(Sama huone kuin ensimäisessä näytöksessä. On iltapuoli. Eeva seisoo akkunan luona katsellen ulos.)
1:nen kohtaus.
Eeva, Hella.
EEVA (matalasti itsekseen)
Vihdoinkin!
HELLA (tulee hiukan huonotuulisena)
Terveisiä metsästä!
Näitkö hänet?
En… Koko mies on hävinnyt kuin olisi maa hänet niellyt.
Etkö kysynyt?
En kehdannut…Tulisi vielä itserakkaammaksi, jos saisi kuulla.
Sen hän tekee tahallaan. Hänellä on oikein syntisen hieno maku ilmestyä ja hävitä juuri oikealla hetkellä.
Mutta varroppas, sinä ylpeä mies! Vielä minä sinut kesytän!
EEVA (vakavasti)
Hella, sana minulle suoraan, oletko rakastunut häneen?
HELLA (kärsimättömästi)
Ähs! kaikkia sinäkin viitsit kysellä!
Tahtoisin vain varoittaa sinua. Hänellä tuskin on minkäänlaista tulevaisuutta. Ja vaikka hän onkin — niinkuin näkyy — sivistynyt ja kaikin puolin kunnollinen mies, niin pelkäänpä, että olisi järjetöntä kiintyä häneen.
Kuule Eeva… älä nyt rupea noin juhlalliseksi… Kaikki eivät osaa kiintyä yhtä järkevästi kuin sinä.
Hän on kaikissa tapauksissa vain kulkija.
Hän on kaikissa tapauksissa mies, joka kiinnittää mieltäni!
Liiaksikin… sen olen huomannut.
Hän ärsyttää minua. Tahtoisin kiertää hänet sormeni ympärille!
Mielettömyyksiä! Parasta on, ettet leiki tulella. Korvennat siipesi.
HELLÄ (suuttuen)
Omanipa ovat!
Usko minua… sinä et milloinkaan kierrä sitä miestä sormesi ympärille, vaan hän sinut.
Kas vaan, kylläpä sinä osaat olla järkevä tänään!
Miksi tahdot leikitellä hänen kanssaan? Jollei se parempaa ole, niin siihen hän on tosiaankin liian hyvä!
Se on hauskaa!
Mutta onko se viisasta?
HELLA (kärsimättömästi)
Ooh, sinä olet oikein inhoittavalla tuulella tänään! Parasta lähteä takaisin metsään!
Näitkö siellä Yrjöä?
Minä sanoin hänelle… Hyvästi nyt vaan! Älä nyt korvenna siipiäsi, kun hän tulee!
(Menee kiireesti ulos.)
Oo, sinä suuri uppiniskainen lapsi!
2:nen kohtaus.
Eeva, Tynjälä.
TYNJÄLÄ (tulee)
Mistä Hella oli närkästynyt, kun ei ollut näkevinään?
Taisin vähän liiaksi neuvoa häntä.
Ja mistä te keskustelitte?
Tuosta tuntemattomasta.
Vai niin, onko Hella innostunut häneen?
Pelkään niin olevan, vaikka hän sen kieltää… Ehkä se oli väärin minulta. Olenhan itsekin vielä neuvojen tarpeessa.
Ei, se oli oikein!
Niinkö sinäkin ajattelet?
Hän on kyllä kunnon mies ja minä pidän hänestä paljon. Mutta siitä ei mihinkään pääse, että hän on vain tuntematon kulkija.
Juuri samaa sanoin minäkin. Ikävä vain, hän olisi muuten erinomainen mies!
Luistava! Mutta hänestä tuskin on Lövenborgin tyttärelle.
Niin ajattelen minäkin! — Mutta minun poikani sitävastoin?
(Lähestyy häntä.)
TYNJÄLÄ (vetäen hänet polvelleen)
No olehan nyt! Ja sinä sitten tiedät mikä minä olen.
Tiedän kai! — Mutta sinä et näytä oikein iloiselta tänään. Mikä sinua vaivaa?
Eräs kiusallinen juttu, mutta ehkä se selviää vähitellen.
Kuule, sinun pitäisi päästä täältä erämaasta pois!
Se on totta, minua alkaa jo painaa tämä elämä! Se on liian hermoja kuluttavaa.
Sinun täytyy hakea johonkin toimeen Etelään!
Sen olen jo tehnytkin.
Niinkö, etkä ennen ole minulle siitä puhunut, sinä paha, paha poika!
Minulla ei ennen ole ollut varmuutta, mutta nyt minulla on.
EEVA (innostuen)
Oi niin hauskaa!… Ja tietysti sinä pääset. Onhan sinulla niin paljon kokemusta.
Niin… kiitos siitä näiden pitkien, pitkien vuosien! (Vilkkaammin.)
Mutta minä en mene yksin. Minäpä vien sinutkin mukanani Etelään.
EEVA (hiljaa)
Tiedäthän, että tulen mielellänikin!…
Niin, Eeva, minä tiedän sen!
Minäkin olen kyllästynyt näihin lyhyihin päiviin, lyhyihin kesiin ja loppumattoman pitkiin öihin ja talviin!
