Olihan tuo pian tehty: lyhyt taistelu ja ikuinen rauha! — Mutta elämä kuului sielun syvyydestä, sieltä missä vielä oli monta kehkeymätöntä nuppua! missä sekä toivo — ei tuo monivärinen ilveilijä, vaan vakaa elämän toivo — että usko, vieläpä kärsimyskin olivat puhkeamaisillaan! Mutta elämä, joka vaan oli antanut hänelle nuo hyvät toiveet, ottaaksensa ne pois häneltä juuri silloin kuin hän niitä tarvitsi, ei, sitä hän ei voinut kestää! — Ja kuitenkin se houkutteli häntä.
Silloin tyttö äkisti tuli näkyviin tuolla puolen järveä. Vähän aikaa hän seisoi yhdessä kohti ja katseli nuorukaista tämän mitään aavistamatta. Sitten hän lähti tietä astumaan ja hetken kuluttua hän oli aivan nuorukaisen vieressä. Nyt vasta tämä hänet huomasi ja säpsähti; mutta, neuvottomana kuin oli, hän ei uskaltanut mennä häntä vastaan. Hän seisoi paikallaan ja näki hänen tulevan.
"Mitä täällä teet?" kysyi tyttö ja katsoi peljästyneen näköisenä
Niiloon. "Aiotko hukuttaa itsesi?"
"En suinkaan," sanoi nuorukainen, vallan varmana siitä että sitä hän ei millonkaan ollut aikonut.
"Niin, kunpa se olisi tehty," huokasi tyttö ja kädet vaipuivat voimattomina alas.
"Eihän sinun mieleesi milloinkaan ole sellainen ajatus tullut?" kysyi nuorukainen, mutta samassa hän sulki hänet syliinsä, sillä hän näytti siltä kuin vaipuisi hän maahan.
"Oh, en tiedä," vastasi tyttö. "Minä olen enemmän kyllästynyt siihen kuin milloinkaan ennen. — — Nyt hän riippuu hänessä kiinni joka hetki ja hän ei välitä kenestäkään muusta."
"Etkö uskaltaisi elää minun kanssani sellaista elämää kuin työ voi antaa?" kuiskasi Niilo.
"Senkötähden sinä vaan tulit?" kysyi tyttö.
"Minä tulin tänne sentähden etten enää voinut kestää sellaista elämää, minun täytyi saada sinut nähdä," vastasi Niilo.
"Sinä tiedät mielipiteeni, minä en kahta kertaa sitä sano," vastasi tyttö. "Hän saisi siitä aihetta ylpeilläksensä." Ja Sylvi ojensi itsensä ylpeästi ja katsoi kylmästi nuorukaista silmiin.
"Entäs jos lähtisit Amerikaan niinkuin muut?" sanoi Niilo.
Tyttö säpsähti ja katsoi peljästyneenä nuorukaiseen. "Lähdetkö sinä sinne?" kysyi hän.
"Lähden," vastasi Niilo rohkeasti.
"Minä tulen kanssasi," sanoi tyttö ja kävi tulipunaiseksi.
"Hyvä," sanoi Niilo ja tarttui hänen käteensä, joka oli kylmä ja vapisi. "Ja kun tulemme sinne, niin menemme kohta naimisiin — kai sielläkin pappeja on? — — — Mutta piakkoin tämä pitää tapahtua, ensimmäinen päivä on paras, senhän käsität?"
"Kyllä," vastasi tyttö äkisti ja katseli levottomasti ympärilleen. "Nyt saat mennä. Minä tulen huomenna sinun luoksesi. Minä olen menevinäni kirkkoon. Ei kukaan saa tietää tästä mitään, muuten käy hullusti; kun olemme lähteneet, niin tulkoon mitä tahansa, minä en siitä välitä."
"Mutta se maksaa paljon," sanoi nuorukainen hitaasti ja katsoi arasti tyttöön. Hän oli siliä aikaa ajatellut sitä, joka laimensi hänen intoansa — ilman rahaa ei kumpikaan heistä voinut lähteä matkalle!
Tyttö katsoa tuijotti silmänräpäyksen ajan epätietoisena hänen kasvoihinsa, sitte loi hän silmänsä maahan, ja hänen otsansa ja poskensa kävivät taas kuolon kalpeiksi. — Hetkinen kului siten, eikä kumpikaan tiennyt sanaakaan sanoa. Nuorukainen oli nojannut tunturiin, joka kohosi heidän ylitsensä, ja hän näytti miettivän jotain, joka herätti levottomuutta ja kauhua, sillä suonet hänen otsassaan paisuivat ja silmissä loisti hurja tuli. Vihdoin tyttö alkoi käsittää että oli mahdoton päästä edemmäksi tässä asiassa, ja syvään huoaten ja surullisesti päätään nyykäyttäen hän sanoi nuorukaiselle jäähyväiset ja meni pois.
Niilo hyppäsi tunturin suojasta ja katsoi hänen jälkeensä. Hän hengitti tavattoman nopeasti ja veri lensi tumman-punaisena hänen kasvoihinsa; oli kuin hän olisi taistellut jonkun voimakkaamman kanssa ja vihdoin voimallisen iskun kautta päässyt voitolle. "Sinä voit tulla aivan huoleta, minä hankin rahat, — minä!" huusi hän tytön jälkeen. Tämä pysähtyi äkisti ja katsoi häneen. "Mene sinä vaan nyt, ja tule, niinkuin olet luvannut," lisäsi Niilo, sitten hän kääntyi äkkiä ja lähti vastakkaiseen suuntaan kotiapäin — katsomatta ainoatakaan kertaa jälkeensä.
Tyttö oli jäänyt seisomaan paikalleen ja näytti melkein siltä kuin nuorukaisen viimeiset sanat olisivat kiinnittäneet hänet maahan. Hän nosti pari kertaa päänsä ylös ja katsoi Niilon jälkeen; — viimeisen kerran kuin hän häntä näki, kääntyi hän tunturin toiselle puolelle ja hävisi äkkiä näkyvistä taakseen katsomatta — näytti siltä kuin häntä olisi talosta pois ajettu! — Vielä tyttö vähän aikaa seisoi siinä, sitten hän väsymyksestä vaipui maahan, ja istui tien viereen.
Hän oli yhdessä hetkessä ikäänkuin tullut äkkijyrkän toiselle puolelle, — sen äkkijyrkän, joka teki eroituksen sen välillä, minkä hän itse kutsui esiin ikuiseksi tyytymättömyydeksi itselleen, ja sen, joka oli kutistamaton todellisuus, ja hän peljästyi niin, että hän menetti jalansijan. "Mitä hän oli tehnyt? Luvannut vieraalle nuorukaiselle lähteä hänen kanssaan maasta, — ei julkisesti, vaan häpeällä ja salaa!" Ja hän oli vähällä huutaa nuorukaista takaisin.
