PIETARI JUUSTEN: Ja sua, Aune, nuori Stiernkors on kauvan etsinyt…

AUNE: Vai Stiernkors?… hän varrotkoon!

PIETARI JUUSTEN: Niin, juhlan soihtutanssi on kohta tanssittava täällä teidän, niin käskee Ebba rouva.

AUNE (ynseästi):
                        Ebba rouva?!

PIETARI JUUSTEN: Niin … ja marski. Vanhan tavan jälkeen se tässä suojass' aina tanssitaan — on siksi tilaa täällä raivattava mun kanssa lakeijain; siis anteeks, serkku, mut semmoinen on mulla päiväkäsky.

AUNE (kuten äsken)?
Vai tilaa raivattava? … toimi siis,
ma väistyn täältä (niiaten) vallan mielelläni!
Siis lähdemme (tarttuu häntä käsivarteen)…

GOTTSCHALK FLEMING (naivisti):
              Mut min' en ymmärrä…

AUNE (varmasti):
Mut minä ymmärrän … ja siin' on kylläks,
    (Mennessään).
ja Tukholmaan he meitä eivät saa!

(Poistuvat vasemmalle).

PIETARI JUUSTEN (nauraen): Kas, orpanaa kuin on hän tuittupäinen ja kuohuksissaan! No, näin häitten e'ellä on naisten mieli aina kummallinen. On päiväkäsky täytettävä mun, ei auta ajatella sotamiehen. Siis toimeen, Juusten, tilaa tulokkaille ja ylhäisille soihtutanssijoille! (ovella) Hoi, lakeijat, teill' onko korvat auki? Tääll' oisi raivattava tilaa meidän. (Neljä palvelijaa tulee vasemmalta). Nuo penkit seinäin viereen siirtäkää ja tuolit siistiks tehkää ylhäisille. (Joku palvelijoista naurahtaa). Häh? Mitä naurat siellä? Nojatuoli on itse marskin … toiset vanhimpain on aatelisten … mutta verhopenkit saa istuakseen … hm, tai nukkuakseen taas nuoremmat ja vasta-aateloidut.

(Palvelijat ryhtyvät hymyillen työhön. Juusten istahtaa rappusille ja jatkaa leikillisesti).

Tuo pitkä penkki on kai setää varten, nyt hänkin näätte kuuluu aateliin! Mut minä tyytyä saan puuhun kuivaan ja istun rappusille … tähän näin. Näin meitä luokitetaan arvon jälkeen ja milloin nostetaan … tai lasketaan. (Palvelijat tirskuvat). Se naurattaa, mut niin se on … ma tässä vain varron koroitusta luutnantiksi! Mut piru tietää, kuinka senkin käy, kun yhä rauhaa kestää? Papit vain, nuo mustahännät täällä mellastavat ja pastorista piispaks nousta voivat, kun täällä hallitsee Ericus piispa ja omat lampahansa suojelee. Mut tässä muistan … eilen torven kuulin ja julistajan ratsahin ma näin, jok' kansan kutsui kirkon sakaristoon. Siell' on siis kokous ollut tänään, häh?

ENS. PALVELIJA:
On, vänrikki, ja kokous myrskyinen.

PIETARI JUUSTEN:
Kas, sen ma uskon; kun sen marski johtaa,
niin on se aina hauska myrskynpuuska.
Se päättyi kai jo keskipäivän aikaan?

ENS. PALVELIJA:
Me silloin marskin kanssa palattiin.

PIETARI JUUSTEN:
Ja läsnä oli itse piispa myöskin?

ENS. PALVELIJA: Niin oli, piispa, papit, aateli ja huone täysi Turun porvareita ja kansaa kaikenlaista pakaten.

PIETARI JUUSTEN (ojentaikse mukavaan asentoon):
Kun pappeja lie ollut, silloin marski
on aina kuulijoita naurattanut.
No, niitä tahtoo meistä majesteetti?

ENS. PALVELIJA: Sai nuhteet piispa ensin marskiltamme, kun Turun tuomiokirkon vanhat taulut Ol' irti ottanut .. ja pyhät ristit pois heitättänyt rengeillään…

PIETARI JUUSTEN: Ohoh, vai ristinkin? Mut risti, lempo soi, ja taulut myös … ne kuulunee kai kirkkoon?

ENS. PALVELIJA: Ja kellonsoitot, kirkon kynttilät on ajaks messun lakkauttanut piispa ja poistattanut pappein valkokaaput — nää kaikki jälleen tahtoo kuningas.

PIETARI JUUSTEN:
Niin, hän on hurskas meidän Sigismund
ja marski Fleming noutaa hänen mieltä.
Mut entäs rahvas?

ENS. PALVELIJA: Rahvas yhtyi marskiin ja vaati kaikki vanhan tavan jälkeen.

PIETARI JUUSTEN (nauraen): Kai lie se vanha tapa paras sentään — mut piispa parka kiikkiin joutui siis?

ENS. PALVELIJA: Niin näytti joutuvan, mut tointui kohta, kun Sigismundin kirjeen vääräks väitti se nuori Fleming, Louhisaaren herra.

PIETARI JUUSTEN:
Vai vääräks väitti … marskin käännöksen?

ENS. PALVELIJA:
Niin väitti, niin, ja pyys sen kopioida…

PIETARI JUUSTEN:
Kas, heikkouskoista … vai kopioida?

ENS. PALVELIJA: Niin, mutta siihen suostunut ei marski, vaan tyynnä taskuun pisti kirjoituksen.

PIETARI JUUSTEN:
Vai taskuun kirjoituksen … entäs sitten?

ENS. PALVELIJA: No, sitten naurettiin … mut tuiman kiistan sai hauskimmaksi herra Kaskisten, jok' käytöksestä marskin yltyi vain ja vaati siitä häntä vastuusehen, ett' yli kirkon muurin linnan huovit kaks pappia ol' eilen heittäneet.

PIETARI JUUSTEN (nauruun purskahtaen):
Vai papit muurin yli heitettiin!

ENS. PALVELIJA:
Niin, yli kirkonmuurin … tielle sinne!

PIETARI JUUSTEN:
Kas, huoviroistoja … ne ottaa hiisi!

ENS. PALVELIJA: Niin luullut ois … mut marski nauroi vain, ja huusi naurun sekaan: "viskatkoot siis heidät jälleen sinne muurin taa — mut voimakkaammin, että luissa tuntuu!"

(Juusten ja palvelijat purskahtavat nauruun kaikki).

PIETARI JUUSTEN (naurun seasta): Vai pihaan jälleen, "että luissa tuntuu!" se lemmon marski! … mitäs rahvas siihen?

ENS. PALVELIJA: Ka, kaikki nauroi sille kuollakseen — mut silloin poistui herra Kaskisten.

PIETARI JUUSTEN (yhä nauraen): Vai "että luissa tuntuu?" … semmoinen on tapa marskillamme opettaa!

(Ovi aukeaa samassa perällä ja ovelle ilmestyy marski Fleming. Palvelijat, jotka aikoja jo ovat työnsä lopettaneet, huomaavat sen, kumartavat ja joku heistä rykäisee merkiksi Juustenille, joka yhä istuu rappusilla).

KLAUS FLEMING:
Hoi, Juusten, päiväkäsky kuinka kuuluu?

PIETARI JUUSTEN (hyppää säikähtäen ylös; syrjään): No, vie sun helvetti! (Ääneen) Mun päiväkäsky on tilaa raivata ja soihdut syttää ja hevoisista huolta pitää!

KLAUS FLEMING (tullen etualalle): Niin, mut senpä sijaan virkailet sa täällä ja linnan lakeijoja naurattelet. (Juusten on vaiti. Palvelijat poistuvat. Fleming katsoo tuimasti Juusteniin). Ja ties sen, kelle täällä naurettiin? (Juusten on vaiti). Ei sovi heitä haastatella sun, vaan käskeä — se vasta mielees paina, ja mene, herra vänrikki. (Juusten kumartaa ja poistuu. Marski kävelee edestakaisin). Kas niin — ma kuulin juttunsa … (naurahtaa) hm, ajallansa on pappein kanssa hauska leikitellä; mut lempo tietää, kuinka selvetään, jos yhtyvät he nuoreen herttuaamme, jonk' into toimeen ajaa suurehen, kun kannuksensa voittaa hänkin tahtoo? Ja piispa myös hän vetää yhtä köyttä — mut tänään sormilleen sai hurskas pater ja sen hän ansaitsi, se niskuri!

