Otaksuttuna, että täntapaisia tekoja on tehty, on muistettava, että ne voivat olla punaisten vastaavien tekojen aiheuttamia. Mutta siinäkin tapauksessa —?
*
Kaivopuistossa.
Talvinen aamupäivä viehätti minut kävelylle. Lähdin Kaivopuistoon päin. Siellähän on sentään hiukan luontoa ja puita ja lumihankea. Tämmöisinä päivinä oltiin ennen Seurasaarella päin hiihtelemässä. Kaivopuistossa liikkuu sunnuntairouvia lapsineen ja kelkkoineen. Kuulen, kuinka he kiukuttelevat sitä, että pikkutytötkään eivät saa siellä käyttää suksia. Semmoinen kielto on todella olemassa. Voihan vielä "strategiselta" kannalta katsoen ymmärtää, että hiihtäminen kaupungin ympäristössä on kiellettävä, mutta lasten pikku-urheilun estäminen on pikkumaista kiusantekoa.
Pistäysin erään tuttavan luo, hänen kauniiseen uuteen kotiinsa, jonka hän äsken on sisustanut. Pidettiin pieni "kotitarkastus". Kaikki oli hienoa ja uutta. Onnittelin häntä, että hän oli saanut kotinsa tähän kuntoon.
"Niin, mutta eihän tiedä, kuinka kauan tämän saa pitää. Tuntuu kuin ei se olisi vielä omani." — "No, kolmen viikon päästä se on omasi." En uskonut itsekään, että meillä vielä kolmen viikon päästä oltaisiin siinä, että yksityinen omistusoikeus olisi turvattu. Saattaa siihen mennä kolme kuukauttakin.
*
Tuppurainen ja tappurainen.
Mielenkiintoisin puoli tässä touhussa on minusta yhä se, miten he koettavat järjestää sen yhteiskunnan hoitoa, jonka he ovat ottaneet haltuunsa. Sodallahan ei voi olla mitään itsetarkoitusta, sen tarkoituksenahan on päästä hoitamaan otettavaa saalista. Ovathan ne julistaneet koko joukon asetuksia milloin minkin laitoksen haltuun ottamisesta ja uudestijärjestämisestä. Nyt on taas ilmestynyt pitkä "ohjesääntö" tehtaiden ja liikkeiden hoidosta ja valvonnasta, kun ne ovat saatetut käyntiin kansanvaltuuskunnan suostumuksella. Tehtaiden sekä teknillinen että rahallinen valvonta tulee jonkunlaisen tehdaskomitean valvonnan alaiseksi. Se valvoo yksin raaka-aineiden ja tilauksienkin hankintaa. Ohjesäännöissä on parikymmentä pykälää, jotka kaikki tarkoittavat työväen etujen turvaamista, mutta ei ainoatakaan, johon kapitaali, osakkeenomistajat, voisivat turvautua. Tehtaiden ja liikkeiden hoidossa ja valvonnassa ei sillä, joka on pannut niihin rahansa, näytä olevan mitään sanomista. On vain määrätty, että konttoripäällikkö "on vastuussa" liikkeen rahavaroista ja tehtaan omaisuudesta ja on hänen sitä varten esitettävä — takuu. Mistä tuo satoihinkin tuhansiin nouseva takuu saadaan? Kuka sen punaisten konttoripäällikölle antaa? Kelvanneeko siksi toveri tuppurainen toveri tappuraiselle? Muita ei liene saatavissa.
*
Vankien toivo.
En ole muistaakseni koskaan ennen huomannut kuritushuonevankien esiintyvän sanomalehdissä etujaan valvomassa. Tänään sen tekevät Turun kuritushuonevangit in corpore. He ilmituovat riemunsa sen johdosta, että heidät on luvattu vapauttaa. Se kuitenkin on tapahtunut eräillä ehdoilla ja niissä on jotain, "joka on saattanut kovin surulliseksi useita vankeja. Se on se, että vain sellaiset vangit päästetään vapaiksi, joita ei katsota yhteiskunnalle vaarallisiksi. Huomautamme tähän, että jos meitä vankeja lasketaan vain sen perusteella vapaaksi, miten vanhan keisarivallan virkailijat ovat puolueellisuudessaan meitä raporteissaan mustanneet, niin ei meillä ole monellakaan toivoa vapauteen päästä heti."
*
Juttuja esimerkin miehistä.
Eräs pohjalainen saaristolais-vanhus, seitsemättä vuosikymmentä käyvä ukko, joutui poikansa kanssa kiistaan siitä, kumpi heistä lähtee Vaasaan ryssiä vastaan. Ukko oli taipumaton ja sanoi: "Minä olen 50 vuotta odottanut tilaisuutta saadakseni ajaa ryssät maasta. Kun se nyt vihdoin tapahtuu, menen minä nyt. Mutta jos minä kuolen, tule sinä sitten ja maksa ryssälle minunkin puolestani."
Ylistarosta kerrotaan (V. Sanoille) seuraava tapaus: Kun tammik. 20 p:nä oli taistelu kuumimmillaan, mutta pappilan piharakennuksesta oli jo saatu ryssät pois, meni 78-vuotias ukko Iisakki Leppälahti sulkemaan sanotun rakennuksen ovia. Silloin äkkäsi Iisakki ylikamarin välikaton päälle piiloutuneen ryssän, joka ojensi kiväärinsä vanhusta kohti ampuakseen hänet. Ukko oli kuitenkin ryssää nopeampi, sieppasi halon ja iski sillä ryssää käsivarteen, niin että kivääri tuli kolinkolia alas. Mutta solttu oli varannut toisenkin kiväärin ja pesuvadillisen patruunia. Sen huomattuaan iski ukko toisen kerran, jolloin ryssä alkoi puhua bohusta ja antautui. Tultuaan alas antoi hän ukolle kiväärinsä ja patruunansa. Ne ottikin ukko huostaansa ja kuletti vangin yhteiseen vankileiriin.
*
Antonius Caesarin ruumiin ääressä.
Joku päivä sitten oletin, että kuvaukset valkoisten muka harjoittamista julmuuksista luultavasti piankin tulisivat antamaan tekstiä agitatsio-artikkeleihin. Tänään onkin "Tiedonantajassa" jo ensimäinen näyte siitä, miten tätä ainehistoa tullaan käyttämään. Yrjö Mäkelin alkaa pääartikkelina olevan kirjoituksensa "Pysähdy, kuuntele, mieti!" näin: "Pöyristyttävät ovat olleet sanomalehtien kertomukset lahtarikaartilaisten julmuuksista. Ja vielä niitäkin hirvittävämpiä kertomuksia kulkee kansan keskuudessa suusta suuhun." Ja sitten seuraa kirjoitus, joka tarkoitukseltaan ja sävyltään muistuttaa Antoniuksen puhetta Caesarin ruumiin ääressä. Sen näennäisenä tarkoituksena on hillitä kansan koston vimmaa. Kun en tunne miestä, menen niin pitkälle, että myönnän hänen ehkä olevan vilpittömän ja todella tarkoittavan rauhoittamista. Mutta mikä kirjoituksen tarkoitus liekin, sen vaikutus on varmaan oleva päinvastainen, omansa viemään vastatekoihin, kun kirjoittaja yhtä mittaa uudistaa kuvaukset valkoisten julmuuksista ja uskoo ne ilman muuta tosiksi. Pari näytettä:
Muuan toverimme oli kaatunut taistelussa lahtareita vastaan. Hänen ruumiinsa jäi virumaan lahtarien hallussa olleelle alueelle. Lahtarit katkasivat ruumiin kaulan kirveellä ja potkivat irtonaista päätä. Siten kertovat lehdet. Se kertomus on omansa kuohuttamaan mieltä. Ja kostonajatus kihoaa aivoihin. Mutta sittenkin: eihän tässä taistelussa nyt ole kysymys kuolleen miehen päästä.
Ei ole! Revittäkööt lahtarit kaatuneiden toveriemme ruumiita vaikkapa koirillaan. Se ei enää kuulu meille siinä mielessä, että sen seikan takia pitäisi ryhtyä joihinkin vastatoimenpiteisiin. Ruumiiden häpäiseminen ei ratkaise sitä asiaa, josta taistelua käydään. Tapaus on vain surullinen sivuilmiö. Ja meidän tulee varoa, ettemme omasta puolestamme aiheuta sellaisia sivuilmiöitä. Rikolliset saatettakoot tuomioistuimen eteen. Mutta pois yksityinen kosto.
Ehkä hän sittenkin on vilpitön. Sillä samalla hän jälleen vaipuu haaveilemaan tuhatvuotisesta valtakunnasta toteutettuna, mitä meihin tulee, tämän kansalaissodan kautta. Eikä sen saavuttamiseen hänen mielestään vaadita muuta kuin että tuohon valtakuntaan astuvien täytyy olla yleviä ja hyviä.
Mutta olemmeko ja tulemmeko sitä olemaan? Valmistaako Y.M. omiaan siihen yhä puhaltamalla sodan intohimojen liekkiin? Hän tuntee huonosti — vaiko liiankin hyvin? — ihmisten heimot, jotka väräjävät vain vaistojen mukaan. Kun hän loihtii esille vihollisen kaikki pahat teot, poistaa manttelin ja osoittaa Caesarin haavoja, ei auta enää vallalle päässyttä raivoa vaimentaa sanomalla: elkäähän sentään raivostuko, elkää kostako pahaa pahalla.
Joukot värähtävät vastaan omalla tavallaan, vaistomaisesti, vastustamatta. Ei mikään kuri voi, tai voi ainakin vain hyvin heikosti, sitä estää. Valkoistenkin puolella on, niinkuin kerrotaan, ollut vaikea hillitä sotilaita lynkkaamasta vankeja heidän nähtyään punaisten veritöitä tai niistä kuultuaan. Tämä sota tulee nähtävästi olemaan hyvin verinen ja katkera, ja raaka molemmin puolin. Meissä piilee vielä raakalaisheimojen verikostovaistoa. Meitä ei ole koskaan kasvatettu ritarillisuuteen. Eivätkähän suuret sivistyskansatkaan ole, Jumala paratkoon, näyttäneet meille esimerkkiä.
*
Venäläisten lähtö.
