Äkisti kuului metalli kalahtavan metallia vastaan. Astuin kuoppaan ja rupesin käsin ajamaan siitä multaa pois. Puutarhurin kuokka oli reväissyt säkin. Nostin sen varovasti ylös ja laskin sen puun juurelle. Toinen säkki oli alla. Sen panin toisen viereen ja täytimme jälleen kuopan maalla.

— No nyt? — Kysyi vanhus.

— Nyt säkit selkään ja eteenpäin!

— Minne lähdemme?

— Neochóriin.

— Tie on pitkä ja yö synkkä.

— Sitä parempi, Jánnis. Sitten ei kukaan meitä näe.

— Mutta kuinkas pääsemme Neochóriin, nämä säkit selässä? Ja tämä on revennyt. Putoohan siitä tavarat maalle. Maltas, kun ma katson.

Ja Jánnis riensi juosten pois. Pian hän palasi, tuoden kaksi koppaa, pani yhden säkin kumpaankin ja peitti ne päältäpäin lehdillä ja ruohoilla. Kopat nostimme selkäämme ja läksimme liikkeelle.

Aamu alkoi juuri valjeta, kun päästyämme Neochórin kylälle istuimme kivelle tien viereen, vartoaksemme päivän nousua. Olin väsynyt, hartioitani ja käsivarsiani pakotti, kun en ollut tottunut niin painavaan taakkaan, mutta en välittänyt väsymyksestä. Yksi ajatus vallitsi mieltäni, yksi halu hallitsi sydäntäni, ja tunsin sen vuoksi olevani valmis uhmailemaan mitä vaaroja tahansa. Tahdoin pelastaa orvon tytön, joka oli apuani rukoillut.

Auringon noustua otimme taas taakat selkäämme ja jatkoimme kulkua.
Vastuksitta pääsimme kylään ja menimme suoraa päätä Zenákin asunnolle.
Tämä ei salannut mielihyväänsä, kun näki minun palaavan.

— Tervetuloa! — huusi hän. — Olethan asiasi hyvin toimittanut, joutumatta mihinkään rettelöihin!

Nähdessään Jánnin takanani kysyi hän, ken se oli. Sanoin: — vanha puutarhurimme.

— Tarjosit minulle apuas — minä jatkoin — ja pyydän nyt sitä.

— Mitä tahdot? Näkikö sun joku? Ajavatko Turkkilaiset sua takaa?

— Ei niinkään, mutta maatalossamme asuu Turkkilaisia ja heillä on orjana kristitty tyttö, jonka isä oli minun isäni ystävä. Tyttö näki ja tunsi minun ja pyysi apuani ja meidän täytyy hänet pelastaa.

— Kuinkas me hänen pelastamme? Eihän päähäsi ole pistänyt, että varastamme hänen?

— Että ostamme hänen — minä vastasin.

— Ja mistä saat rahaa siihen? Turkkilaisilla maksaa ihmisliha paljon, varsinkin kun se on nuorta.

— Rahaa minulla ei ole, mutta on nämä säkit, jotka Jumala auttoi minua saamaan takaisin.

— Mutta tavarat eivät ole yksin sinun omiasi; ne kuuluvat myös äidillesi ja sisarillesi. Ei isäsi sitä varten niitä kätkenyt, että käyttelisit niitä mielin määrin.

— Tuota ajattelin paljoa ennenkuin tein päätökseni. Mutta olin siitä vakaa, että en pahoita isäni sielua, käyttämällä hänen perintöänsä tällä tapaa, ja ettei äitini lausu minulle moitteita, vaan siunausta ja onnentoivotuksia. Mitä sisariini tulee, on minulla se luottamus Jumalaan, että hän sallii minun hankkia heille rikkaammat myötäjäiset kuin mikä heidän osuutensa oli näissä tavaroissa.

— Olet siis päättänyt antaa kaikki.

— Kaikki, jos pakko on.

Zenákin muoto ilmaisi että hän ei moittinut päätöstäni.

