ENS. HUOVI:
Te lienettekö linnanvouti itse?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin, Pentti Juusten itse olen.
ENS. HUOVI: Hyvä, on meillä teille Kurjen sanomat.
(Katsahtaa palvelijaan, joka Juustenin viittauksesta poistuu, mutta huomataan oven raosta kuuntelevan).
ENS. HUOVI (virallisesti): Knut Kurki, Laukon herra, tervehtää ja meidän kautta tekee tiettäväksi, ett' ovat nuijalaiset kaikkialla nyt vihdoin lyödyt…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Kiitos Jumalan!
ENS. HUOVI:
Löi Götrik Fincke itse Savon joukot…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin, luona Savonlinnan, tiedän sen.
ENS. HUOVI:
Ja Mikkelissä… Vouti Laurinpoika —
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Häh, vouti Laurinpoika … ken on hän?
ENS. HUOVI: Uus vouti Pohjanmaalla, hertun mies; näät vanha vouti Abram Melkerson kun luona Tarharannan vangiks joutui ja vietiin Tukholmahan hertun luo…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Voi, Herra laupias … vai hertun kynsiin!
ENS. HUOVI: Niin, Krankan toimesta. Mut voudin joukot taas luona Santavuoren marski itse löi tyyten tykkönänsä…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Santavuoren?
Ja milloin sitten?
ENS. HUOVI: Pyhä Matti kai on helmikuussa neljäskolmatta…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (miettii):
Niin, neljäskolmatta on Matin päivä.
ENS. HUOVI:
Nyt kera huovien ja vankiensa
on paluumatkallansa marski Fleming.
Mut tiellä kohtas häntä noidan nuoli…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ah, mitä juttuja ne taaskin on!
ENS. HUOVI: Niin, kautta kunniani, vouti Juusten, se Korpolaisten vuoren noita-akka hän ampui myrkkynuolen marskihin…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Tää onko myöskin Laukon herran viesti?
ENS. HUOVI: Ei Laukon herran, mutta omin silmin kun nähtiin horjuvan me marskin ja kun telttahuovit kertoi: ihmenäyt ja kuumehoureet häntä yöllä vaivaa, niin että unta ei hän silmiin saa — siks ennakolta teille viestin tuomme.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Vai näyt ja houreet!… Piru teitä uskoi —
Mut missä heititte te marskin joukot?
ENS. HUOVI:
Jo Pohjan rajamailla.. Närpiössä…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Siin' onko kaikki Laukon herran sanat?
ENS. HUOVI:
On.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (menee ovelle):
Mikko, hoi!
PALVELIJA (tulee):
Ja mitä käskee vouti?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Nää sanantuojat tupaan saata, Mikko,
ja heitä olven kanssa kestitse.
Siis hyvästi ja häntä seuratkaa!
(Huovit menevät palvelijan kanssa).
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yksin): Ja kaikki tulee tässä yhtäaikaa!! Mut marski sentään on jo vanha mies ja kenpä tietää? kuolo tulla voi kuin varas yöllä… Mutta juuri nyt, kun vihdoin heitettäv' on Käkisalmi ja Ruotsin säädyt Kaarle Arbogassa kun saanut liittoon meitä vastaan on… nyt kaikki helvettiinkö mennä aikoo!? Eei, Ebba rouvan täytyy viesti saada ja heti kohta, muu ei tässä auta. Saas nähdä sitten, puoliso vai poika on hälle rakkahampi? Kumman luo hän ensin lähtee, se sen näyttää meille!
(Poistuu kiiruusti oikealle. Kaarina ja
Ebba Fleming tulevat vasemmalta).
KAARINA (vetää äitiänsä käsipuolesta ikkunaan):
Kas, äiti, katsokaahan, tuonne noin!
Sun täytyy kieltää, äiti, Aunea,
hän käy jo vallan sietämättömäksi —
EBBA FLEMING (hermostuneesti): Ei, Kaarina, sit' en ma sentään usko… ne on sun luulojasi, lapsi kulta.
KAARINA: Vai luuloja, vai niin … ja miksi sitten hän aina minun nähden kiemailee, ja iltakaudet puhuu onnestansa ja häistään…
EBBA FLEMING (naurahtaen): Rakas lapsi, jollekulle kai täytyy haastaa niistä hänenkin, kun tääll' ei ole muita… Onnellinen on avosuinen, avosydämminen ja muille tuntehensa näyttää tahtoo. Sa itse, Kaarina, kun vanhenet —
KAARINA (kääntyen kävelemään): Silt' en ma sulhossani kiinni riipu kuin mikä takkiainen … (äkkiä) milloinkas ne sitten ovat heidän häänsä, äiti?
EBBA FLEMING:
Kun palaa matkaltansa marski Fleming.
KAARINA:
Ja sitten kohta heidän muuttaa täytyy?
EBBA FLEMING: Niin, joko hetikohta, tiedä en, mut marski tahtoo heidät Tukholmaan.
KAARINA: He sinne joutaakin … ja Juhana jos palaa Warsovasta piankin, hän Aunea ei kohtais mielellään…
EBBA FLEMING (kuin itsekseen): Niin, Juhana, hän palannee kai kohta — ja se on totta, silloin täytyy Aunen jo olla poissa täältä…
KAARINA: Äiti, hoi, (Ottaa ompeluksen pöydältä ja istuu ikkunan luo). tää ompelus on hälle … Juhanalle, sen peittohonsa saa hän, kun hän saapuu, kas, näätkös vaakunata tässä, äiti?
EBBA FLEMING (katsahtaen sinne, sitten hajamielisesti):
Niin, se on vanha kilpi Flemingin —
KAARINA (hetken perästä): Ja onhan, äiti, suku Flemingin jo Ruotsin parhaita…
EBBA FLEMING (ajatuksissaan):
On, lapsi kulta.
KAARINA: Siis yhtä korkeat kuin Stuuret, Brahet ja Sparret taikka Bielket?
EBBA FLEMING (kuten äsken): Hornitkin on täällä nuoremmat.
KAARINA: Ja Ruotsissa siis vanhemmatko ainoastaan Vaasat?…
(Ebba Fleming nyökkää päätänsä, Kaarina istuu ompeluksensa ääressä. Hetken perästä naurahtaen):
Sä kuules, äiti, kun ma tänään vasta näin ensi kerran, että oven päällä on salissamme Suomen leijona…
EBBA FLEMING (hätkähtäen):
Häh, Suomen vaakunako? (tyynemmin)
Onhan se
jo siellä kauvan ollut, rakas lapsi.
KAARINA: Mut kumma vain kun näin sen vasta nyt. — Se on kai säilynytkin siitä asti, kun Johan kolmas nuorna herttuana tääll' asui hovin kanssa … (huokaisee) Toisellaista kai oli silloin täällä? … isä siitä on joskus kertonut … ja vanha Mikko taas Suitiassa haastoi siitä tänään. Ne oli hauskat ajat, sanoi hän, ja silloin täällä nuoret oltiin kaikki ja linnan muurit kaikui naurust' aina. Ne Puolan herrat, niin, ja neidit sitten ne liikkuivat kuin perhoset … mut kaunein ol' itse herttuatar Katariina ja ritareista uljain Juhana, niin kertoi Mikko…
EBBA FLEMING: Uskon kyllä sen ja sellaista se kansa kauvan muistaa… Juhana itse oli nuori silloin ja samoin Katariina … tansseista ja loistosta he piti kumpikin.
KAARINA (miettii, sitten äkkiä): Kai heidän mukaan, äiti, meillekin on nimet annettu…
EBBA FLEMING (naurahtaen); Niin tosiaankin, mut kaikkea sa, lapsi, mietitkin…
KAARINA (veikeästi): Kun saapuu kotiin veli Juhana, ma kutsun häntä Suomen herttuaksi — vain leikilläni, äiti! … (paussi) Äiti, kuules, kas, tuohon … Flemingien kilven yli jos herttuaallisen ma neulon kruunun? (Nauraa vallattomasti). Se häntä huvittaisi … teenkö sen?
