Saman vaiherikkaan päivän iltana ilmoitettiin kuninkaalle, että häntä tapaamaan oli tullut eräs friedlantilainen päällikkö, jolla oli oikeaksi havaittu suojeluskirja turvanansa. Ehkäpä oli hänen asianaan sopia viimeisessä tappelussa kaatuneiden hautaamisesta taikka jostakin muusta semmoisesta asiasta, kuin vastakkain olevien sotajoukkojen välillä sattuu.
Paashi Leubelfing vei päällikön tyhjään vastaanottohuoneesen, pyytäen hänen siinä odottamaan, kunnes kävisi ilmoittamassa. Mutta wallensteinilainen, laiha mies, kasvoiltaan kellahtava ja umpimielisen näköinen, pidätti häntä, sanoen mielellään levähtävänsä hetkisen, kun oli kiivaasti ratsastanut. Huolimattomasti heittäytyi hän tuolille ja sai eteensä seisomaan jääneen paashin yhtymään puheluun vähäpätöisistä asioista.
"Minusta tuntuu", sanoi hän, "kuin olisi ääni tuttu. Saanko tietää nimenne?"
Leubelfing, ollen varma siitä, ett'ei ikänänsä ollut nähnyt noita kylmäkiskoisia ja käskeväisiä liikkeitä, vastasi ujostelematta:
"Minä olen kuninkaan paashi, Leubelfing Nyrnbergistä, teidän armonne."
"Taideteoksistaan tuttu kaupunki", virkkoi vieras välinpitämättömästi. "Tehkää hyvin, nuori herra, koettakaa tätä kinnasta — se on vasemman käden. Nuoruudessani, kun olin kasvatettavana jesuiittain luona, juurrutettiin mieleeni nöyrä ja avulias tapa korjata kaikki tieltä löytyvät esineet, vaikka se nyt ei enää oikein tahdo soveltua päällikkötoimessani. Mutta tavaksi se on minussa jäänyt."
Hän veti nahkaisen ratsaskintaan taskustaan, samanlaisen kuin siihen aikaan yleensä käytettiin. Tämä kinnas vaan oli tavattoman korutekoinen ja niin silmiiinpistävän pieni, että ainakin yhdeksän kymmenettä osaa sekä Wallensteinin että Kustaa Aadolfin miehistä olisi sen rikkonut ensi kouristuksella. "Tämä oli ulkorappujen alimmalla portaalla."
Leubelfing, hiukan pahastuksissaan päällikön terävästä äänestä ja käskeväisestä puhetavasta, mutta mitään pahaa aavistamatta, otti melkein liioittelevan-kohteliaasti kintaan ja veti sen hoikille sormilleen.
Se sopi kuin hänelle tehty.
Päällikkö hymyili pilkallisesti. "Se on teidän", sanoi hän.
"Ei, herra päällikkö", vastasi paashi oudostuen, "minä en käytä niin hienonahkaisia ja korutekoisia käsineitä."
"No, antakaa se sitte minulle takaisin!" sanoi päällikkö ja otti kintaan.
Samalla nousi hän hitaasti istuimeltaan ja kumarsi, kuningas astui juuri sisään.
Kustaa Aadolf astui muutamia askeleita yhä enemmän kummastuksissaan ja hänen kaarevat, kirkkaat silmänsä suurenivat.
"Tekö täällä, herra herttua?" lausui hän hitaanpuolisesti vieraalle.
Hän ei ollut koskaan nähnyt Wallensteinia itseään, mutta monesti kyllä katsellut hänen kaikkialle levinneitä kuviansa, ja pää oli niin omituinen, ett'ei sitä suinkaan voinut olla tuntematta.
Wallenstein myönsi toisen kerran kumartaen.
Kuningas tervehti vakavan kohteliaasti.
"Tervetuloa, teidän ylhäisyytenne, minä olen valmis kuulemaan toivomuksenne. Mitä tahdotte minulta, herttua?" Samalla viittasi hän paashille, että poistuisi.
Leubelfing pyörähti omaan, vieressä olevaan huoneesensa, joka huonosti sisustettu, kuninkaan vastaanotto- ja makuuhuoneen välinen sola oli rauhallisin koko kartanossa. Hän oli peloissansa, ei sentähden että tuo mahtava sotapäällikkö oli tullut, vaan siitä syystä, että hän salaperäisesti tuli niin myöhään. Hämärä aavistus pakotti paashin olettamaan, että päällikön käynti tarkoitti jollakin tavalla häntä itseänsä.
Enemmän pelon kuin uteliaisuuden vaikutuksesta avasi hän hiljaa syvän kaapin, josta hän — se tunnustettakoon — oli seinän raosta kerran ennenkin — ainoastaan kerran kuunnellut kuningasta saadakseen häntä oikein kyllikseen katsella. Nyt pidätti häntä väkisinkin kuninkaan ja herttuan keskustelun kummallinen sisällys paikoillaan, milloin silmä, milloin korva raossa.
Ensin Kustaa Aadolf ja Wallenstein istuivat hetkisen vaiti, toisiaan katsellen, kumminkin tarkastelematta. He tiesivät, että kun se shakkipeli, joka oli päättävä Saksan kohtalon, kerran oli kaikkine salaperäisine kulkuineen ja suunnitelmineen levinnyt kedoille, niin eipä enää maksanut vaivaa ruveta sovinnon hieromisiin ennen päättävää tappelua, sillä sen välttäminen ei enää ollut mahdollinen. Wallenstein alkoi ensiksi puheen.
"Majesteetti", sanoi hän, "minulla on puhuttavana asia, joka koskee teitä itseänne."
Kustaa hymyili kylmästi, vaan kohteliaasti.
