Title: Taikapeili
Nelinäytöksinen satunäytelmä
Author: Larin-Kyösti
Release date: October 19, 2023 [eBook #71912]
Language: Finnish
Original publication: Jyväskylä: K. J. Gummerus Oy, 1916
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/71912
Credits: Tapio Riikonen
Nelinäytöksinen satunäytelmä
Kirj.
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1916.
IMANDRA, Suvikunnan kuninkaantytär.
KAUKOVALLAN PRINSSI, kuljeksiva kuninkaanpoika.
OTRO, hänen ystävänsä.
HOVIHERRA, |
HOVIROUVA, | kuninkaantyttären holhoojia.
INKERI, kamarineiti.
KEPULI, |
HEPULI, | kujeilijoita.
Hoviväkeä, keihäsmiehiä, morsiuspiikaisia, paimentyttöjä,
soittajia y.m.
Linnan etuhuone.
(Hovirouva tulee toiselta, hoviherra toiselta taholta, tekevät naurettavia kumarruksia ja niiauksia, asettavat sormet suulleen ja sipsuttavat prinsessan huoneen ovelle ja tirkistävät avaimen reijästä.)
HOVIROUVA. Kuulitteko?
Kyllä minä kuulin.
Kuulkaa, kuinka prinsessa mellastaa. Nyt hän heitti jotain lattialle, ai!
Kaulakoristeen, jonka hän sai korkealta kosijalta. Rasavilli!
Hän on mahdoton! Eilen hän tahtoi pukeutua ryysyihin ja kulkea paljain jaloin.
Tuittupää, oikullinen orpo. Hänellä ei ole ikäistensä seuraa. Eilen hän näki linnanikkunasta paimentyttöjen ajavan lammaskarjaa ja nyt hän tahtoo olla paimentyttönä.
Hänen täytyy tottua hovitapoihin. Meidän velvollisuutemme on opettaa ja ohjata häntä.
Mutta hän ei tottele, tekee ja sanoo kaikki päinvastoin. Olisiko syy…
Syy meissä, minussa? Minä olen aina hyvällä esimerkillä koettanut…
Hänen pitäisi saada kuulla soittoa, tanssia ja iloita. Ja sitten pitää hänen rakastua. Minäkin…
Tekin..? Hän ei huoli kenestäkään. Kääntää kosijoille selkänsä tai tekee heistä pilkkaa.
Eilen hän istui pitkän aikaa tornikomerossa ja uhkasi vaijeta kokonaisen viikon… Mutta pohjaltaan hän on hyvä, hän antaa almuja.
Te olette pilannut hänet. Te olette niin kevytmielinen. Eilen te nipistitte kamarineitiä korvasta, te, te…
Mi, minä, armollinen rouva, olen aina ollut vain teidän nöyrin palvelijanne. Mutta nyt prinsessa tulee, vetäytykäämme syrjään.
(Hoviherra ja -rouva poistuvat perälle.)
IMANDRA (tulee paljain jaloin ja hajalla hapsin, kamarineiti rientää hänen jälessään. Prinsessa heittäytyy maahan.)
Minun on niin ikävä, ikävä että… minä purisin!
Menemmekö kutomaan kultakangasta? Sehän huvittaa teidän korkeuttanne.
Ei, ei! Minä osaan jo sen taidon. Minä olen kyllästynyt koreihin pukuihin ja koreihin puheihin.
Nouskaahan, armollinen prinsessa, joku voi tulla!
Joku kosija? Hahhaa, muistatko, sitä viimeistä minä nipistin nenästä.
Hyi, prinsessa, kuinka te olitte häijy.
Niin, hovirouva sanoo minua häijyksi ja minä tahdon olla häijy, niin häijy, että ne ajavat minut linnasta.
Kultavaunuissa te kerran linnasta ajatte, te olette niin kaunis ja maan kuulu, että tänne saapuu ruhtinaita aina Arapiasta kameleilla, kuormitettuina kullalla ja kalliilla kivillä.
Minä en tahdo olla kaunis, katsos kuinka minä olen ruma! Sano, enkö minä ole ruma! —(vetää kasvonsa ryppyihin.)
INKERI (leikillä)
Ruma kuin hyypiä. Mutta jos nyt saapuisi se Kaukovallan prinssi, josta huhu käy.
Kaukovallan prinssi? Keimeileva kenokaula?
Ei! Sorea, solakka, yhtä viisas kuin viehkeä. Hän kulkee tuntemattomana kuin tuhannen yön ruhtinas.
Jos hän tulee minua kosimaan, niin minä nokean naamani, kynsin kuin kissa tai juoksen linnankaivoon.
Suokaa minun sukia suortuvianne. (Nostaa prinsessan ikkunan ääreen.)
No, teehän niin. Mutta lue samalla sitä hauskaa kirjaa paimenesta ja metsätytöstä!