EBBA FLEMING: Ei, Kaarin, se on liian vallatonta — se kruunu meille kuulu ei!
(Kaarin naurahtaa ja ompelee edelleen. Ebba Fleming istuu mietteissään nojatuolissa).
EBBA FLEMING (nousee ja jää seisomaan pöydän ääreen, itsekseen): Ja miksi, miks ei se meidän olla vois, jos Klaus vain tahtois sen ja uskaltaisi? Nyt kun sota Pohjanmaalla loppuu… Suomi on meidän hallussamme, silloin Klaus voi tehdä täällä niinkuin itse tahtoo. Jo aikoja ois muille kelvannut tää suuri niemimaa… (Katsellen seinäkarttaa). Niin, Söyring Norby ois siitä antanut jo Gottlannin ja avuks ostaa aikoi itse tsaarin — mut tästä esti häntä Eerik Fleming. Kun Hoijan kreivi Sigrid Vaasan kanssa sai huomenlahjaksensa Viipurin ja Savonlinnan, Satakunnan läänit, mut velkautui ja karkas Lyypekkiin — niin kreivin läänit yhdeks Suomenmaaksi taas liitti jälleen sama Eerik Fleming. Ja Fleming Mecklenburgin Albrektinkin myös täältä hääti… Fleming Girichin, jok' Kustaan jälkeen hälle Ruotsin ohjat ois Suomest' antanut, pois ajoi täällä kuin kulkulaisen… Vuotta sata jo on Suitian ja Viikin Flemingit siis täällä hallinneet ja vallinneet ja vierailta sen kruunun varjelleet… Nyt Kaarlolta se varjeltava lie kai myöskin Flemingien kautta… Niin tahtoo sallimus … tai, piru oisko, jok' kasvattaa ja kehrää ajatusta, ett' tämä maa on Flemingeillä kerran ja Suomen kruunu … päässä Juhanan? Sai Vaasat Ruotsin valtikan, kun Kustaa sen tiranneista vapahti … no miksi, (ääneen) miks Suomea ei Fleming saada vois, kun Flemingit sen suojelleetkin on!
KAARINA (joka on ommellut, ajatuksistaan havahtuen):
Sä mitä sanoit, äiti?
EBBA FLEMING: Juhanaa sun veljeäs ja isääs tässä mietin.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee vasemmalta): Kas, vihdoin löydän teidät, armon rouva, ma koko linnan olen kiertänyt…
EBBA FLEMING (hermostuneesti):
No, mitäs asioita teill' on taas!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ei hauskimpia, rouva, nytkään, ei, mut tärkeitä ne on…
EBBA FLEMING:
Siis puhukaa!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (vitkastellen): Niin, … armon rouva nuorta Juhanaa kai vartoo Warsovasta kotiin…
EBBA FLEMING: Kyllä, me saimmehan jo taannoin sanan siitä.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, tuota … meritietä — Danzigista kai piti tulla hänen…
EBBA FLEMING;
Niin … ja sitten?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Hän … on jo tullut, armollinen rouva.
EBBA FLEMING:
En leikkiänne tänään siedä, Juusten.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut se on totta… Matkallansa häntä on tapaturma sentään kohdannut…
KAARINA (kiiruhtaa luo); Te mitä sanoitte? Ett' tapaturma ois Juhanalle sattunut?
EBBA FLEMING (vakavasti); Jos teillä on sydänt' äidin mieltä kiusata, niin…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (samoin): Totta puhun… Saaristohon laiva on kiinni jäätynyt … ja matkalla hän kuumetautiin siell' on sairastunut ja makaa noutajaansa vartoen.
EBBA FLEMING (hyppää ylös ja aikeessa lähteä): Siis valmiiks valjakkoni laittakaa, ma lähden sinne kohta, kohta, Juusten!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut joll'ei kestä valjakkoa jää!
EBBA FLEMING (liikutuksensa vallassa); Se kestää kyllä, ja sen täytyy kestää, mun täytyy luokse poikani!… Vai sairas ja kuumesairas merten ulapalla… ja tähän aikaan, … taivas varjelkoon, jos kuolee poikani, mun Juhana, (Tarttuen voutiin). hän ei saa kuolla, Juusten, kuuletteko?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut rauhoittukaa, rouva…
EBBA FLEMING: En, en, en… mun täytyy sinne, vaikka merten halki!
KAARINA:
Ma lähden kanssas, äiti.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Tyyntykää, kas, tääll' ois tarvis teitä, armon rouva, kun viestit marskilta ma juuri sain…
EBBA FLEMING (ylväästi): Te viestit marskilta? … ja minä en? sit' en ma usko, Minun kautta, Juusten, käy aina viestit marski Flemingiltä.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin kyllä, armon rouva, viestit mulle ei tule marskilta, mut marskin luota… Knut Kurki, Laukon herra, tiedon laittoi, ett' on jo nuijasota loppunut ja voiton kanssa palaa marski Fleming.
EBBA FLEMING:
Vai voiton kanssa, kiitos Jumalalle!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Nyt pian marski täällä olla voi.
EBBA FLEMING: Siks kiirehdin ma luokse Juhanan ja hänet noudan tänne tulojuhlaan, niin ilo meillä sitä suuremp' on, kun poikansa hän jälleen tapaa. (Menee nopeasti ovelle). Hoi! (Palvelija tulee). Valjaihin kohta, Mikko, parhaat orhit, ma lähden matkaan itse! Mene! (Palvelija seisoo ymmällä) Mene!
PALVELIJA:
Ma teen kuin käskee armollinen rouva! (menee).
KAARINA:
Ma lähden kanssas, äiti!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Kuulkaa sentään: myös marski Fleming tiellä tullessansa on Ilmajoella kohtauksen saanut — ja kansa uskoo, että noidannuoli tai myrkky syyn on ollut … öisin siellä on häntä vaivannehet kuumenäyt ja mielenhäiriöt…
EBBA FLEMING: Nyt vaiti, Juusten, ma teidän valheitanne — — —
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (loukkaantuneena): Armon rouva, ma marskistako pilkkaa uskaltaisin ja tällä lailla? Anteeks, Ebba rouva, mut tää jo loukkaa…
EBBA FLEMING (hillitymmin)? Ehkä kiivastuin, mut kansa keksii siellä juorujansa ja niit' ei usko muut kuin tuhmat. Miksi ei marski mulle sanaa lähettäis, jos sairas ois?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, sit' en tiedä. Ehkä hän uskoi voittavansa kohtauksen? Mut hän on vanha jo ja kylmä viima voi antaa vanhukselle…
EBBA FLEMING: Elkää Juusten, tok' ennen aikojansa … vaarallista jos ois se ollut, mulle viestin siitä hän oisi laittanut…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut jos hän saapuu jo tänään taikka huomenna, niin kohta hän teitä kaipaa … ja jos niinkin ois, ett' on hän heikko, kuinkas siiloin linnan nyt juuri jättää voitte?
EBBA FLEMING (kiihkolla): Ihminen, te itse kerroitte, ett' ainut poika mun makaa sairahana ulapalla ja vartoo noutajaa…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut sinne huovit tai Gottschalkin me laittaa voimme, rouva…
KAARINA (itsekseen): Ja miks' ei Aunen! (ääneen) Äiti, kuulee, äiti, ma lähden sinne kanssa huovien, niin voit sa jäädä…
EBBA FLEMING: Minä kuolisin jos vartoa mun täytyis täällä yksin, kun tiedän, ett' on sairas Juhana…!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (painolla):
Mut marski myöskin!…
EBBA FLEMING (raivostuen): Väisty, kiusan henki, jok' ihan uhalla vain mua piinaat, ja yhtä aikaa tapat kaksi kertaa. Sa kuulithan jo, ett' en usko sua.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut poikanne te sairaaks' uskotte!
PALVELIJA (tulee):
Nyt parhaat hevoset on valmiit, rouva!
EBBA FLEMING: Ma tulen kohta! Kaarina, sa jäät ja varrot isääs…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Te siis lähdette?