Y. Sirola ja E. Torniainen ovat äsken käyneet Venäjän työväenneuvoston kokouksessa Pietarissa viemässä täältä sinne terveisiä. Heidän puheessaan puhutaan useassa paikassa Suomen riippumattomuudesta ja itsenäisyydestä, jonka venäläisten toverien kautta olemme saaneet. Näyttää kuin sieltä päin olisi tahdottu saada jotain vakuutusta tästä riippumattomuudesta. Venäläisten vastauksessa ei anneta mitään sellaista vakuutusta, toivotaan vain menestystä molempien maiden köyhälistöjen yhteiselle taistelulle. Ehkä erehdyn, ehkä tervehdyskäynnin tarkoituksena olikin vain värvätä väkeä niiden venäläisten sijaan, jotka täältä joka päivä kuuluvat valuvan kotiinsa, tai vaikuttaa entisten tänne jäämiseen.
*
Nyt näinkin eräästä silkkipaperista, jossa selostetaan haastattelua, mikä N. Vjekillä on ollut Sirolan kanssa, millä asioilla hän siellä on liikkunut. "Suomalaiset työläiset eivät ollenkaan kiirehdi venäläisten joukkojen poistumista; sitä vaativat vain porvarit. Venäläiset lähtevät kyllä, kun katsovat sen tarpeelliseksi."
*
Punainen lippu on verilippu.
Tämä päivä toi tietoja uusista punamurhista. Arkkitehti V. Penttilä on viety asunnostaan Grankullassa ja ammuttu. Hän ei ollut millään tavalla ottanut osaa mihinkään "vastavallankumoukselliseen" toimintaan. — Lohjalla on surmattu useita henkilöitä, m.m. pappi Tuori, joka makasi sairaana vuoteessaan. — Eräs nuori ylioppilas Trygve Boldt on kadonnut matkalla, jolle hän jonain viestinviejänä lähti isoisänsä lehtori B. Nybergin asuntoon Hafsuddenissa lähellä Porvoota. Hän oli Topeliuksen tyttärentyttären poika, etevä, hieno nuorukainen. Hänestä ei ole toistaiseksi muuta tietoa kuin että hänet on nähty jossain siellä joutuneen punaisten vangiksi.
Punainen lippu on verilippu. Sen tahratulla pohjalla ei Suomen leijonavaakuna koskaan saa liehua. En koskaan voisi pitää sitä katollani. Lippukysymyksemme on ratkaistu.
Lippumme on oleva sinivalkoinen.
*
Onnellisia miehiä.
Olin tänään tohtori Z. Castrénin luona Siltasaarella. Hänen johtamansa Työväenopisto ei tietysti sekään voi toimia. Työväellä on nyt muuta tehtävää kuin vastaanottaa sivistyksellisiä herätyksiä. Teki virkistävän vaikutuksen tavata tämä tyyni filosoofi. Useiden muiden kanssa työskentelee hän komiteassa yhteiskunnallisten olojen parantamiseksi, joka pohtii edistysmielisiä alotteita tulevaisuuden varalta.
Onnellisia Arkimedeksiä, jotka kaikesta huolimatta voivat ajatella ympyröitään.
*
Veljeytymisestä ja sisartumisesta.
En ollenkaan ihmettele sitä vaikutusta, mikä venäläisillä tovereilla on ollut meidän työläisiin, sitä veljeytymistä ja sisartumista, mikä täällä vuosien kuluessa on niin lujaksi rakentunut. Venäläinen on suuri hypnotisoija ja erinomainen agitaattori. Hän kourasee sydämen pohjasta hyvätuulisuudellaan ja herttaisuudellaan ja lumoaa pian omalla uskollaan. Venäläiset "uskovat" tavattoman voimakkaasti, ovat enemmän kuin mitkään muut valmiit uhrautumaan uskonsa puolesta. He osaavat tavattomassa määrässä vakuuttaa, äänellä, silmillä, ilmeellä ja eleillä. Heidän jokapäiväinen "jej bohunsa" tulee, kaikkein tavallisimmassakin vakuutuksessa, ilmeisesti valehdellessakin, heidän sisimmästään syvänä rintaäänenä niinkuin urkujen sisälmyksistä, usein paksuna, voimakkaana bassona.
Kun ne tekevät propagandaansa milloin uhaten, milloin houkuttelevasti livertäen, paatoksin ja kyynelinkin, on vaikutusta vaikea torjua, vaikka olisi varuillaankin. Tiedän sen joistakin omistakin kokemuksistani.
Ajatella nyt meikäläistä työläistyttöä, aikana, jolloin kaikki hänen henkensä liitokset ovat lauenneet, joutuneena pulskan, puheliaan, joutilaan, politikoivan, lahjovan, halailevan, suutelevan matruusin käsiteltäväksi, vuosikausien kuluessa, joka-iltaisilla kävelyillä, tanssiaisissa, kulkueissa. Tarvitsee vain nähdä hänen täydellisen, autuaan antaumisensa, kun hän jollain esplanaadin sohvalla istuu ritarinsa vierellä, miltei lepää hänen sylissään. Eivät meidän omat jäykät nuorukaisemme koskaan olisi saaneet luoduksi sitä määrää punatyttöjä, minkä matruusit kesäisessä Helsingissä ovat värvänneet vallankumouksen armeijaan.
Tätä tietä on varmaan bolshevismi suuressa määrin tunkenut Sörnäisten työläiskoteihin. Ehkei aatteista ole paljoakaan puhuttu eikä niillä vaikutettu, mutta persoonallinen mieltymys sen aatteen ajajiin on rotuvastenmielisyyttä vähentäen tehnyt työtä aatteen hyväksi. On menty näiden hyvien ja herttaisten miesten mukana, minne ne ovat vieneet. Olen nähnyt sitä vaikutusta maaseudullakin, vallityöseuduilla, eivätkä sen alaisiksi joutuneet suinkaan ole olleet kaikki tavallisia sotaleirityttöjä. Turhaan ovat omat pojat tapelleet. Vaikka ovat antaneetkin ryssille selkään, on ryssä kuitenkin lopulta vienyt tytön. Naisilla, "morsiamilla", on varmaan suuri osuus kansallisessa luhistumisessa, roturaja-aitain repimisessä. Tehdastytöt ovat vieneet suosiollisuutensa koteihinsa, asuntokasarmeihin työläiskorttereissa ja valmistaneet maa-alaa yhteenliittymiselle, jonka hyväksi johtajat puolestaan ovat toimineet omalla propagandatyöllään. Tytöille on venäläinen sotilas sulhanen, pojille hän on veli, ja niin on entisestä vihollisesta tullut sukulainen, jonka kanssa käydään nujertamaan vihattua naapuria, omaa porvaria, ja valtaamaan hänen taloaan. Naisten kanssa kaulakkain, miesten kanssa käsikkäin, sormet sormien lomassa — on näky, jonka saattoi nähdä kaikissa kulkueissa Helsingin kaduilla, ja siitä on sitten siirrytty vallihautoihin rintamalle, toiset sairaanhoitajattarina, toiset sotilaina. Siinä olisi paljon ainehistoa vallankumouksen yksityis- ja luokkapsykologiaa harrastavalle tutkijalle, sekä tiedemiehelle että kaunokirjailijalle.
*
Tyynnyttelyä.
Kun porvarillinen hallitus oli vallassa, käytiin sen kimppuun lakkaamatta siitä, ettei se voinut hankkia elintarpeita. Eivät mitkään sen ponnistukset saaneet tunnustusta, ei mitään vaikeuksia otettu huomioon. Nyt sitä syytetään siitäkin, että se tahallaan kärjisti elintarvepulaa muka kokoamalla varastoja Pohjois-Suomeen omiin sotilastarpeihinsa. Kavalampaa, ilkeämpää ja samalla tehovampaa syytöstä tuskin voi tehdä, ja miten se on vaikuttanut jonottaviin naisiin, sen olen omin korvin kuullut.
Nyt on toinen äänensävy. Nyt odotetaan kärsivällisesti ja uskotaan vilpittömästi, että Tokoi kyllä hankkii. Uskotaan kaikki, mitä hän uskottelee. Ensimäinen juna on jo lähtenyt Siperiaan hakemaan viljaa ja seuraavia on aikomus lähettää jo viikon lopulla. Ja että ne sieltä myöskin palaavat, siitä ei liene tällä haavaa epäilystä ainoallakaan oikeauskoisella sosialistilla, paitsi asianomaisilla johtajilla itsellään. Sillä he eivät suinkaan ole niin optimistisia, kuin miltä ovat näyttävinään. He näkyvät pelkäävän, että "työväki kyllästyy odotukseen ja kohdistaa tyytymättömyyden ja vihan omaa kansanvaltuuskuntaansa kohtaan". Siinä pelossa lausutaan harras toivomus, että "toverit käsittävät nykyisen ajan vakavuuden ja tilanteen merkityksen ja ymmärtävät menetellä tyynesti ja harkitusti ajan vaatimuksia vastaavalla tavalla". Usein toistuvasta mielten kuohun rauhoittamisesta päättäen sitä nähtävästi on siellä paljonkin olemassa.
*
Lohduttava tieto.
"On vain yksi vihollinen, jota talonpoika pitää vaarallisena — se on vihollinen, joka pyrkii uhkaamaan hänen kotinsa rauhaa. Kotinsa kynnyksellä taistelee talonpoika leijonan rohkeudella ja hänen vihansa kotinsa vihollista kohtaan on yhtä palava, kuin hänen rakkautensa isien turpeeseen on syvä."
Nämä rivit ovat tänpäiväisestä "Tiedonantajasta" — ihme kyllä siitä, sillä kun samalla myönnetään että porvaristo osaa näitä talonpojan sielunelämän vaistoja käyttää taitavasti hyväkseen, luulisi omillekin lukijoille käyvän ilmi, mikä voimakas vastustaja juuri näistä talonpojista kokoonpantu valkoinen armeija todella on. Kaikessa tapauksessa on lohdullista täällä, jossa ei mitään tiedä, saada viholliselta itseltään tietoja hengestä ja mielialasta siellä kaukana.
*
Punakaartilaisen palkka.
Vallankumouksellisten eduskunta s.o. Työväen Pääneuvosto on ollut koolla pari kertaa ja sen ensimäisenä ja tärkeimpänä tehtävänä on ollut punakaartilaisen palkan määrääminen. Vakinaisessa palveluksessa oleva saa 450 mk kuussa sekä ruuan. Sen lisäksi hän saa 100 mk kuussa vaimonsa elatukseksi ja 25 mk kuussa lasta kohden, joka tekee 450 + 100 — sanokaamme keskimäärin 4 lapsen osa yhteensä 100 mk = mk.
*
Valtiopäivämies voidaan panna viralta.
