33

Perhemuoto on yksi niitä laitoksia, joissa rappeutuminen voipi näytellä hirvittävää osaa ja jalostuminen saada suurimpia voittojansa, jos perhemuoto on jalostumiselle sovelias. Nykyinen perhemuoto on rappeutumisen edistäjä hirvittävässä mitassa. Mutta kuitenkin se juuri on se yhteiskunnallinen laitos jonka puolustamiseksi enimmät ja typerimmät siveelliset kiivailut esiintyvät.

Nykyistä perhemuotoa eivät puolusta ainoastaan tietämättömät rappeutuneisuuden edistäjät, mutta sitä puolustavat monet kuuluisat tiedemiehet siveyden ehtona, eivätkä näe sen rappeutuneisuutta, sen vähemmin sitä että nykyisen perhemuodon, tiedollisen sivistyksen korkealla ollessa ja naisen saavutettua yhteiskunnallisia oikeuksia, täytyy olla rappeuttava vaikutuksiltansa.

"Perhe on niitä raakalaisuuden jätteitä, joissa ei ilmene kuihtumisen merkkiäkään, vaan jotka ovat vielä tänäkin päivänä yhtä elinvoimaisia kuin kuunaan ennen", sanoo kuuluisa tiedemies professori Westermarck. (Tapojen historia sivu 33).

Syyksi perheen säilymiseen selittää Westermarck sikiön suojelemisen tarpeen. Jos sikiötä ei suojeltaisi olisi se rodun loppu.

Epäilemättä Westermarckin selitys sikiön suojelemistarpeesta yhtenä perheen koossapitäjänä on oikea niin pitkälle kuin on kysymys yksityisen omistuksen ajasta. Sensijaan Westermarck ei ole oikeassa väittäessään perheen olevan tänään yhtä elinvoimaisen kuin "kuunaan ennen".

Perheen koossa pitäjät ovat lapset, kotitalous ja aviouskollisuus, jos on kysymys nykyisistä sivistyskansoista eikä vain muutamista tuhansista yläluokkaisista. Ja noiden koossapitäjäin lisäksi tulee ottaa huomioon vielä yksi tekijä, joka koskee nimenomaan rappeutuvaa perhettä, mutta jolle ei ole annettu mitään huomiota, ja se on ollut naisen alempi tiedollinen asema.

Mutta ovatko nuo perhettä koossa pitävät tekijät tänäkin päivänä yhtä elinvoimaisia kuin kuunaan ennen? Kaukana siitä. Meillä on tuhansittain perheitä joissa aviouskollisuus on enemmän kuin kyseenalaista. Kotitalous on ollutta ja mennyttä. Kuinka suuri onkaan niiden luku, joille koti on vain siveellisesti välttämätön paha. Kotona ollaan vain sen verran kuin on välttämätöntä maineen vuoksi. Ja lapset sitte? Eikö miljoonat perheet pyri vapautumaan lapsista niin ettei niitä tehdä ja myöskin niin ettei niitä hoideta, jos vain suinkin on mahdollista päästä sellaisesta. Ja naisen tiedollisuus edistyy nopeasti ja se vaikuttaa voimakkaasti perheessä ja sukupuolisuhteissa vallitseviin siveyskäsitteihin, jotka vuorostaan vaikuttavat nykyiseen perhemuotoon hajoittavasti. — Se on todennäköisesti nainen joka tulee voimakkaammin vaikuttamaan nykyisen perhemuodon perinpohjaiseksi hävittämiseksi.

34

Ne tavat ja ne ehdot, joidenka alaisena sivistyskansojen avioliitot rakennetaan ja se tapa jolla niissä eletään ovat ikäänkuin uhkahuuto pohjattomaan syvyyteen vaipuvilta: Me emme salli jälkeläisistämme tulevan parempia kuin me itse olemme! Se "huuto" ehkä on suurimmalle osalle itsetiedoton, mutta silti se ei ole vähemmän kamala ja vähemmän tosi.

Avioliittoon aikovalta kysytään — jos mitään kysytään — onko hän kunniallinen ja puhdas? se on: tekopyhä. Ei kysytä, onko hänen siitosnesteensä edes veneerisistä taudeista vapaa? Kysytään, onko hän hellä isä? Ei kysytä, onko hän terve isä. Kysytään, onko hän puhdas morsian? Ei kysytä, ovatko hänen rinta- ja vatsaonkalonsa säilyneet muodin kuristukselta siksi avarina, että terve ja normaalikokoinen sikiö voisi kehittyä ja syntyä. Ei kysytä, onko hänen ruoansulatuselimensä niin terveet että sikiö voisi saada riittävän ravinnon. Sanotaan: sinulla täytyy olla tuomarin tai papin lupa voidaksesi pariutua. Ei sanota: sinulla täytyy olla lääkärin todistus voidaksesi siittää.

Avioliiton ehdoissa yleisesti kielletään siveettömänä kaikki se mikä on elämän, voiman ja terveyden ja kauneuden ehtona ja myönnetään ainoastaan se mikä on rappeutumisen, voimattomuuden ja rumuuden tekijänä.

Ja kaiken tämän ylösalasin kääntyneen arvioimisen lisäksi on yhtenä avioliiton ehtona — siellä missä raha ei ole ainoa ehto — "sielullinen rakkaus", henkinen sopusointu.

Ei voida kyllin värikkäästi kuvata sitä ristiriitaa ja niitä selkkauksia, jotka johtuvat siitä, että pidetään humbuukia henkisestä sopusoinnusta avioelämän onnen perusehtona. — Henkinen sopusointu ei ole edistyksen, vaan rappeutumisen merkki, jos on kysymyksessä miehen ja naisen aina ja kaikissa henkisesti sopiminen.

Jos poistamme avioelämästä yhdyselämän, joka siihen välttämättömästi ei kuulu, nykyisen avioliiton järjelliseksi perusehdoksi jääpi jälkeläisten siittäminen. Ja avioelämän "onnen", sen tunteellisen puolen perusehdoksi jääpi — ja oikeastaan on ollut siitä asti kun kotitalous on menettänyt merkityksensä — ruumiillinen, paremmin sanoen aistillinen sopivaisuus.

Kaikesta siitä avio-onnesta, mikä tyydyttää aisteja "henki" on syvästi kiitollinen. Mutta sitä jota aistit vierovat "henki" halveksii ja inhoaa ja voipi sallia ainoastaan sunnuntaihartauden ja sairaan säälin ja helläluontoisuuden pakottamana.

Kuinka kiitollisia ovatkaan "henget" niissä harvoissa avioliitoissa, joissa vallitsee aistillinen sopivaisuus ja joissa on vielä tervettä elämänvoimaa normaalielämään.

Sitäpaitsi on ehdottomasti totta, että järjellinen tyydyttää myöskin terveitä tunteita. — Tunteet voidaan kehittää liikkumaan järjen sallimissa rajoissa. Mutta "henkinen sopusointu" avioliitossa on kehittyneelle järjelle rasitus, koska "henkinen sopusointu" on puhtaasti tunneasia ja tapahtuu järjen kustannuksella.

35

Naiset ovat olleet kiivaimpia rappeuttavan perhe- ja sukupuolisuhde-moraalin puolustajia, vaikka juuri naisen asema perheen jäsenenä ja sukupuoliolentona on kauan aikaa ollut räikeämpiä todistuksia rappeuttavan moraalin mukaisen elämän kurjuudesta.

Moralistin sokealla ankaruudella puhuessaan voisi sanoa, että kristittyjen maiden naisista vähintään puolet ovat tavalla tai toisella porttoja. Ja kuitenkin naiset vuodattavat kokonaisia kyynelvirtoja ja päästävät ilmoille tuhansia pyhiä suuttumuksia rappeuttavan moraalin järjettömyyksien puolustamiseksi. Mikä kohtalon iva pirullisen kamalassa siveysilveilyssä! Ne jotka vääryydestä enimmän kärsivät kiivaimmin vääryyttä puolustavat.

