FARREN. On. Pyydän mustetta ja kynän.
KAARLE. Pyydän, ottakaa hyväksenne!
FARREN (Kirjoittaa:) Kolmen kuukauden ajaksi?
SELOW. Ihan oikein. (Äänettömyys.)
FARREN. Pyydän, kirjoittakaa alle. (Panee heidän eteen kolme seteliä, joiden alle kumpiki kirjoittaa; maksatessaan:) Yksi, kaksi, kolme, neljä — jokainen 25 taaleria. (Pistäessään velkasetelit taskuun:) Jääkää hyvin!
KAARLE. Jälleen näkemiseksemme kultaisessa ruunussa! (Farren perä-oven kautta pois.) Siinä sinulle 50 taaleria, veikkonen! Kello 7 menee juna, jonka kanssa hänen on lähteminen. Odotat hänen oven luona, ja kerrot minulle, kuin hän on lähtenyt. Sitä ennen juokaamme lasi sampanjaa ja katsokaamme, jos joku ystävistämme on kultaisessa ruunussa. (Kumpiki perä-oven kautta pois.)
Muutos. (Köyhä ylis-huone Ernst Herbigin luona, vähä-varainen, mutta puhdas ja siisti. Palava lamppu pöydällä, vasemmalla ikkuna, oikealla ovi.)
6:s Kohtaus.
Maria (yksinään.)
MARIA (Tullen oikealta, astuu ikkunalle; murhevaatteissa:) Hän ei ole vielä täällä! Aurinko laskeutuu ja tuska ajaa minua huoneestani tähän, ja täältä taas takaisin. (Istuutuu:) Onnistuuko hänelle vihdoin taas saamaan työtä? (Hetken ääneti:) Oi, jos olisin vaan terveenä, silmäni yhtä terveet kuin ennen, että voisin hankkia, meillä ei olisi puutetta. — Olen valvonut liian monta öitä — ja itkenyt! (Ääneti:) Oi, kuinka hyvä sinulla on, äitiseni! — Lepäät hyvästi peitettynä tuoksuvan nurmikon alla! — Ei kyyneleitä enää kostuta kalpeita poskeltasi, suru ja puute jäävät kaukana tyynestä majastasi. — (Pannen kädet ristiin ja ikkunan kautta katsellen taivasta:) Lepää rauhassa, sä paras äidistä! — Olkoon kylmä maa sinulle keveä! Rukoile lastesi edestä, että heille käy hyvästi ja että Herra heitä siunaa, niin ett'eivät milloinkaan peräydy avun tieltä. Anna veljelleni ja minulle, oi Herra, terveyttä ja työtä — sillä terveys ja työ — on siunaus!!
7:s Kohtaus:
Maria. Ernst. (perä-ovesta sisään.)
ERNST (Suruisena ja alakuloisena:) Hyv'iltaa, Maria!
MARIA. Oletkos viimeinkin siinä?! — No, onko sinulla työtä?
ERNST (Antaen hänelle kätensä ja väsyneenä istuutuen:) Ei, Maria! — Jalkapohjani polttavat ja jäseneni vapisevat. Kaikki kävelemiseni olivat taas turhaan. Miehiä, jotka ennen ystävällisesti puhuivat kanssani, vältti minua nyt. Itse työhuoneet, joihin työmiehiä etsittiin, eivät ottaneet minua vastaan, se on, niinkuin jos paha teko raskauttaisi nimeäni. — Ajavat minua pois — (Hetken ääneti:) sulkevat minulle ovet! Mitä olen minä niin kovasti rikkonut, jos rohkenin rakastaa rikkaan miehen, isäntäni tytärtä? — Onko se siis rikos, jos köyhän rinnassa sydän sykkii? Ja oliko se minun rikokseni, että hän minua rakasti? — Olenko minä häntä houkutellut? — Enkö ole häntä välttänyt, vaikka sydämmeni oli halkeemaisillaan? — Viittä viikkoa sitte en ole häntä nähnyt, niin hän näyttäytyi minulle taas, lohdutuksen enkelinä — äitimme aukean haudan reunalla. Hän ja isä John olivat ainoat, jotka, pait meitä, vainaajalle kukka-kiehkuran tiellä taivaasen antoivat; he olivat ainoat, jotka saattoivat kuolutta haudalle. Ei pappi ole seisonut haudan vieressä lohdutuksen sanalla — sillä me olemme köyhät ja emme jaksa ketään maksaa — silloin vaipui hän rintaasi vasten, sisareni, ja lausui, kyynelet silmissään: Älkää epäilkö; mitä Jumala tekee, se on hyvästi tehty!
MARIA (kyyneleitä silmissä ja kädet ristissä:) Niin, mitä Jumala tekee, se on hyvästi tehty! (Syleillen Ernestia:) Amen!
ERNST. Amen! — — — Mutta mihin rupeemme? — Täytyykö minun siis kerjätä almuja. Eikö minulle vastaanhuudeta: tee työtä!! (Hetken ääneti.) Isä John on myöskin jättänyt meitä — muutamaan aikaan en ole häntä nähnyt. Se vaivaa minua, että hän on ja'annut meidän kanssamme, ja nyt kenties itse on puutteessa.
MARIA. Eikö hän ole antanut sitä rahaa käsirahana kaavastasi, jonka hän lupasi myydä Englannissa?
ERNST. Oi, älä usko jotakuta semmoista, rakas sisar! Hän tuntee minua ja tietää minun ei lainaavan, ell'en toivo voivani sitä maksaa — se oli vaan tekosyy. — Hiljaa! — Etkös kuule askeleita? — Niin, niin, se on isä John!
8:s Kohtaus.
Entiset. John.
JOHN. Niin, se on isä John! (Kumpiki on noussut ylös ja mennyt häntä kohtaan.)
MARIA ja ERNST. Hyv'iltaa, isä John!
JOHN. Oi, kuinka sulosti tämä sana soi! — Niin, te olette lapseni!
Antakaatte minua teitä niin kutsua!
MARIA. Istukaa, isäseni, ne korkeat rappuiset ovat väsyttäneet teitä.