EBBA FLEMING:
Mun täytyy, kuuletko sa, täytyy, täytyy!
Täss' onhan vaarass' ainut poikani.
(Rientää oikealle).
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuin itsekseen): Niin, sellainen on aina äidin mieli: hän seuraa sydäntään, ei järkeänsä!
(Aikoo lähteä).
KAARINA: Mut sanokaa nyt suoraan mulle, Juusten, se onko totta, ett' on marski Fleming… isäni, sairastunut?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Sanantuojat on ehkä liioitelleet … toivokaamme, ett' on hän kohta täällä tervehenä!
KAARINA:
Niin, toivokaamme!…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (itsekseen): Mutta heitä täytyy mun tästä kerran vielä puhutella.
(Menee).
KAARINA (yksin): Tämäpä vasta ihmeellistä! Isä ja veli Juhanako yhtä aikaa siis kotiin palaisivat jälleen? (iloisesti) Voi, kuin hauskaa, että täällä elämään taas päästään niinkuin ennen; talvi on ollutkin niin ikävää, kun yksin ma tänne äidin kanssa heitettiin ja kaikki nuoret täältä kaikos pois, ett' Aune vain ja Gottschalk seuraks jäivät. Ja heistäkö ois seuraa? Inhoittavaa ja imelää on moinen rakkaus, kun kuiskitaan ja lauletaan ja … hyi, sit' en ma sallls sulholtani, en!… Jaa, nytpä loppu siitä tuleekin, kun isä saapuu… Entäs Juhana, kun Aunen tapaa? (nauraa) Kuinkas, kuinkas hän voi nähdä kyyhkyistemme kuherrusta! No, äiti sanoi, heidän täytyy pois ja pois he joutaa… Mutta veli parka jos tosiaan hän hengensairas on? Äsh, joutavaa! Tuo inhoittava Juusten hän taas on valhetellut; sillä lailla hän ennenkin on meitä säikytellyt… (Menee ikkunan luo). Nyt linnast' ajoi äiti huovein kanssa! (Teeskennellyllä painolla). Kamariherra luona kuninkaan Juhana Fleming kohta täällä on; siis työhön jälleen … (Istahtaa) ompeluksen tään ma tahdon valmiiks saada. (Hymyilee). Mitähän, jos todella ma Suomen valtakruunun vain leikilläni neulon kilven yli? (ompelee) Ja heillä kun on ollut turnausleikit ja Ruissalossa suuret eläintarhat ja teini-näytelmät kuin kuninkailla vain Pariisissa on ja Englannissa, niin kertoi Mikko… Hän se kaikki muistaa. Kai Warsovassa myöskin semmoist' on — ja nyt kun palaa sieltä Juhana, ja meillä jälleen nuoret kokoontuu, niin isän täytyy täällä huvit laittaa… se hänen täytyy tehdä!…
AUNE (tulee kiiruusti oikealta); Kaarina, oletkos kuullut, että marski Fleming on tullessansa sairastunut?
KAARINA (tyynesti): Olen, niin kertoi isäs…
AUNE: Herra varjelkoon, jos on hän sairastunut!… Kaarina, jos lähtisin ma häntä vastaan, kuules, hän on niin hyvä meille, marski Fleming, ja Gottschalk sanoi, että tultuaan hän luvannut on laittaa meille häät…
KAARINA (pisteliäästi):
Ja siksi tietysti on hätä sulla —
AUNE:
Hyi, Kaarina!
KAARINA: Ma puhun suoraan minä: sa riiput Gottschalkissa päiväkaudet kuin mikä takkiainen…
AUNE (hämmästyen):
Kaarina!?
KAARINA (kuohuksissa): Se sopii porvareille, maalaisille, joill' onpi seuranansa pässit, lehmät, ei sille, joka kuuluu aateliin ja nimeä kohta kantaa Flemingin!
(Aune yrittää sanoa jotakin, vaan
Kaarina jatkaa yhä kiivaammin).
Tuo teidän kuutamoinen lemmentauti jo suorastansa inhoittaa … ja Gottschalk, niin, minkä hänkään sulle mahtaa, Aune, kun tunteitas sa hillitä et voi, vaan häntä paimennat ja hyväilet kuin mikä…
AUNE: Lakkaa, lakkaa, Kaarina, tai täytyy luulla mun…
KAARINA (äkkiä):
Ja mitä luulla?
AUNE:
En tiedä, — sanoisinko?…
KAARINA: Sano pois, siit' en ma huoli.
AUNE: Voinhan sanoakin, se näyttää melkein siltä kuin sa, Kaarin … (empii).
KAARINA:
No, anna tulla!…
AUNE (pidätetyllä pakolla): Niin, se näyttää siltä, kuin meidän onnea sä — kadehtisit ja sua harmittaa, kun itselläsi on yksin ikävä…
KAARINA: Vai kadehtisin? Ma, Kaarin Fleming, sua kadehtisin ja sinun onneas! Ei, Aune kulta; saat mielelläs sa onnes pitää, saat, kun vain et aina näytä tunteitas; näät se ei sovi ylhäisille, nyt sa tiedät syyn. Ja nyt kun veljeni on pian täällä…
AUNE (hämillään): Vapaaherra Fleming siis palaako jo kotiin Warsovasta?…
KAARINA: Hän vaikka tänään täällä olla voi?… ja hovintavat kun on toisellaiset ja muutenkin lie ehkä sulla, Aune, kai syytä peittää kaikellaista, vai —?
AUNE (loukkautuen):
Taas loukata sa tahdot, Kaarina?…
KAARINA:
Sull' onko syytä?
AUNE: Vapaaherra Fleming on mua kerran kunnioittanut — — sa tiedät kyllä sen; vaan että hälle ma oisin aihett' antanut — se on (nyyhkien)… niin, se on parjausta ihmisten, ei muuta mitään, tiedäthän sen itse!
KAARINA: Vai tahdot väittää, että äitini ois ilman syytä…
AUNE (nostaa kasvonsa): Ebba rouva siis? (Kuin itsekseen). Niin, hän se sittenkin on syypää kaikkeen! (ääneen) Jos sellaista on äitis lausunut, niin on se erehdystä … veljesi ja minun suhde loppui alkuhunsa.
KAARINA:
Kun lopetettiin, niin se loppui kyllä.
Vaan nyt kun palaa hän, sa ymmärrät,
ett' ikävää ois tapaaminen hälle.
AUNE: Mihinkäs tästä sitten lähtisin ma nyt äkkiä ja yksinäni? Ei, jos kerran lähden, vien ma Gottschalkin.
KAARINA: Kun isä saapuu, niin hän laittaa häänne — ja sitten pois, niin sanoi juuri äiti.
AUNE:
Ja minne sitten?
KAARINA: Maalle jonnekin tai Tukholmaan … mut täältä pois ja kohta, nääs tuota teidän lemmenkuherrusta ei jaksa eikä viitsi kukaan kuulla!
(Ottaa ompeluksensa ja poistuu nopeasti vasemmalle).
AUNE (heittäytyy istumaan, peittää kasvonsa ja nyyhkii): Hän loukkaa maa … tahallaan … ja aina, kun suinkin voi … ja marskin lähdettyä, kun poistui täältä nuoret ritarit, hän käynyt on niin katkeraksi!… Ebba ei meitä siedä, mutta halveksii… ja Kaarina (paremmalla tuulella), no, hälle kateeks käy ja häntä harmittaa, kun Lindorm Bonde ei jäänyt tänne kauvemmaksi aikaa… (paussi) Mut onhan mulla rakas, rakas Gottschalk, hän on niin hyvä, hän … ja Maariana jos saamme häät, niin tahdon pois ma täältä.
(Gottschalk tulee. Aune rientää häntä vastaan ja heittäytyy hänen kaulaansa).
Ah, siinähän sä olet, rakas Gottschalk!
GOTTSCHALK FLEMING (lempeästi): No, mikäs sulla on, kun kyyneleissä on sinisilmäs… Olet itkenyt — ja miksi, Aune?
