Opetuslasten enemmistö piti nähtävästi heidän kertomustaan ainoastaan taikauskoisena luulotteluna riippuen kiihotetusta mielikuvituksesta, mutta Pietari ja Johannes sanoivat: "Me tahdomme mennä omin silmin näkemään"; ja Maria palasi heidän kanssaan haudalle. Kaiken minkä Pietari ja Johannes näkivät oli, että ruumis oli poissa, että käärinliinat olivat huolellisesti kokoonkäärityt ja poispannut, ja että kivi oli vieritetty haudan ovelta. Hämillään ollen he läksivät sieltä, mutta Maria jäi sinne itkien. Hänen siinä itkiessään kumartui hän hautaan ja sai nähdä kaksi enkeliä, jotka sanoivat: "Vaimo, mitä itket?" Hän vastasi: "Ovat ottaneet Herrani pois, enkä tiedä, mihin ovat panneet hänet." Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tietänyt, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet pois, sano minulle mihin olet pannut hänet, niin minä otan hänet." Silloin sanoi Herra hänelle tuolla vanhalla tutulla äänellä, jonka hän samassa tunsi: "Maria!"

Tämä oli kylliksi varmentamaan hänen uskoaan enkelin sanomaan, että hän oli noussut ylös, joka tähän asti oli tuntunut hänestä unelmalta tai sadulta; ja ihastuksissaan hän huudahtaa: "Rabbuni!" Hänen ensimäinen mielijohteensa oli syleillä häntä ja viipyä hänen läheisyydessään, mutta Jeesus antoi hänen lempeällä tavalla ymmärtää, että nyt hänellä oli hyvin tärkeä tehtävä toimitettavana. Marian oli nyt todistettava hänen ylösnousemisestaan ja kiiruhdettava viemään tietoa siitä ja vahvistamaan toisien opetuslasten uskoa, niiden jotka vielä epäilivät ja olivat epätietoisia, sanoen: "Älä minuun koske, [kreik. haptomai, syleillä] (älä pysähdy osottaaksesi nyt rakkauttasi) sillä en ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; [tulen vielä jonkun aikaa olemaan luonanne]; mutta mene veljieni tykö ja sano heille, että menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö." (Joh. 20: 17.) Toisien vaimojen kautta oli hän samaten lähettänyt heille sanan, että hän kohtaisi heidät Galileassa.

Senjälkeen saavutti hän kaksi noista murheellisista ja hämmentyneistä opetuslapsista, matkalla Jerusalemista Emmaukseen, ja kyseli syytä heidän suruunsa ja alakuloisuuteensa. (Luuk. 24: 13—35.) Ja toinen heistä vastasi: "Oletko sinä Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka et tiedä mitä siellä on tapahtunut näinä päivinä?" Ja hän sanoi heille: Mitä? Ja he sanoivat hänelle: Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä, kuinka ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin; mutta onhan kaiken tämän ohessa tänään kolmas päivä siitä, kun tuo tapahtui. [Tässä muistui luultavasti heidän mieliinsä Joh. 2: 19, 21, 22.] "Ovatpa myös muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät ihmetyksiin. He kävivät aamulla varhain haudalla, eivätkä löytäneet hänen ruumistaan ja tulivat ja sanoivat myös nähneensä näyn, enkeleitä, jotka olivat sanoneet hänen elävän. Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän kanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat olevan niin, kuin naiset olivat sanoneet, mutta häntä he eivät nähneet."

Oliko ihme, että he olivat hämmästyneet? kuinka kummalliselta kaikki tuntui! Miten omituisia ja mieltä liikuttavia olivatkaan nämä viimeisten päiväin tapahtumat olleet!

Silloin piti muukalainen heille herättävän saarnan ennustuksista, näyttäen heille, että juuri se, joka oli tehnyt heidät niin alakuloisiksi, olikin sitä, mitä profeetat olivat ennustaneet samasta Messiaksesta: että ennenkuin hän saattoi johtaa ja siunata ja nostaa Israelia ja koko maailmaa, piti hänen ensin lunastaa heidät omalla elämällään siitä kuoleman kirouksesta, joka tuli heidän kaikkien yli Aadamin kautta, ja että heidän Mestarinsa sittemmin Jehovan herättämänä elämään ja kirkkauteen, tulisi täyttämään kaikki mitä hänestä oli kirjotettu profeettain kautta hänen tulevasta kirkkaudestaan ja kunniastaan, yhtä varmasti kuin hän oli täyttänyt ne ennustukset, jotka koskivat hänen kärsimyksiään, alennustaan ja kuolemataan. Ihmeellinen saarnaaja! ja ihmeellinen saarna oli tämä! Se herätti uusia ajatuksia ja odotuksia ja toiveita. Kun he lähestyivät kylää pakottivat he häntä jäämään heidän luokseen, sillä ilta oli joutunut ja päivä oli kulunut. Ja hän meni sisälle olemaan heidän kanssaan, ja kun hän oli ateriallaan heidän kanssaan otti hän leivän, siunasi, taittoi ja antoi heille. Silloin aukenivat heidän silmänsä. Ja hän katosi heidän näkyvistään.

Vasta sinä hetkenä he tunsivat hänet, vaikka olivatkin kulkeneet ja keskustelleet ja aterioineet yhdessä. He eivät tunteneet häntä näöltään, vaan tuon vaatimattoman teon kautta, kun hän tuolla entisellä tavallisella tavalla siunasi ja taittoi leivän, siten lujittaen heidän uskoaan siihen, josta jo olivat kuulleet — että hän oli noussut ylös ja näkyisi heille jälleen.

Silloin nousivat nuo kaksi hämmästynyttä ja ylen onnellista opetuslasta ylös samalla hetkellä ja palasivat Jerusalemiin, sanoen toisilleen: "Eikö sydämemme ollut palava meissä, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjotuksia?" Saavuttuaan Jerusalemiin tapasivat he toisetkin täynnä iloa sanoen: "Herra on todella noussut ylös ja ilmestynyt Simonille." Ja itse he kertoivat mitä oli tapahtunut tiellä, ja kuinka olivat hänet tunteneet, kun hän taittoi leivät. Luultavasti olivat melkein kaikki siellä sinä iltana; kodit ja toimet ja kaikki muut unohdettiin — Maria Magdalena sanoo ilokyynelin: Minä tunsin hänet samassa tuokiossa, kun hän mainitsi nimeni — en voinut uskoa enkelin vakuutusta sitä ennen, ja toiset naiset kertoivat mitä ihmeellistä heille oli tapahtunut sinä aamuna ja miten hän oli tullut heitä vastaan. Sitten oli Simonilla kertomuksensa kerrottavana; ja nyt oli tässä kaksi todistajaa lisäksi Emmauksesta. Mikä monivaiheinen päivä! Eipä ihmettä, että heistä oli mieluista kokoontua joka viikon ensimäisenä päivänä keskustelemaan asiasta ja johdattamaan muistiin kaikkia niitä asianhaaroja, jotka olivat tämän ihmeellisen tapauksen, Herran ylösnousemisen, yhteydessä, saadakseen sydämensä "palaviksi" yhä uudelleen ja uudelleen.

Kun tuo pieni riemastunut ja ylen onnellinen seurue oli näin kokoontuneena, ja kerrottiin toisilleen yhteisiä kokemuksia, seisoi Herra Jeesus itse äkkiarvaamatta heidän keskellänsä ja sanoi heille (Luuk. 24: 36—49): "Rauha olkoon teille!" Mistä hän oli tullut? Kaikki sellaiset kokoukset pidettiin salassa, lukittujen ovien takana, koska he pelkäsivät juutalaisia (Joh. 20: 19, 26), ja tässä oli äkillinen ilmiö ilman näkyväistä saapumista, ja he peljästyivät luullen näkevänsä hengen. Silloin lohdutti hän heitä, sanoi heille etteivät peljästyisi vaan rauhottuisivat, ja näytti heille kätensä ja jalkansa, sanoen: "Minä se olen itse. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa ja luita, kuten näette minulla olevan." Mutta kun he ilon tähden eivät vielä uskoneet, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" Niin he antoivat hänelle kappaleen paistettua kalaa, ja hän otti ja söi heidän nähtensä. Silloin hän avasi heidän mielensä, heidän ymmärryksensä silmät, ja selitti heille kirjotukset ja näytti laista ja profeetoista että kaikki tämä oli tapahtunut niinkuin oli ennustettu. Mutta Tuomas ei ollut heidän seurassaan, kun Jeesus tuli (Joh. 20: 24), ja kun toiset opetuslapset kertoivat hänelle nähneensä Herran, ei hän tahtonut sitä uskoa, vaan sanoi: "Ellen näe hänen käsissään naulain jälkiä, ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en usko."

Kahdeksan päivää oli kulunut ilman uusia ilmestymisiä ja heillä oli ollut aikaa kaikessa rauhassa ajatella ja puhella niistä, joita oli tapahtunut tuona merkillisenä päivänä. Kun opetuslapset silloin taas olivat koolla, kuten ennenkin, seisoi Jeesus heidän keskellänsä niinkuin ensimäisenä iltana, sanoen: "Rauha olkoon teille!" (Joh. 20: 26.) Tällä kertaa oli Tuomas mukana, ja Herra puhui hänelle sanoen: "Ojenna sormesi tänne ja katso käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen vaan uskovainen." Hän antoi siten tietää, että hän tiesi mitä Tuomas oli sanonut, ilman että kukaan oli kertonut siitä, ja antoi Tuomaalle nyt sen todistuksen, jota hän oli vakuutuksekseen halunnut; ja ilolla vastasi Tuomas: "Herrani ja Jumalani!"

Tämän jälkeen mahtoi kulua jotensakin pitkä aika ennenkuin saivat minkäänlaisen ilmotuksen Herran läsnäolosta. Opetuslapset, jotka olivat galilealaisia, alkoivat ajatella kotia ja tulevaisuutta; ja muistaen Herran tervehdyksen naisten kautta, että hän kulkisi heidän edellään Galileaan, menivät he sinne. Luultavasti matkalla sinne tuli hän heitä vastaan eräällä vuorella, kuten Matteus kertoo. He olivat hämmästyneet. He eivät enää tunteneet samaa tuttavallista luottamusta häntä kohtaan kuin ennen Hän näytti niin suuressa määrässä muuttuneen entisestään ristiinnaulitsemisensa jälkeen —- hän näyttäytyi ja hävisi niin omituisilla ajoilla ja paikoilla: hän ei enää näyttänyt olevan "ihmisen Kristuksen Jeesuksen" kaltainen; sentähden, sanoo Matteus, he "kumarsivat häntä — mutta muutamat epäilivät." Muutaman sanan sanottuaan "hävisi" Herra heidän näkyvistään, jättäen heidät ihmettelemään, mitä sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Jonkun aikaa Galileaan palattuaan ei mitään tavatonta tapahtunut, ei minkäänlaista viittausta Herran läsnäolosta. Epäilemättä he tulivat yhteen puhelemaan asiain tilasta ja ihmettelivät miksi hän ei näyttäytynyt useimmin heille.

