Title: Erämaan ritarit: 5-näytöksinen näytelmä Peräpohjolan tukkityömailta
Author: Arvi A. Seppälä
Release date: September 11, 2020 [eBook #63177]
Most recently updated: October 18, 2024
Language: Finnish
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/63177
Credits: Jari Koivisto
5-näytöksinen näytelmä Peräpohjolan tukkityömailta
Kirj.
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1917.
ERNST ELIS LÖVENBORG, kruununmetsien ylihoitaja.
ELVIRA, hänen vaimonsa.
HELLA, heidän tyttärensä.
AARNE HIRVIKANGAS, nimismies.
HILDA, hänen vaimonsa,
EEVA, heidän tyttärensä.
YRJÖ TYNJÄLÄ, metsäherra.
HÄRMÄ, lauttausyhtiön päällikkö.
KUNNAS, maanmittari-insinööri.
KARMALA, |
NÄRVÄNEN, |
RAHKONEN, | tukkilaisia.
KAUHAVAN KALLE, |
TUNTEMATON. |
VIKKI-KALLE, hirvenmetsästäjä.
SOTKAMON IISAKKI, salaviinankauppias.
SANNA, viinankauppias.
VAPPU, emännöitsijä.
SALAMETSÄSTÄJÄ.
POLIISEJA.
Tapahtuu Peräpohjolassa. Toinen näytös Lövenborgin asunnossa, muut tukkisavotalla erämaassa.
(Tukkiyhtiön pirtti erämaassa, suuri, karkeatekoinen, hongista rakennettu huone. Perällä avara ovi, vasemmalla toinen ovi sivuhuoneeseen ja oikealla akkuna. Vasemmassa ovinurkassa suuri kivistä ja tiilistä rakennettu uuni helloineen. Uunissa on kaksi pesää, joista toinen suuren kiinteäksi muuratun padan alla, suu lattialle päin ja toinen ovenpuoleisessa sivussa hellan alla. Ulko-oven pielessä uunin puolella on suuri karkeatekoinen arkku ja sen ja uunin välissä vesisaavi. Vasemman oven ja uunin välillä on toinen arkku ja pienoinen tynnyri. Oikeassa peränurkassa on suuri jykevätekoinen honkapöytä ja vasemmalla etualalla toinen pienempi pöytä. Ympäri pitkin seiniä on leveät honkaiset penkit. Penkeillä olevista vaatteista ja hirventaljoista näkyy, että näitä penkkejä käytetään makaamiseen. Sitäpaitsi ympäri pöytiä on mittavat lavitsat. Penkeillä ja niiden alla on pusseja ja kontteja sekä seinillä ja nurkissa sahoja y.m. työkaluja.)
I:nen kohtaus.
Vappu, Sanna, Iisakki.
SANNA (35-vuotias, hoikka ja ovelannäköinen nainen, tulee hengästyneenä vankka kantamus selässään.)
Pilvi nousee!
VAPPU (noin 40-vuotias, lihava ja komeannäköinen nainen, käytökseltään tarmokas ja häikäilemätön, suora puheissaan, puuhailee uunin luona, riuskaa kiukkuisesti.)
No, mikä nyt taas on hätänä?
Vallesmanni tulee tännepäin… Tulin oikoteitä, että kerkisin ajoissa.
Kato nyt raatoa! Mikä sitä taas tänne lennättää!
SANNA (päästellen kantamustaan selästään pois)
On kai tullut metsäherran mukana… Hän on tullut mittauksille ja siellä se näkyy nokastelevan päällikkökin… Siellä on frouvia ja mapsellia, että oikein hirvittää. Huh, kun riensin, että henki oli mennä ja tuo kantamuskin painoi kuin synti hartioitani! Onko sinulla kahvia?
Aina tulimmaisia tässä! (Menee herättämään Iisakkia.) Iskä, nouse ylös!
Kuulitko, sinä senkin nahjus!
IISAKKI (unisesti)
No, no, pidähän vähempää ääntä ämmä!
Pääsetkö siitä tolpillesi iankaikkinen haaska! Vai pitääkö sinut kiskoa korvista ylös!.. Vallesmanni on tuossa paikassa täällä ja sinä vain makaat, että kyljet homeessa!
IISAKKI (murahtaen, ylös kömpiessään)
No kun tuli niin tuli! Mitä tuossa meluat!
Siinä on mies! Makaa kuin lieko suossa, eikä välitä vaikka vallesmanni veisi mällin poskesta!
Joko omat viinat ovat loppuneet?
Lieneekö sillä hurtalla haisseet hirvenlihat nenässä, kun Vikki-Kalle kertoi päässeensä hirven jäljille.
VAPPU (pontevasti)
Otakin sukset koipiisi ja luista kiireimmän kautta Kallea varottamaan!
No, hyvinkös Sannaa luonnisti?
Miksei luonnistanut. Täytyy vain saada piiloon, etteivät joudu herrain kynsiin!
IISAKKI (viekkaasti silmää iskien)
No, saisikohan tota niinkuin tulijaistäräyksen?
Juo vettä ja syö lunta, niin ei henkesikään haise! Ne juomat; ovat parempia varten.
Työnnä ryyppy sen irviin! Näethän ettei siihen raatoon ilman eloa tule.
SANNA (ottaen pullon ja kaataen)
Tuossa on ja ala laputtaa, senkin kilpikonna!
