Huhtikuulta.
Joukosen nainen.
Neito istu sillanpäässä,
Laulo sillan lautasilla:
"Jouten synnyin, jouten kasvoin,
Jouten aikani elelin,
Joko mennen Joukoselle; 5
Jouten Jouko syöttelevi,
Jokiveellä juottelevi,
Korttehilla kostuttavi,
Sarasilla saattelevi,
Heinäsillä heittelevi." 10
Pääty Jouko kuulemassa,
Sillan alla seisomassa;
Kussa kuuli, siinä kosjo,
Kussa kosjo, siinä kihlo,
Kussa kihlo, siinä otti. 15
Kolkko Kommin ikkunoa,
Kosjo Kommilta tytärtä,
Kommin nuorinta tytärtä:
"Anna, Komini, tytärtäsi,
Nuori neiti naisekseni, 20
Wastakasvava varaksi."
"Äsken annan tyttäreni
Kojon pojan puolisoksi,
Kun ammut tähen taivahalta,
Pilkan pilvien lomasta, 25
Yhen nuolen nostannalta,
Yhen jalkasi sialta,
Yksillä yrityksillä."
Ampu tähen taivahalta,
Pilkan pilvien lomasta; 30
Kolkko Kommin ikkunoa,
Kosjo Kommilta tytärtä,
Kommin nuorinta tytärtä:
"Anna, Kommi, tytärtäsi"
"Äsken annan tyttäreni 35
Kojon pojan puolisoksi,
Kun käyt nieklojen nenitse,
Tallat rautatapparoita;
Päivän nieklojen nenitse,
Toisen rautatapparoitse.". 40
Tako rautaset talukset,
Kävi nieklojen nenitse,
Tallo rautatapparoita,
Kolkko Kommin ikkunoa,
Kosjo Kommilta tytärtä, 45
Kommin nuorinta tytärtä:
"Anna, Kommi, tytärtäsi!"
"Äsken annan tyttäreni
Kojon pojan puolisoksi,
Kun sa uinet umpilammin, 50
saanet sieltä suuren hauin,
Suuren hauin, kultasuomun,
Tahi kaksi pienemmäistä.
Anopille antehiksi."
Siit' on uipi umpilammin, 55
Saapi sieltä suuren hauin,
Suuren hauin, kultasuomun,
Kolkko Kommin ikkunoa,
Kosjo Kommilta tytärtä,
Kommin nuorinta tytärtä: 60
"Anna, Kommi, tytärtäsi!
Jo olen raatant työt tuhannet,
Sa'at toiset toimitellut;
Jo olen uinut umpilammit,
Saanut sieltä suuret hauit, 65
Suuret hauit, kultasuomut;
Kävin nieklojen nenitse,
Talloin rautatapparoita;
Ammuin tähen taivahalta,
Pilkan pilvien lomasta." 70
Siitä anto tyttärensä,
Tyttärensä nuorimpansa,
Kojon pojan puolisoksi.
Koppo neien korjahansa,
Murralti mutson rekehen, 75
Wiien alla villavaipan;
Iski virkkua vitsalla,
Ujoa kahottelevi,
Ammon raattuja ahoja,
Wäinämöisen kankahia. 80
Äiön siitä neittä neuo,
Äiön orpoa opetti:
"Kun tulet Kojon kotihin,
Laai villaset hamehet
Yhen villan kylkyestä, 85
Keitä otraset oluet
Yhen otrasen jyvästä!"
Niin tuli jälille koiran;
Mutso päätänsä kohotti:
"Mip' on juossut tästä poikki?" 90
"Koir' on juossut tästä poikki."
Noin mutso sanoiksi virkki:
"Woi milma orja raukka!
Parempi minun olisi,
Parempi olettelisi, 95
Koiran kulkian jälillä,
Lumme'korvasen koissa,
Kun korpin Kojosen reissä.
Paremmatpa koiran karvat,
Kojon pojan kutrisia." 100
Murti suuta, väänti päätä,
Murti mustoa haventa;
Iski virkkua vitsalla,
Ajoa kahottelevi
Selvällä meren selällä, 105
Ulapalla aukialla,
Niin tuli hukan jälille.
Mutso päätänsä kohotti:
"Mip' on juossut tästä poikki?"
"Hukka on juossut tästä poikki." 110
Noin neito sanoiksi virkki:
"Woi milma orja raukka!
Parempi minun olisi,
Parempi olettelisi,
Hukan huhkajan jälillä, 115
Alakärsän ahkiossa,
Kun korpin Kojosen reissä.
Paremmatpa hukan karvat,
Kojon pojan kutrisia."
Murti suuta, väänti päätä, 120
Murti mustoa haventa;
Iski virkkua vitsalla,
Ajoa kahottelevi
Noita Pohjan kankahia,
Lapin synkkiä saloja, 125
Niin tuli jälille karhun.
Mutso päätänsä kohotti:
"Mip' on tästä poikki juossut?"
"Karhu on juossot tästä poikki."
Noin mutso sanoiksi virkko: 130
"Woi milma mutso raukka!
Parempi minun olisi,
Parempi olettelisi,
Karhun kauhian jälillä,
Kontion kivikolossa, 135
Kun korpin Kojosen reissä.
Paremmatpa karhun karvat,
Kojon pojan kutrisia."
Murti suuta, määnti päätä,
Murti mustoa haiventa: 140
"Outa saat Kojon kotihin,
Kojon määlle korkialle,
Wiillät veitsellä lihoa,
Koet vierrettä kauhasetta."
Tultihin Kojon kotihin, 145
Kojon mäille korkialle;
Weti miekkansa verisen:
"Tahotko sa tuota syöä?"
Pään mäkäsi mättähäksi,
Silmät suolle karpaloiksi, 150
Hiukset kuiviksi kuloiksi;
Wiilti korvat korpin syöä,
Lihan linnuille rakensi,
Rinnat leipo leipäsiksi,
Nänniset kalakukoksi, 155
Anopille antehiksi,
Kommin eukon kostitsoiksi.
Läksi luoksi anoppinsa;
Päässä patsahan anoppi
Sanomia tieusteli: 160
"Mitä tieät sanomia?"
Wirkki orja orren päästä,
Paimen patjahan nenästä;
"Elä kysy sanomia,
Kun näin outoja unia." 165
Anto vävy kostitsoita;
Emo syöpi, kiittelevi:
"Emp' ole nuita ennen syönyt,
Uuen vävyn tuomisia,
Lapseni lähettämiä." 170
Wirkki orja orren päästä,
Paimen patsahan nenästä:
"Oi on, kukkijalkaseni!
Ellös syökö kostitsoita;
Jospa tietäisit vähäsen, 175
Ymmärtäisit pikkuruisen,
Tok' et nuita söisi'känä,
Uuen vävyn tuomisia."
"Sano, sano, orja rukka!
Mi on tässä kostitsoina." 180
"Jos sanon, emäntä rukka,
Tulet veellä miruttaatse."
"Tulkohonpa jos kahesti;
Syötän vuohen raatamatta,
Sano, sano, orja rukka, 185
Mi on tässä kostitsoina."
"Ompa naisen olkaluuta,
Palakaisen pääpaloja;
Söit sä tissit tyttäresi,
Söit nännit oman sikiön, 190
Jota kauan kasvattelit,
Itse rinnalla imetit."
Jo tuli veellä viruttaatse
Wieri hengeti emonen.
Toisintoja. v. 5, 6. Josko mennen joutavalle, I. joutava pitävi. v. 11, 12. P. Kojo k., Seinän a.s. v. 13—15. kussa Kojo, siinä kihla, K. kihla, s. otto. v. 20, 21. Nuorta neittä naiakseni, Wastakasvoista v. v, 25, P, p, sialta, v. 54, A. kostitsoiksi. v. 75. Rekehensä reutoeli. v. 79, 80. Noita Pohjan kankahia, Lapin synkkiä saloja. v. 82. Äiön orpanaa o. v. 84. L. villaista hametta, v. 87. Yhen otran syämestä. v. 88. N. t. revon jälille. N. t. jänön jälille. v. 89. Nosti mutso päätä reistä. v. 96. Revon reuhkajan reessä, Jänön jäätäjän jälillä, v. 98. K. tämän K. r. k. Kojon pojan puolisona, v. 103, Weti (Sivalti) v. v. v. 115. H. uusilla jäl. H. huutajan j. v. 116. A. askelilla. v. 141, 142. Elä huoli Hiien (Hiitten) huora, Uota saat Kojosen määlle. v. 142. K. kosken pyörtehesen. v. 143, 144. Weitsettä lihoa vuollat, K. verta k., Kun et kuule miun sanoa. Syötsä (Weistät) v. l., Saat sa (Apat) v. k. v. 149—155. Pani pään kosken kiveksi, Nänniset k. k. v. 162, 163. Akka on vanha lattialla, Noin akka sanoiksi virkki. v. 162—165. Wävy noin sanoiksi virkki: Äiän tieän sanomia, Jop' on kuoli tyttäresi (Hyvin tyttösi elävi). v. 163. Kosotsikka karsinasta. v. 170. Tyttären l. v, 175-177. Woi jos tietäisit, et söisi, v. 184 — Toisen syötän vaattiesta. v. 194 — Nousi tuosta kuolemasta, Itki päivän, itki toisen, Itkipä kohta kolmannenki: Wieri kyynel, vieri toinen, Wierkäi vetrehet veteni jne (k. Kalevala XXXI. 166 e.).
Jälkimaine. Tämä Wenäjän Karjalasta saatu runo on toisella tavalla ja vaillinaisemmasti jo ennenki präntätty kirjassa: Sehröters Finnisehe Runen, Kojoisen Poika. Myös luetaan yksiä paikkoja pian samalla tavalla Kalevalan runoissa, Lemminkäisen ja Ilmarisen kosiomisista.
Osviittoja. v. 1. Sillanpäässä, huoneen ovelta pihalle käyvä silta, v. 6. Jouko, Joukas, Joukonen, Joukahainen, Joukamoinen, Joukavainen. v. 16. Kolkko, kolkkasi, koppasi, kopisti, löi. v. 25. Pilkan, pilkun, tähden, v. 37. Nieklojen, neulojen, äimien, v. 38. Tapparoita, kirveitä. v. 62. raatant, raatanut, tehnyt, täyttänyt, v. 75. murralti, vei väkisin, pakolla, murtaen, m. 89. Mutso, nuori vaimo, v. 93. Milma, minua, v. 100. Kutrisia, tukkaa, hivussuortuvia. v. 102. Haventa, hivusta, partaa, v. 107. Hukan, suden, v. 115. Huhkajan ulvovan. v. 116. Ahkiossa, kehnossa reessä, v. 157. Kostitsoiksi, anniksi, antimiksi, kylälahjoiksi. v. 172. Kukkijalkaseni, kukka-ihanilla jaloilla, v. 188. Palakaisen, palvosen, polosen, onnettoman.