Heidän näin odotellessa tuntuivat päivät ja viikot pitkiltä. He olivat aikoja sitten jättäneet elämän tavalliset toimet seuratakseen Herraa paikasta paikkaan, oppien häneltä ja saarnaten muille: "Taivasten valtakunta on lähestynyt." (Matt. 10: 5—7.) Ei heillä ollut halua mennä entisiin toimiinsa; ja toisaalta, miten menettelisivät he Herran työn kanssa? He ymmärsivät aseman kyllin selvään tietääkseen, etteivät kauvemmin voineet, niinkuin tähän asti saarnata, että valtakunta oli lähellä, sillä kaikki kansa tiesi, että heidän Mestarinsa ja Kuninkaansa oli ristiinnaulittu, eikä kukaan, heitä itseään lukuunottamatta, tienneet hänen ylösnousemisestaan. Kun nyt kaikki yksitoista tällätavoin olivat huolestuneita ja murheissaan, odottain jotain, eivät itsekään tienneet mitä, sanoi Pietari: Ei käy päinsä jäädä toimettomuuteen; minä palaan entiseen kalastaja-ammattiini; ja niistä toisista sanoi kuusi: Me tahdomme tehdä saman; me menemme kanssasi. (Joh. 21: 3.) Ja luultavasti ottivat toisetkin entiset toimensa.

Kuka saattaisi epäillä, ettei Herra näkymättömänä ollut heitä lähellä monta kertaa, heidän keskustellessansa, johtaen asianhaarain kulun heidän parhaakseen? Siinä tapauksessa, että onnistuisivat hyvin, ja liikehommat nielisivät kaikki heidän harrastuksensa, tulisivat he pian mahdottomiksi korkeampaa palvelusta varten; mutta jos ei heillä olisi minkäänlaista menestystä, tulisi se näyttämään pakottamiselta. Senvuoksi valitsikin Herramme tavan, joka samalla antoi heille sen opetuksen, minkä hän usein antaa seuraajilleen, nim. että hän voi, jos häntä haluttaa, järjestää menestymisen tahi epäonnistumisen heidän ahertamisissaan, mihin suuntaan tahansa.

Vanha kalastajaliike järjestäytyi uudelleen. He kokosivat venheensä, verkkonsa y.m. ja läksivät ensimäiselle pyyntiretkelleen. Mutta he työskentelivät kaiken yötä saamatta ainoatakaan kalaa ja alkoivat tuntea itseään alakuloisiksi. Aamulla seisoo eräs muukalainen rannalla, huutaa heille ja kysyy minkälainen onni heillä on ollut. Huono onni! Emme ole mitään saaneet, vastaavat he. Koettakaa uudelleen, sanoi muukalainen. Heittäkää verkko tällä kertaa veneen toiselle puolelle. Ei se mitään toimita, muukalainen, me olemme koettaneet molemmin puolin koko yön, ja jos kaloja olisi toisella puolella, tottakai niitä silloin olisi toisellakin puolella. Mutta tahdomme kumminkin koettaa uudelleen, että saat nähdä. He tekivät niin ja saivat mahdottoman saaliin. Miten kummallista, sanoi joku; mutta vilkas ja tunteellinen Johannes löysi kohta oikean säikeen ja sanoi: Veljet, Herra ainoastaan voisi tehdä tämän. Ettekö muista kansanjoukon ravitsemista j.n.e.? Se on varmasti Herra, joka oli rannalla, ja tämä on uusi tapa, jonka hän on valinnut ilmestyäksensä meille. Eikö teistäkin ole aivan samanlaista kuin silloin, kun hän ensi kerran kutsui meitä? Silloinkin olimme tehneet työtä koko yön, emmekä mitään saaneet, kunnes hän huusi meille sanoen: "Heittäkää verkkonne ulos saalista varten!" (Luuk. 5: 4—11.) Niin, varmasti tämä on Herra, vaikk'emme, hänen ylösnousemisensa jälkeen, voi tuntea häntä näöltään. Hän näyttäytyy nyt niin monessa muodossa; mutta me tunnemme joka kerran hänen jostain erityisestä seikasta, kuten nytkin, kun hän tahtoo johdattaa muistiimme jonkun merkkitapauksen entisen tuttavuutemme ajoilta.

Kun he tulivat maihin, huomasivat he Jeesuksella olevan sekä leipää että kalaa, ja saivat sen opetuksen, että hänen johtonsa ja huolenpitonsa alaisina ja hänen palveluksessaan ei heiltä puuttuisi mitään. (Luuk. 12: 29, 30.) He eivät kysyneet häneltä, oliko hän Herra; sillä tässä tilaisuudessa, niinkuin muissakin, olivat heidän ymmärryksensä silmät avatut. He tunsivat hänet, kuitenkaan ei luonnollisilla silmillä, vaan ihmetyön kautta. Sitten seurasi tämän suloisen hetken opetus, jolloin Jeesus uudelleen vakuutti Pietarin edelleenkin olevan otollisen, vaikkakin hän oli kieltänyt Herran, jota asiaa hän oli katunut ja itkenyt. Hän sai uudelleen tietää mestarinsa rakkaudesta ja jatkuvasta oikeudestaan saada ravita lampaita ja karitsoja. Olemme kuulevinamme Herran sanovan: Et tarvitse enää palata kalastaja-ammattiisi, Pietari. Minä kutsuin sinut kerran ihmisten kalastajaksi, ja kun minä tiedän sinun sydämesi yhä vielä olevan uskollisen ja innokkaan, uudistan sinun tehtäväsi ihmisten kalastajana.

"Ja kun hän oli syönyt heidän kanssaan (eng. R. reunam.), kielsi hän heitä lähtemästä Jerusalemista ja käski heitä odottamaan Isältä sen lupauksen täyttymistä, josta olette — hän sanoi — minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä muutamia päiviä tämän jälkeen!" (Apt. 1: 4, 5.) Niinmuodoin läksivät he Jerusalemiin, niinkuin heille oli sanottu, ja täällä hän, neljäkymmentä päivää hänen ylösnousemisensa jälkeen, viimesen kerran kohtasi heidät ja puheli heidän kanssaan. He rohkasivat mielensä tällä kertaa ja kysyivät häneltä siitä valtakunnasta, jonka hän oli luvannut heille, sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Tämä ajatus valtakunnasta olikin viimeisenä jokaisen juutalaisen mielessä. Senmukaan kun he ymmärsivät, tulisi Israel olemaan ensimäinen kansoista Messiaksen hallituksen alla. Eivät he tienneet pitkistä pakanain ajoista, eivätkä he vielä nähneet, että paras siunaus oli tullut otetuksi pois lihalliselta Israelilta (Matt. 21: 43; Room. 11: 7), ja että he itse tulisivat uuden (hengellisen) Israelin, tuon kuninkaallisen pappeuden ja pyhän kansan jäseniksi, jonka kautta, Kristuksen ruumiina, maailman siunaaminen olisi tuleva. He eivät vielä ymmärtäneet mitään tästä. Kuinka olisivat sitä voineet? Eiväthän he vielä olleet saaneet lapseuden pyhää Henkeä, vaan olivat yhä kirouksen alaisia; sillä vaikkakin Lunastaja oli toimittanut lunastusuhrin, ei sitä vielä muodollisesti ollut kannettu meidän puolestamme Kaikkeinpyhimpään, itse Taivaaseen. (Joh. 7: 39.) Niinmuodoin ei Herramme antanutkaan selittävää vastausta heidän kysymykselleen, vaan sanoi ainoastaan: "Ei teidän tule [nyt] tietää aikoja, tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt, vaan te saatte voimaa, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Judeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." — Apt, 1: 7, 8. [Tämä luvattu voima tahi kyky tietää ja ymmärtää aikoja ja hetkiä ja kaikkea, joka kuuluu oikeaan todistamiseen, koskee koko Seurakuntaa alusta loppuun; ja pyhän Hengen johdolla ja voimassa on pidetty huolta ruuasta aikanaan, mitä tulee suunnitelman jokaiseen piirteeseen, että olisimme hänen todistajiansa tämän ajanjakson loppuun. — Vertaa Joh. 16: 12, 13.]

Herra, joka käveli yhdessä heidän kanssaan, kohotti, kun he saapuivat Öljymäelle, kätensä ja siunasi heitä ja hän erosi heistä ja kohosi "heidän nähtensä ja hänet vei pilvi pois heidän näkyvistänsä." (Luuk. 24: 48—52; Apt. 1: 6—15.) He alkoivat nyt nähdä vähän enemmän Jumalan suunnitelmasta. Herra, joka tuli alas taivaasta, oli palannut Isän tykö, niinkuin hän oli sanonut heille kuolemansa edellä — oli mennyt valmistamaan heille tilaa ja oli tuleva takasin ottamaan heitä luokseen, — oli matkustanut pois kauvas saadakseen luvatun valtakunnan ja tullakseen takasin (Luuk. 19: 12); ja sillä aikaa tulisi heidän olla hänen todistajiaan koko maan päällä kutsuakseen ja valmistaakseen kansaa, joka ottaisi vastaan hänet, kun hän tulisi kirkastettavaksi pyhissänsä ja hallitsemaan kuninkaiden Kuninkaana ja herrain Herrana. He näkivät, että heidän uusi tehtävänsä julistaa koko luomakunnalle tulevaa kuningasta taivaasta, jolla olisi "kaikki voima taivaassa ja maan päällä", oli paljon tärkeämpi tehtävä kuin se, jota olivat toimineet edellisinä vuosina, kun he julistivat "ihmistä Kristusta Jeesusta" ja seurasivat häntä, joka oli "ylenkatsottu ja ihmisten hylkäämä." Heidän ylösnoussut Herransa oli todella muuttunut, eikä ainoastaan henkilölliseen ulkomuotoonsa nähden, olihan hän esiintynyt välin toisella, välin toisella tavalla ja paikalla, senkautta ilmaisten, että hänellä oli "kaikki voima" — vaan oli hän myös muuttunut olentoonsa eli luontoonsa nähden. Nyt hän ei enää kääntynyt juutalaisten puoleen tahi näyttäytynyt heille; sillä hänen ylösnousemisensa jälkeen ei kutkaan muut kun hänen ystävänsä ja seuraajansa nähneet häntä millään tavalla, Hänen sanansa: "Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe minua", täyttyivät siten. (Joh. 14: 19.)

Tällä tavalla perustettiin apostolien ja ensimäisen seurakunnan usko Herran ylösnousemiseen. Heidän epäilyksensä haihtuivat ja heidän sydämensä iloitsivat; ja he palasivat Jerusalemiin ja olivat alinomaa rukouksissa ja anomisissa ja kirjotuksien tutkimisessa, odottaen Isän lupaamaa lapseutta ja pukemistansa hengellisellä ymmärryksellä ja erityisillä ihmeitätekevän voiman lahjoilla, joiden kautta kykenivät vakuuttamaan todellisia israelilaisia ja helluntaina perustamaan evankelisen Seurakunnan. — Apt. 1: 14; 2: 1.

Vaikkei Herramme toisessa tulemisessaan tule ilmottamaan läsnäoloaan samalla tavalla, kun hän teki näinä neljänäkymmenenä päivänä ylösnousemisensa jälkeen, on meillä kumminkin hänen vakuutuksensa, "etteivät veljet ole pimeässä." Niin, vieläpä enemmän: me tulemme saamaan jotain avuksi, jota heillä ei ollut, eikä voinutkaan olla näinä neljänäkymmenenä päivänä, nim. "voimaa ylhäältä", joka on johtava meitä ymmärtämään jokaista totuutta, jonka ymmärtämiselle aika on tullut, ja joka, lupauksen mukaan, on tulevat asiat ilmottava. Niinmuodoin tulemme, kun aika on tullut, saamaan täydellisen ymmärryksen ajasta ja tavasta hänen ilmestymisellensä ja siihen kuuluvista asianhaaroista, ja jos me oikein huolellisesti vakoilemme ja tarkkaamme näitä, eivät ne tule olemaan vähemmän vakuuttavia kuin todistukset Herramme ylösnousemisestakaan, joka annettiin ensimäiselle Seurakunnalle, vaikka ne tulevat olemaan toisen laatuisia.

