Tenochtitlan oli valloitettu. Kolme kuukautta kestäneen piirityksen perästä olivat Espanjalaiset viimeinkin saavuttaneet tarkoituksensa ja Cortez oli täyttänyt lupauksen, jonka hän kerran teki, kaunista kaupunkia ihailevin silmin katsellessaan korkean temppelin katolta.

Mutta kolme neljäs-osaa Toltekien ja Aztekien vanhasta pääkaupungista oli tuhkana ja rauniona, ja — niin kertoo valloituksen historioitsija Bernardo Diaz del Castillo — enemmän kuin 200,000 kuollutta ruumista ruttoutti ilman tuossa ennen niin kukoistavassa kaupungissa. Aztekien sotilaita oli vielä hengissä 70,000. Niiden sallittiin pitkässä, surullisessa retkijonossa, jota kesti kolme päivää, vetäytyä pois pääkaupungista etsimään kotoansa maakunnassa, sillä pilaantunut ilma Tenochtitlanissa oli ruvennut synnyttämään vaarallisia tauteja. Myöskin Espanjalaiset korjasivat sieltä toistaiseksi nahkansa, sittenkun kuitenkin ensiksi asianomainen ryöstämystyö oli suoritettu.

Hävityksestä huolimatta oli Espanjalaisten sotasaalis ääretön, ja arvaamattomat aarteet jäi heidän haltuunsa. Mutta Kristuksen nimessä nylkevien paavilaisten säkki oli pohjaton. Luultiin että muka Quatemozin keisari sittenkin oli salaa kuljettanut pois Aztekien parahimmat kultapalaset, ja onneton ruhtinas pantiin kidutuslavalle. Kädet ristissä ja hurskaat silmät taivasta kohden seisoi pyhä pater Olmedo polttolavan vieressä, julistaen kidutetulle Kristuksen armoa ja anteeksi-antoa, jos hän tunnustaisi ja ilmoittaisi aarteittensa piilopaikan. Mutta Quatemozin kesti järkähtämättä ja Espanjalaisia hämmästyttävällä mielen-lujuudella tulen tuskat eikä tunnustanut mitään, hän kun joko ei tahtonut taikka ei voinut tyydyttää kauheiden kiduttajiensa kullanhimoa. Cortez'in käskystä lopetettiin silloin keisarin kiduttaminen, mutta sen sijaan syytettiin häntä sittemmin salavehkeistä ja kapinan-yrityksestä; ja Aztekien viimeinen keisari mestattiin.

Niin oli siis loppu saatu Mexikon valtakunnasta. Pääkaupungin perästä valloitettiin toinen maakunta toisensa perästä, ja ennen pitkää oli koko vanha loistava Anahuak Espanjalaisten vallassa.

Mutta millaiseksi muodostui sen asukkaiden kohtalo?

Olemme ylempänä nähneet, mitkä vammat Aztekien valtakuntaa vaivasi, mitä sortoa muut heimot saivat kärsiä näiden hallituksesta, miten Toltekien muodostama yhteiskunta, joka aikojen kuluessa oli niin ihmeteltävän sivistyksen luonut ja kasvattanut, joutui Aztekien kautta suhteelliseen rappiotilaan, miten Huitzilopochtli, näiden kauhea sotajumala, oli ajanut pakoon Quetzalkoatlin, rauhallisen onnen ja lempeyden ruhtinaan, miten ihmis-uhrit olivat tulleet tavallisiksi j.n.e. Vanhasta, korkeasta sivistyksestä säilyttivät Aztekit melkein ainoastaan sen aineellisen osan. Nyt oli Espanjalaisten valloituksen kautta kauhea Nemesis divina, taivahan kosto, heitä kohdannut. Mutta Tenochtitlanin viimeinen taistelu osoittaa että Aztekit ja koko heidän heimonsa kuitenkin tavallaan olivat varsin kelvollista ja kunnioitettavaa kansaa, jolle isänmaan onni ja pelastus oli kallihin kaikista, ja saastuttamaton kunnian kruunu tulee heidän viimeiselle ruhtinaallensa.