Hän kyseli ja sai kuulla minulta enemmän tästä tytöstä, samalla kuin hän tahtoi nähdä, missä määrin säkkien sisällys saattaisi tyydyttää Turkkilaisen vaatimuksia. Hän saattoi siis meidät ylisille makuu-suojahansa, jossa tyhjensimme säkit. Siinäpä vieri laattialle pieniä ja isoja lusikoita, lautasia, kuppeja ynnä monenlaisia muita kulta- ja hopeakaluja, jommoiset olivat sen ajan ylöllisyystavarana, kun taloihin ei vielä tuotu, eikä pöydille pinottu, enemmin näyksi kuin hyödyksi, Wienin ja Pariisin teollisuuden tuotteita. Silloin korukapineita oli vähän, mutta ne olivat kallis-arvoisia, ja mennen perintönä isältä lapselle, olivat ne jonakin reservivarastona eli hätävarana, johon sopi turvautua hädän hetkellä.

Pyysin Zenákia rientämään kauppoja hieromaan Agan kanssa, jotta kerkiäisimme lähtemään Chiosta ennenkuin Turkin laivasto vesille ilmestyisi, mutta ukko ei hätäillyt ja koetti hillitä minun malttamattomuuttani. Hänen kylmän ja jörömäisen pintansa alla sykki kuitenkin hyvä, jalo sydän. Samalla kuin hän väitteli niitä näitä ja laski pientä pilaa minusta, käski hän kuitenkin valjastamaan muuliansa ja lähti ennen pitkää maatalollemme.

Samalla kertaa minä riensin tapaamaan Pantelia. Pitkällinen poissa-olonsa kotikylästä alkoi häntä huolettaa. Kelpo miehen mieli liikkui alati hänen nuoren vaimonsa luona.

— Mitähän Paraskevi sanoo — hoki hän ehtimiseen. — Kai hän luulee meidän olevan perikadossa.

— Ole huoleti, Pantelis. Lupaan sinulle että olet huomen-aamulla kotonasi. Annan vaimollesi kaiken kaviaarin, mikä vielä on myymättä, sinun puolestas palkaksi perillisestä, jonka hän sulle lahjoittaa.

Kuinka hitaasti sen aamun hetket kuluivat! Enimmän ajan kävelin edes takaisin Zenákin puutarhassa talon takana, koettain mielessäni kuvailla mitä samaan aikaan lienee sanottu maatalossamme Déspinan vapaaksiostamista keskusteltaissa. Mitä Zenákis sanoi oli minun helppo arvata, vaan mitähän Turkkilainen siihen vastaili? Suostuiko hän tarjottuun vastikkeesen vai eikö hän tahtonut laskea luotansa kristittyä tyttöä, vaimolansa tulevaa koristusta muka? Ja poskiani poltti ja sisuni kuohui, nousin ja istuin taas ja jokainen kolina talossa, jokainen ääni kadulla tuntui minusta olevan yhteydessä Déspinan vapautuksen kanssa.

Vihdoin viimein palasi Zenákis eikä palannut yksin. Kuulin hänen haastavan pihalla turkin kielellä. Kuka oli hänen seurassaan? Tokko Aga? Toiko hän Déspinan?…

Pistäysin piiloon puitten alle, vastapäätä makuukamarin akkunaa, jossa tytön lunastimet olivat asetettuna. Kuulin Zenákin ja Turkkilaisen siellä puhelevan, mutta en eroittanut mitä sanoivat. Näin heidän lähestyvän akkunaa. Nesíp Aga, muhkeannäköinen mies, piteli kädessään hopealautasta ja näytti arvioivan sen painoa, samalla kuin Zenákis näytteli hänelle muita kaluja, joita hän piteli käsissään. Toiveeni siivestyivät. Turkkilainen aprikoitsee asiaa, ei hän siis kiellä.

He vetäytyivät pois akkunasta ja kuulin isännän äänen kun hän määräsi kahvetta tuotavaksi. Vähän jälkeenpäin kuulin pihaovea avattavan ja Zenákin hyvästelevän Agaa. Ovi suljettiin, vaan minä en liikkunut paikaltani. En rohjennut kysyä kuinka oli käynyt. Zenákis tuli ja löysi minut puutarhasta.

— Nyt on asiat selvillä, Lukís. Hän lähtee tuomaan meille tyttöä ja palajaa vielä tänä ehtoona.