Että Herramme toisessa tulemisessaan voisi ottaa ihmismuodon ja sillä tavalla näyttäytyä ihmisille, niinkuin hän näyttäytyi opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen, on epäilemättä varma asia; ei vaan siksi, että hän näyttäytyi ihmismuodossa noina neljänäkymmenenä päivänä, vaan koska henkiolennot entisaikoina kykenivät esiintymään ihmisinä näkyväisessä muodossa ja erilaisissa muodoissa. Mutta sellainen ilmestyminen ei olisi sopusoinnussa Jumalan suunnitelman hengen kanssa muissa suhteissa eikä myöskään niiden viittauksien kanssa, joita Raamattu antaa hänen ilmestymisensä tavasta, niinkuin saamme nähdä. Herran suunnitelma onkin sen sijaan antaa hengellisen valtakuntansa ilmottautua, toimia ja ilmaista läsnäolonsa ja valtansa inhimillisten, maallisten välikappalten kautta. Aivan niinkuin tämän maailman ruhtinas Saatana, vaikka näkymättömänä ihmisille, harjottaa laajaa vaikutusvaltaa maailmassa sellaisien kautta, jotka ovat hänelle alamaisia ja joita hänen henkensä johtaa, samalla tavalla tulee uusi Rauhanruhtinas, Herrakin, pääasiallisesti vaikuttamaan ja ilmottamaan läsnäolonsa ja voimansa ihmisten kautta, jotka ovat hänelle alamaisia ja kuuluvat hänelle, ja joita hänen henkensä johtaa.

Luonnollisilla silmillä näkeminen ja luonnollisilla korvilla kuuleminen ei ole ainoaa näkemistä ja kuulemista. "Ei kukaan [ihminen] ole Jumalaa sellaisella tavalla milloinkaan nähnyt" ja kumminkin ovat kaikki Jumalan lapset nähneet hänet ja tunteneet hänet ja seurustelleet hänen kanssaan (Joh. 1: 18; 5: 37; 14: 7.) Me kuulemme Jumalan kutsun, meidän "korkean kutsumme" (engl. kään.), me kuulemme Paimenemme äänen, ja me katselemme alinomaa Jeesusta ja näemme voittopalkinnon, elämän kruunun, jonka hän on luvannut — emme luonnollisella näkemisellä ja kuulemisella, vaan ymmärryksellämme. Paljon kalliimpi on se näky, jonka saamme kirkastetusta Herrastamme hengellisestä, korkealle korotetusta kirkkauden Kuninkaasta, Lunastajastamme sekä Kuninkaastamme, ymmärryksemme ja uskomme silmillä, kuin se näky, jonka luonnollinen silmä hänestä sai ennen helluntaita.

Herrallemme oli välttämätöntä siten ilmottautua opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen, mutta ei niin hänen toisessa tulemisessansa. Hänen tarkotuksensa tulee silloin saavutetuksi paremmin toisella tavalla. Entisellä tavalla ilmestyminen toisessa tulemisessa olisi itse asiassa sen päämäärän vahingoittamista, johon silloin pyritään. Opetuslapsille näyttäytymisen tarkotus, ylösnousemisensa jälkeen, oli vakuuttaa heitä, että hän, joka oli kuollut, on elävä ijankaikkisesti, jotta he voisivat mennä ulos hänen ylösnousemisensa todistajina (Luuk. 24: 48), ja jotta heidän todistuksestansa tulisi vahva perustus tulevien sukupolvien uskolle. Koska ei kukaan ihminen saata otollisella tavalla tulla Jumalan luokse saamaan lapseuden pyhää Henkeä, ilman uskoa Kristukseen, tuli välttämättömäksi, ei ainoastaan apostolien tähden silloin, vaan kaikkien tähden sittemmin, että todistukset hänen ylösnousemisestansa ja muuttumisestansa olisivat sellaisia, joita luonnolliset ihmiset saattoivat käsittää ja ymmärtää. Kun he olivat tulleet osallisiksi pyhästä Hengestä ja ymmärsivät hengellisiä asioita (Katso 1 Kor. 2: 12—16), olisivat he voineet uskoa enkeleitä haudalla, että hän oli noussut ylös kuoleman tilasta, vaikkakin olisivat nähneet ihmisen Kristuksen Jeesuksen lihallisen ruumiin vielä makaavan haudassa, mutta eivät niin ennen sitä — ruumiin täytyi olla poissa jotta usko hänen ylösnousemiseensa tulisi mahdolliseksi heille. Kun pyhä Henki oli tehnyt heidät kykeneviksi erottamaan hengellisiä asioita, olisivat he voineet uskoa profeettain todistuksen, että hänen täytyi kuolla ja että hän oli nouseva ylös kuolleista, ja että hän oli tuleva korkealle korotetuksi kirkkauden Kuninkaaksi, ilman että hän olisi tarvinnut näyttäytyä ihmisenä ja pukeutua erilaisiin ruumiisiin lihasta, että he voivat koskettaa häntä, ja nähdä hänen nousevan taivaasen. Mutta kaikki tämä oli tarpeellista heille ja kaikille luonnollisille ihmisille. Uskon kautta tulemme Jumalan luokse hänen kauttansa ja saamme syntein anteeksiantamisen ja lapseuden Hengen, jotta voimme ymmärtää sitä, mikä on hengellistä.

Silloinkin kun Herramme, ottamalla ihmismuodon j.n.e., koetti poistaa uskon luonnollisia esteitä, vakuutti hän opetuslapsia ja teki heidät todistajiksi toisille, ei luonnollisen tuntonsa ja näkönsä kautta, vaan puhelemalla heille Raamatusta: "Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjotukset. Ja hän sanoi heille: 'Niin on kirjotettu, että Kristuksen oli kärsittävä ja kolmantena päivänä noustava kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Ja te olette todistajia näihin'." (Luuk. 24: 45—48.) Pietari mainitsee myös selvästi tämän tarkotuksen ja sanoo: "Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen näkyvässä muodossa ilmestyä, EI KAIKELLE KANSALLE, vaan meille, Jumalan ennen valitsemille todistajille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän [ylösnoussut Jeesus] on se, jonka Jumala on määrännyt elävien ja kuolleitten tuomariksi." — Apt. 10: 40—42. Ylösnousemisensa jälkeen tuli Herrallemme kysymykseksi, mikä ilmestymistapa parhaiten täyttäisi hänen tarkotustaan, nim. saada ylösnousemisensa ja luontonsa muuttumisen tunnetuksi opetuslapsillensa. Tällöin oli ainoastaan kysymys siitä, mikä asiainhaarain mukaan olisi soveliainta. Jos hän olisi näyttäytynyt tulenliekkinä, niinkuin enkeli näyttäytyi Moosekselle palavassa pensaassa (2 Moos. 3: 2), olisi hän tosin voinut puhella heidän kanssaan, mutta sillä tavoin ilmotettu todistus ei likimainkaan olisi ollut niin vakuuttava, kuin se tapa, jonka hän valitsi, ei apostoleille enemmän kuin maailmallekaan, jolle heidän oli todistettava.

Jos hän olisi esiintynyt henkiolennon ihanuudessa, niinkuin enkeli näyttäytyi Danielille (Dan. 10: 5—8), olisi kirkkaus ollut suurempi kuin minkä todistajat olisivat voineet kestää. Olisivat nähtävästi säikähtäneet niin, etteivät olisi voineet ottaa vastaan minkäänlaista opetusta häneltä. Kellenkään muille kuin Paavalille ei Herra näyttäytynyt sillä tavoin; mutta Paavali säikähti niin sitä kirkkautta, jota hän ainoastaan vilahdukselta näki, että hän lankesi maahan sen kirkkauden sokaisemana, joka oli kirkkaampi keskipäivän aurinkoa.

Tutkistellessamme sitä ilmestymistapaa, jota Herramme käytti näinä neljänäkymmenenä päivänä, näimme, että hän näyttäytyi valituille todistajilleenkin ainoastaan muutamia kertoja, ja silloinkin vaan vähän aikaa. Jos koko se aika, jona hän näyttäytyi, olisi supistettu yhden päivän osalle, niiden neljänkymmenen sijaan, jolloin hän silloin tällöin hetkisen näyttäytyi, olisi siitä tuskin tullut kahtatoista tuntia yhteensä, tahi kahdeksaskymmenes osa koko ajasta. Näin ollen on selvää, että hän näkymättömänä oli heidän luonaan noin seitsemänkymmentäyhdeksänkahdeksattakymmentä osaa näistä neljästäkymmenestä päivästä. Ja silloinkin, kun hän ilmestyi heille, ei hän milloinkaan näyttäytynyt (paitsi kerran Tuomaalle) juuri sellaisena, jonka kanssa he kolmen vuoden aikana olivat olleet niin tutut, ja jonka ainoastaan muutamia päiviä takaperin, olivat nähneet. Ei kertaakaan mainita, että olisivat tunteneet hänet tutuista kasvojen piirteistä, tahi edes edellisen kerran ilmestymisestä.

Maria luuli häntä "puutarhuriksi." Noille kahdelle Emmauksen tiellä oli hän "muukalainen." Kalastajille Galilean tiellä oli hän myös muukalainen ja samoin yhdelletoista ylä-salissa. Joka tilaisuudessa hänet tunnettiin teoistaan, sanoistaan tahi äänensä tutusta soinnusta.

Tuomaan selitettyä, ettei hän uskoisi muuta todistusta, kuin minkä luonnollisella näöllään ja kuulollaan voisi tajuta, salli Herra tosin tämän hänelle, mutta hän nuhteli samalla häntä lempeästi sanoen: "Sentähden että näit minut, uskot sinä. Autuaita ovat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat." (Joh. 20: 27—29.) Se todistus, joka vetosi luonnolliseen näkemiseen, ei ollut vahvin, autuaampia ovat ne, jotka ovat valmiit ottamaan vastaan totuuden niiden todistusten nojalla, joilla Jumala kulloinkin vahvistaa sen.

Hän ei siten osottanut ainoastaan, että hänellä nyt oli kykyä näyttäytyä monella eri tavalla ja erilaisissa muodoissa, vaan myös, ettei mikään niistä ruumiista, joita he näkivät, ollut hänen kirkas ruumiinsa, vaikkakin hänen ylösnousemisensa ja läsnäolonsa siten ilmaistiin heille. Erilaiset ruumiinmuodot ja pitkät väliajat, jolloin hän oli näkymättömänä läsnä ilman minkäänlaista ulkonaista merkkiä, teki sen tosiasian otaksuttavaksi, että vaikka heidän Herransa ja opettajansa oli elävä, eikä vielä ollut mennyt Isän luokse, niin oli hän nyt henkiolento, joka todella oli näkymätön inhimillisille silmille, mutta jolla oli kyky ilmaista läsnäolonsa ja voimansa monella eri tavalla sen mukaan kun hän tahtoi.