Tätä hän ajatteli yhdessä hetkessä; sillä kauhistus joudutti häntä — päättämisen kauhistus, joka ei kärsi mitään estelyä ja väittämistä. — Hän haki silmillään jotain tukea, sillä hänen asemansa oli mielestään niin epävakainen kuin hän olisi irroittuneella lumi-vieremällä seisonut. Silloin hänen sinne tänne kulkeva katseensa pysähtyi kotitaloon, joka oli järven toisella puolella ja jota laskeva aurinko valaisi. Rauhallisena ja hiljaisena se kohosi solakkain lehtipuiden väliltä, tunturi ikäänkuin selän tukena, joka ei milloinkaan horjunut. — Pari tuntia vielä ja sitten hän ei milloinkaan enää sitä tulisi näkemään! Niin, jos hän kodin sijasta saisi rikkautta ja kunniaa, niin olisi kaikki ollut hyvä; mutta ankara työn tekeminen leivän edestä halvan rengin kanssa! — Se oli hänestä samaa kuin kuolema.
Silloin isä samassa tuli portaille ja puhutteli palvelijoita, jotka yksitellen tulivat pihalle kokoontuakseen illalliselle. Hetken kuluttua kurkisti äitipuolen suloiset kasvot ovesta ja näytti siltä kuin hän olisi heille kaikille sanonut: "Tervetultuanne!" eikä viipynytkään kauan ennenkuin he olivat sisällä tuvassa. Silloin isä äkisti uudelleen tuli portaille, hän katsoi joka taholle, meni huoneuksen nurkan kohdalle ja teki siellä samoin, — silloin tyttö hyrähti itkuun; hän kyllä tiesi ketä isä haki! Seuraavana päivänä hän tulisi toisella tavalla tytärtänsä etsimään — ja sitten ei milloinkaan enää!
Mutta tuo "ei milloinkaan" kävi vähitellen kauheaksi tuskaksi hänen mielessään, ja vihdoin siitä tuli oikein ruumiillinen vaiva. "Mitä hän oli tehnyt? — Mikä häntä odotti?" Jos hänellä olisi ollut päivän ja viikon aikaa miettiä asiaa, niin siitä ei olisi muuta tullut kuin miettiminen, mutta täällä ei ollut aikaa arveluun, vaali oli tehtävä. — Silloin kumpiki puoli sai puheen vuoroa, ja järkähtämätön totuus tuli ilmi. — Hän tiesi tällä hetkellä että isä ei milloinkaan ollut häneltä hänen lapsenoikeuttaan riistänyt, että äitipuoli ei milloinkaan ollut ylpeästi häntä kohdellut, ja että tämä aina oli ollut hyvä hänelle. Mutta hän tiesi myöskin että hän itse ei ollut sitä vastaanottanut, ennenkuin hän oli ikäänkuin valanut katkeruutta sen yli. Että äitipuoli oli kaunis ja kävi hyvissä vaatteissa, hän, joka vuosi takaperin oli ollut piikana talossa, se kiusasi häntä aina, — niin hän kävi huonoimmissa ryysyissä, mitkä hänellä oli, näyttääksensä eroitusta ja herättääksensä epäilystä. — Hän ei kärsinyt sitä että isä iloitsi nuoresta vaimostansa, ja kun hän ei voinut riistää häneltä iloa, oli hän ottanut siunauksen ilosta. — Vihdoin viimein hän tiesi — ja se vaivasi häntä hirveästi — että se oikeus, jota hän niin ylpeästi oli vaatinut, ei ollut muuta kuin vääryyttä.
Aurinko oli tämän ankaran sieluntutkinnon kestäessä laskenut tunturiselänteen taakse ja sinertävä iltasumu laskeutui hiljaa laaksoon, ja hiljainen vesi kävi mustaksi tunturin varjossa.
Se oli yön enne, yksinäisen yön monine näkyineen ja hiljaisuuksineen, joka muistutti kuolemaa! Hän värisi ja katsoi peljästyneenä ympärilleen, ja kuitenkaan tämä ei ollut pahin, pahintahan se oli että joka hetki kuin kului, tuli viimeiseksi hetkeksi kodissa, ja että sitten tuli tuo tietämätön — joka oli viehättävä ja houkutteleva päivän valossa, mutta kauhistavainen yön aikana! — Nuo monet monet ihmiset, jotka ahdistivat toinen toisiaan — ja ne monet onnettomuudet, jotka voisivat tapahtua — —.
Silloin tuska saattoi hänen päästämään huudon, jota kaiku kuljetti etäämmälle, kunnes se taas kääntyi häntä vastaan kuin vaikeroiva huokaus kaukaa — sieltä; jossa tuo uhkaava tietämätön oli!
Tyttö ei ollut milloinkaan luullut, silloin kun hän ikäänkuin kyllästytti itsensä omalla onnettomuudellaan, että hän tulisi käymään niin ankaraa tuomiota itsensä kanssa, kuin hän näinä lyhyinä hetkinä oli tehnyt. Jos joku toinen olisi vaikka vaan viitannutkin siihen, että hänessä vikaa oli, niin hän olisi nostanut koko tunturin itsevanhurskautta ja ylpeyttä hänen ja itsensä välille. Nyt hänellä oli edessä omapäinen toimi, ja muutamissa tunnissa se oli tehty, ja itse hän tahtoi edesvastauksen ja kaikki seuraukset kestää! Hän huomasi että hän itse oli pakoittanut itseään tähän, jos hän mieli palata, oli vaan yksi tie, ja se oli nöyryyden tie; mutta se oli vielä ikäänkuin kuilu hänen edessänsä; hän ei uskaltanut sen yli mennä!
Yö läheni lähenemistään. Sen varjot peittivät raskaina ja äänettöminä tunturit ja laaksot, syleillen kaikki pitkään lepoon, ja vielä tyttö seisoi epätietoisena paikallaan. Silloin kukko lauloi kanahuoneessa ja yön hiljaisuus toi laulun tänne ikäänkuin varoituksena puoleksi auki olevasta ovesta. Tyttöä värisytti, päätös oli tehtävä — "miten hän saisi sanansa takaisin? Sitoiko se niin, ettei sitä milloinkaan voinut irroittaa? Hän tahtoi mennä nuorukaisen luo — kohdakkoin hän aikoi mennä! Tämän piti antaa hänelle lupaus takaisin, sitten Jumala saisi häntä neuvoa — täytyikö hänen nöyryyttää itseänsä? Kyllä, hän tahtoi hyvästi kohdella sekä isää että äitipuolta, eivätkä he milloinkaan saisi mitään tietoa tämän yön varomattomuudesta."
Tämä päätös tuli hänen hurmautuneesen mieleensä kuin valotornista valo loistaa yli meren; pimeys kyllä jälleen pääsee valtaan, mutta suunta on selvässä.
Vihdoin alkoi päivä koittaa tunturein kohdalla, ja yö vaipui maahan, hiipien kuin käärme mättäiden välillä, mutta päivän hohde valaisi erästä vapisevaa lehtipuuta ja herätti pikkulinnut sen latvassa. Tyttö oli nyt vähän matkaa toisella puolella järveä, eräällä tiellä, joka vei talon ulkohuoneiden ohi. Hän ei niin tarkoin miettinyt sitä, tokko joku häntä kaipaisi, hän ei ollut tottunut siihen; hänellä oli ainoastaan yksi päämäärä: pääseminen pappilaan nuorukaista tapaamaan — ja saamaan sanansa takaisin, sitten oli vastaanotettava mitä sen jälkeen seuraisi.