EBBA FLEMING (tulee vasemmalta):
Vai tänne karkasit sa vierailtas?

KLAUS FLEMING: Tuo touhu tuolla vanhaa hermostuttaa näin jälkeen aamullisen istuntomme.

EBBA FLEMING:
Sa siellä suututit kai monta taas?

KLAUS FLEMING: Vain pappeja ma hieman höyhentelin, — sai piispa hyväksensä kansan pilkan.

EBBA FLEMING: Siks olivatkin tänään tyhjät tuolla niin tuolit piispan kuin myös Flemingein?

KLAUS FLEMING: Niin, kutsuas ei noudattanut piispa ja Kaskisten ja Louhisaaren herrat jäi kemuistamme pois… No, yhtäkaikki, kun tarvis vaatii etsii meitä piispa ja — suvust' aina suurin harmi on!

EBBA FLEMING (nauraa): Niin, semmoinen on sinun mieles, Klaus, sa musta Noki-Klaus ja "mustain" pää — mut mull' on toinen mieli: suvun kautta voi paljo aikaansaada, marski Fleming.

KLAUS FLEMING:
Sa niinkö luulet?

EBBA FLEMING: Tukholmassa meillä on Brahet, Stenbockit ja Leijonhufvud — ja heill' on herttuankin avaimet.

KLAUS FLEMING (epäillen):
Ah, joutavia?

EBBA FLEMING (ilkamoiden): Mutta Tukholmaan sa toiste menne et?

KLAUS FLEMING: En, lempo vie, ma enää lähde heidän lystiksensä! Jos meistä jotain Ruotsin herrat tahtoo, niin tulkoot tänne… Tukholmasta Turkuun on yhtä pitkältä kuin täältä sinne.

EBBA FLEMING: Mut kerran sentään edessä herttuan sa katuvaisna pääsi paljastit?

KLAUS FLEMING:
Niin, kerran tein sen, mutta miksi tein sen?…
sen tiedät varsin hyvin…
    (Vie kätensä päälaelle ja pyyhkäisee sillä yli pään).
                           Ymmärrätkö?

EBBA FLEMING: Sa koitat väistää, mutta myönnä pois, ett' täytyi silloin sun!

KLAUS FLEMING (naurahtaen):
                         No, täytyi sitten!

EBBA FLEMING: Niin, joskus täytyy. Mutta tiedätkös, miks illan kestit olen toimittanut?

KLAUS FLEMING: Nää illan kestit? (nauraen) Ka, kun täytyi, täytyi sun nuorten vuoksi … niin on tapa vanha.

EBBA FLEMING: Ei kaipais näitä Gottschalk eikä Aune, sen kyllin selvästi he osoittaa, kun pois he hiipii, milloin silmä välttää. Mut mull' on toiset mietteet: arvatkoon sen marski Fleming, valtakunnan neuvos!

KLAUS FLEMING: Siis, Ebba rouva, suvun kunniaa ja mainetta sa mietit, eikö totta?

EBBA FLEMING: Sep' oiva kunnia on Flemingille, kun yhtyy Juusteniin!… En, siksi en ma tätä vaivaa oisi nähnyt suinkaan; mut marski Fleming vuoksi herttuan hän kaiken kannatuksen tarvitsee.

KLAUS FLEMING: Kas siinä, hiisi vie, sa puhuit totta — ja siksi siis…

EBBA FLEMING:
                 No, ymmärrätkös nyt?

KLAUS FLEMING:
Sa olet viisas, Ebba.

EBBA FLEMING: Nuorten kanssa on harvoin seuraa meillä … tänään on.

KLAUS FLEMING:
En huoli seurasta ma nulikkain.

EBBA FLEMING: Mut heidän kannatus on tarpeen, marski, jos tahdot jotain toimeen, innostusta on yksin heillä.

KLAUS FLEMING: Mutta sillä yksin ei aikeissansa kauvas pääse Fleming.

EBBA FLEMING: Ja liitto nuoren Juusten suvun kanssa tuo mukanansa pikku-aatelin, kun näkee se, ett' täällä linnassa ei halveksita nousukkaitakaan.

KLAUS FLEMING: Ja kaiken tään sa olet harkinnut? (Nousee kävelemään). Kun mietin tarkempaan … hm, lempo soikoon, ei hullummasti, ei … niin, valtakunta on sulle paljo, Ebba, velkapää. Näät kannatusta kaiken aatelin niin Suomen ylhäisten kuin alhaisten ja porvarein ja moukkainkin on tarvis, se kaikk' on totta. Nuoretkin on tarpeen.

EBBA FLEMING:
Ja tansseja ja loistoa he vaatii.

KLAUS FLEMING: Niin — mutta meille nuori herttuamme ei tätä sallis, liian kallihiksi hän väittää linnanhoidon soimaten, ett' uida loistossa ma tahdon vain ja täällä ruhtinaana kuninkaan kuin kantaisin ma riikin valtikkata.

EBBA FLEMING: Hän soimatkoon, mut niin ei tuhma lie tok' Kustaan poika, ett'ei oivaltais, miks sen me teemme. Arvo vaatii sen.

KLAUS FLEMING (sävähtäen): Niin oikein, Ebba, arvo miehen, jolla on koko Suomi hallussaan … nääs, kansan sen tahdon siihen näin ma kasvattaa, ett' ylpeillä se osaa kunniasta, kun on sen nähtävissä korkealla mies oman kansan, heidän keskuudesta, mies, joka hengen uhkain uskaltaa sen nostaa kunniaan ja toisten arvoon.

EBBA FLEMING:
Kas, nyt ma jälleen tunnen Flemingin!

KLAUS FLEMING: Mut sitäkös nuo moukat ymmärtäis? He mua vastustaa ja niskuroivat ja kenpä tietää, kuinka kääntyy kaikki, kun pääs hän tuonoin täältä Tukholmaan se kansan yllyttäjä Jaakko Ilkka, jok' oli heistä uljahin ja viisain. Hän tieten kieltä kantoi herttualle — ja valtaherrat, Banérit ja Bielket ei meitä myöskään kärsi … jälkeen naimisemme (nauraa) Kai heitä harmittaa se kepponen, kun sain ma langoks itse Kustaa Vaasan!

EBBA FLEMING (vakavasti): Niin, kenpä tietää, vaikka syytäkin he vielä harmihinsa saada vois, jos sota syttyy… Itse kaikki he kun ruokoina jo nöyrtyi Kaarlen e'essä, niin nöyrryttäis he myöskin voimakkaimman.

KLAUS FLEMING:
Niin, hyväks herttuan he luopuivat.

EBBA FLEMING:
Mut sit' ei tehne marski Fleming toki?

KLAUS FLEMING:
Vain pakon tieltä väistyy marski Fleming.

EBBA FLEMING:
Ja sitä pakkoa ei tullekkaan?

KLAUS FLEMING: Ken tietää sen?… Mut aikeet herttuan me hyvin tunnemme ja varustaumme.

EBBA FLEMING:
Hän kruunuun kurkottaa, sen kaikki huomaa.

KLAUS FLEMING:
Niin, sen hän ottais…

EBBA FLEMING: Mutta Ruotsiin ei hän tyydy, myöskin Suomen tahtois voittaa.

KLAUS FLEMING (kävellen): No, se on vanha juttu! Tahtoo, tahtoo, mut tät' ei saa; kas, siitä vastaan minä, ett' täällä hallitseepi Sigismund niin kauvan kuin on Flemingiliä valta.

EBBA FLEMING: Mut jos hän auttajaksi tsaarin ostaa ja uhraa palkkioksi Karjalan?

KLAUS FLEMING:
Niin suurta uhrausta ei hän tehne.

EBBA FLEMING: Ken takaa sen? Sa mielees johda, marski. ett'ei hän itseään vain enää mieti, kun tuonoin syntyi hälle poikakin: näät herttua tai prinssi Kustaa Aadolf voi kantaa kruunut kolmen valtakunnan, jos lankeaa se Sigismundon päästä.

KLAUS FLEMING:
Hm, nyt on herttualla poika, niin!

EBBA FLEMING (hiljan):
Mut meillä myöskin, marski Fleming!

KLAUS FLEMING (sävähtäen):
                                    Häh?
Sa mitä tarkoitat?
    (Ebba on vaiti)
                   Ei, Ebba, Ebba,
sa hilli ylpeytes ja kerkäs kielesi
Ma toivon, ett'en sua ymmärtänyt.