[Sitä pientä tapausta, jota Luukas mainitsee (4: 30), ei voi verrata hänen ilmestymiseensä ja häviämiseensä ylösnousemisensa jälestä. Mitä Luukas tässä kertoo, ei ollut häviämistä siinä tarkotuksessa, että hän tuli näkymättömäksi kansalle. Se oli ainoastaan taitava ja reipas käännös, jonka kautta hän teki tyhjäksi vihollistensa murhayrityksen. Ennenkuin he ennättivät panna toimeen tuumansa hänen tappamiseksensa, kääntyi hän ja meni heidän keskitsensä, jolloin ei kellään ollut rohkeutta tahi voimaa tehdä hänelle pahaa, kun hänen hetkensä ei vielä ollut tullut.]

Sen ruumiin ja niiden vaatteiden luominen, joissa hän esiintyi heille, siinä samassa huoneessa, jossa he olivat koolla, oli epäilemätön todistus siitä, ettei Kristus enää ollut ihminen, vaikkakin hän vakuutti opetuslapsillensa, että se ruumis, jonka he näkivät, ja jota Tuomas kosketti, oli todellinen ruumis lihaa ja luuta, eikä mikään näky tai haamu ainoastaan. Ihmisenä hän ei voinut tulla huoneeseen ovea avaamatta, mutta henkiolentona saattoi hän tulla, ja siellä loi hän silmänräpäyksessä ja puki päälleen sellaisen ruumiin lihasta ja sellaiset vaatteet, joita hän piti sovelijaina aijottua tarkotusta varten.

[Älköön kukaan liian hätäilemällä otaksuko, että tässä seuraamme Svedenborgilaisuutta, spiritismiä tahi mitään muuta ismiä. Seuraamme yksinkertaisesti apostoolista kertomusta, jonka johdonmukaisesti yhdistämme. Sen suuren eron, joka on Raamatun opin ja sen jäljittelemisen välillä, jonka Saatana on julkaissut, ja joka on tunnettu spiritismin nimellä, näemme selvästi, ja tulemme sitä jossain seuraavassa osassa tutkimaan. Tässä lienee tarpeeksi huomauttaa, että spiritualismi väittää välittävänsä yhteyttä vainajien ja elävien ihmisten välillä, jotavastoin Raamattu hylkää sen (Es. 8: 19) ja opettaa, että sellaisia tiedonantoja, jotka olivat tosia, ovat ainoastaan henkiolennot antaneet, sellaiset kun enkelit ja Herramme; eikä Herrammekaan niitä antanut ollessaan "ihminen Jeesus Kristus", eikä silloinkaan, kun hän oli kuollut, vaan ylösnousemisensa muuttumisen jälkeen, kun hänestä oli tullut elämääantava henkiolento tahi eläväksitekevä Henki.]

Emme myös hetkeksikään voi hyväksyä eräiden esittämää mielipidettä, että Herramme avasi ovet kenenkään huomaamatta; sillä kertomuksessa sanotaan aivan selvästi, että hän tuli ja seisoi heidän keskellänsä, kun ovet olivat suljetut — ja luultavasti hyvinkin huolellisesti teljetyt ja salvatut — "koska he pelkäsivät juutalaisia". — Joh. 20: 19, 26.

Sitä totuutta, että hänen luontonsa oli muuttunut, huomautettiin sittemmin vielä sen tavan kautta, jolla hän meni heidän näkyvistänsä: "hän katosi heidän näkyvistänsä." Lihaa ja luuta y.m. oleva ihmisruumis vaatteineen, joka äkkiä näyttäytyi ovien ollessa suljettuina, ei mennyt ulos oven kautta, vaan tuli aivan yksinkertaisesti näkymättömäksi tahi hajosi samoihin alkuaineisiin, joista hän oli luonut sen muutamia silmänräpäyksiä aikaisemmin. Hän katosi heidän näkyvistänsä, eivätkä he enää nähneet häntä, kun liha, luut ja vaatteet, joissa hän oli ilmestynyt, hajaantuivat, vaikka hän epäilemättä jatkuvasti oli heidän luonaan — näkymättömässä muodossa; niinkuin hän enimmäkseen oli näinä neljänäkymmenenä päivänä.

Erityisissä tapauksissa, erityisien tiedonantojen ilmottamista varten, on Jumala antanut samanlaisen kyvyn toisille henkiolennoille, enkeleille, jotka ovat voineet esiintyä ruumiissa, jotka ovat olleet lihaa ja luuta, aivan ihmisinä, jotka söivät ja joivat ja puhelivat niiden kanssa, joita he opettivat aivankuin Herramme teki. Katso 1 Moos. 18; Tuomarit 6: 11—22; 13: 3—20 ja huomautuksia näihin paikkoihin I Osa siv. 220—222.

Se kyky, jota Herramme ja kysymyksessä olleet enkelit osottivat luodessaan ja jälleen tehdessään tyhjäksi ne vaatteet, joissa he ilmestyivät, oli yhtä yli-inhimillinen kuin niiden ruumiidenkin luominen ja tyhjäksi tekeminen, joissa he näyttäytyivät; ja ruumiit olivat yhtä vähän heidän kirkkaat hengelliset ruumiinsa kuin vaatteetkaan, joita he kantoivat. Onhan muistettava, että saumattoman ihokkaan ja muutkin vaatteet, jotka olivat Herramme päällä ennen ristiinnaulitsemista, olivat roomalaiset sotamiehet jakaneet keskenään, ja että käärinliinat jätettiin kokoonkäärittyinä hautaan (Joh. 19: 23, 24; 20: 5—7), niin että ne vaatteet, joissa hän näyttäytyi mainituissa tapauksissa, täytyivät olla erityisesti luodut ja luultavasti sopivimmat kutakin tilaisuutta varten. Kun hän esim. näyttäytyi puutarhurina Marialle, oli hänellä todennäköisesti sellainen puku yllään, joita puutarhureilla oli tapana käyttää.

Herra antoi selvästi ymmärtää, että ne ruumiit, joissa hän näyttäytyi, olivat todellisia ruumiita, eikä vaan näköhäiriöitä, kun hän söi heidän silmäinsä edessä ja kehotti heitä koskettamaan itseään ja katsomaan, että ruumis todellakin oli lihaa ja luuta, sanoen: "Miksi olette hämmästyksissä? — — Katsokaa käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä se olen itse. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa ja luita, kuten näette minulla olevan."

Toiset kristityt vetävät hyvin järjettömiä johtopäätöksiä tästä Herramme lausunnosta, mikäli se koskee hänen käyttämäänsä todellista ruumista lihasta ja luusta. He pitävät tuota käyttämäänsä ruumista hänen henkiruumiinaan ja selittävät henkiruumiin olevan lihaa ja luuta ja aivan ihmisruumiin kaltaisen, sillä eroituksella, että jotain määräämätöntä, jota he nimittävät hengeksi, juoksee sen suonissa veren asemesta. He eivät näy ottavan huomioon Herramme ilmotusta, ettei se ollut mikään henkiruumis — ettei henkiolennolla ole lihaa ja luita. Lienevätkö myöskin unohtaneet Johanneksen lausunnon "ettei ole vielä käynyt ilmi mitä meistä tulee", mikä henkiruumis on, ja ettemme tule sitä tietämään ennenkuin olemme muutetut ja tehdyt hänen kaltaisikseen ja saaneet nähdä hänet sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin hän oli (1 Joh. 3: 2). Unohtanevatko myös apostolin selvän selityksen, "ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa?" ja hänen vakuutuksensa, että sen tähden kaikkien, jotka tulevat perillisiksi Kristuksen kanssa, täytyy myös muuttua? — 1 Kor. 15: 50, 51.

Monella kristityllä on se käsitys, että Herramme kirkas hengellinen ruumis on aivan sama ruumis, joka ristiinnaulittiin ja laskettiin Joosefin hautaan. He odottavat, kun saavat nähdä Herran kirkkaudessansa, tuntevansa hänet haavain arvista, jotka hän sai Golgatalla. Tämä on suuri erehdys, joka kyllä selviää, jos hiukkasenkaan ajattelemme. Ensinnäkin todistaisi sellainen olettamus, ettei hänen ylösnousemusruumiinsa olisikaan ihana ja täydellinen, vaan arpien rumentama. Toiseksi todistaisi se, että me kumminkin tiedämme minkälainen henkiruumis on, vaikka apostoli sanoo jotakin aivan päinvastaista. Kolmanneksi todistaisi se, että lunastuksemme hinta on otettu takasin, sillä Jeesus sanoi: "Lihani annan, jotta maailma saisi elämän". Juuri hänen lihansa, hänen elämänsä ihmisenä, hänen ihmisyytensä uhrattiin pelastukseksemme. Ja kun hän jälleen herätettiin elämään Isän voiman kautta, ei häntä herätetty ihmisolennoksi; sillä sen hän oli uhrannut hinnaksi ostaakseen meidät. Ja jos tämä hinta olisi otettu takaisin, olisimme vielä kuoleman kirouksen alaisina, ja ilman toivoa.

Meillä on yhtä vähän syytä otaksua, että Herramme henkiruumis hänen ylösnousemisensa jälkeen, on inhimillinen ruumis, kuin että hänen henkiruumiinsa ennen ihmiseksi tulemistansa olisi ollut inhimillinen, taikka että toisilla henkiolennoilla on inhimilliset ruumiit; sillä hengellä ei ole lihaa eikä luita; ja, sanoo apostoli Pietari, Herramme "kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä". (1 Piet. 3: 18).

Meidän Herramme inhimillinen ruumis otettiin kumminkin yliluonnollisella tavalla pois haudasta; sillä jos se olisi jäänyt sinne, olisi se ollut ylitsepääsemättömänä esteenä opetuslasten uskolle, heille kun ei vielä oltu opetettu hengellisiä asioita, sillä henki "ei ollut vielä annettu." (Joh. 7: 39.) Emme tiedä, mitä siitä on tullut. Tiedämme vaan, ettei se joutunut maatumaan tahi turmeltumaan. (Apt. 2: 27, 31.) Hajaantuiko se kaasuiksi, tahi onko se kätketty johonkin Jumalan rakkauden, Kristuksen tottelevaisuuden ja meidän lunastuksemme suurena muistomerkkinä, ei tiedä kukaan; — eikä sellainen tieto ole tarpeellinenkaan. Me tiedämme, että Jumala jollain ihmeellisellä tavalla kätki Mooseksen ruumiin (5 Moos. 34: 6; Juud. 9); ja että Jumala muistomerkkinä ihmeellisellä tavalla säilytti turmeltumasta mannan kultaisessa astiassa, joka oli asetettu arkin armoistuimen alle todistuksen majassa, ja että tämä oli esikuva Herramme lihasta, taivaan leivästä. (2 Moos. 16: 20, 33; Hehr. 9: 4; Joh. 6: 51—58.) Meitä ei niinmuodoin tule hämmästyttämään, jos Jumala valtakunnassa tulee näyttämään maailmalle sen liha-ruumiin, joka ristiinnaulittiin kaikkien edestä, kun se annettiin lunastukseksi heidän tähtensä, mutta joka ei tarvinnut turmeltua, vaan säilyi ijankaikkisena todistuksena äärettömästä rakkaudesta ja täydellisestä tottelevaisuudesta. Ainakin voi olla mahdollista, että Joh. 19: 37 ja Sak. 12: 10 voivat toteutua sillä tavalla. Ne, jotka huusivat: "Ristiinnaulitse hänet!" tulleevat kentiesi vielä todistajina tunnustamaan sen ruumiin samaksi ruumiiksi, jonka läpi peitsi ja naula ovat pistäneet ja orjantappurat haavottaneet.