Eilisessä istunnossa hyväksyi Pääneuvosto heidän "valtiopäiväjärjestyksensä" perussäännöt. Se ei ole pituudella pilattu, vain 8 §:ää. Merkittävimpiä säännöksiä on siinä se, että asianomainen järjestö joka on edustajan valinnut, voi milloin hyvänsä katsoo syytä olevan panna viralta vanhan ja valita uuden, jos ennen valitun ei enää katsota ansaitsevan järjestön luottamusta.
*
Suomen Pankki avaa tästä puoleen pano- ja ottotilejä kaikissa konttoreissaan. Liekö ketään vallankumouksen pysyväisyyteen niin luottavaa kapitalistia, joka uskaltaisi uskoa rahansa laitoksen talletettavaksi, joka alkoi toimintansa sisäänmurrolla.
*
Tokoi on yhä enemmän helisemässä, minkä jälleen mielihyvällä merkitsen muistiin. Kuta "pahhee heille, sitä parree meille." Jostain syystä minulla on erityisen paha silmä sitä runnaria kohtaan. Tänään on hän tavallista hermostuneempi. Hänelle on tehty ilmoituksia, että erinäiset kaartin osastot ja muut elintarvelautakunnista riippumattomat ryhmät kaikista varoituksista huolimatta ovat tehneet omavaltaisia elintarpeiden takavarikoimisia ja kulettaneet pois muille paikkakunnille määrätyn viljan — usein suuriakin määriä. Suurin osa Venäjältä tänne saapuneista viljavaunuista on takavarikoitu ennen määräpaikkaansa saapumista. Helsinkiin osotetusta maidosta on osa matkalla takavarikoitu tai kokonaan kadonnut ja Helsingin pieniltä lapsilta, jotka aina ovat saaneet maitoa niukalti, uhkaa maito loppua kokonaan.
Tokoi tavallisuutensa mukaan "ymmärtää kyllä" — olisi jo aika siitä lakata — että elintarpeiden puute usein pakottaa omavaltaisiinkin toimiin, mutta toiselta puolen on muistettava, — sanoo hän — että jos näin alulle päässyt vallattomuus saa jatkua, joutuu eri paikkakuntien työläiset taistelemaan elintarpeista keskenään. Ellei järjestystä ja annettuja kehoituksia noudateta, käy Kansanvaltuuskunnan Elintarveasiain Osaston toiminta kokonaan mahdottomaksi ja sijaan astuu täydellinen anarkia. "Toverit, kaartilaiset ja työläiset! Me pyydämme (!) teitä vallankumouksen menestyksen nimessä säilyttämään järjestyksen. Ellette luota nykyisiin toimihenkilöihinne, niin valitkaa uudet, joihin luotatte, mutta säilyttäkää järjestys."
On kuin hän jo suunnittelisi jotain pakoretkeä, niinkuin rotta jo etsisi reikää, mistä putkahtaa pois uppoavasta laivasta.
*
Yliopiston vuoro.
"Nyt on tullut yliopiston vuoro", sanottiin ennen, kun Bobrikoff ja Seyn, tosin siinä ehtimättä onnistua, kurottivat kouransa yliopiston kurkkuun. Nyt voi sanoa saman vallankumouksellisista. Eräässä kirjoituksessa (joku, joka merkitsee itsensä "Yliopistomiehiä") esitetään vaatimus, että yliopiston henki, siinä vallinnut järjestelmä, on kokonaan muutettava ja että sitä varten on perustettava erityinen yliopistoneuvosto, joka hoitaisi sen asiat, samoinkuin kouluneuvosto tulee hoitamaan koulujen ja taideneuvosto taiteelliset asiat kansanvaltaiseen suuntaan. Kirjoituksessa koetetaan houkutella valtapaikkaisia dosentteja mukaan. Muuten on kirjoituksessa kylläkin asiallista se, mitä siinä on lainattua siitä kritiikistä, mikä jo kauan sitten on tullut yliopiston osaksi suomenmieliseltä taholta.
*
Koko hyvin.
Luen ilokseni "Tiedonantajan" uutisen, että valkokaartilaiset
Kuhmoisissa ovat olleet aseistetut "koko hyvin". Jos niin on ollut
Kuhmoisissa, niin kai myöskin on samoin rintaman muillakin osilla.
*
Senaattori taas runoilee.
Senaattori L. Letonmäki runoilee taas, tehneekö sitten jotain muutakin.
Kirj. L. Letonmäki.
Täm' on tehtävä tehdas-orjan, työn lyöttämän vanhuksen: "Nyt eespäin te työläisnuoret yli kuoleman kenttien."
Täm' on vaatimus työläisvaimon
laps' rinnoilla nälkäinen:
"Isät eespäin ja eespäin pojat
yli kuoleman kenttien!"
Täm' on kentälle sortuvan huuto,
pyhä huokaus viimeinen:
"Nyt eespäin, toverit, eespäin
yli kuoleman kenttien!"
Täm' on maailman kansojen käsky
proletaarien miljoonien:
"Ylös, eespäin, sorretut orjat,
yli kuoleman kenttien!"
"Maan herruus te vallatkaatte ja vapaus kansoillen! Nyt eespäin! Elämä kutsuu yli kuoleman kentien!"
Eipä siltä, että runo runona ei olisi mukiinmenevä mukailu jostain einoleinoisesta.
*
Iivo Härkänen senaatissa.
Kuulin kerrottavan, että Karjalan tuntija kirjailija livo Härkönen oli kutsuttu senaattiin asiantuntijana antamaan tietoja Venäjän ja Suomen välejä ja tilejä selvittämään asetetulle suomalais-venäläiselle sekakomitealle. Iivolle oli annettu takuu koskemattomuudesta hengen ja vapauden puolesta. Hän meni senaattiin kirjoineen ja karttoineen. Häneltä pyydettiin ja saatiin tietoja Vienan-Karjalan väestöoloista ja maantieteestä pohjaksi keskusteluille sen liittämisestä Suomeen. Komiteassa olisi pitänyt olla enemmistö liittämisen puolella. Gylling oli m.m. tiedustellut, uskoiko Härkönen porvarien suostuvan rauhaan, jos saisivat Karjalan ja ryssät vietäisiin maasta. Härkönen ei liene osannut vastata sitä eikä tätä. Gylling oli ollut hermostunut ja sanonut, että kaikki menee helvettiin. En ole päässyt tarkistamaan kertojani tietoja. Kerron ne vain huhuina. Kai Härkönen aikoinaan juttuaa asiasta autentisesti.
*
Kahnauksia.
Yhä useammin kuulee huhuja kahnauksista punaisten ja harmaiden veljien välillä. Punaiset uhkaavat puhdistaa kasarmit ja ottaa ne itse haltuunsa, kun ryssät eivät lähde heidän rintamalleen. Pitävät heitä sen vuoksi vastavallankumouksellisina. Muuan joukko lähti luovuttamatta aseitaan, joita sanoivat tarvitsevansa kotonaankin. Terijoella ne heiltä ryöstettiin. Kahakassa oli kaatunut kaksi matruusia. Jotkut palasivat Helsinkiin antamaan raporttia välikohtauksesta. Heidän käsityksensä sikäläisistä suomalaisista tovereista oli, että nehän eivät ole mitään vallankumouksellisia, vaan tavallisia rosvoja.
*
Vielä autolla ajajista (ks. I: 53).
"Pois eestä talonpoika, päästä herra helvettiin!" — ivaa kansanhuumori köyhän puolesta ylpeätä rikasta. Huutaja on varma siitä, että ajahan aikasi, kyllä tiedän, mihin lopulta päädyt. Minä väistyn ja jään tiepuoleen, sinä ajat ohi ja — perille. Siitäkö lie syöpynyt veriini taikauskomainen pelko kaikkien kellossa ja selkäkenossa ajavien lopullisesta kohtalosta. Enkä minä ole, ainakaan omasta kohdastani, onnistunut kokoamaan montakaan poikkeusta säännöstä, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Tunsin nuoruudessani virkamiehen sitä vanhaa ratsupiiskakantaa, jonka edessä talonpojan vielä 1870—80-luvullakin piti seista hatuttomin päin ulkonakin. Se herra ajoi aina kellossa, karkuutti edelle, otti hevoset majataloista, vaikka tuli myöhemmin, oli sanalla sanoen mahtava mies, jonka edessä kaikkien täytyi tietää huutia, mutta ei hoitanut asioitaan sen paremmin kuin että vaillingin vuoksi menetti virkansa ja elättelihe vanhoilla päivillään kalastuksella — muuten kylläkin lievä helvetti, kun kalavesi oli hyvä.
Kun autot alkoivat tässä maassa riehua ihmisten kauhuna ja talonpoika hevosineen ja rattaineen tuon tuostakin löysihe ojan takaa männiköstä, kirahti varmaan moni hammas ja kuului kitkerä manaus. En ole voinut oikein koskaan sietää autoja, en silloinkaan, kun itse selkäkenoherrana olen kiitänyt ohi hullaantuneiden hevosten ja huutavien ja huitovien eukkojen. Jos minulla olisi ollut oma auto, olen varma siitä, että jo aikoja sitten olisin — perillä. Ryssät olivat tuonnoisna vuonna eräällä kalaretkellä vähällä takavarikoida sekä automme että meidät. Ja niin on minussa yhä kasvanut taipumus pudistaa epäilevää ja varoittavaa päätä kaikille, jotka mahtavoivat voimavaunun notkuvilla patjoilla ja kietovat pölyhajuunsa pikkueläjät.
Kun Seyn pönäkkänä loistoautossaan pyyhkieli Helsingin katuja, niin tapasimme ilkkumasta: aja, mitä ajat, on sinullakin vielä matkasi määrä! Ja tuli hänenkin tielleen se, joka otti omansa. Niin otti Borovitinowinkin, ja kaikki ne ylen ylpeät kenraalit ja amiraalit. Otti keisarinkin, jonka hänenkin näin autossa ajavan, kuitenkin niin surkeana, kuin olisi jo jotain pelännyt.
Takavuosina ajoivat autoissa humalaiset ylioppilaat, nuorukaiset ja neidot niin, että oli ilkeä nähdä. Se oli sitä aikaansa, ylen kevytmielistä ilonpitoa Suomen surullisimpina päivinä.
Sitten alkoivat matruusit ja muut tavaritsit pistimet tanassa pitää tämän kaupungin katuja kilpa-ajo- ja ampumaratanaan. Missä nyt ajanevat, ei niitä ainakaan näy niinkuin ennen.