IISAKKI (ryypäten)
Aah! Hyvää Ruottin konjakkia! Lieneekö toi jäänyt vahingossa tullaamatta?
Joko pääset matkaan… vai…
No, no, pääsenhän minä, kun asiat toimitetaan oikeassa järjestyksessä.
(Menee ulos.)
2:nen kohtaus.
Sanna, Vappu.
Tulehan nostamaan tätä kistua, että saamme luukun auki. Me emme saa hukata aikaa.
VAPPU (nostaen arkkua)
Saas nähdä, saammeko sen nyt auki.
Sanos muuta… Se on tiukka!
VAPPU (koettaen avata luukkua)
Ei pentele, ei se hievahdakaan!
Ja senkin ainoan miehisen ihmisen lähetimme pois!
Niinhän se on: lainaa aseensa kylälle ja sohii itse sormin.
SANNA (ottaen kirveen)
Annahan kun väännän tällä… se antaa perää… (Luukku aukenee) Mutta lujassa oli!
Sitähän ei ole sitten avattu, kun viime talvena.
(Vikki-Kalle ja Iisakki tulevat kantaen kumpikin raskasta säkkiä selässään.)
3:mas kohtaus.
Vappu, Sanna, Iisakki, Vikki-Kalle.
Kas, siinähän nuo jo ovat!
Niin ja paistia on vaikka ruhtinaille!
No, millä välillä sen taas sieppasit?
Aivan ruununmiesten nenän edessä kellistin! Ja pulska oli otus, kymmenhaaraiset sarvet! Toisen puolen lihoista hautasin korpeen lumikinoksiin ja osa niistä on tässä.
Sinä olet kultanen mies Kalle! Oikein tekisi mieleni hiukan likistää sinua.
Noo, likistä vain? En minä käsiin hajoo!
No, en minäkään! (Syleilee hurjasti Kallea).
VIKKI-KALLE (henkäisten)
Sinä olet hiton kovakourainen henttu. Vappu! Taisitpa rutistaa kyljistäni muutamia seiväsparia poikki.
Joutuun nyt tavarat piiloon! Tässä ei ole aikaa likistellä.
Heti lemmessä? (Hyppää luukusta alas.) No antakaahan nyt tulla tänne!
IISAKKI (nostellen lihoja alas)
Vahinko, ettei näitä saa syödä heti yhdeltä kuumalta.
Niin kyllä, se onkin ainoa, johon sinä kelpaat!
Nostakaa tuo minun purakkonikin!
Älkää nyt vain unohtako mitään "kuumia" tavaroita ylös, etteivät pääse tutkintoa pitämään.
Selvä on! Tule ylös nyt jo, että saamme luukun kiinni…
(Kalle nousee ylös, sulkevat luukun ja nostavat kistun päälle.)
Kas niin, nyt saavat herrat tulla!
Mutta sinun pyssysi jäi. Kalle.
Niin oli tarkoituskin… Täytyyhän sitä miehellä olla jotain kättä pitempää.
Minä puolestani turvaudun mieluimmin siveellisiin keinoihin.
Kuulkaahan tuota vanhaa syntisäkkiä!
VIKKI-KALLE (katsellen ympärilleen)
Oletteko nyt vannoja, ettei näissä nurkissa ole mitään tuulettamista?
Kuinka on sinun laitasi naapuri?
Minun kohdaltani on asia selvä.
VIKKI-KALLE (istuutuen arkulle, pyssy polvillaan ja pyyhkien hikeä otsaltaan)
Se piti hyvin läheltä! Ripeämmin en ole koskaan elämässäni toiminut!
(Hirvikangas, Eeva, Hella ja poliisi tulevat).
4:jäs kohtaus.
Hirvikangas. Hella. Eeva. Vappu, Sanna, Iisakki,
Vikki-Kalle. Poliisi.
HIRVIKANGAS (keski-ikäinen, hyvinvoipa ja pikemmin hyväntahtoinen kuin ankara mies, käytös enemmän leikillinen kuin virallinen, vaikkei hänen toiminnastaan suinkaan puutu tarpeellista vakavuutta.)
Hyvää päivää!
Jumala antakoon!
Jaaha!… Vanhoja tuttuja!… Tulin katsomaan kuinka viinakaupat vetelevät täällä nykyään.
No, mikäpäs niiden… Onhan sillä vielä vanha hyvä makunsa.
Siunatkoon tuon rontin puheita! Mistä otti viinat täällä erämaassa?
HIRVIKANGAS (ivallisesti)
Niinpä näytte olevan viattomia kuin pulmuset!… Mutta hirvenlihasta ei kai ole ollut puutetta täällä erämaassa? Vai mitä sanot sinä vanha hirvenkellistäjä?
No, enpä osaa sanoa. Hirvistä ei ole ollut hajuakaan tänä talvena. Herrat kai ne syyskuussa niin lopen hävittivät. Vallesmannikin kuuluu kaataneen useita.
Äähs, sinä veijari!… Koristuksenako sinä tuota kannat?
Onpahan vain turvana.
Saanko minäkin katsoa sitä?
Kyllä katsoa saa, mutta ei kajota… Se voisi laueta ja kuka sen sitten vastaa?
Älähän huoli rohkeilla! Minullakin on mukanani jotain, joka saattaisi laueta.