Jos otaksuisi, että Herramme ihana ruumis oli liha-ruumis, ei millään tavalla voisi selittää hänen omituista ja äkillistä ilmestymistään noina neljänäkymmenenä päivänä hänen taivaaseenastumisensa edellä. Miten voi hän niin äkkiä näyttäytyä ja taasen hävitä? Mistä johtui, että hän melkein alituisesti pysyi näkymättömänä näiden neljänkymmenen päivän aikana? Ja mikä oli syynä, että hänen ulkomuotonsa joka kerralla oli niin muuttunut, etteivät tunteneet häntä samaksi, joka oli näyttäytynyt heille jollakin edellisellä kerralla, tahi siksi, joka oli heille kaikille niin hyvin tunnettu ja rakastettu ennen ristiinnaulitsemistaan, joka oli tapahtunut ainoastaan muutamia päiviä sitä ennen.

Ei käy päinsä sanoa yksinkertaisesti, että nämä ilmestymiset olivat ihmetöitä, sillä silloin olisi mainittava joku hyöty tahi välttämättömyys ihmetöiden tekemiseksi. Jos hänen ruumiinsa ylösnousemisensa jälkeen olisi ollut lihaa ja luita ja sama ruumis, joka ristiinnaulittiin, kaikkine piirteineen ja arpineen, miksi teki hän ihmetöitä, jotka eivät ollenkaan tukeneet sitä asiaa, vaan pikemmin, kuten näemme, olivat omiaan opettamaan päinvastaista? — ettei hän enää ollut ihminen — lihaa ja luita — vaan henkiolento, joka taisi tulla ja mennä tuulen tavalla, ettei kukaan tiennyt mistä hän tuli tahi minne hän meni, mutta joka opettamista varten ilmestyi ihmisenä erilaisissa liha- ja luuruumiissa, jotka hän loi ja teki tyhjäksi sitä mukaan kun tilaisuus vaati?

Ennen ristiinnaulitsemistaan oli Herramme ollut tuttavallisella kannalla opetuslapsiensa kanssa, mutta ylösnousemisensa jälestä oli hän enemmän itseensä sulkeutunut heidän suhteensa, vaikkakin hän rakasti heitä yhtä paljon kuin ennen. Epäilemättä tapahtui tämä huomauttaakseen heille perusteellisella tavalla siitä arvokkaisuudesta ja kunniasta, joka seurasi hänen korkeaa korotustaan, ja vaikuttaakseen heissä tarpeellista kunnioitusta hänen persoonaansa ja valtaansa kohtaan. Vaikkei Jeesukselta ihmisenä koskaan puuttunut sitä arvokkaisuutta olennossa, joka vaatii kunnioitusta, oli kumminkin suurempi erilläänoleminen välttämätön ja sopiva senjälkeen, kun hän oli muuttunut jumalalliseksi luonnoksi. Sellaista arvokkaisuutta on Jehova aina vaariinottanut luotuja olentoja kohtaan ja onkin se paikallaan. Tämä varovaisuus huomataan Herramme kaikissa puheluissa opetuslapsiensa kanssa, ylösnousemisensa jälkeen. Ne olivat hyvin lyhyitä, niinkuin hän oli sanonut: "En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne." — Joh. 14: 30.

Niille, jotka uskovat, että taivaallinen Isämme on henki eikä ihminen, ei pitäisi olla vaikeaa käsittää, että meidän Herramme Jeesus, joka on korotettu Jumalalliseen luontoon, ja joka ei ole ainoastaan Jumalan siveellinen kuva, vaan todellisuudessa "Isän olemuksen perikuva", ei enää ole ihminen, vaan henkiolento, jota ei kukaan ihminen ole nähnyt, eikä voi nähdä, ihmeen tapahtumatta. On aivan yhtä mahdotonta ihmisille nähdä Herran Jeesuksen verhoamatonta kirkkautta, kuin heille on nähdä Jehovaa. Ajattele hetkisenkään, mitenkä henkisen kirkkauden pelkkä heijastus vaikutti Moosekseen ja Israeliin Siinailla. (Hebr. 12: 21; 2 Moos. 19; 20: 19—21; 33: 20—23; 34: 29—35.) "Niin hirmuinen oli se näky", niin valtava ja peljästyttävä, että Mooses sanoi: "Olen peljästynyt ja vapisen." Ja vaikka Moosesta vahvistettiin yliluonnollisella tavalla, voidakseen nähdä Herran kirkkautta, niin että hän neljänäkymmenenä päivänä ja neljänäkymmenenä yönä, yksin Jumalan kanssa, hänen kirkkautensa varjostamana, ilman ruokaa ja juomaa, otti vastaan ja kirjotti jumalallisen lain (2 Moos. 34: 28), sai hän, kun hän halusi nähdä Jumalaa kasvoista kasvoihin, tietää: "Et sinä taida nähdä minun kasvojani; sillä ei yksikään ihminen, joka minun näkee, taida elää." (2 Moos. 33: 20.) Kaikki mitä Mooses koskaan on nähnyt, oli sentähden näky, joka esitti Jumalaa, mikään muu ei ollut mahdollista. Tämä soveltuukin apostolien lausuntojen kanssa: "Ei kukaan [s.o. ihminen] ole milloinkaan nähnyt Jumalaa"; hän on kuolematon, näkymätön Kuningas jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi [koskaan] nähdä. (1 Tim. 6: 15, 16.) Mutta selvästi sanotaan, että henkiolennot voivat nähdä ja näkevät Jumalan. — Matt. 18: 10.

Jos Herramme vielä on "ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä." (1 Tim. 2: 5, 6) — jos hän, kun oli tullut kuoletetuksi lihassa, herätettiin jälleen lihassa, eikä, niinkuin apostoli selittää, elämää antavana henkenä — silloin hän, sen sijaan että olisi korotettu korkeammalle enkeleitä ja kaikkia nimiä, mitä maan päällä mainitaan, on vielä ihminen. Jos hänellä vielä on palvelijan muoto, jonka hän otti päällensä kärsiäkseen kuoleman jokaisen edestä, ja jos hän on vielä vähän alempi enkeleitä, ei hän koskaan voi nähdä Jumalaa. Mutta miten mahdoton onkaan sellainen mielipide, kun sitä täydellisesti tarkastetaan apostolisen todistuksen valossa. Ajattele myös, että jos Herramme liha, joka läväistiin ja jota naulat, peitsi ja orjantappurakruunu haavoittivat, ja johon kärsimys on painanut leimansa, on hänen ihana ruumiinsa, ja jos arvet ja riutuneet inhimilliset piirteet muodostaisivat erottamattoman osan Herramme korotetusta olemuksesta, ei hän likimainkaan olisi kaunis, vaikka kohta rakastaisimme haavoja, joita hän sai meidän tähtemme. Ja jos hänellä siis on epätäydellinen, arvettunut, rumentunut ruumis, ja jos meidän on tultava hänen kaltaisikseen, eikö siitä seuraisi, että ne apostolit, joita ristiinnaulittiin, mestattiin, kivitettiin kuoliaiksi, poltettiin, leikattiin kappaleiksi, joita petoeläimet repivät, samoin kuin ne, joita tapaturma on kohdannut, samaten jokainen kantasivat hänen ruumiinvikojaan ja arpiaan. Ja eikö taivas, tämän käsityksen mukaan, tarjoaisi mitä epämiellyttävimmän näyn — ijankaikkisesti. Mutta asia ei ole niin, eikä kukaan voisi kauvemmin omaksua niin järjetöntä ja epäraamatullista mielipidettä. Henkiolennot ovat täydellisiä joka suhteessa. Sen johdosta terottaakin apostoli Seurakunnan jäsenille, jotka ovat taivaallisen tahi hengellisen kirkkauden ja kunnian perillisiä, että [olento] katoavaisuudessa [kuolemassa] kylvetään, katoamattomuudessa herätetään; häpeässä kylvetään [huolien, surujen y.m. murtamana], kirkkaudessa herätetään; heikkoudessa [haavoineen, arpineen y.m.] kylvetään, voimassa herätetään, kylvetään sielullinen [kirjaimellisesti eläimellinen] ruumis, herätetään hengellinen ruumis; — — ja että niinkuin meissä on ollut maallisen [Isän] kuva: niin meissä on myös oleva taivaallisen [Herran] kuva (Kor. 15: 42—51.) Herramme Jeesus otti meidän tähtemme myöskin maallisen kuvan vähäksi ajaksi, että hän voisi lunastaa meidät. Mutta ylösnousemisessaan tuli hänestä taivaallinen Herra (Room. 14: 9), ja me tulemme pian, jos olemme uskollisia, omistamaan taivaallisen Herran kuvan (hengelliset ruumiit), niinkuin meissä nyt vielä on maallisen herran, Aadamin, kuva (maalliset ruumiit.)

Muistakaamme miten kävi Paavalille — tullaksensa apostoliksi, täytyi hänen olla todistaja — täytyi hänen nähdä Herra ylösnousemisensa jälestä. Hän ei ollut niitä, joka näki Jeesuksen ylösnousemisen ilmestykset ja läsnäolon noina neljänäkymmenenä päivänä; niinmuodoin suotiin hänelle erityisesti vilahdukselta nähdä Herraa. Mutta hän ei nähnyt Herraa sellaisena kuin toiset — puettuna lihaan ja erimuotoisiin vaatteisiin. Ja ainoastaan silmäys Herramme verhomattomaan ihanaan olentoon kaatoi hänet maahan sellaisen kirkkauden sokaisemana, joka on "kirkkaampi auringon loistoa puolenpäivän aikana", josta sokeudesta ainoastaan ihmetyö saattoi hänet parantaa ja antaa hänelle vaikkakin vaan osittaisesti näön. (Apt. 9: 17, 18.) Eiköhän Paavali nähnyt Herraa sellaisena kuin hän on — henkiolentona? Ja eiköhän Herramme noina neljänäkymmenenä päivänä näyttäytynyt sellaisena kuin hän oli, s.o. niinkuin hän ennen oli ollut niitä erityisiä tarkotuksia ja syitä varten, joita jo on osotettu? Eikä ole mitään syytä epäillä tätä. Mutta Herralla oli eri tarkotus, jonka vuoksi hän näyttäytyi tällä tavalla Paavalille, samoin kuin hänellä oli eri tarkotus, jonka mukaan hän toimi, kun hän eri tavalla näyttäytyi toisille. Tätä tarkotusta osottaa Paavali sanoen: "Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin KESKEN [ennen aikaan] SYNTYNYT." (1 Kor. 15: 8.) Niinkuin Herramme ylösnouseminen merkitsi hänen syntymistänsä kuolleista hengellisen olemassaolon täyteen täydellisyyteen (Kol. 1: 18; Room. 8: 29), niin esitetään tässä ja muuallakin Seurakunnan, Kristuksen ruumiin, ylösnousemista, syntymiseksi. Meidän syntymisessämme tahi ylösnousemisessamme henkiolentoina me saamme nähdä Herran sellaisena kuin hän on, niinkuin Paavali näki hänet; mutta me, jotka silloin olemme muuttuneet tahi syntyneet henkiolennoiksi, emme tarvitse kaatua maahan tahi tulla sokeiksi Herramme kirkkaan olennon näkemisestä. Paavalin sanat tarkottavat, että hän näki hänet sellaisena kuin me tulemme näkemään hänet — "sellaisena kuin hän oli." Hän näki hänet sellaisena kuin Kristuksen ruumiin kaikki jäsenet tulevat näkemään hänet, mutta ENNEN OIKEAA AIKAA, ennenkuin hän oli syntynyt kuolleista ja niinmuodoin ennenkuin hän saattoi kestää sitä; — kumminkin "sellaisena" kuin jokainen, joka on niin syntynyt, tulee aikanaan hänet näkemään.