Runo Ollista ja Perehestansä.
Täss' on laki laulajoilla,
Tienkäviän käsikirja,
Jok' on koottu kokonansa
Irstasista ihmisistä;
Ensin Ollista alettu, 5
Joka halpoa hakepi,
Ahnehtiipi aivan paljon,
Eikä raski raukka syöä
Evästänsä ensinkänä,
Matkoillansa maalimassa 10
Waikkapa vaeltelepi,
Rehellissä reisumiessä,
Tuonne Pietarin perille;
Eipä koske konttihinsa
Wielä viikonkan perästä. 15
Oulun tiell' ei ollenkana,
Syö siellä semminkänä,
Ala lampahan lapetta,
Wiillä lihaviipaletta;
Säästäpi vaan särvintänsä, 20
Ruinuellen ruokiansa.
Mutta kuitenki on kumma,
Kun joutupi jonkun kerran
Kumppalinsa kursin alla;
Jo sujupi suuri joukko 25
Sisähän sianlihoa,
Syöpi kinkun kiukeloksi,
Lappehesta läskin kaikki;
Saapi sillon kumman kursin
Wielä voivakkanenki, 30
Josta Antti aikalailla,
Kerran noitu Nousiainen:
"Kun tuo raski, raato, syöä
Läskin kaikki, läyskäleuka."
Kuinka kävi Kuopiossa, 35
Mainioilla markkinoilla,
Wuonna neljättäyhellä
Päälle kaheksan satoa:
Oli kuulu kumppalina,
Tiina Remes, reisumiessä; 40
Ei se säästä särpimiä,
Eikä muitana emältä.
Eipä viittä vuorokautta
Kestänynnä kierrätellä,
Lahmata sikolapehet, 45
Kun jo luina loukahteli,
Kämähteli känttyränä,
Alle kannun arkkusessa,
Jotta Olli ouostuen,
Kauhistuen kahtelepi. 50
Toki veistänsä vetäpi,
Jukertapi junkiansa;
Waan ei puukko pysty'känä,
Liuskahteli linkkuveihti.
Eihän luuhun, luullakseni, 55
Kenenkähän keihäs pysty,
Eikä veihti verronkana.
Wasta virsi venyneeki,
Laajenepi laulu kanssa,
Noista sauista somista, 60
Jotka talossa tapahtu,
Kuulusaksi kuhtutussa.
Tytär ompi tuttavani,
Mari tyttö mainiltava,
Piika vähä piilompata 65
Kulkenunna Kiuruveiltä;
Tuolt' on tuonut tullessansa,
Kehnon konstin kourassansa,
Jonka hän on Haikolasta
Korvillansa kuulla saanut. 70
Lähti tuhma tyttö raukka
Marin kanssa maalamahan,
Tervalla tuhertamahan,
Nuita paikkoja pahoja
Pojan kehnon Kerjäläisen; 75
Josta Olli ouoksupi,
Anni kanssa arka vaimo
Pahoillansa paukuttapi,
Tytärtänsä tyynemmäksi,
Sanoillansa noin sätipi: 80
"Eipä ole ensinkänä,
Kehnot konstit kellenkänä,
Soveliaat sullenkana;
Kun nyt kaunihin nimesi
Tuolla lailla turmelitki!" 85
Wieläpä ite isäntä,
Kyläkunnan kuulu miesi.
Haki kerran hauikkaita,
Aivan paljo paistikkaita,
Naapurinsa naurismaasta; 90
Josta tora torpparissa,
Larmi suuri Lassin luona,
Holu nousi Honkamäässä.
Lassi haukku Hautalaista,
Kiivahasti kirkonmiestä; 95
"Sina oot käynyt sissimässä,
Kantamassa kalmankuokka,
Yökauet, yksin kaksin,
Minun Nallin naurihita."
Olli sano: "otti juutas 100
Sinun, Lassi, laukku'mahan!
Millonka minä, miesirukka,
Siellä kävin sissimässä!"
Lassi sanopi samassa:
"Kukas se kuitenki on käynyt 105
Waroen varastamassa?"
Haki Lassi lautamiestä,
Oikeutta Ollin päälle;
Jopa Olli oivallaksen,
Mielen kanssa kirkonmiesi, 110
Sai syyhyyn syyttömästi,
Jannahtamaan Jauhiaisen.
Jälkimaine. Tämäki runo on ennenmainitun Iisakki Pieksiäisen tekonen. v. 6. Halpoa hakepi s. o. pyytää rahojansa liikuttelematta elää. v. 18. Lapetta, lapaa. v. 27. Kiukeloksi, jottei ole, kun paljas kiverä luu jälillä. v. 34. Läyskäleuka, pitkäläinen ja paksu leualtaan. v. 45. Lahmata, joutuvasti syödä eli jotai muuta toimittaa, v. 46. Loukahteli, kolahteli, kämähteli, komahteli. v. 52. Jukertapi, nävertää, vääntää Junkiansa, veistänsä. v. 69. Haikola, talo Kiuruveellä, v. 77. Anni, Ollin vaimo, talon emäntä. v. 80. Sätipi, torupi, tihiään puhuu. v. 88. Hauikkaita, hautonauriita. v. 93. Holu, puhe, napina — Holumäässä, Lassin torpassa. v. 96. Sissimässä, salasesti elelemässä, varastamassa, v. 99. Nallin, pienen, vähäsen miehen. v. 101. Laukkumahan, isomahan. v. 112. Jannahtamaan, vipuun eli jannakkaan käymään.
Tietoja Kiannan kappelikunnasta.
(Muualta saatu).
Kiannon eli Suomussalmen kappelikuntaa rajaupi Pohjoselta Kuusamoon ja vanhan Wenäjän maahan, idältä vanhaan Wenäjän maahan ja Kuhmon seurakuntaan, etelältä viimmeksi mainittuun seurakuntaan, ja Salmen emäkirkolle ja länneltä Puolangan kappelikuntaan ja Pudasjärven pitäjään. Tämä seurakunta on sangen lavia. Sen suurin pituus on idestä länteen 11 peninkuormaa, ja suurin leveys Pohjosesta etelään 10 peninkuormaa.
Maisemainsa suhteen on tämä kappelikunta monenlainen. Korkiat vaarat ja jylkyt kunnaat vaihtelevat synkkäin korpien ja karuin soiden kanssa, joiden surujen laveuden joku vähänen lampi joskus kaunistaa. Paitti lampivesiä on täällä paljo Enovesiä; Se suuri Kiantaselkä, jonka vedet alkunsa saavat Kuusamon rajajärvistä ja koskena vuotavat pari peninkuormaa tämän Seurakunnan sisällä, venyttää ittensä Pohjosesta etelään kuuden peninkuorman pituudelle ja kuvaa moninaiset lahdet ja erinäiset järvet, joiden rannoille enin osa Seurakunnan asumista ovat talottuneet. Nämät järvet ovat muinosina aikona olleet etäisesti kalaset, niinkuin myös mannermaat täytetyt kaikkinaisella mettän viljalla, erinomattain linnuilla, joita suuresa paljoudesa on saatu; mutta nyt rupiaa sekä veden että maan vilja väheneen. Se toinen suuri selkä, joka kaunistaa tämän Seurakunnan laviat maisemat, on Wuokinjärvi; se alkaa koskena muutamista lampivesistä vanhan Wenäjän rajamailta ja mukaupi sitten järvivesiksi idältä länteen viiden peninkuorman pituudelle. Senki rannoille ovat suuri osa Seurakunnan asumista asettauneet.
Tämän maan perivanhat asukkaat ovat epäilemättä Lappalaiset olleet; josta monet lampien nimet ja maisemat vielä todistusta kantavat; niinkuin Lapinlampi, Lapinniemi. On muuan saariki, jossa monta sammaltunutta kivirauniota vielä nähdään, joita Lapinraunioiksi mainitaan. Nämät Lappalaiset asuskelivat maakuopissa, joista vielä nytkin monta nähdään ja joita Lapinhaudoiksi mainitaan. He elelivät mettän riistalla ja kalalla, joista he vuosittain jonku osan möivät Meriläisille, jolla nimellä Muhos- ja Niskanjoen asuvia sillon mainittiin. Muutamat näistä Meriläisistä olit epäilemättä kaupantekiöitä ja taikka ostamalla eli pikemmin muihin Lappalaisilta tarvittaviin kaluihin vaihtamalla kokosit heiltä kaikenlaista mettän ja veden viljaa. Tästä keskinäisestä kaupanteosta tuli tuttavuus Lappalaisten ja Meriläisten välillä; niin että Meriläiset rohkenit matkustaa aina tänne ylimaihin Lappalaisten omisa majoisa kaupittemaan. Nähtyänsä tämän erämaan erinomattain viljavaksi mettän ja veden viljan suhteen, päätit muutamat rohkiat Meriläiset tulla tänne kesäksi asumaan. Keväillä, heti vetten auvettua, lähti muutamia Merimaan miehiä kotimaaltansa tänne venehin jokia myöten tarpeellisilla elatusneuvoilla matkustaan. Päästyänsä tänne, hakkasit he ensin huhtia, pyysit lintuja ja mettän riistaa. Kesän päälle kalastelit he, kylvit ja karhittit halmeitansa. Syksyn puoleen leikkasit ja puivat he vähät halmeensa, kalastelit, mettäsit ja vietit aikansa paraaksi hyödyksensä, siihen saakka, että he viime venetkululla riensit jällen kotimaillensa kootuilla tavaroillansa. Näin kertovat vanhat sanomat; ja että niihin asian alkua on ollut ilmiantavat muutamain maisemoin nimet: niinkuin Meriläissuo, Meriläisaho; jolla aholla vanhasta kerrotaan saunan olleen Meriläisiltä raketun, jossa he asuntoa pitivät; ynnä monta muuta asento- paikkaa, josta vanhat tarinat puhuvat. Heistä luullaan myös tämän maan nykysten asujatten perisyntynsä juontavan, joka luulo onki uskottava, jos puheen parsia ja vanhoja tapoja lähemmin tutkitaan; ehkä tavat ovat, aikuin kulussa, jo merimaasa muuttuneet ja kaupungin tapaan mukauneet. Ehkä muutamat myös luulevat jonku osan tämän Seurakunnan asuvista muinosina aikoina tulleen Pielisestä ja Savon maalta. Kuitenki luulisimma edellisemmän ajatuksen uskottavamman olevan; sillä e.m. Pardalan maalla, Niskakosken alla kuuluu vielä ikivanha Oikeuden tuomio löytyvän, josa Ruokosalmi, jota nyt Materonsalmeksi mainitaan ja Kiekinselkä on tämän maan alle kalavedeksi syynnätty; ja tuskin lienee paljo päälle sadan vuoden, kuin sieltä on täällä nuotan vedosa syksyllä kuljettu. Sanotaan myös vielä siihenki aikaan muutamia Meriläisiä tänne asumaan majauneen. Me mielimmä sentähden nyt ensin vähän lähemmin tutkia tämän maan Seurakunnan.
