"Älä asettaudu niin uhkarohkeasti goottikuninkaan heittokeihäiden maalitauluksi. Toissa päivänä hän heitti sinua kohti kaksi keihästä yhtaikaa.
"Jollen olisi saanut kilvelläni torjutuksi vasemman käden —"
"Niin olisi Kapitoliumin Jupiter puhaltanut sen syrjään, Licinius. Hän tarvitsee minua vielä. Mutta sinä olet täälläkin osoittanut uskollisuuttasi."
"Älä salli Rooman jäädä leskeksi", pyyteli Licinius.
Cethegus loi häneen rakkautta ja kiitosta uhkuvan katseen.
Hän jatkoi:
"Salvius Julianus, sinä valtaat Hadrianuksen haudan ja sinä, Piso, Tiberin vasemmalla rannalla sijaitsevan osan kaupunkia Porta latinaa myöten.
"Minä tulen kaupunkiin sitä tietä.
"Narses yksin ei kykene avaamaan niitä paremmin kuin Belisariuskaan.
"Voikaa hyvin ja tervehtikää Roomaani.
"Sanokaa sille, että viimeinen taistelu sen omistamisesta, taistelu
Narseksen ja Cetheguksen välillä on päättynyt Cetheguksen voittoon.
"Näkemiin Roomassa! Roma eterna!"
"Roma eterna!" toistivat innostuneina tribuunit ulos mennessään.
"Oi, miksi ei tuo Licinius ole Manilian poika", sanoi Cethegus katsellen nuorukaisen jälkeen.
"Sydämen hulluus! Sinä olet sitkeä. Licinius, sinä tulet perillisekseni
Juliuksen jälkeen. Oi, jospa olisit poikani Julius."
Prefektin Roomaan lähtö myöhästyi useita päiviä.
Narses, jonka luona hän usein oli päivällisellä, ei häntä pidättänyt. Hän päinvastoin ihmetteli, ettei Rooma vetänyt voimakkaammin puoleensa hallitsijaansa.
"Vaikka voinhan sen käsittää", sanoi hän hymyillen: "sinä olet nähnyt niin kauan noiden barbaarien hallitsevan Italiaasi, että tietysti tahdot nähdä niiden kaatuvankin täällä.
"Mutta en voi sinulle sanoa, miten kauan sitä saat odottaa.
"Solaa vastaan on turha rynnätä niin kauan kuin kuninkaan kaltainen mies on sitä puolustamassa.
"Toista tuhatta longobardia, alemannia, burgundia, herulia, frankkia ja gepidiä on jo kaatunut solan edustalla."
"Lähetä kerran urhoolliset bysanttilaisesikin gootteja vastaan", sanoi
Alboin.
"Herulit Vulkaris ja Wilmut ovat saaneet surmansa kuningas Tejan kirveestä, gepidi Asbad Adalgot-poikasen keihäästä, serkkuni Gisulf on vielä sairaana herttua Guntariksen miekan iskusta. Frankkikreivi Butilinin lipunkantaja Visand pisti lipunvarrella kuoliaaksi, burgundi Gernotin tappoi vanhan asemestarin kivikirves. Kreivi Grippa kaatoi alemanni Liutharin ja eräs goottisoturi kilvenkantajani Klasson.
"Ja kunkin mainitsemani sankarin seurassa on kaatunut tusinoittain heidän miehiään.
"Jollei viime yönä laavakallio, jolla seisoin, olisi murtunut samassa kun kuningas Teja heitti pelätyn keihäänsä, ei Rosamunda olisi Longobardivaltakunnan kaunein rouva, vaan kaunein leski.
"Sain vain pari naarmua, joita sankaritaru ei maininne, mutta jotka olivat minusta mieluisemmat kuin kuningas Tejan keihäs vatsassani.
"Mielestäni on nyt toisten vuoro. Anna nyt makedonialaistesi ja illyrialaistesi hyökätä. Me olemme jo kyllin usein näyttäneet heille tietä."
"Ei, sutoseni. Timantti hioo timantin", sanoi Narses hymyillen. "Aina germaanit germaaneja vastaan. Niitä on liian paljon maailmassa."
"Isaurilaisistakin — nimittäin minun palveluksessani olevista — tunnut sinä, magister militum, pitävän isällistä huolta", sanoi Cethegus.
"Vähän ennen heidän Roomaan lähtöään komensit sinä isaurilaiseni joukkorynnäkköön rotkoa vastaan — ensimmäiseen joukkorynnäkköön, mitä on ollutkaan. Seitsemänsataa miehistäni makaa nyt noilla kallioilla, ja monessa taistelussa koeteltu alipäällikköni Sandil huomasi mustan Tejan sotakirveen liian teräväksi kypärälleen. Pidin häntä suuressa arvossa."
