3. Samoin tai samanlaisten sanojen kertautuminen lähekkäin. Esim. Herkules tuli tienhaaraan, jossa häntä vastaan tuli kaksi jumalatarta. Molemmat jumalattaret koettivat häntä viehätellä itseään seuraamaan. Herkules viehättyi seuraamaan Siveyttä, mutta kieltäysi Himoa seuraamasta.
Jo edellä viittasimme kirjallisuuden viljelemisen suureen merkitykseen esityksen muodollisen puolen kehittäjänä. Yhtä suuri vaikutus on sillä kielen käyttämiseenkin nähden. On henkilöitä, joilla ei ole tarpeellista kieliopillista pohjaa, minkä perusteella voisivat käyttää taatusti virheetöntä kieltä, mutta jotka kirjakieltä tarkkaamalla ovat omanneet aivan tyydyttävän kielitaidon. Siitä on esimerkkinä moni kansanmies, joka ei tunne ainoata kieliopin sääntöä, vaan järkevän ja huomioivan kirjallisuuden viljelemisen kautta on saavuttanut suuremman varmuuden kielen käytössä kuin moni kielensääntöjen pintapuolinen tuntija. Kirjallisuutta lukiessa on siis sisällyksen ohessa erittäin tarkattava kielellistä asua ja siitä ohjausta otettava.
Somistuskeinoja.
Esitystavan viehättäväisyyttä, elävyyttä ja sattuvaisuutta sekä kielen sointuisuutta voi lisätä muutamilla erikoisilla keinoilla. Sanomme niitä somistuskeinoiksi eli kielikuviksi. Semmoisia ovat esim. seuraavat:
1. Alkusointu (alliteratsiooni). joka syntyy siten että kaksi tahi useampia samalla kerakkeella tai ääntiöllä alkavia sanoja asetetaan peräkkäin tahi lähekkäin.
Esimerkkejä. »Oma maa Mansikka, muu maa mustikka.» »Soisin Suomeni hyväksi, maani marjan kasvavaksi.» Kevät herkesi, järvi purki jäänsä ja sinivuokko silmänsä avasi.
2. Saman sanan toistaminen antaa sopivasti käytettynä esitykselle painokkuutta.
Esimerkkejä. Paljon on tämä kansa kestänyt, se on kestänyt korpiemme jäykän vastuksen, kestänyt hallan turmat, kestänyt sodan turmat ja nälkäkuoleman tuskat, vaan ei ole sortunut. — Siinä, missä äsken vallitsi ikuinen yö, helotti nyt päivän hopeaterä; missä äsken kaikkeuden usvat vyöryivät, siihen nyt maa muotoutui; missä äsken kuolema vallitsi, siinä nyt elon suoni voimakkaasti löi. Käy kanssani, mies, käy! Tule, lapseni, tule!
3. Kiihtymiseksi eli yltymiseksi (klimax) sanotaan vaikutuksen asteettaista kartuttamista kohoamalla pienemmästä kuvasta suurempaan.
Esimerkki. Se vasta ääntä! Se täyttää vuoret, vainiot ja loukot, se kasvaa, paisuu, nielee sotajoukot ja vyörykkeenä vierii laaksohon. (Runeberg).
4. Laimenemiseksi eli alenemiseksi (antiklimax) nimitetään vaikutuksen lisäämistä alenemalla asteettain suuremmasta pienempään.
Esimerkki. Jumala siunatkoon kallista synnyinmaatamme, hän siunatkoon hallitsijaamme ja hänen neuvonantajiansa, kaikkia virka- ja palvelusmiehiä, opettajia ja kasvattajia, hän siunatkoon meitä itsekutakin!
5. Vertauksellinen sanankäyttö on jonkun käsitteen kuvaannollinen eli vertauksellinen esitys.
Esimerkkejä. Kultainen päivänkehrä, päivän hopeaterä (aurinko), silmäin pohjaton meri (sielukkuus), elämän myrskyt (vastoinkäymiset), elon ilta (vanhuus), kalman kammio (hauta), idän irju (itäinen viima).
6. Sananpartta käytetään jonkun ajatuksen lyhyenä, sattuvana ilmaisijana ja varmentajana.
Esimerkkejä. Kukapa meistä välittäisi: »ei sääsken ääni taivaaseen kuulu». — Hän on poissa, hän ei enää koskaan palaja keskuuteemme: »tulee mies merentakainen, ei tule turpehen alainen». — Naisten puoleen meidän on tässä asiassa käännyttävä, sillä: »karjassa talon juuri, emännässä karjan juuri».
7. Huudahdusta käytetään huomion kiinnittämiseksi johonkin erityiseen kohtaan.
Esimerkki. Katsokaa: päivä helottaa! Kuulkaa: aalto vapaana soittaa keväistä säveltään!