EBBA FLEMING (kohottautuen): Ja miks' en lausuis kerran julki sitä, mit' öisin usein olen miettinyt, Mun sisar Kaarina sai Ruotsin kruunun ja pojalleen hän valtikankin jättää ois voinut, jos ois hällä poika ollut. Mut mull' on poika, nuori Juhana, ja miks' ei poika Ebba Stenbockin vois tulla Suomen suuriruhtinaaksi?

KLAUS FLEMING (tiukasti): Nyt vaikene ja muista: kuningas voi pojallensa valta-kruunun antaa, mut minä — —

EBBA FLEMING (innolla): Sinä, niin, jos arvos tunnet, oot yksin käskynhaltijana maassa, jok' ilman Flemingeitä ryssäin ois tai muiden muukalaisten kulkurein, — ja marskina on sotajoukot sulla ja Ruotsin laivastosta toiset puolet. On ilmaiseksi kruunun harvat saaneet, mut rohkea sen itse ottaa… Suomi on luotu Flemingeille… Sigismund, tuo heikko raukka, sit' ei riistää voi ja Kaarlen hankkeet valtaistuimelle ei salli liioin näihin puuttumista; jos tahdot vain, on Suomen kruunu sun ja sinä voit sen antaa, kelle tahdot!

KLAUS FLEMING (ärjästen)

Nyt vaiti, Ebba; onkos piru itse sun mieles villinnyt? Vai valapatto ois marski Fleming e'essä kuninkaansa?

EBBA FLEMING: Niin, eessä kuninkaan, jok' itse rikkoi sen valan, jonka säädyille hän antoi —

KLAUS FLEMING:
Sa olet hullu tai —

EBBA FLEMING:
                     Se onko valhe,
ett' antamansa lupaukset hän rikkoi?
Sa kysy piispaltas, jos epäilet!

KLAUS FLEMING: Mun kysyä ei keltään ole tarvis — ja jos se oiskin totta, entäs sitten? Kuningas maass' on sentään Sigismund ja minä marski…

EBBA FLEMING: Mutta Fleming aina ja Stenbock minä, muista sitä, Klaus! Juhana kolmas niinkuin Kaarle mulle on orpanoita … nuori Kustaa Aadolf ja poikas Juhana siis serkukset — ja itse äsken juuri ylpeilit sä, ett' oisit lanko itse Kustaa Vaasan, jos eläis vanhus —

KLAUS FLEMING: Sitä hullumpaa ois moiset arvottomat vehkeet meille?

EBBA FLEMING: On Kaarleen valtaherrat suuttuneet; ja Sturet, Brahet, Leijonhufvudit ja Sparret myöskin, meidän omaisemme, ma ehkä puolellemme saada voisin — ja joll'ei veljes Jochum vainaja ois halpasyntyisillä naimisillaan nimeäs tahrannut, niin…

KLAUS FLEMING (polkien jalkaa): Vaiti, Ebba, tai kautta taivaan! … koht' en itse tiedä, ma mitä teen… Sa herjaat kuningasta ja haudastansa kaivat kuollehetkin, ett' oikein pöyristyttää mieltehes! Niin, Jochum hän nai toisen jalkavaimon — (Ebba tekee halveksivan liikkeen). mut tämän naisen luona kuningas ol' onnen löytänyt … sä tiedät, Eerik…

EBBA FLEMING (halveksien): Nuo jutut teidän lempivaimoistanne ei mua hauskuta… Ne jätä, Klaus!

KLAUS FLEMING (tyyntyen): No, olkoon sitten, mutta viime kerran: ei sanaa tästä enää, Ebba Stenbock! (kävelee … muuttaen äänensä). Liet laskenutkin pahaa pilaa mulle?

EBBA FLEMING (pilkallisesti):
Niin, pilaa, niin!

KLAUS FLEMING:
                   Ja ilman tarkoitusta?

EBBA FLEMING:
Siis en ma mitään tarkoittanut!

KLAUS FLEMING:
                                Et —

(Pitkä äänettömyys. Ebba on istunut ikkunan luo ja katselee ulos, marski kävelee edestakaisin permannolla, kunnes pysähtyy Ebban eteen).

Sa kerroit äsken, että Warsovasta hän olis karkoitettu — —

EBBA FLEMING (hajamielisesti)
                           Kuka sitten?

KLAUS FLEMING:
Ka, kukas muu kuin Juhana.

EBBA FLEMING: Vai hän? — niin, viikoks kahdeksaksi karkoitettu hän maalle on ja luokse Radziwillin.

KLAUS FLEMING:
Häh, luokse Radziwillin? Wilnaan siis!

EBBA FLEMING: On mahdollista, varmaan muut' en tiedä, kuin ett' on sukua hän Flemingeille — (Marski puistaa päätänsä). niin, Saksan Flemingeille…

KLAUS FLEMING (nauraa):
                             Miks' ei Turkin?
    (Kuin itsekseen).
siis luokse kuulun "mustan Nikolain" —
Vai elää sekin nokiherra vielä.

EBBA FLEMING:
Sa mitä sanoit?

KLAUS FLEMING:
                Miksi karkoitettu?

EBBA FLEMING: Ei kerro siitä Anna Sparren kirje, mut Bondelta ma tiedustella aion.

KLAUS FLEMING: Niin, sen voit tehdä. Hm, hm!… Luultavasti hän jääkin toistaiseksi vieraaksemme?

EBBA FLEMING:
Vain kaksi päivää sanoi viipyvänsä.

KLAUS FLEMING:
Vain kaksi?

EBBA FLEMING: Päivää, niin, mut mielellänsä ois kaksi viikkoakin, vaan ei voi. Hän näyttää viihtyvän ja Kaarinaamme jo katsoo —

KLAUS FLEMING: Vait! Ma kuulen askeleita. Ja muista, Ebba, että seinätkin voi kuulla silloin, kun ei tarvis ois. (Pentti Juustenin ääni kuuluu eteisestä. Marski Ebballe). Tuo kettu puhees äskeisen jos kuuli, voi olla e'essä meillä mestauspölkky.

EBBA FLEMING:
Ei vaaraa hänestä, nyt on hän varma.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee hyvällä tuulella ovelle): Ma etsin teitä, marski … anteeks, rouva, jos häiritsin ma perhekohtausta — On tänään puuhaa teillä… Kestit tuolla mun täytyi jättää…

EBBA FLEMING:
                     Tänään ette suinkaan
tok' asioissa linnan tänne tulle?
Ne huomiseksi, tänään tanssitaan.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut ain' ei ruusuisilla, armon rouva —

EBBA FLEMING:
Te mitä tarkoitatte, kunnon Juusten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tuttavallisesti): Ma kuulin kerrottavan … hm, ma pyydän anteeks, jos sekaudun ma toisten asioihin, mut nyt, kun (Naurahtaa). tavallaan ma taloon kuulun, niin ehkä sallitaan…

KLAUS FLEMING (syrjään):
                       Vai niin, sa kettu!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, armon rouva kai sen ymmärtää, ett' turhat juorut teidän pojastanne — —

KLAUS FLEMING (tylysti):
Teill' onko marskillenne asiaa?

EBBA FLEMING (syrjään):
Klaus hältä kyllä ottaa juorutaudin.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (nolostuen ja äänensä muuttaen); On kyllä, marski, juuri kirjan sain, jonk' Kupittaalla vartijamme sieppas, kun ohi sieltä aikoi viesti Kaarlen.

(Kaivaa esiin kirjeen ja antaa sen marskille).

KLAUS FLEMING (silmäten kirjettä):
Mut tää on voudillemme Viipuriin?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (suutansa maiskauttaen):
Niin, Wiipuriin … ja siell' on vouti Creutz.

KLAUS FLEMING (tylysti):
On vouti Creutz, … mut haltijana Kruus.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Kai parast' tietää sentään meidän lie, mit' aikoo herttuamme … voihan kirjan taas sinne toimittaa, jos tahdotaan.

KLAUS FLEMING (tarkastaen Juustenia): Niin, sen voi kyllä tehdä, Pentti Juusten, jos vain on lukko meillä aitan suulla?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (taas tuttavallisesti);
No, nyt se on ja oikein varma onkin.

KLAUS FLEMING (katsoo pilkallisesti Juusteniin, ottaa sitten kirjeen, jonka avaa): Siis kirjan aukaisemme!