Mutta juuri kuin hän aikoi poiketa syrjätielle, tuli mies hänelle vastaan. Hän pysähtyi ja vapisi, hän oli vähällä maahan vaipua, sillä hän näki että se oli hänen isänsä! — Silmänräpäyksen ajan isä seisoi hänen edessänsä, odottaen että hän sanoisi ensimmäisen sanansa; mutta Sylvi ei tällä hetkellä voinut sanoin ilmoittaa mitä oli sanottavaa, hän vaan itki epätoivon katkeraa itkua.
Isä silitti leveällä kädellään hänen kalpeita kasvojaan. "Lapseni," kuiskasi hän, "miksi kuljeksit sinä yöllä?" Mutta vanha mies hengitti raskaasti, eikä voinut enempää sanoa. Vielä kerta hän hyväili tytön kasvoja, tarttui hänen käteensä ja talutti häntä varovasti taloon. — Tämä pyhä-aamu tuli vallan toisellaiseksi kuin Sylvi oli luullut.
Tultuansa käsi kädessä isänsä kanssa huoneesen, istui isä penkille ja veti häntä viereensä istumaan niinkuin katkennutta ruokoa sidotaan tukeen kiinni, ja vähitellen hänen mielensä lauhtui ja hän kertoi kaikki; sillä vaikka katumus häntä vaivasi, ei hän mielellään vikaansa tahtonut tunnustaa.
Päivän tullessa tuli äitipuolikin saapuville ja vaikka hän hiukan vaaleni kuullessaan mitä oli tapahtunut, ja surettava muisto tuli hänen mieleensä, toipui hän pian, ja päätettiin että kaikki kolme menisivät kirkolle, — siellä isä puhuisi nuorukaisen kanssa ja tekisi kaikki selväksi. Sen jälkeen istuivat he iloisesti murkinoimaan, ja päivä loisti ikkunasta ja valaisi ystävällisiä kasvoja ja lempeitä katseita. Vuosikausiin ei ollut sellaista pyhäaamua ollut talossa; sillä vaikka äitipuoli oli turvallista elämää elänyt, niin oli häntä kiusannut joka hetki nähdä toisen vihaa ja isästä oli tuntunut kuin joku vaara häntä uhkaisi kaikissa hänen toimissaan — nyt oli kaikille ikäänkuin kirkas päivä koittanut sade-yön jälkeen, ja kaikki heidän ympärillään oli loistoa ja iloa. Ainoastaan pieni varjo näkyi väliin tytön kasvoilla — hän ajatteli nuorukaista.
Isä oli tosin sanonut että hän otti sen asian toimittaaksensa, — mutta voisiko tämä hänen puolestaan kaikki selväksi tehdä? Ja vihdoin: kuinka kummallinen nuorukaisen käytös oli ollut, kun hän meni hänen luotaan! Eikö tuntunut siltä kun hän kuolemaan menisi? — Hän koetti kyllä katsella nuorukaista siinä valoisassa väri-loistossa, jossa hän itse oli, mutta se ei onnistunut, päinvastoin! Tämä väistyi joka kerralla yhä kauemmaksi hänen luotaan ja vaipui vihdoin siihen yönpimeään, josta hän itse pari tuntia sitten oli palannut.
* * * * *
Alhaalla laaksossa, missä pääkirkko sijaitsi ja missä tänä pyhänä piti olla jumalanpalvelus, valaisi sama lämmin aamuaurinko rauhaisampaa seuraa. Kirkon takana olevassa metsässä, missä vielä aamusumut uinailivat honkien ja valkorunkoisten koivujen välillä, lauloi kulo-rastas ja peipponen kumpikin lyhyttä ja yksitoikkoista lauluansa, joka tapahtui niin säännöllisesti toinen toisen jälkeen, että tuntui siltä kuin toinen olisi määrätty alkamaan, toinen päättämään ikuista vuorolaulua. — Kirkon monet pienet ikkunanruudut vetivät auringonsäteitä luokseen ja heittivät ne jälleen luotaan tuhatkertaisessa värähdyksessä, ja tornin ympärillä väikkyivät pääskyt, mutta katon harjalla lensivät varpuset edes takaisin ja visertivät parhainta minkä tiesivät. Kaikki kutsui juhlapitoon, — onnellinen se, joka voi olla iloinen vieras!
Pappilassa seisoi pappi täydessä kirkkopuvussa tulevaa jumalanpalvelusta varten avonaisen, puutarhaan päin antavan, ikkunan ääressä. Hän oli syviin ajatuksiin vaipuneena ja katsoi suoraan eteenpäin. Silloin hän vilahdukselta näki ihmisen, joka hiipi puutarhan aitaa pitkin sinnepäin, missä ovi oli. Vähän myöhemmin pisti pää esiin sen auki olevan ikkunan kohdalla, jolla pappi seisoi, ja kalman kalpeat kasvot tulivat näkyviin ja katosivat samassa hetkessä. Pappi säpsähti tätä nähdessään ja kumartui ulos ikkunasta katsellaksensa kuka se oli; mutta niin kauas kuin hänen näkönsä ulottui ei ollut ketään, joka olisi ollut sen ihmisen näköinen, jonka hän oli nähnyt. Silloin hän sulki ikkunan ja lähti pois sen luota; hän alkoi taas miettiä ja näky unohtui. —
Vihdoin tuli kirkko-aika; kellot soivat ja kansa kokoontui suurempiin joukkoihin; — ajajia tulla karahutti tietä myöten ja vilkasta elämää oli kaikkialla. Silloin pappi tyynesti lähti ulos huoneestansa yhtyäkseen kansaan, aavistamatta mitä tänä päivänä tulisi hänen tehtäväkseen. Olihan taivas sininen, ilma tyyni, ei ainoatakaan pilveä, joka uhkasi häiritä luonnon juhlallisuutta! — Mutta nuo monet ihmiset kukin eri luonteinensa? Siinä kumminkin voi olla uhkaavia pilviä, joita ei kukaan nähnyt ennenkuin rajuilma tuli.