No, katsellaan sitten kumpikin vain omiamme. Omillaan on niin hyvä elää, sanoi entinen kerjäläinen!
Sanoppas kuka kaatoi hirven tuolla korvessa tänään?
Kai se oli semmoinen mies, joka pystyi siihen.
Se olit sinä? Jäljet osoittavat tänne päin.
Jäljissä ei ole puumerkkiä.
Mitataanpa herran pieksut, niin saadaan nähdä eikö jäljissä ole puumerkkiä.
Aikooko vallesmanni lahjoittaa minulle parin pieksuja, kun mittaa ottaa.
Kyllä, ja vieläpä oikoraitaisen puvunkin.
VlKKI-KALLE
Siitä ei tule mitään, minä seison itse päällä.
Saamme nähdä! Käykää toimeen!
EEVA (21-vuotias, vaalea ja solakka tyttö, naisellinen ja puoleensavetävä, mutta hieman arka.)
Ei, ei, anna olla, isä! Minua niin pelottaa!
HELLA (20-vuotias, tumma, komearakenteinen ja kaunis, romanttinen, haaveileva luonne, käytös rohkea, melkein poikamainen.)
Älä ole lapsellinen, Eeva! Tämä on hyvin mieltäkiinnittävää!
Miksi lähditkään tänne, kun olet noin arka?
No, tuossa on käpälä, koska teitä lapsettaa. Mutta onhan niitä paljon samanlaisia pieksuja.
Tuo heittiö on oikeassa!… Tarkastakaa tuo toinen huone! (Poliisi menee.) Te olette kaikki samanlaisia!
Kaikkihan me olemme puuttuvaisia, syntisiä, syntisiä ihmisiä
Siinä toinen maailman pylväs! Missä ovat viinat?
No, eihän se niin paljon olisi, vaikka vallesmannille olisikin vähän suunavausta.
En ole tullut sitä varten, vaan tutkimaan hiukan teidän elämäänne.
(Poliisi tulee takaisin.) No, näkyikö siellä mitään?
Ei mitään.
Ehkä pistäydytte nyt hetkeksi raittiiseen ilmaan, että saamme hiukan tuulettaa tätä ja tarkastaa täällä.
Kyllähän tämän palatsin nähtävyyksiä katsella saa…
Niin, ei silmä osaa vie!
(Poistuu myöskin.)
Ei ole sanottu, mitä se vielä vie! (Poliisille.) Nuo heittiöt ovat liian varmoja. Kaikesta huomaa, että niitä on ennakolta varoitettu. Te tytöt jäätte hetkeksi tänne, minä menen silmäilemään vähän ulkoa. Ja te, muistakaa tarkastaa oikein kunnollisesti!
(Menee ulos.)
5:des kohtaus.
Hella, Eeva, Poliisi.
Huh, kun minua peloittaa!
Pikku raukka!… Mitä sinä pelkäät?
Täällä on niin kolkkoa ja yksinäistä! Ja herra tiesi, mitä ovat nämä ihmisetkään.
Isä sanoo, että nämä ihmiset ovat pohjaltaan parempia kuin heidän maineensa.
Mutta ajatteles… täällä kymmenien peninkulmien päässä asutusta maailmasta. Ympärillä ääretön ja synkkä erämaa. Ush!
Minä pidän tästä! Jylhiä, salaperäisiä metsiä, korkeita tuntureita ja ääretön yksinäisyys! Se on jotain suurta ja voimakasta! Ajatteles, kun myrsky lennättää lunta ja ryskyy korven puissa… tai pakkanen paukkuu metsässä ja revontulet loimuavat taivaalla! Se on suurenmoista!
Ihailetko näitä ihmisiäkin? Näitä yhteiskunnasta sysättyjä kulkureita.
Miksen ihailisi? He ovat kyllä karkeita ja häikäilemättömiä. Mutta he ovat lujia ja rohkeita sekä luottavat omiin voimiinsa. He eivät ole mitään hemmoteltuja raukkoja, sillä erämaa ei lellittele ketään!
Kylläpä sinä osaat olla suurenmoinen!
Minua on aina tämä korpien yksinäisyys miellyttänyt. Siinä on jotain salaperäistä ja viettelevää, jotain pelottavaa ja hurmaavaa samalla. Oo, kun saa suksilla viiletellä loppumattomia lumihankia, sinisen taivaan kaartuessa ylhäällä ja ikivanhojen honkien kohotessa korkeuteen kuin satumaiset pylväskäytävät! Silloin voi ihminen oikein hengittää ja olla vapaa. Ja sitten vaara, ajatteles… vaara hautautua jäljettömiin noihin kinoksiin, kimaltelevien tähtien koristamien lumipuhtaiden kääriliinojen alle, niin ettei yksikään elävä sielu saa konsanaan tietää…
EEVA (kauhistuen)
Huh, kuinka kauheita sinä kuvittelet! Sinä saat minut aivan pelkäämään,
Hella!
Eikö se ole suurenmoista, Eeva?
Ennen kaikkea se on mieletöntä!
HELLA (nauraen)
Sinä kai pidät enemmän höyhenpatjoista ja matoilla liitetyistä lattioista!
Niin pidänkin. Minulla ei ole sinun hurjaa mielikuvituksesi lentoa. —
Mitä te etsitte?
Näiden sällien viinoja. Mutta ne ovat kätkeneet ne johonkin muualle.
(Menee ulos.)