Svinhufvudkin ajoi jonkun aikaa. Se oli kai se sama pahan onnen auto, jolla Seyn ja Borovitinov olivat ajaneet. Ei hänellä tosin ollut sitä uhmaavaa ärsyttävää ryhtiä, mikä yleensä autossa ajavilla suurilla herroilla. Hänet näki vain vilahdukselta, kuomista lasin läpi. Auto muistutti vähän vankivaunua. Kun hän astui ulos senaatin rappujen edessä, hän hymyili hyväntahtoisesti ja nyökäytti päätään, mutta näytti olevan hiukan hämillään. Ajattelin: kunhan ei mitään tapahtuisi hyvälle miehelle tuossa pirun kelkassa. Mutta tapahtuipa kuin tapahtuikin. Ajakoon hän kuitenkin kernaasti taas autolla, kun palaa. Autolla ajo on nyt vähän siinäkin, kuinka ajaa ja kuka ajaa.
Nyt ajavat punaiset aivan niinkuin matruusit ennen, pyssyineen ja pistimineen retkuen pitkin ja poikin sekä sisä- että ulkopuolella, edessä ja takana, likasuojustenkin päällä vatsallaan. En luule, että hekään hyvänsä edellä ajavat.
Älkööt vain valkoiset kerran tänne tultuaan ajako niinkuin punaiset.
[Lisäys jälkeenpäin: Ne ajoivat melkein niinkuin punaiset.]
*
Kiukuttelua.
Mitä kaikkia historiallisia näytelmiä, suurin osa kotimaisia, — farssejakin, sillä farssikin voi välistä olla historiallinen näytelmä — onkaan meillä esitetty Kansallisteatterissa, sekä sen sisässä että sen ulkopuolella talon vielä lyhyen olemassaolon aikana. Isänmaalliset juhlat, kansalais- ja puoluekokoukset, Bergbom- ja Iida Aalberg -juhlat, itsenäisyysjuhlat, vallankumoushuumausjuhla, jossa venäläinen amiraali esittää eläköönhuudon vapaalle Suomelle — ja sitten puoliviralliset, puoleksi sinne pakotetut venäläiset keisarilliset baletit ja entisen rakastajattaren Kjesinskajan näytännöt ja viimein rouva Seynin hyväntekeväisyysiltamat, jotka täytyi antaa pitää valtioavun menettämisen pelossa. Toiset ylpeätä itsetuntoa herättäviä, toiset kansallista häpeää kirvellyttäviä. Siellä pullistihe keisarillisessa aitiossa Seyn seurueineen, siellä nähtiin Maksimoff, Stahovitsh suomalaisten senaattorien kera y.m., y.m. Siellä on kajahtanut "Maamme", "Herää suomi", Karjala, Die Wacht am Rhein, Marseljeesi, Internationale. Ja nyt on kansallinen pyhättö ja suomalaisen taiteen temppeli punaisten ja ryssien juhlamielen purkupaikkana, maansa pettäneiden ja kansansa kavaltaneiden. Eilen siellä oli bolshevistinen juhlakokous, jossa puhujina esiintyivät Kullervo Manner, Aleksandra Kollontay ja Oskari Tokoi.
Rouvan puhe on tänään selostettuna "Tiedonantajassa". Puhuja kehui sillä, että bolshevikit olivat ainoa puolue Venäjällä, joka suoraan ja avonaisesti asettui kansojen täyden itsemääräämisoikeuden kannalle ja tunnusti myöskin Suomen itsenäisyyden. Mutta mitä merkitsee tämä itsenäisyys meille, kun päämääränä samalla on kaikkien kansallisten rajain asevoimalla hävittäminen, ja kun ne rajat todella tätä nykyä jo ovat hävitetyt meidän ja Venäjän väliltä, mikäli se on ollut heille mahdollista? Jos Suomen kansalla olisi itsemääräämisoikeus, ei rouva Kollontay olisi voinut esiintyä Kansallisteatterin näyttämöllä ilman johtokunnan lupaa. Kollontay on valloittaja- ja sortajakansan edustaja, seisoo pistinten varassa ja puhuu niiden päältä. Sillä venäläisellä sotamiehellä, joka tuki meidän sortajiamme ennen ja joka nyt itse meitä sortaa, ei ole muuta eroa, kuin että edellisellä oli tahraisessa sinellissään olkalaput, joita jälkimäisellä vielä tahraisemmassaan ei ole. Niin että kyllä se on yhtä pitkää kuin leveätä, mitä meidän siltä taholta saamaamme itsenäisyyteemme tulee. Ja tämmöisen liiton juhlaa vietetään Suomen Kansallisteatterissa. Miksei Aleksanterin teatterissa tai matruusiklubissa tai Uspenskin katedraalissa?
Niissä olisi ollut oikea paikka puhujattaren ylistellä venäläisen sosialismin tähänastisia saavutuksia. Kollontayn kehunta niistä käy samaan henkeen ja tyyliin kuin meikäläisten ylistely omia saavutuksiaan. Sota on lopetettu, teurastus on lakannut, ja se on muka bolshevikien ansio. Sopinee kysäistä, onko taistelun lopettaminen sen ansio, jonka vastataistelija on saanut siihen tilanteeseen, ettei hän enää kykene taistelemaan, vaan antautuu täydellisesti armoille? Ja mitä lopettamista se on, kun, niinkuin Kollontay kehahtaen sanoo lopettamista vain tempuksi, manööveriksi, kun "tarkoituksena on otollisen tilaisuuden tullen alottaa uudestaan"?
Monesta muusta bolssiensa "saavutuksesta" kehui Kollontay. Maakysymys on m.m. ratkaistu. Miten? Vallankumous nujersi aateliston ja maanomistajain riistämisvallan. Siis otti vain. Kai pitäisi nyt meilläkin meneteltämän samoin. Ottaako maa talonpojilta, ainakin talonpojilta_kin_, sillä on sitä vähän maata niilläkin, ja antaako maattomille? Mutta olisiko meidän maattomilla kykyä ja halua ja pääomaa sitä viljellä? Uusi torpparilaki olisi pian sen osoittanut ilman vallankumouksen väliintuloa. Meillä mennään mieluummin tukkitöihin ja tehtaihin kuin ruvetaan raatamaan. Ehkä valmiit talot kuitenkin kelpaisivat, jos karja ja muu irtaimisto seuraisi pakkoluovutuksessa mukana. Ja juuri niin kai lienee tapahtunut Venäjällä. Entisistä rengeistä, päiväläisistä ja torppareista tulisi talollisia ja päinvastoin. Maan omistajat muuttuisivat, mutta eivät maan_omistusolot_. Sekin olisi sitä ryssäläistä yhtä pitkää kuin leveääkin.
Nyt hän lähtee viemään tätä vallankumoustaan muuhunkin Euroopaan, jos nyt meitä enää voi sanoa Euroopaksi — vaikka se muukin Eurooppa korkeine kanuunakulttuureineen? — nyt hän lähtee täältä sinne. Meidän Kansallisteaatterimme oli ensimäinen pysäkki sillä matkalla. Ehkä tapausta tullaan pitämään ainakin pikkuisena merkkitapauksena Suomen historiassa. Toinen kestikievari on kai oleva ooppera Kustaa Aadolfin torin varrella Tukholmassa, jollei tie sitä ennen nouse pystyyn. Pysyisi kotonaan ja kypsyttäisi omenansa, ennenkuin lähtee raakiloitaan kaupalle ympäri kaiken maailman kyliä. Hänen omainkin ilmoitustensa mukaan on siellä vielä yhtä ja toista keskeneräistä. Sillä paitse tuota maakysymyksen ratkaisuaan ei bolshevismi siellä ole saanut aikaan muuta kuin että on olemassa jonkunlainen valtion kontrolli teollisuudessa — jota siellä ei enää ole olemassa. Sitäkin hän suosittelee Suomelle. Ja lopuksi tietysti loistavinta venäläistä saavutusta, vallankumousta, parlamenttarismin kukistamista, joka "ei vie kansanvaltaisuuteen, sillä siinä porvaristolla olisi mahdollisuus ylläpitää valtaansa."
Mannerin ja Tokoin puheita ei tänään vielä selosteta. Huomenna saanen nähdä, mitä heillä on ollut sanottavana suuressa juhlakokouksessa Kansallisteaatterissa.
*
Manner evästelee.
Kansanvaltuuskunnalla on eilen vähää ennen juhlakokousta Kansallisteaatterissa ollut juhlallinen istunto senaatissa, jossa ovat olleet saapuvilla Venäjän toimeenpanevan keskuskomitean ulkomaille matkustavat jäsenet. Siellä ovat samoin kuin sitten illalla teatterissa Manner ja Kollontay esittäneet suurvaltiollisen kaksinlaulun. Manner on laulanut venäläisen vallankumouksen ylistystä, Kollontay suomalaisen. Manner kiittää venäläisiä siitä opista, jota he ovat antaneet käytännöllisessä (ks. yllä) kumouksellisessa työssä; Kollontay ilmaisee ihastuksensa siitä rohkeudesta ja sankariudesta, jolla täällä kamppailua käydään.
Manner evästää vieraita matkalle. Hän lähettää Kollontayn mukana terveisiä Eurooppaan, varsinkin Skandinaviaan, että niiden maiden työläiset ponnistelisivat, jotta näiden maiden kapitalistit eivät pääsisi ainakaan helposti hyökkäämään meidän niskaamme. Jos Suomen työväki saa olla rauhassa vieraiden hyökkäyksiltä, tulee se kyllä omin voimin (s.o. venäläisten avustamana) kukistamaan porvariston vastavallankumouksellisen rintaman. Hän ei siis tyydy tähänastiseen liittolaiseensa venäläiseen, vaan hakee apua kaikilta vierailta kansanvalloilta Suomen porvaria vastaan. Se on kaikkien maiden köyhälistöjen "yhtymistä". Mutta jos tuo porvariparka pyytää apua muiden maiden porvaristoilta, on se maanpetturuutta.
Kollontay kukertaa omalta oksaltaan vastaan ja tarjoo agitatsiomatkallaan rinnallaan paikan myöskin Suomen työväestön edustajille, joiden pitäisi tulla Länsi-Euroopan työväelle selittämään suomalaisten toverien taistelua.
Tämmöisiä kiertueita siellä Suomen senaatin täysintuntosalissa suunnitellaan. Eiväthän mitkään paikat tosin ole pyhät, onhan kirkkojakin häväisty, tehty temppeleistä hevostalleja ja ryöväreitten luolia. Olihan Suomen kansan pyhimpien tunteiden loukkaamista Bobrikoffin ja Seynin aikakin.