Kun pappi astui kynnyksen yli, sattui hänen jalkansa esineesen, joka oli sen tiellä; hän katsoi siihen — se oli iki-vanha, messinkihakasilla varustettu virsikirja, ja kun hän otti sen ylös ja katseli sitä tarkemmin, näki hän että lehdet pullistuivat ulospäin yhdessä paikassa, johon oli pieni paperikääry pantu. Hän mietti vähän aikaa tätä ihmeellistä tapausta ja meni takaisin huoneesensa likemmältä kirjaa tarkastelemaan; sillä varmaankin se oli pantu tähän paikkaan siinä tarkoituksessa että hän sen ottaisi — mikä lieneekin ollut siihen syynä. — Se oli pian tehty. Paperikääryssä oli joukko suuremman ja vähemmän arvoisia setelejä, jotka olivat nauhalla kiinni sidottuina ja niiden ympärillä oli ohut paperipalanen, joka oli kellastunut ja tahraantunut paljosta sormien koskettelemisesta. Kirjan ensimmäiseen lehteen oli kirjoitettu pitkä rivi syntymä- ja kuolin-päiviä; ja alilaidassa oli nimi Olina Olavintytär Pladsen: tämän nimen alle oli neulalla piirretty hyvin epäselvään nimi: Niilo Pladsen. — Epäilemättä tämä oli Olina Pladsenin kirja ja rahat; mutta millä tavoin ne olivat porstuaan tulleet?
Pappi tiesi että niillä kerroin, kuin hän oli käynyt ulkona tänä aamuna, se ei ollut siellä ollut. Olikohan Olina itse sen sinne pannut ennenkuin hän meni kirkkoon? Se ei mahdotonta ollut. Tämä oli edellisen päivän illalla käynyt papin puheilla. Koko tämän toimen hän oli ollut heikkona ja huomasi että loppu oli lähenemässä, hän oli odottanut ja toivonut että Niilo tulisi hänen luokseen, mutta niin ei tapahtunut, sentähden hän oli tullut Niilon luo, mutta hän ei häntä tavannut, se koski häneen kovasti — hän oli niin hyvin itseään valmistanut! Hän oli niin nöyrä heikkoudesta että hän mielellään olisi polvillaan ryöminyt nuorukaisen tykö, jos hän olisi tiennyt missä tämä oli. — Se, minkä pappi oli hänelle puhunut rahoista, oli kenties vaikuttanut sen, että hän tahtoi päästä taakasta, jota tuo kurja paperikääry tuossa kirjassa oli koko hänen elämällensä pannut. — Mutta olihan hän papille sanonut että nuorukainen tulisi häntä perimään, — miksi hän siis tällä tavoin pani rahat luotaan? Pappi jätti kirjan ja meni toimeensa. Mutta sattui niin kummallisesti! Vasta tapahtunutta miettiessänsä hän ei, tapansa mukaan, mennyt tavallista tietä, joka yhtyi kirkkoon vievään tiehen, vaan hän meni puutarhan läpi, josta hän tuli pienelle niitylle, jonka poikki polku vei valtatielle. Kun hän aukaisi puutarhan portin niitylle päin, vetäytyi mies siitä toiselle puolelle, ja kun pappi tuli polulle, näki hän Niilon piilevän pienen pensaan taakse, vähän matkaa siitä paikasta, missä hän seisoi. Pappi säpsähti nuorukaista nähdessään. Hän ei ollut milloinkaan muistaaksensa nähnyt niin kalman kalpeita ja laihtuneita kasvoja; — kyllä, hän muisti niitä kasvoja, jotka hän avonaisesta ikkunasta oli nähnyt!
"Sinäkö kurkistit ikkunasta vähän aikaa sitten?" kysyi pappi ja meni pari askelta lähemmäksi nuorukaista. Niilo katsoi pappiin mutta ei mitään vastannut.
"Minä näen että se olit sinä," jatkoi pappi. "Mitä Herran nimessä se tietää — onko sinulle onnettomuus tapahtunut, tai oletko itse sellaisen tehnyt?" Mutta nuorukainen hengitti vaan raskaasti, eikä vastannut.
"Tule minun kanssani kirkolle," pyysi pappi, "sittemmin sinä ja minä puhumme tästä asiasta. — Jos sinua on onnettomuus kohdannut tai jos olet pahaa tehnyt, niin kyllä me neuvon keksimme kumpaankin. Tule nyt! Aika on täpärällä." Ja pappi astui edellä ja Niilo seurasi hitaasti jälessä, — aivan kuin jonkun voiman vetämänä, jota hän ei voinut vastustaa.
Kirkkotiellä oli kummallinen levottomuus kansassa. Keskellä suurta ihmisjoukkoa seisoi naapurin isäntä ja renki, eivätkä ehtineet yhdelle vastata ennenkuin toinen kysyi. Hämmästyksen ja kummastuksen huutoja seurasi häntä, ja näytti todellakin siltä kuin jotakin olisi tapahtunut, joka tuotti hämmästystä ja surua kaikille.
Kun pappi tuli Niilon kanssa, vaikenivat huudahdukset ja kaikki katsoivat odottavaisesti häneen.
Nyt kysyttiin suuremmalla mahtavuudella ja tyydyttäviä vastauksia seurasi: naapurin isäntä ja renki olivat tänä aamuna kulkeneet vanhan Olinan talon ohitse. He olivat silloin huomanneet että laudoitus vasemmalla puolella huonetta siiroitti ulospäin seinästä kummallisella tavalla, ja kun he menivät lähemmäksi, näkivät he selviä kirveen jälkiä monessa paikassa — luultavasti tehdyt jalansijaa varten — vinnille saakka, jossa kokonainen lauta oli irroittunut seinästä, ja vaikka ikkunanpielet olivat paikoillaan, näkyi kuitenkin selvästi että ne oli olleet ulos otettuina ja taas paikoilleen pantu. — Tämän oli luultavasti tehnyt murtovaras, ja epäilemistä ei ollut, että hän oli Olinan rahat varastanut. — Tämän havainnon jälkeen he olivat menneet Olinan ovelle ilmoittamaan hänelle mitä oli tapahtunut, ja kun ovi oli sisältäpäin suljettu, olivat he hetken aikaa kolkuttaneet sitä. Vihdoin oli renki kurkistanut ikkunasta sisään ja nähnyt Olinan makaavan sängyssä osoittamatta mitään elon merkkiä. Renki kutsui isäntäänsäkin katsomaan, ja kun he yhdessä olivat Olinaa katselleet, tulivat he siihen päätökseen että hän oli kuollut. Sitten he vielä olivat kolkuttaneet entistä kovemmin sekä ovelle että ikkunaan; mutta kaikki oli ollut turhaa. — He olivat silloin päättäneet ilmoittaa siitä papille, jotta hän olisi ensimmäinen, joka tarkastaisi ruumista: oliko häntä kuolema kohdannut ihmiskäden kautta tai Jumalan oman käden kautta.
Pappi oli ääneti kuullut heidän kertomustansa. Kauhistavainen vavistus valtasi hänen mieltänsä, kun hän rinnakkain asetti Niilon ulkonäön tämän tapauksen kanssa. Olina oli sitä paitsi edellisenä iltana katuvaisesti kertonut hänelle viimeisestä yhteensattumisestaan kasvattipojan kanssa, ja kun hän vertasi tätä tämän pojan kummalliseen käytökseen tänä aamuna, tuli hän siihen päätökseen, että poika oli syyllinen. — Mutta hän ei ollut ainoa joka sitä luuli, sen hän piakkoin huomasi; sillä kun hän nosti silmänsä hakeaksensa Niiloa, oli tämä jo saanut häväistyksen merkin kaikkein silmistä, jotka uteliaina, uhkaavaisina ja väijyvinä tarkastivat häntä kiireestä kantapäähän ja kantapäästä kiireesen, mutta onneton mies ei voinut ainoatakaan silmäystä kohdata.