"Minulla on tapana lukea vuoteellani", jatkoi Wallenstein, "milloin uni ei tahdo tulla silmiin. Eilen tai tänään aamusella löysin eräästä ranskalaisesta muistelmateoksesta viehättävän kertomuksen. Se oli todellinen kertomus, ihan sanasta sanaan, niinkuin sen amirali on jättänyt oikeuden papereihin — minä tarkoitan: amirali Koligny, jota kyllä tiedän pitää arvokkaana sotapäällikkönä. Minä kerron sen teidän luvallanne, Majesteetti. Amiralin luo tuli eräänä päivänä muuan sissi, Poltrot vai mikä hänen nimensä lie ollut. Kuin mielipuoli heittäytyi hän istumaan tuolille ja alkoi itsekseen puhella hyvin kiihkoissaan amiraalin valtiollisesta vastustajasta ja sotilaasta Frans Guisesta, mainiten, että tuo lotringilainen olisi poistettava elävien ilmoilta. Se oli, kuten jo sanoin, mielipuolen puhetta ja amiraalin sopi siitä arvella, mitä tahtoi — tuo kohtaus olisi esitettävä näytelmöitsijälle, se kyllä vaikuttaisi. Amiraali oli vaiti, pitäen miehen puhetta tyhjänä loruna, ja Frans Guise kaatui pyssyn luodin —"
"Jos Koligny teki niin", keskeytti kuningas, "surkuttelen minä häntä.
Hän menetteli epäihmisellisesti ja epäkristillisesti."
"Ja epäritarillisesti", lisäsi Wallenstein kylmästi ja pilkallisesti.
"Puhukaa asiastanne, teidän ylhäisyytenne", pyysi kuningas.
"Majesteetti, jotakin samanlaista on minulle tänään sattunut; tuo murhaajaksi tarjoutunut vaan käyttäytyi vielä täydellisemmän mielipuolen tavalla. Eräs teidän miehistänne ilmoitettiin puheilleni, ja kun minulla juuri silloin oli kiirettä työtä, käskin viedä hänet viereiseen huoneesen. Kun vihdoin astuin sinne, oli hän puolipäivän kuumuudesta nukkunut ja puheli hyvin kiivaasti unissaan. — Muutamia katkonaisia sanoja vaan, mutta asian juonen saatoin hyvin arvata. Jos minä olen oikein selon saanut, niin olette te, majesteetti, jollakin tavalla, en tiedä millä, häntä hirveästi loukanneet ja nyt on hän päättänyt, jopa hänen on pakkokin surmata Ruotsin kuningas mistä hinnasta hyvänsä tai ainakin kohtuullisesta hinnasta, ja murhaaminen hänestä muka on helppo tehtävä, kun hän elää ihan teidän lähellänne, majesteetti, ja teidän jokapäiväisenä seurananne. Minä herätin nukkuvan enkä tietysti viitsinyt sen enempää puhella hänen kanssaan, kysyinhän vaan, mitä hänellä oli asiana. Hän tahtoi saada selkoa, vieläkö eräs keisarin palvelukseen lähtenyt reiniläinen oli elossa vai ei. Jokin perintöasia. Minä päästin hänet, tuon viekastelijan matkoihinsa. Nimeä minä en kysynyt, sillä hän kumminkin olisi sanonut väärän. Ja vangita häntä olisi ollut mahdoton muutamien unissa puhuttujen sanojen tähden; se olisi ollut hirveä vääryys."
"Niin olisikin", myönsi kuningas.
"Majesteetti", lausui Wallenstein, vakavasti ääntäen erittäin joka tavua, "te olette saaneet varoituksen!"
Kustaa mietti. "En minä huoli hukata aikaani joutaviin enkä myrkyttää mieltäni niin epätietoisten ja kätkettyjen jälkien etsiskelemisellä", sanoi hän. "Minä olen Jumalan kädessä. Onko teillä muita todistuksia tai merkkejä?"
Wallenstein veti kintaan taskustaan.
"Korvani ja tämä käsine! Jäi vielä sanomatta, että se uneksija oli vartaloltaan solakka, muodoltaan mitätön ja luonteeltaan ryhditön, arvattavasti tuommoinen hienotekoinen naamusmuoto, jommoisia Venetiassa niin taidokkaasti valmistetaan. Mutta hänen äänensä oli miellyttävän ytimekäs, tuommoinen baritooni- tai syvä altti-ääni, jotenkin samanlainen kuin teidän paashillanne, ja hänen kintaansa, joka sattui häneltä putoamaan, sopii myöskin paashillenne kuin valettu."
Kuningas naurahti sydämmellisesti.
"Minä kyllä lasken nukkuvan pääni Leubelfingin syliin", vakuutti hän.
"Enkä minäkään", vastasi Wallenstein, "voi tuota nuorukaista yhtään epäillä. Hänellä on hyvä, rehellinen muoto, aivan samanlainen uljas pojannaama kuin böömiläisillä talonpoikaistytöillä, jotka paljain jaloin juoksentelevat. Enkä kumminkaan, majesteetti, minä rupea yhtään ihmistä takaamaan. Mikä voi pettää — mutta vaikkapa ei pettäisikään — minä en pitäisi luonani paashia, vaikka hän olisi kuinka rakas, kun hänen äänensä on samanlainen kuin vihamieheni ääni ja hänen kätensä yhtä suuri kuin salamurhaa aikovan. Se on hämärää. Se on sallimuksen sattuma. Se voi saattaa häviöön."