Nykysiä Asukkaita.
Tämän Seurakunnan asujamet ovat keskinkertaset kooltansa, pikemmin pienet kun suuret; sillä harmoin isoja ja patvevia miehiä on täällä nähtävänä. Ilma ei siihen saata syynä olla, sillä se on täällä aivan puhdas ja raitis; ei myöskään tapain turmelus, sillä puolisataa vuotta sitten olivat tavat täällä vielä puhtaat ja moittimattovat, ehkä ne, siitä ajasta lukein, ovat alkaneet aina enemmin ja enemmin turmeuta; mutta suurin syy tämän kansan pienuuteen mahtaa olla se huono ravinto, jota heidän täytyy lapsuudesta saakka nautita. Siitä mahtaa se myös tulla, että täällä harmoja kauniita kasvoja tavataan; ehk' ei toiselta puolen ylen rumiakaan ole havattavana. Liikunnollensa ovat he enimmältä osalta verkkaset; ehk' ei heitä laiskuudesta moittia saata. Kaikisa ulko-vaan ei sydämen-tavoisa noudattavat he esivanhempiansa, erinomattain halmetmaitten viljelemisessä. Ehk' ei näitä maita enää löydykkään, niin rientävät he kuitenki ympäri erämaita, niitä etsien, ja unhottavat ja laimilyövät kokonansa peltopruukin. Muutamissa ovat he kuitenki vierauneet esiisäinsä ulkotavoistaki. Wuonna 1787, koska he saivat ensimmäisen opettajan Seurakuntaansa, oli heidän kirkkopukunsa seuraava: Miehenpuolilla oli pitkäselkänen sarkatröiy lyhyvillä körteillä. Poimuhousut sarasta, joiden kaitasten lahetten päälle, polviin ylettyvät sukat olit vedetyt. Heidän jalustimensa olit ruojuskengät, punasilla pauloilla ympäri kiedotut. Päällys vaate oli musta ja paksu sarkalevätti, leviällä hirvennahkasella vyöllä ja suurella vaskisolella kiinisonnustettu. Wielä tulee mainita heidän pääpukunsa, se myssylakin mukonen vilttihattu, ylen leveillä liepehillä. Kun nyt ukot tasa rustingisa keskellä kesän paistetta vaelsit Herran huoneeseen, niin mahdoit he toki pyhkiä monta hikiä ottostansa. — Waimonpuolten juhlapuku oli siihen aikaan: Musta, pitkä selkänen sarkatröiy lyhyvillä liepehillä; musta sarkahamet leveillä, monikirjatuilla helmoilla; joku rantunen huivi kaulasa ja pintikka pääsä. — Nykyjään pyytävät sekä mies että vaimoväki sommitella alamaitten puvunparsia, ehk' ei heidän köyhyytensä sitä salliskaan. Niin vähän kun nykynen kansa noudattaa esivanhempiansa vaatteisa, niin vähän noudattavat he heitä kohtuudesaki. Se myrkyllinen paloviinan himo on jo alapuolesta tännekki ennättänyt ja turmelee nuorukaisten tavat. Harvoilla on kyllä kotonaan tilasuutta täyttää päätänsä ja vattaansa tällä kirotulla juomalla, mutta matkoisa ja kokouspaikosa nautitaan tätä sappea sitä enemmin. Se ikivanha rehellisyys ja armeliaisuus köyhiä vastaan ei täältä vielä ole toki kokonansa sammunut, ehkä näinä kovina näljän aikona joku varkaus ja petoski on tavattu. Ulkonaisen elämänsä suhteen ovat tämän Seurakunnan asujamet vielä enimmiten sivistämättömät, joka tulee siittä että heillä on ollu niin vähän kanssakäymistä säädyllisempäin seuroissa, ja ett' ei se totinen Jumalan pelko ole saanu niin syvästi juurtua heidän sydämihinsä, että se olis vaikuttanut säädyllisyyttä heidän ulkomenoisansa.
Kirkonmenoista täällä Pohjan maalla.
Muinasina aikoina kuului tämä Seurakunta Paltamon kirkonaluelle ja Pitäjähän. Etäisimmillä oli täällä sillon 16 pieninkuormaa kirkolle, ja harvat olit ne, erinomattain vaimoihmisistä, jotka ikänänsä olit kirkon sisällä käyneet. Sentähden oliki sananpartena vaimoin ja lasten seasa, joilla oli onni ollut saada kerrankaan eloisansa kirkosa käydä: "Minäpä olen kirkonni nähnyt." Siihen aikaan kerrotaan muutaman pohatan talon isännän Järvelän maalta Wuokin kylässä vaimoneen trenkineen matkustaneen menein Paltamon kirkolle Juhannuksen juhlalle ja sillä reissulla viipyneen kokonaisen kuukauden. Talon tyttäret olit myös halulla halanneet seurata naiden ilosten matkustaviin muasa, mutta heidän täityi mureilla mielin jäädä kotia taloutta kattomaan. Aika kävi tyttärillä ikäväksi. Surusansa kuttuit he naapurin tyttäret tykönsä kestiä pitään. Murkinaksi annoit he ottaa parahan mahon lehmän karjasta, joka siinä talosa oli sangen suuri. Sitten iloitsit he ja pidit herkullisia pitoja siihen saakka että lehmä oli murkinoitu ja sillon tuli myös isä ja äiti kirkkoreissulta kotiin. Ensi iltana ei emäntä havannutkaan että vieras oli käynyt karjasa. Mutta jopa neljännä iltana keksi äiti, menikin ja kysäsi kohta tyttäreltä nuhin Tiistikki oli saanut. Tyttäret olivat tästä hätäyksiin tulemanansa ja sanoit: "Toki se on suohon vajonnut eli joko lie kontio kaatanut." Nyt lähti koko talonväki Tiisti rukkaa hakemaan läpi maan ja mantereen, vaan ei sitä arvattavasti löyttykään. Jo heti päätettiin kontion päähän tämä menekki, ehkä aivan syytön tähän murkkinaan. Tätä mainitesa emme ylistä tytärten sopimatonta käytöstä, vaan muistelemme sitä niinkuin vanhuuden tarinata.
Harvat ja ainoastaan talon isännät vero- ja käräja-matkoillansa olivat tilasuudesa Jumalan sanaa Herran huoneesa kuulemaan. Mutta ei sentähden yhteinen kansa ollut Herran sanan puutteesa. Kirkkoherra ja kumpiki kappalainen teit joka vuoden ympäri ylehensä kuusi kinkerireisua, niin että aina kahden kuukauden kuluttua tuli kinkeri. Näisä tiloisa luetettiin lapsia ja vanhempaa väkiä, ja kysyttiin heiltä Christillisyyden pääkappaleisa. Kinkeritten välillä syntyneet lapset saatettiin kasteen kautta Seurakunnan helmoihin. Sitten pidettiin rippisaarna, josa vanhempi väki ynnä niiden nuorukaisten kanssa, jotka christillisyydensä tiedosa havattiin niin eistyneiksi, että he taittiin laskea Pyhälle Ehtoolliselle, tätä Sakramenttia nautitseen valmistettiin. Sitten seurasi tavallinen Jumalan palvelus ja sen lopuksi Pyhän Ehtoollisen jakaminen, niinkuin tavallinen on. Sitten viimmeseksi vihittiin kuulutetut parikunnat, ja käytiin kirkkosaarella kuolleet multaamasa. Paljo oli niinmuodon papeilla toimitettavana näisä kinkeritiloisa, joita tämänki Seurakunnan aluella oli 8. — Laiskuus ja huolettomuus luvun harjotuksisa rangastiin kovasti näisä kinkereisä. Erinomattain mainitaan Herr' Eerikkiä kovaksi. (Herra pantiin muinan ristintänimen edellä, ja niin kuttuttiin opettajia. Herr' Eerikki, Herr' Simuna, Herr' Iisakki, Herr' Juhannes jne. Sukunimestä ei sillon tiettykään.) Tämän Herr' Eerikin kinkeriä pelkäsit kaikki laiskat ja huonolukuset; sillä heillä edessä seiso penkkiin paneminen, joka sillä tavalla tapahtui että kuritettava pantiin vattallensa penkiin, tröiyn ja liivin riisuttua. Lukkari kävi ulkoa paksut vittat, jotka sinne edeltäpäin olit varustetut, ja alkoi heillä selkää muokata. Pappi seisoi vieressä ja manasi sekä kurittajata että kuritettavata; kurittajata urhollisuuteen kuritustyösänsä ja kuritettavata laiskuuden välttämiseen ja vasta-uutisen vireyden osottamiseen. Muutaman Hulkkosen muistellaan useen Herr' Eerikiltä laiskuuden tähden penkkiin pannuksi. Tämä mies, ehkä muuten näsäviisas ja komppasananen, oli aivan typerä lukunsa suhteen. Kerran joutu hän taas muutamasa kinkeritilasa Herr' Eerikin käsiin, joka puhutteli häntä näin: "Mitä sinä vanha laiska nyt sitte viime kinkerin olet oppinut: oletko sinä nyt viriämpi ollut?" — Muuan kinkeriväestä lausui tähän: "Wähän on taittu parata, eipä se siltä ole näyttänyt." — Hulkkonen nähden ittensä kokonaan sorretuksi, takasi: "Takamäki vaiti! on tässä eessäi tekemistä." Herr' Eerikki otti hänen kohta koetuksen alle josa Hulkkonen taas tuli ymmälle, I muuttu A:ksi ja L muuttu Ä:si — Tässä suuttu kohta Herr' Eerikki, pani kypärän kallellensa ja huusi lukkarille: "Pane laiska penkkiin." Lukkari tiesi kohta velvollisuutensa, ryhtyi miestä niskaan ja pani hänen penkkiin vatsallensa. Nyt meni hän ulos vittoja noutamaan; vaan joko Hulkkonen ne lie edeltäpäin korjannut, eipä niitä nyt löyttykään. Lukkari viipy kauvan ulkona niitä hakemasa. Aika kävi pitkäksi penkkiin pannulla. Hän huusi: "Jo nousen, hyvä herra, kerrassa nousenni" ja samasa hyppäsi hän ylös ja juoksi suksilleen, jotka sitte veivät hänen kauas papin silmistä. Näin pääsi hän tällä kerralla kurittajansa käsistä. — Tämä sama Hulkkonen kulki kerran kaupungisa. Siellä löysit hänen merimiehet ylen typeräksi ja aloit pilata häntä. Ne kysyit: "Kuules, pohjanmaan vaari, mikä tuuli se on joka taivaasta puhaltaa suoraan alas maan päälle?" Tähän vastasi Hulkkonen: "No eikö vanhat merimiehet tuota tää; napatuuli hän se on."