    (Katselee sitä ensin vakavasti, sitten hymähdellen,
    Juusten lähentelee kurkistelemaan marskin takaa).

Vanhaa, vanhaa on nuotti herttualla … poistuvaksi hän meidät tahtoo … aikeittensa tiellä me täällä ollaan … vallan tiettävästi! Mut toistaiseksi jäämme sentään tänne ja hallitsemme … hm, ei ole uutta…!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA;
Ei ole uutta, ei!

KLAUS FLEMING (äkkiä):
                  Niin mikä sitten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ma tarkoitan: on tuttu Kaarlen nuotti!

KLAUS FLEMING (silmäten edelleen):
Djaa … Aksel Kurki astuis sijallemme…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuten äsken):
Niin, Kurki, niin, se herra Anolan!

EBBA FLEMING:
Vai Kurki Anolan, se vielä puuttui?

KLAUS FLEMING (silmäillen kirjettä):
Ja Lindöön Stålarm tänne kutsutaan —

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Vai Stålarm?

KLAUS FLEMING: Tänne kiiruhtamaan meitä, ett' antaisimme ryssäin haltuun sen…

EBBA FLEMING:
Ja minkä sitten?

KLAUS FLEMING:
                 Rakkaan Käkisalmen.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, kai se nyt jo heille jättää täytyy se meidän vanha, rakas Käkisalmi!

KLAUS FLEMING:
Vai niin te arvelette … täytyy jättää?
Mut sit' en jätä… Stålarm jättäköön, —
(naurahtaa) häll' onkin käsky siihen kuninkaalta!

EBBA FLEMING (iloisesti):
Niin, sit' ei jätetä … sen tehköön Stålarm!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (maiskauttaen suutaan): Mut oikeudestaan kiinni pitää ryssä ja herttua jos ryssää kannattaa —

KLAUS FLEMING:
Niin meillä valmiit ollaan… Horn on lyöty —

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin. Horn on lyöty…

KLAUS FLEMING: Kurki Anolan ei tahdottamme uskaltane tulla.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut entäs Kaarle?

KLAUS FLEMING: Kaarlen lyömme me taas laivastolla … laivat meillä on.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, laivat on, mut huonoiks huomattiin ne Danzigissa, marski muistaa kai?

KLAUS FLEMING (tiuskasten): Häh? josko muistan? Muistan kyllä, Juusten — mut meill' on uusia ja uudet kestää.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin uudet kyllä, mutta vanhat vuotaa —

KLAUS FLEMING (kutea äsken): Voi vanhat korjata ja, hiisi vie, työ Pikkalassa vilkkahasti käy.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin voi, niin voi, mut kaikki maksaa, maksaa…

KLAUS FLEMING: Ma siitä viis… Se huoli teille kuuluu — mun tehtävä on maata puolustaa ja säilyttää se Ruotsin kuninkaalle.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, sen ma tiedän, mutta tehtävänne se liiaks maksaa… Linnan taloudesta ja kulungeista mun on vastattava. Tää maa on köyhä…

KLAUS FLEMING: Turun porvareilta te verot uudet kantaa voitte, Juusten.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hieman kiivaasti): Vai verot uudet Turun porvareilta, kun entisetkin heill' on maksamatta!

EBBA FLEMING: Se laiminlyönti syyttää yksin teitä — he hopeansa meiltä piiloittavat.

KLAUS FLEMING: Niin, muistanpa kun tuonoin mester Staben löys Härkäpäältä rahat myllyn alta.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hölmistyen):
Vai myllyn alta? Mester Staben?

KLAUS FLEMING: Niin, — on meidän tohtorilla varma vaisto ja tarkka silmä kätköt keksimään.

EBBA FLEMING: Se pitäis tietää linnan isännän, mut te vain nukutten.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yrittää kiivastuneena kääntyä Ebban puoleen).

KLAUS FLEMING (keskeyttäen): Hän riihtä ensin näät käytti piilonaan, muut tutkittaissa vei lurjus myllyn alle hopeansa.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä nolostuen):
Vai ensin riihen, sitten myllyn alle?

KLAUS FLEMING: Siks talot porvarein on tutkittavat ja joll'et löydä heidän kätköjään, saat panna omistas (syrjään), sa vanha saita!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (taas tuimistuen):
Ma omistako laivavalmistuksiin?

KLAUS FLEMING (samoin): Sa täällä kylläks oot jo hyötynyt — nyt uhrata on vihdoin sunkin vuoros, kun vaatii uhrin maa ja kuningas.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä tuimemmin): Vai minä hyötynyt, kun kaikki tietää mun aikanani linnan hyötyneen!

KLAUS FLEMING (samoin): Mut sinun myös … ja kenpä takaa mulle, ett'et sa säilyys lailla Härkäpään vain kasaa valtakunnan hopeoita?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ma luulin, että siteet, jotka tuolla (viittaa perälle) nyt kohta suvut meidän yhdistää, tok' oisi tyhjäks tehneet moiset syytteet…

EBBA FLEMING (itsekseen):
Ja tuokin pöllö hän nyt kilven kantaa!

KLAUS FLEMING (vihaisesti): Ne siteet sikseen … ne on heidän kesken, mut asioissa maan ja valtakunnan ei tiedä sellaisista marski Fleming.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yrittää, keskeyttämään):

KLAUS FLEMING (polkien jalkaa jatkaa): Ma linnanpäällikkönä, käskijänä nyt puhun teille. Totta onko se, ett' tykkimiehiltä ja laivaväeltä te palkkaa vähennätte; väitetään, ett' taskuhunne liukuu rahat liiat. Se onko totta, Juusten, vastatkaa!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (loukkautuen):
Ken moista väittää, valhettelee, konna!
Ja mua syytöksin jos mokomin
vain toiste loukataan. —

KLAUS FLEMING: Vai niinkö siis? Te kiellätte ja konnaks teette sen, ken moista väittää. Hyvä, hyvä, hyvä, siis kutsutanko tänne syyttäjät?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Sen voitte tehdä, heille rangaistusta ma vaadin ankarimman säännön jälkeen.

KLAUS FLEMING:
Mut tietkää, Juusten, aateliin he kuuluu!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: On yhtäkaikki … aateloitu mies ma olen myös. Kai jotkut juoppolallit, joilt' olen lainanpyynnöt kieltänyt, on käyneet kostoksensa syyttämässä?

EBBA FLEMING (itsekseen):
Kas tuosta huomaa kyllä nousukkaan.

KLAUS FLEMING: Vai niin sä luulet, vanha kitsuri, mut jos ma sanon nyt: sun syyttäjäs on nuori Stålarm sekä Eerik Munck, sa heidän e'essä uudistatko kieltos ja väität heidän mulle valhetelleen?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (masentuen):
Vai nuori Stålarm sekä Eerik Munck?
Sit' en ma tiennyt … enkä uskois myöskään…

KLAUS FLEMING (ärjästen):
Siis valheestako mua syytät vai?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
En suinkaan, marski Fleming, en…

KLAUS FLEMING (tuimasti): Kas niin, ma kutsutan siis tänne Stålarmin ja nuoren Munckin, vastaa heidän kuullen! (Ottaa askeleen perälle). Hoi, vänrikki!

PIETARI JUUSTEN (ilmestyy ovelle):
               Ma varron käskyjänne!

EBBA FLEMING:
Nyt meni kettu omaan paulahansa!

KLAUS FLEMING (käskevästi):
Käy, kutsu tänne vieraskammiosta…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: (taistellen itsensä kanssa ja pyhkien hikeä otsaltansa): Mun suokaa muistutella, jalo marski… vain hiukan aikaa … (Marskille hiljaa). muistaa suvaitkaa: hän on mun veljenpoika…

KLAUS FLEMING: Asioissa en sukusiteitä ma koskaan tunne.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut sallikaa tok', että poistuu hän vain hetkeks täältä, että muistuttelen, jos ehkä joskus…

KLAUS FLEMING (itsekseen): Syyllinen! sen tiesin, (Ääneen vänrikille). Voit ilmoittaa sa säkkisoittajille, ett' alkaa täällä soihtutanssi kohta, ja mester Vogelsang hän tulkoon myös!

(Juusten poistuu).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ma kiitän teitä, marski Fleming, tästä!