Kustaa hymyili. Hän lienee muistanut, että tämä suurenmoinen äsken arvoon kohonnut mies nyt uskoi enemmän kuin ennen kaikenlaisia taikoja, kun hän tuolla suunnattomalla sovinnollaan, jonka oli tehnyt Habsburgi-hallitsijan kanssa, oli kerran astunut mahdottomuuksien ja mielikuvitelmien valtakunnan rajan yli. Tarkoin huomaten, miten ristiriitaisia Wallensteinissa olivat hänen uskonsa sallimukseen ja kokeensa saada sama sallimus voimattomaksi, ei elävän Jumalansa apuun uskaltava kuningas tahtonut sanallakaan koskea tuota alaa, jossa hänen uskonsa mukaan helvetin utukuvat tanssivat. Hän antoi keskustelun katketa ja nousi kiittäen herttuaa suoravaisesta käytöksestään. Kumminkin tavoitti hän kinnasta, jonka Wallenstein oli jättänyt heidän välillään olleelle pöydälle, niin lyhytnäköisen tavalla, että teräväsilmäisen Wallensteinin, joka myöskin oli noussut, täytyi vastoin tahtoaankin hymyillä.
"Minä olen iloissani siitä", sanoi leikillisesti kuningas, saattaessaan Wallensteinia ovelle, "että te, teidän ylhäisyytenne, olette huolissanne minun hengestäni."
"Miksikä en olisi?" vastasi Wallenstein. "Vaikka te, majesteetti, ja minä sodimme kahakoissa, niin kuulumme kumminkin eroittamattomasti yhteen. Toista ei olisi olemassa ilman toista", jatkoi hän leikillisesti; "jos te, majesteetti, tai minä, jompikumpi putoaisi maailman vaa'an toiselta laudalta, paiskahtaisi toinen puoli armottomasti maahan."
Taaskin mietti kuningas ja joutui ehdottomasti arvelemaan, että jokin tähtien asema taivaalla oli varmaankin saattanut Wallensteinin sovittelemaan heidän molempien kuolemaa, niin että toisen kuolema muka seurasi salaisesti toisen kuolemaa. Kummallisesti pääsi se luulo hänessä itsessäänkin äkisti valtaan, vaikka hän kyllä uskollisesti luotti Jumalaan. Kristitty kuningas alkoi tuntea, että taikuuden ilma, joka ympäröi Wallensteinia, rupesi tarttumaan häneenkin, ja astui sentähden taas askeleen ovea kohti.
"Teidän, majesteetti", niin päätti Wallenstein melkein ystävällisesti vieraisilla-olonsa, "pitäisi ainakin säilyttää itsenne tytärtänne varten. Prinsessa kuuluu oppivan hyvästi ja hän on teille, majesteetti, hyvin rakas. Sehän onkin luonnollista. Olenhan minä itsekin perheenisä!"
Ja niin sanoen läksi herttua.
Vielä näki paashi, jolta tuo kuultu keskustelu oli nostanut hiukset pystyyn, Kustaan istuutuvan tuolillensa ja leikittelevän käsineen kanssa. Hän riensi pois seinänraon luota horjuen huoneesensa ja heittäytyi vuoteelleen, rukoillen taivasta suojelemaan hänen sankariansa, jolle hänen oma läsnäolonsakin — kuten Wallenstein arveli ja hän itsekin alkoi uskoa — tuottaisi turmiota.
"Vaikkapa se olkoonkin vaikeata", lupasi hän toivottomuudessaan, "niin minä kumminkin tahdon erota hänestä, vapauttaa hänet itsestäni, ett'ei minun onneton läsnäoloni häntä turmioon saattaisi."
Kun häntä ei kutsuttu sisään, hiipi hän kuninkaan luo vasta tavallisena joutohetkenä, joka suurimmaksi osaksi kului joutavia puhellessa.
Vihdoin kuningas kysäsi: "Missä olit tänään puolenpäivän aikana,
Leubelfing? Minä kutsuin sinua, ja sinä olit poissa."
Paashi vastasi, niinkuin totta olikin, että hän, tuntien aamullisten, mieltä häiritseväin tapausten jälkeen tarvitsevansa vähän raitista ilmaa, oli noussut ratsunsa selkään ja lennättänyt Wallensteinin leiriä kohti, melkein sen kanuunain kantamuksen päähän asti. Hän toivoi saavansa kuninkaaltaan ystävällisen silmäyksen tai sanan, mutta niitä ei tullut.
Hetkinen puheltiin taaskin joutavista asioista. Sitte otti Kustaa hajamielisennäköisenä taskustaan kintaan ja sitä tarkastellen lausui:
"Tämä ei ole minun. Onko tämä sinulta hukkunut, huolimaton, ja minä sen sitte epähuomiosta olen pistänyt taskuuni? Katsotaanpas!" Hän tarttui leikillisesti paashinsa vasempaan käteen ja veti pehmoisen nahkan hänen sormilleen.
"Käypihän se!" sanoi hän.
Paashi heittäytyi polvilleen kuninkaan eteen, tarttui hänen käsiinsä ja kostutti niitä kyynelillään.
"Voi hyvin!" sanoi hän nyyhkien, "minun herrani, minun kaikkeni!
Suojelkoot sinua Jumala ja hänen joukkonsa!"
Sitte hypähti hän äkisti ylös ja kiirehti ulos ovesta kuin mielipuoli. Kustaa nousi ja huusi häntä takaisin. Mutta jo kaikuivat pois nelistävän hevosen kaviot ulkona pihassa.
Kummallista kyllä ei kuningas sinä yönä eikä seuraavana päivänäkään kuulustellut karannutta paashiansa. Hänellä olikin nyt kylliksi muuta tekemistä, sillä hän oli päättänyt lähteä pois leiristä Nyrnbergistä.