Wuonna 1787 saivat tämän Seurakunnan asujamet kappelioikeuden ja papin luoksensa. Ehkä asuvia siihen aikaan mainitaan rehellisiksi ja hyviksi, niin osottaa kuitenkin vanhuuden muistot, että pahoja jo sillonki löytyi. Muuan Tapio, jonka talo vasten tahdonsa pappilaksi senaikasilta pitäjän herroilta laitettiin, vainosi pappia tänne ensin tultuansa, ikääskun se olis syy ollut tähän vallottamiseen. Tämä Tapio meni vainosansa niin kauvas, että hän poikinensa päätti papin surmataksensa. Siihen nähden menit he muuanna syysiltana ulos pirtistä ja panit pönkät oveen ja ikkonoihin, ettei kukaan pääsisi sieltä ulos. Sitten kävit he sisälle papin tykö, panivat hänen köysiin, kannoit hänen ulos rekeen, jonka eteen hevonen oli valjastettu ja lähit ajamaan ulos mettään häntä surmataksensa. Mutta pirttiväki saivat kaikeksi onneksi pönkan ikkunasta poistetuksi ja pääsit hätään, ennenkun murhatyö heiltä tuli täytetyksi. Tapio tuomittiin tästä työstä fangiuteen ijäksi päiväksi ja poika kuudeksi vuodeksi. Isä kuuluu jo ammon kuolleeksi; pojan luultaan vielä elävän ehk' ei häntä sen päivän perästä ole syntymaallansa nähty. Tämän Tapion esiisät olit vanhasta Wenäjästä syntyjin. Hänki oli pitäjän herroille, erinomattain kinkerireisuilla, ollut tyly, komppasananen, ylävä ja näsäviisas. Sentähden vihasit häntä herrat; ja ehkä lähellä kirkkoa olis ollut maa, joka pappilaksi olisi soveliain ollut, niin laitettiin kuitenkin papin asuttavaksi Tapion maa, josta on lähes kaksi neljännestä kirkolle. Kirkonrakennus aljettiin edellä mainittuna vuonna ja päällesoisoi neljä ajastaikaa Seurakunnan köyhyyden tähden. Se seisoo kauniilla niemellä Kiantajärven rannalla. Gustavuksen sodan aikona, koska pappi ensimmäisiä toimituksia piti täsä Herran huoneesa, tapahtui että muuan unteruppseeriki värvinkiasioisa Jumalanpalmeluksen aikana löydyttäysi seuronensa kirkon ovella ja asetti siihen vahdit, ett'ei yksikään sieltä ulospäässyt. Tämä hämmästytti aivan paljon sinne kokouneita sanankuulioita, mutta pappi ei siitä pahon hämmästynyt. Hän toimitti toimitettavansa ja vasta Jumalanpalveluksesta päästyä alkoi hän nuhdella tätä ilkivaltasta työtä, joka myös saatto unteruppseerille kirkonrangastuksen ja sakon.
Ehkä tämä Herran huonet on kaikkein soveliammalla paikalla Seurakunnan sisällä, niin on sinne kuitenki usiammilla aina kuudenki peninkuorman matka kuljettavana. Tämä matka on sekä kesän että talven hankale ja kankera. Kesällä on pitkät, aavat järvet matkattavana, joisa rajuavat myrskyt välimiten estävät kaiken kulun. Talvella taas on matka synkkäin erämaitten läpi, joisa ei useenkaan, keskitalvella, erinomattain lumisina talvina ole muuta ihmisten kulkutietä kuin sillon ja tällön joku suksilatu. Sentähden ne etäisimmät tuskin pari kertaa vuodesa kulkevat kirkolle; toiset taas käyvät neljä ja viisi kertaa vuodesa, seuraavina juhlapäivinä, nimittäin Jouluna, Pääsiäissä, Juhannussa, Perttulina, Mikkelinä ja jonaki Rukouspäivänä. Mutta silloin kokouvat Seurakunnan jäsenet niin kosolta, ett' ei kirkko ole kyllä avara niitä suojohinsa ottamaan. Usein on niinä juhlapäivinä neljäki sataa henkiä ehtoollispöydällä.
Wanhan tavallisuuden jälkeen pidetään vielä kinkeriä, kerta keväillä, toinen syksyllä, ympäri Seurakunnan. Niisä tapahtuvat samat toimitukset, kuin muinosinakin aikoina, paitti sitä ett' ei luvun koetukset enää ole niin rajuset ja sotaset. Harvat ovat poisa näistä kintereistä, ja nämät ovat vieläki ne ainoat tilaisuudet, joissa vanha väki, jotka eivät enää kykene Herran huoneeseen, saavat papin suusta kuulla Jumalan sanaa.
Wäen laskusta ja taloin luvusta ja ladusta; ynnä pellon ja halmetten viljelemisestä.
Ensimmäisen opettajan tänne tultaissa ei väen lasku varsin tavoittanut tuhattakaan henkiä; nyt on täällä neljällä tuhatta asujanta, jotka majailevat 150:sä verotaloudesa ja 100:dasa torppa- ja mäkikotuksesa. Nämät taloudet ovat sinne ja tänne ikääskun piristellyt, ympäri laveita erämaita. Suurin osa on kuitenki, niinkuin jo mainittiin, Kiannan ja Wuokin avarain vesien rannoilla. Ensimmäiset tänne talottuneet asujamet elättelit ittiänsä halmetten viljelemisellä, mettä- ja vedenviljalla; siitä syystä ei he juuri, asuntopaikkoja valitessa, kattoneet peltomaan hyvyyttä ja hallan estämistä, jonka tähden vanhat asunmajat havataan alhaisilla maisemilla, usein soiden rannoilla, aina kuitenki vetten partaalla tehdyiksi, että kalavesi aina oli saapuvilla. Kuin nyt talouden sioja valittaisa pääasia, nimittäin peltomaan hyvyys ja hallan turmio unhotettiin, niin on monen täytynyt jättää esiisänsä majapaikat autioksi ja muuttauta korkiammille vaaroille, joisa heillä oli sekä soveliampi maa pellon viljelemiseen, että he ynnä siellä olit paremmin rauhotetut hallan vahingosta. Mutta se onnetoin esiisiltä peritty tapa, että maan halmetmaitten viljelemisellä pyytää elatusta hankkia, jotka ei kuitenkan enää, soveliasten maitten puuttuisi, voi elättää; on saattanut sen suuren vahingon, että peltotyö on laimilyöty. Sentähden tavataan täällä vähän peltoja ja nekin vähät usein niukasti lannottuina, viattomina, kivisinä ja muuten pahoin viljellyinä, ja suuri syy siihen nälkään, joka meitä jo vuosikymmeniä on surkiasti rasittanut, tulee epäilemättä halmetmaitten mitättömästä viljelemisestä hallasilla ja epäpätösillä maisemilla, ja pellon laimilyödystä viljelemisestä ja siis huonosta lannottamisesta.
Se on imeheltävätä, kuinka esiisäin tavat muutamisa asioisa heidän jälkeeneläjittensä tykönä ovat syvästi juurtuneet. Muinosina aikoina oli halmettyö suuresti viljavata. Puisevia ja hedelmällisiä korkioita vaaroja ja kunnaita löytyi yli kaiken; jotka halmeeksi olivat aivan soveliaat. Ne maksoit monikertasesti viljeliänsä vaivat; usein antoi kapan kylvö 20 kappaa. Ei ihmet siis, jos sillon halmeita viljeltiin! Nyt on asia kokonansa toisin. Ei yhtään vaaraa löydy, joka ei jo monikertasesti ole halmehittu ja poltettu. Se ei enää voi hyvää hedelmätä kantaa; kuitenki haparoivat ihmisraukat sydänmaitten ympäri niitä etsiesä ja hankkiesa, josa turhasa työsä satoja kesäsiä päiviä tuhlataan. Jos kaikki tämä aika ja työ akkunan alla ja pellolla käytettäskin, niin kasvaisi vuoden vilja, Herralta siunattuna, meidänki maillamme ja survoton leipä kaunistaisi meidänki pöytämme, josta perheen isä väkinensä nautittis toivotun ja tarveellisen ravinnon.
Ruis ja ohra ovat ne touvon laadut, joita täällä viljellään, mutta jotka halla useen turmelee. Potakka, se siunattu touko joka täälläki paraiten kestää hallaa, on vielä harvoilta niin viljelty ja rakastettu kuin se itte työsä ansaittis. Ensimmäiset potakan siemenet lähetti tänne Suomen Huoneenhallituksen Seura, neljättäkymmentä muotia sitten Seurakunnan senaikaselle Opettajalle, joka niistä, ensikerran kylvettyä, sai runsaan hedelmän ja jakoi aluksi siementä talonpojille, jotka kuitenkaan ei niistä ensimmälta paljon pitäneet. Täsä johtuu mieleeni meidän vanhan kirkkoväärtimme lause niistä. Hän oli kerran sattunut tulemaan pappilaan puolisten aikona ja sisälle astuttuaan havatti hän papin murkinoivan rasvasa paistetuita potakoita. Pappi lausui hänelle: "Tulkaapas Tekin, kirkkoväärti, maistelemaan tätä meidän uutta toukoamme." Kirkkoväärti tulikin, mutta jo ensi potaatin syötyä sanoa hotasi hän: "Noh! syöpi tuota rasvan kanssa vaikka tervanahturin." — Tosin sivistämättömän Pohjanmaan urohon lausunto! — Jo nykysinä aikoina tuntisi tämänki maan asujat potaatein hyödyn ja maullisuuden. Itte se kirkkoväärti, josta äskeen mainittimma, on jo monta kertaa syönyt niitä makiaan suuhunsa. Mutta siitä on pahin että harvat voivat säilyttää siemeniä yli taimen, jonka tähden tämä touvon laatu ei pääse täällä oikeen eistämään. Kauroja täällä ei ensinkään viljelläkkään.