Heidän jälkeensä tuuletettiin senaatin tupia. Suursiivouksen tarpeessa ne tulevat olemaan tämänkin jälkeen: niissä kuulutaan asuttavan, keitettävän, tiskattavan, tupakoitavan ja rähjättävän. Mutta enemmän kuin ulkonaisen siivouksen tarpeessa, ne ovat sen maanpetturillisen hengen poistuulettamisen tarpeessa, joka niiden ilmaa nyt saastuttaa. Sillä paikat ovat toki ainakin jossain määrin pyhät nekin.
*
Mikä meitä mahdollisesti odottaa.
Anarkisti-lehti Rab. Znamja kirjoittaa: "Meidän on viipymättä ryhdyttävä puhdistamaan Helsinkiä vastavallankumouksellisista. Me kehoitamme kaikkia matruuseja ja sotamiehiä viipymättä muodostamaan vallankumouksellisia joukko-osastoja ja pommit sekä kuularuiskut käsissä heti ryhtymään kotietsinnöihin kaikissa taloissa, asunnoissa, kellareissa, ullakoilla, varastoissa, ravintoloissa, kahviloissa, hotelleissa sekä hallinnollisissa ja kunnallisissa laitoksissa tarkoituksella juurineen hävittää vastavallankumouksellisten pesäpaikat. Meidän tulee paikalla surmata kaikki kansan viholliset, valkokaartilaiset ja heidän puoltajansa. Meidän ei tarvitse odottaa Smolnan tai paikallisten edustuslaitosten kehoituksia ryhtymään itsepuolustukseen. Hävittäkää siis porvariston pesät. Ampukaa vallankumouksen viholliset. Vain voimalla ja säälimättömällä terrorilla me voimme hävittää kaikki orjuutemme eri muodot."
*
Ohjeita "tuomareille"
Suomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto julkaisee tänään monen palstan pituiset ohjeet rikosasiain oikeudenkäyntijärjestyksestä vallankumousoikeuksissa. On koko joukko uusille tuomareille nähtävästi hyvinkin tarpeellisia määräyksiä, neuvoja ja ohjeita. Alku on aina vaikeaa, mutta ehkä se siinä menee, kun miehet tottuvat.
Niinkuin porvarillisiin oikeuksiin ei vallankumousoikeuteen tarvitse haastattaa todistajia lautamiehen kautta, vaan voi jokainen itse haastattaa todistajansa. — Valaa ei oteta, riittää, kun todistaja on vakuuttanut puhuvansa totta. — Liekö käytännössä jo ruvennut tapahtumaan toisin, koska katsotaan tarpeelliseksi muistuttaa, että päätöstä tehdessä eivät asialliset eikä yleisö saa olla läsnä. — On ehkä myöskin ollut aihetta vaatimukseen, että "oikeuden edessä on esiinnyttävä siivosti".
Tottahan on, että meidän porvarillinen oikeudenkäyttö on ollut hirvittävän hidasta. Nyt pannaan tuomareille uusi kurssi. — "Jotta oikeudenkäyttely vastaisi tarkoitustaan, täytyy sen tapahtua nopeasti, mikäli mahdollista yhtä päätä loppuun asti." Enintään saa päätöksen antaminen lykkäytyä seuraavaan päivään.
On nähtävästi ollut tuiki tarpeellista huomauttaa, että "päätös on laadittava siten, että jos syytetty tuomitaan, käy selville, minkä rikoksen asianomainen on tehnyt."
Oikeus voi takavarikoida tuomitun omaisuuden, koska voi olla tarjona se vaara, että sakkoon tuomittu itse tai muut hävittävät hänen omaisuutensa.
Tuomarin tulee olla "inhimillinen, mutta ei hempeämielinen." "Kansanmiehen omantunnon ja kansan oikeuskäsityksen mukaan punnittakoon, kuka on syyllinen ja kuka ei, ja hänen terveen järkensä mukaan mitattakoon, mikä rangaistus kulloinkin on kohtuullinen."
Loppuhuomautuksena lausutaan, että elköön missään tapauksessa annettako oikeudenkäytön kompastua vanhojen turhantarkkojen muotojen ja kaavamaisuuksien tavotteluun, vaan olkoon oikeus, kuten sen nimikin kuuluu, vallankumousoikeus, omantunnon ja kansan väärentämättömän oikeustajunnan tarmokas tuomioistuin.
Mikähän nyt sitten lienee se kansanmiehen omatunto ja väärentämätön oikeustajunta? Kai ne ovat jonkunlaisia vastakohtia herrasmiehen omalletunnolle ja oikeustajunnalle.
Mutta kuinka tahansa: jos ei oikeudenkäytön puolueettomuus perustu muuhun kuin siihen, ollaan ilman lain turvaa, niinkuin tietysti ollaan jo muutenkin. Siitä ei siis ole syytä päivitellä, vaikka sitä aina vain tulee tehneeksi.
*
Punaisen armeijan muonitus- ja vaatetushuolet yhä suurenevat. Varsinkin vaatekappaleiden jakelutapa näyttää synnyttäneen tyytymättömyyttä. Otan tietoni eräästä yleisesikunnan omasta kiertokirjeestä. Kaikki tahtovat yhtä paljon vaatteen apua, mutta kun toisilla on enemmän omia vaatteita kuin toisilla, tulevat toisen varustukset paremmiksi kuin toisen. Siitä on syntynyt "ristiriitoja". Niiden sovittamiseksi on päätetty, että sotilaan on hankittava vaatteensa itse siten, että hänen palkastaan vedetään pois hänen saamansa vaatekappaleen hinta. Mitähän sanonevat eukot kotona siitä, että heidän avustuksensa näin vähenee? On myös niin hullusti, että niinkuin esikunta sanoo, kysymys palkastakin on vielä ratkaisematta sentähden, että tuhannet muut kysymykset on täytynyt ratkaista sen edellä vallankumouksen "onnistumiselle tärkeämpinä tekijöinä."
Arveluttava pula on siis olemassa, mutta esikunta koettaa päästä siitä sillä, että huudahtaa: "Eteenpäin siis… jatkuvaa uljuutta, uhrautuvaisuutta ja kärsivällisyyttä" j.n.e.
"Toverillisesti Yleisesikunta. Ali Aaltonen."
*
Orjatsalo ennustaa.
Näyttelijä-kirjailija-seikkailija Aarne Orjatsalo on liittynyt kapinallisiin. Hän esiintyy nyt köyhälistön ystävänä. Tämän päiväisessä "Tiedonantajassa" on häneltä kirjoitus "Vailankumouksen tie", joka ei ole mitenkään erikoinen. Siteeraanmahan kuitenkin seuraavan: "(Porvarillisten) omat joukot varmasti kääntyvät heitä vastaan. Ja tilinteon päivä on heidän joukossaan oleva ankarampi ja kenties verisempi, kuin mitä se nyt on meidän rintamallamme."
*
Matala moraalimme.
Kun sota puhkesi ja täällä alotettiin valli- y.m. varustukset, ja kun tehtaat, tosin puoliväkisin, muutettiin venäläisiksi asetehtaiksi ja muita sotatarvetilauksia suorittamaan, kun monen monet yksityiset rupesivat urakoitsijoina kokoamaan suuria voittoja, ja kun liikkeiden osakkeilla sitten harjoitettiin pörssikauppaa ja kaikkein isänmaallisimmat miehet ja naiset sulloivat ruplia taskuunsa nähtävästi tuntematta siitä mitään isänmaallisen tai eetillisen omantuntonsa vaivoja, tulin usein ajatelleeksi, miten matalaa moraalimme sittenkin on. Kaikille oli kyllä selvää, että Venäjän voitto olisi meidän tuhomme, että sen ase- ja muiden varastojen kartuttaminen oli omaan rintaan kerran tähdättävän puukon takomista, teroittamista. Eihän tietysti voitu harjoittaa mitään julkista agitatsiota vastarinnan aikaansaamiseksi. Mutta olisi voinut toivoa, että tässä asiassa jos missään olisi muodostunut maanalainen passiivisen vastarinnan rintama. Niin ei tapahtunut, vaan päin vastoin toimittiin oman voiton toivossa aktiivisesti venäläisen voiton hyväksi, vieläpä sittenkin, kun jääkärit olivat niiden ammusten yletettävissä, joita täällä valmisteltiin.
Sanotaan ehkä, että oli pakko, että täytyi pelastaa maan teollisuus, että tehtaat muuten ehkä olisivat joutuneet kokonaan venäläisten käsiin. Saatiinhan edes jotain pelastetuksi, estetyksi venäläistä työväkeä tänne tulemasta. Olkoon niinkin. Mutta alistumis- ja myöntyväisyyspolitiikkaa tämä oli, ei vähimmässäkään määrin perustuslaillista. Olisi siinä varmaan voitu saboteerata, jos olisi tahdottu, mutta oli mukavampi pistää rahat taskuunsa. Ei ole tämäkään historiamme kauniita lehtiä. Liikeveljeys venäläisten kanssa vei siihen, että rahakas venäläinen kundi Helsingin myymälöissä oli suosittu, kun suomalainen köyhempi tuskin siedetty. Omaksuttiin venäläiset liiketavat lahjuksineen ja väärine laskuineen. Ei ne ole vain punaiset, jotka ovat "veljeilleet".
On katkerahko kohtalon iva, että ne vallihaudat ja muut varustukset, joita me porvarillisesta rakennusmestariurakoitsijasta ja pikkupomosta gulashi- ja pörssikeinottelija-miljoonamieheen saakka olemme olleet kaivamassa, nyt ovat punaisten parhaita tukipaikkoja, joista ne meitä uhkaavat ja jotka ovat meidän valloitettavat verellämme. Ja niin katkeran kitkerää kuin se onkin, täytyy myöntää oikeaksi, mitä eräässä "Työmiehen" tänäisessä kirjoituksessa "Venäläiset ja me" (joka muuten tietysti on täynnä valhetta ja vääristelyjä) sanotaan: "Suomen porvaristo antoi passiivisen kannatuksen Venäjän sortovallan niille toimenpiteille, joilla meitä näännytettiin. Ja kylläpä he vallan hyvässä sovussa tasasivat venäläisten sotarosvojen kanssa valtion varustustöissä kähveltämänsä varat ja veivät kaikenlaisilla verukkeilla monen työläisen palkat…" En tiedä, onko totta, mutta pelkään pahoin, että on totta, mitä lehti vielä väittää: että "urakoitsijat ovat ilmoittaneet venäläisille töiden teettäjille, että ei tarvitse maksaa työläisille niin paljon kuin siellä ensiksi suunniteltiin."