Leubelfing ei ollut pidättänyt hevosensa laukkaamista, ennenkuin se itsestään alkoi hiljemmin juosta leirin toisessa päänsä. Silloin rauhoittui myöskin ratsastajan kiihtynyt mieli. Kuu paistoi kirkkaasti kuin päivä. Tarkemmin ajatellessaan huomasi pakolainen nyt rakkauden ja vihan aistilla, mikä hänen itsensä muotoinen veijari hänet oli saanut karkaamaan kuninkaan luota. Se oli Lauenburgin herttua. Olihan hän itse nähnyt, miten tuo häväisty oli puristetuin nyrkin uhannut kuninkaan oikeudentuntoa. Ja olihan sillä tuomitulla aivan sama ääni kun paashilla itsellään. Olipa hän naisen aistillaan vielä huomannut senkin, miten pieni tuon ruhtinaan puristettu nyrkki oli. Ei siis ollut epäilemistäkään; se petturi mietiskeli kostoa ja murhaa rakastetulle kuninkaalle. Ja juuri semmoisena hetkenä, jolloin kuningasta salaisesti vainottiin, oli paashi itse nyt lähtenyt herransa luota. Ääretön ikävä rakkaimman tähden, mitä hänellä oli ollut, oli sortaa hänen sydämmensä, ja kun hänelle nyt johtui mieleen, ett'ei rakastetun kuninkaan suosio enää ollut hänen omanansa, puhkesi kaiho ensin katkeraksi nyyhkimiseksi ja sitte hillitsemättömiksi kyyneliksi.
Ruotsalainen vartia, eräs pyssymies, jonka viikset jo olivat vähän harmahtavat, näki hoikan ratsastajan itkun, väänsi suunsa iloiseen hymyyn, vaan kysyi sitte hyväntahtoisesti: "Kotiinko te pyritte, nuori herra?"
Leubelfing rohkaisihe ja hitaasti ratsastaen edelleen päätti hän tuolla uljuudella, jonka hän oli luonnolta perinyt ja joka oli yhä suurennut tappeluiden melskeessä, olla lähtemättä pois leiristä. "Kuningas lähtee liikkeelle!" sanoi hän itsekseen; "minä yhdyn johonkin rykmenttiin ja pysyn marssien ja vaivojen ajan tuntemattomana! Sitte tulee tappelu."
Silloin huomasi hän erään everstin, joka hiljakseen, vaan tarkastellen ratsasti pitkin katua. Kuu paistoi niin kirkkaasti, että sen valossa kyllä olisi voinut vaikka lukea. Ensi katsahduksella tunsi hän everstin erääksi isänsä ystäväksi, samaksi joka oli päällikkö Leubelfingillä ollut todistajana tuossa kuolettavassa kaksintaistelussa. Hän käänsi rautionsa paashin vasemmalle puolelle ja katseli tarkasti nuorukaista. Hän itse oli viime aikoina enimmäkseen ollut etuvartijain joukossa.
"Minä ehkä erehdyn", alkoi hän puhella, "mutta minä luulen, vaikka tosin vaan kaukaa, nähneeni teidän armonne ratsastavan paashina kuninkaan sivulla. Todellakin, nyt minä teidät tunnen, vaikka kyllä näytättekin vähän kalpealta ja surumieliseltä." Sitte näytti everstille äkkiä johtuvan jotakin mieleen, niin että hän hämmästyi ja kysyi: "Oletteko te Nyrnbergistä tai sukua päällikkö Leubelfing-vainajalle? Te olette hirveästi hänen näköisensä tai oikeastaan hänen lapsensa, huimapään Gustelin, näköinen, joka viisitoista-vuotiaaksi asti ratsasteli meidän kanssamme. Kuunvalo voi kumminkin pettää ja lumota. Hyppäämmekö maahan. Tässä on minun telttani."
Samalla jätti hän jo hevosensa sekä paashinkin ratsun odottelevalle, litteänenäiselle ja leveäkasvoiselle palvelijalle, joka otti herransa vastaan hyväntahtoisesti ja typerästi hymyillen.
"Olkaa kuin kotonanne!" kehoitti vanhus paashia, tarjoten hänelle telttatuolia ja istuutuen itse jonkinlaiselle hevolle. Kahdesta tulisoihdusta levisi telttaan väräjävää valoa.
Sitte eversti kursailematta pisti leveän, rehellisen kätensä paashin tukkaan. Paljastuneesta otsasta tukanrajasta näkyi vanha, vaan hyvin syvä arpi.
"Gustel, sä narri!" virkkoi vanhus, "luuletko, ett'en muistaisi, mitenkä unkarilainen varsa potkaisten viskasi sinut päänsä yli, niin että pitkältä ilmassa lensit, ja mitenkä me kolme, äitisi itkien ja valittaen, isäsi kalpeana kuin aave ja minä itsekin oikein aika lailla peljästyneenä, luimme rukouksia henkesi puolesta? Kelpo sotilas se Leubelfing-vainaja, minun paras päällikköni ja ystäväni! Vähän vaan huimapää, kuten sinäkin näytät olevan, Gustel, tai ainakin tulet olemaan! No hyvänen, lapsi, kuinka kauan sinä jo oletkaan pyöriskellyt kuninkaan ympärillä? Oletpa kyllä ihan pojan näköinen! Oletko leikellyt vaaleat kiharasi niskasta, sä veitikka?" lisäsi hän ottaen paashia kiinni niskahiuksista. "Älä luulekaan, että sinä olisit ainoa nainen leirissä! Katsohan vaan tuota Jaakko Erikinpoikaa, minun renkiäni!" Palvelija toi juuri viinipullon ja lasit. "Mies ihan kuin sinäkin! Ei pelkoa, Gustel! Ei hän ole jaksanut oppia ainoatakaan saksan sanaa. Siksi on hän liian tyhmä. Mutta oikein kelpo vaimo ja jumalinen! Ja ruma! Muuten ihan tavallinen historia, Gustel: seitsemän lasta, mies kutsuttiin palvelukseen, vaimo läksi hänen sijaansa. Paras mies kuin olla voi! Minä tuskin hänettä enää tulisinkaan toimeen!"