AUNE: Gottschalk, lupaathan, ett' oitis Maarialta viet mun pois, pois vaikka minne, vaikka Tukholmaankin — (Itku kurkussa). näät min' en kestä täällä enää, Gottschalk!
GOTTSCHALK FLEMING:
Vaan miksi itket?…
AUNE (riippuen kiinni Gottschalkissa):
Lupaatko sa, Gottschalk?
GOTTSCHALK FLEMING: Ka, lupaan, lupaan, mutta jotakin on täällä hankkehissa… Ebba rouva vast' äsken huovein kanssa linnan jätti ja suojat tääll' on kaikki mullin, mallin, kun kaikkialla siistitään… Jo kysyin, mut selvää vastaust' en saanut heiltä. Tääll' on siis jotain tapahtunut, mitä?
AUNE:
Kamariherra Fleming palaa kotiin.
GOTTSCHALK FLEMING (kylmästi):
Vai niin.
AUNE: Ja häntä vastaan Ebba rouva on lähtenyt —
GOTTSCHALK FLEMING (miettien):
Vai palaa Juhana?
Jo tänään?
AUNE:
Sit' en tiedä.
hän aikoo jäädä kai? … nyt ymmärrän, miks pois sa tahdot.
AUNE: Niin — ja Kaarina hän mua loukkaa, moittii käytöstäni ja (itku kurkussa) äsken sanoi…
GOTTSCHALK FLEMING:
Kaarinako myös?
AUNE (kuten äsken):
Hän sanoi, että … että … minä, Gottschalk —
GOTTSCHALK FLEMING:
No?
AUNE (kuten äsken):
— riipun sinussa kuin takkiainen!…
GOTTSCHALK FLEMING (hymyillen):
Kas, mehän toisiamme rakastamme —
AUNE (nopeasti): Mut se vain sopii maalaistallukoille, joill' onpi seuranansa pässit, lehmät — niin sanoi Kaarina, kun äsken lähti.
GOTTSCHALK FLEMING (vakavasti):
Häh? Pässit, lehmätkö?
AUNE (nyyhkien):
Niin sanoi hän —
GOTTSCHALK FLEMING (vakavasti): Sit' ei hän tarkoittanut. Tyynny, lapsi, ei meitä kauan enää kukaan loukkaa, nääs Maariana lupas isä häät, ja kun hän saapuu…
AUNE: Tiellä tullessaan on marski sairastunut!
GOTTSCHALK FLEMING:
Sairastunut?
Mut haavoittunut ei? Vai onko vaaraa?
AUNE:
On sekin mahdollista…
GOTTSCHALK FLEMING:
Eihän toki,
ei Aune, sit' et kai sa usko sentään?
(Tarttuen Aunea käteen).
Sit' uskoa et saa sä, kuuletkos?
AUNE (hämmästyen):
Mik' on sun, Gottschalk?…
GOTTSCHALK FLEMING (kävelee edestakaisin kiihoittuneena): Jos hän surman saa, mä olen syypää, Herra auttakoon!
AUNE:
Olethan suunniltas, sinäkö syypää?
GOTTSCHALK FLEMING: Niin, minä, Aune, sit' et tiedä sinä!… ei tiedä muutkaan … minä yksin vain ja noita-akka … mutta miss' on isäs?
AUNE:
Hän on kai luona Kurjen viestien…
GOTTSCHALK FLEMING:
Mun täytyy kohta päästä heidän luo.
(Rientää nopeasti vasemmalle).
AUNE (yksin): Hän salaa jotain multa … siitä asti, kun marski Fleming nuijasotaan läks, hän on niin kummallinen … säikähtää, kun sotaviestit saapuu… Taivas tietää, ett' on hän syytön … sillä väärin tehdä ei Gottschalk vois, jos kuinka tahtoiskin…
(Poistuu Gottschalkin jälkeen).
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee ens. palvelijan seuraamana): No, Mikko, montakohan nuijapäätä on vankitornissamme meillä jo?
ENS. PALVELIJA (miettii):
Niin, ylös ullakolle vietiin yksi…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ja kuka sitten?
ENS. PALVELIJA:
Herra Simo Slurck…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Häh! Simo Nurkka?
ENS. PALVELIJA: Kirjoissamme Slurck… hän tuotiin seitsemäntenä … ja tuonne taas kaksi alahalle … viides päivä…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ja heidän nimet?
ENS. PALVELIJA: Martti Vilpunpoika ja Tommola ja Eerik Markusson… mut ennestänsä meill' on kolmetoista ja (Iskee silmää). kuoppatornin vanki … Pentti Ponttu!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Häh, Pouttu kai?
ENS. PALVELIJA:
Mut kirjoissamme Ponttu.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Hm, hän on tärkeimpiä… Anolasta toi hänet tänne Aksel Kurki itse, nääs Warsovahan Sigismundin luo ois hänet Kurki tahtonut … mut siitä saa marski päättää, kunhan palajaa, — Siis kaikkiaan on heitä paljonko?
ENS. PALVELIJA; Kai neljäkolmatta, jos vänrikit ja huoviluopiotkin luetaan…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vai neljäkolmatta? No, sama se, mut tänään kuulustella tahdon heitä, jos lautakunnan saan.
ENS. PALVELIJA: Hm, vapaata ja jalosyntyistä on kaksi uutta.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Se riittää.
ENS. PALVELIJA: Göran Prijs ja Tönneson… mut sitten "viisaat"…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin —
ENS. PALVELIJA (iskee silmää): Ja "varovaiset" ja (yskäsee) "rehelliset miehet".
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin — ja heitä jos kaikkiaan on neljä … kumpiakin voi olla kaksi.
ENS. PALVELIJA: Kyllä ymmärrän… ja vouti pitää pöytäkirjaa vai —?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (miettii hetken, sitten päättävästi): Ei, Mikko, … siihen mull' on oma mies — käy, kutsu herra Gottschalk Fleming tänne!…
ENS. PALVELIJA (hymyellen viekkaasti):
Nyt vouti leikkiä kai laskee mulle?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tiuskaisten);
En, lempo vieköön, kutsu Gottschalk tänne!…
ENS. PALVELIJA: Hän ymmärtäiskö näitä asioita, kun hän on kirjamies?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ja siksi juuri hän tarvitseekin harjoitusta … mene ja kutsu tänne hän ja lautamiehet — ja anna käsky tuoda kaikki vangit!
ENS. PALVELIJA (viittaa ylös):
Myös ullakolta?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Tuokoot hänetkin!
ENS. PALVELIJA (viittaa alas):
Ja kuoppatornin vanki?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kärtyisästi):
Kaikki — mene!
(Ens. palvelija kumartaa ja menee oikealle.
Pentti Söyringinpoika kävelee mietteissään).
Siis lautamiehiks valmiit nyt on Prijs ja Tönneson … ja näille kummallekin tää olkoon "ensimmäinen oikeuspäivä!" Ja Gottschalk pitää pöytäkirjaa … hän on liiaks elänytkin kirjoissansa ja kammarissa … joutaa elämään myös hänkin kerran tutustua! (seisahtuu) Tässä nyt onkin hälle hiiden hauska juttu, kun seuraavast' on selko otettava:
1:o Kuink' on se mahdollista, että moukat voi asein nousta vastaan esivaltaa ja suurin laumoin kertyä ja kuinka on selvitettävä tää yhteishenki?
2:o Mik' oli heidän perustarkoitus:
vain huovit karkoittaa tai luultavammin
myös koko aatelisto hävittää
ja tulla Turkuun, marski vangiks' ottaa?
Sellainen tuuma vuosien on työ
ja edellyttää viisaan salaliiton.
3:o Keit' ovat yllyttäjät? Kaikki syy
täss' onko todellakin herttuan,
jok' aiettaan ja retkeänsä tänne
näin valmistaapi? Säädyt Arbogassa
taas olleet ko'olla onkin: yksimielin
on tehty päätös meidät kukistaa.