Ja vallityömiehet poloiset, ne punaiset, jotka noita hautoja kaivoivat, kaivoivat niitä luultavasti omiksi haudoikseen. Ehkä piankin heidän verensä vuotaa niissä virtanaan.
*
Kätilö Manner.
Eilen, kun selostin rouva Kollontayn puhetta Kansallisteatterissa, ei Mannerin puhe, johon se oli vastaus, vielä ollut julkaistu. Tänään se täyttää kuusi palstaa "Tiedonantajassa". Se on oikein jymypuhe, ohjelmapuhe, laadittu ja lausuttu samaan tyyliin kuin minkä tahansa suuren maan pääministerin. Siinä vedetään sen hallitusmuodon suuntaviivat, jonka kansanvaltuuskunta aikoo antaa Suomen kansalle. Kun tämä asiakirja kai aikoinaan tulee olemaan pykäliin pantuna valmiina, jätän puheen siltä kohdaltaan selostamatta. Maistiaisiksi kuitenkin muutamia kohtia.
Manner on ajatellut, että uuteen valtiomuotoon tulisi kuulua määräykset, joiden kautta määrätty luku Suomen äänioikeutettuja kansalaisia, esim. 10,000, olisi oikeutettu tekemään kansan eduskunnalle vaatimuksen, että siitä ja siitä asiasta on laadittava sellainen ja sellainen laki. Ne 10,000 saisivat jättää joko valmiin yksityiskohtaisen tai ylimalkaisen ehdotuksen. Ja kansaneduskunta olisi velvoitettu tuota 10,000 kansalaisen lainsäädäntöalotetta käsittelemään ja siitä päätöksensä tekemään. Jos eduskunta kaikinpuolin hyväksyisi noiden 10,000 tekemän ehdotuksen, niin asia tulisi sillä jo päätökseen. Mutta jos muutettaisiin ehdotusta jonkun verran, niin kansa taas yleisellä äänestyksellä voisi ratkaista, hyväksyykö se tuon 10,000:n tekemän alkuperäisen vaiko kansaneduskunnan siitä muokkaaman ehdotuksen. "Demokraatiseen järjestykseen tulee kuulua myös sen, että kansaneduskunnan muistakin päätöksistä, jotka eivät ole lähteneet suoraan kansan alotteesta, voidaan vedota yleiseen kansan äänestykseen."
Kymmenentuhatta kansalaista — tai sanokaamme kymmenen agitaattoria, jotka saavat kokoon kukin tuhat nimeä, — voisi siis milloin tahansa pakottaa eduskunnan käsittelemään päähänpistojaan ja vaatia mahdollisesti koko kansan vähäväliä niistä äänestämään. Mikä kunta tahansa voisi saada eduskuntaan nurkkapatrioottiset alotteensa. Semmoisia alotteita voisi kerääntyä satoja. Kansanvalta sortuisi varmasti ennen pitkää omiin hameihinsa.
Että meillä sosialismi on ollut salaisesti pyrkimässä yksityisen omistusoikeuden lakkauttamiseen, siitä on ollut oireita havaittavissa Mannerin puheessa vaatimus siitä tuodaan julki.
Samoinkuin Kollontay venäläisen vallankumouksensa kehuu Manner omansa saavutuksilla. Hän vertaa vallankumoustaan, ja kai samalla myös itseään, sen ylintä toimihenkilöä, kätilöön, joka vapauttaa synnytystuskissaan olevan yhteiskunnan ja sen kohdusta kirvoittaa terveen, elävän ja voimakkaan uuden yhteiskunnan. Se on jo kirvoittanutkin jotain. Se on jo "verrattain vähällä vaivalla" kaatanut yhteiskunnan ylirakenteen ja nyt se tosiasiallisesti hallitsee tässä maassa ja pitää hallussaan valtiovaltaa, käyttäen sitä tarkoitusperiensä hyväksi. "Samalla se myös kaikella voimallaan pyrkii eteenpäin ja askel askeleelta ottaa käsiinsä myös yhteiskunnan taloudellista valtaa. Se on ottanut valvontansa alle taloudellisen elämän eri aloja. Tehtaita pannaan jo käyntiin työväen omilla toimilla. Työväen luottamusmiehiä pannaan niitä ohjaamaan ja teknillisesti hoitamaan, taloudellisesti järjestämään. Samaten maatiloja jo tässä maassa monin paikoin työväen järjestöt luottamusmiestensä ja tilojen alustalaisten välityksellä hoitavat. Näin valtiollisen vallankumouksen suurten saavutusten ohella taloudellinen vallankumous askel askeleelta menee eteenpäin ja sillälailla valmistaa sitä perustusta, jolla työväen tulevaisuuden vallan tulee seistä, jotta se olisi pysyväinen ja varma."
Pysyväinen ja varma. Ei ole milloinkaan ollut paremmin paikallaan vertaus vuoresta, joka synnytystuskissaan puhkuen loi naurettavan hiiren… Ei vain tahdo nauru naurulle tuntua, vaikka koettaisikin.
*
Siviilijutut saavat levätä.
Kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto ei nähtävästi tahdo jättää oikeudenhoitoa retuperälle. Se ilmoittaa kanslistinsa Tyko Varto'n kautta, että kaikki raastuvan- ja kihlakunnan oikeuksissa (miksei myös hoveissa ja senaatissa?) keskeneräisiksi jääneet rikosluontoiset asiat ovat tutkittavat ja tuomittavat sen paikkakunnan vallankumousoikeudessa, missä ne ovat tapahtuneet.
"N.s. siviiliasiain, eli juttujen, joiden pohjana ei ole rikosta, käsittelystä ja oikeuslaitoksista tulee piakkoin julkaistavaksi erityinen laki, joten sellaiset jutut saavat levätä siihen asti."
On hyvä, että ne saavat vielä vähän aikaa levätä, sillä olisi muuten tainnut tulla ylivoimainen urakka vallankumousoikeuksien juristeille. Velkahakemusjutut kai voinevat tulla piankin ratkaistuiksi, niin pian kuin julaistaan laki yksityisen omistusoikeuden poistamisesta. Kun ei velkoja saa omistaa mitään, ei hän myöskään voi vaatia olematonta omaansa takaisin — jos on porvari. Jos hän on sosialisti, hän luultavasti sekä voi että saa.
*
Venäläisten irtaimisto.
Ilmoitetaan, että kaikki Venäjän sotalaitoksen hallussa oleva irtain omaisuus, samaten kuin aseet, ampumavarat ja elintarpeet ovat siirtyneet Suomen kansanvaltuuskunnalle. Ei mainita, onko siirto tapahtunut oston kautta, vai onko kysymyksessä suurenmoinen lahjoitus, sillä kai tuon tavaran arvo lähennellee miljaardia. Jos se on kauppa, on se kai tavallinen velkakauppa, sillä milläs meidän punaisemme maksaisivat, kun ei ole millä maksaa kaartilaisten palkkojakaan. Jos se on lahja, niin se on lahja Suomen valkoiselle kansalle, joka voitettuaan ottaa sen sotasaaliina punaisilta.
Ei sanota, kuuluvatko laivatkin irtaimistoon. Nähtävästi eivät. Eikähän niitä toistaiseksi voitanekaan lukea irtaimistoon, ne kun ovat vahvasti kiinni jäätyneinä Kruunuvuoren selällä. Vaan ehkä Mannerheim ne aikanaan "irtauttaa."
*
Aito meikäläistä.
"Tiedonantaja" on saanut käsiinsä jonkun koneella kirjoitetun kiertokirjeen, jossa m.m. kehoitetaan "kaikkia kansalaisia, niin miehiä kuin naisiakin, panemaan tarkoin muistiin ne henkilöt, jotka punaisten palveluksessa ovat unhottaneet, mitä heidän isänmaansa ja kunniansa heiltä vaatii, niin että he, kun tilin päivä piakkoin lähenee, saavat ansaitun rangaistuksen rikoksistaan."
Lehti puolestaan uhkaa sen johdosta:
"Siis kuinka herrasväkeä vain huvittaa. Punaisten rintamalinjojen sisäpuolella lienee vielä suurin osa kapitalistiluokan palveluksessa olevia. Punaisten pitämään muistikirjaan voisi niin ollen tulla myöskin merkityksi melkoinen määrä intiviitejä sen suuren tilinteonpäivän varalta."
Sanon näistä ja noista: yhtä luuta vuohen sarvi. Kosto on meidän kansallisimpia ominaisuuksiamme kiro- ja vainovuosien ajoilta ja paljoa aikaisemmilta ja myöhemmiltä. Voittipa kuka hyvänsä, epäilemättä tulee loppulitviikki molemmin puolin tapahtumaan juuri tässä hengessä.
*
Diplomaattinen kirjeenvaihto.
Tämän päivän suuri uutinen on diplomaattinen kirjeenvaihto Ruotsin pääkonsulin ja kansanvaltuuskunnan välillä. Konsuli on Venäjän armeijan ja laivaston täkäläiselle aluekomitealle jättänyt kirjelmän, jossa hän Suomen riippumattomuuteen ja Venäjän demobilisoimiseen vedoten lausuu sen Saksan, Ranskan, Englannin, Hollannin, Tanskan ja Norjan hallitusten tukeman toivomuksen, että venäläiset joukot siirrettäisiin pois Suomesta. Se helpoittaisi suuresti sisäisen rauhan aikaansaamista ja siten myös tämän verenvuodatuksen lopettamista, joka nyt järkyttää mieliä koko sivistyneessä maailmassa.
Tästä kirjelmästä on venäläinen aluekomitea antanut tiedon kansanvaltuuskunnalle, joka siihen vastaa, niinkuin näyttää, aluekomiteankin puolesta. Vastaus on sävyyn ja tyyliin nähden aito Manner-Sirolaa, jotka ovat sen allekirjoittaneet. Siinä väitetään, että venäläisten täällä viipyminen ei suinkaan häiritse eikä loukkaa tai uhkaa riippumatonta Suomea. Päinvastoin Venäjän kansankomissaarien neuvosto on kaiken aikaa mitä selvimmin osoittanut kannattavansa Suomen riippumattomuutta ja jalosti tukenut Suomen kansan vapautta ja oikeutta, myöskin viime aikoina, jolloin täällä vastavallankumoukselliset ainekset valitettavasti ovat tavantakaa aiheettomasti hyökänneet kansallemme myötätuntoisten venäläisten sotaväenosastojen kimppuun.