Ja sitten me lennämme kuin kaksi muuttolintua Etelään ja rakennamme sinne pienen pesämme, Eeva!
EEVA (iloisesti)
Niin, rakas! Ja silloin alkaa meidän kesämme!
Niin, ajatteles!… Minusta onkin tuntunut kuin vallitsisi täällä ainainen talvi… Pohjolalla on kylää oma viehätyksensä… mutta raskasta se on sittenkin…
(Karmala tulee. Eeva ja Tynjälä erkanevat.)
3:mas kohtaus.
Eeva, Tynjälä, Karmala.
KARMALA (juron leikkisästi)
Noo, mitäs forstmestari turhia!… Kyllähän minäkin tuon konstin olen osannut joskus.
EEVA (hämillään)
Aijoimmekin juuri lähteä ulos…. Emmekö mene Hellaa tapaamaan?
Lähdetään vain, ettei käy samoin kuin viime kerralla!
(Menevät ulos. Karmala alkaa puhdistaa piippuaan.)
4:jäs kohtaus.
Karmala, Salametsästäjä.
SALAMETSÄSTÄJÄ (tulee hätääntyneenä sisään)
Voiko tänne piiloutua? Poliisit ovat jäljissäni!
KARMALA (katsellen häntä ällistyneenä)
Mitä?… Oletko sinäkin täällä?
SALAMETSÄSTÄJÄ (hämmästyen)
Sinä täällä…
KARMALA (vimmaisesti)
Niin… täällä olen ollut aina siitä asti, kun ajoit minut torpastani, hylkiö! Sillä kertaa pääsit liian helpolla, lurjus!
SALAMETSÄSTÄJÄ (epäröiden)
Sitten on minun turhaa turvautua tänne!
No, mikä pakko on sitten kelpo talon isännän tulla erämaahan piileksimään ruunun kättä?
Tulin petkutetuksi talonkaupassa ja menetin kaikki!
Omiaan olikin sinulle!
Sitten hakkasin petkuttajan puolikuoliaaksi ja pakenin tänne. Sen jälkeen olen elänyt metsästyksellä.
KARMALA (karkeasti)
Sitten kai ymmärrät, hylkiö, miltä tuntuu lähteä isiensä turpeelta!
Minä vain tiedän, että he ovat aivan jäljissäni! Yllättivät minut hirvenajossa! Jos nyt joudun kiinni, niin olen hukassa!
No ei olisi liiaksi!
SALAMETSÄSTÄJÄ (toivottomasti),
Niin, minä tiedän, että vihaat minua!… Nyt voit helposti kostaa.
KARMALA (synkästi)
Ei, niin kehnoon kostoon ei taivu mies! Minä en tarvitse siihen muiden kättä. Mutta jos nyt seisoisimme kahden korvessa, Jumalan vapaan taivaan alla, niin taitaisitpa olla kuumilla, mies!
No anna minun sitten mennä.
Poliisien käsiinkö?…
(Nostaa syrjään kirstun ja avaa lattia!nukun)
Ryömi tuonne! Sen parempaa paikkaa ei täällä ole.
Kiitos!… Sinä olet sentään kunnon mies!
KARMALA (karkeasti)
Älä lörpöttele vaan painu sinne!
(Salametsästäjä menee luukusta, jonka Karmala huolellisesti sulkee ja menee toiselle puolen huonetta.)
5:des kohtaus.
Karmala, Kaksi poliisia.
POLIISI (tulee toverinsa kanssa sisään)
Tänne tuli eräs salametsästäjä!
En ole huomannut ketään.
Se on mahdotonta! Hänen täytyy olla täällä!
Mikä pakko siihen on? Onhan sitä miehen tila muuallakin.
Te valehtelette. Olette piilottanut hänet johonkin!
Hakekaa…!
Sen teemmekin. Mene sinä ja tarkasta tuo toinen huone.
(Toinen poliisi menee vasemmalle.)
Kyllä hän on jo luistanut, jos hän on oikea metsästäjä.
Hänen oli mahdoton mihinkään luistaa!
(Tarkastelee ympäri huonetta. Vappu tulee puita sylissään.)
6:des kohtaus.
Edelliset, Vappu.
VAPPU (laskien puut lattialle)
No, mikä nyt taas on hukassa?
Etsimme erästä salametsästäjää.
Ja häntä te haette kuin nuppineulaa! Ettette vähän häpeä, aika mies! Kas kun ette kouri taskujakin, yksin tein!… (Menee toiseen huoneeseen.) Ja täällä toinen karilas! Jo minun täytyy sanoa!…
(Toinen poliisi, tulee.)
Ei löytynyt?
Ei.
Sehän on kummallista! Ja minä olisin voinut vaikka vannoa, että hän tuli tänne.
KARMALA (ivallisesti)
Niin minäkin olisin voinut.
Parasta, että jatkamme matkaamme!
(Poistuvat. Vappu tulee.)
Laske hänet ulos sieltä, kun tulee sopiva aika!
(Osoittaa lattian alle. Tuntematon tulee.)
7:mäs kohtaus.
Tuntematon, Karmala, Vappu.
Mitä nuo poliisit asioivat täällä?
