Laulu n:o 3.
Oli kerran kokkipoika laivalla, heli veppeli veli veli vei. Tämän viran sai hän suurella vaivalla, suta sumfati riti rati rei.
Hällä reikä oli kummassakin hihassa,
heli veppeli veli veli vei.
Ja silmät oli paksussa liassa,
suta sumfati riti rati rei.
Tyyry meillä ei ollut ihana,
heli veppeli veli veli vei.
Ja puosu oli äkäinen ja lihava,
suta sumfati riti rati rei.
Ja sitten kun me päästihin Afrikkaan,
heli veppeli veli veli vei.
Niin miehet meni maalle vettä hakemaan,
suta sumfati riti rati rei.
Mutta siellä kävi miehistölle hullusti,
heli veppeli veli veli vei.
He joutuivat pakanoitten ruoaksi,
suta sumfati riti rati rei.
Ensiksi he paistoivat kapteenin,
heli veppeli veli veli vei.
Ja puosusta söivät yksin saappaatkin,
suta sumfati riti rati rei.
Eipä tyyry se enää karjunut,
heli veppeli veli veli vei.
Eikä puosu myös enää laulanut,
suta sumfati riti rati rei.
Kokkipoika yksin oli laivalla,
heli veppeli veli veli vei.
Ja läksipä hän tekemähän taivalta,
suta sumfati riti rati rei.
Ja Afrikasta Helsinkiin hän lasketti,
heli veppeli veli veli vei.
Siellä silmänsä hän pesi juuri visusti;
suta sumfati riti rati rei.
Hän isännälle sanoi: Täss’ on laivasi,
heli veppeli veli veli vei.
Matkallapa minusta tul' kapteeni,
suta sumfati riti rati rei.
Ja kauppaneuvos työnsi hälle tyttären, heli veppeli veli veli vei. Sanoi: Ota siitä akka sekä laulele, suta sumfati riti rati rei.
ARVI (Tulee.)
No nyt pääset minun puolestani vaikka perunoitasi kuorimaan.
Lieneekö noilla niin kiirettä; enkä minä rupea perunoita iankaikkisesti kuorimaan. Kun päästään Englantiin takaisin, niin minä karkaan.
Mitä se sitten auttaa? Työtä sielläkin täytyy tehdä.
Mutta ei laivapoikana. Ensin minä otan hyyryn jungmannina, sitten letmatruusina, sitten matruusina ja sitten puosuna ja neljän vuoden perästä minä olen jo perämies ja sitten luen minä hetimiten kapteeniksi.
ARVI (Naurahtaa.)
Soo, vai niin kiireesti?
Mitä se viivyttelemällä paranee — että joutuisin pian hakemaan sisartani täältä pois.
Missä sisaresi on?
En minä oikein tiedä. Meiltä kuoli isä ja äiti, minä pääsin merille ja sisareni jäi sinne saaristoon hyväin ihmisten armoille. Eikö lie jossakin palveluksessa. Missäpä muuallakaan.
Etkö pääse häntä katsomaan purkamisaikana?
Milläpä varoilla minä tässä?
Kyllä minä sen verran saatan antaa, että kotisaaristossasi käyt.
Eikä minulla ole tuliaisiakaan tällä kertaa — ei, minä menen sinne vasta rikkaana miehenä — sitten vasta.
Kunpahan rikastuisit pian.
Kyllä rikastun. Siellä kotipuolessa oli mies, joka sanoi, että ihminen pääsee miksi vain haluaa, kun tiukasti tahtoo.
Niinkö?
Niin ja minä yritän, minä poika.
Oikeinpa sietäisi ruveta minunkin yrittämään.
Yritetään yhdessä. Kun minulla on laiva, pääset sinä kapteeniksi.
Se on varma.
ARVI (Naurahtaa.)
Kiitoksia vain luvasta.
Ei kestä, — pitäisiköhän minun mennä niitä perunoita kuorimaan?
Parasta taitaa olla, koska et vielä ole varsin kapteeni.
Mutta kyllä minusta kerran se tulee, pane vain mieleesi, Arvi.
(Menee.)
ARVI (Yksin.)
Nappula-raukka! Tuleeko meistä kummastakaan kapteenia milloinkaan! Eipä siltä, ihmisiähän ne ovat kapteenitkin. (Väliaika. Katselee ympärilleen.) Kyllä näyttää kummalta täällä, kun on kuukausia nähnyt vain merta ja yhä merta. Täällä on joka paikassa niin viheriää, tuuli niin kovin heikko ja leppoinen, (nojaa laivan laitaan) ja täällä tuntuu sellainen kaipuu mielessä — enemmän, paljon enemmän vielä kuin merellä.
Laulu n:o 4.
Kun saavun kotirantaan, niin mieleen kaiho saa, ja aallon lyönti santaan on täällä kummempaa.
Tään’ toivon, vaan en tiedä, mä mitä toivoisin, oi, lauha tuuli, viedä pois saisit kaihoni.
