KANNEL. Kyllä minä… no, onneksi olkoon.
ELPYVÄ. Te olette suuri mies, ihminen, oikein tosi-ihminen. (Puristaa kättä. Poromäki on saanut pienen suonenvedon sääreensä). Se on niin hauskaa kun ihmiset ymmärtävät toisensa. (Alkaa laulaa). Helmi kaunis, loistavainen, syyydämeessä leeeempi ooon…
POROMÄKI (kieli kankeana). Niinkuin timantti vaan. Nyt pojat mennään tuonne huoneeseen hiukan maistamaan samppanjaa. Minä menen ensiksi, joka olen täys kapteeni. Te, jotka olette tavallisia kersanttia, tulette jälessä. (Laulaa). Eespäin, pojat urhoolliset… (Menee sivuhuoneeseen Kanteleen kanssa).
ELPYVÄ. Ta ralla ralla ralla ralla ralla ralla ralla ralla ralll-lall…
HELENIUS (Elpyvälle). Älä u-unohda, mistä on kysymys.
ELPYVÄ. Lemmestä vaan! Minä muistan. Adelaide!
HELENIUS. Asiat ovat nyt hy-hyvin. He joutuvat huonoon va-valoon.
ELPYVÄ. Lempi, lempi! Sydän paisuu, kohti taivasta ja maata sinä kohotat.
HELENIUS. Hetken päästä he o-ovat täällä. Ja meidän pi-itää olla aivan moitteettomia.
ELPYVÄ. Niin! Me juomme heidän maljansa. Me kuiskaamme heille korvaan runon.
KANNEL (ovessa). Lausukaa se meidän korvaamme ensin.
ELPYVÄ. Ja siksi toiseksi, me olemme erehtyneet. Herra Kannel on kunnon mies. Hän ei ole syyllinen.
KANNEL. Vaan syytön. So, sisään nyt vaan. Posessionaatti nukkuu muuten. (Työntää heidät sisään). Minä menen tilaamaan uutta. (Helenius ja Elpyvä menevät sisään. Kannel ylös ovesta taustalla).
VIII kohtaus.
Josefiina ja neidit ovesta vasemmalla.
JOSEFIINA (kovalla äänellä, vihastuneena). Ei täälläkään ole ketään.
ADELAIDE. Mutta heidänhän piti odottaa meitä täällä!
THERESE. He tulevat kyllä vielä. Me olemme tulleet hiukan aikaisemmin kuin oli puhe. (Ovi avautuu. Elpyvä katsoo. Pää heti takaisin).
JOSEFIINA (vihaisena). Iisakki ei aavista, että minä olen täällä.
ADELAIDE. Ja herra Kannel ei liioin tiedä mitään. Ah, mikä iloinen yllätys hänelle! (Helenius katsoo ja katoo.)
THERESE. Mitä sen nyt tarvitsee olla niin iloinen!
JOSEFIINA. Ompa se hauskaa taas saada tavata minun rakasta miestäni. (Poromäki katsoo ja katoo. Kannel samaan aikaan ilmestyy, lyö ihmeissään kätensä yhteen ja katoo).
THERESE (katsellen pöytää). Täällä on ollut joku seura, koska tässä on viinilaseja.
ADELAIDE. Ja pöydälle on kaadettu viiniä.
JOSEFIINA. Täällä on rikkilyötyjä laseja.
ADELAIDE. Hirveän raakaa elämää; (Josefiina menee koettamaan sivuhuoneiden ovia, Toinen aukenee, mutta toinen ei).
JOSEFIINA. Minä menen nyt puistoon. Täällä ei ole ketään.
ADELAIDE. Ah puistoon! Siellä on niin runollista. Siellä me tapaamme hänet.
THERESE (matkien). Siellä me tapaamme hänet!
ADELAIDE. Sinä olet raaka! (Menee kiivaasti ulos. Josefiina myös ovesta taustalla).
IX kohtaus.
VAHTIMESTARI (Tulee vasemmalta ja alkaa korjata laseja pöydältä).
THERESE. Se oli hyvä, että minä tapasin teidät. (Vahtimestari ei kuule, häärii vaan selin Thereseen). Onko vahtimestari nähnyt täällä erästä nuorta herraa, jolla on vaaleat viikset ja kellertävä tukka?
VAHTIM. (Kääntyy ja huomaa Theresen). Mitä pitäs olla?
THERESE. Onko vahtimestari nähnyt erästä nuorta miestä, jolla on vaaleat viikset?
VAHTIM. Kuinka frouva sanoi? Nuorta verta?
THERESE. Oletteko kuuro?!
VAHTIM. Häh?
THERESE (on onneton. Pontevasti vahtimestarin korvaan). Nuori mies, vaaleat viikset, kellertävä tukka! Oletteko nähnyt?
VAHTIM. E-en ole nnnnähnyt. (Horjahtaa ja hikkaa).
THERESE. Jos te näette, niin tulkaa minulle sanomaan! Hän on minun veljeni.
VAHTIM. Ky-kyllä minä. — Veljenne, Hi, hi, hi.
THERESE. Mitä te nauratte?
VAHTIM. I-ilman vaan, e-en mi-minä mitään…
THERESE. Minä olen puistossa. Tulkaa sinne, jos tapaatte hänet. (Antaa juomarahaa). Pankaa mieleenne: vaaleat viikset, kellertävä tukka.
VAHTIM. Kyllä minä. Vaaleat viikset ja kellastunu…
THERESE. Kellertävä…
VAHTIM. Kellertävä, aivan niin… minä tuon hänet prikalla neidin eteen. (Therese menee).
X kohtaus.
Adelaide tulee.
ADELAIDE. Onko vahtimestari nähnyt erästä nuorta herraa?
VAHTIM. Kuinka mamsseli sanoo?
ADELAIDE. Eikö vahtimestari ole nähnyt erästä nuorta herraa?
VAHTIM. Nuorta herraa?
ADELAIDE. Niin — ja kaunista!
VAHTIM. Jolla on vaaleat viikset?
ADELAIDE (innostuen). Niin, vaaleat viikset. (Haaveillen). Ah, niin sievät!
VAHTIM. Ja kellastunut tukka.
ADELAIDE. Kellertävä tukka, vaalea.
VAHTIM. Niin, kellertävä, sitä minä tarkotin.
ADELAIDE. Te olette siis nähnyt, ah…
VAHTIM. E-en minä ole nähnyt.
ADELAIDE. Ette ole nähnyt?!
VAHTIM. E-en minä ole nähnyt, mutta kyllä minä tuon sanan, kun hän tulee.
ADELAIDE. Jos vahtimestari olisi niin hyvä. Heti kun hän tulee.
(Antaa juomarahaa).
VAHTIM. Heti kun hän tulee. Onko hän neidin veli? Hi hi hi.
ADELAIDE. Mitä te nauratte?
VAHTIM. I-Ilman vaan. Kyllä minä toimitan. Minä tuon hänet prikalla neidin eteen.
ADELAIDE. Minä olen poistossa tavattavissa. (Menee ovesta vasemmalle).
XI kohtaus.