Erästä metsästäjää hakivat, mutta eivätpä löytäneet, hurtat.
Siellä on siis kumminkin joku?
Onhan siellä eräs lurjus.
TUNTEMATON (jäykästi)
No niin, te nyt kerran olette, sotajalalla yhteiskuntajärjestyksen kanssa!… Mutta minä en pidä tuosta tavasta.
KARMALA (terävästi)
Mutta te pidätte kumminkin suojasta oman päänne päällä!
TUNTEMATON (karskisti)
Kyllä, ukko Karmala! Mutta olenko silti ryöminyt teidän lattioittenne alle?
Sitä ei kukaan ole sanonutkaan.
Tuolla tavoin voi saada suojaa yhtähyvin roisto kuin kunnon mieskin!
KARMALA (katkerasti)
Se raja ei ole täällä erämaassa aina niin selvä! Muuten minulla oli tällä kertaa siihen omat syyni.
Mitä sillä tarkoitatte?
Hän oli pahin vihamieheni.
TUNTEMATON (hämmästyen)
Niinkö,… Ja te ette luovuttanut häntä poliiseille sentähden!
Kehnoahan se olisi ollut miehen kostoksi!
TUNTEMATON (ihmetellen)
Minä ihmettelen teitä — Mitä hän on tehnyt teille?
Hääti minut torpastani ja saattoi kulkurina tänne erämaahan hautautumaan.
Se asiako teidät saattoi tänne?
Niin… Kiskoivat pois ovet ja akkunat ja särkivät uunit. En jaksanut sitä kestää, vaan annoin ruununmiehille selkään… Ja silloin sitä sai katsoa eteensä.
Se oli siis pakosta?
Niin oli… Ja kuinkahan moni tänne ihan syyttä lähtee.
Ja siitä asti olette ollut täällä?
Onhan tuota tullut oltua jo kymmenisen vuotta.
Kuinka te sentään niin hurjistuitte?
Eihän se tainnut minultakaan niin oikein olla. Mutta eihän sitä silloin joudu katsomaan, kun luonto nousee … Ja eihän se ollut niin helppoa minullekaan.
Ei; ei tietystikään. Minä ymmärrän sen niin hyvin… Oletteko koskaan ajatellut palata täältä pois?
KARMALA (jyrkästi)
En… Olen parhaimmat vuoteni täällä korvessa kuluttanut ja tänne hongan juurelle saan kylmetäkin… Nehän ovat niin tahtoneet!
Huomaan, että olette oppinut liiaksi vihaamaan ihmisiä!
Rakastaako heitä pitäisi?… Täällä erämaassa ei jaksa muu elää kuin viha. Se on ainoa, joka antaa elintarmoa ja lievittää yksinäisyyttä! Se ruokkii hengen niinkuin työ ruumiin!
Se johtuu liiaksi sisäänpäin keskittyneestä sielunelämästä.
Se johtuu ankaroista elinehdoista. Tämä erämaa ei lellittele ketään.
Täällä oppii vastaamaan iskua iskuilla.
Eikö teillä ole omaisia?
Pari vuotta sitten hautasin äitini… toiset ovat kai Amerikassa.
Olette siis yksin maailmassa, kuten minäkin.
Olihan minulla morsionkin — tulkoon sekin sanotuksi yksin tein — vaan sinne se jäi. Enhän voinut ottaa häntä selkääni… kun ei ollut kattoa omankaan pääni päällä.
Teillä on siis vain synkkiä kokemuksia. Mutta minä uskon kuitenkin, että täällä voivat elää jalommatkin vaikuttimet.
KARMALA (katkerasti naurahtaen).
Uskokaa vaan, ette siinä paljoakaan väsy! Mutta sen minä sanon teille, voimakkain vaikutin täällä on viha. Kunhan täällä olette, niin opitte sen tuntemaan.
Minusta te itse olette juuri paras todistus sitä vastaan!
Älkää luottako siihen liiaksi!
(Menee kiihtyneenä ulos.)
Kelvottomat… ovat turmelleet kunnon miehen elämän!
Sanokaas muuta!… Ja nyt hän lähettelee rahoja entiselle morsiamelleen, joka sattui saamaan kaikenlaisen miehen. Ei sitäkään vaan kaikki tekisi!
Niinkö?… Mutta sehän on suurenmoista!
En tiedä, mitä se on, mutta niin on asia!
(Poistuu vasemmalle.)
TUNTEMATON (oltuaan hetken ajatuksissaan)
Hm!…
(Laulaa:)
Kulkijan elämä on tuulta ja tyyntä, myötä- ja vastamaata. Odotella tuulella tyyventä ei kulkijapoika saata.
Kulkijapoika se huikeissansa
näki aukeevan ruusunkukan.
Rakastaa, vaan ei omistaa
on kulkijapojallakin lupa.
Kukapa sen kulkijan korjaisi, jos se vaipuisi maantien ojaan? Ruusut ei kuki eikä immyt itke haudalla kulkijapojan.
8:sas kohtaus.
Tuntematon, Hella. Eeva.
Tässä me nyt taas olemme!
TUNTEMATON (tervehtien)
Erittäin rakastettavasti teiltä! Tervetuloa vain!