Satuja.
1. Joki ja Lähde.
Joki ja Lähde riitautuvat välillään, kumpi olisi toista parempi ja etevämpi. "Kun toki kehtoatki minun rinnalleni pistäytä, sano joki, etkö näe kuinka paljoa parempi minä olenki! Julkisesti kuljen minä ihanien kukkanurmim halki, rannoillani elää kauneita kyliä ja rikkaita kaupunkeja, yhtäläiseen kulkee laivoja tavaroinensa pinnallani, kaikki elävät kiittävät minua ja minäpä se voimassa pidän itse merenki, sillä ilman taitaisi pian kuivaa. Sinä sitä vaston juokset maan alla piilossa ja tuskin kehtaat silmäsi muille näyttää." Tästä herjaamisesta lähde niin häpesi, ettei enää näyttänyt ollenkan silmiään, vaan asti aina maan alla. Waan siitäpä kuivi pian koko jokiki, jolla oli lähteestä ensialkunsa. Niin katumuksekseen pian havatsi väärin tehneensä lähdettä soimatessa.
Elä suulla suurentele, ellet kunnossa kyenne.
2. Waimo, Miehensä ja Kuolema.
"Woi jos saisin minä sinun siastasi kuolla," sano vaimo sairaalle miehellensä, jota jo kaikiltai kuolevaksi katsottiin. Kuolema jo porstuassa ollen kuuli vaimon sanat ja astu sisälle. "Kuka te oletta?" kysy vaimo. "Olenpa kuolema, vastasi toinen, oletko nyt valmis seuraamaan?" Waimopa tuskastu ja lausu osottaen miehensä vuoteelle: "tuolla hän makaa, jota etsittä."
Ei suuret sanat suuta halkase.
taikka
Ei lupa taloa hävitä.
Suomen kansan, Arvutuksia.
1. Ori juoksi, ohjat notku, tie vieri, reki ratisi.
2. Lautta lammissa; ei vety, eikä märkäne.
3. Kiuskaa, kauskaa, tihiässa viitassa.
4. Ori orpo virpoharja, seisovi pyhällä maalla, vihityllä vinkautti, kuuluvi kumia ääni pyhän pellon pientarelta.
5. Musta härkä tervaselkä, pyhän pellon pyörtänöllä.
Osviittoja. 1. Rukki (keträäminen). 2. Kieli. 3. Keritsimet. 4. Kellotapuli. 5. Kirkko.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Parempi laiha sovinko, kun lihavai voitto.
Riitahalusilla tarkon mieleen pantava sanalasku.
2. Parempi pahaki leikki, hyveäki tappeloa.
Kyllä tosi sanalasku ja ehkä toisinaan niiltä muistettava, jotka itset, nuoruusikänsä ylimentyä, eivät suatsisi nuorten konsa keskenänsä leikittelevän eli muuten ilosina elämän.
3. Saa tyhjän tekemättäi, valehen vatomattai.
Toiset sanovat: S. t. t., vannomattaki valehen ja kummalla tavalla tahansa osottavat sanat, ei tarvitsevan aikaansa tyhjissä yritteissä kuluttaa.
4. Saanut saappahat pitävi, saamaton rajaset kengät, köyhä käypi kengettäki, virsuttaki vihkasevi.
Hyvä jos niin aina olisi! Mutta useinki näemme köyhän rikkaamman rinnalla saappaissa kävelevän.
5. Siivo työtä kaunihimpi, mieli muistoa parempi.
Wälistä olemma kuulleet sanottavan: muisto mieliä parempi; vaan kuitenki lienee mieli eli järki parempi, kun muisto.
6. Sileämpi siiven jälki, kuni vastan lehtevänki.
Köyhäin kaunis, hiljanen elämä on parempi, kun rikasten loistava, kauas kuuluva.
7. Kyll' on tielläki tiloa, jos on vartta virsullaki.
Tuskin taitaa kellakän siksi tavarata kokouta, ettei tietäisi, minne panna.
Toukokuulta.
Sanoja.
Oravalle.
1.
Oravainen, kummun kukka,
Kummun kultanen omena!
Oksalla ojentelete,
Lehvällä leventelete,
Kuni jouvun jousissani,
Wasamoissani varahun;
Pärenuolet, puuvasamat,
Ei ne kauas kannattane.
2.
Oravainen, väästäjäni,
Kaunis kasvinkumppalini!
Kules tuolle kunnarelle,
Saappas tuolle saarekselle,
Josta saalis saatahisi,
Erän toimi tuotahisi.
Linnuille.
1.
Lennä, lennä, lintu parka!
Pienoisille puuhuisille,
Mataloille maahuisille,
Kuni jousen jouvuttaisin,
Käsikaaren käännyttäisin,
Kusta nuoli noppajaisi,
Tinapalli paiskoaisi.
2.
Ututyttö, neito terho!
Seulo seulalla utua,
Tienohista tersuttele,
Linnuille nenän etehen,
Jottei kuulis kulkiata,
Ei näkisi matkalaista.
3.
Koppeloinen lintuseni!
Wuotteles vokottelespa;
Wuota oksan juuruella,
Havulehvällä lepeä,
Kuni jouvun jousineni,
Wipurautani viritän.
Ellös lentohan leviä,
Siivet siimoilla sitelen,
Warpahat vahalla käärin.
Kalastajan sanoja.
1.
Wellamo, vetinen neiti,
Ainonen Ahilla lapsi!
Ole kuulalla oleva,
Ihalalla ilmoava,
Hopeaisen orren päässä,
Rahin kultasen nokassa.
Ota virpi viittä syltä,
Ora seitsentä satoa;
Kaiota kalaset karjat,
Nosta ruotoset rominat,
Eillä haukiset hajota,
Käännä maimat maata vasten,
Minun siulan siirtämille,
Kiveksen kupestamille.
2.
Ahti, ainonen kuningas,
Ween hauan hallitsia!
Ota kilpesi koria,
Kultalumpi luikahuta,
Jolla karkotat kaloja,
Luoksi koukkuni kokoat.
Anna mulle ahvenia,
Pistä piikkiselkiäsi,
Alta mustien murien,
Alta aavojen syvien.
Tuulelle.
Kuinka sillon lauletahan,
Ja kuten kujerretahan,
Kun ei vie vesi venettä,
Aalto laivoa ajele,
Tuuli purtta tuuvittele?
Noin sillon saneltanehe:
Nouse tuuli tuulemahan,
Ilman ranta riehkimähän,
Anna airoille apua,
Huoparille huovitusta.
Kun lähin vesille raukka
Wenehellä pikkusella,
Wäellä vähäpäöllä;
Aivan on airot pikkaraiset,
Soutajat vähäväkiset,
Perimiehet pienenlaiset.
Puhu tuuli purteheni,
Ahava venoseheni!
Kukliksi meno vesillä,
Lumpehiksi lainehilla,
Jotta juosta puisen purren,
Mennä mäntysen venehen;
Juosta purren puittomia,
Kiiteä kivittömiä.
Sateelle.
Mene pilmi Pietulahan,
Siellä vettä tarvitahan;
Siell' on kaivot kuivillahan,
Siellä käymättä oluet,
Wielä lapset ristimättä,
Kastamatta kaikki tyyni;
Kaikki kaivot kuivanehet,
Lähtehet läkähtynehet.
Jälkimaine. Tämmöisiä sanoja oli ennen pian kaikissa tarpeissa ja luultiin niitä sillon väkeviksi välitteiksi, kaikenlaisia vaikuttamaan. Ken niitä enemmän tiesi ja niiden ohessa älysi muutenki mahtavan tavoin käyttäytä, häntä pidettiin suurena tietäjänä. Paljo vähennyt on nykyään sanoilta arvonsa, vaikk' ei kuitenkan niin, ettei vieläki joita kuita yksinkertasia löytyisi, jotka luulevat niillä jotai erityistä voimaa olevan. Tosi onki, että muutamat sanat, mieltä kovasti liikuttamalla, voivat jotai vaikuttaa, vaan tyhjään luulevat sillonki, minkä voiman itsissä sanoissa olevan. Muulla säikähyttämällä, kauhistuttamalla eli mielen levottamalla, toivon lisäämällä on ainaki sama vaikutus, sanat ja muut ohelliset käytökset olkaan mitkä tahansa. Peräti älytöntä on, luulla tuulen, sateen, kalojen, lintuin, oravain ja muiden semmoisten sanoista miksikän muuttuvan.
Toholahden Markkinoista.
Saanenko sanoa vielä,
Mit' on mielessä' minulla
Elämästä entisestä,
Niinkun nytki nykysestä.
Ennen elivät paremmin 5
Leivän kanssa kaikki tyyni,
Rahat talossa takana,
Eikä velkoa verosta,
Ruunumiesten ruopotella.
Talo kuki kunnollansa 10
Ite piti Perjakkansa,
Eikä sarvia sahattu;
Oli vapana vasara
Talon kaikista kaluista.
Nyt jo vieään vinkuvatki, 15
Mit' on ihan irtanaista
Talon seinien sisällä;
Haetaanpa halmehetki
Syänmailta synkiöiltä;
Kaikki kaupaksi menemat. 20
Kun jo kaikki on katottu,
Eikä löyvy enempätä
Talon tasotun kohalla,
Kohta Kuopioon kovasti
Herra alkapi ajella, 25
Kanselian kartanolle.
Siellä sileetä tekepi,
Siellä' poies siirtelepi
Ihan entiset asujat
Talon permannon periltä, 30
Linnun lailla lentämähän.
Tämän kovan kurituksen,
Armottoman ahistuksen,
Ehkä ite ansahtimma
Pahan palkaksi elämän. 35
Siitä minun mielestäni
Tämä köyhyys on kytennyt,
Että Pieksämään pitäästä
Markkinat majoille niille
Toholahtehen tulivat, 40
Sihen salmen sillan päähän,
Liian kirkkoa likelle.
Nyt ne isännät illolla
Kaikki kantavat rahansa
Rouarille, kauppialle, 45
Weron jättävät velaksi.