JOHN. Oletkos kaikk' vieläkin kärsivä, rakas lapsi? Minä lähetän sinun luoksesi lääkärini.
MARIA. Älkää kuitenkaan, isä John, toivon sen taaskin tällä tavoin tulevan hyväksi.
JOHN. Ja miks'en? — Ei, ei, pitää totteleman isää — hän tahtoo vaan hyvää lapsilleen. — Ja sinäkin näytät kalvealta ja turmeltuneelta; Ernst. —
ERNST. Oi, isäni, minä voisin epäillä!
JOHN. Älä epäile, poikani, minuakin on onni vainonut — mutta sadetta seuraa päivän paiste. Tulkaatte, istuukaa minun vieressäni ja kuulkaa minua hetken. (He istuutuivat, niin että John jää keskeen.) Näekää, lapset, minä olen yksinään kulkenut maailmassa, minulla ei ole ollut yhtäkään ystävää. Veljeni — minulla oli vaan yksi ainoa — vaikka velipuolikin, hän minua ylenkatsoi. (Hetken äänettömyys.)
MARIA. Isä John raukka!
JOHN. Ei, en raukka! Olenhan löytänyt teidät! Jos ei sukulaisuus vetää minua teidän luokse — joku toinen, suurempi se on: se on avunne! Olkaatte lapseni, kutsukaa minua isäksi, ja minä jakaan teidän kanssa, mitä minulla on.
ERNST. Jalo mies!
JOHN. Ei niin, Ernst, kutsu minua isäksi! — (Hetken ääneti.) Taikka hävettääkö teitä ruumiini vika?
MARIA ja ERNST. Isämme! (syleilevät häntä.)
JOHN. Lapseni! — Oi tämä ainoa sana kostaa koko kadotetun elämän. — Nähkää, vaikka olen rikkaan miehen poika, olen tuntenut vaan yhden ainoan nautinnon: se oli työ. — Äitini, joka minua palavasti ja sydämmellisesti rakasti, kuoli ja jätti minua isälleni lapsena tuskin viiden vuoden vanhana. — Oi, kuvansa tulee ijästi muistossani elämään! — Puolen vuoden mentyä nai isäni taas. Uusi äitini, joka oli vanhaa aatelissukua, oli ylpeä, turhamainen, teeskentelevä nainen. Hän vihasi minua — sillä olin ruma lapsi — ja minulla oli punainen tukka. Joka päivä täytyi minun kärsiä kovimpia rangaistuksia, jaa rääkkämisiä. Kuin hän nyt synnytti isälleni lapsen, olin minä täydellisesti oas hänen silmässään, sillä minä jakaisin kerrankin isäni omaisuutta hänen lapsensa kanssa. — Yhtenä päivänä vihan kuohuhtaessa ylös, poleksi hän minua jalallaan — minä seisoin aivan rappuisien vieressä, lankesin niistä alas — ja tulin raaja-rikkoiseksi. — Neljäntoista vuoden vanhana jätin isällisen talon ja en koskaan ole nähnyt jälleen ketäkään vanhemmistani. Kansan ylenkatsomana ja pilkkamana olen kulkenut elämän läpi, kunnes suru ja mielipaha ovat pääni valkoilleet — kunnes vanhuus ja alinomainen ajatteleminen ovat uurtaneet otsani. — 63 vuoden vanhana, en ole, äitini kuoltua, sydäntä löytänyt, joka olisi minulle tykyttänyt. —
MARIA. Raukka, raukka isä John!
JOHN. Niin, lapseni, mikä on rikkaus rakkaudetta? — Kerjäläisen kaltainen on hän, jolle ei sydäntä maan päällä tykytä. Sentähden antakaa minulle rakkautenne niiksi muutamiksi vuosiksi, jotka minulla ovat elääkseni, olkaa ja jääkää lapseni, jos köyhänkin miehen lapset.
ERNST. Olemme, isäni! Te olette hädässä jaanneet meidän kanssa, teillä on sydän, joka tuntee surumme, mielikarvauksemme. — Mutta minua huolettaa, että teidän nyt juuri itse kenties täytyy kärsiä puutetta — ja kuitenni ei ole vallassani, teille jonkun osan velastani maksaa.
JOHN. Älä toki poikani. En vielä ole puutetta nähnyt, ja Jumalan avulla en joudu siihenkään. Mutta kuinka on, eikö sinulla vielä ole työtä? (nousee ylös.)
ERNST. Mihin vaan tulen, ajetaan minua pois.
JOHN (Syrjään:) He ovat repineet hänen rehellisen nimen ja heitelleet heidän sappensa tahraamat palat kaikkiin tuulihin. Oi, pahaa maailmaa! (Äänessä:) Luota Jumalaan, poikani, hän on sinulle lähin, hädän ollessa suurimpana. — Ja nyt eläkää hyvin, — tahtoin vaan teille sanoa, minun muutamia päiviä sitte asuvan Mariantorilla N:o 9 toisessa kerrassa, kysykää vaan herraa Farren. — Hyv' yötä, Maria — no, elä itke, päähyt korkeasti ilmaan, ennenkuin aamu tulee, voipi muuttua. — Huomenna varhain, eikö totta, tulet veljesi Ernstin kanssa minua katsomaan.
MARIA. Tulen vissin. —
ERNST. Tulemme, isä John.
JOHN. Hyv'yötä!
ERNST. Minä saatan teitä rappuisista alas, sillä se rupee jo pimenemään. (Ernst ja John perä-oven kautta pois.)
9:s Kohtaus.
Maria, sitte Ernst.
MARIA (Hetken ääneti:) Mitä meistä tulee? — Kohta on kesä loppunut, ja talvi löytää meitä valmistumattomina. — Ei työtä! Oi, näissä sanoissa on köyhän horna! — Ei työtä! — Velan-antajat hätyttävät ja me olemme toivotta voida tyydyttää heitä.
ERNST (Tulee takaisin, kirje kädessä:) Tässä on kirje — luultavasti aptiekarilta, joka minua nukittaa ja oikeuteen kutsumisella uhkaa. En hirviä avata sitä. (Aukaisee kirjeen:) Kaikki-valtias Jumala! — Mikä se on?? — Raha!! — — Sisar! Maria katso! 20 taaleria. — — Niin, sinulla oli oikein, isä John: Luota Jumalaan, hän on sinua lähin, hädän ollessa suurimpana!