Tulimme katsomaan, oletteko nyt kiltimpi kuin viimein!
Tuskin!… Virheistään ei voi ihminen niin helposti päästä! — Muuten minä kiitän viimeisistä!
Oliko se joku piikkaus?
Kuinka niin?
Te tiedätte hyvin, että minä käyttäydyin hyvin epäkohteliaasti silloin.
No, eikö se sitten kuulunut ohjelmaan?
Minä en todellakaan tiedä, mitä teille vastaisin!
Kas niin, nyt te alatte taas kiistellä! Parasta, että menen toiseen huoneeseen, niin, saatte rauhassa riidellä!
(Menee vasemmalle.)
9:säs kohtaus.
Tuntematon, Hella.
HELLA (mennen akkunaan)
Te lähditte kovin äkkiä silloin!
TUNTEMATON (istuen pöydän luo.)
Minun oli lähdettävä takaisin seuraavana aamuna.
Se ei ollut oikein kauniisti teiltä… En saanut teitä enää tavata.
No, oliko se sitten tarkoitus? Suokaa anteeksi, en ymmärtänyt teidän jäähyväisiänne siltä kannalta.
HELLA (kääntyen)
Mitenkä te ne käsititte?
Että olin tarpeeksi vieraillut sivistyneessä perheessä ja sain luvan mennä.
Ooh, kylläpä te osaatte olla ilkeä!…
(Lähestyen häntä)
… Myönnän, että vika oli minun. Mutta en luullut teidän ottavan sitä niin vakavalta kannalta!
Minä otan aina ihmiset vakavalta kannalta!
Olisin tahtonut valmistaa teille jotain hauskaa. Mutta se kävi, ikävä kyllä, toisin.
Minulla oli kyllä tarpeeksi hauskaa.
Sitä en usko! Te sanotte vain.
Minä ajattelen aina niinkuin sanon. Sitäpaitsi minulla ei ole siinä suhteessa mitään vaatimuksia. Kaikkein vähimmin vieraana ollessani.
HELLA (mennen hermostuneena yli lattian)
Me emme sovi yhteen!
Kyllä neiti… kuin kaksi raakaa timanttia, joita hiotaan vastakkain.
Ne kuluttavat toisiaan.
HELLA (jäykästi)
Te olette ylpeä luonne!
TUNTEMATON (mennen toiselle puolen)
Te ette siis pidä siitä ominaisuudesta muissa kyin itsessänne?
HELLA (kuohahtaen)
Te-te olette… itserakas!
Aivan niin, se on toinen laji itseluottamusta ja siemen suuriin ajatuksiin, suuriin tekoihin!
Täällä erämaassa on kai paljon tilaisuutta sellaisiin?
Kaikkialla, neiti! Täälläkin voi ihminen olla persoonallisuus.
Onko se niin välttämätöntä tukkilaiselle?
On, sieluni! Jotenkin yhtä paljon kuin "Lapin prinsessalle!"
HELLA (tulisesti)
Mitä te sanoitte?
Sanoin, että se, mikä teissä itsessänne on ansio, on teidän mielestänne tukkilaisessa virhe. Mutta kummaltakohan elämä vaatii enemmän luonnetta?
Luonnollisesti teiltä! Kuinkas muuten.
Niin ehkä!… On ihmisiä, joita maailma hioo, mutta sellaiset ihmiset eivät koskaan hio maailmaa. Sillä he eivät ole persoonallisuuksia!
HELLA (ivallisesti)
Haluaisinpa nähdä, mitenkä te hiotte maailmaa!
Olen sen joskus tehnyt.
(Hiljaa).
Ja siksipä juuri olenkin nyt täällä…
(Matalasti)
Huomaan ettette pidä minusta, neiti!
HELLA (tukahtuneesti, mennen pöydän luokse)
Minä vihaan teitä!
TUNTEMATON (rauhallisesti)
Jumalan kiitos! Pelkäsin jo asian olevan päinvastoin!… Te vihaatte minua siksi, että olen suora teitä kohtaan enkä jumaloi teidän vikojanne!
Te loukkaatte minua!
(Vaipuu pöydän nojalle ja puhkee hermostuneeseen itkuun.)
TUNTEMATON. (lähestyen; tavattoman pehmeästi)
Neiti, valitan syvästi, jos tulin tahtomattani loukanneeksi teitä… Kas niin, älkäähän itkekö, neiti! En voi kestää sitä. Ylpeyttä vastaan olen karaistuneempi kuin kyyneleitä. Ehkä juuri siksi, että niin paljon… paljon enemmän olen saanut osakseni edellisiä kuin jälkimäisiä… Jos ette voi kärsiä minua, niin onhan maailma laaja. Eihän teidän tarvitse tavata minua, eikä edes ajatellakaan, minua!
Ei, ei, en niinä sitä tarkoittanut!
Mitä te sitten tarkoititte?
Miksi te kohtelette minua kuin lasta?
Siksi kai, että olen niin paljon vanhempi teitä, joskaan en vuosiltani, niin kokemuksiltani. Katsokaas, minut on elämä muodostanut sellaiseksi kuin olen! Ja uskokaa minua, se koulu ei ole ollut helppoa! Te sitävastoin olette kasvanut onnen ja päivänpaisteen ympäröimänä…
Luuletteko, että minä sen vuoksi olen onnellinen?