Pappi huomasi kohta kaiken tämän. Oliko nuorukainen syyllinen vai syytön? Sitä hän ei voinut tietää — kaikissa tapauksissa hän oli onneton. "Oletko kuullut mitä on tapahtunut?" kysyi pappi lempeästi häneltä. Nuorukainen ei vastannut, mutta loi silmäyksen pappiin, ja tämä huomasi hänen silmissään sielun sortumuksen. "Niin — minä arvaan että sinun on hirvittänyt sitä kuulla," jatkoi pappi sääliväisesti ja astui lähemmäksi ikäänkuin suojellakseen häntä.
Silloin kuului nurina kansan joukosta, joka äkisti kiihtyi kova-ääniseksi. Katkonaisia lauseita viskattiin nuorukaista kohti. Yksi ja toinen kääntyi selin hänelle ja puhui sanoja ilmaan, ikäänkuin päästäksensä edesvastauksesta — mutta se oli sanottava!
"Hiljaa!" käski pappi ja viittasi kaikkien olemaan ääneti. "Olkaa varallanne miten tuomitsette! Se, joka näkyy, ei aina ole se, mikä on. — Olinan kaksi sataa talaria ovat minun tykönäni — on mahdollista että joku on aikonut ne varastaa, se on asia Jumalan ja hänen välillään. Se, joka päätti ruveta varkaaksi, vaikk'ei hän siksi tullutkaan, hänellä on varkaantyö sovitettava Jumalan edessä. — Miten Olina kuoli, siitä kyllä selko saadaan, väkivalta syyttää itseänsä. — Sinä, Niilo," kääntyi hän nuorukaiseen, jonka silmissä loisti toivon vilahdus, "sinä seuraat minua, ensiksi kirkkoon, sitte kasvatus-äitisi taloon. — Sinä olet hänen perillisensä. Hän oli eilen illalla minun luonani; hän tuli sinua hakemaan, mutta sinä et ollut kotona, puhui paljon sinusta ja hyvää vaan, ja hän katui katkerasti teidän viimeistä kohtaamistanne."
Nuorukainen nosti päätänsä ja loi epätoivoisen katseen pappiin; näkyi selvästi, että, jos hän tällä hetkellä olisi saanut kuoleman kolauksen, niin se ei olisi häneen niin koskenut kuin nämä harvat sanat, jotka tuntuivat niin lohduttavilta ja lempeiltä, mutta tunkivat kuin tulenliekit hänen sydämmeensä. "Voiko tätä tyhjäksi tehdä?" kysyi joka piirre hänen kasvoissaan.
Pappi pudisti päätänsä, hän arvasi onnettoman nuorukaisen ajatuksen. "Siihen, mikä on tapahtunut, ei voi kukaan mitään, sinä olet häntä hakenut, ja hän haki sinua, te ette löytäneet toisianne oikeassa ajassa, eikä mitään sovintoa saatu toimeen, nyt saat sopia kuolleen kanssa — mutta Jumala, joka elää ijankaikkisesti, ottaa sen vastaan — muista se! Hänen edessään tulee sinun todistaa, jos olet oikeassa, niin hän todistaa sinun puolestasi jälleen."
Väki oli seisonut heidän ympärillään kuunnellen, ja jok'ainoa silmä oli käännetty nuorukaiseen, se oli selvä, vaikka sitä ei lausuttu: hän ei pakoon pääsisi! — Mutta kun pappi lausui viimeiset sanansa, ja väki huomasi että nuorukainen piakkoin oli haastettava mitä ankarimman tuomion eteen, minkä se tunsi, niin rauhattomuus asettui; mutta kuitenkaan ei hävinnyt se ankaruus, joka vaati todistusta ja sovitusta lain edessä, se näkyi ikäänkun sukulaisuuden tunnusmerkkinä kaikissa kasvoissa.
"Lähdethän kirkkoon nyt!" sanoi pappi, ja koetti poistaa mielestään nuo kamalat ajatukset. "Seuratkaa minua, lapset."
Ja hän viittasi heitä kaikkia seuraamaan häntä kirkkoon. — He seurasivatkin häntä, mutta hitaasti ja vitkalleen, ja vaikka ei kukaan suoraan katsonut nuorukaiseen — tuliko hänkin mukaan! — niin ei ollut yhtäkään, joka olisi häntä näkyvistä laskenut.
Niilo ei tosin ollut pakoa ajatellutkaan. Se, joka oikealla tavalla häntä katseli, huomasi pian että hän oli mukautunut välttämättömään kohtaloonsa ja meni juromielisenä ja surullisena sitä kohti. Hän astui niinkuin mies, joka jo on tottunut käymään kädet ja jalat raudoissa — mutta hänestä tuntuikin kuin olisi hän sidottu hamaan hengittämiseen saakka!
Sillä välin kuin asiat täten olivat kehittyneet, seisoi vähän taampana Knut Bedseth ja toisella puolella häntä seisoi vaimo, toisella tytär, molemmat loistavissa kirkkovaatteissa, mutta kuitenkin vallan erilaiset ulkonäköön ja käytökseen nähden. Nuorikko tosin ei enää voinut kaikille näyttää iloisia kasvojansa, ne, jotka likemmin häntä katselivat, voivat kyllä nähdä kovan taistelun jälkiä muutamissa jäykistyneissä piirteissä suun ympärillä, — mutta hänen käytöksensä osoitti kuitenkin sitä varmuutta, jota hänen asemansa tuotti. Hän oli kunniassa pidetyn miehen vaimo, ja hän käsitti mitä se oli, sitä hän ei tehnyt edellisellä kerralla, jolloin hän oli ollut tällä samalla paikalla näytettävänä, — silloin se vielä oli ollut lapsenleikkiä, nyt se oli täyttä totta! — Sylvi sitä vastoin näytti siltä kuin hän olisi armosta mukaan päässyt. Vaikka hän kuinka mielellään olisi tahtonut, niin hän ei voinut heidän rinnallaan astua. Hän oli auttamattomasti yksinänsä. Ja olihan hän tullutkin tänne ikäänkuin todistamaan sitä kieltoa, jota isä itse tahtoi nuorukaiselle ilmoittaa, ja hän näyttikin siltä kuin hän voisi hyväksyä mitä Knut sanoi. Hän ei oikeastaan ollut milloinkaan oikein mieltynyt nuorukaiseen; kun hän huomasi että äitipuoli koetti päästä pojan suosioon, suuttui hän häneen; mutta siihen yhtyi monta syytä, ja syvin syy ei saanut mitään sijaa; sillä nuorukaisessa oli kuitenkin jotain, joka häntä miellytti. Sitten hän oli turvautunut nuorukaiseen huolissaan, ja siihenkin oli tämä syvempi syy ollut aiheena, mutta siitä ei Sylvi saanut selkoa sen sekasorron tähden, joka hänen henkeänsä ahdisti.