Vahtimestari aikoo hetken häärittyään mennä pois, mutta töytää
Josefiina Poromäkeä vastaan.
VAHTIM. Pardong! (syrjään). Taas yksi! (kohteliaasti). Etsiikö neiti ketään?
JOSEFIINA. En minä ole mikään neiti.
VAHTIM. Pardong! Etsiikö frouva ketään?
JOSEFIINA (painavasti). Kyllä minä etsin!
VAHTIM. Erästä herraa?
JOSEFIINA (painolla). Niin, erästä herraa.
VAHTIM. Jolla on vaaleat viikset?
JOSEFIINA. Punaset.
VAHTIM. Häh?!
JOSEFIINA. Punaset viikset!
VAHTIM. Mutta kellertävä tukka?
JOSEFIINA. Tukka sillä ei ole ollut viiteen vuoteen ja kun oli, niin se oli punanen.
VAHTIM. Jassoo, jaha. Jos minä nyt nään semmoisen herran, jolla on punaset viikset ja jolla on ollut punanen tukka, niin minä tuon sanan frouvalle.
JOSEFIINA. Heti paikalla. Minä annan teille (vahtim. ojentaa kätensä) vielä muutamia tunnusmerkkejä. Se on lihavanpuoleinen ja puhuu paljon.
VAHTIM. Ee puhuu — millä kielellä, jos sais luvan kysyä.
JOSEFIINA. Suomea, ei se muuta osaa.
VAHTIM. Minä puhun myöskin enkelskaa.
JOSEFIINA. Se on minun mieheni. Heti kun näette hänet, niin tuokaa minun luokseni, vaikka väkisin, taikka teljetkää hänet jonnekin, taikka tehkää mitä tahansa, mutta niin että minä saan hänet käsiini.
VAHTIM. Punaset viikset, punanen tukka ollut, lihava, ei osaa enkelskaa. Minä tuon hänet prikalla frouvan eteen.
JOSEFIINA. Minä annan teille (vahtim. ojentaa kätensä) sitten hyvät juomarahat. (Menee. Vahtim. samoin).
XII kohtaus.
Herrat tulevat varovasti sisään. Poromäki viimeisenä ja varovaisimmin. Hiipivät ovelle ja katsovat. Kannel tulee sisään hänkin. Katselevät hetken toisiaan.
POROMÄKI. Nyt on piru merrassa.
ELPYVÄ. Mi-minä me-menen tuonne hu-uoneeseen ettei A-Adelaide vaan nnnä-äkisi. Mi-minä en ole oikein re-epresentaabeli.
HELENIUS (kieli kankeana hänelläkin). Parasta se on. Minä puolestani en pelkää näyttäytyä vaikka kenelle.
POROMÄKI. En minäkään ketään pelkää, mutta Josefiina.
ELPYVÄ. En mi-minäkään pelkää.
HELENIUS. Siltä se näyttää.
ELPYVÄ. Mmm-utta se on vasta vale.
POROMÄKI. Nyt täytyy päästä pois. Sillä jos Josefiina nyt saa minut käsiinsä, niin se on vähä musta paikka.
HELENIUS. Synnin palkka.
POROMÄKI. Saarnaako herra lakia?
HELENIUS. Minä saarnaan mitä minä tahdon.
KANNEL. Saarnatkaa sitten evankeliumia.
HELENIUS. Mitä te tulette tässä puhumaan!
KANNEL. Sisso! Riita pois. Te näytte olevan riitainen, kun olette päissänne. Riidellään toinen kerta, nyt täytyy ajatella pelastusta.
POROMÄKI. Josefiina tietää aivan varmaan kaikki.
KANNEL (katsoen ovesta vasemmalla). He seisovat kaikki kolme tuolla.
Hurraa, he lähtevät menemään puistoon päin!
POROMÄKI. Katso tarkkaan, meneekö Fiina myös!
ELPYVÄ. Mi-nä e-en ole o-oikein hik… re-epresssenatoobeli…
KANNEL. Me menemme nyt.
HELENIUS. Me emme mene mihinkään. Minä kutsun naiset tänne.
POROMÄKI. Oletteko te hullu?
KANNEL. Mikä piru teitä riivaa? Mistä hiidestä te nyt olette tuon pään ottanut?
HELENIUS. Se on minun asiani.
KANNEL. Ja olkoon! Iisakki, nyt mennään.
POROMÄKI. Jaa-ah, se on tietty se. Mutta lähtöryypyt ensin, eihän nyt enää mitään hätää ole.
ELPYVÄ. Ei yhtään mitään,
POROMÄKI. So, pian vaan. (Menee huoneeseen. Vahtim. ilmestyy ovelle).
KANNEL. Ei se taida pahaa tehdä. (Menee sisään; sisältä kuuluu puhetta ja laulua seuraavan kohtauksen ajan).
XIII kohtaus.
VAHTIM. (Heleniukselle, joka aikoo mennä ulos). No, minnekkä on; kiire?
HELENIUS. Se on minun asiani.
VAHTIM. Punaset viikset, punanen tukka ollut, se on hän.
HELENIUS. Tahdotteko te maksua?!
VAHTIM. Anteeksi, osaako herra enkelskaa?
HELENIUS. En minä osaa! So, pois tieltä.
VAHTIM. Ei osaa enkelskaa. Se on hän. — Herra on pudottanut tänne huoneeseen jotain taskustaan. (Menee toiseen huoneeseen).
HELENIUS. Minä pudottanut. (Menee jälessä, vahtim. tulee ulos ja kiertää oven lukkoon, sekä rientää pois).
XIV kohtaus.
HELENIUS (sisällä). Halloo vahtimestari, mitä piruja tämä on, avatkaa, tämä on sikamaista, minä nyljen teidät, no, pian ovi auki, taikka minä potkasen…
KANNEL (ja POROMÄKI). Mitä hittoja?!
HELENIUS. Vahtimestari, minä sanon vielä viimeisen kerran…
(Kolkuttaa).
POROMÄKI. Helenius on pantu kiinni. (Sisältä kuuluu Elpyvän kuorsaus).
KANNEL. Juopumuksesta. Annetaan hänen olla siellä vaan.
HELENIUS. Avatkaa, taikka… (Potkii ovea. Elpyvä kuorsaa).
POROMÄKI. Toinen kuorsaa ja toinen on hereillä.
KANNEL. Kuule, mitä minä nyt sanon. Sinä menet huoneeseesi suoraa päätä täältä ja otat nämä minun siteeni mukaasi ja sidot ne sääriesi ympärille ja menet vuoteeseesi monen peiton alle. Sinun rouvasi tietää että sinä olet täällä ja on parasta olla niin sairas kuin suinkin. Täällä hän ei saa nähdä sinua, sillä hän voisi pian luulla, että sinä olet hiukan maistanut. Minä aion näyttäytyä heille ja valehdella kuin almanakka. Muu ei auta.
POROMÄKI. Ei. Kaikki käy hyvin. Mutta, minä en kohta enää nää käydä. (Helenius on koko ajan kolkuttanut ja sitten tyyntynyt, potkaisten vaan silloin tällöin).
XV kohtaus.