En… Oikein käsittääkseen onnea, täytyy joskus olla onnettomuuttakin.
Voidakseen nauttia rauhasta täytyy ensin taistella.
HELLA (matalasti)
Se on totta… täytyy taistella.
Ja juuri siksi on teidän vaikea käsittää sitä terästä, joka minun päätäni kohottaa.
HELLA (kääntyen)
Miksi te ette luota minuun? Se on juuri se, joka loukkaa minua.
Luotan teihin rajattomasti, neiti. Jos olisi kysymyksessä henkeni… vieläpä kunnianikin, niin uskoisin ne empimättä teidän käsiinne.
Mutta ette kuitenkaan nimeänne.
TUNTEMATON (istuen hänen viereensä)
Uskokaa minua, neiti, se ei ole mikään oikku. Minulla on vakavat syyt olla sitä tekemättä. Se ei ole itse tähteni, vaan juuri teidän ja muidenkin. Minulla ei ole oikeutta sotkea toisia ihmisiä kohtalooni, jonka päätöksestä en itsekään tiedä, ja sen tekisin ilmaistessani teille, mitä nyt pyydätte. Ehkä kerran tulee aika, jolloin voin sen tehdä, mutta se aika ei ole nyt….
(Tarttuu hänen käteensä.)
Ettekö voi luottaa minuun ilman?
Voin!… Luotan teihin… Teidän täytyy olla kunniallinen mies.
TUNTEMATON (lämpimästi)
Kas niin, nyt olette oikein hyvä. En maailman hinnasta tahtoisi tuottaa teille mielipahaa.
Olen kai mielestänne hyvin lapsellinen?
TUNTEMATON (intohimoisesti)
Te olette rohkea ja reipas! Teissä on Pohjolan erämaiden jylhää romantiikkaa! Teidän silmissänne on näiden pitkien talviöiden kaihomielistä revontulihehkua! Pidän teistä sanomattomasti juuri sellaisena kuin olette!
Te olette kummallinen mies. Te vedätte puoleenne kuin magneetti ja torjutte luotanne samalla.
Jos voisin sanoa teille kaiken, mitä tunnen ja ilmaista teille sen, mitä tiedän, niin laulaisin teille laulun niin suuren ja kauniin kuin itse vapaus…
HELLA (tulisesti)
Oi laulakaa se… laulakaa kaikissa tapauksissa!
Ne laulut eivät soi tässä maassa vielä. Mutta ne soivat kerran!…
(Tarttuen Hellan käsiin, intohimon voimalla.)
Tahtoisin niin sydämestäni uskoa teille itseni! Tahtoisin ainaiseksi kiinnittää teidät myrskyiseen seikkailijaelämääni…
EEVA (tulee sisään)
Ooh, anteeksi, että häiritsen.
TUNTEMATON (hätäisesti)
Ette ensinkään, neiti. Tulitte oikeaan aikaan. Olkaa niin hyvä vain.
(Hiljaa; mennen toiselle puolelle huonetta.)
Jumalan kiitos, kauemmin en olisi ollut varma itsestäni.
Sieltä tulevat jo miehet työstä.
Ja me olemme vain kiistelleet koko ajan!…
(Menee kiihtymystään salaten akkunaan ja katselee ulos.)
Sehän on myöskin yksi tapa kuluttaa aikaa, eikä suinkaan huonoimpia.
(Vappu tulee sisälle ja alkaa puuhailla uunin luona.)
10:nes kohtaus.
Lövenborg, Tynjälä, Karmala, Närvänen, Rahkonen,
Vikki-Kalle, Iisakki y.m., Tukkilaisia.
LÖVENBORG (reippaasti)
Kas niin, täällä on ainakin nuoruutta ja lämmintä! Siellä olikin vähällä tulla kylmä.
Nyt ei tosiaan kahvi tekisi pahaa.
Aivan niin. Nyt iso pannu tulelle, emäntä! Ja kuka teistä on soittaja, niin antakoon soida. Täällä täytyy järjestää olonsa niin mukavaksi kuin mahdollista.
Pianhan se kahvi joutuu, tervaksilla keittäen.
(Asettaa pannun tulelle.)
Vedä viulusi esille, Niku, ja anna tulla! Nyt pistetään tanssiksi!
(Eräs tukkilaisista ottaa esille viulunsa ja alkaa näppäillä sitä.)
No, kuinkas sinä olet kuluttanut aikaasi, Hella?
Kiistellen, kuten tavallista.
Siihen hän kyllä kykenee. Et kai halua tällä kertaa lähteä hiihtämään… Mitä?
En, kiitos. Nyt minä haluan vain tanssia!
(Aletaan soittaa valssia. Tuntematon tanssii Hellan kanssa ja Tynjälä Eevan.)
11:des kohtaus.
Edelliset, Hirvikangas, Härmä, Poliisi.
HÄRMÄ (pirullisesti)
Kas, täällähän iloitaan. No, sittenpä tulee sitä karvaampaa jälessä.
