Joutaisihan tästä hyvinkin maantöihin ja olisin iloinen, jos minutkin sinne jonnekin lähetettäisiin. Jospa olisi mennä pyytämään passia lantapatteritöihin. Mutta nythän on vasta maaliskuun 6:s päivä, lumi peittää pellot, laaksot, vuoret, maassa on kai myös routa. Niin on ainakin täällä, Helsingin ympäristössä, miten lie sitten maaseudulla. Ei ainakaan vanhana pahana porvarillisena aikana ollut tapana ryhtyä ojankaivuun, perunan viljelykseen ja iantatunkioiden levittämiseen vielä tähän vuodenaikaan. Mutta ehkä maat sulavat siihen mennessä, kun valkoiset tulevat. Suosittelen aatetta katuyleisön maatöihin mobilisoimisesta sen hallituksen huomioon, joka silloin on olemassa. Tämän johdosta muuten tuumittiin meidän talon miesten kesken, ettemme ensi kesänä tee muuta kuin tuotamme elintarpeita: kalastelemme.
*
Nurmijärven Punikit ja punikit.
Jos muistatte, niin toimitettiin Impivaarassa Nurmijärvellä ennen muinoin ankara härkäin teurastus, niinkuin Seitsemässä Veljeksessä kerrotaan, ja siitä oli monet merkilliset seuraukset. Nyt on siellä tulossa yhtä ankara lehmäin lopetus. Punikit ovat tuominneet 2,500 pitäjän Punikkia kuolemaan, koska niille, ynnä yhteensä 150 hevoselle, ei voida antaa "rehukorttia" rehuvarojen vähyyden vuoksi. Näiden eläinten karjoista valitsemista varten pitäjä on jaettu neljään piiriin. Karsimisen toimittaa 3-miehinen joukkue, joka määrää, mitkä eläimet on lopetettava tai pitäjästä pois toimitettava. Karsimisessa otetaan huomioon hevosiin nähden ikä ja viallisuus, lehmäin nähden lypsykyky, siitosarvo ja ikä. Karsimisessa mahdollisesti tulevia "ristiriitoja" — arvaapa sen, että siinä tulee Vendla-muorien suut soimaan — käsittelee 8-miehinen tutkijakunta, joka saa käyttää "ammattitaitoista" apua, jos tarpeelliseksi katsoo.
Mainitun toimenpiteen kautta teurastettaviksi tulevat eläimet saa omistaja, joko itse tai elintarvelautakunnan välityksellä, kuljettaa kulutuskeskuksien elintarvelautakunnille. Muut eivät saa lihaa kuljettaa. Jos karjan omistaja itse omiksi tarpeikseen suolaa lihaa, on se sitä ennen punakaartilaisen läsnäollessa punnittava ja paino ilmoitettava elintarvelautakunnan kansliaan.
Minä tahtoisin olla Nurmijärvellä, kun tämä rankaisuretkikunta kulkee
Jukolasta Jukolaan kivääreineen ja kuularuiskuineen.
*
Narsissit ja tulpaanit.
Täntapaisia salakirjoituskirjeitä saapuu ja kiertelee vähä väliä. Tämä on lähetetty Porista 3/III 1918.
"Olen jättänyt kaiken politiikan ja alkanut harrastaa ainoastaan kukkaislyökkien hoitamista ikkunoissa: tulpaanien ja narsissien. Edelliset nuutuivat jo kovien merituulien puhaltaessa luoteesta päin ja nyt ne, kun pohjoisesta suoraan porotti, ovat kokonaan kuoleutuneet. Oli aikomus saada tänne uusi lähetys tulpaaneja, mutta olen kysynyt asemalta, ja sanotaan, että lyökit ovat karisseet tiellä pois vaunusta; ei mitään ole tullut perille."
*
Muistutus sopimattomasta käytöksestä.
Raumalta annetaan seuraava ajankuva (3/III 1918): "Kahdeksas luokka lopetti koulunsa 28/II ja ajoivat tavanmukaista ajoaan ympäri kaupunkia. Heti levisi punaisten joukkoihin huhu, että nyt lahtarit ajavat rintamalle, ja illalla, kun iloiset lapset olivat kokoontuneet juhlaa pitämään, ympäröitiin talo, asestetut miehet ryntäsivät sisään, jopa ottivat kaksi poikaa pihalle 50:n askeleen päästä ammuttaviksi. Kuitenkin muutettiin tuomio siten, että seuraavana aamuna kaikki pojat käskettiin tuomioistuimen eteen, jossa sitten saivat muistutuksen — sopimattomasta käytöksestä."
*
Välivaltioaatteesta.