Naisen alennus avioliitossa on mennyt niin pitkälle, että naisissa ei ole enään olemassa kuin siitoseläimiä, työjuhtia: rääkättäviä orjattaria ja hekumoitsijoita. Muunlainen naisen asema nykyisessä perheessä on niin harvinainen ettei siitä kannata puhua.

Naisen tiedollinen kehitys ja sitä seuraava yhteiskunnallinen tasa-arvoisuus tulevat kuitenkin lähimmässä tulevaisuudessa herättämään naisen yksilöllisyyden, joka nousee kapinaan viimeisten itseasiassa vain muodollista laatua olevien perhesiteiden katkomiseksi.

36

Kun joukko salaisia aviorikkojia löytävät yhteiskunnallisista vastustajistansa yhden julkisen aviorikkojan he suut vaahdossa huutavat yhteiskunnallisten vastustajiensa aatteiden siveettömyydestä. Ja yksi noita "siveettömyyksiä" on silloin tällöin esitetty ajatus vapaasta rakkaudesta. Tuollaisen "siveellisen" huudon sattuessa suuri osa muuten kumouksellisista ihmisistä, aremmat luonteet, hätääntyvät ja siveellisesti perääntyvät tunnustamalla: "meillä ei ole mitään tekemistä perheen kanssa".

Mutta selväähän on — vaikka vain pienelle vähemmistölle — että jos meillä on tekemistä määrätynlaisen yhteiskuntamuodon kanssa meillä täytyy olla tekemistä myöskin saman yhteiskunnan perhemuodon kanssa, koska perhe on osa yhteiskuntaelämää ja osa yhteiskuntamuotoa, vieläpä hyvin huomattava osa.

Ja sen lisäksi on selvää, että jos nykyiset sukupuolisuhteet ja perhemuoto ovat sellaiset että niissä alkeellisempienkin terveiden siveysohjeiden rikkominen, miehen sekä naisen alennustila ja ruumiillisesti heikkojen ja henkisesti tylsien lapsien mailmaan saattaminen ovat yleisiä noiden suhteiden ja muotojen täytyy hävitä ja tulla korvatuksi joillain korkeammilla muodoilla, jos mielitään ollenkaan saada mahdolliseksi terveempien, siveellisesti voimakkaampien ihmisten syntyminen.

Aikamme avioliitoissa suurin osa kärsivät kuolettavasti siitä kun eivät ole rakastuneet ja loput kärsivät siitä — kun ovat rakastuneet ja pysyvät rakastuneina.

Miehen ja naisen yhdyselämää ei voida millään järjestelmällä saada sopusointuiseksi. Sensijaan avioliitto ilman yhdyselämää voidaan saada onnelliseksi ja aviouskollisuuskin lujemmaksi.

Miehen ja naisen yhdyselämä ilman "kuolettavaa katkeruutta" on mahdollinen ainoastaan kahdella ehdolla. Täytyisi olla ehdottomasti kaksi samanlaista luonnetta, joka on psykolooginen sekä fysiologinen mahdottomuus. Tai sitte jommankumman personallisuuden täytyy kuoleutua, joka voipi olla mahdollinen ainoastaan heikoille luonteille, mutta ei ole missään tapauksessa suositeltava sovinnollisuuden ehto.

Persoonallisuuden kuoleutuminen tapahtuu ainoastaan siten että toinen masentaa toisen yksilöllisyyden, jota sitte kauniisti sanotaan "yhteen sulautumiseksi".

Kun aviopuolisoilta — erittäinkin köyhiltä — loppuu sukupuolinen kiihko, joka tavallisesti loppuu muutamien parittelujen jälkeen, alkavat he katsomaan toisiansa osakeyhtiön jäseniksi ja odottavat että kumpikin hyödyttää avioliitto-osakeyhtiötä yhtä paljon. Nykyisessä järjestelmässä nainen kuitenkaan ei voi sitä tehdä, koska hänen tehtäviltänsä puuttuu rahallista arvoa suuremmassa määrässä kuin miehen tehtäviltä, ja sentähden ja alemman tietoisuutensa tähden se on useimmiten nainen, jonka persoonallisuus tulee avioliitossa kuoletetuksi. Naisen täyteen yksilöllisyyteensä heräämisen yhtenä ehtona on yhdyselämän poistaminen avioliitosta.

Kansanvaltaisuuden saavutettua tarkoituksensa, työväenluokan valtaan noustua, kansalliset voimat tulevat ennenkaikkia kohdistettavaksi luontoa vastaan ja tuotannon kehitykseen, saadaksemme runsaasti niitä elämän mukavuuksia, joita olemme vuosisatoja voimakkaasti himoinneet, mutta samaan aikaan varsinaisesti alkaa taistelu miehen ja naisen välillä yhteiskunnallisesta vallasta. Tuo taistelu tulee kohottamaan naisen sekä miehen yksilöllisyyttä enemmän kuin mikään entisistä yhteiskunnallisista taisteluista. Mutta molemminpuolinen voimakas yksilöllisyys on sopimatoin sellaiseen yhdyselämään kuin nykyinen perhemuoto edellyttää. Sukupuolisuhteiden ja lasten siittämisen täytyy tulla jatkumaan toisenlaisen avioliittomuodon kautta kuin mitä nykyinen on.

37

Elämän ja ihmisen ylösnousemuksen kieltämiset ilmenevät räikeimmin nykyisessä tavassa siittää jälkeläisiä, siinä edesvastuuttomuudessa millä jälkeläiset maailmaan saatetaan.

Ja kuitenkin ihmisen siveellisen voiman huomattavana tekijänä, ehtona, on siitostoimituksen järjellisyys. Jos siitostavat ovat järjettömät sikiö saapi osansa järjettömiä sukupuolisuhde-vaistoja.

Kristillisesti sivistyneen yhteiskunnan siitossuhteet ovat jo kauan olleet niin järjettömiä että niiden vallitessa oikeastaan ei voi olla kysymystäkään muusta kuin siveellisesti heikon ihmisen siittämisestä.

Sivistyneen ihmisen "henkiset hyveet", hänen rapakkoeläin-moraalinsa ja sivistyneen ihmisen taudit ovat kehittyneet niin pitkälle että terveen ihmisen siittäminen on enemmistölle mahdottomuus.

Vallitseva moraali pitää oikeana vieläpä vaatimalla vaatii sukupuolielämää, jossa kaikki terveyden alkeellisimmatkin ohjeet törkeällä tavalla häväistään. Senpätähden terveiden jälkeläisten siittäminen on harvinaisuus sellaistenkin keskuudessa joiden perhe-elämää köyhyyden kirous ei ole kurjistuttamassa.

Moraalin myrkky on saastuttanut niin perinpohjin ettei voida "siveyttä" rikkomatta ajatellakaan uusien ihmisien siittämistä terveellä tavalla, sääntöperäisenä, järjellisenä inhimillisenä toimituksena.

Minkälaisia ovatkaan ne jälkeläiset, joita siittää ja synnyttää tämä sukusurkastumisen mahtavin edistäjä nykyään jo epäonnistuneilla perusteilla oleva avioliitto? Minkälaisia ovat jälkeläiset pilaantuneen siemensolun ja pilaantuneen munasolun yhdynnästä?

Rappeutuneiden yhä nopeammin rappeutuvia kääpiösikiöitä, joista vain osa saadaan elämään suurella työllä ja vaivalla.