Mitä nyt? Mistä on sitten kysymys?
Pian se nähdään. — Tehkää tehtävänne, nimismies.
HIRVIKANGAS (tuntemattomalle)
Olen saanut määräyksen vangita teidät.
TUNTEMATON (hämmästyen)
Ja niistä syystä?
Varkaudesta.
Ooh!
(Vaipuu jakkaralle istumaan.)
Mutta sehän on mahdotonta!
Se ei ole totta! — Se on erehdys! — Tämä on hävytöntä mielivaltaa!
(Melua.)
Hiljaa! Täällä puhuu vain yksi kerrallaan!
No, selittäkää sitten edes.
Minä vangitsen teidät luutnantti Härmän ilmiannon johdosta. Teitä syytetään yhtiölle kuuluvan rahalähetyksen avaamisesta ja 500 markan anastamisesta.
Herra Tynjälä voi todistaa, että niin on tapahtunut.
TYNJÄLÄ (hämillään)
Se on kyllä totta… mutta…
Ei mitään muttaa! Asiahan on selvä. Pistäkää helyt miehen käsiin.
HIRVIKANGAS (viittaa poliisille, joka asettaa käsiraudat tuntemattoman käsiin. Kaikki karkkoutuvat hänen ympäriltään.)
No jo meni mies piloille.
KARMALA (päätään pudistaen)
Täällä ymmärretään kyllä kaikenlaisia koiruuksia, muttei varkautta…
EEVA (Tynjälälle)
Voi, Yrjö, onko se mahdollista?
TYNJÄLÄ (pudistaa synkännäköisenä päätään.)
Ei, ei, tämä on hirveä erehdys!
TUNTEMATON (kirkkaasti)
Saan kai minäkin puhua?
Tietysti.
Ensiksikin kiellän jyrkästi tehneeni mitään sellaista.
Todistakaa se.
Todistamisvelvollisuus on teidän eikä minun.
Sitähän ei kukaan kielläkään.
No, todistakaa sitten, että tuo kadonnut summa oli lähetyksessä saadessani sen.
HÄRMÄ (ilkeästi)
Ei niin nopeasti herrani. Mitäs todistavat murretut sinetit?
Tässä tapauksessa sitä, etteivät ne ole ehjiä olleetkaan.
Heittiö! Tahdotteko te uskotella, että kukaan sulkee lähetyksen sinetillä välittämättä kulkeeko se eheänä vai ei.
TUNTEMATON (painavasti)
Niin… jos se oli tarkoitettukaan lähettää eheänä.
HELLA (äkkiä älyten asian)
Minä aavistan jotain. Oo, niin kurjaa!
Tämä väittely on turhaa. Tutkintohan sen selvittää.
HELLA (isälleen)
Minä uskon, että hän on syytön. Älä anna heidän vangita häntä.
Käsittämätöntä tämä minustakin on. Noin ei seiso syyllinen.
Maksa heille tuo summa ja sano, että he laskevat hänet vapaaksi.
Olemmehan hänelle kiitollisuudenvelassa niin paljosta.
Se on totta. — Kuulkaahan herrat, jos minä maksan hänen puolestaan kaikki, niin voittehan laskea hänet vapaaksi?
Kyllä, jos ilmiantaja luopuu kanteestaan.
Tietysti hän luopuu. Mitä sanoo luutnantti?
Olen pahoillani, mutta pelkään, ettei minulla ole siihen oikeutta.
Miksei ole? Suoritanhan minä kaiken.
Ei, minä en voi. Katsokaas, yksi viisisatanen ei paljoakaan merkitse yhtiölle. Mutta asian periaatteellinen puoli, nähkääs.
Hiiteen kaikki periaatteet! Juuri viisisataset muodostavat teidän yhtiön periaatteet. Mitään muita ei sillä ole… Suostutteko vai ette?
Suostukaa minun tähteni! Hänhän pelasti henkeni ja tahtoisimme sen jollain tavalla hänelle palkita. Ottakaa korvaus kaikesta ja laskekaa hänet vapauteen.
HÄRMÄ (tekopyhästi)
Teidän jalomielisyytenne on kyllä kaunista, mutta onko se viisasta? Te saatte minut vain tuskalliseen asemaan, neiti… Minä en todellakaan voi.
LÖVENBORG (suuttuneesti)
Tuntuapa siltä kuin olisi teistä hyvin tähdellistä saada tuo mies vankilaan.
Mutta mitä te ajattelette minusta?
Niin, sitä minä, hitto soikoon, ajattelen enkä voi muuta!
TUNTEMATON (lujasti)
Älkää tuhlatko enemmän sanoja tuolle miehelle! Hän ei ole sen arvoinen.
Mutta kuinka käy sitten teidän?
Minä kiitän teitä hyvästä tarkoituksestanne. Mutta tätä miestä vastaan taistellaan toisilla keinoilla.
Kylliksi jo suunsoittoa! Viekää mies säilyyn.
Asiasta on ensin laadittava pöytäkirja. Te, konstaapeli, pidätte silmällä vangittua. Ja ehkä me menemme tuonne toiseen huoneeseen.