MARIA (Kyyneleitä silmissään:) Ennenkuin aamu tulee, voipi muuttua! —
Kiitän sinua, kaikkivaltias Jumala!
ERNST. Kirje on kanssa! (luettuaan:) Iloitse, sisar! riemuitse, me olemme pelastut! — (Syleillen häntä:) Nyt pitää sinun hoiteleman itseäsi, ei sinun pitä työtä tekemän, ja suloiset silmäsi — sinun ei pitä enään näkemän niitä punaisiksi ja kipeiksi, sillä että pitkin öitä työskentelet neulalla, muutamia penniä ansaitaksesi. Minä voin nyt meistä molemmista pitää huolta. — Hyvät lämpimet talvivaatteet pitää sinun saaman ja lämmin huone, kun pakkanen tulee. Kaikki, kaikki maksetaan, ei kukaan ihminen kaupunnissa voi kehua, että hänellä on penniäkään meiltä saamista. (Antaa Marialle kirjeen:) Mutta, minun täytyy pois!
MARIA (lukiessaan kirjettä:) Sinun täytyy pois?! — Sinä aivot jättää minut?
ERNST (Antaen hänelle käden:) Eikö minun täydy?
MARIA. Mutta kuka minua varjelee, ollessani yksinäni? Isä John ei ole enään täällä talossa! Tiedäthän melkein joka tiellä, jota minun käymän pitää, kahden nuoren miehen minua vainovan ja tarjouksillaan loukkaavan.
ERNST. Ja kuitenni kysyn sinulta: eikö minun täydy? — Olet vahva, Maria, sillä sinulla on luonne! He ovat pois ollessani sinulle yhtä vähän vaarallisia, kuin tähän asti ovat olleet. Mutta, minun pitää joutuman. Kello 7 menee viimeinen juna, ja huomenna varhain odotetaan minua jo. — Tässä, rakas sisar, on sinulla 15 taaleria — viisi taalaria piisaa kyllä matkalle. Maksa niillä leipuri ja aptiekari; ja huomenna varhain kello 9 menet isän John luokse, kerro hänelle onnestamme, ja rukoilen minä häntä hyvin useasti tulemaan sinua katsomaan. Huomen-iltana saat jo minulta kirjeen. (Ottaa myssynsä ja suoriaa menemään.)
MARIA. Etkös tahdo ripustaa ympärillesi päällys-nuttusi, yöt ovat kylmät?
ERNST (Hämille tulleena:) En — anna — käy ilman sitäkin.
MARIA. Mitä se on? Mintähden olet niin hämillä?
ERNST. Se ei mitään — anna minua. —
MARIA (Astuttuaan kaapille ja avattuaan sen:) Missä on päällysnuttusi?
Kaapi on tyhjä!
ERNST (Hetken ääneti:) Olen myynyt sen, että sinulla — että minulla olisi jotakuta syömistä. (Äänettömyys.)
MARIA. Viimeinenkin kadonnut! — Herra, tiesi ovat ihmeelliset!
ERNST. Mutta hän saattaa kaikki hyvään! — Katso sisar, tuntia sitte vielä epäilyksen reunalla, olemme nyt onnelliset ihmiset, sillä minulla on työtä! Elä hyvin, sisareni. Jää hyvin!
MARIA (Näyttää hänelle valkeata:) Toistemme näkemiseksi! (Ernst pois.)
10:s Kohtaus.
Maria (yksinään.)
MARIA. Kuinka kovasti onnen käsi päällämme on! — Tuska tulee minulle — ajatellessani, olla varjeluksetta. — Sydämmeni tykkii, niin kuin jos se tahtoisi halkaista rintani. — Jaa, jaa, olen sairas, hyvin sairas! — Muutoin olisin narrimainen lapsi, jos tahtoisin syyttä niin tuskitella. — Mutta mitä tahtovat nuo nuorukaiset minulta? — Mintähden vainoovat minua? — — Oi Jumalaani! — Ei, ei, he eivät ole voineet lukea mitään julkeata silmissäni — ei, ei, se olisi kovin hirmuista! — Ja jos niin olisi?! Mitä minä vielä etsin syytä? Olen köyhä, se on maailmalle kylläksi uskaltaakseen kaikkia! — Jaa, niin tahrataan huolimattomuudella, nauravan suun mytistyksillä köyhän tytön rehellistä, puhdasta nimeä. Askeleita! Eikö joku tule rappuisista ylös? — (Kolkuttaa:) Kuka se voi olla?
11:s Kohtaus.
Maria. Emilia.
EMILIA (Sisään juostessaan:) Missä on Ernst?
MARIA. Mamsellini — Jumalani, mikä on tapahtunut?
EMILIA. Missä on Ernst? — Vastatkaa pian: missä on Ernst?
MARIA. Matkalle lähtenyt.
EMILIA. Matkalle lähtenyt, ja mihin? Eikö hän taannoin ole saanut kirjettä?
MARIA. Niin on, tässä se on. (Antaa Emilialle kirjeen.)
EMILIA. Antakaa — (lukee sitä.)
MARIA. Ja on paikalla lähtenyt matkalle.
EMILIA. Enkö sitä aavistanut! Oi hävytöintä, hävytöintä! Petetty!
Hävyttömästi petetty!
MARIA. En ymmärrä sanaakaan, armollinen mamselli — kuka on petetty?
EMILIA. Veljesi Ernst on petetty.
MARIA. Ja mintähden petetty? — Tässä on summa rahoja. —
EMILIA. Tiedä siis, kaikesta, joka tässä kirjeessä seisoo, ei sanaakaan ole totta. Veljeni on sen kirjoittanut — ei, ei veljeni, hävytöin, hylittävä riiviö — Kaarle von Mahlow on sen kirjoittanut, saadaksensa häntä pois.
MARIA. Kenties vielä on aikaa häntä kutsua takaisin. (Kello lyö 7.)