Huhut saksalaisten tulosta Ahvenanmaalle yhä varmistuvat. On suuri tapaus, että he ainakin ovat Suomessa. Kun he kerran ottavat sen asian hoitoonsa, he hoitavat sen, sitä kesken jättämättä. Ei ole tietoja, millaisia joukkoja he siellä laskevat maihin. Puhutaan vain 800 miehestä, ja sitä parempi kuta vähemmän. Jo pelkkä heidän tulonsakin luultavasti vaikuttaa ratkaisevasti. Karhu lyöpi kämmeniinsä ja karjaisee, niin karja kaikkoo mölisten. Turku lienee heidän helppo vallata, saapuessaan sinne jäänmurtajalla tai jäätä myöten kevein joukoin.
Minä tässä muuten viisastelen samalla tavalla kuin "Vapaan Sanan" suurpolitikko ja strateegi, joka tyylistä päättäen on sama kynäilijä, joka ennen kapinaa eräissä ruotsalaisissa iltalehdissä esiintyi suurella varmuudella ja suurella asiantuntemuksella meikäläisenä Nörregaardina. Hän tiesi tarkalleen, milloin ja mistä Hindenburg hyökkää ja jos Hindenburg sitten hyökkäsi, sanoi hän: 'sanoimmehan me sen', tai jos Hindenburg ei siten ja siten hyökännyt, sanoi hän: 'Hindenburg ei tosin hyökännyt, niinkuin me olimme odottaneet, mutta' j.n.e. — aina siis kuitenkin 'Hindenburg ja me' tai 'me ja Hindenburg'. Samoin hän nyt lueskelee Mannerheimin ajatuksia. Suon hänelle kernaasti sen ilon, että Mannerheimin päärynnistys ei tapahdu Tamperetta vastaan, vaan jossain Lahden ja Pietarin välillä. Kun rata siltä väliltä katkaistaan, putoo sitten Tampere itsestään kuin kypsä hedelmä puusta.
Hän suunnittelee muuten suurta historiallisesti merkityksellistä tulevaisuutta Suomelle. Tai ei oikeastaan hän, sillä onhan niistä jo ennenkin kannuja valettu ja olihan aate sen lennokkaan hymnin aiheena, jonka rouva Maila Mikkola esitti itsenäisyysjuhlassa Kansallisteaatterissa. "On todella enemmän kuin todenmukaista, että Saksa ei ole kieltävä meiltä apuaan. Saksan suoranainen voitto sodasta Venäjän kanssa on se ketju bufferttivaltioita, Ukraina, Puola, Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa, Viro ja Suomi, jonka se on luonut itsensä ja itäeuroppalaisen raakalaisvallan väliin. Kaikkia näitä valtioita vastaan on Suurvenäjä suunnannut uuden valloitussodan siinä muodossa, että se koettaa niissä toteuttaa bolshevistisen ohjelman. Puola, Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa ja Viro ovat jo pelastetut raakalaisen kourista. Ukrainasta, joka jo näytti olevan hukassa, on kohta puolet jo valloitettu eikä loppusuoritukseen enää menne montakaan viikkoa. Että Saksa pitää huolen siitä, ettei Suomi putoa pois tästä bufferttivaltioiden systeemistä, on itsestään selvää."
Olisihan todellakin suurenmoista, jos tämä bufferttivaltioaate toteutuisi ja että mekin olisimme siinä mukana, aatetta avustamassa ja aatteen avustamana. Mekin yhdessä muiden kanssa osana elävästä eurooppalaisesta kiinanmuurista slaavilaista aasialaisuutta vastaan. Kai tämän muurin sisäpuolelle, linnan ulkopihaksi, tulisi Venäjän Karjalakin ynnä Kuola ja Lappi ja Jäämeren ranta. Kaljua päätäni huimaa. Hei, kuinka minä silloin vuokraisin lohikosken siellä jossain ja rakentaisin kalasaunan ja hymiseisin siellä kantelonkielin ylistystä maailmansodalle ja bolshevismille ja kansankavalluskunnalle, joiden kaikkien välillisen-välitöntä ansiota se olisi! Yksi minun aina skeptillistä päätäni kuitenkin epäilyttää. Näistä välivaltioista tulisivat Ukraina ja Puola ja mitkä kaikki, olemaan slaavilaisia tai puolislaavilaisia, ja veri on vettä sakeampaa. Olisiko niistä pitkään aikaan vielä suojaksi ainakaan Suomelle, joka on niin kaikin puolin toista maata.
Saksan pitäisi tietysti seisoa selkärankana. Mutta tuleeko esim. Viro, todella suomensukuisesti kansallinen Viro, koskaan olemaan Saksan luotettava ystävä, niin kauan kuin sen maa on parooneilla?
Niin että — mutta miksei tähän aikaan voisi tuuditella itseään uskomisensa uskomiseen. Nyt ovat ryssät vielä täällä meidän kurkussamme tai ainakin ne härisevät uhaten milloin vain karata siihen. Komentaa heitä: kush! marsh! — ja portti kiinni jälkeen iankaikkisesti ja piikkilanka-aita väliin ja vartija portille, joka sinivalkoisen koppinsa äärestä voi kädellä viitaten sanoa: seis, tähän saakka, mutta ei edemmä!! Ja he pääsisivät vain pashaalustamalla täällä käymään!