(Lövenborg. Hella, Eeva ja Härmä, poistuvat vasemmalle.)
12:des kohtaus.
Tuntematon, Tynjälä, Vikki-Kalle y.m.
TUNTEMATON (istuen etualalle)
Vai niin… tuo mies toimii ripeämmin kuin luulinkaan.
TYNJÄLÄ (lähestyen)
Tahtoisin hiukan puhua kanssanne.
Niin minäkin.
En tunne teitä, mutta olen pitänyt teitä rehellisenä miehenä.
Siinä ette ole erehtynytkään.
TYNJÄLÄ (katsellen häntä terävästi)
Kumminkin on tapahtunut asioita, jotka todistavat aivan toista.
TUNTEMATON (on kestänyt katseen)
Siltä todellakin näyttää.
Mitenkä selitätte tämän?
Minusta tämä tapaus olisi jonkun muun selvitettävä kuin minun. Toin teille lähetyksen sellaisena kuin sain sen, edes tuntematta sen sisällystä!
Mitenkä tämä on sitten tapahtunut?
Se on viholliseni työtä.
Hyvä Luoja, sehän on kamalaa!
Minut tahdotaan raivata pois tieltä.
Minä aavistin sitä!… Mutta kuinka voitte todistaa sen?
Se käy vaikeaksi. Tuo konna on punonut juonensa liiankin hyvin. Ja tämän kaiken sain siitä, etten uskonut ihmistä tarpeeksi huonoksi… Mutta täytynee kai koettaa.
Voinko auttaa teitä?
Kyllä. Minun on sidottuna vaikea toimia puolestani… Voitteko antaa minulle valtakirjan, jolla voin teidän nimessänne hankkia eräitä todistuskappaleita?
Kyllä, jos se on tarpeellista!
Se on välttämätöntä. — Haluaisin myöskin puhutella Vikki-Kallea.
Minä sanon hänelle…
(Menee pöydän luo kirjoittamaan ja sanoo jotain Vikki-Kallelle.
Kalle lähestyy tuntematonta.)
Tahdotteko tehdä matkan kaupunkiin?
No, miksei… hienolla maksulla.
Hankitte postikonttorin kirjoista todistetut otteet, joista näkyy viimeisten kolmen kuukauden aikana yhtiölle tänne toimitetut rahalähetykset.
Mutta jos ne eivät anna.
Esitätte valtakirjan ja sanotte, että ne tulevat oikeudenkäyntiä varten.
No sillä tavalla?
Tuokaa sitten paperit herra Tynjälälle. Ymmärrättekö?
Kyllä vaan!
Hyvä on. Lähtekää heti ja tulkaa mahdollisimman pian takaisin!
No, en minä kilometrillä paljon vanhene, kun hyvät sukset saan!
(Ottaa lyhyen palttoon päälleen.)
TYNJÄLÄ (tulee paperi kädessään)
Tässä on tuo paperi!
Antakaa se hänelle.
(Tynjälä antaa paperin Kallelle.)
Hei, Vikki, mihin sinä lähdet?
Asioille vaan!
(Menee ulos.)
Nyt olen paljon levollisempi! Nyt herra luutnantti, voin tehdä vastasiirtoni!
Luuletteko sen onnistuvan?
On pienen pieni mahdollisuus! Voin ainakin lyödä korttini,, kun olen varma, että saan ne käsiini. Tuo konna ei ehdi sekottamaan jälkiään.
(Tynjälä menee vasemmalle.)
13:mas kohtaus.
Edelliset; Tuntematon. Hella.
HELLA (tulee hänen luokseen)
Hyvä Jumala, mitä tämä oikein merkitsee?
Että minulla on tunnoton vihollinen.
HELLA (kauhistuen)
Sehän on hirmuista! Miksi ette sano sitten, että hän vainoo teitä?
Sitä en tee!
Minkätähden? Eihän teidän tarvitse säästää häntä!
Ei häntä, vaan toista!
Teidän täytyy sanoa heille totuus!
TUNTEMATON (katsoen häntä pitkään)
Lapsi!… Silloinhan minun täytyisi sanoa myöskin; miksi hän vainoo minua… Ja sitä ette kai tahtone.
Hyvä Jumala!… Siis minun tähteni!
Tämä maailma tahtoo niin mielellään nähdä pahaa kaikessa. Se vahingoittaisi mainettanne.
Ja te kantaisitte ennemmin kahleita kuin antaisitte minua alttiiksi sellaisille. Oi, te olette liian jalomielinen!
Ei puhuta siitä enää.
Mutta kuinka… kuinka käy sitten teidän?
Minulla on eräs pieni toive. Ja voin ainakin taistella puolestani!
HELLA (liikutettuna)
Te olette niin hyvä! Ja minä olen ollut teille niin kiittämätön!…
(Härmä ja toiset tulevat sisään.)
14:jäs kohtaus.
Edelliset, Härmä, Hirvikangas, y.m.
No, näyttää siltä kuin pysyisitte kiinni!
TUNTEMATON (kylmästi)
Se vain näyttää siltä.
No niin, te seuraatte nyt minua.
Seis! Minä en ole vielä puhunut kaikkea.