Mooses, tullessaan alas vuorelta ilmottamaan lakiliittoa Israelin lapsille, oli uuden liiton suuremman Lainantajan ja Välimiehen esikuva, joka toisessa tulemisessaan astuu esille hallitsemaan ja siunaamaan maailmaa. Mooses oli siis esikuva Seurakunnasta kokonaisuudessaan, jonka päänä Herramme on. Mooseksen oleminen Herran läheisyydessä sai hänen kasvonsa loistamaan niin, ettei kansa voinut katsoa häneen, ja hänen oli sentähden pidettävä peitettä, esikuvaten täten Kristuksen hengellistä kirkkautta. Tämä valaisee sitä kohtaa, jota juuri tarkastamme. Kristus omistaa todellisen ihanuuden ja kirkkauden, on Isän olennon perikuva, ja meidän on tultava hänen kaltaisikseen, eikä kukaan ihminen voi nähdä tätä kirkkautta. Millä tavalla Lain antaja tulleekaan näyttäytymään maailmalle, kun Herran kirkkaus tulee ilmi, varmaa on vaan, ettei henkiolentojen kirkkautta tulla näkemään. He tulevat puhumaan peitteen läpi — verhon takaa. Tätä ja paljon muuta tarkotettiin Mooseksen peitteellä. — 2 Moos. 34: 30—33.

Siinä määrässä kuin me omistamme aineelle huolellista tutkimusta, tulemme yhä enemmän näkemään sitä jumalallista viisautta, joka ilmeni siinä tavassa, jolla Herramme ylösnousemus ilmotettiin apostoleille, jotta heistä tulisi täydellisesti vakuutettuja, luotettavia todistajia, ja jotta hiljaiset maailmassa voisivat ottaa vastaan heidän todistuksensa ja uskoa, että Jumala herätti Herramme kuolleista — jotta he voisivat tuntea hänet, joka oli kuollut; mutta nyt elää ijankaikkisesti, ja uskoa ja tulla Jumalan luokse hänen kauttansa. Ja kun me katselemme häntä totuuden pyhän Hengen johdolla, laajenee mielemme, ja me emme enää näe hänessä ihmistä Kristusta Jeesusta, vaan voiman ja kunnian Herran, joka on osallinen jumalallisesta luonnosta. Ja siten me tunnemme hänet, jonka tulemista ja valtakuntaa Seurakunta niin vakavasti on rukoillut ja odottanut. Eikä kukaan, joka käsittää hänen suuren korottamisensa, voi hänen toisessa tulemisessaan odottaa ihmistä Kristusta Jeesusta siinä liharuumiissa, joka oli valmistettu uhriksi ja haavotettiin ja annettiin kuolemaan meidän lunastukseksemme. Ei myöskään tule odottaa, että hän toisessa tulemisessa tulee "näkymään" tahi ilmestymään erilaisissa liha- ja luu-ruumiissa maailmalle — tämä oli tarpeellista näille varhaisille todistajille. mutta ei ole nyt enää. Hän tulee, kuten saamme nähdä, ilmottamaan toisen läsnäolonsa aivan erilaisella tavalla.

Siitä, mitä olemme huomanneet henkiolennoista ja heidän tavastaan ilmaista itseään menneinä aikoina, näemme selvästi, että jos Herramme toisessa tulemisessaan ilmestyisi sillä tavalla, että hän joko avaisi maailman silmät, jotta voisivat nähdä hänen kirkkautensa, niinkuin hän teki Paavalille ja Danielille, tahi ottaisi ihmisruumiin, olisi tämä vahingoksi sille suunnitelmalle, jonka hän on ilmaissut Sanassaan. Jos hän näyttäytyisi kirkkaudessaan maailmalle, kun heidän silmänsä yliluonnollisella tavalla tehtäisi kykeneviksi näkemään hänet, tulisi vaikutus olemaan lamauttava suuren valtavuutensa vuoksi, ja jos hän sitä vastoin näyttäytyisi ihmisenä, olisi tämä alentavaa hänen arvolleen ja maailma saisi sen kautta alhaisemman käsityksen jumalallisesta luonnosta ja muodosta, joka ei olisi yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Ja koska ei kumpikaan tapa näytä tarpeelliselta eikä edulliselta nykyään, niin emme voi otaksua, että kumpaakaan näistä tavoista tultaisiin käyttämään.

Päinvastoin on meidän odotettava, että Kristus-henkilö tulee ilmestymään ihmissuvun lihassa samalla tavalla kuin silloin, kun Herra "tuli lihaksi" ja asui ihmisten keskuudessa, kun Jumala oli ilmestynyt hänen lihassansa. Ihmisluonto on, kun se on täydellinen ja sopusoinnussa Jumalan kanssa, Jumalan kuva lihassa; niinmuodoin oli alkuperäisesti täydellinen Aadam Jumalan kuva ja niin oli täydellinen ihminen Kristus myös. Siten saattoi hän sanoa opetuslapselleen Filippukselle, joka pyysi saada nähdä Isää: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän" — on nähnyt Jumalan kuvan lihassa, "Jumalan ilmestyneenä lihassa." (engl. kään.)

Samoin tulevat myös ihmissuvun jäsenet ylipäänsä, siinä määrin kuin he vähitellen jälleen saavuttavat, kauvan kadoksissa olleen Jumalan kuvan, olemaan luonnollisia kuvia Isästä ja Kristushenkilöstä. Kohta tuhatvuotiskauden alussa tulee olemaan, niinkuin olemme nähneet, täydellisiä ihmisolentoja maailman nähtävänä (I Osa, siv. 350—355): Aabraham, Isak ja Jaakob ja pyhät profeetat, jotka jo ovat tulleet koetelluiksi ja hyväksytyiksi, tulevat olemaan "ruhtinaita" ihmisten seassa, hengellisen, näkymättömän valtakunnan näkyväisiä edustajia. Näissä tulee Kristus ilmestymään — heidän lihassaan — niinkuin Isä oli ilmestynyt hänen lihassaan. Ja sitä mukaan kun "se, joka tahtoo" saavuttaa täydellisyyttä ja taipuu täydelliseen sopusointuun Kristuksen tahdon kanssa, tulee jokainen sellainen tulemaan Jumalan ja Kristuksen kuvaksi ja jokaisessa sellaisessa tulee Kristus ilmestymään.

Täydellinen ihminen, joka on luotu Jumalan kuvaksi siveellisessä suhteessa, saattaa, kun hän kerran on kokonaan pyhittänyt itsensä Jumalalle, täydellisesti käsittää Jumalan pyhän Hengen ja Sanan; ja kirkastettu Seurakunta on opastava häntä. Epäilemättä tulevat myös näyt ja ilmestykset ja tiedonannot ylipäänsä hengellisen valtakunnan ja sen maallisen edustajien välillä olemaan esteettömämpiä ja yleisempiä kuin mitä ne ennen milloinkaan ovat olleet — enemmän sen tapaisia kuin kanssakäyminen Eedenissä oli, ennenkuin synti toi mukanaan kirousta ja erottamista Jumalan suosiosta ja yhteydestä hänen kanssaan.

Ei siis ole olemassa mitään, järjen enemmän kuin Raamatunkaan kannalta, joka vaatisi Herramme toisessa tulemisessa näyttäytymään erilaisissa liha- ja luuruumiissa. Ettei sellainen menettelytapa ole tarpeellinen, selviää siitä menestyksestä, mikä Saatanan valtakunnalla on ollut, joka vaikuttaa ihmisien kautta välikappaleinaan. Ne, jotka ovat mielistyneet pahan ja eksytyksen henkeen, edustavat suurta, näkymätöntä ruhtinasta täydellisimmässä määrässä. Hän ilmestyy siten heidän lihassaan, vaikka itse onkin ihmisille näkymätön henkiolento.

Kristus-henkilön jäsenet tulevat, kun ovat tulleet muutetuiksi ja tehdyiksi osallisiksi Jumalallisesta luonnosta, olemaan henkiolentoja yhtä varmasti kuin Saatanakin on sellainen ja yhtä näkymättömiä ihmisille. Heidän toimintansa tulee tavaltaan olemaan samanlainen, mutta suora vastakohta luonteeseen ja tuloksiin nähden. Heidän kunniakkaat jäsenensä, jotka eivät ole tietämättömyyden ja heikkouden orjuuttamia kuten suurin osa Saatanan palvelijoista, vaan täydellisiksi tehtyjä ja "todella vapaita", tulevat toimimaan älykkäällä ja sopusointuisella tavalla vapaasta valinnasta ja rakkaudesta, ja heidän luottamustoimensa tulevat olemaan palkintoja vanhurskaudesta.

Herramme läsnäolo tulee ilmestymään maailmalle "suuren voiman ja kirkkauden" ilmiöinä, ei kumminkaan ainoastaan luonnollisille silmille vaan sen ymmärryksen silmille, siinä määrässä kuin ne avautuvat huomaamaan niitä suuria muutoksia, joita uusi Hallitsija tulee aikaansaamaan. Hänen läsnäolonsa ja oikeudenmukainen hallituksensa tulee näkymään sekä niissä rangastuksissa että niissä siunauksissa, jotka tulevat vuotamaan maailmaan hänen hallituksestansa.

Kauvan ja yleisesti on uskottu, että hätä ja vaikeudet tulevat jumalattomille pahuuden rangastuksena. Koska tämä näytti olevan luonnollinen ja oikea laki, ovat ihmiset ylipäänsä omaksuneet tämän mielipiteen, ajatellen sen olevan niinkuin olla tulee, vaikkei olisikaan niin. Ankara todellisuus todistaa kumminkin Raamatun kanssa, että menneisyydessä saivatkin jumaliset useimmiten kärsiä vaikeuksia ja vaivoja. (2 Tim. 3: 12.) Mutta "hädän päivänä", sinä neljänkymmenen vuoden aikana, joka johtaa Messiaksen hallituksen alkuun, asiaintila tulee olemaan päinvastainen. Sinä päivänä tulevat pahat voimat kumottaviksi, ja asteettain pystytetty oikeudenmukaisuus tulee pian aikaansaamaan tekojansa vastaavan koston niille, jotka tekevät pahaa, ja siunauksia niille, jotka tekevät hyvää. — "Tuska ja ahdistus jokaisen pahaa harjottavan ihmisen sielulle — — — mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka harjottaa sitä mikä hyvää on" — tänä "vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päivänä, hänen, joka antaa kullekin tekojensa mukaan." — (Room. 2: 9, 10, 5, 6.) Ja koska nyt on niin paljon sellaista, joka on pahaa, tulee kosto aluksi olemaan hyvin laajaperäinen, jota seuraa "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan." Tällä tavalla, kostossa, hädässä ja vihassa kansojen yli, tulee Jumala ilmottamaan maailmalle, että armotalouksien ja hallitsijain vaihdos on tapahtunut. Ja tällä tavalla, "kun Herran tuomiot kohtaavat maata, niin maan piirin asukkaat oppivat vanhurskautta." (Jes. 26: 5—11.) He tulevat oppimaan, että uuden asiaintilan vallitessa ne, jotka tekevät oikein, korotetaan, ja jotka tekevät pahaa, estetään ja rangastaan. Joka tahtoo saada selvän profeetallisen todistuksen tästä valtakunnasta ja sen toiminnasta nöyrien, oikeutta harrastavien, köyhien, tarvitsevaisten ja sorrettujen hyväksi, ja yksinoikeuksien [monopoolien] ja jokaisen vääryyteen ja sortoon perustuvan järjestelmän kumoamisesta ja inhimillisten olosuhteiden yleisestä tasottamisesta, lukekoon tarkasti psalmit 72: 1—19; 37: 1—14.