Tämän jälkeen seuraa Suomen kansan puolesta ankara vastalause Ruotsin Ahvenanmaan valtausta vastaan sekä sitä vastaan, että Ahvenanmaalle on laskettu maihin suomalaisia vastavallankumouksellisia. Tämä menettely on ristiriidassa Suomen riippumattomuuden kunnioittamisen kanssa ja on Suomen alueellisen koskemattomuuden ja kansamme itsenäisyyden loukkaus.
Pää- ja ulkoasiain ministerit Manner ja Sirola ovat terhakoita poikia, niskakarvat pystyssä. Heidän diplomaattinen tyylinsä muistuttaa venäläisten toverien kursailematonta kirjoitustapaa, jota vanhan koulun tyyliniekat hioittuine ja sorvattuine sanontoineen varmaankin jäävät suu auki ihmettelemään. Niin puhuu ainoastaan se, jolla on voimakeinot takanaan tukemassa sanojen tehoa. Ja onkinhan heillä takanaan vallankumouksen punainen armeija sekä Venäjällä että täällä kotona. He voivat riippumattoman Suomen puolesta itse ratkaista, kuinka kauan venäläisten sotavoimain täällä viipyminen vielä on välttämätön.
Johtaako tämä diplomaatinen sananvaihto siihen, että Ruotsi jättää Ahvenanmaan, vai julistaako se sodan kansanvaltuuskunnalle? Luultavasti se ei johda kumpaankaan, vaan jää keskustelu vastaukseksi kysymykseen.
*
Vihdoinkin.
Haapalainen vaatii, vihdoinkin, rikoksellisten, anarkististen ainesten poistamista kaartistaan. Hän on pakotettu myöntämään, että armeijassa on semmoisia, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen yksityisten etujensa ajamiseen ja ovat valmiit ase kädessä käymään rosvouksiin, murhiin, ryöstöihin ja muihin konnantekoihin. Ne ovat riisuttavat aseista, vangittavat ja rangaistavat. Kielletään myös langettamasta kuolemantuomioita eikä saa tehdä sitä edes vankeihin nähden. Kuinkahan monta tuollaista tekoa siis lieneekään jo tehty? Ja mitä ajatellevat rehelliset työläiset tällaisista paljastuksista?
*
Tokoin toimia ja toiveita.
Siinä suuressa juhlakokouksessa, joka tiistaina pidettiin Kansallisteatterissa, esiintyi puhujana myöskin O. Tokoi. Hänen puheensa on julaistu vasta tänään. Sen aiheena on "Elintarvepula ja vallankumous", ja on tietysti erikoisesti omansa kiinnittämään porvarinkin mieltä, sillä jos Tokoi saa leipää, putoaa siitä kai murunen pöydän alle meille porvari-koirillekin. Vaikka eihän tiedä. Tokoin sanoissa, että "työväen ei tarvitse kuolla nälkään yhtään tuntia aikaisemmin kuin herrojenkaan", on jotain kätkettyä uhkaa. Jos tulee tiukka, porvari luultavasti saa kuolla jo päivää ennen. Ettei meitä tulla säälimään, jos niin kireälle ottaa, siihen valmistaa Tokoi mielipidettä omissa piireissään syytöksillään, että elintarvepula Etelä-Suomessa on hallituksen tahallisesti järjestämä. Se ei ole ainoastaan puhdistanut tätä osaa Suomea elintarpeista ja koonnut niitä pohjoiseen, vaan myöskin "tietoisesti tukkinut kaikki kauppatiet, ettei ulkoapäin olisi mitään apua saatavissa."
Hänen omat toimensa kauppateiden avaamiseksi ovat vain toiveita ja ne toiveet ovat niin vähäiset, että hän pelkää tulevan ajan, "jolloin työväki itse huutaa alas sen hallituksen, jonka se on asettanut, käsittämättä niitä vaikeuksia, joissa me elämme." Amerikka on kuitenkin jotain luvannut, se ei ainakaan tahdo, että "Suomen työväki kuolee nälkään." Ja ystävä Venäjä on myös luvannut. Siellä harhailee "350 vaunulastia meidän jo ennen ostamaamme viljaa, ja on koetettu ryhtyä toimenpiteihin näiden karkulaisten kiinni saamiseksi ja tänne palauttamiseksi. Mutta se ei ole helposti järjestettävissä, sillä Venäjän kulutuskeskuksissa myös kärsitään nälkää. Pietari, jonka läpi elintarpeet ovat kuljetettavat, on itse monta kertaa, ei päiviä, vaan jopa viikkokausia ilman leipää." Pietarissa käydessään on Tokoi näillä asioilla nähnyt, että työläisillä ei ole ollut leivänmurua pistää suuhun ja siitä huolimatta heitä elähyttää ja innostuttaa vallankumouksellinen mieliala. "He uskovat vallankumouksen lopulliseen voittoon, he kestävät kohtalonsa, purevat kaalia ja kurkkua. Se on kerrassaan ihailtavaa. Siinä suhteessa meillä on heistä hyvin paljon opittavaa."
Niin Tokoi. Venäjän vallankumous on nyt kaalin ja kurkun varassa. Mutta kun meillä ei ole viimeisenä varana edes sitäkään.
Venäläiset lupaavat ja lupaavat. Venäjän liikeasiain komissario, toveri Nevsky, on antanut Tokoin valtuutetulle täydet oikeudet käydä kaikilla Venäjän rautatieasemilla etsimässä tänne lähetettyjä viljavaunuja ja antanut määräykset kaikille virkamiehille, että heidän on avustettava hänen lähettiläitään. Punaisen kaartin ylipäällikkö on antanut määräyksen, että Punaisen kaartin on tarvittaessa avustettava viljalasteja perille toimitettaessa. "Venäläiset ovat siis luvanneet kaikkea sitä avustusta, minkä suinkin ihmiskäsi saattaa antaa. Toivomme, että jo läheisessä tulevaisuudessa seuraukset tulevat näkyviin, mutta mahdollista on, että meidän täytyy sittenkin monta kertaa tässä vallankumoustaistelussa nähdä suorastaan nälkää."
Eivät nämä punaiset toiveet todella ole valoisat. Olisihan luullut pitävän hiukan ottaa huomioon, mihin eväät riittävät, ennenkuin lähti vallankumouksen taipaleelle. On nyt myöhäistä hiki hatussa hääriä ympäri Venäjän valtakuntaa hakemassa syötävää, joka luultavasti jo aikoja sitten on pistetty parempiin suihin.
*
Suuria lapsia.
Saksalaisten tänne tulosta ei kuulu mitään. On kyllä huhuja, että Suomenlahden suun ohi on kulkenut pohjoiseen suuri saksalainen eskaaderi ja että Danzigista on lähtenyt liikkeelle kuletuslaivoja. Meikäläisten voiton varmuus minua hiukan huolettaa. Täällä jo jaetaan Venäjää meidänkin hyväksemme. Kuolan niemimaa ja koko Viena meille! Raja Nevaa myöten, jopa sen ylikin. Inkeri ja Viro! Niinkuin Googin ennustuksessa on suunniteltu!? Näin taannoin kartan, jossa meidän rajamme oli nauhoin ja nuppineuloin senmukaisesti merkitty. Mutta voihan mielikuvituksessaan nuolaistakin, ennenkuin tipahtaakaan. Lapsena sain sokerin maun suuhuni, kun vain suljin silmäni ja sitä ajattelin. Olemme monessa suhteessa suuria lapsia.
*
Uutispörssi.
Huhut tapahtumista rintamilla ovat niin ristiriitaisia, että ne lopulta menettävät kaiken mielenkiintonsa. Kuinka monta kertaa lieneekään Pori ja Turku valloitettu ja Tampere "pian" otettu ja liikeyhteys Pietariin katkaistu. Varmuudella emme oikeastaan tiedä mitään muuta kuin että rintama seisoo jotenkin ennallaan kulkien Porin pohjoispuolelta Tampereen pohjoispuolelle, sieltä Padasjoelle, Heinolaan, Mikkelin eteläpuolelle, Antreaan ja rajalle. Junat ainakin yhä kulkevat täältä Tampereelle, Turkuun, Poriin ja Pietariin.
Mutta kuinka vähän luotettavia tiedot ovatkin, ei niitä ilmankaan tule toimeen. Kerään niitä, kirjoitan kaikki kuulemani muistiin ja harjoitan niiden kanssa vaihtokauppaa. Meillä on muutamilla tuttavilla oikea uutispörssi, johon kokoonnumme kerta pari päivässä noteeraamaan vapaustaistelun kurssia. Siihen kuuluu etupäässä eräässä suuressa talossa asuvia koulumiehiä. Eräs sanomalehdenpäätoimittaja ja valtiopäivämies on asunut talossa, poissa kotoaan, koko kapinan ajan. Hän ei ole liikkunut sieltä muuta kuin kerta saunassa. Hänellä on veli, hänkin valtiopäivämies, joka on kosketuksissa toisten tietotoimistojen kanssa ja saa sieltä tietonsa. Samoista lähteistä alkuisin olevat tiedot kohtaavat usein toisensa eri henkilöjen kantamina. Aamupäivällä käyn tavallisesti ensi kerran tuossa paikassa. Iltapäivällä kokoontuu uutisklubi mieslukuisampana. Silloin saapuu sinne eräs yliopettaja lukemaan meille venäläisiä lehtiä, joiden avulla voimme seurata varsinkin Venäjän tapahtumia. Ne ovatkin tätä nykyä suurarvoisia, kun Saksa taas alkaa hyökätä itää kohti. Samat tiedot ovat sitten lyhyemmin esitettyinä silkkipaperilehtisissä.
Tänään kerrottiin A. Gripenbergiltä Tukholmasta tulleen salaisen sähkösanoman, jonka mukaan Vaasaan on saapunut suomalainen laiva "Arcturus" tuoden 12 tykkiä, 35,000 kivääriä ja 1 milj. patruunaa ja 100 jääkäriä. Viikon päästä on odotettavissa toinen laiva, joka tuo raskasta tykistöä.
Kevein askelin kuljin siis tänä iltana kotiin. Ehkä rintamat vähitellen alkavat etelääntyä, kun saavat aseita.
*
Pohjalaista sisua.
Sain tänään kuulla kertomuksen pohjalaisesta sisusta. Eräs tuttavani oli kirjoittanut kuulleensa sen eräässä saunassa Tampereella. Toinen punainen oli siitä ihaillen puhunut toiselle punaiselle. He olivat saaneet vangiksi joitakin pohjalaisia, joilta riisuttiin vaatteet, ennenkuin heidät vietiin ammuttaviksi. "On ne perkeleen poikia ne pohjalaiset; eivät olleet millänsäkään, pyysivät vain jättämään sukat jalkaan, ettei tulisi nuha ammuttaessa. Sitten osoittivat sydämen kohtaa: 'Siinä on pilkka, ammu siihen, jos osaat.'"