Mitä! tahdotte sitten?
Vielä kerran kysyä, että aijotteko edelleenkin pysyä keksityssä syytteessänne?
Te kuulitte sen jo.
No, hyvä! Nyt puhumme sitten eräistä toisista viisisatasista, joita te ette tyhmyydessänne osannut vierittää muiden niskoille.
HÄRMÄ (vimmastuneena)
Mitä sinä uskallat, konna!
TUNTEMATON (hiljaa jäätävän kylmästi)
Puhumme nyt eräistä laskuista. Mutta on ehkä viisainta tehdä se kahdenkesken.
HÄRMÄ (säpsähtäen)
Sitä te ette voi!
Varmasti.
HÄRMÄ (masentuneena)
Saanko pyytää läsnäolevia poistumaan ja jättämään meidät kahdenkesken.
Hänellä on jotain puhuttavaa.
(Toiset poistuvat hyvin ällistyneinä.)
15:des kohtaus.
Härmä, Tuntematon.
HÄRMÄ (menee ja tarkastaa onko ovi kiinni)
No, puhukaa, te kiusankappale.
Te iskette nopeasti, herra. Mutta olkoon menneeksi. Olen ryhtynyt vastaiskuun.
Ja luulette keksineenne sellaisen?
TUNTEMATON (painavasti)
Se putoaa nyt.
HÄRMÄ (tulisesti)
Sitä ette uskalla.
Minun asemassani uskaltaa ihminen mitä tahansa. Vai luuletteko kenties, että säästän teitä?
Hornanhenkien nimessä, mitä te tarkoitatte?
Nuo murretut sinetit tuskin riittävät todistamaan syylliseksi puhdasmaineista miestä… varsinkin, jos ilmiantaja on ollut pidätettynä kavalluksesta.
HÄRMÄ (suunniltaan vihasta ja pelosta)
Se on kirottu valhe!
TUNTEMATON (kylmästi)
On turhaa väitellä asiasta, joka voidaan koska tahansa todistaa.
Mitä te sitten tahdotte?
Kysyä, mitä siitä seuraisi, jos nuo menneet asiat kaivetaan kätköistään?
HÄRMÄ (koettaen tyyntyä)
No niin, nuo asiat ovat jo vanhentuneet ja sovitetut. Niillä ette pitkälle pääse, hyvä herra.
Mutta ne ovat joka tapauksessa haitallisia miehelle, joka tavoittelee ylimetsäherra Lövenborgin tytärtä. Te menetätte toimenne.
Ennenkuin niin pitkälle tullaan, olette te virunut kuukausia tutkintovankeudessa. Ja silloin on myöskin saatu selvyys herra tuntemattomasta. Te menetätte jotain muuta.
TUNTEMATON (raudankylmästi)
No niin, me pelaamme korkeata peliä… Ehkä on parasta, että lyön viimeisen valttini.
HÄRMÄ (levottomasti.)
Ja mikä se sitten on?
Eräs salaisuus, joka ei ole vanhentunut eikä sovitettu. Jos minä nyt ilmoittaisin näille miehille, jotka ovat tottuneet sovelluttamaan erämaan lakia niin uskomattoman helposti, että…
(Kuiskaa jotain hänen korvaansa.)
HÄRMÄ (kuin ukkosen iskemänä)
Perkele!… Sitä te ette voi!
En… Tällä kertaa tyydyn vain ostamaan sillä vapauteni.
HÄRMÄ (mittaillen kuohuissaan lattiaa)
Te ette voi sitä näyttää toteen.
Varmasti. Ja teen sen myöskin. Siis ratkaiskaa, kumpi meistä silloin tulee raivatuksi pois. Mutta tehkää se pian!
Odottakaa…
(Menee ovelle.)
Nyt voitte tulla,
(Kaikki tulevat sisään.)
16:des kohtaus.
Edelliset. Hirvikangas, Lövenborg y.m.
HÄRMÄ (hämillään)
Olen tullut toisiin ajatuksiin ja olen päättänyt sovinnollista tietä ratkaista tämän asian.
Niinkö…?
Asia ei ole kumminkaan niin selvä. Enkä viitsi ruveta oikeudessa rimpuilemaan.
Laskemmeko hänet sitten vapaaksi?
Tehkää niin, kumminkin sillä ehdolla; että hän poistuu näiltä mailta.
Luonnollisesti hän suostuu siihen.
(Viittaa poliisille, joka menee irroittamaan käsirautoja.)
TUNTEMATON (temmaten kätensä pois)
Ei niin kiireesti! Minä en luovu näistä koristuksista, ennenkuin tämä herra on juhlallisesti selittänyt minut syyttömäksi!
HÄRMÄ (vimmoissaan)
Te Vaaditte liikoja! Varokaa!
TUNTEMATON (lujasti)
Sen minä järkähtämättä vaadin ja oleskelen myöskin missä minua miellyttää.
HÄRMÄ (vastenmielisesti)
No, olkoon sitten! Minä uskon, että on tapahtunut erehdys… ja että hän on syytön.
No niin, nyt saatte ottaa nämä pois. Nämä eivät sovi, todellakaan rehelliselle ihmiselle!