Vahtimestari tulee ja katselee.
KANNEL. Mitä te katselette?
VAHTIM. Ei täällä ole näkynyt erästä frouvaa. (Kuuntelee ovella,
Helenius ei hiiskahda).
POROMÄKI. E-ei jumalan kiitos.
VAHTIM. Tässä olis muuten lasku.
KANNEL. Se maksetaan sitte. (Aikoo mennä Poromäen kanssa).
VAHTIM. Niin, te itte.
KANNEL. Sen saatte huomenna.
VAHTIM. Ehei, nyt pitää saada. Tässä on edellisten päivien yhdessä.
(Antaa pitkän laskun).
KANNEL. No anna tänne. (Katsoo). Jaha. (Ottaa lompakkonsa ja alkaa ottaa esille rahoja). Minä vähä katson onko se oikein. (Tarkastaa).
VAHTIM. (katsellen Poromäkeä). Punanen tukka ollut.
POROMÄKI. Eikö kaikki ole maksettu,
VAHTIM. Hah?
POROMÄKI. Halkoja.
VAHTIM. Minä olen hiukan huono kuuloinen. (Tarkastaa Poromäkeä).
POROMÄKI. Teillä on vika korvissa.
VAHTIM. Niin, aivan niin, vika on korvissa,
POROMÄKI. Sillä jos se olisi silmissä, niin se ei haittaisi kuuloa.
Mutta mitä peijakasta te oikeastaan minuun mulkoilette?!
VAHTIM. Ke… osaako herra engelskaa?
POROMÄKI. Se on tietty se.
VAHTIM. Jaa että herra osaa.
POROMÄKI. Ooja, kyllä vaan.
VAHTIM. (itsekseen). Muuten sama mies, mutta osaa enkelskaa…
KANNEL (kääntää vahtimestaria hartioista ympäri). Kas tässä. (Maksaa). Ja nyt (työntää ulos, kuuntelee ja katselee). Herrat taitavat nukkua tuolla huoneissa, Jätetään heidät naisille. Ja nyt Iisakki, nyt mennään. Me olemme jo viipyneet liian… (Kuuluu Theresen ääni ja vahtim). Ai perhana. So, sukkelaan. Tässä on pintelit. (Pintein putoavat pari kertaa kiireessä ja Poromäki putoaa niitä nostellessaan). No, pian nyt hemmetissä. (Therese tulee). Tuolin taakse, sitte huoneeseen.
XVI kohtaus.
THERESE. Ah herra Kannel!
KANNEL. Ah neiti Therese!
THERESE. Vihdoinkin!
KANNEL (avaten sylinsä, koko ajan ollen Poromäen edessä). Vihdoinkin!
THERESE. Minä olen melkein ikävöinyt teitä.
KANNEL (suojaten Poromäkeä). Ja minä teitä (syleily). Te ette voi koskaan uskoa, katsokaa noita pilviä, ne rientävät, ne rientävät, minun ajatukseni rientävät, kaikki rientävät. (Poromäelle) riennä sinäkin. (Thereselle). Ah te olette enkeli kun tulitte, (syleily) todellinen enkeli.
THERESE. Oooooo! (Poromäki pujahtaa sivuhuoneeseen).
KANNEL. Te olette… (Huomaa, että Poromäki on poissa; heittää irti ja huokaa).
THERESE. Ah, minä ymmärrän teidät. Näiden muutamien päivien ero.
KANNEL. Niin, näiden ero…
THERESE. Ah Knut! (syleily).
KANNEL. Ah Therese! (syrjään). Herra Jumala!
THERESE. Siis vihdoinkin minä sain sinut. Knut, sinä olet minun.
(Syleilee ja suutelee). Minun, minun.
KANNEL. Sinun, sinun. — Joku tulee.
THERESE. Niin, älkäämme sanoko tästä muille vielä. Me yllätämme heidät huomenna.
KANNEL. Niin, huomenna.
THERESE. Sinähän rakastat minua.
KANNEL. Kauheasti, ah! (Syrjään). Herra Jumala!
THERESE. Ei sanaakaan Adelaidelle. Minä menen nyt pois, ettei hän epäilisi. Minä tulen kohta. Kah Knut, Knut! (Syleily. Therese menee).
KANNEL. Oo, oooh, oooh! (Heittäytyy istumaan).
XVII kohtaus.
Vahtimestari ja Josefiina.
VAHTIM. Se oli niin vaikea löytää frouvaa. Tuolla hän on. Hän ei puhu enää mitään. (Potku). Tässä on avain. Frouva avaa vaan rohkeesti, (Potku). — Minä menen pois siksi aikaa.
JOSEFIINA. Hyvä on. (Menee ovelle; sillä aikaa on Kannel antanut merkkejä Poromäelle toiseen huoneeseen, että Poromäki tekisi jotakin). Vai siellä sinä nyt olet senkin juoppo. (Adelaide ja Therese tulevat sisään. Josefiina avaa oven. Äkkiä työntää Poromäki Elpyvän ulos huoneesta. Elpyvä joutuu aivan Adelaiden syliin).
ADELAIDE. Auttakaa, auttakaa!
HELENIUS (syöksyy ulos). Se on hävytöntä, minä sanon teille te sakramenskattu…
JOSEFIINA. Herra jesta, eihän se olekaan Iisakki.
ELPYVÄ. Armas Adelaide!
ADELAIDE. Apua, apua!
JOSEFIINA (huomaa Kanteleen). Missä on Iisakki.
HELENIUS. Se on raakaa, se on hävytöntä, antaa teljetä minut huoneeseen, te senkin —
JOSEFIINA. Minä en ole mikään senkin teidän edessänne, sitä ei tarvitse tulla sanomaan… (Syntyy kova riita).
ADELAIDE. Auttakaa!
ELPYVÄ. Ä-älkää pe-peljätkö. (Kaikki huutavat sekasin. Kannel koettaa johtaa Poromäkeä ulos. Poromäellä on siteet päällä. Hän on jo päästä, kun Josefiina äkkiä kääntyy. Poromäki piilottautuu tuolin taakse, jota Kannel on pitänyt varalla).
JOSEFIINA. Missä on minun mieheni?
KANNEL (meluten). Vai miehenne. Kyllä minä näytän… (Syöksyy joukkoon).
ADELAIDE (syöksyy joukkoon). Pois minun silmistäni, pois. Herra Kannel auttakaa!
KANNEL (Poromäkeä varjellen). Kaikki tässä puhuu miehestään…
HELENIUS (Josefiina P:lle). Minä vedän teidät oikeuteen. (Kaikki yhdessä kimpussa).
JOSEFIINA. Herra Jumala! Minä tulen hulluksi. (Kiukkuisena). Mutta minä sanon teille… (Riitaa).
POROMÄKI (ryömii ovea kohden, ja on jo päästä, kun Elpyvä kompastuu häneen. Poromäki silloin saa suonenvetokohtauksen, ja paneutuu selälleen permannolle jalka ilmassa).
JOSEFIINA. Herra jesta, Iisakki! (Tarttuu Poromäkeen).