*
Onko Suomi ostanut vapautensa halvalla?
Tämä sama kirjoittaja toteaa mielihyvällä, että Suomi tulee suoriutumaan vähin kärsimyksin maailmansodan ja venäläisen vallankumouksen tuottamista kärsimyksistä verraten siihen, mitä esim. Ukraina ja muut entisen Venäjän osat. "Vaikka vapaussotamme kestäisi vielä kolme kertaa kauemmin kuin jo on kulunut, olisi Suomi sittenkin ostanut vapautensa halvalla." Mitä halpuuteen tulee, on siitä sentään ehkä hiukan ennenaikaista mitään sanoa, ennenkuin tämä sota todella on päättynyt ja ennenkuin nähdään, minkä laskun Saksakin meille esittää.
*
Olemmeko marionetteja?
Näistä ja monista muista syistä pyrkii minulla, ja olen huomannut samaa monissa muissakin, mieli pysymään masentuneena. Ei niinkään paljon siitä, että lailliset olot eivät, ainakin ennen kesää, ja varsinkin (ei enää jos, vaan) kun Saksa tulee, palaisi. Mutta sitten vasta ne vaikeudet oikein alkavat. Se, että tämä tapahtui, on mielestäni kaikista raskainta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja milloin tahansa se semmoinen voi taas uudistua. Ei ole mikään mahdotonta maailmassa, jossa voi puhjeta sellainen sota kuin nykyinen maailmansota. Järkensä kai siinäkin oli, mutta en voi enkä edes tahdokaan sen tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä käsittää ja tunnustaa. Ihmiset, kansat, ovat kai vain marionetteja joidenkuiden maanalaisten pirujen näytännöissä, heitä vedetään ja potkitellaan jonkun yläilmaisen lapsilauman huviksi, josta se on hauskaa. On kuin jossain pilvilinnoissa pidettäisiin hauskaa, ilkuttaisiin näytelmällä, jonka tendenssinä on osoittaa, että ihmisten aivoitukset ovat pahat hamasta lapsuudesta ja että ainoastaan vedenpaisumus voi pelastaa ja uudistaa sen, mikä on uudistuksen arvoista. Onko meidän kansallamme joidenkuiden muiden eläväin joukossa paikkamme arkissa sen jollakin orrella? Ja kenellä meistä on onni edustaa kansaansa siinä vesijätössä, joka sitten aukeaa Araratin ympärillä?
*
Ei vielä "kyyhkysiä".
Toisesta toiseen: täällä on lennellyt tuon tuostakin aeroplaaneja. Niitä luullaan "kyyhkysiksi", mutta ne ovat olleet vain venäläisten variksia, jotka ovat lähteneet täältä ja palanneet tänne. Milloin näkyy se "kyyhkynen", joka tulee mereltä ja palajaa sinne, merkkinä siitä, että vedet laskeutuvat.
*
Työmiehet, tehkää rauha!
Porvarillisista piireistä koetetaan nähtävästi mikäli voidaan vaikuttaa työväkeen, aseman heille selvittämiseksi, mutta tietysti hyvin huonolla menestyksellä. Kuilu on niin suuri, on ollut jo kauan, ettei sen yli mikään voi hypätä. He eivät usko ketään muuta kuin omiaan, eivät kouraantuntuvimmatkaan tosiasiat vaikuta. Eräs hyvää tarkoittava asianharrastaja kävi muutama päivä sitten luonani ja pyysi minulta jotain asemaa selittävää ja valaisevaa kirjoitusta, jota monistettuna levitettäisiin. Kirjoitin seuraavan, vaikken usko, että se mitään auttaa. Tämmöiset olisivat saatavat rintamamiehille, mutta heidän kanssaan on tietysti tuiki mahdoton päästä minkäänlaiseen kosketukseen.
Työmiehet, tehkää rauha!
Saksalaiset ovat astuneet maihin Ahvenanmaalla ja aikovat sitä tietä tulla Suomeen pitämään huolta siitä, että Saksan ja Venäjän välinen rauhansopimus tulee toteutetuksi meihinkin nähden. Elleivät venäläiset sotilaat ja punakaartilaiset poistu Suomesta ja venäläinen vallankumouksellinen agitatsio täällä lakkaa, pakottaa Saksa siihen asevoimalla. Tämä pakotus tulee tietysti kohtaamaan niitäkin, jotka näiltä joukoilta saavat apua "isällisessä taistelussamme".