Kaikkivaltias Jumala — se on myöhään!
EMILIA. Mutta mihin tarkoitukseen on kaikki tämä? — Oi, se on konnan-työ, muutoin ei olisi pantu niin paljo rahaa siihen. — Kuuntele! — Eikö joku tule rappuisista ylös? — Jää — ole luja, varjelen sinua! (Menee oikeaan.)
12:s Kohtaus.
Maria. Kaarle. (kohta sen perästä) Emilia.
KAARLE (Kolkuttaa, ja astuu kohta sen perästä sisään:) Hyv' iltaa, kaunis vilukka!
MARIA (Syrjään:) Hän se on!
EMILIA (Ovesta, syrjään:) Oi, nyt kaikki minulle selkenee!
MARIA. Mitä tahdotte te herrani?
KAARLE. Miksi nämä kysymykset? Ymmärrättehän minua — Te tiedätte minun teitä ihaillevan jumalakseni — sadoin kerroin olen sen teille teidän kävelessänne sanonut — ja nyt kysytte mitä minä tahdon? (tahtoo syleillä häntä.)
MARIA (Vetäytyy:) Herrani! — Jättäkää minua, sillä veljeni pitää paikalla palautuman.
KAARLE. Hän ei tule, puhuthan joutavia, sinä pieni kiekaileva! Hän on lähtenyt matkalle.
MARIA (Syrjään:) Oi Jumalaa! Hän tietää!
KAARLE (Istuutuessaan:) Tule, kultaiseni, istuutu viereheni!
MARIA. Herrani! Minä kysyn vielä kerran, tahdotteko jättää tämän huoneen, taikka pitääkö minun rukoileman naapuriltani varjelusta teidän loukkauksianne vastaan?
KAARLE. Tuomitset minua väärin, enkeliseni. — Anna minulle kätösi — minä rakastan sinua. — No — tule. —
MARIA (Kääntyy ovelle.)
KAARLE (Juoksee hänen perästä, ottaa häntä syliin, ja tahtoo suutella häntä:) Sen edestä saat rangaistusta, sen edestä jaan minä muiskun.
EMILIA (Astuessaan heidän väliinsä eroittaessaan heitä:) Jättäkää paikalla tämä huone, herra von Mahlow!
KAARLE. Sisareni!
EMILIA. Älkää kutsuko minua niin! — En ole, en tahdo olla sisarenne. — Minä häpeän, jos te vierasten läsnäollessa minua niin kutsutte! — Ne siis ovat kiitetyt pää-ajatuksenne, jotka eivät kärsi eivätkä salli, että minä työmiehen kanssa julkisesti ja rehellisesti menen yhteyteen?! Tahraan nimeäni, Jos minä, sydämmeni rakkaudelta pakoitettuna, astun ihmisten piiriin, ihmisten, jotka ajatustenne mukaan kuuluvat ihmillisen seuran alhaisimpiin?! Mutta te hiivitte näiden ihmisten majoihin, tehdäksenne konnantöitä, kylvetäksenne onnettomuutta ja syntiä. — Ajatuksenne näkyvät vaan antavan etuisuutta pahoille tavoille! —
KAARLE. Emilia!
EMILIA. Mitä te tahdotte täällä? Miksi olette tämän tytön veljen valheella ja petoksella poislähettäneet? — Estämättä voidaksenne harjoittaa konnan-työtä? Tiedättekö, kuka tämän tytön veli on?
KAARLE (Painavasti:) Oi jaa, mamseli Emilia — hän on työmies Ernst
Herbig!
EMILIA. Niin, ja lisätkää siihen: sulhaseni! — Minä tiedän, mitä te sillä irvistyksellä tahdotte sanoa, mutta minä olen varustettu rohkeudella taistelemaan kokonaista joukkoa semmoisia ilkiöitä vastaan. Totuuden pitää ja täytyy voittaa valheen!
KAARLE. Te seuraatte minua paikalla isäni luokse.
EMILIA (Ylpeästi:) En käy teidän kanssanne kaduilla. — Jättäkää meitä?
KAARLE. Silloin minä olen käyttävä väkivaltaa!
13:s Kohtaus.
Entiset. Ernst.
ERNST (Syöksee Kaarlen päälle, tarttuu hänen käsivarteensa ja vetää häntä väkevästi esiin;) Ha, ilkiö! — Eikö se jo ole sinulle kylläksi, että olet tuottanut murhetta ja puutetta majaani, pitääkö sinun myös koettaman saastuttaa se pahuuksilla, rehellistä nimeäni häpeällä tahrataksesi?
KAARLE. Laskekaa minua irti!
ERNST. Vielä sana, ja minä muserran tyhjän kallosi! (laskee häntä irti:) Älä liiku paikalta, taikka ruhjon sinua, kuin hauraan ruovon! — Maria, onko hän solvaissut sinua?
EMILIA (Astuessaan esiin:) Minä olen häntä varjellut!
ERNST. Emilia!
EMILIA (Ojentaen hänelle käden:) Ernst! — Sattumus on saattanut minua tämän konnantyön jäljelle. Uusi herra von Mahlowin palvelija juoksee rappuisista alas, minun aikoessani mennä ylhään. Hän kantaa kirjeen, jonka hän pudottaa astuessaan ohitseni. Nostan sen maasta ja luen ulkokirjoitusta. Kysyn: keltä on kirje? Ja hän vastaa: nuorelta herralta. Olin kuoleman tuskissa, sillä se oli minulle mahdotonta näkemättä päästä talosta, ja että kirje sisälsi jotakuta hävytöintä, sen tiesin varmaasti.
ERNST. Kiitän sinua! — Tässä, heittiö, on sinulle 20-taalerisi: Jätä asuntoni! Minua on isäsi ajanut talostaan, koska olin köyhä ja rohkenin rakastaa hänen tytärtään — mutta sinua rojahutan asunnostani, koska olet hävytöin heittiö! (tarttuu hänen käsivarteensa ja vie häntä peräovelle, avaa sen ja heittää häntä ulos.)
EMILIA ja MARIA (Syleilevät toinen toistaan.)