KANNEL (karkaa pois; Elpyvä jää permannolle makaamaan. Poromäki samoin).
POROMÄKI. Te-tervetuloa Fiinaseni.
(Esirippu).
Kolmas näytös.
Hotellihuone. Oikealla taustalla uudinten takana alkovi. Ovi vasemmalla?
Ensimäinen kohtaus.
KANNEL (tulee sisään ja vetää uutimet syrjään. Poromäki vuoteessa).
Hyvää huomenta.
POROMÄKI. No terve! Mitä hemmettiä. Sinua ei tuon historiallisen tapauksen jälkeen ole näkynyt ollenkaan.
KANNEL. Minä en ole kehdannut. Olen pysytellyt muualla. Nyt en kuitenkaan enää voinut pidättää uteliaisuuttani.
POROMÄKI. Muualle olisin mennyt minäkin, mutta en päässyt.
KANNEL. Minä tapasin rouvasi. Hän sanoi, että sinä olet kovin kipeä.
POROMÄKI. Niin, niin. Vanhat piiat ja Josefiina käyvät minua katsomassa joka viides minutti.
KANNEL. Mitenkä Helenius ja runoilija selvisivät asiasta.
POROMÄKI. Saivat kuulla kunniansa, häpesivät ja nyt on asia melkein unohtunut…
KANNEL. Hm. He voivat siis olla tyytyväisiä. Mutta miten on sinun laitasi? Oikeinko sinä olet sairas?
POROMÄKI. Minä olen mennyttä miestä.
KANNEL. Sinä?! Älähän nyt.
POROMÄKI. Niin nääs kyllähän kaikki olisi oikein hyvin, mutta…
KANNEL. Mutta…
POROMÄKI. Mutta pillerit
KANNEL. Mitkä pillerit?
POROMÄKI. Kaiken maailman pillerit.
KANNEL. Mitä niistä?
POROMÄKI. Minun täytyy niitä syödä, ei mitään muuta.
KANNEL. Vai syödä.
POROMÄKI. Niin. Minullahan on sydän kipeä, rinta kipeä, minua vaivaa yleinen heikkous ja sitäpaitse nivelreumatismi.
KANNEL. Aaa, minä alan käsittää!
POROMÄKI. Josefiina huolehtii suuresti minun terveydestäni. Hän sekoittaa itse lääkkeet.
KANNEL. Ja sinä juot.
POROMÄKI. Ja minä juon. Ei auta muu.
KANNEL. Mutta sehän on surkeata!
POROMÄKI. On se. Minä pelastuin hädin tuskin mutakylvyistä.
KANNEL. Ne nyt vielä olisivat puuttuneet.
POROMÄKI. Kolme kertaa yössä minun pitää ottaa vatsalääkkeitä.
KANNEL. Sillä tavallahan sinusta tehdään loppu.
POROMÄKI. Minulla oli viime yönä ylenantamiskohtauksia. Kohta minä saan vatsakatarrin.
KANNEL. No mutta herran nimessä, etkö sinä voi sanoa, ettet sinä ole kipeä?!
POROMÄKI. Sanoa, etten minä ole kipeä. Oietko sinä hullu?! Josefiina luulee että minä olen kipeä ja minä tunnustaisin kaikki valheeksi. Ohoh!
KANNEL. Sinä aijot siis maata täällä kaksi kuukautta ja tehdä itsestäsi täydellisen apteekin, ja sitten antaa kuljettaa itsesi kotiin.
POROMÄKI. Ei auta muu. Toivottavasti minä maalla vielä toivun.
Minulla on siksi vahva terveys.
KANNEL. Tämä on sinulle synnin palkka.
POROMÄKI. Se on herran sormi ihmiskunnan historiassa.
KANNEL. Jaa jaa, jumala paratkoon. Ei ole minunkaan asiani loistavalla kannalla.
POROMÄKI. No?
KANNEL. No neiti Therese!!
POROMÄKI. Mitä hänestä?
KANNEL. Ei muuta kuin että hän tahtoo väkisin naida minut.
POROMÄKI. Ai ai!
KANNEL. Minä tulin tuona historiallisena hetkenä sinua pelastaakseni hullutelleeksi hänen kanssaan ja nyt hän on ottanut sen todeksi.
POROMÄKI. Sano hänelle että ei kuulu pieniä.
KANNEL. En minä voi!
POROMÄKI. Et voi?
KANNEL. En minä voi. Hän luulee että minä olen seitsemännessä taivaassa ja on itse seitsemännessätoista. Ei minulla ole luontoa pudottaa häntä sieltä alas.
POROMÄKI. Sinä pelkäät, että hän loukkaantuisi.
KANNEL. Hm! (Äänettömyys).
POROMÄKI. Sinä olet hullu.
KANNEL. Kyllä minä tahtoisin päästä hänestä eroon, mutta hienolla tavalla. Minä koetan nyt keksiä semmoisen.
POROMÄKI. Minäkin tahtoisin päästä pillereistäni hienolla tavalla.
Nieleminen on niin kovin krouvi.
KANNEL. Hm. Mutta keksi ne tavat.
POROMÄKI. Siinäpä sitä ollaan. Keksi nyt.
KANNEL. Niin, keksi nyt. (Äänettömyys).
POROMÄKI. Tässä me nyt olemme taas.
KANNEL. Emmekä mitään muuta voi. Perhana sentään!
II kohtaus.
SKÅL (tulee sisään). No Iisakki, mitä kuuluu? Kas, herra Kannel!
POROMÄKI. Tämä Skål on minun hengissä pitäjäni.
SKÅL (vetäen taskumatin esiin). Tässä minä taas tuon meidän
Iisakillemme vastamyrkkyä.
POROMÄKI. Katsokaa vaan ettei Josefiina tule. (Ryyppää). Jaa'ah, ilman tätä minä jo olisin kuollut. (Ryyppää toisen kerran). Ja ilman tätä. Ei sinulla Knuutti mitään hätää ole, niinkuin minulla. Sinä valitat aivan turhaan.
KANNEL. Kuinka niin?
POROMÄKI. Sinä voit matkustaa pois vaikka Afrikkaan ja jättää neiti
Therese. Mutta minä en voi karata Josefiinan luota.
KANNEL. Minä en voi matkustaa. Se nostaisi jälkipuheita ja ties vielä mitä. Liian raaka keino. Täytyy päästä eroon niin ettei tarvitse kuulla mitään jälkikaikuja.
POROMÄKI. No silloin minä tiedän hyvän keinon.
KANNEL. Ja mikä se on?
POROMÄKI. Sinä hirtät itsesi. Silloin ei tarvitse kuullakses jälkikaikuja.
KANNEL. Sinä taidat ruveta tässä pilkkaamaan.
POROMÄKI. Täyttä tottahan minä…
KANNEL. Minulla on sinulle myöskin hyvä neuvo, millä sinä pääset pillereistäsi.
POROMÄKI. Ja mikä se on?
KANNEL. Sinä leikkaat vatsasi halki.
POROMÄKI. Soo'oh, vai halki!
KANNEL. Jaa jaa!
POROMÄKI. Ja mistä syystä minä leikkaan vatsani halki, jos sais luvan kysyä!