Mutta elämä jossa, jos tätä menoa jatkuu, kohta täytyy olla jokaista syntynyttä lasta hengissä pitämässä spesialistilääkäri — sellainen elämä ei kannata.

Jälkeläisten siittämistä tulee päästä ohjaamaan ajatus: — lapsia ei saa "tulla", vaan niitä tulee tehdä ja niitä on pyrittävä tekemään tunnettuun tarkoitukseen soveltuviksi.

Ajatelkoon jokainen ken ajatella voipi, mitä on moraali joka ei saa "siveellistä halvausta" siittäessänsä syfiliksen saastuttamalla siemensolulla uusia ihmisiä maailmaan.

Ajatelkoon jokainen ken ajatella voipi, mitä on sukupuolirakkaus, joka rakkauden nimessä siirtää tuberkuloosin ituja tuleviin sukupolviin.

Mitä on yhteiskunnallinen moraali, joka yhteiskunnallista laatua olevalla porttolajärjestelmällä sallii myrkytettävän siitossolut yhä laajemmalle ja laajemmalle.

Parempi olisi, jos "vapaa antautuminen" olisi yleisesti vallalla, lääkärin terveiksi todistamien ihmisten kesken, kuin porttolajärjestelmä, joka saastuttaa kokonaisia kansakuntia.

Mutta ennenkaikkia olisi saatava selväksi ja myöskin yhteiskunnallisissa laeissa määrätyksi, että sukupuolisuhteissa ainoastaan terveet kuuluvat terveille ja ainoastaan sairaat sairaille.

38

On johdonmukaista että edesvastuuttomasti siitetyt lapset myöskin kasvatetaan edesvastuuttomasti.

Yksi suurimpia yhteiskunnallisia virheitä on se, että yhteiskunta antaa vielä tänäkin päivänä suurimman osan kasvatuksesta suorittaa henkilöiden, jotka ovat teknillisesti sekä teoreettisesti tietämättömiä kasvatustyöstä. Sellaisia ovat vanhemmat melkein poikkeuksetta ja myöskin suurin osa varsinaisista opettajista.

Kuinka voisikaan tässä järjestelmässä, jossa käytännöllisten sekä teoreettisten kykyjen kehittyminen riippuu ennenkaikkia rahallisista ehdoista, kehittyä kykeneviä opettajia niillä palkoilla joita opettajat saavat. Tavallisella karjakolla on yhtä hyvä palkka kuin alempien koulujen opettajilla ja opettajattarilla, vaikka vasikkain kasvatus vaatii paljon pienempiä ponnistuksia teknillisten ja teoreettisten tietojen saamiseksi kuin ihmislasten kasvatus. Mutta tämä pinnalta materialistinen, mutta sisältä mustimmasti spiritualistinen yhteiskunta pitääkin vasikkain ja porsaiden kasvatuksen paljon tärkeämpänä kuin ihmislasten kasvattamisen.

Myöskin rappeuttavasti vaikuttava on vallitseva kasvatuksen anarkistisuus. Aikamme kasvatukselta, erittäinkin alemmalta — joka on kasvatuksen tärkein puoli, koska se on laajin — puuttuu kokonaan terveesti jalostavat yhteiskunnalliset päämäärät. Ainoastaan yksilöllisiä päämääriä, terveitäkin, opetetaan, mutta niitäkin anarkistisessa sekasorrossa. Koti särkee sen mitä koulu rakentaa ja päinvastoin, yksi opettaja kieltää toisen opettaman "totuuden", toinen luokka koulussa opettaa vastakkaista maailmankatsomusta edelliselle luokalle j.n.e. ihanassa sekasorrossa. Ja tuota kaikkea sanotaan siveelliseksi kasvatukseksi!

Mutta eihän sovi unohtaa että tässä yhteiskunnassa onkin kaikki vain siveellistä. Kasvattakaa lapsenne siveellisesti. Antakaa heille siveellisiä neuvoja, siveellistä kuritusta, näyttäkää siveellisiä tapoja ja yhä uudelleen ja uudelleen siveellistä, sellainenhan on moralistiemme kasvatusohjelma.

Hyvien ihmisten kasvatuksen esteenä ei ole siveellisten ponnistusten puute —- päinvastoin nuo ponnistukset juuri ovat kasvatuksen siveellisen puolen rappeuttajia — mutta sen esteenä on ensiksi kurjuuden perintö lapsissa ja toiseksi kurja ympäristö.

Suurin osa nykyään syntyvistä lapsista ovat saaneet perintönä ei ainoastaan kurjistuttavat vaistot, mutta suorastaan kurjistuttavilla taudeilla myrkytetyt solut. Nämä lapset ovat raiskattuja ja tuomittuja jo ennen syntymistänsä, ja heistä ei voida kasvattaa hyviä ihmisiä millään niistä "siveellisistä" kasvatuskeinoista, jotka nykyisessä kasvatuksessa ovat yleisiä.

Enin osa työläiskoteja ovat niin kurjia että niissä ei voida mitään järjellisesti siveellistä kasvatusta harjoittaa, sillä järjellisen siveellisyyden harjoittamisen ensimäisiä ehtoja ovat puhtaus ja valo, jotka ennen kaikkia työläisen kodista puuttuvat. Tuonlaisille kodeille siveellisten kasvatusohjeiden antaminen on samaa kuin raamatunlause nälkäisille tai puhtauden kymmenen käskyä rapakkoeläimille.

Moralistin opettamat kasvatuskeinot ovat ei ainoastaan hyödyttömiä, vaan suorastaan vahingollisia sellaisille lapsille jotka ovat perinnöllisesti sairaita. Terve täysi-ikäinen ihminen voinee poikkeustapauksessa kestää moralistin henkisen rääkkäyksen, mutta sairas lapsi ei voi sitä kestää rappeutumatta yhä alemmaksi.

Ja sellaisia sairaita lapsia huomaamme olevan paljon. Yksistään nälän, keuhkotautien ja syfiliksen saastuttamia lapsia on enemmän kuin puolet kaikista syntyvistä lapsista. Kun otamme huomioon monet muut periytyvät taudit kysymme kauhulla: kuinka vähän meillä onkaan terveinä syntyviä lapsia?

Mitä tarjoaa moralisti näille lapsille? Siveellisiä kasvatusohjeita: moraalisaarnoja ja siveellisiä selkäsaunoja ja pahimmassa tapauksessa siveellisiä rukouksiakin.

Mikä kuolettavan viisauden yhteiskunnallinen ylevyys! Antaa moralistin riehua siellä missä tarvitaan pikaista taloudellisen aseman parantamista ja lääkäriä. Antaa siveysohjeita sinne missä tarvitaan terveyttä. Elämän musta katkeruus ei voine esittää itsestänsä kyynillisempää varjoa kuin hengenvoimaan uskova moralisti on.

Että nuorille ei johtuisi mieleen kapinoiminen typerimmänkään "vanhemman" valtaa vastaan rappeuttava moraali on yhdeksi kasvatusperiaatteeksi hyväksynyt lauseen — "Kunnioita isääsi ja äitiäsi että menestyisit ja kauan eläisit", jota käskyä siveellinen kasvatus sitte selityksillänsä ulottaa kaikkiin vallanpitäjiin asti.

Jalostavan käskyn tulee tässä tapauksessa kuulua: Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi, että tulevaisuus kunnioittaisi sinua! Ja yhteiskunnalle sen tulee kuulua: Kunnioittakaa lapsia ja nuoria. Tehkää heidän lapsuutensa ja nuoruutensa iloiseksi ja onnelliseksi, etteivät he kiroaisi sitä järjestelmää joka heidät on kasvattanut.

Käskyssä "kunnioita isääsi ja äitiäsi" rappeuttava moraali on tavannut yhden huippukohtansa, koska se sillä voipi voimakkaasti kääntää ihmisiä menneisyyden ihailemiseen.