KLAUS FLEMING (kuivasti): Ei kestä kiittää. Vuoksi poikani ma tämän tein, en teidän tähden. Mut koska siteitä te muistutatte, ma tahdon tietää, apen minkälaisen saa nuori Gottschalk, sillä muistakaa: nimeä Flemingin hän myöskin kantaa. Mut suoraan, Juusten, ilman koukkuja!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (häpeissään): No, koska suorin tie lie paras sentään, niin tunnustan, ett' ehkä olen joskus ma vähentänyt palkkaa tykkiväeltä.

EBBA FLEMING (syrjään):
Kas, se on kaunis uusi sukulainen!

KLAUS FLEMING: Sa myönnät siis. Mut myöskin laivaväeltä sa olet kavaltanut, kuuluu syytös.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
En laivaväeltä, en!

KLAUS FLEMING (tuimasti): Siis kutsutanko ma tänne syyttäjäs vai?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä masentuen ja hikoillen). Elkää sentään, voi olla mahdollista … maksupäivin mua usein vaivaa pyörtymys ja silloin voi kyllä erhettyä; ihminen ei ole aina yhtäläinen, marski.

KLAUS FLEMING: Niin, ihminen voi erhettyä kyllä; mut myöskin jalkaväeltä riistäneen sun väittävät he päiväpalkkojansa.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vaan ketkä lemmot täällä nuuskii kaikki? sit' eivät Munck ja Stålarm tietää voi!

KLAUS FLEMING (naurahtaen): Sa tokkos huomaat, että omat kasvos ja sanas ilmaisevat ilkityös. Siis siitä lähtein, kun on avaimet tään linnan olleet sulle uskottuna, sa ryöväät noilta, maansa puoltajilta, joill' onpi palkka kurjan kerjäläisen ja petät meitä sekä kuningasta?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ei ole huomanneet he itse lainkaan, kun aikaan humalan ma maksoin heille.

KLAUS FLEMING (ärjästen ja sylkästen): Hyi, häpeä jo itseäs ja meitä! vai käytit hyväkses sa päihtymystä ja varastit — (Juusten yrittää vastata). niin, juuri varastit, sen teit sa, Juusten, sotilailta mun, joill' onpi rahaa tuskin vaattehiksi, sa, rikas knaappi, joka rahas kautta vast' olet aateloitu; häpeä ja joudu kirstuillesi, vanha saita.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaa ja yrittää lähteä):
Ma teen kuin käsketään.
    (Kääntyy ovella ja palaa ilkeästi hymyillen).
                        Mut entäs kirja,
jok' oli Wiipuriin, ken rikkoi sen?

KLAUS FLEMING (vihaisesti ärjästen): Sen rikoin minä, marski Fleming itse, jok' olen valtuutettu kuninkaan ja teen kuin tahdon tässä Suomenmaassa; on mulla oikeus siihen. (Ottaa kirjeen pöydältä). Kirjeet herttuan käy meidän kautta, säätää valtakirja: lain kiertelyyn on syypää herttu Kaarle ja hänen kirjeilleen siis teen ma näin. (Repii rikki kirjeen ja viskaa paperit lattialle). Nyt ymmärrätte kai mun, linnanvouti!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaa nöyrästi):
Ma teen kuin käskee päällikköni mun!

KLAUS FLEMING:
Siis saavat sotilaani täyden palkan?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
He saavat sen, mun sanani on pantti.

(Tarjoaa kätensä).

EBBA FLEMING (joka on istunut erään ikkunan ääressä ulos katsoen, kääntyy puolittain): Kas sepä pantti, sana moisen miehen!

KLAUS FLEMING (ei ole huomaavinaan Juustenin yritystä): No, siispä tähän jääköön koko juttu, jok! ei lie mieluisinta kummallenkaan. Nyt menkää vieraittemme joukkoon te, ois harmillista, jos he jotain huomais. (Juusten kumartaa ja lähtee). Mut muista myös: ei yhtä äyriä saa huomenlahjanansa tuoda hän, sun tyttäres, ma pidän huolen heistä.

(Juusten kumartaa ja poistuu verkalleen perälle: marski kääntyen Ebbaan).

No, kuinkas suoriusin ma mielestäs tään uuden sukulaisen kanssa, häh? (Ebba on vaiti). Hän tuli pöyhkeänä, luuli kai jo jokin olevansa, mutta nöyrä ja lauha taas kuin lammas lähtiessään.

EBBA FLEMING: Niin, kylläks nöyryytit sa vanhaa miestä — mut uutta ystävää et nyt sa saanut.

KLAUS FLEMING: Ma häntä käsken, pyytää mun ei tarvis — ja kautta työnsä on hän hallussani, tuo vanha kitsuri; mut lempo soi, ma hänet uhraamahan kyllä saan.

EBBA FLEMING: Mut ei hän suuria lie ottanut, kun muutenkin on väellä palkat pienet. Hän kuuluu sukuun nyt, sit' et voi auttaa, ja siis ei julkiseksi juttu tulle?

KLAUS FLEMING (naurahtain): Sa mitä mietitkään … ma huomenna jo olen unhottanut kaikki tyyni; on mulla kylläks muuta miettimistä. (kävelee edestakaisin). Hm, samaa väitti hän kuin herttu Kaarle ja siksi kiivastuin ma; totta on, ett' tuhansittain maksavat mun joukot ja paljo kyntää maata rahvas saa ja moni kauppahaaksi purjeet nostaa, jos mieli maksaa heidän muonaväelle. Mut sit' en auttaa voi ma enkä tahdo, kun semmoinen on käsky kuninkaan, mun kuninkaan ja herran Sigismundon; hän hurskaudessaan eessä Jumalansa, siis siitä vastatkoon; sa tiedät, että jo kevääks kaikki valmist' olla täytyy, niin käskee Bonden kautta Sigismund.

EBBA FLEMING (hymyillen): Niin, Lindorm Bonde … hän on viisas mies ja nuorten kanssa viihtyy, näitkös sa kuink' osaa naurattaa hän naisiakin? (Marski murahtaa jotakin). Hän näyttää miellyttävän Kaarinaa — ei olis hullumpi se naimakauppa!

KLAUS FLEMING (nauraen):
Mun täytyy nauraa sulle, Ebba rouva!

EBBA FLEMING:
Ja miksi nauraa?

KLAUS FLEMING: Lindorm Bonde nääs on sotilas ja miettii koroitusta, ei muuta mitään, Ebba, sen ma arvaan.

EBBA FLEMING: Niin, koroitusta naimaliiton kautta kuin kaikki hovinherrat. Kaarin Fleming on kyllin kaunis…

KLAUS FLEMING (puoleksi ivallisesti):
                    Peru äidiltänsä!

EBBA FLEMING: Ja tarpeeks arvokas, vaikk; ois hän kreivi, ja kyllin nuori sekä vauras myös.

KLAUS FLEMING: Niin, nuori on hän, liian nuori vielä — sa, Ebba, naittaisit jo lapsetkin; nääs hän on lapsi vielä meidän Kaarin.

(Kaarina ilmestyy samassa avoimeksi jääneelle ovelle).

KAARINA (juosten iloisesti ja läähättäen sisään):
Vai minä lapsi? Näytänkös ma siltä?

KLAUS FLEMING: No, ellet lapsikaan, niin lapsenlainen — mut terve oot sa, terve, reipas tyttö!

EBBA FLEMING;
Siis päättyi Puolan tanssi?

KAARINA; Juuri päättyi, ma tanssin kanssa Lindorm Bonden sen.

EBBA FLEMING (hymyillen):
Hän sua miellyttää?

KAARINA (avomielisesti): Jos puhun totta, hän heistä kaikista on ylvähin ja häll' on herttaisin ja hienoin käytös.

KLAUS FLEMING: Vai niin, vai niin, nuo Puolan kannusherrat ne kohta lumoo meidät maalaistollot!

EBBA FLEMING:
Mut hän on todellakin hauska mies!

KAARINA: Ja taitaa juttuja … mut onkos totta, mit' tarinoi hän mulle tanssiessaan?

EBBA FLEMING:
Kai joku hullu hovijuttu taas?

KLAUS FLEMING:
Niin, ne hän tiennee varmemmin kuin me.

EBBA FLEMING:
Mut tämä koski veli Juhanaa.

KLAUS FLEMING: Ahaa, vai Juhanaa? Noo, ja mitäs ties siis Juhanasta uutta Lindorm Bonde? Ett' on hän Warsovasta karkoitettu, sen tiedämme.