KANNEL. Että pillerit aina tulisivat ulos kun olet ne niellyt.
Silloin pääset niitä sulattamasta.
POROMÄKI. Ahaa, jaa!!
KANNEL. Jaa jaa!! (Äänettömyys).
SKÅL. Kovat on paikat
III kohtaus.
Josefina ja Therese tulevat.
JOSEFIINA. Miten sinun sydämesi laita nyt on, ukkoseni?
POROMÄKI. No kiitos; kyliähän se on melkein hiukan parempi.
JOSEFIINA. Ja vatsasi?
POROMÄKI. Kyllä sitä vielä nipistää. (Josefiina koittelee Poromäkeä).
THERESE. Rakas Knut, missä sinä olet ollut koko aamupäivän.
KANNEL. En missään, en missään.
THERESE (hyväillen). Jossain toki, jossain.
JOSEFIINA. Kas tässä sinulle lääkettä ukkoseni vatsaa vastaan.
POROMÄKI. Minä luulen Fiinaseni, että minä otan vähän myöhemmin.
JOSEFIINA. Ei ei, kyllä sinun nyt täytyy.
THERESE. Minä olen nyt niin onnellinen Knut.
POROMÄKI (ottaa lääkkeen).
THERESE (suutelee Kannelta).
POROMÄKI JA KANNEL (katsahtavat toisiinsa).
THERESE. Eikö posessionaatin tila jo ala parantua?
JOSEFIINA. Kyllä hän vielä on kovin heikko.
POROMÄKI. Sydän on vielä vähän kipeä.
JOSEFIINA. Ja minä kun olin vallan unohtaa arsenikkipillerit! Kas tässä ukkoseni, kas noin. (Kaataa vettä lasiin). Ota nyt, kas noin, ja vettä päälle, tässä on.
POROMÄKI (katsahtaa Kanteleeseen). Kiitos!
THERESE. Miten on rinnan laita?
JOSEFIINA. Minä pelkään, että keuhkoissa on vikaa. Lääkäri on määrännyt kalanmaksaöljyä.
POROMÄKI (hädissään). Ei keuhkoissa ole vikaa, se on varma.
JOSEFIINA (lempeänä). Niin sinä itse luulet. Mutta sinä petät itseäsi. Kas tässä lääkettä.
POROMÄKI. E-en minä nyt tahdo — —
JOSEFIINA. Sinun pitää, se ehkäisee taudin siemenet kasvamasta.
Kas tässä.
POROMÄKI (juo). Äääh, kiitos — huh, huuuuh…
THERESE. Sinä rakas Knut, olet terve.
KANNEL (tuskastuneena). Niin olen, terve kuin pukki. Ja niin on posessionaatti myös.
JOSEFIINA (muka hämmästyen). Iisakki?!
KANNEL. Niin juuri. Häntä ei vaivaa mikään. Hän on terve kuin pukki hänkin. Mutta jos te vielä viikon häntä hoidatte, niin hän sairastuu ja kuolee siihen paikkaan.
POROMÄKI. Hän hourii!
KANNEL. Olethan sinä terve!
POROMÄKI. Minä terve! Oletko sinä hullu?!
KANNEL. Älä teeskentele! Sinä itse äsken sanoit.
JOSEFIINA. Mitä tämä oikein merkitsee?
POROMÄKI. Minä en ole sanonut mitään, en niin mitään. (Yskii). Mutta sinä olet sanonut.
THERESE. Mitä hän on sanonut?
POROMÄKI. Ettei hän yhtään välitä teistä.
KANNEL. Se ei ole totta.
POROMÄKI. Itsehän sinä sen äsken sanoit.
KANNEL. Hän hourii.
POROMÄKI. Hyvää yötä! Minä en viitsi enää katsella. (Kääntyy selin nukkumaan).
KANNEL. Enkä minä. (Menee pois).
IV kohtaus
THERESE. Miten tämä on ymmärrettävä.
JOSEFIINA. Se on hyvin helposti selitettävissä. He ovat kumpikin puhuneet totta.
THERESE. Totta?
JOSEFIINA. Niin, aivan totta.
THERESE. Posessionaatti ei siis olekaan sairas!
JOSEFIINA. Ei niin alkuunkaan. Mutta mennään pois, ettei kukaan kuule, niin minä selitän.
THERESE (heidän mennessään). Mutta minä en usko, että Knut, en, en…
V kohtaus.
SKÅL (on koko ajan ollut syrjässä ja kuunnellut).
POROMÄKI. Josefiina luulee että minä olen sairas ja rääkkää minua pelkästä huolenpidosta.
SKÅL. Sinä luulet että se on rakkautta?!
POROMÄKI. Sitä se on.
SKÅL. Usko pois. Se on kiusantekoa.
POROMÄKI. Häh!?
SKÅL. Pelkkää kiusantekoa. Minä kuulin sen äsken. Sinua tahdotaan opettaa tekemään virkistysmatkoja.
POROMÄKI. Onko se niin?!
SKÅL. Niin se on. Minä kuulin sen omin korvin. Sinusta tiedetään, että sinä olet terve ja sinua kiusataan vaan huvin vuoksi.
POROMÄKI. Mutta sehän on hävytöntä!
SKÅL (naurahtaen). Niinhän se on.
POROMÄKI. Juottaa minulle kalanmaksaöljyä rakkauden varjon alla. —
Perhanan Josefiina! Minä suutun.
SKÅL. Minä olen ajatellut sinun surkeata tilaasi ja päättänyt auttaa.
POROMÄKI. Auta hyvä veli, jos vaan voit.
SKÅL. Sen teen varmasti. (Kuuluu Josefiinan ääni). St! Hän tulee.
POROMÄKI. Minä olen nukkuvinani. Muuten se taas alkaa tropata.
(Alkaa kuorsata).
VI kohtaus.
SKÅL (Josefiinalle). Ssss! Hän nukkuu.
JOSEFIINA. Niin kuulua.
SKÅL. Koetetaan olla hiljaa nyt, että hän saa hiukan levähtää. Minä menen pois että olisi vähemmän häiritsevää. (Menee vedettyään uutimet eteen).
VII kohtaus.
Adelaide, Helenius ja Therese tulevat.
THERESE. Se on sittenkin totta.
HELENIUS. Herra Kannel sanoi sen minulle aivan äskettäin.
JOSEFIINA. Siinä sen nyt kuulette. (Kuorsaukset taukoovat aina toisinaan.)
THERESE. Te erehdytte. Te erehdytte sanon minä.
HELENIUS. Uskokaa minua, neiti Frasén niin se on.
ADELAIDE. Ah Therese, ei hän rakasta sinua!
THERESE. Eikä sinua myöskään.
JOSEFIINA. Minä olen aavistanut heidän juonensa alusta loppuun. Mutta minä olen kostanut Iisakille että tuntuu.
HELENIUS. Ei niin kovaa. (Kuorsaukset alkavat hiutua).
JOSEFIINA. Ei hän kuule. Hän nukkuu aina kuin tukki.