INKERI (järjestäen tukkaa, lukee)
— — — Ja paimenpoika kulki metsälähteelle, jonka luona istui ihmeen ihana metsätyttö. Paimenpoika koristi hänen päänsä mesikukilla, syötti häntä mesimarjoilla, soitteli paimenpillillään, hyväili häntä kuin katrastaan, ja he nousivat, kulkivat tanssien ilossa ja rakkaudessa läpi hämyisen metsän — — —.
Oh, olisinpa metsässä ja kohtaisin kauniin ja kainon paimenpojan! Täällä minä tukehdun. Minua inhoittaa kaikki hovitavat, tanssin- ja soitonopettajat! Hyi! (Sylkee).
Ai, ai, ei saa sylkeä!
Mutta minä sylen vaan! Hyi! (kurkistaa ikkunasta). — Kas tuolta tulee paimentyttöjä! Hei, hei, tytöt, tulkaa tänne!
Mutta prinsessa, ne ovat niin likaisia.
Mutta minä tahdon!
Pistetään toki kultakruunu päähän ja kultakengät jalkaan!
Ei, ei, kruunu painaa ja kengät puristavat.
Mutta hovirouva pistää mustaan komeroon.
Pistäköön vaan! Minä tahdon olla kuin likainen paimentyttö. (Paimentytöt tulevat.) Tässä on mesikakkuja! Kuulkaas, miltä ketunleivät maistuvat, tuleeko niistä kieli vihreäksi? Näyttäkää kieltänne! Kas niin. Sehän on punainen niinkuin minunkin. (Näyttää kieltään, tytöt nauravat.)
Mutta prinsessa!
Mutta miksei teillä ole koreita vaatteita eikä mesikukkia kiharoilla?
Me koristamme itseämme vain sunnuntaina.
Ja minun pitää olla koreana joka päivä, siksi ei se tunnu miltään. Minä tahtoisin kulkea metsässä puettuna repaleisiin vaatteisiin. Annahan, kun koetan! (Aikoo ottaa tytön röijyn.)
INKERI (estää)
Ei, ei, siinä voi olla pieniä — eläviä.
Hellan lettu, minä en koskaan näe täällä linnassa pieniä eläviä. Mutta osaattehan tanssia. Tanssikaa!
(Tytöt tanssivat.)
Kuinka se on kaunista! Siinä ei ole kumarruksia eikä polven koukistuksia. (Syöksyy keskelle tanssia.) Hih!
HOVIROUVA (tulee)
Mitä tämä merkitsee! Prinsessa, kuinka te käyttäydytte! Tämä on kauhea rikos hovisääntöjä vastaan. Avojaloin ja hajalla hapsin!
Minä en välitä säännöistä! Piti, piti, piti!
HOVIHERRA (liehutellen nenäliinaa)
Hirvittävää! Mikä katku!
HOVIROUVA (pirskottaen hajuvettä)
Tuulettakaa huonetta! Ja te karjatytöt, lähtekää heti tiehenne!
(Tytöt pois.)
Ei, ei, minä tahdon mukaan. Minä tahdon tanssia heidän kanssaan.
Kamarineiti, viekää armollinen prinsessa heti pukuhuoneeseen, sillä kohta tulee tänne Kaukovallan prinssi ja hänen ystävänsä hovitaidemaalari!
Jos he tulevat, niin minä rupean rääkymään tai hypin harakkaa. Joko minä alan? (Tekee liikkeen).
Ä, älkää toki, tuuliviiri prinsessa…!
Minä en tahdo olla prinsessa!
Vaan harakka!
Hirveätä, harakka!
Armollinen rouva! Hyppikää minun kanssani harakkaa!
Olenko minä harakka?
Hahhaa!
Mitä te räkätätte! Te pilaatte prinsessan.
Hahhahhaa, harakka! (Juoksee tiehensä, Inkeri hänen jälessään.)
Ei, tämä menee jo liian pitkälle, minä ihan halkean harmista.
Hoviherra, te olette kelpaamaton kasvattaja, te turmelette koko hovin.
No, no, armollinen, muistattehan, te itsekin… hypitte nuorena harakkaa! Muistatteko, kerran puutarhassa ollessamme…
Siitä on jo kulunut monta vuotta, kun…
… Kun minä katsoin teihin kuin kuningattareeni.
HOVIROUVA (keimaillen)
Oi, kuningattareen! Anteeksi! Minä kiivastuin. Miettikäämme kasvattavia keinoja.
Prinsessaa hemmoitellaan, vuoroin peloitetaan. Seuratkoon kerran oikkujaan, olkoon paimentyttönä, niin hän saa nähdä, onko se niin hauskaa ja runollista.
Te olette oikeassa. Tehkäämme niin, jollei hän suostu Kaukovallan prinssiin. Menkäämme nyt katsomaan prinsessaa! (Hovirouva ja hoviherra menevät.)
(Kaukovallan prinssi ja Otro tulevat.)
Minä näin hänet taas ikkunassa. Mikä suloinen, kiehtova kuva! Sellaista sinä, Otro, et koskaan ole ikuistanut.
