Oman kullan rakkaus,
Se on kuin mesi leipä,
Liisani sydän puhdas on
Kuin oikea kristalli kulta.
Näin nyt kului ajat Aittaselta iloisesti ja hauskasti ja ajoin hän aina kävi Kariossa ajaen, armasta Liisaansa tervehtimässä, ja samoin kului Kariossakin päivät ilman mitään erinomaisempaa. Toisinaan kävi Tuomokin Aittasen keralla Kariossa, sillä hänkin oli nyt jo kihlannut itselleen elämänsä kumppanin. Tuomo oli erään maankauppiaan tyttären itselleen valinnut ja solminnut hänen kanssaan ne ijäisyyden siteet.
Mutta lähenipä nyt jo vuoden loppu ja jo alkoi maakin peittyä valkiaan vaippaan, kun eräänä iltana se oli vuoden viimeinen päivä, näkyi Järviön talon kaikista ikkunoista kirkkaita kynttiläin loistoja ja kuului viehättäviä soiton säveleitä, mutta käydäänpäs mekin, hyvä lukia, mennään tämän talon pihalle noiden jo ennestään seisovien joukkoon, niin mitäs kummia näemmekään, täällähän näyttää olevan kaikki niin iloista ja somaa sillä täällähän vietetään Aittasen ja Liisun häitä. Mutta käy kanssani Lukiani ja käyttäkäämme vähän rohkeuttamme, sysätään noita tuossa rapun vieressä seisovia tirskujoita vähän syrjään ja astukaamme tuohon valosta loistavaan huoneesen eivät he meitä pois kehtaa käskeä, kas niin no nytpä jo olemmekin oven sisäpuolella, ja tuolla pöydän takana keskimmäisnähän istuikin arvoisa kirkkoherra ja sulhanen, niin ja morsian ja onhan tuossa Karion Matti ja Maijakin pinike myssy päässä, niin ja vielä Tuomokin armaan sydänkäpysensä rinnalla, kyllä on hauskaa. Ompas Kuuselan väkikin niin ai, ai, ja niin paljon vieraita; nuo tuntemattomat tuolla lasin alla lienevätkin kanpunkilaisia koskapa niin ovat kaupunkimaisia, hienoja ja loistavia puvuiltaan, kaikki ne näyttävät olevan iloisia hulivili-poikia. Mutta mitäs nyt? mitäs se sulhanen nyt nousi ja alkaa puhua. Aittanen alkoi pyytäen kaikkein läsnä ollessa saada puhua, kaikki oli hiljaa ja kuulteli.
Aittanen sanoi taidolla ja ryhdillä seuraavat sanat:
Hyvät ystäväni, naapurini ja sukulaiseni sekä kaikki häävieraani! Tässä lausun minä nyt teidän kaikkein kuullen että koska kallis Luojani on minulle lahjoittanut kaikkea hyvää yltä kyllin niin varallisuutta kuin muutakin ajallista onnea kaikin puolisesti niin kiitän minä johon pyydän myös teidän kaikkein yhtymään kunkin, Luojaani, astuessani nyt ensi askeleita aviomiehen kalliilla askeleilla ja tämän talon isäntänä, tehden omasta sekä morsiameni puolesta lahjoituksen, vanhoille appivanhemmilleni annan siis minä heille Karion torpan kaikkine kuuluvine maineen sekä ilman minkäänlaista veroa ja sillä ehdolla, että he saavat sen omakseen lahjoittaakseen sen myös kelle he sen tahtovat. Nyt lopetti hän, ja taas alkoi sama iloisuus kuin ennenkin, tanssia y.m. joten vasta seuraavana päivänä vieraat alkoivat poistua.
Nyt on jo monta vuotta tämän Hääillan jälkeen kulunut, ja Karion Matti sekä Maija ovat jo aikoja haudan hiljaisuudessa levänneet, ja Karion torppa on nyt Tuomon omaisuutena johon hän on laittanut oikeen kauniin ja herramaisen talon, hävittäen kaikki vanhat rujat pois, ja tässä nyt asuu Tuomo nuoren kauniin Eeli vaimonsa kanssa ja viettää elämänsä onnellisia päiviä samaa ammattia harjoittaen kuin ennenkin.
Aittanen taas on rakentannt koko talonsa uudelleen ja semmoiseksi kartanoksi ettei koko paikkakunnalla toista ole, ja on vielä talonsa nimenkin uudistanut joka nyt on "Onnela" sillä onnellinen hän todella on, viettäen mitä suruttomampia päiviä armaan Liisansa kanssa, joka taas puolestaan on rakkaalle miehellensä lahjoittannt pienen ja kauniin ympyrä poskisen pojan jonka nimi on "Onni Wilhelm". Usein nähdään pieni Wille äitinsä sylissä kun äiti kävelee Tuomon vaimon seuraamana Karion santaisella rannalla muistellen entisiä nuoruutensa aikoja jolloin hän hyrähti lautamaan vanhaa tuttua lauluaan:
Tyttö se tässä istuva
Tällä nurmella viherjällä
Ompi tässä kasvanut,
Tällä järven lahdelmalla
Huvitukset on saanunna
Noilta laineen huminoilta.
Äidin lopetettua äännähtää pikku Willekin jotain, äitiään iloittaakseen.
Usein on myös Onnelan isäntä Kariossa Tuomaan vieraana, jolloin ukot naurain haastelevat muinaisia kauppamatkojaan ja äkkinäisiä kosioretkiään, pysyen yhä uskollisina toinen toisilleen.
Kevät Kariossa.
(Lauletaan kuin: "Sua lähde kaunis katselen", j.n.e.)
Kaunis nyt ompi katsella
Luonnon ihanaisuutta;
Kaunis on myöskin kuunnella
Lintuisten laulua.
Nyt on meillä kevät taas
Ilo, riemu, Karioss'.
Ruohot, kukat, kedolla,
Ovat kaunistuksena.
Näinpä Luoja muuttelee
Kaunihiksi laittelee,
Jotta linnut kilvallaan
Kariossa kiittelee.
End of Project Gutenberg's Kokemusten koulu, by Aleksander Lindqvist