HELENIUS. Se on helppo todistaa, ettei herra Kannel ole kiintynyt teihin, neiti Frasén.
ADELAIDE. Ah, rakas Therese, hyvin helppo!
HELENIUS. Jos minä, niin kummalta kuin se kuuluukin, ehdottaisin hänelle keinon päästä teistä, niin hän suostuisi.
THERESE. Hän ei suostui!
HELENIUS. Kyllä hän suostuu.
ADELAIDE. Ah, hän suostua niin kernaasti!
THERESE (matkien). Ah, ah, ah! (tarmokkaasti).' Hän ei suostu.
Ja minä tahdon, että te koetatte.
HELENIUS. Minä olen iloinen, voidessani paljastaa hänet. Sillä hän ei ole teidän arvoisenne.
THERESE. Minä en enää tahdo kuulla mitään. Todistakaa, jos osaatte.
Minä olen teille kiitollinen. (Menee).
VIII kohtaus.
JOSEFIINA. Neiti Stör on hullu! — Mutta nyt minä annan teille pienen näytöksen. (Menee vuoteen ääreen). Iisakki! (Kuorsauksia). Iisakki, lääkkeet odottavat. (Kuorsauksia). Nouse ylös nyt, minulla on juoma valmiina! (Kuorsauksia). — Tällä kertaa hän on todella nukahtanut sikeästi. No, olkoon nyt sitten. Mutta yhden kiusan minä hänelle vielä teen ja olkoon se viimeinen. Minä pakotan hänet kuuntelemaan runoilijamme äsken sepittämää runoa. Se kiusaa häntä yhtä paljon kuin pillerit.
HELENIUS. Te olette hirvittävä, rouva Poromäki.
JOSEFIINA. Minä tahdon opettaa Iisakkia tekemään virkistysmatkoja.
(Menee).
IX kohtaus.
HELENIUS. Neiti Adelaide! Te olette varmaan huomannut, ettei herra
Kannel ole oikein tyytyväinen.
ADELAIDE. Olen minä vähän.
HELENIUS. Hän kertoi tänä aamuna minulle tilastansa. Oikeastaan minun ei pitäisi siitä puhua, mutta minä teen sen nyt kumminkin. Hän ei rakasta neiti Theresiä.
ADELAIDE. Ah! Todellakin!
HELENIUS. Niin, hän sanoi sen minulle. Hän rakastaa erästä toista.
ADELAIDE. Ketä?
HELENIUS. Saanko sen sanoa?
ADELAIDE. Ah!
HELENIUS. Hän rakastaa teitä.
ADELAIDE. Ooh! Minä olen sitä aavistanut.
HELENIUS. Mutta hän ei uskalla sanoa sitä teille.
ADELAIDE. Poika parka. Minä autan häntä.
HELENIUS. Tehkää se. Mutta älkää vaan sanoko, että minä olen tätä puhunut.
ADELAIDE. Olkaa huoletta. Minä teen kaikki niin hienosti, niin hienosti.
HELENIUS. Ottakaa hänet niin sanoakseni väkirynnäköllä.
ADELAIDE. Niin minä teen. Poika parka, hän ei uskalla. Ah herra
Helenius, kiitos!
HELENIUS. Minä en voinut vaieta. Mutta ettehän te vaan sano että se olin minä joka ilmoitin asian.
ADELAIDE. Ei ei. Mennään nyt etsimään herra Kannelta.
HELENIUS. Täällä olisi niin sopiva paikka teidän vallata hänet…
(Menevät).
X kohtaus.
SKÅL (mytty kainalossa. Poromäki istuu puoleksi pukeutuneena vuoteen reunalla ja miettii. Äänettömyys).
POROMÄKI. Perhanan Josefiina. Hän on syöttänyt ja juottanut minua tahallaan lääkkeillä.
SKÅL. Aha. Joko uskot.
POROMÄKI. Kuulin sen omin korvin.
SKÅL (avaten mytyn). Tässä on sinun pelastuksesi. (Hame ja muita naisen pukuun kuuluvia osia putoaa permannolle),
POROMÄKI (nostaa hameen ja röijyn maasta). Mi-mitä sinä näillä meinaat?
SKÅL. Pane päälles ne, ja pian. Ethän sinä muuten pääse täältä pois.
POROMÄKI. Minun pitäisi tässä vielä Josefiinan takia pukeutua vanhaksi akaksi.
SKÅL (heittää hameen Poromäen kaulalle). So, anna mennä joutuun.
POROMÄKI. No olkoon sitte. Minä näytän Josefiinalle, ettei minun kanssani ilkeydellä pitkälle päästä. (Pukee itseään, puhellessaan).
SKÅL. Anna tänne yönuttusi. Minä panen sen päälleni.
POROMÄKI. Sinäkö?
SKÅL. Minä juuri. Sillä aionpa ruveta sinun viransijaiseksesi.
POROMÄKI (pannen röijyä päälleen, ähkien). Josefiina syö sinut, kun hän huomaa juonen.
SKÅL. Eikö mitä. Minä potkin vastaan.
POROMÄKI. Tässä minä nyt olen, hyvin koreena. Minne minä nyt oikein lähden?
SKÅL. No, kaikkein ensiksi… (Kuuluu Josefiinan ääni).
POROMÄKI. Se on Josefiina. Nyt on hukka käsissä.
SKÅL. Hän tulee sen runoilijan kanssa. So, sänkyyn nopeasti, molemmat.
POROMÄKI. Ja peite korviin. (Katoovat). Peijakkaan ahdas.
SKÅL. Ole vaiti. (Uutimet eteen).
XI kohtaus.
Helenius, Josefiina, Elpyvä ja Adelaide.
JOSEFIINA. Iisakki!
POROMÄKI. Älä häiritse minun uinahdustani.
JOSEFIINA. Jaksatko kuunnella runoa, jonka herra Elpyvä on tehnyt. Se ehkä virkistäisi sinua.
POROMÄKI. Ehkä.
ADELAIDE. Missähän herra Kannel on?
JOSEFIINA. Tuossahan hän juuri tulee.
XII kohtaus.
ADELAIDE JA THERESE. Ah! (Molemmat Kannelta vastaan).
KANNEL. Meillä on nautintorikas hetki edessämme. — Iisakki, oletko valmis.
POROMÄKI. Jo monta vuotta.
ELPYVÄ. Ellei arvoisalla herrasväellä ole mitään sitä vastaan, niin minä seuran ratoksi rohkenen lausua viime yönä sepittämäni runon.
ADELAIDE. Ah lausukaa. (On koko ajan Kanteleen kimpussa).
ELPYVÄ. Se on aivan omituinen tunnelmalleen, aivan omituinen.
POROMÄKI. Onko se pitkä?!
ELPYVÄ. Ei juuri. Se on enemmän lyhyt, mutta…
ADELAIDE. Lausukaa, ah, lausukaa jo!
ELPYVÄ. Siis lausun, (vetää paksun kaaran povitaskustaan). Runoelmani on dialoogi. (Lukee). Lilja ja kuu.
ADELAIDE. Ah, niin kaunista! Lilja ja kuu.