Meille kristityille, jotka katselemme toisten kansojen tapoja toisilla silmillä kuin nämä itse, ovat Aztekien ihmisuhrit kauhistusta, ja ansaitsi kai tämä heimokunta valtansa perikadon. Mutta — pata kattilaa soimaa. Muistakaamme myöskin kristi-veljiemme Espanjalaisten tapoja; polttolavat, rääkkäykset, petokset, kavaluudet ja kaikki konnantyöt. Muistakaamme etupäässä sitä, että he kavalassa tarkoituksessa tulivat vierailemaan maahan, jossa ei heillä ollut mitään tekemistä, maahan, jonka asukkaiden sivistys sitä paitse ei sanottavasti kaivannut Espanjalaisten opetuksia.

Louis Thomas kertomuksessaan tämän ajan löytöretkistä mainitsee: "Espanjalaiset kyllä ymmärsivät perin juurin hävittää sen kansan, jonka herroiksi he olivat tulleet, mutta he eivät ymmärtäneet sitä kasvattaa. Niiden kolmen vuoden kuluessa, jona valko-ihoiset olivat oleskelleet Aztekien maassa, hävittivät ne, joiden tuli saattaa sinne korkeamman sivistyksen ja kristin-opin siunaukset, pohjattoman kullanhimonsa ja uskonnollisen vimmansa kautta ihan juuriaan myöten monin sadoin tuhansin alku-asukkaita, joiden luonne kokonaan muuttui. Nimeksi ja ulkomuodoltaan tulivat onnettomat Mexikolaiset tosin kristityiksi, mutta itse teossa ovat he tähän päivään saakka pysyneet pakanoina, ovat pahentunutta, kelvotonta kansaa."

Siinä on seuraus Mexikon valloituksesta, jos pidämme silmällä maan alku-asukkaita ja oikeita omistajia.

Niin. Semmoinen oli ihanan Anahuakin asukkaiden kohtalo. Koko maa, josta "jokainen viljeltävä tilkku olikin viljelty kuin ihanin yrttitarha", mutta jonka muokkaamista eivät Espanjalaiset ymmärtäneet, jaettiin nyt niiden ja emämaasta yhä tulvailevien siirtolaisten kesken — täydellä omistusoikeudella —; ja alku-asukkaat tehtiin kaikki orjiksi. Yksistään hävyttömien herrojensa hyväksi saivat maan entiset ja oikeat omistajat nyt otsansa hiessä ja usein kahleet jaloissaan raataa viljavainioilla, ja jos indiaanit uskalsivat vähintäkään murista tai millään tavoin itseänsä puolustaa, rangaistiin heitä säälimättä ja julmasti. Kristinuskoisten pappien uskonvimma ja sotamiesten raakuus hävitti kerrassaankin kaikki, mikä vain vähintäkin muistutti vanhasta sivistyksestä. Suuri joukko taideteoksia ja kansan kaikki kirjalliset muistomerkit poltettiin poroksi. Kristittyjä kirkkoja kohosi teokalliojen sijaan, ja aivan uusi Mexiko kasvoi vähitellen vanhan raunioille, uusi Mexiko, joka ei näy olevan vanhaa Anahuakia rahtuakaan parempi.

Puolitoista vuosikymmentä myöhemmin laskettiin Espanjan kruunun vallan alle eräs toinen kultamaa Amerikan manterella, jossa vielä vanha nahualainen sivistys kaikessa voimassaan kukoisti, nimittäin Peru etelässä. Perun valloituksen toimitti mies, jonka sivistys oli sillä kannalla, ett'ei hän edes osannut nimeänsä kirjoittaa, mutta joka myöskin noilla maailman-äärillä ilmestyi kristillisen viljelyksen levittäjänä — Francisco Pizarro. Hänen yrityksensä on täydellinen ryöväysretki, joka ajattelevassa ihmisessä ei saata muuta herättää kuin inhoa. Mutta sekin onnistui julkeiden petoksien ja pyörristyttävien konnantöiden kautta.

Ja muinainen, vuosisatojen synnyttämä omatakeinen sivistys oli kadonnut Amerikan manterelta. "Indiaanit" mainituissa maissa oikeastaan nyt vasta astuivat niiden raakalaisten riviin, joille jälkimaailma Colombon ajoista asti on tämän nimen säilyttänyt.

Merkillinen on sentään Jumalan sormi historiassa. Kristinuskossa asuu jalompi henki kuin missään muussa uskonnossa, sillä se on se, joka ylimpänä pääkappalenaan lausuu: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi; ja sen opetuksen nojassa se on oikeutettu voittamaan missä ikinä maailmassa se ilmestyneekin muiden uskontojen rinnalla. Vaikea vain on meidän käsittää miksi se voittoretkillään toisinaan taistelee ikääskuin ristiriidassa itsensä kanssa, antaen tukea Ignatius Loyolan kavalalle opille: päämaali pyhittää välikappaleet.