(Kävelee ja seisahtuu karttaa katsomaan). Mut mitä uutta tietää sitten se, kun prinssi Kustaa, joka Preussinmaalle on Thorniin asettunut, pyrkii maahan tai aikoo Venäjälle tsaarin luo; täss' onko aie Suomi irroittaa ja nostaa prinssi täällä hallitukseen ja avuks pyytää Boris Godunow? Vai mikä piru heill' on mieless' ollut? Näät pelkästänsä linnaleirin vuoksi ei ole moukat nousseet, sen ma tiedän. Jos marski tahtoo, juttu uusitaan — mut pöytäkirjaan jälkimaailmalle ma tahdon vankiemme tunnustukset! (Gottschalk Fleming tulee vasemmalta). Kas, siinähän sä oletkin jo, Gottschalk.
GOTTSCHALK FLEMING:
Sa mua kutsuit, appi!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Käyhän tänne, mull' oisi sulle tänään muuta työtä kuin rakkausjuttuja…
GOTTSCHALK FLEMING:
No?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vaihteheksi sa tällä kertaa saisit oikeusjutun ja sangen hauskan vielä … nuijavangit ma kutsuin tänne, e'essä lautamiesten ma koitan saada tunnustukset siitä, mitk' ovat olleet heidän syyt ja aikeet — sa, Gottschalk, pidät pöytäkirjaa tästä.
GOTTSCHALK FLEMING:
En tiedä, tokko ymmärtänen —
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Aika on elämään jo sunkin tutustua ja asioihin valtakunnan… Näätkös, jos Tukholmaan sun marski tahtoo, niin hän valtakunnan tehtäviin sun aikoo.
GOTTSCHALK FLEMING:
Ma luulen, ett'en pysty niihin, appi.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Sen saamme nähdä … muut' ei tarviskaan kun ymmärrät sä, minkä näät ja kuulet ja tiedot annat… Tämä nuijasota on siihen oiva koulu: aikakirjat niin harvoin tietää, että rahvas itse ois noussut kapinaan.
GOTTSCHALK FLEMING: Niin, se on totta, mut taalalaiset Kustaa Vaasan aikaan —
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin kyliä, niin, mut Suomen aikakirjat ei tunne tapaust', että koko kansa — —
(Lautamiehet, luvultaan kuusi, ynnä ens. ja toinen palvelija tulevat oikealta).
vaan siinähän on meidän lautamiehet ja uskotut ja viisaat, varovaiset! Te Prijs ja Tönneson jos käytte tänne — hoi, Mikko, penkit jalosyntyisille (Palvelijat rientävät vetämään penkkejä seinän viereltä). ja mulle pöytä tuolta … herra Gottschalk saa tuosta nahkatuolin, — joutuun, Mikko!
(Palvelijat täyttävät käskyt. Kaikki istuvat paikoilleen, Pentti Juusten pöydän ääressä olevaan nojatuoliin, Gottschalk häntä vastapäätä ja lautamiehet vasemmalle).
Niin, nyt kun meillä tiedot verekset on tämän kauhun sodan päätöksestä — sen lienette jo kuulleet, lautamiehet? (Nämä myöntävät). ja nyt kun Ilkka rikoskumppaleineen on saanut kuolemansa hirsipuussa… niin, hyvät herrat, nähkääs semmoinen on ollut käsky marski Flemingin!… Vaan nyt kun sota lopun saanut on, voi alkaa kuulustelu sodan syistä. Ei tosin valtaa oikeus-istuimen, niin, sit' ei ole meillä, mutta täällä on vankiemme joukoss' suurimmat pääyllyttäjät Pouttu, Vilpunpoika ja pari rikollista pappihurttaa… Ja siksi, herrat jalosyntyiset ja viisahat ja … (Melua oikealta). mutta, Mikko hoi, käy katso, ketkä siellä elämöi! (Ens. palvelija menee). Meill' on siis tässä uusi merkkijuttu ja tyyneesti on harkittava kaikki.
ENS. PALVELIJA (palajaa): Se vanki ullakolta … kirkkoherra… ei ketään tottele, vaan vastaan potkii ja hiilihangoin pieksää vartijoita…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Jos pappi potkii, eihän purre sentään, tuo sisään vanki, vaikka väkisin!
ENS. PALVELIJA: Hänt' eivät huoneestaan saa vartijat, hän vasta lauvantaina tulla lupaa — se toinen pappi, Eerik Markusson, taas huutaa, että tuomariksi hälle ei kelpaa vouti Juusten…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Vai ei kelpaa?
Tuo sisään vangit … myöskin pastori —
(Lautamiehille).
lain-alainen on hän kuin kaikki muutkin!
(Ens. palvelija menee).
Kas, siinä näätte, herrat lautamiehet,
ai, mikä sisu Herran miehelläkin!
Lain eessä sentään kaikk' on yhtäläiset…
(Samassa tulee joukko vankeja, etunenässä vartijan lykkäämänä laiha, harmaahapsinen, villiytyneen näköinen pappi, sitten Pouttu vanhentuneena, kädet eteen sidottuina, useilla, kuten Tommolalla ja Vilpunpojalla kädet taakse sidottuina; lopuksi muutamia huovivartijoita).
PAPPI (tullessaan vartijan lykkäämänä, huutaa): Mun tuomariks ei kelpaa vouti Juusten ja hänen uskottunsa…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (äkäisesti):
Vaiti, pappi!
PAPPI (huutaen):
Mun Herrani on Kristus…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (lautamiehille):
Hän on hullu!
PAPPI (kuten äsken): Hän yksin tuomitkoon mun erhetykset, hän, joka kärsi täällä toisten vuoksi… vaan teidän valtanne on perkeleeltä!…
POUTTU: Ma myöskin kieltäyn tässä vastaamasta, jos olen syypää, päättää kuningas; mut armo-kirjat meille herttualta…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (äkkiä väliin ehättäen):
Joit' et sa lukeakaan itse tainnut!…
POUTTU:
En tainnut silloin, mutta taidan nyt..,
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (nauraen lautamiehille): Te kuuletteko: kolme kuuta tuskin hän istunut on kuoppatornissamme, niin väittää oppineensa lukemaan! (nautaa) No, hyvä, sangen hyvä!… (Gottschalkille). Pöytäkirjaan siis merkittäköön, että vanki Pouttu täss' syyttää yllyttäjäks ruhtinasta.
POUTTU: Ma sanon niinkuin pastorikin tässä: mun tuomariks ei kelpaa vouti Juusten!
MUUT VANGIT (yhtä aikaa):
Niin, tuomariks ei kelpaa vouti Juusten!
(Levottomuutta lautamiehissä).
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kiihtyen): Häh, juuri teille, koppi-istujille on vouti Juusten tuomari…
PAPPI: Ei mulle, mun tuomari on Kristus taivahassa!…
(Melua oikealta).
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vait, sinä hullu … teille nuijapäille on Herrallakin valmis helvetti… ja siell' on teidän paikka … mutta siellä on teillä tuomarina…
(Ovi oikealla lyödään auki ja sisään astuu):
HOVIPOIKA (ilmoittaen):
Marski Fleming!
(Vangit peräytyvät perälle, Juusten, lautamiehet ja Gottschalk nousevat ylös; aseiden ja kannusten helinää rappusissa, kaksi aseellista huovia sisään, sitten Knut Kurjen ja Pietari Juustenin tukemana marski Fleming sota-asussa. Huomatessaan isänsä horjuvan rientää):
GOTTSCHALK FLEMING (marskia vastaan):
Sa olet haavoittunut, isä?