ELPYVÄ. Lilja ja kuu. Aluksi seuraa vuoropuhelua liljan ja kuun välillä.
POROMÄKI. Millä kielellä?
ELPYVÄ. Kuu näkee liljan ja haastaa silloin liljalle.
POROMÄKI. Tapahtuuko se talvella?
ELPYVÄ. Oletteko nähnyt liljoja kuutamossa talvella.
POROMÄKI. Minä aattelin että jos lilja olisi ollut ansarissa ja kuu olisi puhunut lasin läpi.
JOSEFIINA. Älä puhu niin paljon Iisakki, se ei ole hyvä sinun rinnallesi.
ELPYVÄ. Lilja ja kuu. (Lausuu). Oi lilja, miksi valkee noin, sa oot kuin koite aamun koin.
THERESE. Eikö aamun koi ole punertava?
ELPYVÄ. Jaa, kyllä se ei ole, ja kun liljasta on puhe, niin tämä väri sopii aamun koille paremmin.
POROMÄKI. Niin; ja kyllähän koit toisinaan on melkein valkoisia.
Siis: Kuu. Se on kuu, joka puhuu.
Oi lilja, miksi valkee noin
Sa oot kuin koite aamun koin.
Lilja. Siks…
Kuu. Oi sano miks?
POROMÄKI. Lilja ei tiedä.
Kuu. Et lilja tiedä itsekään.
Lilja. Niin tiedä itse ehkenkään.
ADELAIDE. Ah, niin herttaista!
POROMÄKI. Minulla oli koulutoveri, jonka nimi oli Lilja, ja se ei liioin koskaan tiennyt mitään.
ELPYVÄ. Minä jatkan.
Kuu. Siks kalpee olet liljani, kun kaipaat ystävää, Kun saat sen, punat poskilles ne nousee, kalpeus häviää.
ADELAIDE. Ah, niin kaunista. Kaipaat ystävää. (Katsoo Kannelta).
ELPYVÄ. Tämä on nyt kuin alkusoitto.
POROMÄKI. Eli uvertyyri.
ELPYVÄ. Nyt seuraa Liljan valitus.
Ah kun katson noita tuolla surusta ma tahdon kuolla, eivät ole yksin he, eivät ole yksin he.
POROMÄKI (kuorsaa).
Ah, kun aattelen ma mua sydän tahtoo pakahtua. Olen yksin ma, olen yksin ma.
POROMÄKI. Olen yksin ma, olet yksin sa. Tarara…
ADELAIDE. Sangen hyvin osattu.
ELPYVÄ. Lilja valittaa edelleen:
Ah onneton oon tääll…
(Tapailee) vähän epäselvästi kirjoitettu innostuksen hehkussa…
POROMÄKI. Kuin lintu puitten pääll. (Kuorsauksia seuraavan aikana).
Ah onneton oon tääll,
ja yksin, yksinään.
Mutt luoja kaikki voi.
Ehk' onnen mullekin soi.
ADELAIDE. Ah onnen. (Katsahtaa Kanteleeseen. Elpyvä taas lukee suurimmaksi osaksi Adelaidelle).
ELPYVÄ. Nyt seuraa liljan riemu; se on löytänyt ystävän.
Liljan riemu.
Nyt on minulla riemumieli kun jo sain ma ystävän. Kaunis sointu sill' on kieli, pitkä solakka on hän.
POROMÄKI. Se kielikö?
ADELAIDE. Ssssss!
ELPYVÄ (Adelaidelle lukien),
Hän on pehmyt pituudessaan, hän on niinkuin pitääkin.
ADELAIDE. Niin kaunista!
Iloitkaa nyt taivahalla kaikki raittiit tähtöset, enkelitkin taivahassa.
POROMÄKI. Aamen.
ADELAIDE (taputtaa käsiään).
KANNEL. Joko se loppui nyt?
ELPYVÄ. Minä olen tavotellut omituista yöllistä noktyrnitunnelmaa.
JOSEFIINA. Mitä sinä Iisakki siitä pidit.
POROMÄKI (kuorsaa).
ADELAIDE. Minun mielestäni siinä oli niin vienon surunvoittoisa, yöllisen kuiskaava tuoksu.
ELPYVÄ. Ehkä minä luen sen uudelleen?
POROMÄKI (kuorsaa).
KANNEL. Minä pelkään että se menettäisi tuoksuaan. (Helenius ja
Therese ovat puhelleet keskenään koko ajan).
THEBESE. Se on mahdotonta!
HELENIUS. Saatte nähdä. Tulkaa jonkun ajan kuluttua äkkiä sisään.
THERESE. Se ei ole totta. Mutta minä koetan. Minä en usko, mutta jos se on totta, niin silloin herra Helenius, minä olen teille hyvin, hyvin kiitollinen. (Menee).
HELENIUS. Minä kiitän.
XIII kohtaus.
ADELAIDE. Te pidätte siis runosta, herra Kannel.
KANNEL. Minä olen aivan suunniltani.
HELENIUS (saatuaan viittauksia Adelaidelta). Rouva Poromäki ja sinä Eljas, tulkaapa hiukan tänne; minä olen ostanut pienen huonekalun ja minä pyytäisin teidän arvosteluanne.
JOSEFIINA. No niitä osioita minä ymmärrän paremmin kuin runoja.
ELPYVÄ. Jääkö neiti Adelaide tänne herra Kanteleen kanssa!
HELENIUS. Tule pois nyt vaan. (Vetää hänet mukaansa).
XIV kohtaus.
(Poromäki ja Skål kuorsaavat).
ADELAIDE (kävelee ja istahtaa sohvalle). Tulkaa tänne hiukan, herra
Kannel, minulla olisi teille jotain erityistä sanottavaa.
KANNEL. Jos se on salaisuus, niin… (Osoittaa alkooviin).
ADELAIDE. Ei se tee mitään. Hän ei kuule. Istukaa tähän minun viereeni, aivan kodikkaasti, kas noin, ja rohkeasti. (Siirtyy lähemmäksi).
KANNEL (siirtyen pois). Mitä teillä on minulle sanottavaa, neiti Stör?
ADELAIDE (keikaillen ja siirtyen lähemmäksi). Te olette ollut niin alakuloinen näinä viime aikoina.
KANNEL. No tokko niinkään sentään. Ja eihän sitä aina jaksa olla hyvällä tuulella.
ADELAIDE. Teitä vaivaa alakuloisuus.
KANNEL. Ketä se ei toisinaan vaivaisi.
ADELAIDE (siirtyen lähemmäksi). Niin mutta teitä vaivaa jokin ajatus, jonkinmoinen tyytymättömyys, jonkinmoinen, semmoinen jokin… (Lähenee).
KANNEL (siirtyy ihmeissään poispäin).
ADELAIDE. Niin niin, minä tarkoitan jonkinmoinen niin sanoakseni onnen puuttuvaisuus.
KANNEL. Onnen puuttuvaisuus?!
ADELAIDE. Niin juuri, onnen puuttuvaisuus. Ah, älkää kieltäkö.
Ettehän!
KANNEL. En millään muotoa?