Kylläpä minä nyt oikein taivastelenkin. Olisi nyt Mikkonen tai puosu tässä, niin kyllä kuulisin kunniani. — No, ne pojat ovat kosintamatkalla. (Naurahtaa.) Kyllä siellä puosu on nyt kovassa hommassa: olisi häntä hauska nähdä, mutta mihinkä täältä menet. Taitaisi olla paras tehdä puosun neuvoma temppu ja mennä mastoon huutamaan morsianta, että saisi jotakin seuraa. Mutta koko satama ja metsä tuolla näyttävät aivan autioilta, ettei saattaisi huutokaan auttaa — mitä se on? (Vienoa laulua kuuluu.) Laulua se on… joku nainen. — Nyt se tulee likemmäksi. (Laulu kuuluu selvään.) Sepä on kaunista.
(Arvi seisoo kuin lumottuna kuunnellen.)
Laulu n:o 5.
Duetto. KERTTU ja ARVI.
KERTTU (Laulaa ulkopuolella.)
Aamu se kaunis on, kaunis on lehto. Linnuilla oksill’ on keinuva kehto. Laulavat vain riemuissaan, minä tyttö käyskelen yksinäin.
Älä, älä käyskele yksinäsi tyttö. Lauluani kuuntele sydämien syttö. Astele näin tänne päin, minä poika myös olen yksinäin.
Tuskinpa uskallan sinne mä tulla.
Kovin olis tärkeitä asioita mulla.
Laulelen vain kauempaa.
Kaksin olis sentään kauniimpaa.
Jospa sitten tulisin?
Tule tule tänne!
Tahi jos mä menisin?
Ethän toki menne. Tule, tule pois, hauskempi ois.
Jospa kaksi yksinäistä tavata vois.
(Molemmat hämillään, pitkä äänettömyys.)
Hyvänen aika! Minä luulin, että täällä oli joku tuttu, joka kurillaan vastasi. Siksi minä ihan uhalla lauloin. — En minä oudolle olisi piloillanikaan.
Sehän oli kaunista. Kuuntelisin vieläkin.
En minä nyt enää kehtaa, en mitenkään. Ilmankin jo hävettää. Oletteko yksin täällä?
Yksin miehistöstä.
Eikö ole ikävä yksin?
Oli minulla äsken.
Eikö nyt?
Ei.
No miten se ikävä niin äkkiä haihtui?
Kun neiti tuli.
Entäpä jos minä olisinkin oikein ikävä?
Neiti on —
Mitä?
Neiti on — kau — tuota hauskin ihminen, mitä olen tavannut.
KERTTU (Nauraa.)
Mutta minä menen pois.
Voi, älkää menkö.
Jopa te nyt jotakin, — mutta olihan minulla asiaakin. Kuulustelen pientä veljeäni, joka läksi merelle laivapoikana pari vuotta sitten. Onko teillä laivapoikaa?
Onhan meillä.
Minkä niminen?
Nappulaksi häntä sanotaan.
Ei hän sitten ole sama. Veljeni nimi on Erik Translaatus Kesänen.
Onko neidin nimi myös Kesänen?
On, Kerttu Kesänen.
ARVI (Itsekseen.)
Nimi on myös kaunis.
Mitä sanoitte?
Ilman minä vain. — Ettekö tiedä sen laivan nimeä, missä veljenne on?
Hän kuuluu muuttaneen toiseen suomalaiseen laivaan, kun entinen oli tehnyt haaksirikon, ja sen laivan nimeä en tiedä. — Onko hauskaa olla merellä?
On. Se on välistä niin ihanaa, vaikka on minulla joskus ollut kotipuoleen ikävä.
Merimiehet ovat niin reippaita.
Pitääkö neiti reippaista miehistä?
Kyllä, en minä niin paljon nahjuksista välitä.
ARVI (Rykäisee ja koettaa reipastua.)
Onko neiti kaupunkilainen?
Maalta minä olen, saaristosta. Olen palveluksessa täällä kahvilassa, vaikka kyllä se emäntä pitää minua kuin omaa lastaan.
Saaristolainen minäkin olen — vaikka kylläkin mantereen puolelta.
Rannikolla kuitenkin on kotini.
Sepä nyt on tietty. Mistä ne merimiehet muualtakaan. Mutta nyt minun täytyy varmaankin lähteä, sillä toverini kahvilassa voivat kaivata.
Voi, älkää menkö. Jään taas yksin ikävään.
Mitä se aikamies ikävöi?
Kultaa.
Onko teillä sellainen?
Ei ole. Siltipä minä ikävöinkin sellaista. Laulakaa edes vähän minulle.
Laulatteko te sitten minulle?
No minä laulan, jos vain jäätte.
Laulu n:o 6. Duetto.
Tule tule tumma tyttö meripojan laivaan, veisit sillä rinnastani kaiken tuskan, vaivan.
Laineen lailla liikkuva on meripojan mieli. Ja rakkaus on kiikkuva, sen ensi laine viepi.
Maalaispojan lempi on kovin matalaista. Merimiehen rakkaus on tulen palavaista.
Jos lie täällä polttavata, ei se kauan kestä. Ulkomailla uusimasta mikään heit’ ei estä.
En mä tyttöin lempeä täällä olis’ vailla, jos mull’ yhtään hilsua ois ollut ulkomailla.
On se olo surkea, kun ei tule kulta. Kullatonna kulkea voi hengen viedä multa.
ARVI (Pitää kädestä Kerttua, joka yrittää mennä.)
Älkää menkö vielä, älkää menkö. Minulla on paljon sanomista teille.