Paashi katseli kunnon naista hyvin vastenmielisesti. Eversti lorueli edelleen:
"Toden totta rohkeata, Gustel, tunkeutua kuninkaan luo, joka kammoo miehenpukuisia naisia! Olethan näytellyt tarinaa, jota Upsalan oppipenkeillä sanovat 'monodraamaksi', kun jokin ihminen ihan yksinänsä riemuitsee, pelkää, on toivottomana, tuntee, kärsii ja kuvittelee mielessään suuria! Ja olet, Jumala tiesi, kuinka mainiota mielessäsi toivonut, kuninkaan ihan tietämättä ja siitä vähääkään huolimatta. Ei maksa vaivaa olla noin tyytymättömän näköinen. Hengenvaarallista se ei juuri ollut! Jos sinut olisi tunnettu, olisi kuningas sinulle sanonut 'Tiehesi tyhmä olento!' ja jo seuraavana silmänräpäyksenä ajatellut aivan toista. Niin, mutta jos kuningatar olisi sinut huomannut tytöksi! No ja! Vaan minä sanon: lapsia ei saa suudella! Semmoinen suudelma nukkuu ja leimahtaa sitte jälleen eloon, kun huulet kasvavat ja vahvistuvat. Totta se kumminkin on ja totena pysyy, että kuningas sinut kerran otti minulta sylistä, ristityttö, ja suuteli ja hyväili sinua, että ihme! Sillä sinä olit sievä ja roteva lapsi."
Paashi ei tiennyt mitään suuteloista, vaan nyt hän ne tunsi ja punastui.
"Ja mitä sinusta nyt tulee, huimapää?" Hän mietti hetkisen. "Käyhän se niin: minä annan sinulle toisen telttani! Saat ruveta minun juoksupojakseni, lupaat pysyä minun luonani ja ratsastat minun kanssani, kunnes rauha tulee. Sitte vien sinut kotiin Ruotsiin hoviini Gefleborgin luo. Minä olen yksin. Yksi poika vaan elossa Falunissa sananpalvelijana lihavassa paikassa. Sitte saat valita meistä jommankumman."
Paashi Leubelfing lupasi risti-isälleen, mitä jo ennen oli luvannut itselleen, ja kertoi hänelle sitte täydellisesti seikkailunsa, niin totuuden mukaan, kuin niin pitkän tuntemattomana-olon jälkeen välttämättömästi tuntuu tarpeelliselta, yhtä tarpeelliselta kuin ruoka ja juoma pitkän paaston jälkeen.
Vanhus kyllä käsitti asian ja teki sitte lakkaamatta ivaa serkku
Leubelfingistä.
Kesän lopulta aina elonkorjuun loppuun ja siihen kylmään aamuun asti, jona ensimäiset ohuet lumihöytyvät tanssivat teillä, ratsasti paashi Leubelfing risti-isänsä eversti Ake Totin vieressä kaikkialla edestakaisin, niinkuin sodassa sattuu. Pääasuntoa hän ei enää nähnyt eikä kuningasta, kun eversti enimmäkseen johti etu- tai jälkijoukkoa. Mutta Kustaa Aadolf loisti aina paashin hengen silmissä, kirkkaampana vaan ja tavoittamattomampana nyt kuin ennen, jolloin hän oli käsin silitellyt ja pöyristellyt hänen tukkaansa ja jolloin paashi, ollen ainoastaan ohuen seinän takana kuninkaasta, oli kuullut hänen kääntymisensä ja hengityksensä.
Sattuipa sitten kumminkin kerran paashi omin silmin taas näkemään kuninkaansa. Se tapahtui Naumburgin torilla, kun paashi, viivyttyään joidenkin ostoksien tähden, juuri aikoi lähteä everstiä tavoittamaan, joka tällä kertaa oli etujoukon päällikkönä ja siis jo oli lähtenyt kaupungista. Yhä taajentuva ihmisjoukko työnsi hänet hevosinensa huoneen seinää vasten, ja siitä ahtaasta paikastaan näki hän näytelmän, jommoista ei ihmissilmille monesti suoda.
Kustaa istui muhkean ratsun seljässä, haarniskoittuja päälliköitä ympärillä ratsuillansa; mutta siinä oli myöskin sadoittain innostuneita muotoja, naisia, jotka pitivät lapsiaan ylhäällä korkeammalla muuta riemuitsevaa joukkoa, miehiä, jotka ojensivat käsiänsä, antaakseen kättä Kustaalle, tyttöjä, jotka suutelivat vaan hänen jalustimiansa, alhaisempia ihmisiä, jotka heittäytyivät polvilleen hänen eteensä, pelkäämättä hänen ratsunsa kavioita, joka astuikin hyvin tasaisesti ja tyynesti: sanalla sanoen, kansa lainehti uljain joukoin, joita rakkaus ja innostus riemastuttivat, pohjoismaisen kuninkaan ympärillä, joka oli pelastanut sen hengelliset aarteet.
Liikutettuna kumartui Kustaa ratsunsa seljästä pappivanhuksen puoleen, joka, kuuinkaan voimatta estää, oli suudellut hänen kättänsä, ja lausui, niin että kaikki kuulivat:
"Ihmiset kunnioittavat minua kuin Jumalaa! Se on liiaksi ja muistuttaa, että minun loppuni lähestyy. Pappi, minun mukanani ratsastavat pakanain jumalatar Viktoria (Voitto) ja kristittyjen kuolemanenkeli!"
Paashille tulivat kyyneleet silmiin. Mutta kun hän eräästä vastassansa olevasta ikkunasta huomasi kuningattaren ja näki, miten kuningas viittasi hänelle hellät jäähyväiset, paisui hänen rintansa kalvaavasta kateudesta.