Me olemme vaeltaneet kauan tuntemattomina, nyt olette onnenne ovella. Mutta olkaa varovainen, prinsessa kuuluu olevan omituinen ja oikullinen.
Mutta paimentytöt kertoivat hänestä vain hyvää. Minä vapisen onneni odotuksesta.
Teidän korkeutenne! Ette ole ensimmäinen, jonka prinsessa on karkoittanut.
Mitä? Kuulin ääniä.
Sieltä tulee jo tuulispää! Olkaa vatuillanne! (Vetäytyy syrjään.)
IMANDRA (Toisessa jalassa kenkä, toinen puoli päätä on palmikkona.)
Mitä? Kuka te olette, mitä te täällä teette?
Olen Kaukovallan prinssi! Armollinen, armas prinsessa! Kuulu kauneutenne on minut tuonut tänne kaukaiselta maalta. Te olette kuin ihana ilmestys.
Minä en ole kaunis enkä armollinen. Katsokaa! (Vetää tukan silmilleen.) Minä onnun.
Se johtuu siitä, että nousitte ehkä vuoteestanne väärällä jalalla.
IMANDRA (tehden eleitä)
Ja minun nenäni on väärässä ja silmäni vinossa. (Vääntelee nenäänsä ja silmiänsä.)
Sallikaa minun suudella ruusuista kättänne. (Tarttuu käteen.)
Hyi, siinä saitte! (Tukistaa prinssiä.)
Prinsessa, minä en ole tullut tänne tukistettavaksi vaan…
Vaan?
Pyytämään teidän kunnioitettavaa kättänne.
Mitä, kättäni? Mitä te sillä tekisitte? Onhan teillä käsiä itsellännekin.
Minä tahtoisin laskea sydämeni teidän jalojen jalkojenne juureen.
Nyt te puhutte kuin sydämenne olisi kurkussanne. Älkää puhuko tyhmyyksiä, olettehan viisas mies.
Se ilahuttaa minua kuullessani sen teidän suloisesta suustanne.
Miksi olette imelä niinkuin muutkin korkeat kosijani? Minä olen väsynyt teihin, koko hoviin, kaikkeen, kuuletteko!
Niin minäkin, siksi lähdin etsimään jotain uutta. Minä haukottelen usein hoviherrojeni seurassa.
Nyt minä pidän teistä. Haukotelkaamme yhdessä! Kun minä katselen teitä, niin olettehan sentään ihmisen näköinen. Kunhan olisitte paimenpoika ja soittaisitte paimenhuilua!
Ja jos minä olisin paimenpoika?
Silloin minä, minä tanssisin kanssanne lähteellä. Osaatteko soittaa huilua?
Minä rakastan tietoa, taitoa, soittoa ja — teitä, armollinen autuuteeni.
Joko taas! Mutta kuulkaas, hyppikäämme harakkaa!
Harakkaa? En minä osaa!
IMANDRA (alkaa hyppiä)
Katsokaas, näin!
Hahhaa!
Kuka nauroi!
Harakka!
Näin minä hyppään häissäkin. Hahhaa!
HOVIROUVA (ja hoviherra rientävät esille)
Mikä häväistys! Prinsessa! Nouskaa heti! (Hovikumarruksia.)
Pieni, kiltti prinsessa, muistakaahan, että te olette suuren Suvikunnan valtijatar!
Kaukovallan prinssin puolesta saan minä kunnian kosia Suvikunnan valtijatarta ja huomenlahjana tuon minä tämän ihmeellisen peilin, joka tekee ruman kauniiksi ja päinvastoin.
IMANDRA (katsoo äkkiä peiliin ja kirkaisee)
Mitä minä näen? Oman irvikuvani! Hyi! Uskallatte tehdä pilkkaa!
(Heittää peilin permannolle.) Kas noin!
Oi, mitä te teitte! Te särjitte taikapeliin!
Taikapeilin? Hui, hai! (Juoksee tiehensä.)
Kultakruunuineen ja kultakengät jaloissa täytyy prinsessan heti palata pyytämään anteeksi suur'armolliselta, hänen korkeudeltaan Kaukovallan prinssiltä. (Menee hullunkurisesti niiaten.)
PRINSSI (Poimien peilinpalasia, jotka hän kätkee taskuunsa.)
Älkäähän toki…! Kuulkaas, herra hoviherra, mitä me nyt teemme, minä olen aivan hullaantunut teidän tuittupää prinsessaanne!
Prinsessan omista puheista sain minä oivan ajatuksen. Teidän korkeutenne, pukeutukaa paimenpojaksi! Minulla on mukanani tuolla pilarieteisessä paimenviitta, hattu, huilu, keltainen tekotukka.
Otro, sinä olet aina kekseliäs! Mene tuomaan valepukuni!
Vanha valepukunne, jota usein olette matkoillanne käyttänyt. Minä juoksen heti noutamaan! (Menee.)
Hoviherra, me näyttelimme usein hovissani paimennäytelmiä.
Toista on näytellä paimenelämää ja toista on elää paimenelämää. Se olisi opettavaista prinsessallekin.