Meidän kuninkaamme tulee täten ilmestymään vähitellen: toiset tulevat näkemään hänet varemmin kuin toiset, mutta lopulta: "kaikkien silmät saavat nähdä [horao — huomata] hänet." (Ilm. 1: 7.) Mutta "hän tulee pilvissä"; ja hädän pilvien raskaina ja pimeinä riippuessa, ja vuorien [tämän maailman valtakuntien] vapistessa ja kaatuessa, ja maan (järjestettyjen yhteiskuntien) horjuessa, hajotessa ja sulaessa, alkavat muutamat huomata sitä, minkä me nyt julistamme olevan lähellä — että Jehovan suuri päivä on tullut; että kansojen hädän ja vihan päivä on alkamaisillansa, ja että Jehovan Voideltu on ottamaisillansa suuren valtansa alkaakseen työnsä, tehdäkseen oikeuden ojennusnuoraksi ja vanhurskauden luotinauhaksi. (Jes. 28: 17.) Ja "hänen on hallittava kunnes" hän on kukistanut ne kaikki vallat ja lait maan päällä, jotka ovat ristiriidassa taivaassa vallitsevien lakien kanssa.

Siinä määrin kuin hätä enenee, tulevat ihmiset, vaikka turhaan, hakemaan turvaa maan "luolista" ja vuorenrotkoista, sen suurista kallioista ja linnoituksista (vapaamuurarikunnasta, Odd Fellow-seurasta, ammattiyhdistyksistä, ammattikunnista, trusteista [jonkun kauppahaaran etevimpien liikkeiden yhdistyminen yhteisen keskushallinnon alaisiksi] ja kaikenlaisista maallisista ja kirkollisista yhtymistä), sekä vuorilta (hallituksilta) maan päällä; sanoen: "Kaatukaa meidän päällemme [peittäkää, suojelkaa meitä] ja kätkekää meidät valtaistuimella istujan kasvoilta ja Karitsan vihalta! Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut." — Ilm. 6: 15—17. [Tarkotus on turvaa, eikä turmiota. Tavallinen mielipide, että tämä paikka opettaa, että pahat ihmiset voivat saada kyllin uskoa rukoilemaan todellisten vuorten kaatumista, on mahdoton. Todellinen täyttymys on jo alkamaisillansa: suuret, rikkaat, eikä vähemmän köyhät, etsivät vuorilta, luolista ja rotkoista suojaa, kun hädän yhä uhkaavampi rajuilma, jonka kaikki näkevät, on nousemaisillansa.]

Rahan epäjumaloiminen, joka on saattanut koko maailman mielettömäksi, ja jolla tulee olemaan niin silmiinpistävä osa hädän aikana, kun ei ainoastaan rahojen kokoaminen, vaan myös niiden säilyttäminen tulee tuottamaan murhetta, tulee perinpohjin kukistettavaksi, kuten näemme Jes. 2: 18—21; Hes. 7: 17—19.

Hädän suuren päivän tulevat kaikki tuntemaan, ja sen myrskyltä tulevat kaikki etsimään suojaa, vaikka harvat tulevat näkemään, että Herran tuomiot, jotka silloin kohtaavat maata, ovat tuloksia hänen läsnäolostansa, hänen valtuutensa pystyttämisestä ja hänen lakiensa pakollisesta sovelluttamisesta. Aikaa myöten tulevat kumminkin kaikki tuntemaan ["näkemään"] kirkkauden Kuninkaan; ja kaikki, jotka silloin rakastavat vanhurskautta, tulevat ilomielin tottelemaan häntä ja täydellisesti mukautumaan hänen vanhurskaisiin vaatimuksiinsa.

Se tulee olemaan koston päivä kaikille, jotka viekkaudella tai väkivallalla, joskus lain nimellä ja sen vahvistuksella, väärällä tavalla ovat anastaneet toisten oikeuksia tahi omaisuutta. Kosto tulee niinkuin olemme nähneet Herralta kansanjoukkojen kapinaan nousun kautta.

Ahdistuksissansa, vastahakoisina luopumaan yhdestä markasta tahi tynnyrin alasta maata tahi kauvan omistetusta ja kauvan epäämättömästä itseottamasta oikeudesta tahi arvosta, tulevat monet etsimään suojaa tähänastisista mahtavista — porvarillisista, yhteiskunnallisista ja kirkollisista — laitoksista, edistääkseen ja suojellakseen etujansa, tietäen, että yksin ollen täytyy heidän kaatua. Mutta nämät eivät voi heitä auttaa Herran vihan päivänä. Lähestyvä taistelu ja kosto saa kaikki kansat vaikeroimaan, sillä tulee olemaan hädän aika sellainen, jota ei koskaan ole ollut sitten kun ihmisiä on ollut — eikä myöskään enää tule olemaan. Hänen tähtensä he tulevat vaikeroimaan; koska hänen tuomionsa luonnollisella tavalla ovat aikaansaaneet suuren hädän; siksi että Herra nousee maata peljättämään ja hävittämään siinä vallitsevaa turmelusta. (Jes. 2: 21.) Niin laajakantoisiksi tulevat tuomio ja hätä, ettei kukaan voi niitä paeta. Lopuksi tulee jokainen silmä huomaamaan muutoksen ja näkemään, että Herra hallitsee. Hätä voisi huomattavasti vähentyä, jos ihmiset viipymättä huomaisivat toimia oikeuden ja tasa-arvoisuuden periaatteiden mukaisesti, ja luopuisivat kaikista entisaikojen epäoikeutetuista etuoikeuksista, vaikka ne olisivatkin lain vahvistamat; mutta tätä ei itsekkäisyys tule myöntämään ennenkuin hätä tulee musertamaan ja kukistamaan ylpeät, nöyryyttämään mahtavat ja korottamaan hiljaiset.

Mutta vasta sitten, kun suuri hädän päivä lähestyy loppuansa, vasta sitten kun pakanalliset valtakunnat ovat jauhetut tomuksi ja kokonaan poistetut tieltä, ettei niiden sijaa tule löytymään (v. 1914 kuten edellisessä luvussa on näytetty) — vasta sitten kun suuri Baabeli on kokonaan kukistettu ja sen vaikutus maailmaan tehty tyhjäksi, — tulee ihmissuvun suuri enemmistö näkemään asiain tilan. Silloin he tulevat näkemään, että se suuri hätä, jonka läpi he ovat kulkeneet, oli juuri se, mitä kuvauksellisesti esitetään "taisteluksi kaikkivaltiaan Jumalan suurena päivänä" (Ilm. 16: 14); että siinä määrässä, kuin ovat myötävaikuttaneet eksytykseen ja vääryyteen, ovat he taistelleet uuden vallan ja uuden Maailmanhallitsijan lakia ja voimaa vastaan; ja että siinä määrässä kuin heidän kielensä ja kynänsä ja kätensä ja vaikutuksensa ja varansa ovat käytetyt tukemaan oikeutta ja totuutta joka asiassa, siinä määrässä he ovat taistelleet Herran puolella.

Toiset oppivat pikemmin tuntemaan hädän merkityksen kuin toiset, koska ovat oppivaisempia. Ja koko tämän hädän kuluessa, tulee löytymään niitä, jotka tulevat todistamaan syyn, josta tämä aiheutuu, todistamaan että Herran läsnäolo ja hänen valtakuntansa pystyttäminen, joka on pimeyden valtojen vastakohta, on hädän ja yhteiskunnan huojumisen ja kukistumisen todellinen syy, ja osottavat, että kaikki, jotka asettuvat totuutta ja vanhurskautta vastaan, ovat uuden valtakunnan vihollisia, ja että heidän, jos eivät vaan kiireesti alistu, on kärsittävä häpeällinen tappio. Kumminkaan eivät joukot, tavallisuuden mukaisesti, tule välittämään viisaista neuvoista, ennenkuin ovat tulleet täydellisesti nöyryytetyiksi uuden valtakunnan rautavaltikan alle, ja vasta lopulta tulevat he huomaamaan toimintatapansa mielettömyyden.

Varsinaista opettajaa ja valonkantajaa (Matt. 5: 14), totista Seurakuntaa, Kristuksen ruumista ei jätetä pimeyteen oppiakseen Herransa läsnäolon sen vihan ja voiman ilmestymisen kautta, joka tulee opettamaan tämän asian maailmalle. Seurakunnan valaisemisesta on erityisesti pidetty huolta. Vahvan profeetallisen sanan kautta, joka loistaa kynttilän tavalla pimeässä huoneessa, on sille selvällä ja varmalla tavalla ilmotettu, mitä on odotettavissa. (2 Piet. 1: 19.) Profeetallisen sanan kautta ei sitä ainoastaan varjella alakuloisuudesta ja tehdä taitavaksi voittamaan niitä koetuksia, ansoja ja loukkauskiviä, jotka ovat erittäin vallalla "pahana päivänä", jotta se voittajana voisi seisoa hyväksyttynä Jumalan edessä, vaan tulee hänestä maailman valonkantaja ja opettaja. Seurakunta tulee tällä tavoin kykeneväksi osottamaan maailmalle hädän syytä ja ilmottamaan uuden hallitsijan läsnäoloa ja julistamaan uuden armotalouden periaatteita, suunnitelmaa ja tarkotusta ja opettamaan maailmalle, mitä sen, asiain näin ollen, olisi parasta tehdä. Ja vaikka ihmiset eivät tule välittämään osotuksista, ennenkuin hätä pakottaa heitä näkemään alistumisen olevan viisainta, tulee se olemaan heille suureksi avuksi oppiessaan tätä opetusta. Juuri tätä "jalkojen" tai Seurakunnan viimeisten jäsenten tehtävää, joiden on julistettava vuorilla (valtakunnissa), että Kristuksen hallitus on alkanut, tarkotetaan Jes. 52: 7.

Näennäisesti ristiriidassa olevia Raamatun paikkoja.

Raamatussa on muutamia lausuntoja Herramme palaamisen ja ilmestymisen tavasta, jotka, kunnes ovat tulleet kyllin tarkkaan tutkituiksi, näyttävät puhuvan toisiansa vastaan. Ja epäilemättä ovat ne olleet omiaan Jumalan tarkotuksen mukaisesti kätkemään totuuden, kunnes oikea aika sen ymmärtämiselle on tullut; eikä se silloinkaan ole kaikille, vaan ainoastaan tuolle vihkiytyneiden erityiselle luokalle, jolle se oli aijottu.