Ihmisen tulee ihanteenansa palvella tulevaisuutta eikä menneisyyttä. Menneisyydelle me emme mitään voi, mutta tulevaisuudelle me voimme paljon. Isän ja äidin palvelus on menneisyyden palvelemista. Pojan ja tyttären palveleminen on tulevaisuuden palvelemista.

Jos yhteiskunta tahtoo tulevaisuudelle ja ihmisen jalostamiselle mitään merkitystä panna, sen ensimäisiä tehtäviä on ottaa lasten kasvatus yksinomaan yhteiskunnalliseksi tehtäväksi, johon kuuluu ravinto, vaatetus ja opetus.

Väitteeseen että sellainen ei kannata tarvitsee huomauttaa vain senverran, että sotilaskustannuksilla voidaan lapset kasvattaa hyvin. — Mutta nykyisellä yhteiskunnalla on paljon suurempi halu pyrkiä kuolemaan kuin elämään. Lasten kasvatuksessa varat menisivät elämän edistämiseen, mutta sotilaskustannuksissa ne saadaan menemään kuoleman edistämiseen.

39

Taide, taide sanoilla, väreillä, säveleillä ja liikkeillä voipi vaikuttaa paljon ihmisen jalostamiseksi tai rappeuttamiseksi.

Rappeuttava moraali on myrkyttänyt taiteemme niin että sen yleisen suunnan voipi ilmaista sanalla alentavaa.

Mytholoogia näyttelee taiteessamme suurta osaa. Ja mikä on kristityille kansoille yhteinen mythologia? Raamattu. Sen siveysohjeet ovat vielä vallitsevina taiteessamme.

Kristinusko on esittänyt tallijumalaa. Tulos on tallisivistyksen omaava kristitty tolvana. Kristillinen kirkko on esittänyt kurjuuden tunkiomoraalia. Tulos on sairas, elävänä mätänevä kristitty eläin, joka pitää kauheana siveettömyytenä kaiken taiteen joka ei haiskahda kurjuudelle, tunkiolle, ummehtuneelle ja mätänevälle.

Antiikin kansoilla oli sivistyneemmät jumalat. Ja se johtui siitä koska noilla jumalilla oli — sivistyneemmät kansat. Kreikkalais-roomalainen mytholoogia ei esitä hyveenä mitään niin heikkoa ja kurjaa kuin kristillinen mytholoogia.

Rappeuttavan moraalin myrkytyksen seurauksena ovat taiteessamme vakava realistisuuden puute ja samalla sen vastakohta: alaspäin kiihottava realistisuus ja sairaan moraalin hyveenä esittäminen.

Taiteemme ei ole niin pitkälle realistinen että se uskaltaisi esittää nykyisen elämämme siveettömän puolen niin vakavasti ja yksinkertaisesti että suuri yleisö käsittäisi mistä on kysymys. Ja siilon taas kun taiteemme esiintyy kansantajuisena realistisuutena se, sensijaan kuin sen pitäisi vaikuttaa vakavaa inhoa rappeutuneisuuteen, vaikuttaa rappeuttaviin tekoihin pyrkimistä kevyellä ruokottomuudellaan.

Kaikki yleisestä suunnasta poikkeava taide, kuten Bernard Shaw'n, August Strindbergin ja muutamien muiden elettävän elämän ihailtavien realistikkojen, koetetaan rappeuttavan moraalin taholta leimata siveettömäksi, ettei se pääsisi vaikuttamaan kansojen käsityksiin.

Huomattavan laajoilla aloilla liikkuva sosialistinen tiedemies Karl Kautsky sanookin esim. kansan kirjallisen taiteen menneen alaspäin sitte Homeron runojen. Samoin on käynyt myöskin muiden taiteiden: ne ovat rappeutuneet säännöllisesti.

Olisikohan liiaksi perkeleellistä selittää taiteen yleistä mielipidettä tyydyttää koettavan suunnan johtuvan siitä, että yleinen mielipide ei salli oman kehnoutensa kuvaamista. Näemmehän me sellaisessa syytöksen itseämme vastaan. Puolustaaksemme itseämme kiellämme kehnouttamme kuvaavalta taiteelta taiteen arvon ja tuomitsemme sen siveettömäksi. Sellaiseen kumminkin viittaa se kiivaus, jolla vastustetaan oman aikamme elämän vakavaa realistisuutta taiteessa ja tunnustetaan haluttavan keskitien hillittyä, "siveellistä" taidetta.

Sensijaan varsin mielellään sallitaan entisyyden realistisuutta ja samoin tulevaisuuden.

Entisajan ihmisen erehdyksiä me voimme käyttää todistuksina omasta korkeammasta sivistyksestämme ja siveellisyydestämme. Me annamme entisajan ihmisille anteeksi, jalomielisesti huomauttaen: "he eivät paremmin tietäneet!" — vaikka meidän ollaksemme rehellisiä tulisi sanoa: vähänpä me olemme edistyneet.

Tulevaisuudesta me sallimme kuviteltavan kuinka ihanaa hyvänsä, sillä sehän on meidän ylistystämme: onhan tulevaisuuden ihminen meidän jälkeläisemme.

Mutta jos tulee taiteilija ja tieteilijä, joka osottaa että tulevaisuuden ihminen vielä tuhannen vuoden perästä voipi kärsiä meidän heille jättämästä veriperinnöstä, hänelle me hymähdämme tavattoman itsetietoisina. Vaikka meidän pitäisi uskoa tulevaisuuden ihmisen "pyhästä hengestä" syntymiseen me ennen senkin uskoisimme kuin myöntäisimme, että tulevaisuuden ihmisessä meistä syntyneenä täytyy olla parhaimmassakin tapauksessa ainakin jätteet meidän rappeutuneisuudestamme. — Niin pitkälle me olemme materialisteja tällä materialismin aikakaudella.

Rappeuttavan moraalin myrkytys veressä ja hengessä käskee kieltämään siveettömänä kaiken korkeamman moraalin ilmenemisen ja pyrkimyksenkin siihen. Ja sentähden ei voida sallia että likaisuus ja raakuus paljastetaan sellaisina kuin ne elämässä ilmenevät.

Kantilainen filosofia on antanut kauniista määritelmän: — "Kaunis miellyttää ilman intressiä, ilman mielitekoja". Tuota määritelmää ovat aikamme taiteet suuressa määrin koettaneet noudattaa, ja se on vienyt suuren osan taiteestamme metafysiikan pilviin, pois tavallisen ihmisen käsityspiiristä. Ja se on yksi rappeutumisen tie.

Jalostavan taiteen kauneuspuolellansa tulee olla sillä tavalla kaunis, että se herättää voimakkaita mielitekoja ja pyrkimyksiä, ja rumuudessansa ruman sillä tavalla, että se herättää voimakasta inhoa ja vieromista.

Kantilaisen rappeuttavan filosofian määritelmiä seuraten idealistinen estetiikka opettaakin, että taiteesta on poistettava kaikki "alhainen ja jokapäiväinen" — siis elämän suurin osa. Mikä järjettömyys kätkeytyykään tuollaiseen esteettiseen opetukseen! Opettaa ihmisiä taiteen avulla unohtamaan oman kehnoutensa, sekö olisi taiteen korkein tehtävä?

Taiteen tulee synnyttää jalon ja kauniin kaipuun ja pyrkimyksen niihin. Mutta se tapahtuu voimakkaimmin siten, että taide ensiksi osottaa mitä me olemme ja toiseksi mihin meidän on pyrittävä. Taiteen todellinen realiteetti, todellisuus, on juuri se mitä me olemme, ja sen kuvaava puoli, ihanteellinen puoli, on se mitä me voimme tulla olemaan, mihin meidän on pyrittävä. Nämä kaksi ehtoa täytyvät muodostaa perusteet, joille jalostavan taiteen tulee rakentua.