Paljonko? Tehän olette niin vähäpuheinen, että paljoon sanomiseen voi mennä kovin pitkä aika.
ARVI (Itsekseen.)
Nyt päin tuuleen, kävi miten kävi. (Ääneen.) Kuulkaahan minua kuitenkin, ennenkuin menette.
Jos tuota sitten.
Minulla ei ole ollut milloinkaan ystävää — meinaan tyttöä — minä kaipaan ja odotan sellaista kuin päivän nousua. Te tulitte laivaan, te olitte kaunis, juuri semmoista kuin te olen minä odottanut ja ikävöinyt. Tahdon teidät omakseni, sillä muuten ei minulla ole ilon päivää tässä maailmassa.
Entä jos meripoika pettää?
Pettää? Petänkö minä?
KERTTU (Hiljaa.)
Ette. Mutta ettehän te tunne tai tiedä minusta mitään. Näette minut ensi kerran.
Ensi silmäyksessäkin jo oli liikaa ja minä en voi enempi rakastaa kuin nyt, vaikka seurustelisin kanssanne sata vuotta.
KERTTU (Ilveillen.)
Ettehän te näemmä olekaan harvapuheinen.
Kyllä minä taidan olla, mutta minun on pakko nyt puhua. Sanokaa, mitä minusta ajattelette, sanokaa jotakin.
Kyllähän minä hieman teistä pidän…
Niinkö, niinkö? Siinä on jo liikaa — kun minä uskaltaisin?
Mitä?
Syleillä teitä — Kerttu.
Tottahan nyt noin iso mies uskaltaa.
ARVI (Syleilee arasti.)
Kerttu, minulla on kihlat, minulla on kihlat, siitä näet, että olen odottanut. Minä tuon ne, minä tuon ne heti.
Ei nyt, ei nyt! Minun täytyy mennä.
Milloin tulet takaisin?
Niin pian kuin tahdot.
Lupaatko tulla tällä tunnilla…
Lupaan, lupaan. Minä menen.
Oletko minun?
KERTTU (Halaa Arvia.)
Sinun. Iäti sinun.
(Menee.)
ARVI (Katsoo hurmaantuneena Kertun jälkeen.)
Tuolla hän menee, tuolla hän menee! Kylläpä on kaunis. — Niin sen kävi. Sainpahan minäkin omani, ilmanko se siltä on tuntunut niin kauan aikaa. (Istuu painaen kädet kasvoille; väliaika). Mutta en minä olisi naista noin kauniiksi uskonut enkä rakkautta niin mukavaksi… kun se pani vielä kädet kaulaani — noin sievä tyttö — se oli ihme — olenkohan minä kihloissa… ei siitä ainakaan paljon puutu — kihlat minä annan, kun tapaamme ensikerran. Näkyyköhän sitä vielä?
(Yrittää mennä, mutta töytää puosua vastaan, joka hengästyksissään hyökkää laivaan.)
Ääh, mitä sinä nyt noin lennät?
Minäkö?
Niin sinä, ja mikä epeli täältä laivasta tuli?
Kuka lienee sivu mennyt. Ei täällä ole ketään käynyt.
Se näytti saakelin sievältä kuunarilta. Olisi pitänyt oikeastaan puhutella, mutta en ehtinyt — missä on kokki?
Taisi mennä kaupunkiin.
Hitto sentään, aina se pahuus on poissa, kun sitä tarvittaisiin. Nappula hoi, Nappula! Onko Nappulakin mennyt kaupungille? Ne ovat kaikki ihan riivattuja, kun pääsevät maihin.
Kyllä Nappula on vielä laivassa.
Nappulan nappula!
NAPPULA (Tulee.)
No mikä hätänä?
Suoriudu kaupunkiin ja hae käsiisi kokki, vaikka maan alta. Sitten on teidän yhdessä tuotava laivaan kaksi koria limunaatia ja kori olutta.
Miten mi…
Hiljaa — sekä leivoksia kolmella markalla. Muistatkos?
Mistä jeekulista minä sen kokin löydän?
Tämmöisestä kaupunkirähjästä kyllä löytää, ja jos et löydä, toimita asia itseksesi — tässä on rahaa. Minä panen aluksi rahat likoon mutta muut tämän kestin lopulta maksaa saavat.
Mistä sen nyt vielä tietää?
Kyllä sen tietää. Minulla on jo hilsu kierroksessa. Palaan vain takaisin vähän asiaa parantelemaan, kunhan saan kestit järjestetyksi… Ja jos satun kohtaamaan vieläkin sopivamman hemestin, niin teen liitot hänen kanssaan ja heitän entisen toisille… Saamari, minullahan on vielä useammat kellonvitjat. Ne pitää käydä pistämässä roikkumaan rinnalle, sillä siten sitä aina naisväkeen paremmin vaikuttaa. (Nappulalle.) Vieläkö siinä seisot suu auki! (Nappula menee juosten.) Sitten minun on vielä ukolta kysäistävä lupa, saako täällä etukannella pitää pikku kestit.
(Menee.)
Kunhan puosu ei vain saisi itse kestiään maksaa! (Soini tulee.)
No, hei poika!
Sinäpä hyvällä tuulella olet.
Minä olen niin hyvällä tuulella, että hih!
