leikkaajoitaki varsin,
Kun Elias, elomies, sitomasta jo Annia huusi,
Mennäkseen lopetettua työn pois lehdikon syrjään,
Luoks' lähteen ihanan. Tähän tultua istuvat kohta
Ruohollen; ilosestipa sirkat laulelivatten.
Tässä he nyt, he jo kihloja toisilleen olivatki
Lahjanneet, tuumaa pitivät miten vietteä häitä.
Niinpähän Annalleen Elias Pyhän Raamatun kalliin
Antanut ol' sekä myös uuden Wirs'kirjanki vielä,
Annapa hällen taas komian hatun ynnä ja paidan.
Onnellisna he näin istuivat suojassa puitten;
Mutta jo poiat muut sekä tyttäret alkovat ottaa
Waatteitaan, toiset ilotellen leikkiä löivät,
Muut taas lauloivat, eli juoksit sänkiä pitkin.
Mut Elias lausui: "kah, kuinka nyt aurinko kirkas
Tuolla jo vaipuu pois, luvaten huomennaki poutaa.
Niin se jo meillenkin pian tuo ihanan ilopäivän,
Ah, jona vaimoni oot! Minä huolet kanssasi sitten
Kannan yhteiset! Kun vaan kumoss' on elo ensin,
Kun myöskin omenat kypsyyvät oksilla puitten,
Silloin, Anni, jo on hääpäivämme outtava meitä!
Aina jo maatessain joka yö mua muotosi kohtaa,
Milloin vilkkuilet komiasti hääpukemissas,
Milloin pellolla taas, päässäs sinikukkia kantain,
Kohtaat naurussa suin mua silmälläs sulosella.
Riemu se vaan heti vie unosen, kuvahas pyrin kiinni,
Yksinp' oon polonen, kuullen vaan laulua sirkan;
Silloin luoksesi, voi, huokaus sydämestäni nousee!"
Annapa nain: "Elias, tosin oot sinä kultani kalliin!"
Lausu ja vaikeni taas, silmässäpä kyynele kirkas
Loisteli vilkkuillen — "niin — ei isäkään sua rakkaamp'
Oo, ei äitinikään. Sinuhun minä luottelen aina.
Kaikkia kalliin myös tuo Raamattu on, jota mullen
Annoit. Siinäpä maar tiedot käsitän parahimmat,
Jotk' iloseks' saavat sydämen sekä toivoa tuovat."
Mutta jo taivaallen kuu kirkas nousi, ja laihon
Kullan karvaset, päät muuntuit hopion näkösiksi.
Poiat nyt sekä tyttäret myös kukin sirppinsä ottain
Alkovat astua pois; mut mennessänsäpä kuiten
Pois parikuntoakin, joka viipyi, huusivat naurain.
Nää heräten yles hyppäsivät sekä tuuminehensa
Poies riensivät taas toisten parihin ilomielin.