Tuskin ehti viikkokausi kulua, niin ruotsalaiset sotajoukot alkoivat kokoutua Lytsenin lakeudelle ja Ake Tott marssi kerran sivulla lähellä vaunuja, joissa kuningas kulki. Leubelfing huomasi silloin petolinnun, joka kierrellen pilvissä itsepäisesti pysyttelihe kuninkaan ja hänen seurueensa kohdalla vähääkään pelkäämättä laukauksia, joilla sitä koetettiin karkoittaa. Paashille johtui mieleen Lauenburgin herttua ja samalla alkoi paashi miettiä, vieläköhän hän yhä ajatteli kostoa kuninkaalle. Leubelfing-paran sydän oli sanomattoman tuskainen. Mikäli ilta aikaisin hämärtyi, kasvoi hänen pelkonsa lakkaamatta, ja pimeän tultua kannusti hän, lupaustaan muistamatta, ratsuaan sekä katosi everstin näkyvistä, joka häntä huutaen soimasi "valapattoiseksi pojaksi".
Kiireesti ratsastaessaan saapui hän kohta kuninkaan vaunujen luo ja yhtyi seurueesen, joka odotellun suuren tappelun aattona ei näyttänyt häntä huomaavan taikka ei ainakaan pitävän hänestä lukua. Kuningas ajatteli sitte viettää yönsä vaunuissa, mutta kylmä pakotti hänet vaihtamaan ne erään pienoisen talonpoikaistalon suojakkaampiin huoneihin.
Päivän koittaessa tunkeutuivat käskyjenlevittäjät matalaan tupaan, jossa kuningas jo oli tutkimassa karttaansa. Ruotsalaisten järjesteleminen oli jo päättynyt. Alkoi juuri saksalaisten rykmenttien asetteleminen paikoilleen.
Paashi Leubelfing, jonka häntä suosiva kuninkaan kammaripalvelija tunsi ja esteettömästi päästi sisään, anasti Ruotsin vaakunalla kaunistetun istuimensa, jolla hän ennen oli tavallisesti istunut kuninkaan vieressä, ja asettui nurkkaan, jossa hän hyvästi pysyi piilossa monennäköisten sotilasten takana.
Kuningas jakeli viimeiset käskynsä ja oli hyvin liikutettuna. Hän nousi hitaasti seisoalleen ja kääntyi läsnäolevien puoleen. Ne olivat kaikki saksalaisia ja moni juuri niitä, joita hän oli leirissä Nyrnbergin luona niin kovin sanoin muistuttanut. Varmaankin liikutti häntä totuus sekä sen valtakunnan armollisuus, jota lähellä hän jo uskoi olevansa. Hän viittasi kädellään ja puhui hiljaa, melkein kuin uneksija, paremmin hengen tapaisilla silmillään kuin suullaan, joka tuskin liikkui:
"Hyvät herrat ja ystävät, tänään on varmaankin minun hetkeni tullut. Niinpä pitäisi minun jättää teille testamenttini. Sodasta minä en huoli — sitä valvokoot elossa olevat. Vaan — autuudestani ja — siitä, mitä te minusta muistelette. Minä tulin meren takaa, mielessä kaikenlaisia ajatuksia, mutta toden totta, kaikkia korkeampana oli puhtaan sanan puolustus. Breitenfeldin voiton jälkeen olisin keisarille saattanut määrätä kohtuulliset rauhan ehdot ja, turvattuani evankeliumin, lähteä saaliineni kuin peto takaisin ruotsalaiseen kalliopesääni. Mutta minä ajattelin Saksan parasta. Olipa mielessäni vähä teidän kruununne himoakin, hyvät herrat! Vaan suoraan puhuen, valtakuntanne turvallisuus voitti kunnianhimoni! Habsburgilaisen omaksi sen ei enää sovi jäädä, sillä se on evankelinen valtakunta. Kumminkin ajattelette ja puhutte: vieras kuningas älköön meitä hallitko! Ja te olette oikeassa. Kirjoitettu on: ei vieras saa periä valtakuntaa. Mutta minä ajattelin lapselleni puolisoa, tuolle kolmetoista-vuotiaalle…"
Hänen hiljaisen puheensa äänen hämmensi tyringiläisen ratsujoukon kova laulu, josta juuri heidän mennessään kuninkaan asunnon ohi kuuluivat selvästi sanat:
"Hän tosin kautta Gideon
Sua valittunsa auttav' on…"
Kuningas kuunteli, ja puhettaan päättämättä lausui hän:
"Jopa olen puhunut kylläksi, kaikki on valmisna."
Herrat läksivät pois ja kuningas laskeutui polvillensa rukoilemaan.
Silloin näki Leubelfing, sydän hurjasti sykkivänä, miten Lauenburgin herttua riensi kuninkaan luo. Halvan ratsumiehen pukimissa lähestyi hän hyvin matelevaisen-nöyränä kuningasta ja ojensi rukoilevasti kätensä häntä kohti, hänen noustessaan hitaasti ylös. Sitte heittäytyi hän maahan hänen eteensä, syleili hänen polviansa, itki ja rukoili häntä kadotetun pojan liikuttavilla sanoilla:
"Isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ole kelvollinen, että minua sanottaisiin sinun pojaksesi!" Niin vaikeroi hän pää kumarruksissa.
Kuningas nosti hänen maasta ja sulki syliinsä.
Paashin kauhistuneissa silmissä olivat nuo toisiaan syleilevät kuin kaukana sumun peitossa. "Onko tuo, voiko tuo olla totta? Onko kuninkaan pyhyys tehnyt tuossa kadotetussa ihmeen? Vai onko se vaan kelvotonta petosta? Käyttääkö tuo pahin teeskentelijä puhtaimman suun sanoja vaan uuteen petokseen?" Niin epäili n paashi itsekseen, ajatukset sekavina ja pää polttavana.