(Hypähtää ja pyörähtää.)
Vaikka et kaupunkiinkaan päässyt.
Se se juuri olikin hyvä, etten päässyt kaupunkiin.
Enpä oikein hoksaa nyt.
ARVI (Katsoo ympärilleen ja puhuu sitten Soinille salaperäisesti.)
Se on nyt niin, että minulla on se.
Sinulla on se?
Niin.
Mikä se?
Semmoinen, joka on paras kaikista.
Mitä ainetta se sitten on? Syötävää vai juotavaa?
Etkö muista, kun siellä merellä puhuttiin tytöistä ja minä sanoin, että uskon pian saavani omani, niin nyt se on tullut.
Tännekö se tuli?
No tänne.
Taisit huutaa niinkuin puosu neuvoi, sillä ei kai se muuten olisi tänne osannut?
Ei sitä tarvinnut huutaa. Se tuli itsestään niinkuin olisi taivaasta tipahtanut.
Mikä lienee ollut?
Mikä lienee ollut! Kuulehan, minä annan sinulle anteeksi, kun et ole häntä nähnyt, mutta sen minä sanon, että niin kaunista ja niin mukavaa ja… ja, en minä nyt osaa sanoa muuta kuin, että sellaista ei toista löydy.
No onneksi olkoon, kun sellainen tipahti taivaasta. Kuka hän on ja mistä?
En minä vielä tiedä muuta kuin nimen vain, enkä muusta välitäkään. Hän tulee, hän tulee takaisin pian, sillä hän lupasi sen. Ja minä olen varma, että hän tulee. Nyt odotan vain ja laulan.
Laulu n:o 7.
Oli mitä oli sekä tuli mitä tuli, mutta kulta se olla pitää; ja ilman sitä kultaa, eipä olis’ mulla, miehellä virkaa mitään; oli mitä oli, sekä tuli mitä tuli — —
PUOSU (Tulee keskeyttäen.)
Se on oikein, Arvi, ettet ole naukumaijan poika, vaan laulat ja rallaat.
Mitä tässä suremaankaan!
Oikein.
(Nappula ja kokki tulevat kantaen paria kolmea limonaatikoria.)
No, nytkö sieltä jo tullaan?
Kokki tuli tässä likellä vastaani ja limunaatikauppa oli myös aivan satamassa.
Entä olutta?
Olutta ei saa koko kaupungista, ja tehtaan koko varasto on laskettu maahan.
Maahan?
Niin.
Herra hallitkoon!
Kolmekymmentätuhatta litraa.
Kolmekymmentätuhatta! No nyt on piru irti!
Monessa muussa paikassa myöskin kuulutaan niin tehdyn.
No nyt ne tuhannen vietävät ovat menettäneet viimeisenkin järkivähän! Kaataapas nyt jumalanvilja maahan. Kolmekymmentätuhatta litraa, — johan sillä pysyisi oluessa vuoden koko pitäjä… Kohta ne kai syytävät mereen jyvänsä ja jauhonsa sekä elävät vain riidalla ja tappelulla… Voi turkinpunainen, mörkinsininen ja krööninkeltainen, kolmekymmentätuhatta litraa! Pthyi.
Olisivat edes juoneet sen suihinsa.
Se olisikin toista, jos olutta juomalla lopetettaisiin. Sitähän minäkin olen tehnyt koko ikäni ja se on järkevää — mutta ajatelkaas, jos minä tällaisesta maahan kaatamisesta ulkomailla kertoisin, niin hulluksi luulisivat minua, hulluksi. Eikä kukaan uskoisi. Se on viljanen tosi!
Kyllä se hirveältä tuntuu sellainen tuhlaaminen.
Se on suuri synti. Mutta on minulla sen verran höystöjä veden sekaan, että järki rupeaa juoksemaan, kunhan tässä vieraita laivaan saadaan. (Katsoo kelloaan.) Hiidessä, minun pitäisi oikeastaan mennä niitä hakemaan, mutta tuskinpa ehdin enää. Lupasivathan ne tulla muutenkin. Kun vain saisin tuon kirotun olutjutun mielestäni, että tulisin paremmalle tuulelle. — — Kaataapas nyt olutta maahan.
(Menee skanssiin.)
KOKKI (Arville silmää iskien.)
Terveisiä kaupungista.
No mitä sinne kuuluu?
Miehet pitivät lystiä eräässä kahvilassa; pääsin pujahtamaan sivuhuoneeseen ja kuulin kaikki, mitä siellä hommattiin.
Mitä sitten kuulit?
Ne pitivät iloaan parin kahvilatytön kanssa ja pyysivät näitä tulemaan heidän vieraikseen laivaan, kun kahvila suljetaan puolen päivän aikaan. Tytöt lupasivat tulla, mutta kun pojat aikoivat esitellä heidät täällä morsiaminaan, eivät he myöntäneet eivätkä kieltäneet, nauroivat vain, sekä lupasivat tuoda toisiakin tyttöjä vieraiksi. Sitten he hyvästelivät ja läksivät.
Puhuivatko he mitään vedosta?
Ei sanaakaan, arvelivat kai asian menevän noin vain leikin varjossa.
Etkö sinä puhunut tytöille mitään?
