Tarinan päätyttyä seuran jäsenet kiittivät kertojaa hieman ihmeissään, sillä kukaan ei ollut luullut keikarilla olevan kertojanlahjoja. Vaikka oli päätetty, että tämä tarina oli oleva viimeinen, halusivat muutamat kuuntelijat jäädä piippujensa ja lasiensa ääreen kaivelemaan esille vielä joitakin tapauksia seudun sukuhistoriasta. Suuri enemmistö kuitenkin piti parempana, että vetäydyttäisiin vihdoin yösijoilleen.

Ulkona oli aivan pimeä; vain siellä täällä tuikutti surkea katulyhty ja välkkyi valoa puodista, joka vielä oli auki, huolimatta siitä, ettei varmaan yksikään sielu lähtenyt lokaiselle kadulle tänä myöhäisenä iltahetkenä.

Yksitellen, kaksittain tai kolmittain nousivat luonnonhistoriallisen ja muinaistieteellisen seuran jäsenet paikoiltaan, pudistivat toistensa käsiä, sopivat seuraavasta kohtaamisesta ja vetäytyivät kukin asuntoonsa (ilmaiseen tai vuokrattuun) siinä toivossa, että huomispäivä valkenisi kauniina. Vasta monen kuukauden kuluttua, seuraavan kesän kokouksessa, tulisi heillä jälleen olemaan tilaisuus seurustella niin luontevasti kuin nyt. Punakka mallasmestari, esimerkiksi, tiesi varsin hyvin, että jos hän lähestyväin markkinain aikana sattuisi kadulla kohtaamaan ystävänsä puheenjohtajan, everstin, rovastin tai kirjatoukan, niin he kulkisivat hänen ohitsensa vain kohteliaasti nyökäten, puheenjohtaja ja eversti sosiaalisista, kirjatoukka älyllisistä ja rovasti moraalisista syistä — viimeksimainittu, joka oli ankara raittiusmies, vältti näet kaikkea, mikä vähänkin haiskahti maltailta. Hempeäluontoinen jäsen tiesi, että jos hän sattuisi vaelluksillaan kohtaamaan ystävänsä kirjatoukan, nenä kiinni jossakin somassa nidoksessa, niin hänen seuransa ei olisi läheskään yhtä tervetullut kuin tänään, ja puheenjohtaja, aristokraatti ja maanviljelijä tiesivät, että politiikka, urheilu, perhe- ja talousasiat estäisivät heitä pitkät ajat mietiskelemästä niiden naishenkilöiden kohtaloita, jotka olivat jo vuosikymmeniä sitten maatuneet maaksi, miten kauniita ja ylhäisiä lienevät aikoinaan olleetkin.

Viimeinenkin seuran jäsen vihdoin lähti, vahtimestari sammutteli lieden tulta, ylihoitaja lukitsi ovet, ja kohta oli jäljellä yksi ainoa liekki, joka hiilen kärjessä pyörähdellen sai ichtyosauruksen luut liikahtelemaan, loi eloa täytettyjen lintujen silmäteriin ja hymyn väikettä Vespasianuksen sotilaiden vernissattuihin pääkalloihin.

Loppu.