(Esirippu lankee.)
(Konttuori herra von Mahlowin luona. Oikealla puolella ovi, vasemmalla ikkuna, pulpettia j.m.)
1:n Kohtaus.
Tuomas (yksinään.)
TUOMAS (Pulpetin edessä, joka seisoo ikkunan vieressä, seisoen ja kirjoittaen. Pulpetilla palava lamppu:) Ajattelen kuin ajattelenkin, en saa sitä yhteen. — Mitä edeltäpäin huomasin, se tulee tulemistaan voimalla. — Mistä tulee, ett'ei muutamia aikoja sitte luottamuksemme enään ole niin rajoittamatoin, kun se oli? — Jaa, jaa, vieraat ihmiset lukevat paremmin, kuin oma isäntä. Koko kaupunnissa ei ole ketään, joka ei tahtoisi välteitä rahojen siaan antaa.
2:n Kohtaus.
Mahlow. Tuomas.
MAHLOW (Sanomalehti kädessä:) Tuomas!
TUOMAS (Kirjoittaessaan:) Armollinen herra!
MAHLOW. Mitä teemme vaihe-setelin kanssa?
TUOMAS. Missä vaan olen ollut, armollinen herra, välttävät vaan. Olisitte vaan kohta Sänder'in kirjeen tultua antaneet minulle tietoa siitä, kenties se olisi ollut hänelle mahdollista maksaa, jos minä olisin kirjoittanut hänelle.
MAHLOW. Se on myöhään — vaihe-seteli pitää huomenna maksettaman. — (Äänettömyys.) Poikani kertoi muutamana päivänä minulle eräästä rikkaasta Englantilaisesta Farren, — luulen nimensä olevan, Marian torilla asuva — joka hyviä korkoja vastaan lainaa rahoja.
TUOMAS. Siis korkuri?
MAHLOW. Saisi häneltä kysyä, mitä hän vaatii, jos hän kuudeksi kuukaudeksi meille sen summan lainaa.
TUOMAS. Siihen en minä neuvosi. — Ennen huomenna pyytäämään ajan-pitennystä ja paikalla kirjoittamaan Sänderille.
MAHLOW. Sen kautta luottamukseni turmeltuisi ja minä tulisin häviöön. — (Äänettömyys.) Vielä on keino, vielä tunnen yhden, joka minulle paikalla tämän summan lainaa.
TUOMAS. No — kuka se olisi?
MAHLOW. Hän panee siihen ehdon. — Kauppias Renard — olin nykyisin hänen luona.
TUOMAS. Ja tämä ehto on?
MAHLOW. Antaa hänelle tyttäreni vaimoksi.
TUOMAS. Puhutteko vanhasta herrasta?
MAHLOW. Puhun, kaupunnin rikkaasta miehestä. —
TUOMAS. Mutta myöskin vanhimmasta.
MAHLOW. Ymmärrän — se olisi muistutus. — Sinäkin olet tuumiani vastaan?!
TUOMAS. En kuitenkaan, armollinen herra! Pelkään vaan. —
MAHLOW. Ett'ei tyttärenne siihen ole suostuva? Minä tiedän pakoittaa häntä siihen! Tässä on naimis-sovinto, hänen allekirjoituksensa hankkii minulle keinon pelastaakseni häviöön joutumasta. — Tahdon kuitenki nähdä, jos hän kieltää. Mene hänelle, Tuomas — hänen pitää paikalla tuleman tyköni!
TUOMAS (Mennessään:) Niinkuin te käskette, armollinen herra. (Pois.)
3:s Kohtaus.
Mahlow (yksinänsä.)
MAHLOW (Kävellessään edestakaisin:) Hänen päätöksestä se rippuu, jos minä näytän häntä maailmalle varkaaksi ja nimensä häpäisen. — Poikani, eikö hän sanonut, poikani on minulta varastanut? — Olenko minä milloinkaan kieltänyt pyynnön pojaltani? — (Hetken ääneti, istuutuu, lukiessaan sanomalehteä, joka hänellä sisääntullessaan kädessä oli:) Mikä se on? — (noustessaan ylös lukee:) "60000 taaleria kokonaisena taikka osina lainataan ulos takausta vastaan. Likemmin Mariantorilla N:o 9 toisessa kerrassa herra Farren'in luona. Aamulla kello 9 ja 10 välillä!" — — Se on tuo Englantilainen, josta minulle poikani kertoi. — Toivo enemmin!
4:s Kohtaus.
Mahlow. Kaarle.
KAARLE (Vaatteet epä-järestyksessä:) Hyv' iltaa, isäni! Etsin sinua koko talossa. —
MAHLOW. Hyvä, että tulit, Kaarle, minulla on sinun kanssasi puhumista.
KAARLE. Antakaa minut ensin puhua, isäni. — Minua on haukuttu, solvaistu — ei, ei ainoastaan minua, poikaasi, mutta sinuakin, isäni.
MAHLOW. Mikä on tapahtunut? Puhu.
KAARLE. Ernst Herbig, Emilian valittu, on heittänyt minua huoneestansa.
MAHLOW. Kuinka sinä tulit sinne?
KAARLE. Kävellessäni Johanneksen-portilla, näen minä edessäni naisen, jonka luulin tuntevani. Hän kävelee hyvin kiireesti ja katselee ympärilleen usein peljästyneenä. Siitä tarkkaun, kiiruhdan askeleitani, saavutan häntä, ja kuka se on?
MAHLOW. No? —
KAARLE. Emilia, tyttäresi, isä! — Hänen arka, pelkäävä käytöksensä ilmaisee minulle, että hän tekee jotain luvatointa. — Minä seuraan häntä, hänen näkemättä minua. Hän kääntyy viimein erääsen katuun — minä hänen jälkeensä — hän astuu erääsen taloon, jossa hän häviää kolmanteen-kertaan. Vähän ajan mentyä astun minä huoneesen ja häiritsen häntä syleillessään — tuota kurjaa! — Muun, rakas isä, jätän mielen-kuvitteluksellesi.