KLAUS FLEMING (ponnistaen itseänsä ja irtautuen Kurjesta sekä Juustenista): Ei hätää, vain pieni kohtaus … menee ohi kyllä, kun levähdän … on taival ollut pitkä… ja kiiruhtaa ma tahdoin teidän luo!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaen); Kuink' oomme teitä varronneetkin, marski! Nyt puolest' alamaisten kaikkien ma lausun ilon siitä, että jälleen te täällä ootte…
KLAUS FLEMING; Kiitos, vouti Juusten; niin, nyt on matka tehty, tuima reissu. (Yrittää istua nojatuoliin, vaan katsahtaa samassa ympärilleen). Vaan mikäs messu teillä tääll' on ollut? Mun tulojuhlaan tyrmästäkö vangit sa olet kutsuttanut, Juusten?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hiljempaa marskille): Anteeks, mut uudet lautamiehet harjoitusta on vailla olleet … siksi kuulustella ma tahdoin vankejamme sodan syistä.
KLAUS FLEMING (tehden kädenliikkeen): Vai niin … mut riittää täksi kertaa, Juusten, ja voihan jatkaa … vaikka huomenna. Hyvästi, lautamiehet … vangit kaikki pois tyrmähänsä täältä saattakaa; ma tahdon rauhaa!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (antaa merkin vartijoille):
Vangit tyrmään siis!
(Vartijat häätävät ulos vankeja. Viimeisiksi jäävät kuitenkin
pappi ja Pouttu, joista edellinen vartijan häätämisestä
huolimatta lähenee marskia).
PAPPI:
Olette sangen sairas, marski Fleming!
KLAUS FLEMING (katsahtaen häneen):
Ken olet sinä?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (marskille): Rautalammen pappi, se, joka Padasjoella vangittiin, puol'-hullu mies…
PAPPI (tulee lähemmäs): Mut puhdas opiltansa, mies punakirjan, saman rituaalin kuin meidän armollinen majesteetti! Te ootte sairas, marski, sangen sairas ja jos vain sallitte, niin sakramentit jaan teille tässä vanhan tavan jälkeen!
KLAUS FLEMING (voudille): Vie hiiteen pappi punakirjoinensa, jok' esivaltaa vastaan noussut on!… (Papille) Ma pidän rituaalit niinkuin tahdon… ja sakramenteistasi happamista en anna vanhaa saapasvartta!
PAPPI (johon Pietari Juusten huovien kanssa samassa tarttuu kiinni): Vai niin, vai kiroat sa pyhät kirkonmenot: mut muista, marski, torvet tuomion sun korvissasi kohta soi ja sulla on silloin eessäs ilmestyksen näyt — ja kirkon kirous!
KLAUS FLEMING:
Viekää pois tuo hullu!
(Pappi viedään pois).
POUTTU (jota myöskin ruvetaan häätämään): Tuo on siis marski! (Ääneen nöyrästi). Anteeks, marski Fleming, ma olen Pouttu, kuoppatornin vanki, ja tietää tahtoisin: miss' ovat nyt mun kumppalini?…
KLAUS FLEMING (ankarasti):
Hirsipuussa!
POUTTU:
Vai niin;
(Lähenee marskia).
mut sit' en usko.
KLAUS FLEMING:
Häh? et usko?
POUTTU:
En.
KLAUS FLEMING (naurahtaen): Kas, sepä hauska ukko! … kaikkein nähden ma heidän ruumiit maasta kaivatin ja teiliin panna annoin … neljään osaan he hakattiin ja seipään nenään päät, … kuin laki kuuluu kansan nostajille; sen näin ma itse niinkuin herrat tässä!
PIETARI JUUSTEN ja KNUT KURKI: Niin, siellä kirkonmäellä riippuvat he hirsipuussa!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (päätänsä puistellen):
Taivas varjelkoon!
POUTTU: Mut ruumiina on kaikki yhtäläiset — ja sit' ei sallinut ois herttu Kaarle!
(Vartijat vievät Poutunkin; huoneeseen jäävät marski, Kurki, molemmat Juustenit ja Gottschalk).
KLAUS FLEMING (nauraa vastahakoisesti): Sep' oli lysti ukko … tyrmävangiks kun säästyi hän .. niin siellä päähän hälle on noussut moisiakin hourehia!
GOTTSCHALK FLEMING (säikähtäneenä):
Siis kaikki hirtettiin?
KLAUS FLEMING (jäykästi):
Se oli pakko.
(Äänettömyys).
Mut miss' on Ebba rouva?
(Kuin itsekseen).
Ennen aina
ol' ensimmäisnä vastassani hän.
GOTTSCHALK FLEMING: Niin, Ebba rouva huovein kanssa juuri läks äsken vastaan veli Juhanaa.
KLAUS FLEMING (ikäänkuin ei olisi kuullut oikein):
Läks ketä vastaan?
GOTTSCHALK FLEMING:
Veli Juhanaa…
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (ehättäen selittämään): Niin, nuori Fleming kautta Danzigin on Suomeen saapunut…
KLAUS FLEMING:
Vai on hän tullut!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut laiva jäätyi hältä saaristoon ja itse sairastui hän kuumetautiin… sen vuoksi vastaan läksi Ebba rouva… mut pian kumpikin kai täällä on!
GOTTSCHALK FLEMING:
Häll' onkin linnan parhaat orhit, isä!
KLAUS FLEMING: Vai niin on asiat … no, varrotkaamme… (Itsekseen). mut mua vaivaa pahat aavistukset — (Ääneen Pentti Juustenille). Kai sentään, Juusten, tarpeellista lie mun tulostani viesti heille laittaa… mut heti kohta … ratsain … hiirakolla!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaen): Ma miehen varman siihen valitsen, Mut matkan jälkeen rauhaa kaipaa marski, (Katselee vuodetta). on vuode tehtynä ja Bertil Galle saa tulla tänne … tai jos sallitte, ma itse autan päältä haarniskan.
KLAUS FLEMING:
Sen tehköön Pekka…
GOTTSCHALK FLEMING:
Taikka minä, isä?
KLAUS FLEMING: No, vaikka sinä, Gottschalk… Mutta Juusten, sa saata Laukon herra vierassuojaan…
KNUT KURKI: Mut marski sairas on … jos jotain sattuis, ma läsnä mielelläni oisin siksi!
KLAUS FLEMING (ponnistaen): Ei hätää, Laukon herra, vielä kotvan me kiusoitamme herttuaa ja ryssää, kun kuninkaalle säilytämme maan — (Nauraa väkinäisesti). ja Käkisalmea saa vuottaa ryssä, näät sit' ei jätä Viikin vapaaherra ja rautamarski Fleming, Noki-Klaus!
KNUT KURKI (kumartaen): Kai ryssä suostuu vielä vartomaan… siis poistua mun sallii marski?
KLAUS FLEMING: Menkää, vaan linnaan jääkää sentään toistaiseksi.
KNUT KURKI:
Jumalan rauhaa, marski, huomiseksi!
(Menee Pentti Juustenin kanssa).
KLAUS FLEMING:
Ja sinä, Pekka?
PIETARI JUUSTEN:
Varron käskyjänne!
KLAUS FLEMING: Tuo iltajuomani … tai tuokoon Mikko, niin pääset lepoon … sitä tarvis lie?
PIETARI JUUSTEN: Jos saisin nähdä marskin levähtävän, niin kolme vuorokautta valvoisin!
KLAUS FLEMING:
Hm … entäs Kaarina?
PIETARI JUUSTEN:
Ma kutsun neidin.
(Pois).
KLAUS FLEMING: Tuo kunnon poika!… Vai on Ebba poissa?… no, Gottschalk, autas vanhaa isääs, että saan päältäni ma haarsniskan ja miekan…
(Gottschalk rientää luo, marski yrittää nousemaan, mutta
vie samassa kätensä rinnalleen ja voihkaisee).
Kas, pirun noitaa … tuohon samaan paikkaan se aina vihlaisee kuin veitsen isku.
GOTTSCHALK FLEMING (auttaessaan marskin päältä):
Jos on se ehkä hengenvaarallista!
KLAUS FLEMING: Äh, sit' on usko … nyt se ohi onkin… niin, Kaarina?…
PIETARI JUUSTEN (tuo pikarin, jonka asettaa pöydälle):
On kohta täällä, marski!