Kuinka Saksa tulee sitä varten toimimaan? Nähtävästi siten, että se nousee maihin Turussa, tai Raumalla, tai Porissa, mahdollisesti myöskin Etelä-Suomessa, jonne Räävelistä on pikainen pääsy. Ehkä maihinnousu tapahtuu kaikissa näissä paikoissa, rautatiet vallataan ja joukot kuletetaan punakaartilaisjoukkojen selkään. Vallan pienillä retkikunnilla Saksa tunki viimeksi Narvaan ja Kieviin. Eivät mitkään meikäläislaumat ja muutamat venäläiset kanuunat kestä vanhain harjoitettujen saksalaisten joukkojen ja heidän tykistönsä painoa.
Samalla kuin saksalainen tulee venäläisiä vastaan, lähtee Suomen laillisen hallituksen armeija liikkeelle omista tukikohdistaan rintamalla Pori—Antrea. Mannerheimilla on nyt tarpeeksi miehiä ja ampumatarpeita ja nähtävästi hän on odottanut tätä hetkeä iskeäkseen.
Yksinomaan venäläisillä aseilla aseistettua suomalaista punakaartia, jonka riveissä ja johdossa yhä taistelee venäläistä väkeä ja venäläisiä upseereja, luultavasti siis vaaditaan luovuttamaan aseensakin rauhansopimuksen täyttämistä varten. Ellei niin tapahdu, alkaa Saksa sotatoimensa. Punakaarti joutuu näin puristukseen kahdelta puolelta eikä voi olla epäilystäkään siitä, kuinka taistelu tulee päättymään. Ellei kaarti luovuta aseitaan, kehoituksen siitä saatuaan, tullaan se kaiken todennäköisyyden mukaan tuhoamaan viimeiseen taistelevaan mieheen. Aseellisen vallankaappauksen asia on menetetty ja jo alkuaankin mieletön seikkailu päättyy omaan surkeuteensa.
Se oli punakaarti yhdessä vallanhimoisten ja vastuuttomien, kevytmielisten johtajain kanssa, joka lähti tämän veljessodan veriselle tielle. Kaartin takana ei ollut läheskään koko Suomen työväki eikä sen hommia alkuaan kannattanut kuin vähemmistö sosiaalidemokraatisessa eduskuntaryhmässä. Vähitellen kaarti kuitenkin kasvoi ja vallankumoukseen liittyi huumattuna ja pakotettuna yhä suurempi osa työväkeäkin.
Punaisten tappio on siis myös työmiehen ja hänen asiansa tappio. Hän ei tule suoranaisesti saavuttamaan mitään siitä, mitä ehkä luuli vallankumouksen kautta saavuttavansa. Sen vallananastus on oleva sille vallanmenetys. Vaara pyörii, että menetetään sekin, mikä jo oli saavutettu parlamenttaarista tietä. Taantumus kyllä jo vaanii. Mutta toivokaamme, että se saadaan torjutuksi.
Se kuitenkin riippuu tällä hetkellä ennen kaikkea työväestä itsestään, siitä, miten se tulee esiintymään siinä lopputilityksessä, mikä nyt aseiden avulla lähipäivinä suoritetaan. Kuta verisempi viimeinen ottelu tulee olemaan, sitä kovemmat ehdot panee voittaja. Kuta kauemmin tappelua ja hyödytöntä verenvuodatusta jatkuu, sitä suuremmat tulevat olemaan verivelat ja sotakulut, jotka voitettu saa maksaa. Saksalainen on armoton ja häikäilemätön herra — se näkyy siitä, miten hän menettelee Venäjällä.
Jos Suomen työväki laskee aseensa ja sota siihen päättyy, ei loppusuoritus saksalaisten ja talonpoikiemme puolelta tule saamaan sitä rankaisuretkikunnan luonnetta, mikä varmaan tulee tapahtumaan, jos hyödyttömästi, itsepintaisesti ja epätoivon vimmalla vuodatetaan verta vielä sittenkin, kun asia jo on menetetty.
Suomen talonpojat eivät ole tarttuneet aseihin Suomen työväkeä vastaan, ei sosiaalidemokratiaa ja sen suuria ja monessa kohden hyväksyttäviä aatteita vastaan. Se on ensi kädessä lähtenyt liikehtimään karkoittaakseen maasta Suomen kansan vanhan vihollisen ja sortajan ja lopullisesti vapauttaakseen maansa tästä vieraasta vallasta. Sitten se on lähtenyt liikkeelle rangaistakseen niitä, jotka ryöväsivät, murhasivat ja edelleen sitä tekevät, jotka anastivat vallan kansalta itseltään, kansalta kokonaisuudessaan, sen omalta valitsemalta eduskunnalta ja tämän eduskunnan asettamalta hallitukselta. Se tahtoo kukistaa sen hirmu- ja diktaattorivallan, joka teki sopimuksen samanlaisen venäläisen vallan kanssa, sopimuksen, joka myöntää venäläisille täydet kunnalliset ja valtiolliset oikeudet Suomessa. Toteutettuna se sopimus olisi tiennyt Suomen liittämistä Venäjään monta vertaa lujemmilla siteillä kuin koskaan tsaarivallan aikana, kuin mikään seyniläinen yhdenvertaisuuslaki. Suomen tasavallan itsenäisyyden menettämistä vastaan suurin osa Suomea tätä nykyä taistelee silloinkin, kun sen täytyy taistella ei vain venäläisiä, vaan myös toisia suomalaisia vastaan.