EBBA FLEMING: Ja luona Radziwillin saa viettää viikkokautta kahdeksan, sen myöskin tiedämme.

KAARINA:
                      Niin, mutta miksi?

KLAUS FLEMING:
No, miksi siis?

KAARINA (nauraen): Voi, kenpä uskois, ett' on hän nyt jo Aunen unhottanut?…

EBBA FLEMING:
Ei sanaa siitä enää, Kaarin Fleming?

KAARINA (nauraa):
Mut nyt hän lempii kahta yhtä aikaa.

EBBA FLEMING:
Sa ootkos mieletön?

KLAUS FLEMING: Vai semmoiset on hällä juorut … meidän viestillämme!

KAARINA: On toisen nimi Olga Urusovska, jos oikein muistan, nuori hovineiti.

KLAUS FLEMING:
Vai Urusovska?

KAARINA:
               Toinen tuttu meille. —

EBBA FLEMING:

KAARINA:
    Gunnil Boije.

EBBA FLEMING:
                  Gunnil Boije?

KLAUS FLEMING: Hm, vai Gunnil Boije? Isän tunnen kyllä, hän käskynhaltija on Räävelissä ja veli Teijon herran, Kurjen lanko.

KAARINA: Tään kaikki tiesivät ja Sigismund lie myöskin Juhanaa hän suosinut.

EBBA FLEMING:
Sen on hän Flemingeille velkapää.

KAARINA: Mut Majesteetti tiedon saatuaan, ett' yhtä aikaa lempikin hän kahta, niin antoi käskyn hänet karkoittaa — ja paashipuvun riisui hältä Sparre.

KLAUS FLEMING (nauraen): Siis paitasillaan marssi maalle poika, se mahtoi kuningasta hauskuttaa!

KAARINA (kummastuen):
Ja isä nauraa tälle häpeälle?

EBBA FLEMING (vakavasti): Ei sovi nauraa tälle … Juhana on mainehensa siellä turmellut ja sit' ei saisi toki Fleming tehdä.

KLAUS FLEMING (muistaen Kaarinan läsnäolon ja muuttaen äänensä): Niin, tosiaankin, oikeass' on äitis; ei sovi moinen käytös sille, ken (ivallisesti) on pikku serkku Kustaa Aadolfille!

KAARINA (lapsellisesti):
Siis olen minä myöskin prinssin serkku?

KLAUS FLEMING (taputtaen häntä päälaelle):
Ja pian prinsessakin, kukaties!

EBBA FLEMING: No, joll' ei prinsessa, niin kreivitär voi tulla kyllä meidän Kaarinasta!

KAARINA (keikaillen):
Ja niinkö luulet, äiti, ett'en vois
ma tulla toimeen vaikka Warsovassa?
Ma osaanhan jo kaikki Puolan tanssit.

EBBA FLEMING: Ne lienet Bondelta sa oppinut — mut kaikki pyhät meitä varjelkoon!

KLAUS FLEMING:
No, mikä nyt?

EBBA FLEMING: Kas, tässä jaarittaissa on aika kulunut ja vieraat tuolla jo varmaan ammoin ovat varronneet —

KLAUS FLEMING: On saaneet käskyn kaikki valmiit olla — siis käymme noutamassa vierahat?

KAARINA.
Mut ken se tanssin johtaa? Bondeko?

KLAUS FLEMING: Häh? Siellä Warsovassa, pelkään ma, ei meidän tanssejamme taidettane.

EBBA FLEMING:
No, joll'ei hän, niin nuori Munck tai Stålarm?

KAARINA (nauraa): On sotilaita he, ei tanssijoita; mut Jochum Grewe, hän se taitaa kaikki, ja häll' on daaminansa Anna Fincke.

EBBA FLEMING: Mut Daniel Hjort, hän miettii liiaksi — ois hänkin mukaan saatava.

KAARINA (yrmeästi): Niin Hjort; hän katsokoon, ma häntä melkein pelkään.

EBBA FLEMING:
No, jääköön pois siis Hjort!

KAARINA:
                             Niin, jääköön vain!
    (Laskee sormillansa).
Mut Stiernkors, Fincke, Prijs ja Bagge, niin
meit' onkin paria jo kahdeksan!

EBBA FLEMING:
Ja tanssin johtakoon siis Jochum Grewe!

KLAUS FLEMING:
No, niinpä lähtekäämme! (ovelle) Juusten, hoi!

PIETARI JUUSTEN (ilmestyy ovelle):
Ma varron, marski!

KLAUS FLEMING: Saata soittajat sa kohta tänne. Kuoropojat myös voi tulla tanssiamme säistämään.

PIETARI JUUSTEN:
He kaikki valmiit on! (katona).

KAARINA:
Ma tietä näytän! (juoksee perälle).

EBBA FLEMING:
Kas, hän on vikkelä kuin vuorikauris!

KLAUS FLEMING (lähtiessään Ebban kanssa käsitysten):
Vai siksi karkoitettiin Juhana?
    (Nauraa).
Vain lemmenjuttuja … ma niistä viis!

EBBA FLEMING (hiljaa):
Mut jos hän kerran Suomen kruunun kantaa?

KLAUS FLEMING (ovella mennessään):
No, silloin lempiköön hän vaikka neljää!

(Menevät nauraen. Heti heidän mentyä avautuu ovi oikealta ja Juusten marssittaa sisään soittajat, joista muutamilla on säkkipillit, toisilla klarinetit tai huilut; yhdellä on rumpu).

PIETARI JUUSTEN: Kas niin, te käykää tuonne vasemmalle — niin, nurkkaan sinne… Taakse rumpari ja sitten klanetit ja huiluniekat, mut eteen säkkipillit … tähän näin! No, nyt on kaikki reilassa … ja kohta on täällä marski kanssa vierahansa — hän itse kyllä merkin teille antaa ja silloin keuhkojanne käyttäkää kuin seppä paljettansa. Muistakaa, se teidän keuhkojanne vahvistaa!

(Katedraalikoululaiset "maisteri" Vogelsangin johdolla tulevat perältä).

Kas, mester Vogelsang, no päivää, maisteri! Ja oikein kaapussa kuin piispan e'essä? ja tahtipuikko silkkaa hopeaa! Niin, se on lahja marskilta vai kuinka? Te lauloittehan marskin häissä jo ja palkkioksi saitte puikon tuon? On sija teillä tuolla oikealla, siis sinne poikajoukko johtakaa!

(Vogelsang asettelee poikajoukon puoliympyrään oikealle puolen peräovea).

Niin, herra Gottschalk nai nyt serkkuni ja Aunen tähden kernaasti ma puuhaan, näät hän on hyvä tyttö, saakeli, jos parempaa hän löytää näiltä mailta, (naurua). Te nauratte, ett' omaista ma kiitän — mut kuka lempo häntä sitten kiittää, jos sit! en minä tee, jok' olen serkku!

MESTER VOGELSANG (nauraen):
On hyvä tuuli teillä, vänrikki!

PIETARI JUUSTEN: Niin täytyy olla meillä sotilailla — ei kärsi unteloita marski Fleming. (Perältä rappukäytävästä kuuluu iloista humua). Mut hiljaa nyt, jo tullaan rappusissa — on tuokiossa täällä linnan seura!

(Pietari Juusten vetäytyy oikeanpuoliselle ovelle. Perältä tulee ensin kaksi paashia; sitten marski Fleming erään ylimysrouvan kanssa, joiden jäljessä Knut Kurki Ebba-rouvan, Gottschalk morsiamensa Aunen, Pentti Söyringinpoika vanhemman aatelisnaisen keralla, Lindorm Bonde Kaarina Flemingin ja kahdeksan paashia (nuori Stålarm, Eerik Munck, Jochum Grewe, Stjernkors, Prijs ja Bagge), kukin nuoren neitosensa kanssa, sekä mustiin puettu, synkännäköinen Daniel Hjort saaton lopussa. Viimeisinä seuraa palvelijoita kantaen palavia soihtuja. Klaus Fleming astuu reippaasti istuimellensa, jolle Ebba-rouvakin nousee muiden vanhempien vieraiden hajautuessa molemmin puolin heitä).

EBBA FLEMING (istuutuessaan): Kas, täss' on teidän paikka, Laukon Kurki, mun rinnallani tässä; rouva Gennäsin kai pitää seuraa marskille ja Juusten voi tulla tälle puolen; jalot herrat ja armon rouvat istukaa, niin kaikin me nuorten karkeloita katselemme!