Samat markkinat sanotut
Tuli varsin vastuksiksi,
Kyllä köyhyyen lisäksi,
Joka syksy syntiseksi 50
Kaiken pahuuen pajaksi.
Sihen siirtyvät kokohon
Häjynilkiset ilolla,
Häjy joukko juoninensa
Pitämään pitoja niitä, 55
Mainitulta markkinoita.
Oispa rengit rikkahammat,
Kun ei oisi vllenkana
Näitä maamme markkinoita
Rautalampihin rakettu. 60
Sinne palkkansa panevat,
Ansionsa ammuntamat,
Antavat rahansa raukat,
Puotipojalle jakavat,
Kaikenlaisesta kalusta, 65
Mielestäni miltömästa.
Toistepa tulepi tarves.
Että pitäisi pihissä
Olla sillänsä setelit,
Waan on kaikki kauppialla 70
Ennen aion annettuna;
Ei ou miehellä mitänä,
Jolla ostaisi jotaki,
Waikka varsin tarpehessa.
Wielä piivistä pitäisi 75
Sana muutama sanoa,
Halki haastella asia,
Kuin ma olen kuulla saanut.
Seisoin kerran seinuksella,
Ahtahan solan sisässä, 80
Ihan ilman äänetönnä;
Kuulin kummia sanoja.
Sanoi tyttö toisellensa:
"Onko sulla ollenkana,
Koottua kopeikkoana, 85
Jolla ostaisit jotai,
Makeisia markkinoilla,
Eli huivin huonommanki,
Sormuksen eli solenki?"
Toinen vastasi vakasti, 90
Hiljaksensa hienommasti:
"Ei ou tenkoa tinaista;
Enkä minä millonkana
Makeisia markkinoilta
Ostanna omin rahoini, 95
Ehk' oun syönynnä enemmin,
Kun ne ostajat ovatkan;
Raahtiko rahalla syöä,
Mahamääreä mäkätä!"
Kysy siitä toinen tyttö: 100
"Kuka ihan ilmasesta
Sinun niin nyt syöttelepi,
Läpi täyttäpi mahasi?"
Sano raaski tyttö toinen:
"Kun et virka, kultaseni, 105
Siitä millonkan mitänä,
Niin mä sanelen sinulle:
Sinne jättäiten jälelle,
Seison puoin seinuksella,
Wasta pistäiten pimeellä 110
Kauppamiehen kainalohon,
Olen yötä sen ohessa,
Eihän pitäne pahana."
Wasta tuosta toinen oppi,
Heti sanopi samassa: 115
"Ihan ensimarkkinoilla
Minä seurelen sinua;
Jäähäänpä yöksi yhessa
Puoliherran puolisoiksi,
Otetaanpa oivalailla 120
Tavaroita taltehemme,
Makeisia, huivisia,
Waikka vielä puumulia."
Sitte loppu se tarina;
Alkovat niin astuksella 125
Poies siitä seinukselta,
Minust' ei tiennehet mitänä,
Waikka kuuntelin kovasti
Piikajen neuopiettä.
Jälkimaine. Juhana Ihalaisen tekemä runo. Niin Toholahdessa, kun muuallaki meidän maassa, on valitettavasti paljo tapaturmioa markkinoista syntynyt. Sentähdenpä esivalta niitä onki hävittänyt usiampia ja toivotettavasti vasta hävittää, mitä niistä vielä on voimassa.
Sanoja. v. 9. Ruopotella, pahasti menetellä, julmasti, ilkiasti käytellä. v. 11. Perjakkansa, lehmänsä (perjantaina syntynyt). Lehmille annetaan useinki nimi päivästä, jona syntyvät, vaan paljo muitaki nimiä lehmillä, koirilla, hevosilla jne, jotka ansatsivat kootuksi tulla. Aina tulisi niistä jotai tiedonlisää, jos ei muusta, niin vanhan aikasista nimistä, v. 15. Winkuvatki, pienimmätki elävät (porsaat, vasikat jne), v. 23. Tasotun, tasaseksi tehdyn, puhtaaksi laastun, sileäksi pannun, v. 37. Kytenyt, mirkaan ruvennut, vähitellen, verkoilleen tullut, v. 66. Miltömästä, mitättömästä, joka ei näytä miltään, ole minkänä veronen. v. 68. Pihissä, kiinni sidottuna, kansien välissä, tallella, v. 92. Tenkoa tinaista, pienintään äyriä, halvintaan lanttia, v. 108. Jättäiten, jätäme, jätätsen, jättäyn, jään, jätän itseni, v. 110, Pistäiten, pistäme, pistätsen, pistäyn, pistyn, pistän itseni.
Pyhäjoen Pitäjästä.
[Muualta Ruotsinkielellä kirjotettuna saatu ja kiitollisuudella tähän otettu.]
Samatekun moni muu paikka Suomessa, on Pyhäjoen pitäjä ennen muinen Lappalaisilta asuttu. Sen todistanevat vielä löytyvät Lapinkieliset paikkain nimet Liminoja, Oulais ja monet muutki. Rahvaassa käy tarina, kolme äveriästä Lappalaista veljestä muinasaikaan ympäri kierrellen merirannoilla ja ylempänäki sydänmailla, näillä pohjasilla seuduilla. Nimensä olisivat olleet Hiio, Oulas ja Limas eli Limmi. Heistä lienee Oulu, Oulais, Liminko, Liminkoja jne nimensä saaneet.
Noin sadan vuoden paikoilla ennen Wapahtajan syntymää, karkotettiin Lappalaiset Suomalaisilta eli Wendeiltä, itsevaltasilta, raivoilta kansoilta Suomenlahden rantamailta kotosin. Muisto heidän jumalanpalvelosta elää vieläi monissa paikkain nimissä. Semmoisia ovat Pyhäjärvi, Pyhäkoski, Pyhälä, Pyhäluoto, Pyhäniemi jne.
Wapahtajan syntymäaikoina taikka heti jälkeen alkovat Ruotsalaiset ryöstöretkiänsä Suomessa. Alinomasia tappeloita sattu Ruotsalaisten ja Suomalaisten välillä siksi että, kahdennentoista vuosisadan alussa, Suomalaiset peräti lannistettiin vainojiltansa. Jälkisillä ajoilla annettiin Suomi eli joku osa siitä palkinnoiksi ansiollisille miehille. Niin sai kuningas Kaarlo kahdeksannen aikana, v. 1468, Wallanhoitaja Eirikkä Askon poika Totti Suomen aluekseen. Kuudennentoista vuosisadan keskitiessä oli Suomi Hertua Juhanan omasuutena, joka Hertua sitte myöhemmin kuningasna Ruotsia hallitsi Juhana kolmannen nimellä. Sata vuotta siitä, taikka naisvaltian Kristiinan aikoina, oli melkein joka pitäjäs Suomessa erityisten ritarien eli aateli- miesten alla. Pyhäjoki oli annettu vapamaaksi Falkenperin ja Bielken herrassuvuille, jossa arvossa oli siksikun v. 1674, kuningas Kaarlo yhdennentoista hallitessa, ruunulle jälle perittiin. Ei tässä pitäjässä kuitenkan ole vapaherrallisia asuntoja taikka kartanoita löytynyt.
Maaselkä on itäpuolella Pyhäjoen rajana. Mainittu Maaselkä niillä tienoin ei ole erittäin korkia; kuitenki saapi pitäjän suurin järvi, Pyhäjärvi nimeltään, siltä enimmän vetensä ja niin itse Pyhä jokiki, joka samasta järvestä lähtien juoksee monimutkasesti ja, kaksi muuta, ehkä pienempätä järveä matkallansa kuljettua, viimmen Pohjalahteen laskeupi.
Seuraavat pitäjät kohtaavat Pyhäjokea: itärajoilla Iinsalmi ja Siikajoki, pohjaspuolella Salo, länteenpäin meri ja Kalajoki, etelässä Kalajoki, Wiitasaari, ja Pielavesi. Pituudelleen on Pyhäjoki noin 20 penikulmaa, leveydelleen korkeinta kolme, koko laajuudelleen noin 30 nelikkopenikulmaa. Pitäjän äärimmäisin perukka on etelyyttänsä Pietarsaaren kaupungin kohdalla. Joka täältä lähtisi pitäjän toiseen päähän vaeltamaan, eikä tahtoisi pitäjästä matkallansa ulota, hänen tulisi kulkea ensin 8 penik. pohjasta vasten Kärsämäen kirkon seuduille, siitä kääntyä luodetta kohti ja matkata 5 penik. Haapajärven kirkolle asti, josta vielä tulee noin 8 penik. länsiluoteista suuntaa Pyhäjoen suulle, meren rannalla.
Ilman jo mainittua Pyhäjärveä ovat muita suurempia vesiä pitäjässä Haapajärvi ja Merijärvi, joiden halki Pyhäjoki juoksee. Enokoskista eli keskiputouksista, joita yleiseen luetaan päälle seitsemänkymmenenki lienevät Pyhä-, Pohjas- ja Etelähouru suurimmia. Korkeimmat vuoret ja vaarat tavataan Pyhäjärven seuduilla, epäilemättä pienempiä säärilöitä isosta maaseljästä. Niiden seassa ovat mainittavia Mäkiöisten vuori ja Hiidenmäki.