Aivan niin, hyvä hoviherra.
OTRO (palaa)
Kas tässä, teidän korkeutenne, tulkaa tänne! (Vetäytyvät syrjään, prinssi pukeutuu paimenvaatteisiin ja -kenkiin.) Minä tunnen teidät yhtä hyvänä näyttelijänä kuin valtijaana ja naissielun hallitsijana. Kas noin, vielä hiukan keltamaalia kulmakarvoihin!
Minä olen valmis. Nyt alkaa näytelmä, minkä toivon päättyvän onnekseni.
Hyvä, minä menen sanomaan prinsessalle, että täällä odottaa eräs paimenpoika. (Menee.)
Ja minä menen edeltäpäin valmistamaan metsästysretkeä. (Menee.)
IMANDRA (tulee kultakruunu päässä ja kultakengät jaloissa, vastahakoisesti, pyyhkien kyyneliään, katsoen maahan, samassa alkaa hän nauraa väkinäisesti.)
Minä tulin pyytämään… Ei! Oh, minä nauran, vaikka pitäisi itkeä.
Kas, eihän täällä ole prinssiä! Paimenpoika, mitä sinä haet?
He, en minä tiedä.
Mikä on nimesi, tiedätkö sen.
Metsä-Matiksihan minua sanotaan.
Sinussa on metsän tuoksua.
Kerrotaan, että tässä linnassa olisi hyvin kaunis mutta häijy prinsessa.
Minäkö häijy! Mutta missä minä olen ennen kuullut sinun äänesi?
Ehkä unissanne.
Ihmeellistä, niin minä olen kuullut sen kuin unissani, se on ikäänkuin kutsunut minua metsään, vuorille, virroille, lähteelle, jonka luona minä olen istunut sitoen kukkaseppeltä.
Minä olen niin usein, usein kulkenut linnan ohi ja kurkistanut ikkunoihin.
IMANDRA (veitikkamaisesti)
Mitä varten? Kyllä minä arvaan.
Niin, arvatkaas!
Ehkä minun tähteni, hihii.
PRINSSI (huokaillen)
Nii — niin.
Nii — niin. Että uskalsit kurkistella korkeata prinsessaa, jolla on kultakruunu päässä ja kultakengät jaloissa.
Minä olen vain köyhä paimenpoika. Hohoo, niin.
IMANDRA (huokaillen)
Hohoo, niin. Mutta merkillistä, kuinka sinä olet Kaukovallan prinssin näköinen.
Niin sanovat ihmiset. Meitä voisi luulla kaksosiksi.
Oletko sinä koskaan nähnyt Kaukovallan prinssiä?
Kyllä, kyllä, useinkin… Olin kerran Kaukovallan hovissa.
Mitä sinä siellä teit?
Minä kerron. Palvelin kerran prinssin hovissa…
Ja opit hiukan hovitapoja?
Minut oli otettu sinne yhdennäköisyyteni takia.
En ymmärrä.
Minun toimenani oli olla ylimpänä kättelijänä.
Kättelijänä? Nyt ymmärrän sinua vielä vähemmin.
Minun piti kätellä kaikkia armonanojia, kun prinssi valtaistuinjuhlien aikana väsyi kattelemaan kansaa.
Elit kättesi työllä, hahhaa!
Mutta sitten alkoivat hoviherrat epäillä minua yhdennäköisyyteni takia.
Entä sitten?
Sitten ajoivat minut pois.
Poika parka!
Mutta prinssi hankki minulle kuninkaallisen karjankaitsijan viran.
Todellakin! Sinä olet kuin prinssin kuva, eikä sinua erottaisi juuri muusta kuin puvusta ja tukasta.
Mitäpä te, korkea prinsessa, välitätte paimenparasta, jolla on paraat päällä ja loput kainalossa.
Mitä sinulla on siellä kainalossa?
PRINSSI (pyyhkien silmiään)
Paimenhuiluni, ainoa iloni!
Mutta mitä sinä itket?
PRINSSI (tukahuttaen itkuaan)
Pidättekö kovin prinssistä?
Kuules poika! Soitapa huilulla, niin minä tanssin. Tästä tulee hauskaa!
Minä soitan vain yhdellä ehdolla.
Sano se pian!
En minä kehtaa.
Kyllä sinä saat kehdata.
Niin, että minä saan yhden suunannin jokaisesta paimenpolskasta.
Suunanti, hihii, mitä se on?
Sitä, että minä asetan huuleni teidän huuliinne.
Eikö sen kummempaa. No!
No, nouskaa varpaillenne. Noin!
Ah, kuinka se oli makeaa, makeampaa kuin kaikki kuninkaallisen kyökkimestarin mesikakut. No!
No, mutta minä soitan ensin.
Ei sinun tarvitse soittaa, soita sitten metsässä! No! (nousee varpailleen, prinssi aikoo suudella. Hovirouva ja hoviherra tulevat.)
Mutta prinsessa, tämähän on kauheata, te annatte suuta vieraalle paimenpojalle!