Näillä ihmisillä on rohkeutta elää omaa elämäänsä.
Minua ahdistaa täällä, eikö mennä ulos. Hella?
Ei mennä vielä, Eeva! Täällä on niin lämmintä ja mieltäkiinnittävää.
Minä ainakin menen vähän kävelemään. (Härmä tulee.) Kas, siinähän te olettekin luutnantti! Pitäkäähän nyt Hellalle seuraa.
(Poistuu ulos.)
6:des kohtaus.
Härmä, Hella.
HÄRMÄ (noin 30-vuotias, ylpeän ja tarmokkaannäköinen mies, tottunut ajamaan tahtonsa läpi hyvällä tai pahalla ja halveksimaan ihmisiä.)
Mielelläni, neiti! — Olen onnellinen saadessani puhua kanssanne kahdenkesken, neiti Lövenborg.
Olkaa niin hyvä.
(Menee akkunaan ja katselee ulos.)
Olen jo kauan ihaillut teitä, neiti, ja olen ikävöinyt tilaisuutta sanoa sen teille.
Ja nyt luulette olevan sopivan tilaisuuden?
Oikea rakkaus ei valitse tilaisuuksia.
Ooh, vaietkaa! En halua kuulla mitään sellaisesta!
Ettehän aina ole ollut niin haluton siihen… Te olette vain ylpeä ja oikkuileva, kuten kaikki kauniit naiset!
HELLA (kylmästi)
En ymmärrä mitä te tarkoitatte. Jos olen joskus ollut hiukan vallaton, en ole tarkoittanut sillä mitään.
Sitten minä tunnen teidät paremmin, kuin te itse. Teidänlaiset luonteet voitetaan väkirynnäköllä.
Älkää olko siitä niin varma!
Kyllä sieluni!… Taikka jos olette leikkinyt minulla… niin… sitä pahempi teille!
Te uhkaatte!
En missään nimessä! Tehdään sovinto.
Minulla ei ole mitään sovittavaa!
Syyttäkää sitten itseänne! Jos olette leikkinyt minulla, niin minä kostan sen nyt suudelmalla!
HELLA (kiivaasti)
Ei koskaan! Sellaiset eivät ole hienon miehen tapoja.
HÄRMÄ (kiihtyneesti)
Sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot luvallisia!… (Uhkaavasti.) Te ette tunne minua! Minun kanssani eivät saa rankaisematta leikkiä edes kauniit naisetkaan!
(Lähestyy hitaasti Hellaa.)
HELLA (peräytyen)
Pysykää kauempana!
Varokaa ärsyttämästä minua, neiti! Me olemme erämaassa ja minä voisin seurata erämaiden oikeutta!
Ja mikä se sitten on?
Väkevämmän oikeus!
(Tarttuu häneen kiinni.)
HELLA (yrittäen vapautua)
Laskekaa minut! Tehän käyttäydytte kuin konna!
Minä kyllä tiedän kuinka teidänlaisianne enkeleitä kesytetään!
Väistykää, inhoittava ihminen!
(Lyö häntä kasvoille.)
HÄRMÄ (hellittäen hämmästyneenä)
Ooh, vai niinkö!… Tiedättekö kuinka täällä erämaassa tällaiset loukkaukset kostetaan?
HELLA (kiihtyneenä)
Antakaa minun olla rauhassa!
HÄRMÄ (kuohuissaan)
Miehet maksavat iskun iskulla ja naiset suudelmalla! Ja minä, minä vaadin sen nyt.
Jos lähestytte, minä huudan.
HÄRMÄ (intohimoisesti)
Sen saamme nähdä!
(Kiertää kätensä rajusti hänen ympärilleen.)
Auttakaa!…
(Tuntematon tulee sisään.)
7:mäs kohtaus.
Hella, Härmä, Tuntematon.
TUNTEMATON (noin 25-vuotias, pitkä komeannäköinen mies, rohkea, avonainen katse, käytös osoittaa voimaa, varmuutta ja ylikuohuvaa elintarmoa, tulee reippaasti, tarttuu lujasti Härmän olkapäihin ja pyöräyttää hänet yhdellä nykäyksellä ympäri)
Herra, teidän ihailunne on liian kouraantuntuvaa!
HELLA (hätäytyneenä)
Vapauttakaa minut tuosta kauheasta ihmisestä!
Millä oikeudella te sotkeudutte tähän?
Väkevämmän oikeudella! Senhän te sanoitte olevan täällä erämaassa lakina.
TUNTEMATON (katsoen häntä ällistyneenä)
Mitä!… Oletteko tekin täällä…?
HÄRMÄ (ylpeästi)
En halua tuntea teitä. Menkää tiehenne!
Liian suuri kunnia se olisikin teille!
Kurja, te uskallatte!
(Kohottaa vimmoissaan keppiään lyödäkseen häntä.)
TUNTEMATON (sieppaa kepin, taittaa sen kappaleiksi ja heittää palaset nurkkaan)
Hillitkää itsenne! Nyt ollaan Pohjolassa ja täällä tulee kysymykseen vain mies ja mies!
HÄRMÄ (vimmoissaan)
Te astuitte minun tielleni ja saatte sitä vielä katua!
(Menee kiireesti ulos.)
TUNTEMATON (katsoen ajatuksissaan hänen jälkeensä)
Onko hänkin täällä Peräpohjolassa?