40

Jos typeryys on hyvin puettu kunnioitetaan sitä, mutta ryysyihin puettu nero saapi lurjuksen nimen. Sairas käsitys kauneudesta on pukeutunut määrättyyn muotiin, jota jokaisen on melkeinpä siveyden ehtona noudatettava.

Sairas muoti pukeutumisessa, kuinka turmiollinen se onkaan ruumiille sekä sielulle!

Sairas muoti ei turmele ainoastaan muodin orjaa, vaan se turmelee myöskin heidän sikiönsä ja siten on osaltansa yhtenä huomattavana rappeutumisen edistäjänä ja ihmisen ylösnousemuksen ehkäisijänä. Ja tuo sairas muoti ei ole ominaista ainoastaan muutamille muotinukeille, vaan se on ominainen sivistyneiden kansojen enemmistölle.

Terveen aistillisuuden häviäminen synnyttää sairaita mielitekoja ja sairaat mieliteot synnyttävät sairaita muoteja, ja sairaat muodit kehittävät sairaita mielitekoja ja makua yhä pitemmälle.

Liikevoittoon perustuva järjestelmä hankkii jollekin ihmisten tarpeelle tyydytykseksi kokonaan toisia esineitä kuin mitä tuo tarve terveellisellä tavalla tyytyäkseen kaipaisi. Siitä seuraa että aletaan pitämään väärää tyydykettä oikean arvoisena. Ja silloin ollaan luovuttu yhdestä tärkeästä terveyden perusehdosta.

Se että lasipalaset käyvät todellisista helmistä ei merkitse paljoa, mutta se että muotipuku kulkee todellisen ruumiin arvosta, se merkitsee pitkälle kehittynyttä rappeutuneisuutta.

Ryöstön periaatteelle kehittyneelle yhteiskunnalle on edullisempaa olla monimutkaisen ja sairaan muodin kannalla kuin yksinkertaisen ja terveen ruumiin kannalla.

Terve ruumis on täyteläinen ja sopusuhtainen ja vaatii syntymisensä ja terveenä pysymisensä ehdoksi terveen ravinnon, terveellisen asunnon ja terveellisen työskentelytavan. Se on liiaksi paljon ryöstävälle järjestelmälle. Sairas ruumis on suhteeton ja epätäydellinen jäsenien ja lihaskudoksien kehityksessä, mutta tullaksensa muotiruumiiksi se tarvitsee ainoastaan kureliivejä, keinotekoisia osia ja täytteitä korvaamaan lihaksien ja jäsenien epäsuhteellisia muodostumia. Ja keinotekoiset täytteet ovat huokeampia hankkia kuin terveet lihaskudokset.

Sivistynyt maailma, joka pitää niin paljon melua hengen alennustilasta, ei häpeä olla ruumiillisesti niin alhaalla että se pitää muodin ja muotilaitteet parempina kuin luonnolliset lihaskudokset.

Tämä sivistynyt maailma, joka puhuu niin paljon ihmisen siveellisestä parantamisesta, muotihulluutensa tähden ei häpeä olla siveellisesti niin alhaalla että kasvattaa uuden sukupolven sikiöt kureliivien sisällä.

Mutta rappeutuneella ja rappeuttavalla estetiikalla ei ole yhtään sanaa siveellisesti alentavaa ja häpeällistä muotia vastaan.

41

Taidettamme vaivaa yleisesti joukkopsykoloogian puute. Yksilö ja hänen ominaisuutensa muodostavat vielä koko taiteen. Ja se on yksi niitä vääriä perusteita joille taiteemme on rakentunut. Yhteiskunnallisesti jalostavan taiteen tulee esittää aatteita ja asioita eikä yksilöitä.

— Mitkä vaikeudet kohtaavatkaan taidetta, jos se rupeaisi seuraamaan joukkosielun ja joukkotoiminnan taidentamisohjetta, sanotaan. Eihän ole mahdollista esim. näyttämölle asettaa koko kansaa tai luokkaa mieliä järkyttävällä tavalla kysymään "ollako vai eikö olla?", vaan täydytään ajatus yksilöllistyttää ja asettaa joku Hamlet sitä esittämään.

Niin asiallinen kuin tuollainen huomautus onkin, sitä vastaan kuitenkin sopii kysyä, miksikä Hamletin nimi ei voisi olla esim. Maailmantuska yhtähyvin kuin Hamlet. Eroitus voipi äkkiä ajatellen tuntua vain teknilliseltä tempulta, mutta kuitenkin sillä on puhtaasti aatteellinen merkitys. Tuo "teknillinen temppu" ensiksi johtaisi katsojan ja kuulijan mieleen yleistä laatua olevan aatteen ja toiseksi joukon tai kansan joka sitä aatetta edustaa. Ja juuri sillähän on suuri ero, saako katsoja ja kuulija taiteesta yleisen tai yksilöllisen käsityksen.

Perinpohjin väärä on myöskin se estetiikan opetus, että taiteilijan ei tule välittää politiikasta eikä puoluetaisteluista, vaan hänen tulee pyrkiä puhtaaseen taiteeseen. Mutta puhdas taide on puhdas humbuuki. Jos kerran muut ihmiset välittävät politiikasta ja puolue-elämästä taiteilijan on myöskin siitä välitettävä. Hänen tehtävänsä on esittää politiikan ja puolue-elämän terveet sekä sairaat puolet.

Taiteen ensimäisenä tehtävänä ei ole "kauneuden ja sopusoinnun palveleminen", kuten idealistinen esteettinen käsitys vaatii. Taiteen ensimäinen tehtävä täydytään asettaa korkeammalle kuin kauneuden ja sopusoinnun palvelemiseen. Sen ensimäinen tehtävä on terveyden ja järjen palveleminen.

Terveys ja järki eivät ole nykyiselle käsitykselle ollenkaan samat kuin kauneus ja sopusuhtaisuus. Vielä vähemmän terveys ja järki ovat kauneuden ja sopusuhtaisuuden seuraukset, vaikka otammekin kauneuden ja sopusuhtaisuuden terveessä merkityksessä. Onhan suhde päinvastainen: kauneus ja sopusuhtaisuus ovat terveyden ja järjen seurauksia.

Palvellessansa "kauneutta ja sopusointua" taiteemme saarnaa voimakkaasti rappeuttavan moraalin enkelihyveitä: "ehdotonta rakkautta", sairasta sääliä ja vapaaehtoista kärsimistä ja nöyryyttä vieläpä kristillisyyttäkin aivan ilettävässä määrässä.

Asettaaksemme taiteen palvelemaan korkeinta ajateltavissa olevaa siveysohjetta tulee sen ennenkaikkea palvella ihmisen joukkona jalostamisajatusta, terveen ruumiin ja terveen järjen saavuttamisen ajatusta. Sitä päämäärää palvelee se parhaiten paljastamalla joukkokehnouden ja kiihottamalla jalostaviin joukkopäämääriin.