(Toiston istuutuessa asettuvat tanssijat puoliympyrään keskelle permantoa — naiset eteen ja miehet taakse — niin että oikealla sivulla seisovat Lindorm Bonde ja Kaarina Fleming, vasemmalla Gottschalk ja Aune, mutta keskellä ympyrää Jochum Grewe neitonsa kanssa),

KLAUS FLEMING: Mut ennen tanssia on tapa vanha myös seurattava! Soihdut tänne tuokaa!

(Palvelijat tuovat kullekin miestanssijalle soihdut käteen).

EBBA FLEMING (Bondelle):
Mut osaatteko tanssin, herra Bonde?

LlNDORM BONDE (hymyillen ja kohteliaasti kumartaen): Ma toivon oppivani, jalo rouva — jos neiti Kaarin mua auttaa tahtoo?

KAARINA (nauraen):
Te osaatte jo sen, ma huomaan kyllä!

EBBA FLEMING: Siis voitte alkaa … herra Grewe kai sen taitaa johtaa? (Grewe nyökkää). Jälkeen karkelon saa kuoropojat laulaa seurueelle!

(Soittajat alkavat soittonsa, ja koululaiset mester Vogelsangin johdolla laulavat tanssin kestäessä seuraavan laulun):

Täss' saapuu ylpeät neidot, herra Domine, laaksosta vihreästä — cito, cito, citissime, herra Domine! Mitä tahtovat ylpeät neidot, herra Domine, laaksosta vihreästä? cito j.n.e. He tahtovat nähdä piispaa herra Domine, mut piispa hän on nyt poissa, cito j.n.e. Ja missä hän sitten lienee herra Domine, hän kirjoittaapi jo kirjaa, cito j.n.e. Ja kirjassa siinä käsketään, herra Domine, ett' tyttö se pojalle annetaan cito j.n.e.

[Vapaa suomennos R. Hertzbergin kirjasta "Knekt och Bonde".]

(Tanssin ja laulun lopummalla kiihtyessä on ulkoa kuulunut torven ääniä, jolloin Pietari Juusten heti on poistunut. Tanssijat eivät kuitenkaan ole huomanneet mitään, ennenkuin jälleen perälle äkkiä ilmestyy):

PIETARI JUUSTEN (huutaen kovalla äänellä):
Hänen Majesteettinsa vouti Pohjanmaalla Abraham Melkiorinpoika!

    (Soiton, laulun ja tanssin tau'otessa tulee vouti Melkiorinpoika
    virka-asussaan perältä esille; hänen saapuessaan hajautuvat
    tanssijat ja häntä tervehtää):

KLAUS FLEMING (juhlallisesti):
Te olkaa tervetullut pitoihimme!

EBBA FLEMING (leikillisesti):
Mut näihin saapuu vouti liian myöhään!

ABR. MELKIORINPOIKA (kumartaen): Mull' onkin toisiin kutsut, armon rouva — mut sijass' soihtujen on nuijat heillä mun tanssiväellä…

(Humua seurassa, useat nousevat paikoiltaan).

KLAUS FLEMING (seisoalleen kavahtaen):
Häh? ja keit' on ne?

ABR. MELKIORINPOIKA:
Ma saavun asioissa valtakunnan…

KLAUS FLEMING (kiivaasti):
Siis puhukaa … ma aavistan jo, että…

ABR. MELKIORINPOIKA:
On viesti marski Flemingille yksin.

KLAUS FLEMING:
Vai niin, siis käymme tänne
    (Yrittää vasemmalle).
                            … tulkaa vouti!

EBBA FLEMING (asettuu tielle, hiljempaa marskille): Sen makuusuojaks jo ma valmistutin, mut kosk' on tanssi päätetty ja koska ei laulua nyt muutkaan kuulla ehtis, voi seura käydä pihakammioihin… (Kääntyen vanhempiin rouviin). kai levonhetki myös on tervetullut? (Nämä nyökkää myöntymystä). Mut nuoret laulua ja leikkejänsä voi herttuannan kammiossa jatkaa, jos heitä haluttaa…

KAARINA:
                      Niin, siell' on hauskaa!

(Nuoret lähtevät perälle).

EBBA FLEMING: Te mester Vogelsang ja poikajoukko nyt käykää atrialle… (Hovipojalle). Bertil Galle, sa näytä tietä maisterille … toiset myös häntä seuratkohot, hyvästi!

(Mester Vogelsang kumartaa nöyrästi ja poistuu laulajain ja soittajain kanssa oikealle hovipojan opastamana).

Kas niin, nyt voudin kanssa kahden jäät sa, Klaus, (Voudille). ma saan kai seuraa teistä myöhemmin!

(Nyökkää hyvästiksi ja aikoo poistua toisten vieraiden kanssa perälle).

KLAUS FLEMING: Mut Laukon herra sekä Pentti Juusten, te jäätte tänne … teit' on tarvis mun.

    (Toiset poistuvat perälle; Pietari Juuston, joka on seisonut
    ovella, sulkee sen heidän jälkeensä ja katoaa oikealle,
    Saliin jäävät Fleming, Abr. Melkiorinpoika, Kurki ja Pentti
    Söyringinpoika).

No, vouti, viestinne siis kertokaa — nää herrat kertomuksen kuulla voivat.

ABR. MELKIORINPOIKA: Niin, Pohjanmaalla kaikki pitäjät on nousseet kapinaan…

KLAUS FLEMING:
                        Vai nyt se laukes!

ABR. MELKIORINPOIKA: On talot aatelin ja virkamiesten jo puhtaiks ryöstetty tai poroks pantu…

KLAUS FLEMING (kiivaasti): Ja missä helvetissä silloin piili mun huovijoukot?

ABR. MELKIORINPOIKA: Huovit lyöty on… Kyrössä … Kaarinana … kirkonmäellä ol' ensimmäinen ottelus ja siitä kuin kulovalkea se levis sitten…

KLAUS FLEMING (kuin itsekseen): Vai nyt siis käydä aikoo kimppuhumme se tuhatpäinen perkele! No hyvä, ma olen valmis… (kovaa) Vouti, jatkakaa!

ABR. MELKIORINPOIKA:
Kun Tukholmasta tuonoin ilkkalaiset…

KLAUS FLEMING (sävähtäen): Häh? ilkkalaiset! Se on siis Ilkka, häh? se taivaan lintu, hiiden poutahaukka, jonk' oisin kuoppatorniin heittää voinut, se on siis hän, ken heitä johdattaa?

ABR. MELKIORINPOIKA:
Hän luvan kapinaan toi herttualta…

KLAUS FLEMING: Se lempo pääs siis herttu Kaarlen luo — ja Kaarle aseenaan nyt häntä käyttää! Mut minä näytän heille, piru vie, kuink' käypi sen, ken vastaan kuningasta tääll' uskaltaapi nousta!

ABR. MELKIORINPOIKA: Parvittain levinnyt nuijapäit' on yli maan ja Hämeessä ja Savon puolellakin he nostaa kansaa julkikapinaan…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Siis koko Suomen kansa kapinaanko?

KLAUS FLEMING (hämmästyen): Hm, se on suuri tuuma tosiaankin! Sit' en ma heistä olis uskonut, (itsekseen) Ja Ilkka johtaa .. uni helvetin siis koko kauhussansa toteutuu!

KNUT KURKI: Ja juuri nyt, kun vihdoin ryssäin haltuun ois heitettävä vanha Käkisalmi!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuin itsekseen):
Ja kaikki maksaa, maksaa!

KLAUS FLEMING (tiuskasten): Käskyä ma olen noudattanut kuninkaani. Ja kukas perhana se huovit syöttää, jos sit' ei moukat tee?

KNUT KURKI: Hm, totta kyllä, — mut jousi liiaks pingoitettu taittuu.

KLAUS FLEMING: Se taittukoon, mut syytön olen minä; ma seuraan käskyä vain Sigismundin ja teen kuin vaatii hyöty valtakunnan.

KNUT KURKI: Mut kansan kurjuutta ja nälkäähän ei tunne kuningas … se kuuluis teille, jonk' on hän tehnyt käskynhaltijaksi, näist' asioista tiedot hälle antaa.