Tulitte hyvään aikaan! Minä kiitän teitä!
(Eeva tulee sisään.)
8:sas kohtaus.
Hella, Eeva, Tuntematon.
Mitä näen! Kasvihuonekukkasia keskellä erämaata.
Onko se tukkilaisen kohteliaisuutta?
Ei, vaan erämaiden totuutta!
Onko se niin varmaa?
On!… Jalostetut ruusut eivät ole näitä viimoja varten… Tässä maaperässä menestyvät vain sellaiset, joilla on himmeät värit, lakastuneet lehdet ja paljon okaita!
Olettepa tekin uskaltanut tänne, vaikka ette liene tämän maaperän kasvattama.
Juuriltaan reväisty puu jää siihen, mihin myrsky sen viskaa.
HELLA (Eevalle)
Kummallinen mies!… Hänessä on jotain omituista!
Kysy häneltä, kuka hän on!
HELLA (katsoen tutkivasti häntä)
Puhutte niin oudosti vieras. Kuka te olette?
Kulkija olen arvoltani ja tuntematon on nimeni.
Se on kummallinen nimi ja ilmaisee niin vähän.
Se on parhain nimi. Enemmän antaa kuin lupaa ja ja enemmän sisältää kuin ilmaisee!
Olette oikeassa! Se ei todellakaan lupaa liikoja, vaan pikemmin liian vähän.
Miltä kannalta asian ottaa.
Mitä sillä tarkoitatte?
Mitä enemmän rakastetaan, enemmän peljätään kuin tuntemattomuutta? Mihin enemmän toiveita kiinnitetään ja pettymyksiä haudataan kuin tuntemattomuuteen?
HELLA (Eevalle)
Käsittämätön mies!
Hän on todellakin mieltäkiinnittävä!
Te ette ole täällä… Mistä te olette?
Etelästä.
Ja mihin aijotte?
Pohjolaan.
Mitä te oikeastaan etsitte täältä?
Vapautta.
Niinkö? Se on suuri päämäärä!
Ainoa etsimisen arvoinen. Sitä etsivät kaikki, vaikka useat itsetiedottomasti.
HELLA (ajattelevaisesti)
Mahdollista kyllä… Mutta luuletteko löytävänne sen täältä erämaasta?
Niin luulen. Jylhä ja karu luonto suojelee sitä täällä ihmisten vallanhimoa vastaan. Se voi elää vain täällä, missä rannaton erämaa kaikkialla ympäröi, missä taivas kaartuu kuulakkana pään yli ja ikuiset tunturit nostavat huippujaan.
Aivan kuin sinäkin. Hella!… Mutta emmekö mene jo toisten luokse?
Mennään vain… Sinä kai ikävöit nähdä Yrjöäsi… (Tuntemattomalle.)…
Te olette… No niin, joka tapauksessa te olette kummallinen mies!
Älkää viipykö kauan täällä erämaassa, neidit. Kotkain pesimäpaikat eivät sovi kanarialinnuille!
HELLA (leikillisesti)
Se ei tee mitään, kun ei pelkää! Jääkää hyvästi, herra kummallinen!…
Ja… kiitos!
Näkemiin!
(Hella ja Eeva poistuvat, Hella ja tuntematon katsovat pitkään toisiaan.)
9:säs kohtaus.
Vappu, Sanna, Vikki-Kalle, Iisakki, Tuntematon.
Huh, kun siellä on ruvennut tuulemaan! Taitaa nousta aika ryöppy yöksi.
Pitkän nenän saivat, hurtat!
Niin, niin, mutta pilvi ei ole vielä ohitse!
Ne yöpyvät tänne, parasta on varoa.
VIKKI-KALLE (Heittäen epäluuloisen katseen tuntemattomaan)
Hst!… Suu poikki!
IISAKKI (ottaen esille korttinsa)
Jos yrittäisi syödä hiukan, mitähän olisi.
Sallitteko, että lämmittelen vähän?
Miksei? Yhteistähän se on lämmin.
Mitä tuo luutnantti Härmä täällä toimittaa?
Hän on uusi lauttausyhtiön päällikkö. Tiedä mikä sekin on oikein ollakseen. On niin kopeakin kuin Porin kerjäläinen koko mies.
No, hän ei siis ole juuri suosiossa täällä?
Kaikkia vielä! Alensi heti miesten palkkoja. Sanoi pääkonttorista saaneensa sellaisen määräyksen. Mene sitten ja ota selvä.
No, ettekö ole valittaneet asiasta?
Mitä se hyödyttää? Hyttysen ääni ei kuulu taivaaseen!… Puski vain kunnes hongan juurelle oikenee ja otti vastaan, mitä armosta annettiin… (Alkaa kuulua tukkilaisten laulua.) Sieltähän ne miehetkin jo tulevat…
(Ulkona kuuluu laulu.)
Tukkipoijan vilja se kasvaa, ei sitä hukkaa halla. Kulta on halla kaunoisin, koti korkean hongan alla.
Tukkipoika se laihoansa
kesät ja talvet korjaa.
Vapaa hän on, oma herransa,
ei tunne toisen orjaa.
Hei! Tukkipoikaa ei ole luotu matalan orren alle, ikävä jos on ja iloton, hän kulkee maailmalle.
(Viimeisen värssyn ajalla tulevat tukkilaiset sisälle.)
10:nes kohtaus.