Niin minä teenkin, en minä enään huoli pitkistä enkä pienistä prinsseistä.
Holhoojana otan minä kultakruunun päästänne, te ette ole enään arvokas sitä kantamaan.
Minä lähden tämän paimenen kanssa, minä sidon päähäni kukkaisen kruunun.
Tapahtukoon tahtonne! Minä pesen käteni.
Hajuvedessä! Metsässä on ihanampi tuoksu.
HOVIROUVA (suuttuvinaan)
Menkää, me emme enään vastaa teoistanne!
Minä vastaan itse teoistani. Tiedän, etten kulje väärillä poluilla.
Kaikki polut vievät kuitenkin kotiin. Hyvästi prinsessa!
Hyvästi — vaan, hyvä hoviherra ja te — hovirouva! (Tekee kömpelöitä hovikumarruksia.) Nöyrin palvelijanne! Paimenpoika, soita nyt huilullasi! (Prinssi soittaa, Imandra tarttuu hänen käsivarteensa, ikäänkuin tanssien poistuvat molemmat.)
HOVIROUVA (käyttäen hajuvesipulloa)
Lähettäkäämme kuitenkin kamarineiti mukaan.
Tehkäämme niin. Saanko tarjota käsivarteni. (Hoviherra ja hovirouva tekevät hullunkurisia kumarruksia.) Oi, nuoruus, oi, vihreä nuoruus, minun kuningattareni! Äst!
Mitä te teitte?
Anteeksi, minä aivastin.
Oo, te…
Teidän hajuvetenne…
HOVIROUVA (aivastaa)
Äst! Oo, anteeksi…!
HOVIHERRA (aivastaa)
Äst! Terveydeksenne!
Metsä.
IMANDRA (tulee paimeneksi puetun prinssin seurassa)
Missä me nyt olemme?
Metsässä, Kaukovallan prinssin valtakunnassa.
Kaukovallan prinssin, oh!
Muistatko häntä vielä?
Minulle on kaikki kuin unta!
Tämä on ihanaa unta valveilla.
Me olemme kulkeneet kauan ja kauvas. Minä olen väsynyt, minä en astu enää askeltakaan.
Olemme eksyksissä.
Mitä me nyt teemme?
Levätkäämme!
Oi, tässä on lähde ja kukkia! Sido minulle seppele!
PRINSSI (sitoo seppelettä)
Se hoviherra otti sinun kultakruunusi. Se oli minun syyni. Miksi tulin linnaan?
Eipäs kuin oma syyni. Tämä suvinen seppele on keveämpi. Enkö minä nyt ole kuin se ihmeen ihana metsätyttö?
Et ole syntynyt metsässä vaan hovissa.
Täällä on niin kummallinen rauha. Minä ja sinä yksin. Mutta minä en tunne sinua vielä. Minusta tuntuu kuin et sinäkään olisi syntynyt metsässä. Minä olen kai nähnyt sinut unissani.
Jatkukoon tämä uni aina.
Mutta hovissa minä aina heräsin painajaiseen. Olenko minä paha? Nyt minä tahdon nähdä kuvani. Onko sinulla peiliä?
Vain peilin siru. Minä löysin sen hovin lattialta.
Kaukovallan prinssin noitapeilin? Minä en uskalla siihen katsoa.
Katsele nyt vaan!
Luulikohan prinssi tällä noitapeilillä lumoovansa? Siinä erehtyi!
Et uskalla.
Minä tahtoisin katsella, minä en tohdi, mutta… minä katson vaan. Voi, kuinka minä olen ruma, nenä on väärässä, se venyy, venyy ja silmät! Silmät ovat nurin päässä! (Viskaa peilin maahan.)
PRINSSI (kätkee peilin)
No, no! Kukaan ei voi nähdä itseään mistään peilistä. Onnellisinta on nähdä kuvansa toisen olennon silmässä.
Mutta lähteensilmä! Minä katson siitä. Minähän seison ihan päälläni!
Onko tämä metsä noiduttu?
Niin tosiaankin, tämä metsä on omituinen.
Minä tunnen niin omituista — täällä. (Osoittaa vatsaansa.) Minä kuulen ikäänkuin pieni kissanpoikanen naukuisi. Mitä se on?
Se on pieni peikko.
Peikko, uh!
Nälkä.
Minä en ole koskaan kärsinyt nälkää.
Kiitä kyökkimestaria.
Kiittääkö kyökkimestaria? Miksi?
Täällä on kyökkimestarina mestari Nälkä (Kohottaa olkapäitään.)
Kyökkimestari laittoi niin makeita mesikakkuja.
Tässä on ketunleipiä, taikinanmarjoja ja juopukoita.
IMANDRA (syö ahneesti)
Anna, anna! Minä syön ja syön, mutta se peikko vain parkuu. Oh, kuinka minun on nälkä! Ja minä luulin, että tämä oli niin ihanaa. Sinä olet paha poika. Tuo paikalla mesikakkuja!