*
Sota kuin sota.
Olin tähän saakka uskonut, että jos täytyisi valita kahden pahan välillä, kahden kansan välisen ja kansalaissodan välillä, jälkimäinen olisi rauhanystävän kannalta tuomittava paljon ankarammin kuin edellinen ja katsottava vieläkin valitettavammaksi. Luen sen vuoksi melkoisella hämmästyksellä "Arbetet"-lehdestä väitteen, että "tietoiset" työläiset, samalla kuin he ovat kironneet maailman sotaa ja jokaista muuta sotaa eri kansain kesken, aina ovat samalla tunnustaneet, että kuitenkin on sota, joka köyhälistön mielestä on oikeutettu: luokkasota, köyhälistön oma sota sortajiaan vastaan, sen sota vapautumisensa puolesta.
Onko se siis vain sodan tarkoitusperä, joka ratkaisee sen oikeutuksen? Sota itsessään ei ole hyvä eikä paha. Mutta onhan kansojenkin sodilla tarkoitusperänsä, joita sotaakäyvät kansat pitävät yhtä oikeuttavina kuin luokat omiaan. Ja jos luokkasota on oikeutettu yhdelle luokalle, niin on se kai toisellekin, porvaristollekin. Jos se oikeutus riippuu vain tarkoitusperistä, silloin voi porvaristokin alkaa sodan, milloin esim. pelkää hyökkäystä tai sortoa työväen puolelta. Luultavasti tuleekin vielä taisteltavaksi monta porvariston vapautussotaa köyhälistön vallananastussotien jälkeen. Tämä meidän sotamme on jo semmoinen. Maailmanrauhan rakentaminenhan on muka imperialistienkin päämääränä, vaikka heidän sotansa todellisuudessa on vain ryöstösotaa. Samoin tämmöisten luokkaryöstösotienkin kuin tämän meidän. Kaikki sotivat ovat susia lammasten vaatteissa.
*
Jaa, nythän on taas lauantai-ilta. On täysikuu. On kulunut vasta neljä viikkoa, yksi taivaallinen kuukausi siitä, kuin tämä alkoi.
Montako kertaa kalpeat kasvot tuolla ylhäällä saanevat kääntyä päin ja pois, ennenkuin on maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Kai monta ja vielä monenkin monta.
*
Ruvetaanko ottamaan panttivankeja?
Tulee niin paljon tietoja murhista ja tihutöistä maaseudulla, useimmat minulle outoja henkilöitä, etten ole tullut tehneeksi niistä enää muistiinpanoja. Joskus taas kumotaankin tiedot. Etäämpää tietysti tulee tietoja niukemmin, vaikka siellä kai tapahtuu vielä enemmän, rintamain läheisyydessä. Tällä haavaa pelätään varsinkin panttivankien ottoja, jopa pogromejakin, joita poistuvien matruusien luullaan panevan toimeen.
"Työmiehen" kirjoituksetkin tulevat yhä verisemmiksi ja kiihkoisemmiksi.
*
Hämärtää.
En huomaa, että ihmiset näissäkään vaikeissa oloissa olisivat entistä paremmat, jalommat, eivät edes yksityisessäkään elämässään. Lieköhän montakaan, jotka käyvät tilille itsensä kanssa. Me olemme kaikin puolin oikeassa, he ovat kaikin puolin väärässä. Koston tunne kehittyy siveelliseksi velvollisuudeksi. Se on olevinaan oikeuden tunnetta, se pukeutuu ihmisten sitä itsekään aavistamatta siihen vaippaan. Jotkut kyllä sanovat: tietysti ovat vain johtajat rangaistavat, muille on annettava, mikäli mahdollista, armahdus. "Mikäli mahdollista" on hyvin venyvä. Minusta tuntuu, minä suoraan sanoen jo pelkään meidän puolestamme, sittenkuin olemme voittaneet, ettemme kykene korjaamaan voittomme hedelmiä niinkuin pitäisi. Näissä mietteissäni ollen on minulla ollut surullinen sunnuntai. En ole käynyt ketään tapaamassa.
Täytyisikö kuitenkin johonkin ryhtyä?
*
Mitä olisi tehtävä tämän kansan valistamiseksi.
Olisi ryhdyttävä isänmaalliseen taisteluun ja toimintaan kansan eetillisen kasvatuksen, laillisuuden, oikeuden ja totuuden puolesta isänmaattomuutta, laittomuutta, vääryyttä, valhetta ja siveettömyyttä vastaan.
Sillä yhteiskuntamme kaikki vanhat perustukset tätä nykyä horjuvat. Eivät vain ulkonaiset ja näkyvät, vaan vieläkin enemmän sisäiset, aatteelliset, ihanteelliset, siveelliset. Suomessa ei ole koko maan yhteistä hallitusta, ei järjestystä, ei oikeutta, ei oikeuden, hengen eikä omaisuuden turvaa. Vallitsemassa ja hallitsemassa on mielivalta väkivallan ja raa'an voiman turvin.
On jo kauan ollut selvillä, että tämäntapaiseen tultaisiin ja mikä siihen oli vievä. Olkootpa ulkonaiset aineelliset syyt siihen olleet kuinka suuret tahansa, epäkohdat, vääryydet kuinka räikeät tahansa, sota ja sen seuraukset venäläisine tartuntoineen niin vaikuttavat kuin ne ovat olleetkin —, pääsyyt ovat kuitenkin paljoa syvemmällä. Se oli Suomen kansan pohjimmainen hengen pohja, joka ei kestänyt. Kun rakennus kaatuu, ei se ole ainoastaan sen myrskyn syy, joka sitä sysäsi, vaan itsensä perustuksen, joka oli heikko.
Suomen kansan valistuksellinen, sivistyksellinen perustus ehkä lopultakin on jossain määrin kestävä ne sysäykset joita sen sille rakentama vuosisatainen yhteiskunta nyt saa kokea, mutta kun se kuitenkin saattoi siinä määrinkin pettää, kuin jo nyt on tapahtunut, on itse pohjassakin ja juuri siinä vika niin suuri, että se on uusittava ja vastaisen, ehkä jo huomisen lopullisen romahduksen vaara mitä pikimmin torjuttava.
Tätä vaaraa ei saada torjutuksi yksinomaan millään lujalla järjestysvallalla, ei tarmokkaimmallakaan hallituksella, ei kansanvaltaisimmallakaan hallitusmuodolla, ei myöskään laajaperäisimmillä yhteiskunnallisilla uudistuksilla. Uusinnan täytyy alkaa mielistä, sydämistä, kansan omasta hengestä. Yksityisten, ryhmien, luokkien maailmankatsomus on rakennettava uudelle tai oikeastaan vanhalle pohjalle.
Kaikki eetilliset, oikeudelliset, valtiolliset ja yhteiskunnalliset käsitteet ovat suuressa osassa ihmisiä tätä nykyä täysin sekaisin. Murhat, rosvoukset, valheellisuus, vääristely, alhaisimmat intohimot, kaikkinainen väkivalta, vallan anastus, sorto ja pakko ovat tunnustetut oikeutetuiksi taistelukeinoiksi oman asian ajamisessa. Hirvittävintä on, että itsessään mitä parhainten ja oikeutetuimpien pyrkimysten perille ajamiseksi kehnoin keino näyttää olevan parhain. Oikeata, rehellistä, totta semmoisenaan ei enää ole olemassa, ainoastaan silloin sekin ehkä omaksutaan ja siihen vedotaan, kun se hyödyttää; se kielletään ja hyljätään, kun sen luullaan vahingoittavan. Sodan moraali on jo kauan ennen sotaa ollut kansamme moraali.
Tämä siveellinen sekaannus on suurin siinä osassa kansaamme, joka lähti kumouksen ja kaappauksen tielle, mutta ei ole mitään takeita siitä, että sama oppi ei ole saava, ja on jo saanutkin, tunnustajiaan toisessakin osassa kansaamme. Nykyisestä punaisesta sorrosta kärsiviä uhkaa siitä vapautuneina vaara ruveta mittaamaan samalla mitalla, millä heille mitattiin. Sisäinen sota-aikainen turmelus ei rajoita kansan siveellistä selkärankaa jäytävää työtään ainoastaan toiselle puolelle rintamaa, vaan pyrkii leviämään ruttona kaikkialle, ja on jo levinnytkin.
On noustava, kun tästä vähänkin selvitään, nopeaan, tarmokkaaseen työhön ja taisteluun ikuisten eetillisten, oikeudellisten, aatteellisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten, sanalla sanoen vanhojen tunnustettujen inhimillisten ja kansallis-isänmaallisten ihanteiden puolesta, joista Suomi tähänkin saakka on elänyt. On noustava juuri silloin, kun ne kielletään ja niitä uhataan — ja kun vielä on aika.
On ryhdyttävä niiden levittämiseksi sisäiseen lähetystyöhön niinkuin mustimmassa pakanamaassa, jossa niistä ei mitään tiedetä eikä niiden mukaan eletä. Kansastamme on puristettava pois valhe, se on uudelleen impregnoitava totuudella. On alotettava aakkosista, sillä suuri osa meidän kansastamme on ne unhottanut, jos se koskaan vielä lienee niitä tuntenutkaan.
Epäilen sitä. Epäilen sitä nykyhetken kauheat harhat silmiemme edessä.
Sillä tietämättömyyttä, harhaantumista tämä kaikki pohjaltaan on.
Mikä pimeyden pohjola tämä muka valon ja vapauden kotimaa onkaan! Eihän osa Suomen kansasta ole selvillä edes siitäkään, että se on oma erikoinen kansa, jonka on saatava elää elämäänsä vieraan siihen sekautumatta, että sillä on isänmaa, jota ei ole jätettävä vihollisen valtaan. Eihän sillä ole aavistustakaan lakipohjaisen yhteiskuntajärjestyksen ensimäisistä ehdoista, ei eduskunnallisesta toiminnasta, todellisesta kansanvallasta, henkilön ja omistusoikeuden loukkaamattomuudesta, se ei tunnusta mitään muuta kuin luokkaedun ja luokkamoraalin, tuskinpa enää sitäkään, sillä pian kai hajoaa sosialistiemme oma luokkakansakin pieniksi hetkellisiä riistanajojaan harjoittaviksi villiheimoiksi, käyden samaa kehitystä kohti kuin sen emämaassa Venäjällä.