MAHLOW. Ha, hävytöin, iletöin petturi! Vaaditkos minua sillä tavoin? Niin tahdon minä siis oikeutta käyttää; vielä tänään pitää sinun hävyttömyydestäsi kärsimän! (Hetken ääneti.) Kaarle — yksi kysymys. Ole julki-totinen ja puhu totta — mitä sinä tehnytkin olet, annan sinulle anteeksi, jos sanot minulle totuuden.
KAARLE. Isäni!
MAHLOW. Sisaresi syyttää sinua varkaudesta. —
KAARLE. Oi sitä hävytöintä! —
MAHLOW. Ole rauhallinen ja vastaa minulle hyvästi mietittyäsi kysymyksiini. Ei ketään ole ollut huoneessa, kun sinä ja tuo työmies. (Äänettömyys.) Oletkos ottanut minulta ne rahat? — Minä tahdon totuutta ja se olkoon tapahtumatta.
KAARLE. Isäni — jos sinulla on kahden ihmisen välillä, joista toinen on rikas ja hyvästi kasvatettu, toinen taas kerjäläinen ja kasvatuksetta, tuomitsemista, kumpi niistä molemmista olisi varas?! —
MAHLOW. Jaa, sinulla on oikein, poikani! — Hän on minulta varastanut. Seuraa minua nyt heti poliisiin. Minä tahdon hänen nähdessään viettää häntä vankeuteen. Sinä kerroit minulle muutaman aikaa sitte eräästä Englantilaisesta, eräästä herrasta Farren, joka hyviä korkoja vastaan lainasi rahoja. Hän tarjoo tässä (näyttäen sormellaan sanomalehteä:) summan 60000 taaleria, kokonaisena taikka osina ulos, takausta vastaan. — Sinä tunnet häntä.
KAARLE. Tunnen, eräs ystävästäni vei häntä eteeni.
MAHLOW. Mene huomenna varhain, kello 9 ja 10 välillä hänelle ja kysy, jos hän velkaseteliä vastaan tahtoo lainata minulle 20000 taaleria kuudeksi kuukaudeksi.
KAARLE (Kummastuneena:) 20000 taaleria?!
MAHLOW. Jaa, eräs saaminen on jäänyt maksamatta ja minä odotan huomenna vaihe-seteliä, jota en voi täyttää.
TUOMAS (Tulee:) Mamsel Emilia ei ole löydettävänä, luultavasti ulos mennyt.
MAHLOW. Minä kyllä tiedän löytää häntä! Seuraa minua poliisiin, poikani!
KAARLE. Varmaan, isäni! — Mutta suokaa minulle, ett'en tarvitse astua tuon kurjan huoneesen.
MAHLOW. Siis et tahdo olla voitto-riemusi vierasmies? Ymmärrän sinua.
— Jaa, jaa, sinulla on hyvä hellä sydän. Tuomas!
TUOMAS. Armollinen herra!
MAHLOW. Odotan sinua huomenna varhemmin kuin tavallisesti konttuorissa.
— Seuraa minua poikani! (Kaikki pois.)
Muutos. (Ylishuone Ernst'in luona.)
5:s Kohtaus.
Maria. Emilia. Ernst. John.
MARIA (Istuu voimatoinna perässä eräässä suuressa nojaustuolissa.)
EMILIA, ERNST ja JOHN (Seisoivat Marian ympärillä askaroitsevina.)
EMILIA. Tämä rajuinen neljännestunti oli hellälle verelle vaarallinen.
— Pelästys on tärisyttänyt hänen tunto-suonensa. — Hän tointuu!
ERNST. Rauhoitu, Maria — unhota, mitä olet nähnyt ja kuullut.
MARIA. Oi — ilmaa — ilmaa — sydämmeni — uhkaa haljeta — (panee
Emilian käden rintaansa.)
EMILIA. Hänen sydän sykkii julmasti ja kuumeisesti. — Rohkaise itsesi, sisar, sinua varjeleepi hyvän, rehellisen miehen rinta ja rohkeus. (Ojentaa Ernestille kätensä.)
MARIA. Oi, kuinka hyvä olette, mamsellini. —
EMILIA. Ei niin, kutsu minut sinuksi, kutsu minut sisareksi, Maria.
Minä olen ylpeä siitä, jos minua siksi kutsut.
MARIA. Oi, sinä olet enkeli! — Kuin minä sinua ensi kerran näin — äitini haudan vieressä — silloin minusta oli niinkuin olisi Jumala lähettänyt yhden enkelistään maahan, lohduttamaan minua. — Jaa — sinä olet lohdutuksen enkeli. — (Hetken ääneti:) Ja tuo löyhkä nuorukainen onko hän veljesi.
EMILIA. Älä ajattele häntä, Maria!
MARIA. Hän on minua solvaissut — tahdon antaa anteeksi, vaikk'en unhota. — Neljässä toista päivässä on hän vainonut minua — käydessäni iltaisella äitini haudalla — hän ja vielä toinen nuorukainen. — Ernst, vie minut ikkunalle ja aukaise se — vereni on niin lämmin — hengen-vetoni niin lyhyt.
EMILIA ja ERNST (Taluttavat Mariaa.)
JOHN (lykkää sillä välillä tuolin ikkunalle vasemmalla. Maria istuutuu.
Ernst avaa ikkunan.)
MARIA (Ernst'iin päin:) Me olemme kuitenni hyvin köyhät, veli. (Hetken ääneti.) Oi, älkää jättäkö meitä, isä John — sisar Emilia! — Jääkää meidän köyhäin, köyhäin ihmisten tykö!
EMILIA. Älä kutsu itsesi köyhäksi, Maria! Sinulla on puhdas sydän rinnassasi, se on kultaa ja kalliita kiviä etevämpi.
ERNST. Ole rauhallinen sisar; jolla semmoisia ystäviä maailmassa on kun meillä — (ojentaa kätensä Emilialle ja Johnille:) hän voi lohdutetulla mielellä katsoa tulevaisuuteen. Kyllä sinulla on oikein: me olemme köyhät. Mutt' älä epäile, ahkeroitsemiseni pitää, täytyy onnistuman.