Mistä minä ne tuon? Mutta prinsessa sanoi silloin hovissa, että suunanti oli makeampaa kuin mesikakut. Koetelkaamme!
Niin — hovissa. Elääkö sillä?
Ei sillä elä sen enempää kuin kuunvalollakaan.
Hyi, sinä kiusaat minua, sinä pilkkaat minua, sinä, sinä…
So, so, itsehän sinä suostuit tulemaan kanssani.
Mitähän hoviherra ja hovirouva nyt tekevät?
Istuvat päivällispöydän ääressä ja juovat ruokaviinejä.
Eikö täällä ole viiniä?
Ei, mutta lähteessä on vettä. (Ammentaa vettä käteensä.)
Eikö täällä ole edes kristallimaljoja?
Juo minun pivostani.
IMANDRA (juo)
Oh, en olisi luullut koskaan, että vesi maistuu niin hyvälle!
Ehkä se nyt maistuu paremmalle kuin viini.
Mutta katso, kultakenkäni ovat ihan rikki ja pukuni repaleinen.
Minä teen tuohikengät.
Minä olen nyt ihan kuin ne paimentytötkin. Ei prinssikään minua nyt tuntisi, kun en ole pessyt kasvojanikaan moneen päivään. Varmaan nyt prinssi nauraisi minulle.
Ehkä se prinssi tuntisi. Prinssi kuuluu olevan täällä metsästämässä.
Minä menen pyytämään häneltä ruokaa?
Ei, ei, minä en tahdo tavata prinssiä. Sinun täytyy hakea ruokaa vaikka maan alta. Kuule, sinun täytyy!
Nöyrin palvelijanne! Minä menen.
Alatko sinäkin puhua hovikieltä — täällä metsässä. Ei, ei, älä mene, minä pelkään olla yksin metsässä.
Minun täytyy mennä, niinhän sanoit. Kerran täytyy tottua yksinäisyyteen.
Minä en ole koskaan ollut yksin.
Yksin et olisi löytänyt tänne.
Mitä sinä olet tehnyt! Voi, voi, kuinka minun on nälkä! Mene, mene, tuo ruokaa, muuten minä kantelen — kyökkimestarille!
Juopukat ovat huumanneet pääsi, sinä pidät kai tuota kantoa kyökkimestarina. Minä menen kysymään. Kuulkaa, herra kyökkimestari, prinsessa käskee kattamaan pöytää.
Niin, minä tunnen hanhenpaistin käryn, minä näen isoja mesikakkuja, viinirypäleitä ja omenaleivoksia. Jos sinä voit loihtia, niin mene heti!
Minä menen. (Menee.)
IMANDRA (ottaa kirjan povestaan ja alkaa lukea maassa maaten)
"Ja vuoren julma valtias ryösti…" Uh, mikä risahti! "… ihmeen ihanan prinsessan, mutta keskiyöllä tuli ritari Yrjänä, puhkasi peitsellään pedon ja ryösti ryöstäjältä…"
KEPULI (pistäen päänsä pensaasta)
Hepuli! Ka, katsos, ihan ihmetty metsänneito!
Lumottu prinsessa!
IMANDRA (hypähtää pystyyn)
Uh, metsänpeikkoja!
Älkää pelätkö, emme ole peikkoja emmekä petoja.
Keitä te sitten olette?
Maantieritareita.
Valepukuisia ritareita?
Aivan oikein — valepukuisia, hehhee!
Niin, valepukuisia, hehhee! Tätä tässä sanotaankin Hepuliksi.
Ja tätä Kepuliksi.
Hepuli ja Kepuli, kummallisia ritareita? Ja mihin olette matkalla?
Suvikunnan hoviin, katsomaan sitä kummallista prinsessaa.
Ettehän vain aijo ryöstää sitä kummallista prinsessaa?
Eipä tiedä, hehee!
Niin. Eipä tiedä, hehee!…
Mutta ehkei prinsessa huoli teistä.
Mitäs vikaa meissä olisi! i.
Taitaa olla vikaa — jossain hattunne alla.
Prinsessa kuuluu olevan häijy ja ruma, niin että on luvattu puolet valtakuntaa sille, joka hänet nai.
Te, te, naisitte prinsessan! Ja puolet valtakuntaa? Ei, nyt te olette päästänne aivan pyörällä.
Toiset taas sanovat, että prinsessa on vuoroin ruma, vuoroin kaunis riippuen siitä, millä tuulella kulloinkin on.
Sanovat, että Kaukovallan prinssi kosi häntä ja antoi hänelle ihmeellisen peilin.
Noitapeilin?
Mutta prinsessa rikkoi sen peilin ja siitä asti kävi hän vain rumemmaksi.
Olisiko se totta?
Ja prinssi voi hänet nyt muuttaa vaikka sammakoksi.
Prinsessaa ei muuta mikään.
Sepä olisi ikävää.
Sanovat myös, että hän karkasi erään paimenpojan tai metsänvartijan kanssa.
Olisipa karannut minun kanssani.