Tietysti minä selitin asian juurta jaksain, kun miehet olivat lähteneet, ja tytöt sanoivat kyllä pitävänsä huolen siitä, ettei heitä niin vain vedetä nenästä; he sanoivat ottavansa kaikilta sen luulon pois, että he näiden poikien morsiamia olisivat. Sitten he nauraa kikattivat ja arvelivat tulevan lystiä täällä laivassa.
Tästähän tulee hyvä juttu, kunhan joutuu. Taitaa niitä kestien maksajia tulla pian useampiakin.
Saattaa tulla ja saattaa tulla muutakin lystiä ennen iltaa.
(Matti ja Kinnari tulevat kantaen paria limunaatikoria.)
Siinä olisi aluksi vettä. Se nyt on pirua, kun olutta ei saa mistään, ei rahallakaan.
Kunhan kaiken limunaatin juotte, mitä laivasta löytyy, tulette kai yhtä sairaiksi kuin oluestakin.
Ovatko sitä jo muutkin kuljettaneet tänne?
On sitä puosu haalauttanut tänne muutaman kuorman.
No on sitten vatsatautia tarpeeksi asti.
Mutta kun tyttö-ihmisiä tulee, niin ehkä se vesikin kauppansa tekee.
Tuleeko niitä enemmänkin?
Eiköhän niitä tule. On niitä minun vanavedessäni tavallisesti liikuskellut, ja sitä paitsi on toivossa tanssitkin tässä lähellä tyhjässä makasiinissa.
Onko ne hilsut jo niinkuin varmassa tiedossa?
Pitäisi olla.
Eikähän niitä tarvitse sen pitempiaikaisiksi ottaa kuin täksi päiväksi. Silloinhan on jo todistettu, että hilsun saa, ja siitähän se vetokin oli.
Siitähän se oli.
(Arvi menee alas tai skanssiin. Mikkonen ja joku statisteista tulevat kantaen taas paria limunaatikoria.)
Siinä on juotavaa.
Taas vettä!
Ota sinä täältä muuta.
Nyt sitä onkin jo koko matkaksi, kun on jo kolmas kantamus. Onpa nyt miehiin mennyt oikein vesihiisi; — vai parannuksen tielläkö he ovat?
Älä leukaile! Kööpenhaminassa otetaan vahinko takaisin ja kaksinkerroin.
Ja vesipullot kaadetaan tyhjäksi, pannaan lippu sisälle, korkataan kiinni ja paiskataan Itämerellä laidan yli.
Mitä siihen paperilippuun kirjoitetaan?
Siihen kirjoitetaan, että »me menemme noutamaan viinaa Suomeen».
Oikein, eihän pullot ole sitä varten, että niissä vettä pidetään.
Ei tietenkään, ja nyt korit pois näkyvistä.
Parasta onkin, muuten puosu voi saada halvauksen, kun näkee tuon vesipaljouden.
(Menevät.)
PUOSU (Pistää päänsä pyöreästä kajuutan ikkunasta.)
Katsohan, Arvi, milloin sieltä rupeaa vieraita tulemaan laivaan. — — —
Eihän siellä ole ristin sielua.
(Arvi tulee kihla-arkkusensa kanssa eikä huomaa ikkunassa puosua.)
Siinä on minun kihla-arkkuni. Olkoon täällä, sillä enhän tiedä, milloin sitä tarvitsee. Panen sen tuonne piiloon.
(Piilottaa arkkusen toiseen laivan molemmilla puolin olevista pelastusvyökirstuista, ja menee toisten luo. Kokki näkyy toisessa pyöreässä skanssin ikkunassa.)
Ahaa, vai kihla-arkku! Katsopas tuota, kun on jo kihlat, vaikka ei ole vielä korvantaustat kuivat, vielä vähemmän morsianta tiedossa… Sehän onkin koko peijakas pojaksi… Mutta minäpä teen sille pikku kepposen. (Tulee skanssin ovesta, ottaa arkkusen ja piilottaa sen toisella puolella olevaan arkkuun; kokki seuraa ikkunasta tarkasti puosun puuhia.) Arvin kihlahommat joutavat viivähtää, sillä mitä ne penikat kummittelevat muka miesten menoja.
(Menee.)
KOKKI (Tulee puosun jälkeen toisenpuoleisesta ovesta ja vaihtaa arkkusen entiseen paikkaansa.)
Tuossa taas puosulle vähän maksua konjakkivellistä. (Katsoo poispäin laivasta.) Mutta eikö sieltä tulekin naisväkeä ja oikein useita. Miehet, miehet, vieraita tulee, vieraita tulee, joutukaa, joutukaa vastaanottamaan!
(Kaikki miehet hyökkäävät laidalle katsomaan, heiluttavat mikä kättä mikä nenäliinaa.)
Laulu n:o 8. Kuoro.
Terve luoksemme armahat impyet! Terve kaivatut kaunoiset neitoset!
Meren kaukaisen kulkijat tervehtää teitä tyttöset vienoiset vieraanaan.
TYTÖT (Kulissien takaa.)
Terve ulapan siintävän kulkijat!
Terve
myrskyjen kovien
kestäjät!
Suomen
tyttöset teitä nyt
tervehtää
koti-
rannalle armaalle
astumaan!