Epäilemättä ovat tämän pitäjän rannimmaiset ääret ennen olleet, mikä veden alla, mikä saari- ja luotomaana. Mutta jo 3 eli 4 sataa vuotta sitte on maatuminen ja meriveden laskeuminen ollut yhtäläiseen merkittävä. Moniaita pienempiä niemekkeitä ja saariloita löytyy kyllä vieläi, vaan ei kokonaiseksi saarestoksi. Mainittavimmia taitaisi olla Wuotinkari eli Hahtikari, jossa entiseen aikaan muutamia kalasaunoja löyty, vaan myöhemmin asetettiin turvallinen markkinapaikka. Wainonaikana, syksyllä v. 1808, hävittivät Ruotsalaiset tämän markkinapaikan pitäjän asukasten suureksi onneksi, koska muuta hyvää ei ollutkan samoista markkinoista, kun että menettivät talonpoikain tavat ja tavaran. Tällä niemellä ammuttiin Ruotsalainen överisti Flemminki ja kaputeini Bruunkruona, pääsiäisaattona 1808, ja kuolivat vähä aikaa jälkeen Braahessa. — Mainittama on myös Tervonenä, jossa näihin aikohin asti on löytynyt eräs kivistä rakettu mutkakuja Pietarinleikiksi kutsuttu. Se oli siitä laadusta, että vaivoin osasi palata, ken kerran oli sisäytynyt. Joku Pietari lienee sen hankkia ollut, eikä näytä sillä alustaankan muuta mielenä olleen, kun saada siinä kesäsaikoina lystäillä. Nykyään on se hävitetty. — Samalla niemellä saavutettiin Ruotsalainen keneraali Lyövenjelmi, pääsiäisaikoina 1808, hevosen esinnä altansa ammuttua. Pisin mereen pistäyvä niemi on Hyytämä, eteläpuolella joensuuta. Tällä niemellä kävi herrasväki ennen aikausein kesäsaikana lystäilemässä ja kasvo sillä sillon viljalta kaikenlaisia marjoja. Lukemattomia nimiä ja muita kuvaelmia, hakatut kallioon niemen eteläpuolella, löytään vielä muistona tästä herrasväen käynnistä. Tästä niemestä kolme neljännestä Pohjoseen on Hanhikiven saari. Saarella löytyy iso kivi, ympärimitaten 45 kyynärää, 9 kyynärää korkia. Hanhikivellä sanotaan muinastaikaa olleen Wenäjän ristin ja Ruotsin ruunun ynnä muiden merkkein hakattuna. Nyt niitä ei enään tunnu, eikä ollut tuntunu vuosina 1736 ja 1744, jollon provasti Mathesius, ensimmäisellä kerralla isä, poika jälkimmäisellä, muutamain herrain kanssa oli Hanhikiveä katsomassa käynyt. Myös sanotaan Hanhikivi olevan rajamerkkinä Pyhäjoen ja Salosten pitäjäin välillä, samatekun Wasankari Pyhäjoen ja Kalajoen. Sama Wasankari ei ole muu kun eräs hiekkaluoto, kallio keskellä. Pyhyjoen laivasatama, Waaraniemi nimeltä onki hyvin vaarallinen ja Harvoin laivoilta etsitty, jos ei pienemmiltä, sillä se on amonna pohjas-, luode ja länsi-tuulillenki. Braahen kauppiailla on täällä tervahovi ja pikiruukki, joka jälkimmäinen laitos jo kuitenki tovista on rappiossa ollut, koska termaruukki pitäjässä viimmivuosina on vähennyt. Luultamasti tulee tervahoville sama loppu ja koko satamalle samate. Monta lähdettä erimakusella vedellä löytyy pitäjän sisässä. Muutamia jousilyöntiä ylipuolella Luodontaloa Pohjaskylässä on tavallinen terveyden lähde, jossa ei niinkän aikoja sitte vielä seiso avaratupanen lähdehuone. Saman lähteen vesi on lääkäreiltä tutkittu ja hyväksi kiitetty. Wielä 1813 nautittiin tätä vettä monelta kivulaiselta ihmiseltä suureksi hyödyksi, vaan siitä ruveten on lähde joutunut unhotuksiin.
Pyhäjokea on ennen suuremmillaki veneillä kuljettu, paitsi hourupaikoissa. Tähjän jokea kaivautti ruunu v. 1760, Kemin kompanialla, venekulkua varten. Weneissä kulettivat ylimaalaiset voinsa ja muun kalunsa alas, venehin kulki pappi pitäjällä, siksikun pitäjän maatie Maaherra, Baruuni Karpelaanin ja seurakunnan kirkkoherran, Tohtori Westsynthiuksen ahkeroimalla ja huolella vähä ennen v. 1790 toimeen saatiin. Mainittava asia on se, että vesi joessa vuosi vuodelta mähenee ja vanhain tarinaa myöten ennen meitäki on samalla tavalla vähennyt. Kuitenki on tulva vieläki hyvin korkia keväillä. Kuivan tähden on maatietä täällä alempana neljänneksen matkalta muuttaa aiottu. Rata uudelle tielle suinattiin ja hakattiin Elokuussa 1816, vaan taitaa kuitenki aikoja mennä, ennenkun saadaan valmiiksi.
Wähä paremmin, kun puolipenikulma merestä, jakaupi joki kahtaalle ja haarain keskelle jääpi Luodon saari, jonka meriaärisessä päässä äskenmainitulla Wuotikarilla on paikkansa. Tällä luodolla, suuruudeltaan 1/26 osa nelikkopenikulmasta, elää yhdeksän taloa, paitsi muita eläjiä, torppareja, mökkiläisiä ja muita semmoisia. Luodon ylipäässä toinen toistansa rinnatusten ovat ennen mainitut houruenot. Etelähourulla oli ennen sahamylly ja nykysemmin tuumattiin sihen rautaruukkia saada ynnä naulapajan kanssa. Waan siitä tuumasta ei syntynyt kun uusi jauhomylly pohjaspuolella hourua; vanhoja löytyy usiampia eteläpuolella. Pohjashourulla on vieläki sahamylly vaan rappeunut ja heittiönä jo päälle kymmenen vuoden ollut. Näiltä tienoin katsellen on erittäinki meripuolinen suunta mitä kaunihimmia. Maa sinnepäin viettävä on kaunistettu vaihtelevilta kunnailta, laksoilta, saariloilta, putailta, vihannoilta vainioilta, hyvin raketuilta taloilta jne. Wihdoin ennättää silmä merenrannalle karinensa, nieminensä, saarinensa. On sitä siinä kylläki äkkinäisen katsella. Kun vielä tyynnä kesäiltana meri toisinaan kangastelee ja luopi etäisemmät, muuten näkymättömät louhet, saaret ja luodot silmän näkymiin, niin siinä sillon oikein iloksensa jonkun hetken silmiänsä sulottelee. Senlainen kangastaminen merellä tulee valosäteiten taittumisesta veden pinnassa. Jos panet lantin johonkuhun astiaan ja astut ulommaksi, ettet enää näe lanttia pohjassa, niin aivan samalta seisopaikaltasi rupeat sen taasen näkemään, jos annat jonkun toisen lyödä mettä astiaan. Siinäki tapahtuu samanlainen valo säteiten taittamus. Kun meri kangastaa, ennustavat Pyhäjokelaiset pohjaista myrskyä seuraavaksi päiväksi, mutta kuitenki tuulee kyllä usein etelästä seuraavana päivänä.
Mistä Pyhäjoella lienee nimensä, on vaikia arvata. Luulisi tulleen Pyhäjärvestä, josta joki alkaa, vaan eikö ennen lie itse järviki nimensä Pyhäkoskesta perinyt, joka on seitsemän neljänneksen päästä merenrannalta ylös lähtien.[7] Epäilemättä ovat täällä, kun muuallaki tavallisesti, rantaseudut ennen sydänmaita tulleet asutuksi ja niin Pyhä koski ennen Pyhäjärveä tutuksi joutunut. Waan kuinka tämä koski ynnä monen muun paikan on pyhän nimen saanut, siitä olemma tätä ennen maininneet: eikö lie tämänki seuduilla pyhiä juhlallisia toimituksia esivanhempamme pakanallisessa uskossa harjotettu. Seuraava tarina käypi vielä Pyhälän maasta: oli joukko vihollisia kerran niille tienoin asettaunut ja yöksi nukkumaan ruvenneet. Waan yöllä oli pensaita maasta kasvanut ja peittänyt makaajat. Wartiat aamulla ei ketänä nähden rupesivat pensaita raivaamaan, vaan samassa katkovat päät kumppaleiltansa. Sen havattua jopa säikähtäin juoksivat pois ja huusivat mennessään; se on pyhä paikka.
Wanhoista tiedoista on vähin uskottava, Pyhäjoen ennen muinan Kemin pitäjän yhteyttä olleen. Myöhemmin tuli se siitä erotetuksi yhdessä Salon pitäjän kanssa, jolla jo 1310 näyttää omituinen kirkkoherra olleen. Wähä ennen Upsalan papiskokousta v. 1593 joutu Pyhäjoki Salosta erille. W. 1805 oli kysymys pitäjän halkasemisesta kahdeksi, vaan johon esivalta ei sillon lupaa antanut. Arvattamasti tulee sama kysymys ensi someliaassa tilassa uudistettavaksi. Kansan edesmenneinä aikoina suunnattomasti lisäynyt paljous, ylemmäisten kahden eli kolmen seurakunnan tarve lähemmästä ja huolellisemmasta kirkkoherran hoidosta tekisi kaikite'ki hyödylliseksi asiaksi pitäjän kahtaalle halkasemisen. Haapajärven ja Oulaisten kappelien välille 1805 käyty raja erottaaki jo pitäjän kahteen osaan, ylipuoleen ja alapuoleen. Koko pitäjässä on 20 suurta kyläkuntaa, 220 mantaalia, 900 taloa, 10,000 henkeä, 6 kirkkoa. Papeista, kirkkoherroista ja kappalaisista on muualla kirjotettu.
[7] Sana pyhä näyttää ennen vanhaan merkinneen jotai kauhittavaista, johon oi ollut menemistä, koskemista eli muuten sen kanssa mitään toimittamista, Suomentaja.
Emäkirkosta.
Emäkirkon seurakunnan rajalla ovat P. Salo, I. Oulaisten ja Merijärven kappelit, E. Kalajoki ja L. meri. Laajuudeltaan on se 5 nelintäpenikulmaa ja luetaan emäkirkon ala 6 kyläkuntaa, 46 mantaalia, 210 taloa, 2330 eläjätä. Suurimmat järvet ovat Pelkonen, Ahmenlampi, Polus, Liminkajärvi, Wiirretjärvi ja Majavajärvi. Kirkolta lasketaan 2½ penikulmaa polkutietä etäisimpään taloon Liminkojassa, metsäkylä Wihannin kappelin erämaiden rajalla. Kirkko, joka seisoo pohjaspuolella jokea likellä merenrantaa, on rakettu v. 1593. W. 1669 kaasi eräinen kova myrsky kirkontornin ja repi osan katostaki. Oululaiset, jotka sihen aikaan purjehtivat lähemmin itärantaa, olisivat omilla kuluillaan uuden tornin rakentaneet, koska oliki se heidän retkillään tarpeellinen merkki. Waan pitäjän miehet luulivat kunniansa ja armonsa, ehkä jumalisuutensaki siitä polkeuvan, eivätkä suanneet vieraita sihen työhön, jonka itset v. 1671 tekivät. Sama torni on vieläki pystössä ja on noin 100 kyynärää korkia.