KLAUS FLEMING: Taas opettaa te meitä tahdotte kuin oisitte te riikin valtaneuvos; mut marskina ma teitä käsken nyt: jo huomenna, kun aamu sarastaa, te olkaa huoveinenne lähtövalmis!

KNUT KURKI (kumartaen): Kun on se käsky mulle marskiltani, ma olen valmis.

KLAUS FLEMING: Hyvä on. (Voudille). Ja missä siis yhtyy nuijajoukko?

ABR. MELKIORINPOIKA: Nokialla he kaikki yhtyis … sieltä suoristaan he marssii tänne, kohti Turunlinnaa.

KLAUS FLEMING (naurahtaen):
Vai kohti Turkua siis aikoo moukat!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Vai tulla Turkuun, linnan valloittaa?

ABR. MELKIORINPOIKA:
Niin, toiset Kaarle hertun käskyn jälkeen
kun marssii itäänpäin ja Käkisalmen
Venäjän tsaarin haltuun luovuttaa.

KLAUS FLEMING: Häh? Mitä helvettiä nuijapäillä on siellä tekemistä?

ABR. MELKIORINPOIKA: Taivas ties, mut niin on tuuma … toiset tänne rientää ja marskin vangitsee ja Turunlinnan näin hertun haltuun saattaa — taikka myös Jerusalemin lailla hävittää.

KLAUS FLEMING (hymähtäen):
Ei kiveä siis kiven päälle jäis!

ABR. MELKIORINPOIKA: Jos muuten ei, niin vaikka kynsin, hampain he työnsä täyttää, semmoinen on uhka.

KLAUS FLEMING (kuten äsken): Vai semmoinen on uhka! (ankarasti) Silloin mun siis heidät lyödä täytyy, että siellä ei laula kukko koko Pohjanmaalla ja muualtakin loppuu kaakatus!

KNUT KURKI: Täm' on jo veljessotaa, marski Fleming, ei toki sotaa tahdo kuningas.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ja varat meill' ei riitä moiseen retkeen.

KLAUS FLEMING (ärjästen): Vai eivät riitä? Taaskos, vanha saita, sa tahdot suututtaa sun esivaltas?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Tään tiedon antamahan velkapää ma olen linnanhaltijana, marski.

KLAUS FLEMING (kuten äsken): Ja lyömään moukat velkapää ma olen maan käskynhaltijana, kuuletkos? Sa varat hanki vaikka helvetistä, se mulle kuulu ei. Mut lempo soi. jo huomisaamuna mun huovijoukon on valmiin' oltava, (miettii) Hm, tuhannen ja viisisataa miestä eväinensä, tai annan huovien ma tyhjentää sun omat kirstus, vanha kitsuri!

    (Pentti Söyringinpoika yrittää sanoa jotakin,
    vaan marski polkaissee jalkaa ärjästen).

Ei yhtä ääntä enää, Pentti Juusten, tai vie sun elävältä perkele!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hetkisen vaitiolon jälkeen): Mut, jalo marski, huomauttaa mun suokaa: on huomispäivä joulun aaton aatto!

KLAUS FLEMING: Hm, kahdeskymmenes ja kolmas, niin — no, se ei estä meitä, hyöty maan ja valtakunnan kun sen kerran vaatii. Siis huomispäiväks kaikki valmihiksi!

(Toisten vaietessa kävelee marski hetken edestakaisin, kunnes seisahtuu voudin eteen).

Te, vouti, jäätte huomispäiväks linnaan ja meille seuraa teette Nokialle, jos ehkä oppahaks ois teitä tarvis.

ABR. MELKIORINPOIKA: Ma kiitän kunniasta, marski Fleming; jos moukat ehkä suostuis sovintoon, vois heiltä pantiks ottaa päälliköt ja linnaleirist' antaa armahdusta?

KNUT KURKI:
Se oiskin parhain päätös retkellemme.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut lunnaita he sentään maksaa sais!

KLAUS FLEMING: Niin, jos he pantiks antaa päällikkönsä, ma heidät armahdan. Mut viekasmielin en heidän pettää meitä salli, en. Ma valan kuninkaalle tehnyt olen, ett' on hän hallitseva maassa tässä niin kauvan kuin on valta Flemingillä. Ja vaikka johtais heitä herttu itse, jok' aikonee kai tänne yhtä-aikaa…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ei pääse talvella hän laivastollaan.

KLAUS FLEMING: Niin, se on totta, varsin totta, Juusten — (Juuston, joka usein nuuskaa, tarjoaa marskille). mut siks on lyötävät nää nuijapäät nyt heti kohta, juuri siksi, Juusten!

KNUT KURKI: Lie paras mennä kautta Anolan ja mukaan ottaa Aksel huovinensa?

KLAUS FLEMING (katsoen epäilevästi Kurkeen): Niin, Aksel huovinensa, vallan oikein, mut viestin hälle itse viedä saatte. Ma, Laukon herra, kuljen suoraa lietä, en kautta Anolan. Ja nyt, kun kaikki on matkaan järjestetty, toisten luo myös käydä voimme. (Puoli-ääneen). Hm, niin, herttua ei pääse laivastolla talvis-aikaan — sep' on kuin ois se sallimuksen tahto!

KNUT KURKI:
Mut Herra voimakkaankin hallitsee!

KLAUS FLEMING (kääntyen äkkiä Kurjen eteen): Sen saamme nähdä, Kurki! Oikeuden ma olen luullut aina voittavan.

KNUT KURKI:
Mut oikeutt' on monenlaista, marski.

ABR. MELKIORINPOIKA:
Vaan laissa olla täytyy oikeuden…

KLAUS FLEMING: Hm, oikeus on monenlaista, Kurki; ja laissa? niin, mut ken se säätää lain? Ne, joill' on valta maassa, säätää lait ja laithan ovat muuttuvaiset nekin. Se mikä tänään laissa kielletään, jo huomenn' ehkä laissa käsketään. Vaan hiiteen arvelut, ne veltostuttaa — ma olen sotilas ja käskyt täytän, mut oikeudesta vastaa Sigismund!

(Menevät perälle).

Toinen kuvaelma.

Talonpoikain leiripaikka Nokian kartanossa Emäkosken rannalla. Luonto on talviasussa; taka-alan muodostaa korkeampi metsäinen ylänkö, jolla näkyy leirin merkkejä: vaatteita puihin ripustettuina, tapparoita, keihäitä y.m. sekä lopummalla näytöstä pieniä nuotiovalkeita puitten lomasta. Etualan erottaa taka-alasta Nokian virta, jonka yli on tehty yksinkertainen puusilta. Vasemmalla vanhanaikainen Matti Kruusin omistama talo; oikealla matalampia ulkohuoneita.

Esiripun noustessa ovat sillan korvassa vahteina Pentti Piri ja Perttu
Palo istuen kumpikin kivellänsä, tapparat vieressään.

PIRI (haukotellen):
Voi saakeli, kun mua raukaisee!

PALO:
Ja mua janottaa niin vietävästi!

PIRI (nauraen): Vaikk' aina olvelle sa haiset, ruoja, niin se vain janottaa. Kas, tuoss' on koski, juo vettä vaihteheksi janoos kerran.

PALO: Vai vettä? (sylkäisee) Ptui, mut jos ois simamettä, niin köyhä saatana sais humalan.

PIRI: Sa koko matkan olet juonut, mies, ja muutkin juomaan saanut; hiisi vie, jos täss' ois kaikki, mik! on juotu tiellä, niin rikkaat oltaisiin kuin porvarit.

PALO (nauraen): Ma olen juonut, minä; kullakin on omat intohimot, Pentti veikko: ma joutessani juon ja Kontsas syöpi, mut sinä vintiö vain rakastelet.

PIRI (samoin): Kas, naiset huoleen kuolis, miehet heiltä kun viedään vuotehelta, siksi täytyy mun heitä lohdutella.

PALO: Sinun laillas, — hah, kuules, Pentti, tytön vaiko pojan (supattaen) sa tullessamme Mattilassa teit?

PIRI:
Häpeä itseäsi, juopporatti!

PALO: Aa, miehet sotaan, naiset kirkkohon — vai kuinka Pentti?

PIRI:
                   Pidä suusi, houkka!
Vaikk' on nyt päivä taisteltuna tässä
kuin villit hurtat — — —

PALO:
Mekö taistelleet?

PIRI:
No, joll'ei me, niin toiset kuitenkin —

PALO:
Ma ammuin harakoille sarven tyhjäks! (nauraa).