8. Kysymyksellä tahdotaan kiinnittää huomio sisällykseen ja antaa sille painokkuutta.
Esimerkki. »Kussa olit sinä silloin, kun minä maan perustin? Tiedätkö, ken on sen kulmakivet laskenut? Kuka on sulkenut meren ovinensa? Kuka sanonut aalloille: tähän asti ei etemmä? Tiedätkö ken on sateen isä? Ken on synnyttänyt kastepisaraiset? Kuka pitkäisen leimaukset lähettänyt?» (Job).
9. Olennoimisella eli personoimisella halutaan antaa esitykselle elävyyttä, kuvaamalla eloton esine eläväksi olennoksi.
Esimerkkejä. Mies makasi, vaate valvoi (nukkui koiranunta). — Miekka siihen vastaeli: »miks en söisi mielelläni, söisi syyllistä lihoa, viallista verta joisi?» (Kalevala).
10. Äänen mukailua (onomatopoeesia) käytetään kuvaamaan alkuperäisiä luonnonääniä.
Esimerkki. Sen käsissä nurkat vonkuu, hongat voihkaa, aallot pauhaten roiskuvat kallioita vasten, rannan kaislikko kimakasti viheltää ja venhe jysähdellen lyö vanhan natisevan laiturin kylkeen.
11. Nykyistä aikaa käyttämällä menneen ajan sijasta tapahtuma ikäänkuin siirretään lähemmäksi ja tehdään siten taitavammaksi.
Esimerkki. Korpraali kertoo: »Silloin hurraahuuto kaikuu. Keisari tulee, ratsastaen uljaalla, valkoisella oriilla. 'Starova rebjataa', huutaa hän armeijalle.» (»Saimaan rannalla»).
12. Sala-ivalla (ironia) lausutaan pilkka päinvastaisessa muodossa.
Esimerkki. Renki kehuskelee kylällä: »Se meidän emäntä se vasta lujaa ja huolellista työtä tekee: leivänkin leipoo tiiviin kuin tinakakun.»
Kielikuvat, kuten sanottu, ovat somistuskeinoja, mutta huomata tulee että niitä on käytettävä säästeliäästi ja ennen kaikkea johdonmukaisesti, s.o. samaa ajatuksen juoksua on pidettävä yllä loppuun asti. Muuten ne helposti viettelevät liiallisuuteen, jopa luonnottomien ja suorastaan hullunkuristen kuvien käyttämiseen, jolloin ne somistamisen sijaan vaan rumentavat esitystä ja tekevät sen naurettavaksi. Ken vähänkään huomaavasti tarkkaa vähemmän kehittyneiden henkilöiden kirjoituksia, puheita ja esitelmiä, huomaa pian mitenkä äärettömästi tässä suhteessa tehdään virheitä. Mainitkaamme esimerkkinä ainoastaan seuraavat:
Kuoleman viikatemies niitti varhain tämän ihanan ruusun. (Ruusuja poimitaan tai katkaistaan, ei niitetä.) Uskonpuhdistuksen henki puhalsi kumoon kaikki luostarit niissä maissa, joissa se pääsi juurtumaan. (Henki pääsi juurtumaan). Mutta juuri niillä pauloilla, joita hän viritti muiden eteen, hän kaivoihin oman hautansa. (Pauloilla kaivetaan hautoja). Hän hiihti ladun, jolle koko myöhempi tutkimus perustuu. (Perustuu ladulle).
Lopputoivomus.
Edellisessä olemme selvitelleet sisällökkään ja sujuvan kirjallisen esityksen pääehdot. Tähän tulee vielä lisätä että nämä vaatimukset eivät koske ainoastaan kirjallisia tehtävää, vaan myös kaikkia suullisia esityksiä. Eikähän esim. vapaasti esitetty puhe olekaan useasti muuta kuin muistiin luettu kirjallinen esitys. Samoin tulee lyhyen, satunnaisen lausunnon jossakin keskustelussa täyttää sisällyksen ja muodon vaatimuksia.
Vaatimuksia ja huomioon otettavia puolia on, niinkuin olemme nähneet, varsin runsaasti, ja niitä on koetettava täyttää. On pyrittävä täydellisyyteen niin suhteessa kuin toisessa.
Mutta vaatimukset eivät saa meitä pelättää. Niiden kaikkien silmälläpito yhtä aikaa tuntuu kyllä aluksi hankalalta. Mutta vain aluksi. Huomiokykymme vähitellen tarkistuu, kunnes ohjeet painuvat veriin, kasvavat luontoon. Jokainen huolella suoritetta yritys, vaikkapa se ei sillä kertaa täydelleen onnistuisikaan, on edistysaskel. Edistyminen taas varmistaa pyrkimystämme ja selventää päämaaliamme, kunnes meistä vähitellen varttuu pystyvä kynäilijä.