Mutta tällä hetkellä, kun noita uhkaavia syytöksiä tehtiin nuorukaista kohtaan, kävi se yht'äkkiä hänelle selväksi, että hän oli likeisessä suhteessa häneen, ja että sitä suhdetta ei noin mistään muusta huolimatta kävisi rikkoa. Hän ei epäillyt sitä että Niilo oli rikoksen tehnyt; hän muisti hänen kauhistavaista käytöstään, kun hän edellisenä iltana oli hänestä eronnut, mutta olkoon tämä rikos mitä tahansa, Sylvi tunsi että hän oli osallinen siihen.
"Nyt taitaa olla turhaa puhutella häntä," sanoi Knut. "Eikä edes sovi minulle sitä tehdä, — sentähden arvelen että lähdemme suoraan kotia."
"Lähde vaan — minä jään," sanoi Sylvi vavisten ja kuolon kalpeana.
"Sinulla ei ole mitään sen kanssa tekemistä," sanoi isä ankarasti.
"Kyllä — minä tiedän kyllä kenenkä syy on," sanoi tyttö ja vetäysi isän luota.
"Jokainen aika mies hallitsee itseänsä," väitti isä, "se, joka on rikoksen tehnyt, saa vastata siitä."
Mutta samassa nuorukainen katsoi sinnepäin, missä Sylvi seisoi, ja loi surullisen katseen tyttöön viimeiseksi jäähyväiseksi. Silloin he ensi kerta kohtasivat toinen toisensa rakkaudessa; sillä tytön loistava katse ei tällä hetkellä tullut omanrakkauden kylmästä pohjasta, vaan sydämmestä — surua ja ikävöimistä ilmoittaen — se meni nuorukaista vastaan.
Silloin juuri pappi käski väkeä kirkkoon ja viittasi Niiloa tulemaan mukaan. Vielä kerta kääntyi hänen katseensa tyttöä kohtaan epätoivon tuskaa ilmoittaen, — sitten hän meni muiden kanssa kirkkoon. Silloin oli Sylvin mielestä kuin hänen elämänsä valo olin sammunut! Ei kertaakaan ollut nuorukaisen kauniit kasvot ja loistavat silmäykset houkutelleet häntä hänen luokseen, — nyt, kun onnettomuus kuvastui niissä ja epätoivo vääristeli joka piirteen hänen kasvoissaan, nyt hän niin mieltyi häneen, että, tulkoon häpeä tai hätä, elämä tai kuolema, hän seuraisi häntä!
"Minä menen tuonne hänen luokseen — isä," kääntyi hän Knutiin, ja hän katsoi vakaasti ja tyynesti isän kasvoihin.
Isä aikoi sanoa jotain, mutta sana tukehtui sisälliseen vapistukseen. Hän tunsi että tässä ei enää seisonut tytär, vaan vaimo, joka vaati oikeuttansa, ja otti edesvastauksensa yksin suorittaaksensa — tästä tie erosi! — — silmänräpäyksen ajan hän katseli tytärtänsä, suruisena ja peloissansa; mutta tämän voimakkaissa kasvoissa oli kirjoitus luettava, joka oli helppo selittää: hän oli järkähtämätön. Isä ei kernaasti häntä laskenut, mutta hän tiesi että tämä oli asia, jossa tytön tuli saada noudattaa omaa mieltänsä, niinkuin hän itsekin oli tehnyt.
"Jumala sinua siunatkoon — ja kiitos kaikesta!" kuiskasi tyttö, — loi lempeän silmäyksen isään, nyykäytti päätään äitipuolelle ja lähti samassa heidän luotaan.
Isä jäi sinne seisomaan kyyneleet silmissä; hän katseli nuorta vaimoansa, joka oli liian hyvässä puvussa ja liian turvallinen ymmärtääksensä minkälaiseen kurjuuden verhoon tytärpuoli nyt aikoi pukeutua, ja hän huokasi syvään, hän tunsi mielessään jotain tällä hetkellä, joka vaivasi häntä; — melkeinpä oli kuin kadehtisi hän tytärtänsä, sentähden että tämä astui sitä rohkeaa tietä, jota hän olisi kyennyt käymään, mutta ei milloinkaan tullut käyneeksi.
Sillä välin nuorukainen oli mennyt kirkolle päin. Sinne oli vaan vähän matkaa, eikä kukaan olisi kompastunut sillä tiellä, mutta Niilo astui kuin horjuvalla maalla, hän kulki silmät maahan luotuina, mutta hänen sisällinen katseensa näki erinomaisen selvästi uhkaavia silmänluonteita hänen ympärillään. — Silloin yht'äkkiä tuntui siltä kuin joku olisi tullut häntä lähelle, lähemmäksi kuin kukaan muu. Se oli joku, joka hiljaa ja lempeästi tuli hänen luokseen ja alkoi käydä hänen rinnallaan. — Häntä värisytti, ja hän aikoi vetäytyä syrjälle, mutta samassa hän nosti silmänsä ja tytön suuret, surulliset silmät kohtasivat hänen silmiään; tytön posket olivat kalpeat kuin se kaulus, joka hänellä oli kaulassa, ja hänen huulensa vapisivat itkusta, mutta Niilo ei ollut milloinkaan kirkkaampaa ja toivollisempaa näkyä nähnyt ja tätä tyttö tarjosi hänelle, epämaineiselle, joka kulki hänen rinnallaan! Hänestä tuntui vieläkin kuin pitäisi hänen väistyä syrjälle, jotta hän ei tyttöä saastuttaisi; mutta astuihan tämä hänen vieressään, eikä siis tahtonut hänestä erota! Silloin hän irroitti kätensä, jotka hän oli pitänyt selän takana; toinen niistä vaipui hänen kupeelleen ja siinä se yhtyi vavisten tytön käteen — mutta ne pysyivät yhdessä! oli vallan kuin kumpikin olisi vertaisensa löytänyt!
Tämä teki kummallisen vaikutuksen kirkkoväkeen, ja toinen ajatus yhtyi yleiseen mielipiteesen. Moni oli kyllä nähnyt tytön menevän isän tyköä ja tulevan tänne nuorukaisen luo, mutta useimmat olivat luulleet että hän teki sitä uteliaisuudesta. Nyt, kun hän kulki käsi kädessä tämän kanssa, huomasivat he että sillä oli toinen tarkoitus, ja silloin ruvettiin ihmettelemään ja arvaamaan: "Noin varakkaan miehen lapsi! — Ainoa tytär — kaunein tyttö! Isä ja tämän nuori vaimo ovat kenties häntä vähän halveksuneet mutta hän on kuitenkin rikkain naimaikäinen tyttö tällä seuduin. — Voi, voi, sentään sitä nuorisoa! Siinä hän nyt käy, vallan kuin se, joka tahtoo kaikki jakaa toisen kanssa, tulkoon sitten elämä tai kuolema, — — sepä jotakin on, tuo! Ja jos nyt tulis niinkuin kuolemaksi, hyi!" — Siihen he jäivät, eivätkä uskaltaneet edemmäksi.