Sinun kanssasi? Sinun kanssasi ei karkaa mikään prinsessa. Hehhee!
Eikä sinunkaan kanssasi, leikkiähän minä laskin. En minä aio kosia prinsessaa. Hehhee!
Enkä minä.
Se villikissa prinsessa kynsisi silmät päästämme, niin ettemme näkisi enään itseämme noitapeilistäkään.
Paras vain pysyä kuninkaallisina koirina.
Kuninkaallisina koirina?
Prinssillisinä prisseinä. Me olemme vain Kaukovallan prinssin kujeilijoita. Metsässä kuuluu olevan vanha, sokea jänis, jota prinssi nyt on tullut metsästämään. Eikä prinssillä satu olemaan koiria.
Me saimme jo jäniksen kiinni. Mutta kuules tyttö, älä virka siitä mitään Suvikunnan hoviherralle.
Onko hoviherra täällä?
On ja hovirouva myös. Tulivat prinssin vieraina jahtivaunuilla.
Meillä on pienet kujeet mielessä.
Voi, mihinkä minä nyt menen, minä en tahtoisi nähdä hovirouvaa!
Kuules, ehkä sinä olet näpistänyt nämä kultakengät.
En, en, mutta hovirouva ajoi minut pois, silloin kun minä olin — tanssimassa Suvikunnan hovissa.
Älä pelkää, tyttöseni, hovirouva ei ole lähimainkaan niin ilkeä kuin prinsessa.
Voi, hyvät kujeilijat, minä olen vain köyhä paimenen — vaimo.
Mieheni lähti ruokaa hakemaan.
Voi, raukka, onko sinulla nälkä?
Mitä te teette, kun teillä on nälkä?
Me kiristämme nälkävyötä.
Mitä nälkävyötä?
Onhan sinulla vyö, koitahan kiristää.
IMANDRA (kiristää vyötään)
Oh, ei se auta!
Kun meillä ei ole reikäleipää, niin me syömme reikiä.
Voi, hyvät miehet, eikö teillä ole reikäleipää!
Vain tyhjiä, pyöreitä reikiä kuin tämä leipälaukkumme!
(Osoittaa suutaan.)
HEPULI (kaivaa taskustaan)
Tässä on pieni pala.
Oh, en olisi luullut, että reikäleipä maistuu näin hyvälle.
(Kuuluu torven ääni.)
Siellä on jo prinssi! Hei, Hepuli! Nyt täytyy mennä!
Hei, Kepuli, mennään!
(Kepuli ja Hepuli juoksevat metsään. Imandra piiloutuu näyttämöllä näkyvän pensaan taakse. Prinssi ja Otro tulevat toiselta taholta, puettuina metsästyspukuihin.)
PRINSSI (asettaen sormen suulleen)
Hiljaa, hän on tuolla!
IMANDRA (itsekseen)
Prinssi! Minun täytyy olla hiljaa.
Teidän korkeutenne, miksi varjot synkistävät jaloja kasvojanne?
Otro, ystäväni. Murhe murtaa nyt mieltäni. Siitä asti kuin näin prinsessan, en saa yön unta, päivän rauhaa. Metsästyksestä koetan nyt etsiä unhoitusta.
Miksi niin kaunis kuori kätkee harakan sielun?
Harakan sielun! Kyllä minä sinulle näytän.
Niin, minä muistan, prinsessa hyppi harakkaa, ehkä tämä on joku tauti, joka särkee hänen sielunsa niin, että hän tahtoo särkeä oman onnensa.
Hän särki ihmeellisen peilinne, jonka saitte vanhalta, viisaalta tietäjältä. Mutta tähän pahaan tautiin on keksittävä parannuskeino. (Hiljemmin.) Olkaa ryöstävinänne hänet!
Sinä olet oikeassa. Ehkä hän harhaa metsiä sielutonna niinkuin lintu.
Tai nauraa harakan nauruaan. Se peili olisi voinut hänet parantaa vaikka naisten peilit tavallisesti aina ovat petollisia. Ehkä hänen oma peilinsä oli imenyt itseensä hänen sielunsa.
Viekas vintiö!
Mene, Otro! (Hiljemmin.) En ole tuntevinani häntä, panen hänet koetukselle. (Äänekkäämmin.) Tahdon olla yksin suuren suruni seurassa.
Menen. Jos löydätte prinsessan, niin tukistakaa häntä niinkuin hän tukisti teitä tai vitsokaa häntä! (Menee.)
Piiskuri! Ihan minä pakahdun kiukusta. (Oksa —taittuu.)
Mitä, rosvo! (Rientää pensaan luo ja vetää prinsessan kädestä esille.)
Kas, kaunis paimentyttö!
Armollinen herra!
Kuinka olet metsään joutunut, varastatko sinä puita minun metsästäni?
En, en! Onko tämä riikin ritarin metsä?
Niin, metsä, maa, kaikki koko riikin rajojen sisällä.
Mutta kuka te olette…?
Sano, oletko kantanut puita! Eikö metsänvartijani Metsä-Matti paremmin vartioi metsää?