KLAUS FLEMING: Saat mennä, Juusten! (Juusten pois). Entäs sinä, Gottschalk? nyt on jo ilta … lienee myöhäkin, ma itse lepoon tahdon matkan jälkeen, sa levähtää voit vieruskammiossa, niin kutsun tarvittaissa … miss' on kello? (Katselee ympärilleen). Kas, senkin vieneet…
AUNE (tulee ja rientää suoraan marskin luo): Isä puhui totta… ett' on jo tullut marski…
KLAUS FLEMING (jonka eteen Aune on polvistunut): Rakas lapsi, sa olet kai jo ikävöinyt meitä… Nyt saatte kohta häitä viettää, lapset, ja komeasti takaa marski Fleming…
AUNE ja GOTTSCHALK FLEMING (yht'aikaa):
Oi kiitos, isä kulta!
KLAUS FLEMING (pyyhkien hiansuulla silmiänsä): Isä-kulta?! Kas, sitä noitaa … silmää karvastaa vain yhä vielä … ei, mun maata täytyy… (Aune ja Gottschalk nousevat ylös). ja menkää tekin, lapset… Gottschalk maatkoon siis vasemmalla … jos ois tarvis häntä.
KAARINA (juosten vasemmalta):
Se on siis totta, ett' on isä tullut?
KLAUS FLEMING (hyväillen häntä): On, tyttöseni … täällä ollaan taas… kai oletkin jo meitä ikävöinyt?
KAARINA:
Niin, — ja jos? Vaan tervehän sa olet!
KLAUS FLEMING (teeskennellen):
Ka, terve, terve!
KAARINA: Vaikka Juusten äsken sun hengensairaaks tiesi!… Juoruinensa hän joskus meitä vallan säikähyttää. Siks en ma uskonutkaan … mutta Gottschalk kai kertoi Juhanasta? Äidin kanssa hän pian täällä on … mut (Hiljaa marskille). silloin täytyy kai Aunen pois … he häitä vartovat… ne toimittaa kai isä kohta heille?
KLAUS FLEMING (yhä ponnistaen peittääksensä heikkouttaan):
Niin, huomenna…
KAARINA: Tai jälkeen Maarian… sen luvan on he saaneet sulta, isä…
KLAUS FLEMING:
Ja sen ma pidän!
(Käännähtäen).
Gottschalk. Maariana
siis saatte häänne…
AUNE:
Meill' on aikaa kyllä…
GOTTSCHALK FLEMING:
Niin, meill' on kyllä aikaa…
(Tulevat lähemmäs).
Kaarina,
Me liiaks ehkä isää väsytämme…
hän halaa lepoon pitkän matkan jälkeen!
KAARINA:
Se on siis lopussa tuo nuijasota!
Jumalan kiitos … koht' on kevät taas
ja täällä alkaa sitten toinen leikki…
Mut todellako lepoon tahdot, isä?
KLAUS FLEMING: Niin, levähtää kun hetken saan ma vain, niin sitten puhellaan … ja Ebbakin jo siksi saapunee … hyvästi, lapset!
(Suutelee Kaarinaa otsalle; Aune ja Kaarina pois).
GOTTSCHALK FLEMING (palaa verkalleen ovelta takaisin):
Siis sota loppunut on kaikkialla!
KLAUS FLEMING (varmasti):
On … kaikkialla…
GOTTSCHALK FLEMING: Eikä kansa enää voi nousta aseisiin?
KLAUS FLEMING: Ei tahdokaan — ja myöntäneet on itse meille, että he toimineet on toisten viettelystä ja yllykkeestä perkeleen…
GOTTSCHALK FLEMING: Ja töistään on kuolleet hirsipuussa päälliköt!
KLAUS FLEMING: Viis heistä hirtti vouti Melkerson, kun liian myöhään saapui armoitus…
GOTTSCHALK FLEMING:
Siis Ilkka myöskin?
KLAUS FLEMING:
Ensimmäisnä Ilkka.
GOTTSCHALK FLEMING (ahdistuksella):
Hän sentään oikeuttansa puolsi vain?
KLAUS FLEMING:
Mut nosti kansan vastaan esivaltaa!
(Katsoen tutkivasti Gottschalkiin).
Ja syksyllä kun pakoon pääs hän täältä,
tuon velhon luota — —
GOTTSCHALK FLEMING (äkkiä):
Pakoon! Ilkkako?
KLAUS FLEMING (kuten äsken): Niin, hänet piiloittanut mökkihinsä se lempo oli, kertoi Juusten mulle; mut huoviroistoistani joku petti — sa ehkä muistat: veljes Juhana kai oli silloin heitä johtamassa?
GOTTSCHALK FLEMING:
Niin oli, isä.
KLAUS FLEMING: Nyt kun palaa hän, niin tutkittakoon sitten tääkin seikka; näät jos ma silloin hänet kiinni sain, ois tuskin syttynytkään nuijasota.
GOTTSCHALK FLEMING:
Siis kaikk' on Ilkan syy?
KLAUS FLEMING: Niin, ilman häntä ei toiset nousseet oisi… Tuhansilta ois henki säästynyt, jos Ilkka saatiin… Siks häntä kaikkialta etsittiin.
GOTTSCHALK FLEMING (syöksee polvilleen marskin eteen):
Suo anteeks, isä, kaikki syy on mun!
KLAUS FLEMING:
Häh, mitä tarkoitat sa?
GOTTSCHALK FLEMING: Jaakko Ilkan ma silloin velhon luota pelastin.
KLAUS FLEMING:
Sinäkö, Gottschalk? Se on mahdotonta…
GOTTSCHALK FLEMING: Ma riensin Juhanan ja huovein jälkeen, ma heidät noidan luona tavoitin ja Juhana kun mökkiin syöstä aikoi, ma estin häntä … syöksin itse sinne ja tuvan tyhjäks heille valhettelin…
KLAUS FLEMING:
Siis oli Ilkka siellä?
GOTTSCHALK FLEMING (hiljaa): Oli, isä… ja kumppalinsa Kontsas … lauteen alla.
(Äänettömyys).
KLAUS FLEMING:
Ja miks sa valhettelit?
GOTTSCHALK FLEMING (hiljaa):
Kansan vuoksi.
(Äänettömyys).
KLAUS FLEMING: Vai niin … mut isääs silloin muistanut et enempää kuin itse esivaltaa?
GOTTSCHALK FLEMING (on vaiti).
KLAUS FLEMING: Juhana veljes noin ei oisi tehnyt, mut äitis oli kansanlapsi … nouse (Gottschalk nousee). ja mene Aunen luokse … häitten jälkeen te saatte maalle muuttaa … Tukholmaan ei ole tarvis … hyvää yötä, Gottschalk!
(Gottschalk tarttuu marskia kädestä, kumartaa ja poistuu vasemmalle, Fleming kävelee pari kertaa edes takaisin, juo pikarista ja istahtaa jälleen nojatuoliin).
Hm, poikani siis heidän puolellansa jo siitä lähtein! … mutta Juhana on sentään toista verta… Warsovassa ei olla kansan mieltä … kuninkaalle on annettava tieto retkestämme.
(Ottaa kynän pöydältä, yrittää kirjoittamaan, vaan antaa herpoutuneena kätensä laskeutua alas).
Kuink' olen heikoks käynyt: hanhen sulka ei pysy enää kä'essä Flemingin!… No, puolestamme kirjoittakoon Kurki jo huomenna … mun levon tarvis on. (Vaipuu hetkeksi nojatuoliin). Mut lepoa en myöskään saa ja silmät jos ummistankin, alkaa hourenäyt (Ikkunassa perällä näkyvät noita ja Pentti Ilkka). ja kauhuillansa nostaa kylmän hien… Tuo hullu pappi sakramentteinensa hän tiesi kaikki … tiesi saatana kuink' on mun laita!… Santavuoren näyt ei rauhaa suo ja — Jaakko Ilkka roisto hän mulle kummittelee kuoltuaankin.
(Ilkan haamu ilmestyy ikkunaan semmoisena kuin 2:n näytöksen I:ssä kuvaelmassa ja vartijain pitelemänä).