Jumalanpalvelus meni tavallista kulkuansa, huolimatta kiihoitetusta odotuksesta, joka ikäänkuin takaa sitä joudutti; mutta kirkossa ei ollut monta tänä päivänä, joiden mielestä sekä kaava ja veisuu ei ollut tavattoman pitkä. Vihdoin päättyi kuitenkin jumalanpalvelus, ja yhtä leppymättömänä ja ankarana väki seurasi nuorukaista ja pappia Olinan taloon.
Kaikki tunkivat oven eteen, mutta kun se oli säretty ja oli selällään, väistyi joukko arasti syrjään, ja ainoastaan muutamat vanhanpuoleiset miehet ja vaimot menivät papin ja nuorukaisen kanssa tupaan. Se oli mieltä jännittävä hetki. Niilo oli laskenut tytön käden irti, sillä hän ikäänkuin tunsi että hänen tuli olla yksin. Hän seisoi keskellä laattiaa ja odotti sillä välin kuin pappi liikutettuna meni vuoteen tykö ja seisoi silmät maahan luotuina kuolleen vieressä. Näkyi selvästi että hän pelkäsi seuraavaa hetkeä, sillä hän kävi vallan kalpeaksi, siinä seisoessansa, ja hengitti raskaasti kuin olisi kova tuska häntä ahdistanut. Mutta tuota kauhistuttavaa piti katsoa — vanhurskauden täytyi tapahtua! — Hän kohoitti verkalleen katseensa ja loi sen kuolleesen, mutta vähitellen tuska haihtui, ja kirkas heijastus loisti hänen silmistään.
Kuolleesen, joka lepäsi tässä hänen edessään, oli vaan Jumalan oma käsi koskenut. — Väkivallan merkkiä ei näkynyt missään. Kuolon enkeli oli helposti tarttunut saaliisensa, sillä kaikki jäykät piirteet, kaikki oman rakkauden vääristelemiset olivat kadonneet noista vanhoista kasvoista ja muuttuneet hymyksi. Itse oli vainaja nähtävästi järjestänyt kaikki kuolemaa varten. Tuvassa oli kaikki kalut paikoillansa. Sängyssä oli puhdas lakana pään alla ja kuolleella oli uusi peite päällä. Kädet olivat ristissä rinnalla, ja pienellä rahilla sängyn vieressä oli vähän kuusen oksia ja koivunlehtiä, jotka vielä olivat vihannat ja tuoksuvat.
Pappi kääntyi nuorukaiseen, joka ei vielä ollut liikahtanut eikä luonut silmiään maasta. "Tule tänne, Niilo Pladsen," käski hän lempeästi, "sinä et saanut sopia elävän kanssa, sovi nyt kuolleen kanssa. Näethän että hänellä on kädet ristissä rukoillakseen — lue sinä rukous hänelle Jumala kuulee ja tuomitsee."
Papin sanoja seurasi kuolon hiljaisuus, vaikka niin suuri joukko kansasta, kuin suinkin mahtui, vähitellen oli tunkeunut tupaan ja seisoi niin likitysten kuin mahdollista oli ja katseillaan ja ryhdillään ilmoitti jännitettyä odotusta. Mutta kun Niilo astui ruumiin luo ja laski tukevasti kätensä kuolleen ristissä oleville käsille, ja alkoi lukea Isämeitää — vapisevalla mutta kovalla äänellä, niin jännitys mielissä asettui, ikäänkuin nostettu ase vaipuu kädestä, kun rosvo on vaan tien yli lankeava varjo. Ja rukoillessa kävivät nuorukaisen kasvot kirkkaiksi, sillä hänen mielensä rauhoittui, ja niin se muuttui juhlaksi, joka luultiin rikoksen ilmisaamiseksi.
Kun hän päätti rukouksensa ja pappi lisäsi siihen "Amen, Jesuksen nimeen," pannen kätensä Niilon käden päälle, niin Niilo nyyhkäyttäen vaipui kasvatti-äitinsä ruumiin yli ja rukoili hartaimman, palavimman rukouksensa, tämän kylmässä sylissä — kylmempi kuitenkin elämässä kuin kuolemassa!
Tämä päästi läsnäolijat jännityksestä. Se ihminen, joka nähtävästi ei ollut yhtään välittänyt heidän vihastaan ja uhkaavista katseistaan ja joka ei näyttänyt heiltä sääliväisyyttä anovan, hän makasi nyt ruumiin yli ja itki kuin lapsi äidin rinnalla! — silloin hän sai huokauksia ja itkua joka taholta.
Mutta pappi, joka tiesi mihin raja oli pantava, jotta ei vaikutus katoaisi, veti hiljaa nuorukaisen pois kuolleen luota, ja käski väen vetäytyä vähän syrjään; sitten hän otti kuusenoksat tuolilta ja pani ne Olinan rinnalle, sen tehtyä hän kääntyi väkeen: "Te olette nyt kaikki olleet todistajia siihen mitä tällä hetkellä on tapahtunut; luullakseni me kaikki iloitsemme siitä, ettei mikään rikos ole tehty. Täällä ei mitään väkivaltaa ole tehty; siitä kuin Olina Pladsen on laskenut levolle, on ainoastaan hän, joka kulkee lukittujen ovien läpitse, ollut hänen luonaan — rauhaa tomulle, armoa sielulle!"
Ja nyykäyttäen päätään toisille ja tervehtien toisia ilmoitti pappi että nyt oli heille oikeus tapahtunut, ja nyt heidän velvollisuutensa oli lähteä pois. He menivätkin hyvässä järjestyksessä ja nurisematta. Nuorukainen oli heidän mielestään täydellisesti todistanut itsensä syyttömäksi, mutta tämä hänen viattomuutensa toteen näyttäminen tuli paljon enemmän kätten päällepanemisesta kuin siitä todisteesta, jonka kuollut, niin sanoaksemme, itse esiin toi. Mutta jotakin jäi kuitenkin jälelle, ja likemmältä asiaa kertoaksemme, ei ainoakaan ihminen lähtenyt paikalta, ennenkuin hän oli kulkenut huoneuksen ympäri ja vielä kerta katsellut murrosta laudoituksessa. Ja päätös oli sama: varas oli siellä ollut. Pappi oli tosin sanonut että rahat oli hänen luonaan, mutta pappi oli myöskin sanonut: "sillä, joka on aikonut varastaa, on varkaus sovitettava Jumalan edessä, eikä maailman." — Sopikoot sitten siitä! Ja rauhoitettuna kukin meni kotiansa.
"Tuletko minun kanssani, vai jäätkö tänne?" kysyi pappi, kun hän ja poika olivat kahden kesken tuvassa.
"Se on papin vallassa," vastasi Niilo. — "Jos olen vapaa, niin jään tänne," lisäsi hän nöyrästi, ja hän loi silmänsä maahan, sillä hän ei voinut kestää sitä vakaata, tutkivaa katsetta, joka oli häneen luotu.
"Oletko rangaistusta ansainnut?" kysyi pappi.