Tuntematon, Vappu, Sanna, Vikki-Kalle, Iisakki, Karmala,
Rahkonen, Närvänen, Kalle y.m., Tukkilaisia.
KALLE (lyöden kintaansa pöytään)
Nyt on taas yksi päivä lähempänä naimista!
Hei Vappu, lihaa ja perunoita pataan, kyllä minä takaan, että maistuu!
No, älähän nyt suutasi halkase! Niin ovat taas nälkäisiä kuin korven sudet!
(Rupeaa puuhailemaan uunin luona.)
No, Sanna, heruikos mitään, vai pitääkö lähettää toinen?
Tietysti; mutta pitääkö sitä heti olla nokan edessä?
Pitäkää vain vähempää suuta. Ei siitä ole kauan, kun vallesmanni kävi täällä kuonoilemassa.
Kävikö vallesmanni täällä?
Kävipä niinkin… ja oli niin koreita mampsellia mukana, että mahtoivatko noi omalla suullaan syödäkään.
(Naurua.)
Ja sinä nyt mampselleista mitään ymmärrät, karilas!
Kuules, Iisakki, jo minä suuttuisin!
Olisitte vähän pyörittäneet sitä vallesmannia yksin häpein!
Ei tätä vallesmannia ole niinkään hyvä pyörittää. Eikä hän toisekseen niin hullumpi mies olekaan.
Niin, täytyyhän sitä jotain tehdä leivän eteen hänenkin!
No niin, mitäs niistä! Tuo Sanna viinasi esille vain! Kun ne ovat miesten käsissä, ei niitä voi vallesmanni enää pois ottaa.
No, ottakaa sitten ylös! Siellähän ne ovat entisessä paikassa.
(Miehet avaavat luukun ja ottavat ylös pulloja.)
RAHKONEN (laulaa)
Niin kauan minä tallaan tämän kylän raittia, kun anturan pohjat kestää. Ja minä poika riijaan yhtä ja toista, eikä ämmät voi mua estää.
Liinukka varsa ja raudasta valjaat, ja itse pidän ohjista kiinni. Kun vertaistansa rakastaa ei tarvitse olla fiini.
NÄRVÄNEN (lyöden kortit pöytään)
Hei miehet, pelataan pois vanhat rahat! Kohta saamme uusia!
KALLE (vetäen pitkän puukon tupestaan ja iskien sen vinhasti pöytään)
Ja tällä jaetaan oikeutta, jos kuka pakkaa vilpistelemään.
(Miehet asettuvat pelaamaan.)
Hei Iisakki, tule pelaamaan! Älä aina syö!
Saat pian rasvasydämen, niinkuin Vapullakin on.
Mitä horiset! Oletko sinä minun sydämessäni käynyt?
Kun hyvin syö ja lujaa puhuu, ei ole koskaan kipeä… Olinkin tässä ruokaheitolla monta päivää!
Ja monta yötä vallan puhumatonna. Lopun merkki!
Kuinka monennetta leipää jo pyörittelet?
He, vastahan tämä on toinen.
Ai, ai, se tietää yleistä heikkoutta!
Ja ovatkos nämä sitten leipiä? Ovat kuin kymmenen pennin lantteja. (Huokaa.) Tämä maailma huononee päivä päivältä… Eiväthän ne ämmät enää osaa leipoa, vain tyhjänpäiväisiä napertelevat!
(On ruvennut vinhasti tuulemaan.)
KARMALA (istuen pölkylle hiomaan kirvestään)
Siitä taitaa tulla myrsky yöksi.
Myrskyäpä kai se kaivelee, kun hartioitani niin repii.
VAPPU (tiuskaisten Tuntemattomalle)
Menisi tuosta jo miesten joukkoon, eikä ämmäin liepeissä venyisi!
Könöttää uunin edessä kuin rieska!
Pyydän anteeksi.
VAPPU (ihmeissään)
Mi-mitä te sanoitte?… "Anteeksi"… Sellaiset sanantavat te saatte jättää pois! Ei niitä täällä ymmärretä!
(Ärjäsee.) Kirota teidän pitää, jos tahdotte, että teitä pidetään täällä miehenä.
Minä kyllä pidän huolen siitä, että se uskotaan ilmankin.
Tokkohan uskotaan, jollette heitä pois herrastapoja. Ja sen minä sanon teille, että minä en ole mikään heikkohermoinen fröökinä, jota puhutellaan kuin vauvaa vakussa!
Sen minä kyllä uskon!
No niin, mitäs sitten?… Ja jos tahdotte tietää, niin olen kunniallinen amerikanleski ja Vappu on nimeni.
Minä kiitän.
Mistä hyvästä? Ei mitään kiittämistä. Ruuasta minä otan maksun.
Ja minä olen elävänleski ja minua voitte sanoa Sannaksi. Jos haluatte virkistystä, niin kyllä minulta heltii, jos olette luotettava ja kunniallinen mies.
Niinpä ainakin luulisin.
Mikäs se on vieraan nimi?
Sen olen unohtanut.
Hm!… Ajattelin vain, että on täällä muitakin, joilla eivät ole paperit niin aivan selvillä… niin ettei täällä tarvitse ujostella.
Minulla on siihen omat syyni.
No, sehän on kunkin oma asia… Mistä olette ja mihin aijotte?
Kysykää sitä erämaan tuulelta.