(Laulun loputtua tulevat tytöt Kerttu, Anni, Viisu, Emma, — ja jos tarvitaan joku statistikin — sisään; puosu ottaa heitä vuorotellen kädestä johtaen portaalta laivaan.)
No tervetuloa, tervetuloa! Sepä hauskaa, että neitoset tulivat! (Yleinen esittely ja puheen sorina, tytöt katselevat laivaa, viittaavat mastoon ja kyselevät.) Erittäin hauskaa.
Hyvähän on kutsuin kulkea.
Aivan niin, aivan niin, ja niin koreita tyttöjä, ettemme ole koko matkallamme nähneet sellaisia.
Uskoa niitä, merimiehiä!
Kyllähän ne tunnetaan.
Voi, voi, mitä sanotte.
Merimiehethän ovat kaikista luotettavimpia.
Ja uskollisimpia.
Ai ai, miten leikkisiä neidit ovat. Kokki, tuo pian vesirahteerinki esille. (Kokki on vieraiden tulon aikana kantanut pöydän ja limunaatia esille ja kaatanut laseihin.) Olkaa hyvät! Olkaa hyvät, pikkuisen espanjalaista viiniä joukkoon, tytöt, minä pyydän! (Kaikki tytöt eivät tahdo viiniä.) Pojat saavat terästää viskillä. Tervetuloa, tervetuloa!
(Kilistelevät.)
Ja jatkukoon alettu tuttavuus yhä lämpimämmäksi.
Aivan niin!
Eläköön Suomen tytöt, eläköön!
Eläköön!
Ovatko merimiehet aina näin iloisella päällä?
Eihän sitä nyt aina.
Eikö ole hirveätä olla kovassa myrskyssä aavalla merellä?
Ja pimeässä!
Vielä mitä, sehän on nautintoa. — Lauletaan pojat neitosille, minkälaista merellä on.
Voi laulakaa!
Teidän käskystänne teemme vaikka mitä.
(Edellisen kohtauksen aikana ovat Kerttu ja Arvi vaihtaneet silmäyksiä, ehkäpä kuiskauksiakin, jota toiset eivät huomaa.)
Laulu n:o 9. Kuoro.
Ja laulu se oli niin vaikea, kun rannalta lähdettiin, ja mieli se oli niin haikea, kun ystävistä erottiin.
Mutta tuulipa raikas merellä
se ikävät ilmaan vei,
ja aaltojen pauhussa aavalla
me suruja muisteltu ei.
Kun vaahto se keulassa kuohuili
ja köydet ne vinkui ja soi,
moni ystävä rannalla huokaili
meripoikia kurjia voi.
Niin silloin he mastoissa kiipeili
ja huuteli hoi ja hei,
vaikka kahtia repesi pramseili
he huuti: Nyt hitto sen vei!
Merimiehet ei huoli, nuo reippahat, jos turmat on tullakseen, kun maissa vain neitoset kauneimmat meitä aattelis kullakseen.
Ja sitten me taas kilistetään ja maistetaan, ettei hampaat ravistu.
Kiitoksia vain, täälläpä on vieraanvaraiset isännät.
Meillä on kahdeksan koria limunaatia aivan teitä varten.
KERTTU (Tytöt nauravat.)
Kahdeksassa pullossakin olisi liikaa.
Suu kiinni, kokki! — Se valehtelee, kirottu — mutta saattaa sitä vähän erehtyäkin näin rahteerinkiasioissa, kun ei ole naisen lempeää ohjausta saatavissa.
Mutta siitä pulastahan on nyt päästy, kun on liitot tehty näiden neitojen kanssa.
PUOSU (Tytöille.)
Niin, mitäpä me sitä enää salaamme, — me ilmoitamme julkisesti, että tässä näette Kinnarin Matin, Mikkosen — ja minun tulevat morsiamet.
(Iskee muka silmää tytöille, että nämä antaisivat puosun narrata toisia, mutta tytöt eivät ole huomaavinaan.)
Kuinka morsiametko?
VIISU (Nauraa.)
Ei suinkaan!
Tytöt sanoivat meitä kutsutun tänne vieraiksi, eikä mistään lemmen liitoista ollut puhetta.
Hyvänen aika, lupasittehan te —
Enhän mitenkään osannut herra puosun pilantekoa todeksi uskoa.
Vieraiksi kyllä lupasimme tulla sekä tuoda toisiakin.
Aivan niin.
Vieraiksipa tietenkin, vieraiksi, mutta voisihan meidät nyt koetteeksi ottaa vaikka sulhasen vaaliinkin, sillä eihän siitä tyttö pilaannu, vaikka kositaankin.
Kylläpä ne merimiehet olisivat äkkituumaisia.
Mitä siinä vitkastelee, jos ottaa ystävän, niin ottaa.
Ja jos ei ota, niin ei ota.
Minä teen jälkimmäisellä tavalla.
ANNI, EMMA y.m.
Ja minä.
Siis olemme kaikki hävinneet vedon.
Minkä vedon?
Paras on kai tunnustaa asia selväksi.
Parasta lienee.
No se oli sillä tavalla, että me löimme merellä vetoa, kuka ensimmäiseksi saisi ystävän maihin tultuamme — tietysti naisystävän — ja ken viimeiseksi tässä jäisi, maksaisi vedon.
Siksihän meillä oli niin kiire kihloihin päästä, kun aika loppuu tänään.