Näitä kansan vihollisia, näitä isänmaan pettureita ja maan kavaltajia, samalla kuin myöskin tavallisia rikoksentekijöitä vastaan lähti Suomen kansan valtavin osa liikkeelle, ja ne se musertaa kaikella voimalla ja kaikilla keinoilla, jotka sota sille tarjoo. Kun kapinalliset turvasivat vieraaseen voimaan, olivat heidän kukistajansakin pakotetut pyytämään apua saadakseen sietämättömän olotilan päättymään ja samalla myös kansan pelastetuksi nälkäkuolemasta. Sillä saksalainen ei tuo tullessaan vain lyijyä, niinkuin venäläinen on tuonut, vaan myöskin leipää, jota Tokoi uskotteluistaan huolimatta ei ole voinut eikä voi hankkia.
Nämä vihollisensa kansanvallan valkoinen armeija liittolaisensa kanssa musertaa. Se rankaisee yllyttäjät, alotteen ottajat, kapinaliikkeen toimeenpanevat johtajat rikoslain kaikella ankaruudella. Eikä suoranaisia murhamiehiä, telottajia, rääkkääjiä, ryöstäjiä, aseettomien ampujia voi mikään armahdus kohdata. Kansan oikeudentunto vaatii tämän sovituksen.
Mutta suomalaisen työmiehen, varsinaisen vallankumouksellisen sotilaan rankaisemista ei voittaja tule vaatimaan. Ennenkuin se ryhtyy lopulliseen aseelliseen suoritukseen, tulee se varmaan tarjoamaan rauhaa ja unhotusta kaikille, jotka silloin heittävät aseensa eivätkä pakota enempään hyödyttömään veljen veren vuodatukseen.
Ratkaiskoon jokainen aseihin tarttunut työmies, tahtooko hän itse vetää päällensä oman kuolemansa ja asiansa menetyksen. Heidän menettelystään tulee riippumaan työväenasian kohtalo pitkäksi aikaa. Kuta vähemmällä verenvuodatuksella suoriudutaan ja kuta nopeammin lailliset olot palaavat, sitä nopeammin ja sitä voimakkaammin alkaa uudistustyö. Valkoinen armeija ei taistele reformeja vastaan, vaan reformien mahdollisuuden puolesta. Kansa tulee vaatimaan, että torpparikysymys saa torppareille suotuisan ratkaisun, että tilattomat saavat maata, missä se suinkin on mahdollista, että maa- ja teollisuustyöväestön asemaa parannetaan mitä edistysmielisimpään suuntaan. Porvarillinenkin yhteiskunta on tämän taistelun kautta oppinut näkemään, mitä sen oma etukin siinä suhteessa vaatii.
Käsittääkö aseihin tarttunut työväki, mitä sen etu nyt juuri vaatii? Laskeeko se aseensa vai aikooko se pakottaa keisari Vilhelmin joukot jatkamaan sotaa Suomessa, kun se on jo lopettanut sen Venäjällä?
Kyllä Hindenburg pian tästä Suomen rintamasta selviää. Tulkaa järkiinne, työmiehet, ymmärtäkää oma etunne, jos ette muutakaan ymmärrä! Älkää päästäkö taantumusta maahan! Älkää jatkako hyödytöntä, rikollista sotaa — kun ette kuitenkaan voi mitään voittaa! Vaatikaa johtajanne neuvottelemaan rauhasta. Voitte vielä saada kunniallisen rauhan. Jolleivät johtajat ota alotetta, ottakaa itse. Heittäkää aseenne turhan teurastuksen ja sissisodan välttämiseksi, joka on hyödyttömin ja julmin kaikista sodista. Olette liian hyviä kuollaksenne johtajienne ja yllyttäjienne puolesta, joita ette kuitenkaan voi pelastaa. Jääkää elämään asianne, isänmaanne, vaimojenne ja lastenne tähden. Säästäkää itsenne, säästäkää myös kansalaisenne, veljenne, toverinne, sillä toisellakin rintamalla on omaa lihaanne ja luutanne. Talonpoikakin on työmies.
Ajakaa keskuudestanne idän vieras, niin kääntyy lännen vieraskin rajalta eikä paina niskaanne rautakouransa iestä.
Työmiehet, tehkää rauha, kunniallinen rauha, kun sen vielä voitte saada.
*
Meitäkin pelätään.