No, eihän siihen ole kaikistellen niinkään helppoa vastata. Tulin vain ajatelleeksi, että aijotteko tätä kautta Ruotsin puolelle.
Eipä ole matkan määrästä tietoa.
Mikähän tuokin mies on oikein ollakseen?
Näyttää olevan sellainen puoli villanen.
Kuka tietää, vaikka olisi joku tilivapautta etsimään lähtenyt rahastonhoitaja.
Olisi viisainta kääntää herran turkit nurin!
Minä menen ja tunnustelen vähän sen valtimoa. (Menee kädet housun taskussa tuntemattoman luo ja lyö häntä röyhkeästi olkapäälle.) Hei mies, saisikohan syrjäinen tietää, mistä noin korea mies on pois?
TUNTEMATON (jäykästi)
Ei… Se riittää kyllä, että minä sen tiedän.
Ooho mies! Täällä, ei ole hyvä nostaa nenäänsä lakeista ylemmäksi.
Siihen pian näpähytetään.
En ole tullut tänne pelkäämään.
Pidähän hiukan soukempaa suuta. Täällä on kyllä paljon miehiä, joille kotiseutu on käynyt kuumaksi, mutta täällä ei ole tapana unohtaa kotipaikkaansa.
Se on yksin minun asiani.
Vai niin, mutta jos minä niistän nokkasi, sinä maankiertäjä, mitä sanot siitä? Häh? Onko sekin sinun asiasi, mitä?
TUNTEMATON (uhkaavasti)
Ei, silloin se on meidän molempain asia! Ja syyttäkää itseänne, jos se käy teille epämiellyttäväksi.
Hei Kalle, älä lörpöttele! Panepas toimeksi, että päästään peliä jatkamaan!
Koetan minä, vaikka terveys menisi.
(Aikoo iskeä tuntematonta, mutta tämä tarttuu hänen käteensä ja vastustamattomalla voimailla painaa polvilleen lattialle.)
Katos pirua, kun teki Kallesta nelijalkaisen!
Niin teki, mutta on täällä muitakin! (Sieppaa pullon ja hyökkää muiden mukana Kallea auttamaan.) Hei tuleen pojat! Antakaa paukkua!
(Syntyy hurja mellakka, miehet sieppaavat aseita; Vappu kekäleen
ja Sanna puntarin.)
TUNTEMATON (nojaten selkäänsä uuniin ja heiluttaen uhkaavasti jykevää jakkaraa ilmassa)
Tulkaa ketä haluttaa! Minä en ole ainakaan arkalasta kotoisin!
(Miehet epäröivät.)
KALLE (kiljaisten)
Mitä te nahjastelette! Tomuttakaa perhanaa!
KARMALA (jyrisevällä äänellä)
Seis miehet!
Mitä? Pitääkö meidän joutua yhden miehen pilkaksi?
Ei! Ei! Selkään vaan! Selkään!
Kehtaatteko käydä joukolla yhden miehen kimppuun?
Me emme kärsi röyhkeilijöitä! Johan meille nauraisivat ämmätkin!
No mene sitten ja löylytä häntä. Mutta joukolla ei sitä tehdä, siitä vastaan minä.
Sinä pidät hänen puoltaan!
KARMALA (lujasti)
Niin. Ja jos te kehtaatte käydä joukolla yhden kimppuun niin minä asetun hänen puolelleni! (Uhkaavasti.) Ja te muistatte vanhastaan, kuka silloin viimeksi tupaan jää!
(Iskee hurjalla voimalla kirveensä pölkkyyn.)
Antakaa olla, pojat! Olkoon kuka tahansa, mutta koko piru hän on mieheksi! Kun väänsi käteni melkein sijoiltaan!
Jos hän tahtoo pitää nimensä omana tietonaan, on se hänen asiansa. Hän näyttää olevan mies ja se riittää meille.
TUNTEMATON (ojentaen Karmalalle kätensä)
Hyvin puhuttu ja vielä paremmin toimittu! Kiitos!
KARMALA (jurosti)
Ooh, eikö mitä.
Olisinhan minä yksinkin heistä suoriutunut, mutta parempi näin.
KARMALA (katsellen häntä terävästi silmiin)
Näytte luottavan itseenne, vieras?!
No mihinkä sitten?
Se on totta!… Sitä täällä juuri tarvitaankin.
Hän on sakkiin otettava mies!… Tule pelaamaan!
No, olkoon menneeksi. Mutta sen minä sanon heti, että velaksi en pelaa!
(Menee muiden joukkoon.)
Voi sun syötävä, kun oli luja mies!
Niin seisoi järkkymättä kuin korven silko petäjä! Pitäneekö tässä vanhoilla päivillään ihan rakastua?!
Ne marjat riippuvat liian korkealla.
No, sinäkös sitten, ylimmäinen juomanlaskija! Eihän täällä korvessa ole varaa valita.
Minnekäs sinä Iisakkisi heittäisit?
Se rontti hyväilköön vain eväskonttiaan. Sehän sille on rakkaampi.
TUNTEMATON (osoittaen puukkoa)
Mikä tunnusmerkki tämä on?
Se on sakin tunnusmerkki ja merkitsee sitä, ettei pelissä saa kenkkuilla.
TUNTEMATON (heittäen veitsen pois)
Minun rehellisyyttäni ei valvota teurastajan työkaluilla.