On varmaa, että se mikä meissä on kehnoa ja alhaista ei voi poistua ennen kuin yleinen inho sitä kohtaan on herännyt. Ja tuon inhon, vierovan vastenmielisyyden herättämiseen ei riitä yksistään niiden kärsimysten sisäinen tunteminen, joita elämämme tapojen tummat puolet meille tuovat, vaan siihen vaaditaan joukkojulkisuutta, joukkomyöntämistä, että meissä todellakin on yleistä kehnoutta. Sellainen vain voipi lähentää suuria joukkoja ja saattaa meidät ymmärtämään toisiamme ei syyttäjinä ja tuomareina, ei kiiltävän puhtaina ja inhottavan likaisina yksilöinä, vaan saman elämäntavan pääpiirteissään samanlaisiksi tekeminä, yhteen kuuluvina rappeutuneina ihmisinä. Se auttaa meitä tajuamaan korkeamman moraalin vaatimat syvälle käyvät yhteiskunnalliset toimenpiteet, joiden avulla ainoastaan voidaan joukkoja siveellisesti kohottaa. Se auttaa meitä ymmärtämään kuinka kiinteästi me tarvitsemme toisiamme suuressa ja jalossa ylösnousemuksessa, jonka tuloksena on ei ainoastaan uusi, parempi yhteiskuntajärjestelmä, vaan myöskin uusi, terve ihminen, jonka ei tarvitse hävetä elämäänsä eikä pyytää anteeksi olemassaoloansa.

42

Räikeästi ilmaantuu rappeuttava moraali käytännöllisesti vaikuttavimmassa puolessaan: laissa.

Melkein kaikki lait ovat rappeuttavan moraalin hengen kanssa sopusoinnussa. Siitä on ensimäisenä todistuksena lakien puhtaasti kielteinen laatu. Rakentava lainlaadinta puuttuu yhteiskunnistamme kokonaan, vaikka siveelliseltä kannalta katsoen olisi paljon tärkeämpää se mitä pitää tehdä kuin se mitä ei saa tehdä, sillä ainoastaan se mitä tehdään voipi jalostaa.

Rappeuttavan moraalin mukaisesti rikoslakimme tuntevat ainoastaan rikollisen yksilön, joka on vapaa tekemään rikoksen tai olemaan tekemättä. Ja vaikka viimeisinä vuosikymmeninä on tieteen taholta useasti todistettu vapaan tahdon olemattomuus se ei ole vaikuttanut rikoslakiin yhtään mitään, sentähden koska mikään kansa vielä ei ole hyväksynyt tieteellisen maailmankatsomuksen pääpiirteitäkään.

Ei ole monta järjettömämpää ajatusta kuin ajatus että rikos on yksilöllinen. Yhtähyvin voisi sanoa, että yksikkö on olemassa ilman monikkoa.

Rikos ei ole koskaan eikä missään tapauksessa yksilöllinen ominaisuus. Rikos on yhtä yksilötön kuin esim. keuhkotauti ja rikoksen tekijä yksilönä yhtä edesvastuuton kuin keuhkotaudin uhri.

Vaistosta johtunut rikos on peritty rikos ja mielijohteista seurannut rikos on ulkopuolisten vaikutelmien esiintuoma rikos, kummassakin tapauksessa yksilön vallan ulkopuolelta johtunut rikos.

Kaikilla nykyisillä sivistyskansoilla on rappeuttavia ja rikoksiin johtavia vaistoja veriperintönä. Ja kaikissa sivistys-yhteiskunnissa ulkopuolisten vaikuttimien kautta mielijohteihin tarttuva rikoksen basilli on ihmisen säännöllinen seuralainen. Ja ne voivat saattaa hänet tekoon milloin tahansa.

Yhä edelleen rikollista verta syntyy yhä enemmän rikollisesta verestä, aivan samoin kuin keuhkotautia syntyy keuhkotaudista. Yhä edelleen yhteiskunnallinen ympäristö tulee pahemmaksi ja pahemmaksi rikoksen tartuttajaksi vaikutelmiensa kautta. Mutta yhteiskunnallinen valta ei pane tikkua ristiin rikoksen perinnöllisyyden ja tartunnan ehkäisemiseksi; se saarnaa ainoastaan moraalia rikoksen parannukseksi ja säätää kieltäviä lakeja — tietoisena siitä että niitä tullaan joukolla rikkomaan.

Sellainen yhteiskuntajärjestelmä, jossa säännöllisesti vallitsevat ilettävät sairaudet ja rikokset on kurja ja häviämään tuomittu, eikä sitä voi mikään mahti pelastaa. Mutta samoin on jokainen kansa ja rotu perikatoon tuomittu, jos siltä kokonaisuutena puuttuu voima sairauden ja rikoksen vastustamiseen. Ja tuon vastustusvoiman ensimäinen puoli on vastustushalu, jota puuttuu sivistyskansojen ehkäpä enemmistöltä. Sellaista enemmistöä on vaikea pelastaa minkään aatteen turvissa. Mutta voimakas vähemmistökin voipi olla kansan ja rodun ylösnousemuksen perustaja.

43

Jos moralistimme, sielutieteilijämme ja lainlaatijamme eivät olisi idealistisia tolvanoita ja kapitalismin palkkarenkejä, voisivat he käsittää ihmisen olevan historiallisen ja esihistoriallisen ajan syyn eikä seurauksen, ja silloin he voisivat käsittää ihmistä myöskin moraalisena olentona. Jos he pitäisivät totena todistukset, jotka osottavat soluissamme olevan perintöä eläimestä, jos he käsittäisivät ihmisen solujen ominaisuuksien täytyvän itseensä kätkeä ne vaikuttimet mitkä ihmistä ovat pitempiä aikoja ympäröineet, käsittäisivät he että ihmisen täytyy olla yhtä "likainen" tai "puhdas" kuin ovat olleet ne vaikuttimet joiden alaisena hän on kehittynyt.

Jos moralistimme tajuaisivat sielun ominaisuuksien olevan "kätkeytyneenä" ainesoluihin, käsittäisivät he ihmisen tahdon olevan aineen vaistojen orjan silloin kun se ei ole välittömästi ulkopuolisen pakon alainen. Jos he pitävät totena niin yksinkertaisen asian kuin että ohdakkeista ei voida parhaimmallakaan sitomisella saada ruususeppelettä luulisi heidän tajuavan että siveellinen parannus vaatii paljon enemmän kuin hetkellisen käsittelyn ja moraalisaarnan.

Jos moralistit tajuaisivat että vika on aineessa, tajuaisivat he myöskin sen että parannuskeinoillakin täytyy olla aineelliset ominaisuudet, jotka on saatettava kosketuksiin parannettavien kanssa.

Yhtä vähän kuin markkinakehujan tai parjaajan puhe kykenee muuttamaan jonkun esineen tosiolemusta, yhtä vähän moraalisaarna kykenee muuttamaan ihmisen tosiolemusta.

44

Kaikessa ihmisen jalostamista tarkoittavassa on pääkysymys: Jos voidaan jalostaa hänen vaistonsa silloin päämäärä on saavutettu. Ihminen lähtee kulkemaan ylöspäin. Hänelle alkaa siveellisessä suhteessa uusi kehityskausi.

Vaistot eivät ole jalostuneet pariin vuosituhanteen, koska on ollut vallalla sellainen yhteiskunnallinen kehitys, jota siveellisessä suhteessa voipi kuvata mutkittelevalla viivalla, jossa alaspäin meno aina voittaa edellä tapahtuneen ylöspäin menon.

Mitään vaistoa ei voida lyhyessä ajassa jalostaa sen yksinkertaisen seikan tähden, koska sairas solu on aina varustettu sillä "saatanallisella" ominaisuudella että se voipi saastuttaa terveen solun.

Mikään ei muutu ilman ulkonaista syytä, on yksi suurimpia järjellistieteellisiä totuuksia — jota totuutta moralistimme eivät ollenkaan tajua, vaikka tuon totuuden esitti jo Galilei. — Tuo laki koskee yhtähyvin sielullisia kuin ruumiillisiakin suhteita.

Vaistot voidaan muuttaa, jalostaa, palvelemaan määrättyjä tarkoituksia, jos ollaan tietoisia vallitsevien vaistojen suunnista ja jos itsetietoisesti pyritään vaistoja jalostamaan.