Mexikolaisten viljelys ja sivistys oli tosin suureksi osaksi varsin aineellista laatua, ja henkisyys se lopulta on, joka maailmaa hallitsee ja vallitsee. Mutta hyvin vähän henkisyyttä ilmestyi Espanjalaistenkin yrityksessä ja heidän menetystavassaan voitettuja kohtaan. Miltä kannalta siis katselemmekin Anahuakin asukkaiden kohtaloa, emme voi muuta kuin sitä surkutella ja valittaa. Mutta murhenäytelmää onkin koko ihmiskunnan historia, murhenäytelmää tämän sanan oikeassa merkityksessä; ja tuhansittain sydämiä särkyy, ennenkun maailma pääsee askeltakaan edemmäs tiellään.

Mexiko oli joutunut Espanjan ja Kristikunnan omaksi. Sen valloittajan myöhemmistä elämän-vaiheista lisättäköön tähän pari sanaa.

Fernando Cortez'ista mainitsee muutama espanjalainen lähde että hän, valloituksen suoritettuansa, otti vaimokseen kauniin tulkkinsa Marinan, mutta muut ja luotettavammat aikakirjat tietävät kertoa että Marina joutui naimisiin eräälle toiselle hidalgolle. Itse nai Cortez, sanottujen aikakirjain mukaan, ensimäisen vaimonsa kuoltua, muutaman kastilialaisen aatelisneiden. Sankari sai käskynhaltian arvon Uudessa Espanjassa, joten hänen ehdoituksestaan valloitettua maata nimitettiin, ja perittäväksi lääniksi Oajakan hedelmällisen laakson, jossa hänen jälkeläisensä ovat asuneet meidän päiviimme saakka. Mutta hänellä oli koko joukko vihamiehiä, jotka panettelivat häntä kuninkaalle, ja koska hän — varsinkin menettelytavassaan alku-asukkaita kohtaan — todellakin oli tullut syypääksi milloin mihinkin pahaan, osasivat vastustajat, sekoitellen totta ja valetta, toimittaa niin, että sivilihallitus uudessa voittomaassa otettiin häneltä pois ja hän ainoastaan jäi sota-asiain päämieheksi; eikä se häntä enää auttanut että hän (v. 1528) matkusti Espanjaan ja koki puolustaa itseään kuninkaan edessä. Kuningas tosin kaikella kunnioituksella häntä kohteli, mutta hänen ansioitaan ei tahdottu taikka ei ymmärretty oikein arvostella. Palattuansa Mexikoon (1530) lähti Cortez uusille löytöretkille, jolloin m.m. Californian niemimaa löydettiin v. 1536. Quatemalan ja Yukatanin sivistysvaltakunnat oli jo sitä ennen valloittanut "auringon poika," urhokas Pedro de Alvarado, ja Honduras'in Cristobal d'Olid, jonka kanssa Cortez tämän valloituksen johdosta oli kovasti riitaantunut, koska Olid ei tunnustanut vanhan kenraaliinsa yliherruutta. Vuonna 1840 matkusti Cortez uudestaan Espanjaan, taaskin puolustaaksensa itseään panettelijoita vastaan, mutta "Aztekien tappajaa" ei enää tahdottu muistaakkaan. Niinkuin Colombo, kirjoitteli hän tuon tuostakin anomuskirjeitä kuninkaalle, mutta ei saanut edes vastaustakaan niihin. Mexikoa hän ei enää nähnyt. Kiittämättömyys on maailman palkka, ja harmi sielussaan kuoli viimein murtunein voimin "Mexikon valloittaja" eräällä maatilalla lähellä Sevillan kaupunkia joulukuun 2 p:nä 1547. Hänen maalliset jäännöksensä vietiin viisitoista vuotta myöhemmin Mexikoon, jossa ne ensiksi haudattiin Tezkukoon, Espanjalaisten majapaikkaan tuon pitkällisen piirityksen aikana. Sieltä muutettiin ne franciskaanien kirkkoon Mexikossa ja sieltä taasen Cortezin perustamaan Jesus de Nazareth nimiseen sairastaloon samassa kaupungissa. Vuonna 1823 tapahtuneessa vallankumouksessa hävitettiin tämä vanha sairastalo maan tasalle, ja samassa katosi kirstukin, jonka sisässä oli Mexikon valloittajan luut.