Kyllä ne merimiehet ovat aika veitikoita.
Ja tytöt vielä suurempia veitikoita — mutta mi nä en vielä tunnusta hävinneeni, vaan teen morsiamen vaikka puusta.
Tuolla menee Jaakopsonska laiturilla. Hän varmaan hyväksyisi puosun tarjouksen.
TYTÖT (Nauravat.)
Ihan varmaan.
Matami hoi. Tulkaa vähän tänne. Olkaa niin hyvä.
(Jaakopsonska, iso, joko hyvin laiha tai hyvin lihava nainen, tulee. Tytöt tervehtivät häntä nauraen.)
No mitä lystiä täällä pidetään?
Päivää, matami. Oletteko niinkuin avioliittoon vapaa?
Miehestä erossa nykyään, mutta eipä tuohon eri kiirettä ole, miten niin?
Minun kun pitäisi päästä kihloihin, mutta ei ole morsianta.
No siitä pulasta kyllä voin sinut päästää. Tuossa on käsi.
(Naurua.)
Tuota — tuota (katsoo Jaakopsonskaa.) Jos sentään mietitään vähän aikaa — tuota — ota sinä, Kinnari.
KINNARI (Menee topakasti Jaakopsonskan luo, katsoo tätä, mutta polvet rupeavat tutisemaan ja hän sanoo arasti.)
Ei — en minä uskalla.
JAAKOPSONNI (Tulee päissään laulaa rallattaen.)
Rati rati rallaa, ja taivahalla, rati riti j.n.e.
Sehän on Jaakopsonni!
Lohikäärme!
(Juoksee kauhistuneena pakoon.)
Älä mene — älä mene, — kyllä minä sinut kiinni otan!
(Juoksee Jaakopsonin jälkeen huutaen tätä.)
TOISET (Nauravat; puosu on kauhistunut.)
KINNARI (Katsoo portaalta; toiset laidalta.)
Jaakopsonni juoksee kuin hengen edestä, mutta ämmä tavoittaa, ämmä tavoittaa — ei vielä — ei vielä.
Jaakopsonni juoksee hevoseen — — — jo ennätti hevosmiehen luo.
Nyt ne lyövät hevosta selkään — mamma jää, mamma jää!
(Yleinen huuto ja nauru.)
Pääsi pakoon. Kyllä nyt Jaakopsonni on pian Ruotsin puolella.
Hän ei varmaankaan tiennyt, että hänen entinen armaansa oli tullut tähän kaupunkiin.
Nyt taitaa minunkin olla parasta uskoa hävinneeni.
SOINI (On puhellut Kertun ja Arvin kanssa.)
Täällä on vielä eräs neiti, joka ei ole sanonut mitään näihin asioihin.
KERTTU (Nauraa.)
Mitä minulla olisi sanomista, kun ei ole mitään kysyttykään.
Kysytty! Kauneimmalle neitosista on siis rakkauden tunnustus tekemättä.
(Polvistuu.) Tässä teidän jalkojenne juuressa vannon.
Ja minä, ja minä, j.n.e.
(Puosu nousee.)
Kylläpä nyt kelpaa, vaikka ei äsken Jaakopsonska kelvannut.
Mitä neiti sanoo?
KERTTU (Iloisesti.)
Kyllähän minä merimiehistä paljon pidän ja sitäpaitsi olen orpotyttö, ettei suinkaan turva olisi haitaksi.
Sillä lailla, maailma valkenee — —
Mutta kai minä saan valita.
Annan teille sydämeni.
Ja minä, ja minä, ja minä, j.n.e.
Silkit.
Ja minä, ja minä, j.n.e.
Kullat.
Ja minä, ja minä, j.n.e.
Minä rupean sen kumppaniksi, kenellä on kihlat heti minulle antaa.
Minulla. (Hyppää ottamaan piilottamaansa arkkusta.) Tyhjä! (Sieppaa äkkiä hirmuisen suuren kellon liivinsä taskusta; Kertulle.) Tässä!
KERTTU (Nauraa.)
Onko tämä kihlakello?
TOISET (Nauravat; puosu panee kellonsa taskuun.)
Minulla on.
(Ottaa arkkusen ja antaa Kertulle, joka avaa sen toisten tyttöjen auttaessa.)
No, mutta minun päiviäni.
Siellähän ne varustukset ovat.
Katso peeveliä!
Niin kauniita.
KERTTU (Ujosti.)
Mikä minun tässä auttaa.
Minä panen vastaan, neiti on nuori. Teillä on joku naittaja tai holhooja. Veto ei ole voitettu, kihlaus ei ole laillinen.
Minulla ei ole holhoojaa eikä omaisia muuta kuin nuori veli.
Vaikkapa velikin, asia ei ole valmis.
NAPPULA (Tulee.)
Nyt ne perunat on kuorittu.
Eerikki!
(Rientää syleilemään veljeään.)
Kerttu!
Sinäkö se oletkin se Nappula, ja noin kasvanut.
Siinähän nyt on veli! Annatko sinä sisaresi naimisiin?
Kelle?
Puosulle —
En!
No entä Arville?
Arville kyllä. Sinä saat.
Kiitoksia.
(Arvi ja Kerttu syleilevät. Toiset huutavat eläköön.)