Syleilin ukkoa kaulasta, suutelin häntä ja itkin. Miksi itkin? Tietääkö sydän miksi se sykkii? Ken osaa tutkia sielun syvimpiä tunteita? Déspinan vuoksi en ollut Chioon tullut; ja kuitenkin, silloin kuin odotin että hänen anastajansa toisi hänet minulle, tuntui minusta koko elämäni kohdistuvan tuohon tyttöön, ikäänkuin keskukseensa. En ajatellut enää aarretta enkä niitä suuria hankkeita ja toimia, joita siihen olin perustellut. Ajattelin vaan, kuinka suureksi riemuksi toisin orpotytön äitini sylihin.

Illempana palasi Aga tuoden Déspinan. Hän lähti yksin, Jánnin kopat juhtansa selässä. Hänen lähdettyään huusi Zenákis minua huoneesensa.

Sisäänastuessani juoksi Déspina minua vastaan. Hän tahtoi puhua, mutta ei saanut muuta sanottua kuin nimeni: Lukís, Lukís! Ja hänen kyynelensä valuivat. Ojensin hänelle käteni. Hän tarttui niihin ja tahtoi niitä suudella. Vedin hänet rinnalleni, mutta en uskaltanut syleillä häntä.

Vielä samana yönä läksimme Neochórista Jánnin kanssa. Pantelin aasi kuljetti Déspinaa, joka oli pukeutunut talonpoikais-tytöksi, turvallisuuden takia. Oivallinen Paraskevi vastaanotti meitä avoimeen syliinsä. Hänen miehensä toimesta tapasimme samassa satamassa, mihin Kefálas oli meidät saattanut, aluksen, jolla seuraavana iltana läksimme vesille. Myötäinen tuuli joudutti kulkuamme, niin että aamulla saavuimme terveinä Tinoon.

Äitini iloa, kun hän näki minut jälleen, ei käy sanoilla selittäminen. Hänen riemu-kyynelensä todistivat nyt mitä katkeria surun kyyneliä hän oli itkenyt poissaoloni tähden.

— En tuo sinulle kultaa ja hopeaa, rakas äitini! Katso, mitä tuon!

Ja näin sanoen työnsin Déspinan hänen sylihinsä. Äitini tunsi heti orpo-raukan ja sulki hänet vasten lämpöistä sydäntänsä.

Ryhdyin oitis kauppatoimiini, pannen uudestaan toimeen tuon kauppakumppanuuden, joka ensiltään oli tyhjiin rauennut. Siirryin sitte Syrohon, jonne pian myös siirsin perheeni. Jumala siunasi vaivojani niin, että saatoin myötäjäisillä varustaa ja naittaa sisareni kauppakumppanusteni kanssa. Neljä vuotta siitä kuin viimeksi Chiosta läksin, otin vaimokseni Déspinan ja äitini antoi meille siunauksensa.

Jonkun ajan kuluttua muutimme hänen kanssansa Englantiin.

Elämämme oli sitten tyyntä ja onnellista; mutta emmepä milloinkaan, varojenkin karttuessa meille, unohtaneet nuoruuden kovia koetuksia. Usein kun näen tyttäreni ja heidän pikkutyttärensä puettuina muodin mukaan sekä vanhan vaimoni koristelevan Euroopan pitseillä valkoisia hiuksiansa, muistutan hänelle sitä pukua, joka oli hänen yllänsä silloin kun saatoin häntä Pantelin aasin selässä, ja hymyilemme silloin molemmat ja kiitämme sydämmen pohjasta Jumalaa.

Viiteselitykset:

[1] Kreikaksi "hetária", v:na 1814 perustettu salainen liittokunta, jonka tarkoitus oli vapauttaa Kreikka Turkin ikeen alta.

[2] Ruhtinas Ypsilantis kävi Pruthin yli mennäkseen johtamaan kreikkalaisia kapinoitsijoita Moldauissa helmik. 1821. Kun tieto tästä saapui Konstantinopoliin, täytyi Gregorios patriarkan Sultaanin käskystä julistaa pannaan Ypsilantis ja Moldaun ruhtinas Michael Sutsos sekä kehottaa Kreikan kansaa pysymään nöyränä ja uskollisena.

[3] Rajah on Turkin alammainen, joka ei tunnusta Mahometin uskoa.

[4] Franki, Euroopalaisen nimitys itämailla.

[5] Suuri viikko = pääsijäisviikko.

[6] Tämä laivasto, yhtyneitä Hydran ja Spetsan laivoja, lähti sieltä 7 p. toukokuuta.