Siin' on hän taas, se lempo! (Hyppää tuolistaan). väisty saata… tai kautta taivaan — (Tavoittelee miekkaansa). … oikeusko sulla ja mulla väärin? näätkös, Juusten, tuossa hän nousee helvetistä … haudastansa se kalman ruoka … jonka vuoksi tuonoin mun petti poikani … ja tehdä aikoi mun pyöveliksi oman isänmaani! Sinäkö kuolit vuoksi sorrettujen ja sull' on oikeus, huudat? Mikä oikeus, sinähän nousit vastaan kuningasta ja mua, joka nostaa maani tahdoin vain toisten arvoon … juuri kansan vuoksi ma olen taistellut… Jos Gottschalk kieltää… hän onkin äpäröitä … poikani Juhana yht' on mieltä … vanhaa isää hän toki kannattaa … (Astuu näkyä kohti varmasti). mull' on oikeus, on, sen uskon tuomiolle tullessani! (Näky katoaa). Kas, väistyipäs se … (Nauraa). täytyi, täytyi, kun näki, ett'en epäillyt… Ma uskon mun työni oikeaksi … moukkain valta ei kannattaa voi valtakuntaa, ei, sit' ei se tehdä voi, mut ruorimies hän olkoon varma töissään, tehtävissään, niin sanoi vanha Kustaa kuningas, kun palas Taalain maalta… (Kustaa Vaasan haamu ilmestyy). On kuin tuossa nyt hänet sellaisena näkisin! Sun työs ma täällä tehdä aioin, Kustaa. (Haamu puistaa päätänsä). Vai et sa usko? Mutta kautta taivaan ja harmaan pääni, totta tehnyt ma oisin haavehista Juhanan; (Haamu puistaa päätään) min' oisin tehnyt sen … ja oisin voinut ja voin sen vieläkin … niin, sen ma teen! (Haamu katoaa), (hiljaa) Hän uskoi sen … mut miss' on Ebba? Ebba! hän sytti aattehen, niin, hän sen keksi, ett' on tää maa kuin luotu Flemingeille ja meille kuuluva on Suomen kruunu. Kuningas-aatos … mutta synnillinen… se oishan työtä valapattoisen… (Sigismundin haamu ilmestyy, kaksi sormea ylhäällä). Siin' on hän … kuninkaani … Sigismund… ja valan sormet kohti taivaan kantta; mut väisty tieltä, heikko kirkon orja, vain heikot korkeutta kurkistelkoon — on maasta kotoisin mun valtakunta ja vallan uskallan ma itse ottaa — on lyöty nuijapäät ja Suomen kansa mun eessä nöyristyy se … vaan ei sun — pois tieltä pappein narri, "rex crastinus"… kun saapuu joukkoinensa Noki-Klaus! (Sigismund katoaa, vaan samassa ilmestyy herttua Kaarle aseissa). Vai astut tielle sinä vallan-ahnas ja suurisuinen moukkain kuningas? Ei vielä kruunu päässä, herttu Kaarle, ei vielä kruunu päässä … tässä maassa sun vallanahneutes ma hillitsen; kuin kukonpoi'at löin ma nuijapäät ja nyt on sinun vuoros … tulla saatkin ja kautta helvetin ja miekkani, ma viskaan niskoiltani kaikki, kaikki, sen teen ma, kuuletkos, en pelkää teitä ja sinun uhallaskin Suomen kruunun, ma lasken päähän Johan Flemingin!
(Nuori Fleming puolalaisen kamariherran puvussa näkyy polvistuvana herttuan edessä; pyöveli punaisessa viitassaan seisoo vasemmalla kirves kohoitettuna).
Haa, ken on eessäs siinä, herttu Kaarle, ken on tuo nuorukainen polvillansa… häh, Juhanako? Johan Flemingkö on polvillansa herttu Kaarlen eessä! Pois siitä arvoton … seis pyöveli — hän lyö … oi taivas … ei, hän empii sentään… hän kuulee huudot vanhan harmaapään… Taas nousee miekka … tappaa aikovatko he nuoren syyttömän?… Nyt lankes säilä… Jumala taivaan … armos hälle suo — haa … rintaan pisti, maahan, maahan tuolla viimeinen Fleming kaatui — mestattuna! Vanhurskas taivas … nyt on aika siis myös tullut marskillekin… Ebba, Ebba ja Kaarina ja kaikki … tulkaa … tulkaa Juhana joudu … Juhana, Juhana!
(Marski on viimeisen puheen aikana horjunut vuodetta kohti, johon korahtaen vaipuu. Siivitetyt enkelit korjaavat Juhana Flemingin, jäljelle jää Kaarle herttua ja pieni prinssi Kustaa Aadolf, molemmilla kruunut päässä, kunnes hetken kuluttua katoavat. Paussi. Sen jälkeen avautuu oikeanpuolinen sivu-ovi ja päänsä pistää varovaisesti esiin):
NOITA: Nyt kaikk' on hiljaa … marski nukkuu varmaan! (Tulee vuoteen luo, katselee, palaa ovelle). Nyt voit sa tulla, Pentti … (Pentti Ilkka ilmestyy ovelle). vuotehella tuoll' lepää Noki-Klaus, jok' isäs hirtti!
PENTTI ILKKA:
Se onko varmaa?
NOITA:
Katso itse.
PENTTI ILKKA (tulee vuoteelle):
On,
se on hän, marski itse tällä kertaa.
Nyt ei hän vältä enää kostoansa.
NOITA: Ma varron tuolla ulkoisalla, Pentti, ja vahdin rappusissa…
PENTTI ILKKA:
Tee se, noita!
(Noita pois. Pentti seisoo hetken yksin, käsi puukon kahvassa).
NOITA (kurkistaa uudelleen ovesta):
Mut nukkuvaan sä ällös käsin käy!
PENTTI ILKKA: Pois, velho-akka! (Noita pois). Hän on oikeassa, ei toki nukkuvaista! Herätköön siis marski Fleming, mutta kuollaksensa! (Lyö sängyn verhon syrjään, katselee). Vaan hän ei liikahda … (Kumartaa veitsi kädessä hänen ylitsensä). ei hengitä… niin, hän ei hengitä!… Voi taivaan luoja… hän … hän on … kuollut. (Ravistaa uudelleen). marski Fleming kuollut, ja minä kostaa aioin vainajalle! Mun veitsen kärjess' ei siis kosto ollut… Jumala taivaan tuominnut on tässä!
NOITA (ovella):
No?
PENTTI ILKKA:
Hän on kuollut!
NOITA:
Marski Fleming kuollut?
PENTTI ILKKA:
Niin, täss' ei sijaa enää koston työlle:
Jumala taivaan täss' on tuominnut!
NOITA:
Jumala taivaan taikka — marski itse!
(Juoksevat oikealle. Huutoja ulkoa: marski Fleming on kuollut!
Melua ja hälinää. Kuuluu nuoren Juhanan ääni linnan käytävästä,
kohta temmataan ovi auki ja sisään syöksee).
JUHANA FLEMING (juosten isänsä vuoteelle);
Ei toki vielä lie hän kuollut!
(Tarttuu isänsä käteen).
On…
hän on jo kuollut, liian, liian myöhään!
(Heittäytyy nyyhkien isänsä vuoteen yli. Pihalla
alkavat kirkon kellot soida).
EBBA FLEMING (kiiruhtaen vuoteelle):
Siis ehti meitä ennen marski Fleming!
(Polvistuu vuoteen ääreen. Sivulta huutoja ja sitten Kaarina,
Gottschalk, Aune, Pentti ja Pietari Juusten, Kurki y.m.
laskeutuen kaikki polvillensa, niin että polvistuneiden
joukko ulottuu yli näyttämön. Kirkon kellot soivat. Juuri
ennen esiripun laskemista, astuu sisään mustapukuinen, kalpea):
DANIEL HJORT (ilmoittaen pilkallisella riemulla):
Merellä näkyy herttu Kaarlen laivat!
(Esirippu alas).
End of Project Gutenberg's Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming, by Kasimir Leino