Edvard (menee iloisesti Klaaran luo). Klaara, armaani — onko tämä totta? Tämä suosiollinen käänne? Oi sinä, suloinen, peloittava noita!

Klaara (väistyen). Seis, hyvä herra! Niin pitkällä eivät asiat vielä ole. Minä olisin hyvin kiittämätön, jos en seuraisi viisasten ja hellien holhojieni neuvoja.

Edvard (hämmästyen). Kiittämätönkö?

Klaara. He olivat ihan oikeassa varoittaessaan minua luottamasta mieheen, joka aina vie sydämmensä matkoilleen, eikä jätä sitä vaimonsa luo kotiin —

Bruno. Minä sanon sinulle, Klaara —

Klaara. — joka ei käy kirkossa saarnaa kuulemassa, eikä suinkaan sitte kuuntelisi kotiripityksiäkään tarpeellisella hartaudella —

Edvard. Mutta, rakas Klaara —

Klaara. Senvuoksi kiitän teitä arvoisasta tarjouksestanne ja surkuttelen, etten voi siihen suostua. Toivottavasti minä hoidan tässä talossa emännyyttä kuolinhetkeeni asti. (Kumartaa Edvardille, joka seisoo hetken ällistyneenä.)

Kaarlo (hyvin hämillään). Kuule, Klaara, minä annan arvon sinun sisarelliselle uskollisuudellesi, mutta voisihan tulla suhteita, jotka —

Klaara. Ei, Kaarlo, elä koetakkaan saada minua horjumaan. Minä tiedän, mitä olen sinulle velkaa ja että vielä kauan tarvitsen sinun johtoasi ja hoitoasi, — ja kun te itse selitätte minulle niin hyvät syyt —

Kaarlo. No ne syyt — (Katsoo Toiniin.) Emme me ole mitään itsepäisiä jöröjä, vaan voimme muuttaa mielipiteitä. — Ja jos me nyt oikein pyydämme sinua —

Emanuel. Koska sinä olet niin järkevä tyttö, että jumalattomampikin mies sinun johdollasi parantuisi —

Bruno. Ei, Klaara kulta, elä nyt kiellä. Ellet voi tehdä sitä itsesi takia, niin tee se meidän mieliksemme. Uhraa itsesi veljiesi hyväksi ja tee meidät kaikki onnellisiksi!

Klaara (vallattomalla riemulla astuen alemmaksi). No vihdoinkin! Tunnustatteko nyt tekopyhät, että omaksi hyväksenne vaaditte minulta samaa, jonka äsken kielsitte minulta muka minun hyväkseni? No olkoon menneeksi! — sekä sisarellisesta rakkaudesta — kootakseni tulisia hiiliä pääni päälle — että rakkaudesta tähän huonomaineiseen maankiertäjään, mutta pääasiallisesti sen vuoksi, että olen nälissäni ja tahdon päivällistä, suostun minä täyttämään pyyntönne ja vaihdan kolme holhojaani yhteen ainoaan. (Ojentaa Edvardille kätensä,)

Edvard. Sinä ilkiö! Juuri kuin minä voisin ottaa askeltakaan tuntematta kahleitasi! Arvoisat lankoni —

Klaara. Seis! Vielä täytyy minun puhua alaikäisen serkkuni puolesta. Hän on päättänyt pyhittää koko elämänsä matematiikille ja Kaarlo serkullensa.

Bruno. Eläköön! Vielä yksi kihlattu pari! Se merkitsee hyvää! Klaara, toimita seitsemäs lautanen pöydälle! Odottakaa vaan hetkinen, minä tuon paikalla Ottilieni! (Pian pois.)

Emanuel. Oi, kun nyt tarvittaisi vielä kahdeksas lautanen. Olisi nyt minun Eleonooranikin täällä!

Esirippu alas.