Mutta sinun pitää antaa sen keittää minullekin sitten kuin tulet laivaani kapteeniksi.
Tottahan toki Kerttu keittää molemmille.
Kyllä minä keitän.
Malttakaahan. Tuliko neiti täältä laivasta minua vastaan äskettäin.
Kyllä, kävin tiedustelemassa veljeäni.
Ahaa. Tässähän onkin pelattu oikein teatteria. Nyt minä ymmärrän, miksi neiti oli niin taipuvainen kihloihin menemään. Asia oli Arvin kanssa valmis. Katsos peevelin poikaa, kun voitti. Onnea, onnea! Siinä on kelloni sinulle vielä päällisiksi. Kelvanneehan tuo noin miehiselle miehelle.
Kiitoksia, puosu, te olette hyvä mies…
Pidä vain omasi, sillä kyllä niitä tyttöjä on minunkin varalle. Taitavatkin ulkomaalaiset minusta enemmän tykätä kuin kotipuolen tytöt… niillä on erilainen kauneusihanne.
Pulska mieshän puosu on, mutta eihän sitä niin äkkiä pidä toivoa.
Pitää antaa vähän ajatusaikaa.
Tietysti vähän miettimisaikaa.
Kyllä te osaatte, ai-jai-jai-jai — mutta nyt lauletaan ja maistetaan.
Onnea kihlatuille!
KAIKKI (Kilistävät ja huutavat eläköön.)
Kuoro n:o 10.
Lempi on valtias merellä ja maalla. Ei sitä kenkään vastustella saata. Vastahan vaan ottaa saan, rakkaus kun ovelleni kolkuttaa.
Toivomme hartaasti nuorille teille onnea lykkyä elämänne teille. Poikia pulskia paksuja, tyttöjäkin sieviä ja somia.
Nyt Suomen neitosille, täss’ läsnä oleville, me täydet maljat nostamme ja hartahasti toivomme, että myöskin meille maailman kulkureille sama onni koittaisi, ja armas vihdoin löytyisi.
No kyllä vain joskus saa kaikki kylkiluunsa, se vaikka oisi puusta. Siis oottakaa ja toivokaa, te kaikki saatte varmaan pienen oman armaan.
Lempi on valtias merellä ja maalla, ei sitä kenkään vastustella saata. Vastahan vaan ottaa saan, rakkaus kun ovelleni kolkuttaa
Tämähän on juhlallista. Viettäkäämme Arvin kihlajaisia oikein hupaisesti. Meidän on kaikkien mentävä iltapäivällä tansseihin, jotka ovat täällä likellä tavarasuojassa.
Siitähän tulee hauskaa.
Tietysti kaikki tansseihin.
Se on tietty! Sinnehän mekin olimme lopullisesti menossa. (Kumartaa puosulle.) Saanko pyytää puosua ensimmäiseen naisten valssiin.
Ja minä, ja minä…
No nyt on onni kerrassaan muuttunut. — Tuhansia kiitoksia, neitoset.
Tanssi onkin minun parhaimpia puoliani.
Senhän näkee jo puosun vartalostakin.
He he, vai huomaa sen jo päältäpäin.
TOISET TYTÖT (Nauravat.)
Tietysti.
Mehän voisimmekin laulaa sen merimieslaulun, jossa minulla on soolo-tanssi, että naiset näkevät.
Lauletaan vain.
Sehän olisi hauskaa nähdä.
Sadehatut päähän! Ja siitä säkeistöstä aloitetaan että »Kun nämä lasit on maisteltu» ja tietysti maistetaan nyt, että olisi syytä niin laulaa.
(Kaikki maistavat.)
Kuoro n:o 11.
Kun nämä lasit on maistettu, se toimi tulee uusi.
Kova oli seelein komento, kun laivaan tuli luusi.
Mutta hurratkaamme vain, sillä se on tapamme ain’,
vaivoja me nähdä saamm’, jotka seilaamme ulkomailla.
Blow boys, blow, to California,
there is plenty of gold,
so I’ve been told,
in the banks of Sacramento.
Kun maihin on päästy reilusti ja tultu kotirantaan,
siellä ne oottavat heilatkin, he sydämensä antaa.
Siis hurratkaamme vain, sillä se on tapamme ain’,
vaivoja me nähdä saamm’, jotka seilaamme ulkomailla.
Blow boys, blow, to California,
there is plenty of gold,
so I’ve been told,
in the banks of Sacramento.
Reiluista pojista tykkäävät nuo Suomen tytöt armaat.
He nahjukset luotansa lykkäävät, sen tiedämme me varmaan.
Siis hurratkaamme vain, sillä se on tapamme ain’,
vaivoja me nähdä saamm’, jotka seilaamme ulkomailla.
Blow boys, blow, to California,
there is plenty of gold,
so I’ve been told,
in the banks of Sacramento.
PUOSU (Huutaa.)
Taploo, taploo! Kuvaelma pian, pian!
(Loppusoiton aikana asettuvat kaikki äkkiä kuvaelmaan, mitä koomillisempaan, sitä parempi. Nuori pari keskessä, tytöt kahden puolen. Puosu seisoo takana pöydällä haaralla jaloin ja merimiehet mikä missäkin muka jossakin »asennossa».).
Eläköön!
Esirippu.