Metsä-Matti, onko hän palvelijanne?
Mitäs kummaa siinä…
Ei mitään, muuten vaan…
Tunnetko sinä Metsä-Matin?
En, kyllä minä…
Oletko sinä ehkä hänen morsiamensa? Kummallista, missä minä olen sinut ennen nähnyt?
Mutta minä en ole nähnyt teitä, riikin herra.
Arvaas, kuka minä olen?
E, en minä arvaa, ehkä joku hoviherra.
Ei, paljon korkeampi, paljon korkeampi.
Voi, varjele, itse prinssi!
Niin, Kaukovallan hallitsija, mutta minä en aina hallitse itseäni. Minä en hallitse untani, aikaani, ajatuksiani, sillä tiedätkös, minä kosin kerran erästä korkeata prinsessaa, mutta hän hyppi edessäni harakkaa. Osaatko sinä hyppiä harakkaa niinkuin Suvikunnan prinsessa?
Armollinen prinssi, en minä voi.
Sinun täytyy.
En minä voi, en minä osaa.
No, mitä sinä osaat?
En minä tiedä.
Oletko sinä tehnyt mitään työtä?
Minä istun lähteellä ja sidon seppeleitä.
Eihän se ole mitään työtä, taidat olla laiska.
Nyt minä muistan, minä osaan kutoa kaunista kangasta.
Kätesi ovat liian hienot. Jos Metsä-Matti ottaa sinut vaimokseen, niin sinun täytyy tehdä työtä aamusta iltaan.
Te laskette leikkiä. Aamusta iltaan olen minä vain leikkinyt.
Niin, ei työ ole leikkiä. — Anna minun leikkiä sinun kainoilla käsilläsi. (Silittää Imandran kättä.)
Ei saa, ei saa!
Eihän Metsä-Matti näe, minä silitän vain hiukan, kätesi on kuin hienointa silkkiä.
Ei, ne ovat rumat kuin variksen varpaat. Minä en tahdo.
Ne ovat liian kauniit Metsä-Matille.
Ei ne ole kauniit Metsä-Matillekaan.
Ihmeellinen impi. Et tiedä rakkaudensurun salaisuutta. Minä tahdon sen sinulle paljastaa. Annahan, hivelen hiuksiasi.
Ei saa koskea, minä tukistan.
PRINSSI (nauraa)
No tukista, sinä olet aivan kuin Suvikunnan prinsessa. Mikä on nimesi?
Minä en tukista! Ei minulla ole nimeä. Minä… Nyt muistan,
Metsä-Marjaksihan minua sanotaan.
Kummallista, kuinka sinä olet prinsessan näköinen.
Minäkö prinsessan näköinen?
Aivan kuin hänen kuvansa. Ehkä sinä olet noita, joka muutuit hänen peilinsä kuvaksi. Samat silmät, suu, korvat…
Niin, sanovathan ihmiset, että minä ja prinsessa… meitä voisi luulla kaksoisiksi. Mutta enhän minä sille mitään mahda.
Taidat sittenkin olla pieni peikko. Etkö sinä tiedä, että noidat pannaan vesitynnyriin?
En minä ole noita, en minä tahdo vesitynnyriin.
Ei sinua panna vesitynnyriin, jos sinä annat minulle suuta.
Mikä prinssi lienettekin, minä en anna, kuuletteko, minä kutsun
Metsä-Mattia!
Oletko sinä antanut Metsä-Matille suuta?
En, en, niin kerran — erehdyksestä… en enään, en teille, en kenellekään.
PRINSSI (tarttuu vyötäröisiin)
Mutta minä otan väkisin!
IMANDRA (antaa korvapuustin)
Tuossa!
Sinä viehättävä velho! Nyt minä ryöstän sinut! (Nostaa Imandran syliinsä.)
Ei!
PRINSSI (kantaen)
Kuinka sinä olet kevyt ja kuulas kuin keijunen. Minun metsäkyyhkyni!
Laskekaa!
En laske lunnaitta!
Oi, auttakaa, Matti, Matti, tule auttamaan! Minä puren! Minä kuolen! Auttakaa! (Tempoo ja riuhtoo, riistäytyy irti ja pakenee metsään, jälessä prinssi.)
HEPULI ja KEPULI (tulevat kantaen kuollutta jänistä)
Hahhaa!
Olipa se sukkela temppu!
Asettakaamme nyt jänis pystyyn tätä pensasta vasten niinkuin prinssi on käskenyt.
Nyt sen voi ampua vaikka puupyssyllä.
Ja taikinanmarjoilla.
Näin äsken hoviherran ja hovirouvan metsätiellä.
Leikkivät vielä naamiaisia ja luulevat olevansa nuoria.
Kumartelevat ja keimailevat kuin naamiaisnarrit. Likinäköisyydessään eivät huomanneet minun nauravaa naamaani.
Ne ovat suurempia narreja kuin me.
Me olemme viisaita, he ovat tyhmiä narreja.