JOHN. Ennen kaikkia, ajatelkaa tulevaa hetkeä! Tuo nuorukainen kokee kaikkia kostaakseen. Minä tunnen senlaiset luonneet. Koska he ovat luonneitta, niin pyytävät loistaa luonneilla.
MARIA. Ja kuinka sait tietää, mitä täällä huoneessasi tapahtui, Ernst?
ERNST. Minun tulee kiittää siitä isämme John.
JOHN. Eräs ystäväni oli sattumalta läsnä kun tämä konnan tuuma ja kirje pantiin kokoon. Hän etsiskeli minua heti, mutt'ei löytänyt, koska olin luonanne, lapset. Kun tulin kotiin, odotti hän minua, ja minä tavatakseni vielä Ernstiä, menin paikalla rautatielle, jolla minä, niin kuin aavistin, häntä tapasin.
MARIA. Kiitos, tuhannen kiitos — isä John!
JOHN. Älä nouse ylös, tyttöseni. — Mutta mikä on nyt tehtävä?
ERNST. Sinun pitää paikalla menemän isällesi, Emilia.
EMILIA (Hyysähtäen:) Oi Jumalaa! Isälleni! En! en! — Ja kuitenni. — Mintähden en? — Enkö ole tahtonut hyvää? Löytyykö sitte nuhde, joka voisi minua kohdata? Pitääkö minun näkemän yhden ihmisen kunnian menetettävän — kunnia, joka on enempi kun elämä — poistamattani kohtaus, jonka minä voin poistaa? Oi, anna heidän tulla, jotka minua syyttävät ja kiroovat, minä löydän voimaa ja rohkeutta heitä vastaan astuakseni! — Nyt elä hyvin, sisar, ja rauhoitu. Jää hyvin, Ernst, toistemme jälleen näkemiseksi! — Eläkää hyvin, jalo mies, en toivo teitä viimeistä kertaa tänään nähneeni.
JOHN. Ja te aivotte mennä yksinänne tämän tien? Se on myöhään, mamsellini.
EMILIA. Miks'en? Minä ottaisin vastaan vaan yhden saattamisen, se on sulhaseni. Mutta Ernstin täytyy olla Marian luona, sentähden menen yksinäni.
ERNST. Jääkää Marian luokse, isä John.
EMILIA. Jaa, seuraa minua, Ernst! Kaikki, mitä minä olen tehnyt, olen maailmalle julkisesti ja rehellisesti näyttävä, eivät koskaan ole tekoni peljänneet ihmisten silmiä. Käsivarrellasi on maailma minua löytävä!
ERNST. Ja ei minkään maan voima ryöstä sinua sivultani. Kohta olemme taas takaisin! Isä John, varjelkaa sillä aikaa sisartani ja taloani! (Aikoo Emilian kanssa mennä.)
6:s Kohtaus.
Entiset. Mahlow. Poliisi-kommissarius.
(Astuvat samassa hetkessä heitä vastaan.)
MAHLOW. Seisokaat! Älkää paikalta!
POLIISI-KOMMISSARIUS (Enrstille:) Kuninkaan nimeen otan teidät kiinni!
ERNST. Minut! |
| Yht'aikaa.
EMILIA. Hänet! |
MARIA. Oi Jumalani! (Supistuu voipuneena.)
ERNST. Ja saanko kysyä, mintähden minua otatte kiinni?
POLIISI-KOMMISSARIUS. Te olette syytetyt varkaudesta.
EMILIA. Keltä? Kuka sen rohkenee?
MAHLOW. Sinun pitää paikalla lähtemän minun kanssani.
EMILIA. Väkivalta vaan on minua saava tästä huoneesta!
MAHLOW. Niin väkivaltaa tahdonkin käyttää.
ERNST (Tuijottaessaan eteensä:) Varas! — Minä varas! Oi äitiä, kalpeat kuolemanposkesi arkussa punastuvat sanoista: poikasi varas! (Kiivastuen:) Ken rohkenee minua niin kutsua?
JOHN. Minä takaan tästä miehestä! Takaan koko omaisuudellani hänestä! — (Mahlow'ille:) Pidättäkää itsenne, herrani! Katsokaa ympärilleni, siinä makaa sairas nainen, tämän miehen sisar, jonka hänen pitää elättää ja joka kenties kuolee pelästyksestä. — Älkää manatko murhaa teidän omatunnollenne!
MAHLOW. Kuka olet kurja, että uskallat sekaantua asioihini?
JOHN. Kuka olen? — Rehellinen mies, joka ei kenenkään edessä luo silmiänsä maahan. — Ylenkatsotteko te minua sentähden, ett'en minä kanna nuttua niin hienosta verasta, kuin te? ett'en minä seuraa uutta muotia, kuin te? Kunnioitusta ijälleni — minä pakotan kyllä kunnioitusta siitä, mitä teen! —
MAHLOW. Tehkää velvollisuutenne, herra komissarius!
EMILIA. Pidättäkää itsenne, isäni! hän on syytöin!
MAHLOW. Pois, pahan-tapainen tyttö!
EMILIA (Hiljaa Mahlow'ille:) Vielä kerran, isäni, jos te saatatte häntä syytteen-alaisten penkille, niin todistan minä, tyttärenne, teitä vastaan, ja näytän todeksi, että Kaarle von Mahlow on varas!
MAHLOW (Kiivastuen ja nostaen keppinsä:) Ääneti, hävytöin, taikka unhotun!
ERNST. Jaa, koskekaa häneen, ja minä surmaan teitä!
JOHN. Mitä te vaaditte takaukseksi tästä miehestä? Tässä on 10,000 — (etsiessään taskuissaan:) Ah! olen mennyt rahatta ulos.
MAHLOW (Nauraa pilkallisesti:) Ha, ha, ha! Sinä tahdot kenties hänen edestä maksaa ne pennit, jotka sinä kadunkulmissa olet saanut? Astu syrjään, kerjäläinen, ell'et tahdo hänen kaltaisena tulla kohdelluksi!
ERNST. Tauvotkaa rukoilemasta, ystäväni! Mitä minulta tahdotaan? Tiedän itseni puhtaana kaikesta rikoksesta, he voivat minua syyttää, mutt'eivät tuomita!