NÄRVÄNEN (kiukkuisesti)
Viskele miestä, mutta älä miehen puukkoa!
Kyllä, niin pitkälle kuin seinät myöntävät!
(Kääntyy uhkaavana häneen, mutta Närvänen epäröi.)
Sinähän haastat riitaa, toveri.
En suinkaan, mutta rosvojen rehellisyyttä tuollaisilla keinoilla ylläpidetään eikä vapaitten miesten.
Kas, siinä oli sana paikalleen sanottu!
Niin sopi kuin pieksu rapakkoon!
No olkoon sitten vaikka niinkin, ettei riitaa tule. Mutta aletaan jo!…
(Hirvikangas ja Härmä tulevat sisään.)
11:des kohtaus.
Edelliset; Hirvikangas, Härmä.
No, täällähän on peli käynnissä ja pullot pöydässä! Kylläpä löytyi viinat!
Mikäs oli omasta pussista löytyissä. Haluaako vallesmannikin? Kyllähän tätä on pikkutarpeeseen.
Haluan vain nähdä papereitanne. Löytyvätköhän nekin yhtä helposti?
Pitääkö niitä aina näyttää? Tiedä missä ovatkaan.
(Miehet näyttävät passejaan huomattavan vastenmielisesti.)
Tässä on minun. Kyllä minä johonkin määrin kunniallinen mies olen, vaikka siellä onkin yksi niksi…
Istunut vain kerran salaviinanpoltosta linnassa ihan suotta aikojaan!
Rasvannut te ainakin olette tämän.
Että kestää, kun vallesmannikin niin usein tahtoo sitä nähdäkseen.
Kauniita poikia! (Tuntemattomalle): Kukas te olette?
Kulkija, niinkuin näette.
Seis herraseni, se ei ole mikään nimi!
Muuta en voi sanoa teille.
Sepä nähdään. Näyttäkää paperinne.
Niitä minulla ei ole.
Siinä tapauksessa saatte kantaa itse huolimattomuutenne seuraukset.
Minä pidätän teidät.
Onko täällä tapana vangita rehellisiä ihmisiä?!
Ei, mutta kirjattomia kylläkin.
Ja te uskotte kirjoitettua paperia enemmän kuin miehen sanaa. Jos minulla olisi passi, niin kuka takaisi, että se olisi minun omani?… Mutta sitä te ette voi ainakaan epäillä, että minä en olisi minä. —
Viisasteluja! Minä täytän velvollisuuteni.
On rikoksia, joita ei koskaan merkitä papereihin. On myöskin kunnollisuutta, joka voi saattaa vankilaan.
HÄRMÄ (Ilkeästi)
On parasta pidättää tämä herra Tuntematon. Hänellä lienee syytä salata nimensä.
TUNTEMATON (painavasti)
Mutta minkälaiset syyt?…
Olen pakoitettu toimittamaan teidät kuvernööriin. Ehkä siellä selvenee.
Nyt jouduit kaveri körökärryille!
KALLE (matalasti)
Mikset hitossa hankkinut jonkun passia? Kuinka monella täällä on omat paperit?!
Olette oikeassa: Eihän täällä olekaan kysymys miehestä, vaan passista…
(Eeva, Lövenborg ja Tynjälä tulevat hyvin lumisina.)
12:des kohtaus.
Edelliset, Lövenborg, Eeva, Tynjälä.
Huhhuh, sitä ilmaa! Oli vähällä, ettemme jääneet tielle.
Nyt se hautaa kaikki tukit!
Mutta missä Hella on?
Eikö hän sitten ollutkaan teidän luonanne?
Kyllä, mutta hän lähti jo ajat sitten hiihtämään tänne päin.
Ei häntä ainakaan täällä ole näkynyt.
Hyvä Jumala, jos hän olisi sittenkin lähtenyt Ilvesvaaralle mäkeä laskemaan! Hän tahtoi välttämättömästi laskea tuon tunturin alas.
Sepä oli ikävä juttu! Sitten hän on eksynyt erämaahan.
LÖVENBORG (kovasti säikähtäen)
Herran nimessä, mitä sanottekaan! Silloin hän on hukassa!
(Vaipuu istumaan.)
Ei siellä nyt pitkälle potki vaimoihminen tällä ilmalla!
Lapsi raukkani yksin erämaassa tällaisena yönä! Sehän on hirmuista ajatella!
Oli varomatonta laskea häntä. Nämä maat eivät ole tottumattomien kuljettavia.
Voi, Yrjö, eikö kukaan voi lähteä häntä etsimään?
Hei, miehet! Eikö teistä kenelläkään ole rohkeutta lähteä etsimään?
Sitä ei tarvitse kenenkään ilmaiseksi tehdä!
(Kiusallinen äänettömyys. Myrsky ulvoo ja myllertää yhä rajummin)
Rohkeutta ehkä kyllä olisi, mutta mitä se auttaa. Tällä ilmalla ei näe eikä kuule mitään ja jäljet peittyvät silmänräpäyksessä. Minä tunnen nämä myrskyt.
TUNTEMATON (astuen esiin, varmalla äänellä Lövenborgille)
Kyllä minä lähden.
LÖVENBORG (ylös hypähtäen)
Te uskallatte lähteä, nuori mies?!
Kyllä… jos herra nimismies sallii, kun minulla ei ole passia… Tulin tuon Ilvesvaaran kautta ja luulen tuntevani tienoon.