Kului muutama silmänräpäys. Ilmoitettiin, että hevoset olivat valmiit, ja kuningas pyysi nahkaliiviänsä. Kammaripalvelija tuli, vasemmassa kädessä pyydetty liivi, vaan oikeassa kiiltävä haarniska. Paashi tempasi häneltä tuon pansarin, joka kyllä olisi kestänyt pyssyn luodit, ja yritti auttamaan sitä kuninkaan ylle.
Kuningas, vähääkään hämmästymättä Leubelfingin läsnäolosta, katsahti häneen hyvin ystävällisesti ja pisti sormensa hänen kähärään tukkaansa, niinkuin hänen oli tapana.
"Gust", sanoi hän, "ei se näy. Se puristaa. Anna minulle liivi."
Kohta senjälkeen ratsasti kuningas pois, takanansa toisella puolen
Lauenburgin herttua ja toisella paashi Leubelfing.
Ruotsalaisten sotarinnan takana olevan kylän Meuchenin pappilassa istui puolen yön seuduissa leskimies, maisteri Todaenus suuren Raamattunsa takana, lukien Davidin katumuspsalmeja emännöitsijälleen, helläluontoiselle Ida-rouvalle, joka samoin oli leski. Maisteri — asekykyinen mies, huulessa kankeat, harmaat viikset, nuoruudessaan ennen muinoin ollut sotaväessä — rukoili sitte hartaasti Ida-rouvan kanssa, että protestanttinen sankari säilyisi elossa, hän, joka silloin juuri vähän matkan päässä oli taistellut — voittaenko vai tappiolle jääden, tietämätöntä.
Silloin kolkutettiin kovasti ovea ja Ida-rouva heti arvasi, että joku kuolevainen oli apua etsimässä.
Niin olikin. Kun pappi avasi oven, hoiperteli hänelle vastaan nuori mies kalpeana kuin kuolema, silmät kuin kuumetautisella ihan seljällään, pää paljasna ja otsassa suuri haava ammottavana.
Hänen takanansa nosti toinen hevosen seljästä kuollutta, raskasta ruumista. Sen tunsi pappi heti, vaikka se olikin rumentunut haavoista, Ruotsin kuninkaaksi, jonka hän oli kerran nähnyt, hänen riemusaatossa kulkiessaan Leipzigiin, ja jonka hyvin onnistunut puupiirroskuva riippui hänen oman kammarinsa seinällä. Syvästi liikutettuna peitti hän kasvonsa ja itki.
Kuumeisen-kiireesti ja hätäisesti puhuen pyysi haavoitettu nuorukainen, että hänen kuninkaansa vietäisiin ihan likellä olevaan kirkkoon. Mutta ensin tahtoi hän haaleata vettä ja pesusientä, puhdistaakseen haavallisen pään verestä. Sitte laski hän kumppaninsa avulla vainajan, joka oli hänen käsivarsilleen liian raskas, huononpuoliselle vuoteelle, vaipui polvilleen sen viereen ja katseli hellästi ruumiin vahankarvaista muotoa. Mutta yrittäessään sitä pesemään pyörtyi hän itsekin ja painui eteenpäin ruumiin päälle.
Kumppani nosti hänet ylös, tarkasteli häntä likemmin ja huomasi, paitsi otsahaavaa, vielä suuren haavan rinnassakin. Nutussa oli juuri sydämmen kohdalla vanha paikattu reikä, mutta sen vierestä uudesta reiästä tiukkui vertä. Hän avasi varovasti kumppaninsa vaatteet eikä ollut uskoa silmiänsä. "No, lempo vieköön!" virkkoi hän, ja Ida-rouva, joka piti vesivatia, punastui ihan korviinsa asti.
Samana silmänräpäyksenä kiskaistiin ovi ulkoapäin auki ja eversti Ake Tott astui sisään. Hänet oli muona-asioille lähetetty taapäin; sieltä selvittyään oli hän kiiruhtanut taistelukenttää kohti, ja niin oli hän, kylän kadulla kapakan edessä juodessaan viinaryyppyä, kuullut sanoman, miten eräs satulassaan horjuva ratsumies oli edessänsä hevosen seljässä kuljettanut ruumista.
"Onko totta, onko mahdollista?" kysäsi hän ja riensi suorastaan kuninkaan luo, tarttui ruumiin käteen ja kostutti sitä kyynelillään.
Hetkisen kuluttua katsahtaen ympärilleen huomasi hän nuorukaisen, joka tunnotonna makasi nojatuolissa. "Lempo periköön!" tiuskasi hän vihaisesti, "onhan tuo Gustel kumminkin jälleen karannut kuninkaan seuraan!"
"Minä tapasin nuoren herran, kumppanini", virkkoi kornetti varovaisesti "kuollutta kuningasta edessään hevosen seljässä pitäen ajaa lennättämässä pitkin kenttää. Hän uhrasi henkensä majesteetin edestä!"
"Ei, mutta minun edestäni!" vastusti pitkä mies, jonka muoto oli kuin vanhan naisen — Kauppias Laubfinger. Hän oli uskaltanut tulla tappelumelskeen likitienoille vangitsemaan erästä hidasta velkamiestä, mutta oli joutunut muonavaunuista täydellä kylän kadulla ahdinkoon ja lähtenyt everstin jäljestä saamaan häneltä suojeluskirjaa.
Mieli täynnä kiitollisuutta ja helpotuksen tunnetta kertoi hän läsnäoleville laveasti sukunsa historian. "Gustel, Gustel!" sanoi hän itkien, "tunnetko vielä omaa serkkuasi? Mitenkä saan minä palkituksi, mitä olet minulle tehnyt?"