Kukapa olisi uskonut, että meistä olisi olemassa niin minkäänlaista sotilaallista vaaraa kenellekään, meistä, jotka aina olemme olleet toisten voimakkaampien puristuksessa, meistä, joiden tätä nykyä täytyy hoilata miehiä merentakaisia auttamaan itseämme omaa itseämmekin vastaan. Tottahan on, että, jos on totta, mitä historia kertoo, me kerran "hakkasimme päälle" niin että sitä vieläkin muistetaan siellä, missä se tapahtui. Kun kerran Kalle Kajanderin kanssa pyöräilimme Saksassa ja istuimme siellä tiepuolessa Reinin rannalla ja nenäkkäät pikkupojat tekivät meistä pilkkaa eivätkä eronneet meistä, meidän ei tarvinnut muuta kuin olaista kätemme, pyöristää silmämme ja pyöristää kulmakarvamme ja huutaa: "hakkaa päälle!" niin heti hävisivät kuin akanat tuuleen — mennessään pitkää nenää näyttäen. Mutta hämmästyn minä kuitenkin, ja tunnen samalla melkoista kansallista ylpeyttä lukiessani sähkösanoman Kristianiasta näin kuuluvan: "Suurkäräjillä käsitellessään sotilasasioita on sotaministeri lausunut, että niiden, jotka luulevat, ettei Norjan sotaväkeä mitenkään tarvittaisi, on huomattava, että venäläisen vaaran sijaan on astunut suomalainen vaara, sillä Suomen nykyisen hallituksen päämääränä näyttää selvästi olevan sataman hankkiminen Pohjois-Norjassa."
Onhan siis toki hyvä, että on edes jokukaan, joka meitäkin pelkää. Ja kukapa tietää, mikä hakkapeliittapeto meissä yhäkin piilee.
Nappaamme pian nenän Norjan naamasta, Nordkapin. Vesisaarikin pitää olla meidän. Röyhistän siis suursuomalaista rintaani ja otan yksintein koko Finnmarkenin ja Jellivaaran samalla kuin Vienan Karjalan ja Pietarin, josta kaikesta tulee "suomalainen mahti, jok' ei oo kenenkään muun."
*
Meitä rohkaistaan.
Luultavasti on muissakin kuin minussa alkanut ilmaantua pessimismiä siitä, että mitään ratkaisua ei kuulu, koska "Vapaa Sana" tänpäiväisessä n:ossaan käy mieliä rohkaisemaan ja heikkoja kurittamaan. Selostanpa tuota kirjoitusta saadakseni vereni virkeämmiksi. Eihän tässä paljon ole muustakaan motsionista.
Suomi ja Saksa ovat tehneet rauhan ja allekirjoittaneet oikein sopimuksen siitä. Suomi on näet kuuluen Venäjään ainakin muodollisesti ollut sodassa Saksan kanssa. Se on komeaa. Me ja he olemme tehneet rauhan. Sen sopimuksen mukaan Saksa on työskentelevä siihen suuntaan, että kaikki vallat tunnustavat Suomen riippumattomuuden. Suomi puolestaan sitoutuu olemaan luovuttamatta vieraalle vallalle mitään aluettaan. Saksa lupaa tulla palauttamaan tässä maassa laillisen järjestyksen. Ja minkä Saksa lupaa, sen se pitää. Aivan lähimmässä tulevaisuudessa on meillä siis — "V. Sanan" kirjoittajan mukaan — odotettavissa saksalaisen retkikunnan maihin nousu Suomessa; joka retkikunta yhdessä Mannerheimin joukkojen kanssa on tekevä lopun kansankavalluskunnan yrityksestä saattaa Suomi jälleen Venäjän syliin. Mannerheimin armeijan liikehtiminen on alkanut. Se sitoo jo punaisten kaikki voimat ja estää ne häiritsemästä saksalaisten maihin nousua. Kaikki on hyvin. "On siis aiheeton porvarillisten naurettava pessimismi siitä, että Mannerheim parissa päivässä ei ratkaissut vapaussotaa. Olisi varmaan hyödyksi yleiselle hyvinvoinnille, jos tämä lievimmin sanoen siviili tapa katsoa sotilaallisia asioita ei taas vielä kerran pääsisi täällä vallalle. Elkäämme nyt panko päähämme, että saksalaisten maihin nousu tulee tapahtumaan Helsingissä elkäämmekä määrätkö itsellemme päivää, milloin sen tulee tapahtua. Elkäämme myöskään kuvitelko, että vihollisen karkoittaminen maasta suoritetaan kolmen päivän kuluessa siitä, kuin maihin nousu on tapahtunut. Ei saa antaa mustalle murheelle valtaa, jos kaikki ei käy, niinkuin jokainen on laskenut hiljaisessa mielessään. Muistettakoon m.m. millaisista välimatkoista on kysymys. Olkaamme edelleen tyytyväiset, jos Etelä-Suomen puhdistus on loppuun saatettu maaliskuun kuluessa. Jo sekin olisi hyvin kaunis saavutus. Luottakaamme joukkoihimme ja heidän johtajiinsa elkäämmekä ajatelko ja puhuko niinkuin ämmät."