[7] Se tapahtui 27 p. toukok. 1821. Kydonian kaupunki Kretan saarella hävitettiin 4 p. kesäk. ja melkein samaan aikaan Smyrnan kristittyjen asunnot ryöstettiin. Kesäkuussa Turkin laivasto yritti maalle-nousua Samoon, mutta sen täytyi luopua hankkeestaan, sittenkuin Kreikkalaiset olivat siltä polttaneet 9 kuljetuslaivaa. Kypron verilöyly alkoi 9 p. heinäk. ja kesti 30 päivää. Tripolitzan kaupunki Moreassa joutui väkirynnäköllä Kreikkalaisten käsiin syyskuussa 1821; verityöt Makedonian Kassandrassa tapahtuivat lokakuussa.

[8] Turkkilaiset olivat teljenneet monta sataa talonpoikaa tähän luostariin ja vaikka olivat luvanneet heille amnestian, surmasivat he kuitenkin vankiraukat viimeiseen asti. — Saari, joka ennen kapinaa oli mitä kukoistavimmassa tilassa ja luki ehkä toistasataa tuhatta asukasta, oli jo vuonna 1822 täydellinen erämaa, jossa parituhatta henkeä eli. Muut olivat surmattu tai viety orjuuteen, paitsi kutka olivat päässeet pakoon. Näin onneton Chios, joka oikeastaan ei ollut kapinaan osaa ottanut, sai kaikista kovimman rangaistuksen.

[9] Kuvannollista puhetta = tuoden rauhan sanomia; sillä vanhassa Kreikassa suojan ja rauhan anojat pitivät olivipuun oksia.

[10] Niitä laulelee Kreikassa jonkun kuoltua nais-sukulaiset tai palkatut naiset. Itkuvirret ovat kansanlauluja, joita muistellaan sukupolvesta toiseen. Sävel yksitoikkoinen ja surullinen; laulajain on tukka hajalla y.m. surun osotteeksi.

[11] Turkin laivasto oli ankkurissa Chion edustalla. Amiraali vietti upseereineen komeita pitoja laivallansa. Yö oli pimeä, mutta laivasto oli kirkkaasti valaistu. Samaan aikaan hiipi kaksi kreikkalaista poltto-alusta Kanárin johdolla pitkin rantaa ja pujahti puoliyön aikana keskelle vihollisen laivastoa. Toinen iski amiraalin, toinen vara-amiraalin laivaan. Edellinen syttyi heti palamaan, mutta toinen poltturi pääsi kesken irti ja ajeli uivana polttoroviona Turkin laivaston keskellä, levittäen surmaa ja kauhistusta. Yht'äkkiä räjähti amiraalilaiva ilmaan ja hukkui väkineen. Silloin oli Turkkilaisten tappio täydellinen. Mutta poltto-alusten uljaat päälliköt ja miehet pääsivät veneissään turviin. — Psaralainen Kanáris, jonka ansio tämä loistava voitto oli, kuoli 1877 Atheenassa valtioneuvoston esimiehenä.

[12] N.k. harem, jossa tuo monivaimoisuudessa elävä Turkkilainen pitää vaimojansa.

[13] Hän pääsi Vallachian ruhtinaaksi v. 1776, Mutta 1789 Turkkilaiset syyttivät häntä maankavalluksesta ja hän mestattiin.

[14] Négris oli juuri Portin lähettiläänä lähtemäisillään Parisiin kun Kreikan kapina syttyi. Hän yhtyi heti liikkeesen ja toimi siinä tehokkaasti, kunnes kuoli 1824.

[15] 29 p. kesäk. meni Dram-Ali Sperchion virran yli 30,000 miehen kanssa, mutta 26 p. heinäk. tämä armeija hävisi mainitussa solassa likellä Korinthia. Vihdoin täytyi Nauplionkin antautua marraskuussa s.v., sittekun Kreikkalaiset ensin olivat valloittaneet Palamidion linnoituksen.

[16] Euroopalaisen nimitys itämailla.

[17] 1 grossi tavall. = 25 penniä.

[18] 8 p. lokakuuta 1822 ilmestyi Turkin laivasto Mykonon edustalle. Mutta asukkaat ampuivat sitä ja karkoittivat 100 merimiestä, jotka olivat nousseet maalle. Laivaston täytyi lähteä tiehensä, eikä yrittänyt muillekaan saarille astua, peläten aseellista vastarintaa.