"Siten, että pidätte kiinni suunne!" vastasi eversti ankarasti.
Pappi rupesi sovittajaksi ja puhui levollisesti, vaan vakavasti: "Hyvät vieraat, tunnettehan tämän maailman. Se on täynnä panettelua." Ida-rouva itkeä tihutti. "Ja varsinkin silloin, kun puhdas ja jalo ihminen ajaa suurta ja puhdasta asiaa. Jos pieninkään epäily himmentäisi tämän muistoa" — hän osoitti levollisesti kuolon unta nukkuvaa kuningasta — "mimmoisen tarinan paavilainen panettelu kutoisi tästä hyttys-raukasta", — sanoi hän, tunnottomaan paashiin päin viitaten — "joka on polttanut siipensä maineen auringossa. Yhtä varma kuin omasta olemisestani olen siitäkin, ettei kuningas-vainaja tiennyt mitään tästä tyttösestä."
"Toden totta, hyvä pappi", vannoi eversti, "varma siitä minäkin olen kuin hengestäni, enkä ainoastaan luulon, vaan totisen tiedon tähden."
"Totta se on", vakuutti Laubfingerkin, "sillä muuten olisi kuningas hänet lähettänyt kotiin ja vaatinut minua tulemaan sijaan."
"Toden totta!" vakuutti kornetti, ja Ida-rouva itki.
"Minä olen sanan palvelija, te olette jo harmaapäinen, herra eversti, te, kornetti, olette aatelismies, teille, herra Laubfinger, on se omaksi eduksi ja hyödyksi, ja Ida-rouvan puolesta takaan minä: me olemme vaiti."
Silloin aukesivat paashin kuolevaiset silmät. Ne katselivat ensin tuskallisesti ympäri huonetta, mutta pysähtyivät Ake Tottiin.
"Risti-isä!" lausui hän, "minä en ole totellut sinua, minä en voinut — minä olen suuri syntinen, tyttö-parka."
"Poika-parka", ojensi pappi ankarasti. "Te hourailette! Te olette paashi August Leubelfing, Nyrnbergin patriisin ja kauppiaan Arbogast Leubelfingin oma poika, syntynyt sinä ja sinä päivänä, kuollut seitsemäntenä päivänä marraskuuta vuonna tuhat kuusisataa kaksineljättäkymmentä, haavoista, jotka edellisenä päivänä saitte Lytsenin taistelussa pugnans cum rege Gustavo Adolpho." [Taistellessanne kuningas Kustaa Aadolfin kanssa.]
"Fortiter pugnans!" [Urhollisesti taistellen!] täydensi kornetti.
"Entä minä?" kysyi serkku hämillään. "Enkö minä saakaan takaisin nimeäni?"
"Te pysytte Laubfingerina", tuomitsi pappi. "Te olette pelastaneet paraimman omaisuutenne, rakkaan henkenne, ja saatte tyytyä siihen!"
Sitte kääntyi hän jälleen kuolevaiseen päin: "Niin kirjoitan minä hautakiveenne. Mutta nyt sopikaa asianne Jumalan kanssa! Teidän hetkenne on tullut."
Hän lausui nuo sanat hitaan ankarasti, sillä hän ei jaksanut voittaa vastenmielisyyttään haaveksivaista lasta kohtaan, joka oli saattanut vaaraan hänen sankarinsa puhtaan maineen, ei sittekään, vaikka tyttö oli jo kuolemaisillaan.
"Minä en voi vielä kuolla, vielä on minulla paljo sanottavaa!" sanoi paashi köristen. "Kuningas … savupilvessä… Lauenburgin herttuan kuula…" Kuolema sulki hänen suunsa, mutta se ei voinut estää häntä vielä viimeisellä ponnistuksella kääntämästä sammuvaa katsettaan kuninkaan kasvoja kohti.
Kukin läsnäolijoista täydensi lauseen omalla tavallaan. Mutta älykäs pappi, jonka isänmaallisuutta se ajatus loukkasi, että saksalainen ruhtinas olisi Saksanmaan ja protestanttisuuden — jotka hänestä olivat sama asia — pelastajan salaa murhannut, hän pyysi hartaasti kaikkia läsnäolevia hautaamaan paashin kanssa myöskin nuo kuoleman katkaseman puheen vähäiset jäännökset.
Kirkko suljettiin sisään tunkeutuvalta ihmisjoukolta; sillä nopeasti oli sanoma levinnyt, että siellä makasi kuningas kuolleena. Ruumiit pestiin ja asetettiin kuoriin. Sillä välin oli päivä valjennut. Kun kirkon ovet vihdoin aukesivat malttamattomille, vaan kumminkin kunnioittavaisen-näköisinä odotteleville, olivat molemmat alttarin edessä paareilla, kuningas korkeammalla, paashi alempana päinvastaiseen suuntaan, niin että hänen päänsä oli sillä puolella, jossa kukuninkaan jalat. Aamuauringon säde — eilistä sumua oli seurannut kirkas päivä — pilkisti sisään kirkon matalasta ikkunasta, valasi sankarikuninkaan kasvot ja lähetti pienoisen väreen myöskin paashi Leubelfingin kähärätukalle.
<pre id="pg-footer"> End of the Project Gutenberg END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAASHI LEUBELFING ***
***** This file should be named 34310-8.txt or 34310-8.zip ***** This and all associated files of various formats will be found in: https://www.gutenberg.org/3/4/3/1/34310/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. They may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase "Project Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg-tm License (available with this file or online at https://www.gutenberg.org/license).
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is in the public domain in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country outside the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived from the public domain (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread public domain works in creating the Project Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered throughout numerous locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation's web site and official page at http://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
gbnewby@pglaf.org
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide spread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit http://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
http://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. </pre>