*
Päät pystyyn!
Olen saanut käsiini myöskin toisen lehtisen samasta asiasta, jonka liitän tähän päiväkirjaani meikäläisten mielialoja kuvaavana asiakirjana:
Monistakaa! Levittäkää!
Päät pystyyn, Porvarit!
Meiltä rintamantakaisilta porvarillisilta vaaditaan tällä hetkellä, että pysymme alallamme, otamme vastaan sen, minkä kukin päivä tuo muassaan, ja rohkealla tulevaisuudenluottamuksella pidämme päämme pystyssä. Mutta tämä tehtävä näyttää käyvän joillekin ylivoimaiseksi.
Vai ettekö ole tavanneet noita, jotka käyvät kaduilla ja taloissa valittamassa: "eihän vapautuksesta mitään tule" — — — "eihän kenraali Mannerheim saa mitään aikaan" — — — "eihän porvarillisilla ole miehiä eikä aseita" — — —?
Sellaiset henkilöt kylvävät ihmisten mieliin masennuksen myrkkyä hetkellä, jolloin ensi sijassa ja ennen muuta kysytään rohkeaa luottamusta ja tyyntä odottamista.
Mutta eikö sitten totuutta ole katsottava avoimesti silmiin?
Onko siitä apua, että oloja kuvitellaan toisenlaisiksi kuin ne
ovat?
Totuutta juuri on katsottava avoimesti silmiin. Tehkäämme juuri sitä. Kieltämätön totuus on,
että kenraali Mannerheim, joka tuli hallituksen järjestyksen ylläpitämiseksi keräämien joukkojen päälliköksi puolitoista viikkoa ennen kapinan alkua, on saanut pystyyn todellisen sotaväen;
että tälle sotaväelle on saatu huomattavat määrät ampuma-aseita ja -tarpeita,
että tämä sotaväki on puhdistanut kapinallisista sen osan Suomea, mikä on Porin, Tampereen, Mäntyharjun ja Viipurin pohjoispuolella;
että tämä sotaväki on loistavasti torjunut kaikki suomalaisten ja venäläisten punaisten yritykset murtaa sen rintaman, tuottaen punaisille raskaita tappioita;
että tämä sotaväki on valmis tekemään hyökkäyksensä Etelä-Suomen
vapauttamiseksi punaisten hirmuvallasta, niin pian kuin oikea
aika siihen tulee, ja päällikkö sen johdosta antaa käskynsä.
Mitä on sanottava, kun sellaiset henkilöt, joilta ei muuta vaadita, kuin että he pysyvät alallansa, käyvät taloissa selittämässä, että tämä kaikki ei ole mitään — — —?
Otettakoon vielä huomioon, että porvarilliset — eduskunnan enemmistö ja hallitus eivät olleet millään tavoin valmistautuneet kansalaissotaan; oli vain ryhdytty toimenpiteisiin — riittämättömiin — siinä tarkoituksessa, että voitaisiin estää venäläisten väkivaltaisuuksia, kun he poistuisivat täältä, sekä sellaisten epäjärjestysten uusiutumisesta kuin Turussa y.m. sattuneiden;
että sitä vastoin punaiset kaartit sitten marraskuun kapinan olivat valmistaneet vallankaappausta ja siinä tarkoituksessa hankkineet aseita (Rahjan lähetykset!) ja tehneet liittosopimuksia.
Kun ottaa tämän kaiken huomioon, on sanottava, että maamme vapauden puolustajat, kenraali Mannerheimin johdolla, tähän asti ovat loistavasti täyttäneet tehtävänsä.
Eihän ole syytä epäillä, etteivät he kaikella tarmolla suorittaisi tehtäväänsä loppuun, kunhan emme me rintamantakaiset porvarit siihen häiritsevästi sekaannu.
Mutta siinä se vaara onkin!
Kaikki täältä päin, välillisesti tai välittömästi, annetut kehoitukset jouduttaa ratkaisua voivat vain tuottaa turmiota. Me emme voi arvostella, milloin ratkaisun oikea hetki on tullut. Me emme ollenkaan tunne niitä seikkoja — sotilaallisia — enempää kuin poliittisiakaan — jotka sen määräävät. Sen vain näemme, että ulkopoliittinen asema on tänä odotuksen aikana muodostunut meille verrattomasti edullisemmaksi kuin olemme uskaltaneet toivoakaan. Venäjän bolsheviikkihallituksen on ollut pakko allekirjoittaa rauhansopimus, joka kieltää sitä millään tavoin avustamasta meidän punaisiamme. Bolshevismin päivät näyttävät jo Venäjälläkin olevan luetut; muualla maailmassa sosialistien suuri enemmistö, porvarillisista puhumattakaan, jyrkästi tuomitsee heidän hirmupolitiikkansa. Suomi ei heidän valtaansa jää — ellei sitä siihen saata suhteellisesti rauhassa elävien porvarien kärsivällisyyden ja rohkean luottamuksen puute.