"Olen," kuiskasi nuorukainen. Mutta samassa tyttö tuli esiin nurkasta ja asettui hänen viereensä. Oli sama surullinen katse, joka luotiin nuorukaiseen, sama luottavainen ryhti, joka oli valmis jakamaan kaikki, tulkoon elämä tai kuolema!
"Jää sitte sinne kussa olet," sanoi pappi surumielisesti; "ei vesi ja leipä suljetun oven takana, tahi kahleet jaloissa, sovita pahantekijää Jumalan kanssa — sellaisissa siteissä moni hairaus kehittyy paheeksi ja moni arkamaisuus valheeksi. — Taivaan Jumalalla on myöskin kahleita ja suljetuita ovia ja vartijan silmiä, joita ei kukaan voi peittää, — rupea hänen vangiksensa ja palvele uskollisesti vankeus-aikasi loppuun! — Kun rikos on sovitettu, tunnet sen kyllä luonnossasi, jos totuutta rakastat; sillä silloin sinä olet vapaa Jumalan armosta, ja häväistyksen merkki on poistettu sielustasi. Se on se tie, jonka minä voin sinulle osoittaa, uskallatko vaeltaa sitä?"
"Uskallan," vastasi nuorukainen ja katsoi vakaasti pappia silmiin.
"Jumala sinua rohkaiskoon," kuiskasi pappi ja kääntyi hänen luotaan tyttöön. "Ja sinä aiot ruveta hänelle kumppaniksi?" sanoi hän tälle.
"Minä kyllä ajattelin toisin, mutta nyt en tiedä parempaa," sanoi tyttö ja katsoi lempeästi nuorukaisen silmiin.
"Hyvä, kun kaksi yhtyy rakkaudessa, niin se vähentää vaivaa, — mutta ei velkaa," sanoi pappi varoittavasti.
Sitten hän meni, ja nämä kaksi jäivät yksin kuolleen kanssa. He valvoivat yhdessä ja sydän antautui niin hellästi sydämmelle, että tunnustus ja katumus — suru ja uskallus virtasi yhdestä sielusta toiseen ja loi saman ajatuksen ja päätöksen sitä elämää varten, joka heidän edessään oli.
* * * * *
Kymmenen vuotta kului tämän päivän jälkeen. Se oli kova aika Niilolle ja hänen uskolliselle vaimolleen; sillä epäluulo väijyi kauan aikaa hänen tiellään niinkuin tulenkipinät heinäpieleksen ympärillä, — hän oli aina levoton, eikä milloinkaan oikein turvallinen. Se rikos, mihin hän tiesi olevansa vikapää, vaivasi häntä sitä paitsi salaa, ja minkä päivä helpoitti työllä ja elämäntoivolla, sen yö riisti häneltä asettumalla hiljaiseksi todistajaksi hänen häpeäänsä. Uurros ja rikki murrettu laudoitus ammoittivat vielä kuin avonaiset, paranemattomat haavat vanhan rakennuksen seinässä; Niilo tahtoi niin, vaikka hänen vaimonsa hartaasti pyysi että hän peittäisi nuo ikuiset soimauksen aiheet. Ihmiset sitä vastoin eivät mitään siitä puhuneet, vaikka he yhä edelleen käytöksessään Niiloa kohtaan olivat hiukan varovaisia. Niilo oli hiljainen, umpimielinen mies, joka ei ketään loukannut; mutta kuitenkin maine kuulumattomasti hiipi hänen jälkeensä, missä hän vaan kulki, ja oli jo edeltäpäin saapuvilla, mihin hän vaan tuli, — ja vaikka Niilo rohkeasti kulki tietään, kohtasi tämä häntä niinkuin kylmä tuulahdus näkymättömästä aukosta, ja hän katseli jälkeensä sen perään, niinkuin ihminen, joka pimeässä silmillään hakee kummitusta.
Mutta kymmenen vuotta oli, niinkuin jo sanottiin, kulunut tästä sunnuntaista. Se elämä, jota Niilo oli elänyt, oli tullut tasaiseksi, salaiseksi velan suoritukseksi — ja tätä maksua oli aina vaadittu, yhtä salaa mutta tarkoin viimeiseen ropoon saakka!
Sitten tuli vihdoin helpommat ajat. Aika kului ja olot muuttuivat; uutta väkeä tuli naapuristoon ja vanhat kuolivat. — Silloin Niilosta tuntui kuin se piiri, jossa hän oli, kävisi yhä leveämmäksi, yhä valoisammaksi; — ei tuntunut enää tuulahduksia ikäänkuin kätketystä aukosta, vaan raitis ilman-virta ikäänkuin monesta avoinna olevasta ovesta! Oliko hän nyt vapaa? — Mutta vaikka Niilo ei saanutkaan suoranaista vastausta tähän, niin tuli kuitenkin "on" häntä vastaan ikäänkuin tuhansien ihmisten suusta!
Kevät heräsi hänen ympärillään ja kaikki nuo kukoistavaiset nuput ilahuttivat häntä, — tuli lintuparvia, ja kaikki visertelevät pikkukielet lauloivat hänelle, — tuli paljon väkeä kirkonkokouksiin, ja kaikilla oli ystävällinen sana ja tervehdys hänelle; — mutta tuli vieläkin rikkaampi vapauden sanoma hänelle ja hänen vaimollensa, joka oli taistellut vankeus-ajan kolkkoa taistelua hänen kanssaan; sillä vaimo sai pojan — se oli toivo, jota ei kumpikaan heistä ollut maininnut, vaan josta he huokaen hiljaisuudessa olivat luopuneet! — Ja silloin Niilo tuli niin iloiseksi, että hän antoi hajoittaa koko sen puolen rakennuksesta, jossa uurrokset olivat, ja teki koko rakennuksen entistä suuremmaksi, rakennutti ulkohuoneet takapuolelle pihaa ja teetti aitauksen koko tilan ympärille — niin pitkälle kuin kaksisataa taalaria riitti! Ja sitten hän pani talon nimeksi "Sörlien", eräissä suurissa kemuissa, joita hän piti kaikille tuttavilleen.
* * * * *
Mutta uusi nimi jäi kuitenkin hänen pojalleen — oli niin mukavaa käyttää vanhaa nimeä! Niin se jäi hänelle niinkuin vankilan ilman vaikuttama kalpeus, joka ei milloinkaan vangista luovu — ja Olinan perillinen nimitettiin Murtoreijän Niiloksi kuolinpäiväänsä saakka.
<pre id="pg-footer"> End of the Project Gutenberg END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK UUSIA KERTOMUKSIA ***
***** This file should be named 34809-8.txt or 34809-8.zip ***** This and all associated files of various formats will be found in: https://www.gutenberg.org/3/4/8/0/34809/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. They may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase "Project Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg-tm License (available with this file or online at https://www.gutenberg.org/license).
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is in the public domain in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country outside the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived from the public domain (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread public domain works in creating the Project Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered throughout numerous locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation's web site and official page at http://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
gbnewby@pglaf.org
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide spread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit http://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
http://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. </pre>