ADELAIDE. Te tahdotte saavuttaa onnen, ah, te halaisitte onnea, mutta te ette rohkene ojentaa kättänne. (Lähenee, Kannel pakenee). Te pakenette.
KANNEL (siirtyen sohvalta tuolille). Niinhän minä teen, mutta tuota…
ADELAIDE. Ah, te ette ymmärrä. Ja kuitenkin te ymmärrätte. (Poromäki ilmestyy ja katselee ihmeissään). Te tiedätte että onni on teidän läheisyydessänne, mutta te ette uskalla sitä omistaa, (Skål ilmestyy) te pelkäätte, että se suuttuisi. (Lähenee). Älkää peljätkö, onni ei suutu.
KANNEL. Ei suutu?
ADELAIDE. Ah, ei, ei.
KANNEL (ei tiedä mitä ajatella).
ADELAIDE. Se on lähellä, ah, hyvin lähellä.
KANNEL. En minä ainakaan näe…
ADELAIDE. Ettekö näe, ah, ettekö —
KANNEL. E-en minä todellakaan näe muuta kuin teidät.
ADELAIDE. Ah, te näette minut!
KANNEL. Te istutte siinä, siinä niin…
ADELAIDE (ollen viehkeä). Niin, minä istun, niin…
KANNEL. Tekö olette onni?
ADELAIDE (nousee ja levittää kätensä). Ah, Knut!
KANNEL. Mi-mitä…
ADELAIDE. Älä enää teeskentele, äläkä pelkää. Ota minut!
KANNEL. Ä-älkää nyt hiidessä, neiti Stör! (Pakenee).
ADELAIDE. Sinä olet ollut sankarillinen, mutta sinä olet saava palkinnon. (Syleilee ja suutelee).
KANNEL. Herra jumala!
ADELAIDE. Niin, herra jumala. (Suutelee). Niin ihanaa. Ah Knut, kuinka sinä olet…
XV kohtaus.
Therese, Helenius, Elpyvä ja Josefina tulevat. Poromäki pääsee hetken kuluttua pujahtamaan pois.
THERESE. Adelaide!
ADELAIDE. Rakas Therese, onnittele meitä.
THEBESE. Knut, mitä tämä merkitsee?!
KANNEL (alkaa laskea leikkiä), En minä tiedä. (Sytyttää sikaarin).
ADELAIDE. Suo anteeksi, rakas Therese…
THERESE. Se ei ole totta, se ei ole, eihän Knut.
KANNEL. Ei tietysti.
ADELAIDE. Onhan se totta, Knut, onhan.
KANNEL. On on…
THERESE. Ethän sinä voi pitää hänestä Knut, hänellä on selkäydin kipeä.
ADELAIDE. Ja sinulla on vatsakatarri.
KANNEL. Ei se tee mitään. Minulla on nyt jo molemmat. (Äkkiä kuuluu riitaa ulkoa).
POROMÄEN ÄÄNI. Ä-älkää hemmetissä…
PESUMUIJAN ÄÄNI. Jaa jaa, en minä hellitä, se on minun esliinani… (Työntää Poromäen sisään; Poromäki kaatuu vatsalleen kompastuen hameisiinsa).
JOSEFIINA. Iisakki! Herra jesta!
PESUMUIJA. Vai Iisakki? — Mutta tietääkö frouva, ne on minun vaatteeni, minä olen ne jättänyt vintille, sen näki Amantakin aivan selvän selkeesti ja tuo on ne sieltä varastanut, jaa'ah, minä en sitä asiaa valehtele…
JOSEFIINA. Kuinka sinä olet noin puettu? (Vaatteet hyvin ahtaat).
POROMÄKI. Jaa minäkö?
JOSEFIINA. Vastaa minulle!!
POROMÄKI. Odota hiukan niin kyllähän minä… Se on nääs sillä tavalla, että… tuota, että… tohtori on määrännyt minulle… tuota… hyvin väljät vaatteet… ja…
JOSEFIINA. Väljät vaatteet?
POROMÄKI, Niin, katsos se on erittäin terveellistä… Minä olenkin jo paljon terveempi.
JOSEFIINA. Iisakki, sinä valehtelet!
POROMÄKI. Joka sana on totta.
PESUMUIJA (Josefiinalle) Se valehtelee. Minun ukkoni on ihan samanlainen… (Skål yskii uudinten takana. Josefina syöksyy sinne ja tuo hänet päivän valoon).
JOSEFIINA. Skål!
SKÅL. Maljamme!
JOSEFIINA. Mi-mi-mitä?
SKÅL. Jaa mitä? (Näyttää itseään). Minä olen maannut Iisakki Poromäen vuoteessa.
JOSEFIINA. Mi-minä en…
SKÅL. On sanottu, että jos terve ihminen makaa sairaan ihmisen vuoteessa, niin sairas parantuu.
POROMÄKI. Niin, niin minullekin on sanottu!
SKÅL. Ja nyt Iisakki Poromäki on aivan terve, eikä enää tarvitse lääkkeitä.
POROMÄKI. No niin on. (Lepyttäen). So, Fiinaseni… (Paussi).
JOSEFIINA. Joko nyt olet saanut tarpeeksesi?
POROMÄKI. Olen kultaseni. Kiitoksia vaan! Mutta sovitaan nyt pois.
JOSEFIINA (alkaen leppyä). Jos vielä vähä kalanmaksaöljyä…
POROMÄKI (taputtelee). No Fiinaseni, nyt on kaikki ollutta ja mennyttä — Mutta mitäs nää oikein häärää? (Kannel, Therese, Adelaide, Helenius ja Elpyvä ovat aivan yhdessä nipussa).
KANNEL (lyö otsaansa). Hyvät daamit. Kuulkaa minua. Minä olen onnettomin ihminen maan päällä. Minulla ei ole muuta jäljellä kuin hauta.
ADELAIDE. Hauta!
KANNEL. Haudan syvä rauha.
KANNEL. Minä rakastan teitä, neiti Frasén.
THERESE. Suo anteeksi, Adelaide. (Syleilee).
KANNEL. Minä rakastan myös teitä, neiti Stör.
ADELAIDE. Ah Knut… Suo anteeksi rakas Therese!
KANNEL. Niin, minä rakastan teitä molempia.
ADELAIDE. Mutta sinä rakastat toista meistä enemmän. (Therese on kääntänyt selkänsä ja puhuu Heleniuksen kanssa).
KANNEL. En, aivan yhtäpaljon, aivan hivuskarvalleen yhtä paljon.
POROMÄKI. Jaa'ah. Se on kova paikka.
THERESE (ottaa Heleniuksen kainaloonsa ja marssii äkäisenä pois).
ADELAIDE (ottaa Elpyvän). Onnitelkaa meitä.
POROMÄKI. Vastaan ottakaa minun siunaukseni.
SKÅL. Amen.
(Adelaide ja Elpyvä menevät).
KANNEL. No nyt on kaikki hyvin. (Poromäki on hyvin miettiväisen näköinen). Mitä sinä nyt niin tuumit?
POROMÄKI. Minä tässä vaan tuumin, että mihinkähän me ensi kesänä lähdetään.
(Esirippu).