Päät pystyyn siis, porvarit! Rintaman tälle ja tuolle puolelle levitköön tieto, että kyllä me kestämme, vaikkapa kauemminkin. Kansamme käy nyt etujoukon taistelua eurooppalaisen oikeusjärjestyksen ja kultuurin puolesta aasialaista mielivaltaa ja barbariaa vastaan. Siinä taistelussa älkööt ainakaan ensiksi sortuko Etelä-Suomen porvarilliset.
Kansalaisia.
Lauantaina 9 p:nä maaliskuuta.
Jotain on tekeillä.
Ulkona merellä, joka avautuu tuossa ikkunani edessä, en ole viime päivinä nähnyt ainoatakaan laivaa. Ennen niitä siellä tuli ja meni, varsinkin pienempiä hinaajalaivoja länteen päin, välittäen kulkua luultavasti Porkkalaan ja Makilon linnoitukseen. Jotain lienee tekeillä ja tulossa.
*
Punaisten puhelinpuheluja.
Käydessäni tavallisessa tietojen vaihtopaikassani sain siellä seuraavan paperin. Joku on onnistunut kuuntelemalla kaappaamaan katkelmia jostain telefoonikeskustelusta joka jollain tamperelaisella päälliköllä on ollut jonkun täkäläisen kanssa.
"Ei käy päinsä, täällä menee hiiteen, mahdotonta. Lähettäkää Kuruun 1500 miestä. — Mistä me lähetämme? — Turusta tuli 1000, mutta eivät ole koskaan kivääriä käsitelleet. Aseita olisi, mutta niin ruostuneita, että mies saa päivän putsata. Tulkaa itse tänne järjestämään, jos osaatte paremmin. Miehet pitävät aina kokouksen, lähtevätkö rintamalle vai ei; ja elleivät lähde, ei pirukaan saa lähtemään, kun ei ole kylliksi asevoimaa pakoittamassa. Hyrskymurron suosituksesta päässyt punaiseen ristiin spioni, piru tietää mikä on. — Älkää päästäkö käsistä, lähettäkää taivaaseen. — Viisi konsuleista! Lähetin ulkolaisia etelään. Menkööt helvettiin, kun saan junan takaisin. Nähty kolme' ilmalaivaa, vaikkei meillä pitäisi olla kuin yksi".
— "Nyt se leikki on alkanut, saatana, perkele, jumal'aut! Sinne sinäkin menit Helsinkiin, kun tiesit ison höyryn alkavan. Semmoisia saatanoita te olette kaikki. Lupasin Kanervalle puolikkaan konjakkia, jos se kerrankin saisi jotakin toimeksi. — Säästäkää srapnellia, maksavat 1000 mk kpl eikä niitä ole enää paljoa". —
"Lahtarit hyökkäävät kaikilla rintamilla yhtaikaa, paitsi me Vilppulassa. Yritimme kovasti Vilppulan siltaa, mutta emme saaneet. Laittakaa tilaa haavoittuneille. Ikaalisissa kärsitty suuria tappioita. Kaupunkia eilen määrätty piirittämään 1500 miestä. Kurusta kuuluu kanuunanpauketta. Miehet riitelevät, tahtovat samat palkat kuin päällikötkin. — Koeta rauhoittaa, ei nyt semmoisia joudeta järjestämään. Tässä piru perii, jos vielä ruvetaan palkoista riitelemään. Kaikki miehet rintamalle maanantai-aamuna, vanhat miehet ja naiset vahtiin ja muihin töihin. Naisia ei vielä toistaiseksi lähetetä rintamalle. Naiskaartiin kirjoittautunut 520, lemmensisaria 150. — — —"
*
Vapauttaja saapuu.
Ensimäinen "kyyhkynen"! Se tuli mereltä, luultavasti Räävelistä. Se ei ollut venäläinen varis, se oli todella saksalainen "kyyhkynen". Se leijaili korkealla ilmassa, kierrellen, kaarrellen kauan aikaa kaupungin yllä. Sitten se palasi sinne, mistä oli tullut. Saksalaiset siis varmasti ovat tulossa jossain. He tulevat, mutta kuinka monilukuisina? Onko heillä mukanaan suomalaisia? En voi tällä hetkellä sanoin kuvailla sitä tunnetta, minkä tunsin, kun näin ilmalinnun siivissä mustat ristit. On elämyksiä, joihin voi eläytyä vasta vähitellen. Se oli uuden ajan viesti, mutta mikä on oleva se uusi aika?
End of Project Gutenberg's Hajamietteitä kapinaviikoilta II, by Juhani Aho