EMILIA. No hyvä, mene vankeuteen, rakkauteni seuraa sinua sinnekin. Ole vakuutettu, ett'ei mikään maan voima ole minua pakoittava milloin toisin ajattelemaan.
JOHN. Niin, poikani, mene, kuitenni olet sinä puhdistettava, ja sen heittiön, jonka tähden sinun nyt täytyy kärsiä, häntä minä paljastan. Sinä olet syytettävä, mutta hän on tuomitettava. Ennenkuin tunti on mennyt, olet vapaa. — Mutta te, herra, kavahtakaa itseänne, ett'ei päivä tule, jolloin te kerjäläisenä kerjäläisen edessä seisotte!
MAHLOW (Nauraa pilkallisesti:) Ha, ha, ha! Oletkos karannut hulluin-huoneesta? Kummitteleeko aivossasi? — Kurja, raihnas olento! Ha, ha, ha!
ERNST. Tehkää velvollisuutenne, herra komissarius! Minä itse muistutan teidät siitä!
EMILIA (Ojentaessaan Ernstille kätensä:) Toistemme jälleen näkemiseksi — ja pitääkö niin oleman — (silmäyksellä Mahlowiin:) niin itsekin syytteen-alaisten penkillä! — (menee Marian luokse:) Elä hyvin, sisareni! Jumala, joka viattomuutta varjelee ja suojelee, on oleva kanssasi, ja sinua siunauksellaan varjeleva. (Suutelee häntä:) Oi Jumalaani, mikä se on? — Huulensa ovat kalpeat — otsansa kostea ja kylmä! — Laupias Jumala! — Hän on kuollut!
ERNST (Syöksee itsensä esiin:) Kuollut! — Maria! — Sisar! — Vaan silmäys! — Vaan sana! — Avaa sulot silmäsi vielä kerran vaan! — Anna minua lukea niissä, ett'et usko tätä julmaa syytöstä! — Ha! hän tointuu. (Äänettömyys.)
MARIA. Mintähden — panette ikkunan kiinni?! — Avatkaa — avatkaa pian! — (Hetken ääneti:) sieluni — tahtoo halkaista verhoituksensa — jättää vankeutensa — ja paeta ijäiseen — vapaasen luontoon! (Ikkunalle tuijottaen:) Oi, kuinka he viittavat — sieltä taivaan — kannelta — kuolleiden rakastettujeni ystävälliset silmät. — Jaa — jaa — minä tulen — minä tulen! — — (Hetken ääneti. Ikäänkuin kovasta unesta heräävänä:) Ernst — veljeni. —
ERNST. Tässä olen, sisareni!
MARIA (Hyvin heikkona:) Minä kuolen — jaa — minä tunnen sitä, minä kuolen! — Kuule minua ja lupaa täyttää viimeinen pyyntöni! — Ihan äitini haudan viereen haudata minua — minä soisin kerran parhaan äidin sivulla — uuteen elämään herätä. — (Hetken ääneti:) Vielä yksi! — Lupaa minulle — äitini hautaa — niinkuin minunkin — ruusuilla ja kukilla kaunistaa — ei meitä unhottaa. — Oi, se tekisi minua onnettomaksi — jos näkisin hajonneen haudan kalmistossa — ja ajatus joutui aina mieleeni: — Täällä lepää köyhä — jota ei kukaan ole rakastanut! — Oi! — Sydämmeni — Elä hyvin — veljeni — (hän on kuollut.)
ERNST. Kuollut! Kuollut! (peittää kasvonsa molemmilla käsillään ja lausuu, langetessaan hänen viereen polvilleen:) Oi Jumala taivaissa, koettelemuksesi on kova! (Jää peitetyillä kasvoilla sisarensa jalkojen juuressa polvillaan, ja ei kuule mitään seuraavasta, kunnes hän itse puhuu.)
JOHN (Hetken ääneti — sitte Mahlowille:) Astu tähän, sinä julma ihminen, ja katso tekojesi uhri! — Nälkää ja kurjuutta olet näiden päiden päälle heittänyt — sillä olet ryöstänyt tältä rehelliseltä mieheltä työn. Olet syyttänyt häntä varkaaksi, ja missä hän vaan työtä etsi, ajettiin hän pois. — Nälkä ja kurjuus eivät ole olleet sinusta kyllä — vielä kuoleman piti sinun tuottaman hänen majaansa. — Katso tähän, siinä lepää uhri, katsele hänen kasvoihinsa — se on enkelin kuva! — Olet itse temmaissut häntä ahnaalta pojaltasi. Mutta sinua kohtaa poikasi synti, sillä sinä olet laimiin-lyönyt hänestä tehdä ihmisen!
MAHLOW (Koskettuna:) Kuka olet, ihminen?!
JOHN (Nöyrästi:) Kerjäläinen, armollinen herra! jonka nuttu on kulunut ja valennut, mutta joka kuitenni kantaa sydämmen rinnassa — (kiivastuen:) joka sykkii jalommin kuin sinun! (nöyrästi:) Kerjäläinen olen, armollinen herra!
ERNST (Marian luona:) Kuollut! — Mariani kuollut! (Hetken ääneti, noustessaan ylös:) Sepä hyvästi! Sinä paras sisarista! Koko elämäsi oli vaan suruja, puutetta ja köyhyyttä. — Jumala oikeuden pitävä on sinua siellä ylhäällä palkitseva siitä, mitä täällä olet kärsinyt!
JOHN (Astuen esiin:) Rauha ja lepo hymyilevät hänen otsallaan. — Itse musta kuolema oli säälivämpi kuin ihmiset! — Hän on surut ja puutteen hänen poskiltaan pois suudellut! — Lepää rauhassa! (Suutelessaan hänen otsaansa:) tyttäreni!
ERNST (Syleilee sisartansa vielä kerran, suutelee hänen kättä ja otsaa, langetessaan polvilleen, nousee hetken ääneti oltuansa ylös ja lausuu peritteleväisyydellä:) Nyt olen valmis seuraamaan! (Kaikit ovat aikeissaan mennä.)
Esirippu lankee.