Vaistot voivat muuttua ainoastaan siten että ihmisen asema yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä muuttuu, ainoastaan siten että hänen siittämisehtonsa, hänen kasvatuksensa, hänen ravintonsa, hänen asuntonsa, hänen pukeutumis- ja työntekotapansa muuttuvat.

Jos voidaan kehittää niin sanottuja siveysvaistoja ovat ne varmempia kuin tahto, mielijohteet ja järjen arvioimiset.

Onhan silmä kehittynyt valoärsytyksistä. Miksikä hermoärsytyksistä ei voisi kehittyä erityisiä siveysaisteja, jotka sitte vuorostaan kehittävät perinnöllisiä siveysvaistoja.

Hermoston jatkuva tutkimus tulee esittämään monta mieltäkiinnittävää seikkaa aisteistamme ja vaistoistamme ja hyvin todennäköisesti se tulee löytämään lait niiden itsetietoiselle jalostamiselle.

Vaistot voivat kehittyä ja herkistyä vieromaan kaikkea rappeuttavaa, kaikkea sellaista jota ihmisen on kartettava terveenä pysymisensä ehtona. Jos sellainen tila saavutetaan on se korkein nykyään tajuttavissa oleva siveellinen asema.

Jokainen kansa ja jokainen rotu voipi hankkia sivistyksen saatavissa olevat tiedot ja tavat verrattain lyhyessä ajassa, niin kuin esimerkiksi Ameriikan neekerien kehitys osottaa. Mutta rappeutumisen kautta menetetty elämänhalu ja ylöspäin kehittymisen halu eivät ole yhtä pian hankittavissa takasin, koska periytyvät rappeuttavat vaistot vaativat pitkäaikaista ja itsetietoista kansan ja rodunuudestasynnyttämistä.

Kansan ja rodun vaistot eivät tule milloinkaan kokonaan jalostaviksi ja korkeisiin päämääriin pakottaviksi ellei niitä ruveta itsetietoisesti ja yhteiskunnallisilla toimenpiteillä muuttamaan.

Vaistojen muuttamiseksi vaaditaan tietoa ja korkeita joukkoihanteita. Mutta suurinkaan mahdollinen tietomäärä ja korkeimmatkaan ihanteet eivät voi vaistoja jalostaa, jos aineelliset olosuhteet eivät muutu.

Että meissä itsessämme yksilöissä olisi pätevä synnynnäinen siveyslaki (kategoorinen imperatiivi) kuten Kantin filosofia opettaa, on filosoofista lorua. Korkeimman järjen kritiikin edessä siveyttä on lupa käsitellä ainoastaan yhteiskunnallisena kysymyksenä eikä yksilöllisenä. Yhteiskunnalla vuorostaan ei ole mitään kategoorista imperatiivia, vaan yhteiskunnallisen siveyden määrää yhteiskunnallisesta tuotantotavasta johtuneet tarpeet ja noista tarpeista johtuneet yhteiskunnan jäsenten enemmistön siveelliset säädökset. Mutta nuo säädökset ovat voimassa kauemmin kuin yhteiskunnallisesta tuotantotavasta johtuvat tarpeet vaatisivat, sentähden koska yhteiskunta ei toimi siihen määrin itsetietoisesti että se kumoaisi säädöksen, jota vaatimassa ei enään ole tarvetta. Mutta noiden säädöksien vaikutus vuorostaan kestää kauemmin kuin itse säädökset, sentähden koska jokainen kauemman aikaa noudatettu säädös rupeaa toimimaan automaattisesti, se kiteytyy ihmisiin vaistoksi, suuret joukot yhteiskunnan jäseniä noudattavat sitä vielä kauan senjälkeen kuin säädös on lakannut. Sellainen on yhteiskunnallinen kategoorinen imperatiivi, "synnynnäinen siveyslaki".

Mutta jos yhteiskunta pääsee sille sivistysasteelle että se rupeaa huolehtimaan kansan ja rodun olemassaolosta silloin sen siveysohjeiksi tulevat kansan ja rodun olemassaolon ehdot. — Nykyinen yhteiskunta ei ole niin korkealla sivistysasteella.

45

Elämänonni on rappeuttavan moraalin pilaamille ihmisille vain tunneasia, makuasia. Heidän käsityksensä elämänonnesta ilmenee sanoissa "tyytyväisyys on ensimäinen elämänonnen perustus". Tuo ilmaisee täydelleen rappeutuneisuuden elämänonnen. Ei mitään määrättyjä oikeuksia, ei mitään alinta nautintorajaa, ainoastaan tyytyväisyys elämänonnen lähtökohtana — mikä idioottimaisuus!

Järjellinen elämänonni voidaan kunakin aikana määritellä tarkastikin, jos on kysymys määrätyistä kansoista, ja sellaisistahan onkin aina kysymys.

Järjellisen elämänonnen perustuksena on ennen kaikkia taloudellinen rikkaus, kaikille riittävä tyydykkeiden runsaus, ja kansan terveys.

Tyydykkeiden runsaus riippuu kolmesta perusehdosta: luonnontaloudesta, tuotantovälineistä ja tuotantotavasta.

Luonnontalouden puolesta järjellinen elämänonni on mahdollinen kaikille oleville lajeille sen orgaanisessa luonnossa vallitsevan tasoittavan lain kautta, että kaikki lajit käyttävät ravintonansa ja muina tyydykkeinänsä toisia lajeja — syöjä on syötävä ja päinvastoin — ja että kaikilla lajeilla on voimakas taipumus lisääntymään. Sama laki kumoaa Malthusen opin, ravinnon tarpeen ja ravinnonsaantimahdollisuuden ristiriidasta, perinpohjin.

Onnettomuus ja kärsimys nykyisissä sivistysyhteiskunnissa eivät ole seurauksena luonnontalouden puutteellisuudesta eikä tuotantovälineiden puutteellisuudesta, vaan on se seuraus tuotantotavan, jakotavan ja koko muun yhteiskuntajärjestelmän nurinkurisuudesta, jossa nurinkurisuudessa siveellisten arvojen ylösalasin kääntyneisyys näyttelee suurta osaa.

Ensiksi on luovuttava siitä harhaluulosta että järjellistä elämänonnea voitaisiin saavuttaa moraalisaarnoilla ja filosoofisella mietiskelyllä. Moraalisaarnoilla ja filosoofisella mietiskelyllä voidaan saavuttaa ainoastaan tunteellinen elämänonni, valhe-elämänonni, joka voipi olla mikä tahansa, vaikka ilettävin kurjuus. Järjelliselle elämänonnelle saarnat ja filosoofiset mietiskelyt ovat arvokkaita ainoastaan siinä määrin kuin kykenevät johdattamaan jalostavaan tekoon.

Ainoastaan teko on siveellisessä suhteessa oleellisesti hyvä tai paha. Se on teko joka todella hyödyttää tai vahingoittaa, koska se vasta panee voimaan jotakin muuttavaa.

Tekomme määräävät kolme tekijää: vaistot, ulkopuolisista vaikutteista syntyneet mielijohteet ja välitön ulkopuolinen pakko. Mielijohteet ja ulkopuolinen pakko ovat suorastaan ympäristömme kosketuksia meihin, vaistot yksilöllisyyteemme sisältyviä voimia, mutta perittyjä, joiden muuttamiseksi me yksilöinä välittömästi emme voi mitään. Sentähden meidän elämänonnen ehtona tulee vaatia yhteiskuntaa palvelemaan ihmisen jalostumisaatetta.