Tapuli on rakettu v. 1739. Siinä on kaksi jommoistaki kirkonkelloa somasti yhtyvillä äänillä. Sanotaan niitä ennen kolmeki olleen, vaan yhden isonvihan aikana vihollisilta viedyksi. He olivat — hokua myöten — kokeneet kaikkiaki saada, vaan ylös tapuliin sitä varten noustuansa olivat surkian kyydin keiulaisilta saaneet. Kuitenki olivat hengissä maahan päässeet ja sitte myötänsä vieneet kolmannen kellon Merijärvelle asti, jossa se oli monen sylen syvyyteen jään alle uponnut. Siellä luulevat lujauskoset sen vieläki olevan. Tosi kuitenki on, että ennen kolme kelloa oli tapulissa, vaan luultavasti myötiin kolmas, emäkirkolla joutava, kello jollekulle kappelin kirkolle.
Merijärven kappeli.
Merijärvelle luetaan emäkirkolta 2 penikulmaa kaakossuuntaa. Rajoina ovat P. ja I. Oulasten kappeli, E. Kalajoki ja L. emäkirkon lääni. Koko seurakunta on kun kairana emäkirkon ja Oulaisten välillä. Sisällänsä pitää 3 nelintä penikulmaa, 3 kyläkuntaa, 18 mantaalia, 75 taloa ja 800 eläjätä. Järvistä on jo itse Merijärvi nimitetty ja toisia löytyy Riitalampi, Savanlampi ja Saukonjärvi. Pyhäkosken tähden, jota veneellä ei päästä, on Merijärvestä jokeen uusi veneväylä kaivettu, jota kutsutaan Tähjänjoeksi. Kirkolle tulee 3 neljännestä maatiestä, neljännes maisin, 2 vesitse Merijärveä.
Oulaisten kappeli.
Oulaisille luetaan 4 penik. itäänpäin emäkirkolta. Rajoina P. emäkirkko ja Salo, I. Haapajärvi, lou. Kalajoki ja Merijärvi. Suuruudeltaan 4 nelintäpenik., 4 kyläkuntaa, 40 mantaalia, 190 taloa, eläjätä. Suurimmat järvet tässä seurakunnassa ovat Piipsjärvi, Niitunlampi, Kallisjärvi ja Wiitajärvi, viimmenen puoliksi Kalajoen sisässä. Enin osa seurakuntaa on maatien vaiheilla. Seurakunta sai oman kirkon v. 1682.
Haapajärven kappeli.
Haapajärven kirkolle tulee 7 penik. emäkirkolta itäänpäin. Rajoina P. Oulaisten kappeli ja Siikajoki, I. Siikajoki, E. Kärsämäki ja Kalajoki, L. Oulaisten seurakunta. Järviä kappelin sisässä ovat itse Haapajärvi, kahden neljänneksen pitkä, yhden leviä, Watjusjärvi, Ainali, Osmanki, Korkatti, Rytky, Mäyrä ja Pirmisjärvi. Penikulman matkan Haapajärvestä ylöspäin on saari Pyhäjoessa, Keräjäsaari nimeltään. Sillä saarella sanotaan muinen Wenäjän ja Ruotsin vallan asiamiesten tähdellisistä valtakunnan asioista välillänsä keskustelleen. Tämä seurakunta on erittäinki koko pitäjässä maisemiltaan kaunis. Järvenrannat ovat yleiseen korkiat ja niillä kauniita taloja. Maatie kulkee tämänki seurakunnan halki. Äärimmäisiin talohin I. ja E. tulee 2½ penik. kirkolta polkuteitä taikka vesimatkaa. Haapajärven luullaan olevan vanhin Pyhäjoen kappeli, vaikk' ei kuitenkan seurakunnalla vielä m. 1689 ollut omituista pappia, niinkuin samana muonna kirjotetusta Acta visitationis on nähtävä, jossa "Haapajärveläiset anoivat saada pappia heidän kirkollansa asumaan".
Kärsämäen ja Pyhäjärven kappeleista tällä kerralla emme voi antaa tämmöisiäkän tietoja. Jos vasta saisimma niin niistä kun muistaki paikoista Suomessa täydellisempiäki tietoja, niin mielellämme präntäyttäisimmä.
Kuolasta 16 Helmikuuta 1837.
Post varios casus, varia et discrimina rerum
Stetimus hic tandem — — —
Muusta matkastani tällä kertaa en huoli'kan mainita, vaan ainoasti muutamilla sanoilla kirjottaa Suomalaisten ja Lappalaisten asuntopaikoista ja rajoista näillä seuduin. Kotoa matkaan antautessani luulin suomalaisia kyliä löytyvän sillä saarennollaki, jonka rajoittaa pohjaspuolelta Jäämeri, itäpuolelta Walkiameri etelätse Wienameri ja Kantalahti, lännetse vastamainittu lahti, Imantrajärvi, Kuolajärvi, Kuolajoki ja niiden välimanteret. Wielä luulin Petsoran maallaki, Wienan kaupungista itäänpäin, Suomalaisia paikoitse asukselevan, koska kartasta katsoen siellä löytyy suomalaisia nimiä, esimerkiksi Kylmäjoki, Elmajoki, Usajoki, Jeletsjoki, Kolvajoki jne, jotka näyttää tavallisista suomalaisista nimistä Kylmajoki, Ilmajoki, Uusijoki, Jäletjoki, Kolvajoki tulleen. Waan täällä ja matkallani ylöspäin tarkemmin asiata tiedusteltuani, edellämainitulla saarennolla ei asu, kun harvakselta Lappalaisia ja Petsoran maalla ei muuta, kun Samojeetalaisia. Heitä siis en ni kehtaa'kan paikalla katselemaan lähteä, jolla toimeni, Suomen runoja ja muita semmoisia kerätä, tulisi kehnosti täytetyksi, vaan sen siasta lähden täältä Suomen puolelle Inaran seuduille ja siitä rajaa myöten eteläksi Pääjärven paikoille, josta taasen käännyn Wenäjän Karjalaan Tuoppajärven ja Alakuittijärven itärantoja Kemin linnaan saati seuraten. Niin sieltä taasen lähden Suomen rajoja kohti ja tulen Toukokuun alussa viikoksi eli kahdeksi Kajaaniin, kesävaatteisiin muuttaumaan. Siitä sitte matkaun rajaa myöten Sortavalan kaupunkiin saati ja luultavasti edelle Aunuksen maalle. Sillä tavoin Wienassa eli Arkankelissa en tule'kan käymään, vaikka esinnä aion. Se matka vaan suotta veisi minulta kaksi eli kolme viikkoa, ettei siitä olisi muuta hyötyä, kun vähäsen itselleni, jos voisin oppia paremmin Wenäjän kieltä sillä ajalla puhumaan. Täällä ja kylissä Kannanlahden rannalla olen mainittua kieltä viikkokauden lukenut ja kirjottanut, jotta puhe jo alkaa jotensa'ki käydä, vaan peräti toisin, kun tavallisesti tapahtuu. Muut oppivat esinnä ymmärtämään, siitä puhumaan outoa kieltä, vaan itse olen oppinut ennen puhumaan, kun oikein ymmärtämään, mitä toiset puhuvat. Sentähdenpä isäntäni, kun muuten en saa tolkkua, välistä kirjottaa sanat paperille, josta paremmin älyän. Ilman, on minulla ollut kyllin kielien kanssa näinä aikoina tekemistä. Kylissä Kannanlahden länsirannalla puhuttiin enimmäksi Wenäjän kieltä, harvat Suomen eli Karjalan kieltä, Kannanlahden päästä pohjaseen tuli Lappi vastaan ja Kuolassa puhutaan Wenäjätä, paitsi mitä kaksi eli kolme miestä, jotka ovat tänne Karjalan kylistä muuttauneet, vähin puhuvat suomeaki. Tohtori taasen puhuu latinata ja Kommentantin roua saksaa. Niin on minulla välistä neljän eli viiden kielen kanssa yhtaikaa tekemistä. Jotta sillätavoin toisinaan naurattavia sekannuksia ja erhetyksiä tapahtuu, on kyllä arvattava asia. Niin kysyi muutamana päivänä isäntäni minulta Wenäjästi, jos minulla oli vaimoa. Waan kun hän paremmin älytäkseni, eli muutenko, ei käyttänyt venäläistä sanaa sjena, vaimoa merkitsemään, vaan juutilaisen eli ruialaisen sanan kona, niin älysinki kysymyksen, kun olisi hevosia (конь) vaarantanut ja sanoin kaksiki itselläni kodissa olevan. Roua, joka myös oli huoneessa, silmäili esinnä pitkältä minua ja sitte, asiasta oikian tolkun saatua, rupesi nauramaan, jotta ei tahtonut loppua tulla.
Waan näistä ja muista mainitessani, jopa peräti unohdan asian, josta esinnä rupesin kirjottamaan. Niin on siiis viimmenen suomalainen kylä, Wenäjän puolella rajaa, Tumtsa Pääjärven pohlaspäässä Suomen pitäjän, Kuusamon, pohjaspäätä kohti. Siitä, jos suoraan lähdet Kannanlahden päähän, ei ole yhtäkän kylää välillä, eikä pohjaspuolella sitä liniata ollenkan suomalaisia kyliä, harvassa likimmäisillä seuduilla eteläpuolellesi. Tavalliset taipalet kylien välillä ovat 2, 3 ja 4 penikuormaa. Rantakylissä Wienamerta vasten puhutaan kaikissa Wenäjän kieltä, harvat malttavat karjalata eli suomea. Semmoisia kyliä mainitulla rannalla löytyy 1. Kieretti, siitä 40 virstaa luoteesenpäin 2. Mustajoki (venäj. Tjsernarieka), 20 virstan päässä yhtä suuntaa 3. Kouta, siitä pohjaseen 30 virstan matkalla 4. Knäsöi ja viimmeseksi koillista suunta 5. Kannanlaksi, taasen 30 virstaa matkattua. Niin tällä 120 virstan pituudella ja itsellä meren rannalla ei ole, kun viisi kylää, vaikka kyllä Kieretti ja Kouta ovatki suuria, kun Kajaanin kaupunki. Wähän pienempi on Kannanlaksi, ja Mustajoki ja Knäsöi vielä pienempiä, noin 30 eli 40 talosta. Mitä vähä ulompana meren rannasta pienosia kyliä löytyy, niissä kaikissa paajitaan (puhutaan) karjalaksi, vaikkei ole'kan niissä sitä miestä, tuskin pientä poikanalikkaakan, joka ei keralla sokertelisi Wenäjänki kieltä. Karjalan runot ovat niissä pian kokonansa hävinneet ja Wenäjän tavalliset pajahdusvirret niiden siaan tulleet. — — —