Esimerkiksi, Herramme sanoi: "Katso, minä tulen niinkuin varasi." ja "niinkuin kävi Noan päivinä, niin käy myös ihmisen pojan päivinä [hänen läsnäolonsa päivinä]: he söivät, joivat, naivat ja naittivat"; "eivätkä tietäneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli." Ja kun fariseukset kysyivät Jeesukselta milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla" — Hm. 16: 15; Luuk. 17: 26, 27, 20; Matt. 24: 38, 39.

Nämä raamatunpaikat ilmottavat ja valaisevat selvästi Herramme tulemisen tapaa. Ne osottavat, että hän tulee olemaan läsnä, näkymättömänä, ja sen ohella tulee toimittamaan työn, josta maailma jonkun aikaa tulee olemaan täydellisessä tietämättömyydessä. Hänen tulonsa täytyy siis tapahtua hiljaisella tavalla, kokonaan maailman tietämättä, aivan "kuin varas" tulee, meluamatta tahi tekemättä jotain sellaista, joka saattaisi herättää huomiota. Niinkuin Noan päivinä maailma hoiti asioitaan, antamatta vähääkään häiritä itseään ja vähääkään uskomatta Noan saarnaa tulevasta vedenpaisumuksesta, samalla tavalla tulee maailma, Herran päivän alkupuolella, uskomatta hänen läsnäoloonsa ja tulossa olevaan hätään menemään menoaan vähääkään välittämättä sellaisesta saarnasta, kunnes hädän suuressa vedenpaisumuksessa vanha maailma — asiain vanha järjestys — hukkuu, häviää, valmistaakseen tilaa uuden järjestyksen, Jumalan valtakunnan, täydelliselle pystyttämiselle koko taivaan alle. "Niinkuin kävi Noan päivinä, niin käy myös ihmisen Pojan (läsnäolon) päivinä."

Toiselta puolen löydämme sellaisia raamatunpaikkoja, jotka ensimäisellä silmäyksellä näyttävät olevan suorassa ristiriidassa näiden kanssa; kuten esimerkiksi: "Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kajahtaessa." — "Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille." — "He [maailma] näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella." — "Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikkien silmät saavat nähdä hänet." — 1 Tess. 4: 16; 2 Tess. 1: 7, 8; Matt. 24: 30; Ilm. 1: 7.

Totuuden etsijöinä ei meidän kelpaa sanoa mitä näihin paikkoihin tulee, että useammat niistä näyttävät tukevan sitä mielipidettä, mikä meistä on parempi, ja sitten jättää kaikki muut huomioonottamatta. Ennenkuin olemme saaneet sellaisen käsityksen, jossa Raamatun jokainen lausunto, kysymyksessä olevasta asiasta, tulee kylliksi kuulumaan, emme saa olla varmat päässeemme totuuden perille. Yksi ainoa Jumalan lause on yhtä totinen, ja yhtä luja perustus uskolle kuin sata lausetta. Olisikin ymmärtäväisempää etsiä sopusointuista käsitystä, kuin tehdä yksipuoliseen tulkintaan perustuvia johtopäätöksiä ja opinsuuntia, siten pettäen itseään ja muita.

Ylipäänsä eivät kristityt ollenkaan vaivaa itseään saadakseen näitä lauseita sopusointuun, ja siksi ovat heidän käsityksensä yksipuolisia ja vääriä. Jälkimäinen lauseryhmä on yhtä varma kuin ensimäinenkin ja opettaa näennäisesti suoran vastakohdan Herramme tulemisen ja läsnäolon hiljaiselle, huomaamattomalle, varasmaiselle tavalle. Paitsi näitä lausuntoja, saamme vielä kaksi muuta valaistusta hänen tulemisensa tavalle, nimittäin: "Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva SAMALLA TAVALLA kuin te näitte hänen taivaaseen menevänkin", ja: "Niinkuin salama lähtee idästä ja näkyy länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva." (Apt. 1: 11; Matt. 24: 27.) Tullakseen oikeaan tulokseen, on näillekin annettava oikea arvo.

Ainettamme tutkiessa on meidän huomattava kaksi asiaa: Herramme ilmotti varmuudella, ettei hänen valtakuntansa tule nähtävällä tavalla ja että hänen tulemisensa, hänen läsnäolonsa olisi niinkuin varkaan ja vaatisi terävää ja tarkkaa huomiota sen ilmisaamiseksi ja näkemiseksi. Ja toiseksi, että kaikki ylempänä olevat raamatunpaikat, joita on käytetty tukemaan Herramme ulkonaista, näkyväistä ilmestymistä, ovat lausutut hyvin kuvauksellisella kielellä, lukuunottamatta sitä, joka sanoo hänen tulevan samalla tavalla kuin hän meni pois. Kuvauksellisten lausuntojen täytyy aina, kun niitä tulkitaan, taipua suoranaisempien, kirjaimellisempien mukaan, niin pian kun niiden kuvauksellinen luonne tulee ilmi. Milloinka vaan kirjaimellinen tulkinta tekee väkivaltaa järjelle ja saattaa myös paikan suoranaiseen ristiriitaan sanan mukaisesti käsittävien Raamatun paikkojen kanssa, on sellaista paikkaa pidettävä kuvauksellisena. Kuvauksellisuutta on siinä koetettava tulkita sopusoinnussa selvästi havaittavien suoranaisten ja kirjaimellisten paikkojen kanssa, samoin kuin ilmotetun suunnitelman yleisen luonteen ja tarkotuksen kanssa. Kun kuvaukselliset paikat ymmärretään kuvauksellisiksi ja tulkitaan sen mukaan, selviää meille ihana sopusointu kaikkien näiden lausuntojen välillä. Tarkastakaamme nyt niitä ja huomatkaamme, miten täydellisesti ne pitävät yhtä niiden paikkojen kanssa, jotka eivät ole kuvauksellisia.

"Itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, Ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kajahtaessa." — (1 Tess. 4: 16.) Ääni ja pasuuna, joita tässä mainitaan, vastaavat kaikin puolin samoja kuvia Ilmestyskirjan 11: 15—19: — "Seitsemäs enkeli pasunoi; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: 'Maailman kuninkuus on tullut Herramme ja hänen Voideltunsa omaksi, ja hän on hallitseva ijankaikkisuuksien iankaikkisuuksissa — — Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet'", j.n.e. Samoja tapauksia tarkotetaan Danielin ennustuksessa: — "Siihen aikaan nousee [ottaa hallituksensa] Mikael [Kristus] — — — ja se on oleva ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan, — — — ja useat jotka maan tomussa makaavat, heräävät." Mainitessaan äänistä ja pasuunasta, liittää Paavali tiedonannon: "ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin." 2 Tim. 4: 1 selittää hän edelleen, että Kristus on tuomitseva eläviä ja kuolleita sekä ilmestymisensä että valtakuntansa kautta; ja elävien kansojen tuomitsemisen alkamista kerrotaan kaikkialla suurimman hädän ajaksi, mikä koskaan on ollut. — Dan. 12: 1.

Siten tarkottavat Paavali, Johannes ja Daniel selvästi samaa aikaa, Herramme ilmestymisen aikaa ja hänen valtakuntansa pystyttämistä keskelle tuota suurta hätää ja niitä tapahtumia, jotka käyvät sen ajan edellä ja alkavat sen. Kaikki kolme esittävät samoja seurauksia Mikaelin nousemisesta, äänistä ja pasuunasta, nim. hätää ja vihaa kansojen yli sekä kuolleiden ylösnousemista. Huomaa tämän jälkeen kuvausta:

"KÄSKYHUUDOLLA." Se kreikkalainen sana, joka tässä käännetään "käskyhuudolla" on keleusma, joka merkitsee herätys- tahi kehotushuutoa. Huuto käsittää julkista tiedonantoa, joka ei ole aijottu muutamille harvoille yksityisille, vaan sekalaiselle yleisölle. Sen tarkotuksena on joko pelästyttää ja tehdä rauhattomaksi tahi auttaa ja kehottaa. Taikka saattaa sillä olla erilainen vaikutus toiseen, ja vastakkainen vaikutus toiseen luokkaan, aina asianhaarojen ja suhteiden mukaan.

Asiain tila maailmassa viimeksikuluneiden viidentoista vuoden aikana, vastaa sattuvalla tavalla tätä kuvaa. Liikkeitä on herännyt kaikkialla maailmassa, jotka sisältävät kehotuksen kaikille heräämään tietoisuuteen oikeuksistansa ja etuoikeuksistansa ihmisinä ja miettimään keskinäisiä suhteitaan, periaatteita, joille ne ovat perustetut, ja tarkotusperiä, joita niiden kautta on saavutettava. Missä on se sivistynyt kansa maan päällä, joka ei ole kuullut huutoa, ja kokenut sen vaikutusta! Koko sivistynyt maailma on muutamien viimeisten vuosien kuluessa tutkinut kansallistaloutta, kansalaisoikeuksia ja yhteiskunnallisia vapauksia enemmän kuin koskaan ennen ihmissuvun historiassa; ja ihmiset kehottavat toisiaan ja heitä kehotetaan enemmän kuin ennen koskaan tutkimaan näitä asioita pohjaa myöten. Se kehotushuuto, joka pantiin liikkeelle tiedon lisääntyessä ihmisten keskuudessa, ja on piirittänyt koko maan, ja sen vaikutuksesta yhtyvät ihmiset yhteen, sellaisten miesten kehottamina ja avustamina, joilla on päätä, ja jotka ovat kyllin lahjakkaita tavotellakseen sekä todellisia että luuloteltuja oikeuksia ja vapauksia ja taistellakseen niiden puolesta. Ja siinä määrässä kuin heidän järjestönsä kasvavat ja monistuvat, tulee huuto äänekkäämmäksi ja kestävämmäksi ja tuossa tuokiossa tulee se niinkuin on ennustettu, johtamaan siihen suureen hädän aikaan, jolloin kapina vallitsee vihastuneiden kansain keskuudessa. Tätä tulosta kertoo profeetta kuvaavasti: — "Vuorilla on niinkuin suuren kansan kohina. Kuule kokoontuneiden kansakuntain kohinaa! Herra Sebaot on sotajoukkoa tarkastamassa." — Jes. 13: 4.

"YLIENKELIN ÄÄNI" — on toinen sattuva, samansisältöinen kuva. Nimi "ylienkeli" merkitsee ylin lähettiläs; ja meidän voideltu Herramme itse on Jehovan Ensimäinen Lähettiläs — "liiton Lähettiläs." (Mal. 3: 1.) Daniel tähtää samaan henkilöön ja kutsuu häntä Mikaeliksi, joka nimi merkitsee kuka on niinkuin Jumala? — sopiva nimi hänelle, joka on "Isän olennon oikea perikuva", ja hänen valtansa ja voimansa edustaja. Ylienkelin ääni merkitsee Kristuksen valtuutta ja hallitusta. Tämä kuva esittää siis Kristusta ottamassa hallitusta käsiinsä tahi alkamassa hallitustansa ja antamassa ulos käskyjänsä, julkisia asetuksiansa, ilmottaen armotalouden vaihdosta sovelluttamalla valtakuntansa lakeja.