Elämämme onnen ehtona meidän tulee luopua siitä harhaluulosta että valta ja oikeus riippuisi harvojen peitsien kärjissä. Rooman valta oli "legioonain" peitsien kärjissä ja samoin se on nytkin: joukkojen käsissä. Tulee nähdä vääräksi se harhaluulo, että harvat hallitsevat ja orjuuttavat joukkoja. On totta että valta on harvojen käsissä, mutta se on joukkojen suostumuksella. Jos harvat hallitsevat ja orjuuttavat miljoonia merkitsee se vain sitä, että nuo miljoonat ovat siihen määrin itsetiedottomia etteivät kykene valtaa käsiinsä ottamaan.

Vallan pääpiste on valtuuden antamisessa eikä hallitsemisessa. Ei löydy mitään järjellistä selitystä sille luulolle että pieni vähemmistö voisi pysyä vallassa ilman enemmistön suostumusta. Olkoon suostumus itsetietoinen tai itsetiedoton, ei muuta asiaa.

Elämänonnen ehtona tulee perinpohjin luopua siitä harhaluulosta että yhteiskuntamme on vähimmässä riittävässä määrässä siveä. Sitä se ei ole. Aikamme siveys on vain houre, jota jokainen märehtii joko luonnollisten vaistojensa tai rappeutuneiden vaistojensa ja mielijohteittensa peittämiseksi. Tämä märehtiminen kuitenkin voipi pettää ainoastaan lapsia, jotka eivät tunne elämää eivätkä ole itse sitä eläneet.

Elämänonnen ehtona täydytään tajuta että yhteiskunnan on tultava siveämmäksi.

46

Sivistysihmisen jalostamisen periaatteet tunnettiin jo antiikin aikoina. Nuo aatteet eivät olisi voineet toteutua kreikkalaisessa ja roomalaisessa orjien riistolle perustuvassa yhteiskunnassa — ne eivät voi toteutua missään riistolle perustuvassa yhteiskunnassa — mutta noiden aatteiden häviö aatteina, niiden kauaksi aikaa unhotuksiin joutuminen kuitenkaan ei ollut vanhojen sivistysyhteiskuntien syy, vaan se oli kristillisen barbarismin syy. Kristillinen raakalaisuus valtaan päästyään ei vihannut mitään niin syvästi kuin ihmisen itsetietoisen jalostamisen aatetta. Se hävitti niin pitkälle kuin mahdollista jäljettömiin kaikki ne aatteet ja laitokset, jotka tarkoittivat ihmisen jalostamista.

Renessansissa nuo aatteet vielä kerran tekivät suurryntäyksen voittaaksensa kristillisen barbarismin. Aatteellisen voiton renessansi saikin. Mutta kun mitkään aatteet eivät voi tulla jatkuvasti hedelmällisiksi ja käytännössä hyödyttäviksi jos noita aatteita tukevia yhteiskunnallisia muutoksia ei tapahdu, renessansikin hävisi käytännöllisesti puhuen jäljettömiin. Saksalainen barbaarinen aatelisto etujensa tähden nousi renessansin osaksi valtaamaa paavilaista kirkkoa vastaan, ja papin kuolettava moraali voitti jälleen Lutheruksen persoonassa ja on taas siitä saakka melkein yksinvaltiaasti hallinnut kaikkia moraalisia arvoja.

Papin moraalilla myrkytetyt ihmisen parantajat odottavat parempaa ihmistä, ihanneihmistä, mutta eivät pane tikkua ristiin ihmisen lihan ja veren puhdistamiseksi hänen ympäristönsä uudistamisen kautta.

He odottavat ihmettä, yliluonnollista ilmestystä yliluonnollisen yksilön tahdon tuloksena. He vaativat voimakasta tahtoa tahdottomiksi poljetuilta orjilta. He vaativat sankaruutta pelkuriksi piestyjen ja tyhjääkin pelkäämään opetettujen raukkojen joukolta. He vaativat elämäntapojen puhtautta tuberkuloosin ja syfiliksen saastuttamilta ja nälän näivettämiltä. He vaativat rehellisyyttä ja viisautta ihmisiltä, joille papin rappeuttava moraali ja likaisesti ankara taistelu olemassaolosta on kehittänyt valehteluvaiston ja vaiston tietämistä vastaan.

Mikä kohtalon ilveily ihmisen parantamisen nimessä!

Mutta papin moraalin täytyy hävitä ja puhtaan lihan evankeliumin voittaa, jos ihminen tahtoo säilyä.

47

Niin paljon korkeammalla kuin "taivas" on maasta on terveen lihan evankeliumi "puhtaan hengen" evankeliumista.

Missä saarnataan "puhtaan hengen" evankeliumia siellä hylätään yhteiskunnalliset sekä yksilölliset toimenpiteet ruumiin jalostamiseksi.

Missä saarnataan "hengen ylösnousemista" ja halveksitaan ruumista, siellä saarnataan rappeutumista ja kuolemaa.

Missä saarnataan lihan evankeliumia ja kunnioitetaan tervettä ruumista, siellä saarnataan elämää, jalostumista, voimakasta ja kaunista elämää.

Tietäköön jokainen että jalostua, kehittyä korkeammalle ja säilyä voivat ainoastaan terveimmät, voimakkaimmat.

Ken tuntee itsellänsä olevan elämänvoimaa niin paljon että hän kykenee ottamaan osaa suureen sivistyskansojen ylösnousemukseen, hän korottakoon äänensä rappeuttavia vaistoja, rappeuttavia opetuksia, rappeuttavia yhteiskunnallisia oloja ja kaikkea sitä vastaan mikä viepi ihmistä joukkona alaspäin.

Jokainen muistakoon että voimakkain säätää yhteiskunnan "oikeuden". Jos säilyä tahdotaan, vanhojen muotojen ja tapojen on hävittävä.

Se on elämän ankara ja samalla korkea laki.

Jokainen muistakoon, että silloin kun etsitään vain sielun terveyttä ja unohdetaan ruumiin terveys, ihaillaan hengen luultua hyvinvointia ja halveksitaan "lihan upeutta", silloin ollaan terveissä vaistoissa eläimiä alempana.

Itse elämälle on vain ruumiin terveys, lihan puhtaus arvokasta — koska sielu sairastuu ja rappeutuu ruumiin sairastumisen ja rappeutumisen kanssa.

Liha on ainoa todellinen elämänilo — mutta kiellettynä ja häväistynä se on synkin elämänsuru.

Puhtaan lihan ja veren ihanne, kuinka paljon korkeammalla se onkaan "puhtaan sielun", ja "puhtaan hengen" ihannetta! Jospa vain kaikki sielujemme lääkärit ja henkemme puhdistajat sen ymmärtäisivät.

Kaikkea sielunhoitoa, kaikkea hengen puhdistamista vastaan on kohotettava voimakas huuto: hoitakaa ruumista! Puhdistakaa verta! Palvelkaa terveen ja puhtaan lihan evankeliumia ja te tulette pelastetuiksi!

Kuinka voimakkaasti pitäisikään kristityille kansoille huutaa: Luopukaa palvelemasta sairautta suosivia sivistymättömiä jumalia ja alkakaa palvelemaan sivistynyttä "perkelettä", joka saarnaa lihan evankeliumia!

Hän ken osaa vaikuttavalla tavalla huutaa, hän on tulevaisuuden ihminen, korkeimman elämän evankeliumin, lihan evankeliumin, palvelija.

Älköön yksikään luulko minkään kansan tai luokan voivan jättää ihmisen jalostumisajatusta huomioon ottamatta! Hamletin kysymys "ollako vai eikö olla" uusiutuu yhä uudelleen ja pakottaa jokaisen kansan ja luokan ennemmin tai myöhemmin kuulemaan lihan-elämänlaulun säkeet. Se kansa joka ne ensiksi tajuaa on voimakkain kansa.