"No, ovathan loput isaurilaisista nyt hyvässä turvassa Roomassasi.
"Mutta noita gootteja ei heidän viimeisestä kolostaan karkoita kuin tuli, jos maa rupeaisi minun mielikseni sylkemään, kuten kerran Belisariuksen hyväksi Ravennassa —"
"Eikö ole vielä tullut tietoja Belisariuksen jutun päättymisestä", kysyi Cethegus viekkaasti. "Äskenhän saapui Bysantin posti."
"En ole vielä lukenut sitä kokonaan.
"Tai, jollei tuli — niin nälkä.
"Ja kun he ryntäävät sitten viimeiseen taisteluunsa, kuuntelisi moni luultavasti mieluummin Gangeksen kuin Dracon pauhua.
"Et sinä, prefekti! Tiedän, että sinä voit katsoa rohkeasti kuolemaa silmiin."
"Odotan täällä asiain kehittymistä. On kovin huono matkailma.
"Sataa ja tuulee herkeämättä. Ensimmäisenä tai toisena lämpimänä kesäpäivänä lähden minä Roomaan."
Hän oli oikeassa.
Ilma oli isaurilaisten lähdön jälkeisenä yönä äkkiä muuttunut.
Kalastaja, joka asui muutamassa kylässä Stabiaen luona, ei uskaltanut lähteä merelle. Hän ei kuitenkaan niinkään paljon pelännyt myrskyä kuin longobardeja, jotka olivat jo kauan epäilleet häntä, vieläpä kerran vanginneetkin hänet. Vasta kun hänen vanha isänsä oli rientänyt paikalle ja todistajien avulla saanut selitetyksi, että Agnellus todella oli hänen poikansa, longobardit laskivat, vaikkakin vastenmielisesti, hänet irti.
Mutta hän ei uskaltanut lähteä merelle nyt, kun muutkin kalastajat pysyttelivät maissa. Kaukana meressä vain saattoi Syphax, jota niinikään vartioitiin ankarasti, tavata häntä.
Longobardit vartioivat yötä päivää kaikkien leirien portteja, Cetheguksenkin leirin, johon Narses oli isaurilaisten sijaan lähettänyt kolmetuhatta trobialaista ja persialaista.
Narseksen kylpykin täytyi siirtää lämpimämpään päivään.
Cethegus odotti taas molempien salaisuuksien selviämistä, se on
Prokopiuksen kirjettä ja Narseksen kylpykeskustelua.
Prefektin vanha onni näytti saavan ilmankin muuttumaan mielensä mukaan.
Narseksen ja Cetheguksen edellä mainitun keskustelun jälkeisenä päivänä aurinko valaisi kirkkaasti Bajaen lahden sineltä kimaltelevaa pintaa, ja sadat kalastajavenheet riensivät merelle käyttämään hyväkseen ilman muutosta.
Syphax oli hävinnyt päivän koittaessa jätettyään paikkansa herransa oven edustalla neljän jäljelle jääneen isaurilaisen vartioitavaksi.
Kun Cethegus oli päättänyt aamukylpynsä sivuteltassa, meni hän takaisin päätelttaan aamiaiselle.
Samassa hän kuuli Syphaxin huutaen juoksevan pitkin leirikatua.
"Ei", huusi hän. "Tämä kala on prefektille. Olen sen maksanut.
"Suuri Narses ei varmaankaan tahdo syödä toisten ihmisten kaloja."
Samassa hän riuhtaisi itsensä irti Alboinin, muutamien longobardien sekä erään Narseksen orjan käsistä.
Cethegus meni telttansa ovelle.
Hän tunsi Narseksen orjan.
Hän oli tuon sairaalloisen ja samalla hyvin kohtuullisen miehen keittäjä. Hänelle tuottivat työtä melkein yksinomaan Narseksen vieraat, isäntä tuskin ollenkaan.
"Herra", virkkoi tämä hienosti sivistynyt kreikkalainen prefektille, anteeksi pyytäen äidinkielellään, "älä soimaa minua tästä selkkauksesta.
"Mitä välitän muutamasta kalasta.
"Mutta nuo pitkäparrat pakottivat minut millä hinnalla tahansa vaatimaan Narseksen laskuun kalakorin, jonka orjasi toisi mereltä tullessaan."
Cethegus katsahti Syphaxiin.
Tämä vastasi katseellaan.
Longobardit eivät olleet ymmärtäneet kreikankielistä keskustelua.
Cethegus antoi Syphaxille aimo korvapuustin ja virkkoi latinankielellä:
"Häpeämätön, hyödytön orja. Etkö sinä koskaan opi ihmistapoja?
"Sairaan sotapäällikön on tietysti saatava parhaat palat."
Hän repäisi rajusti korin maurilaisen kädestä ja antoi sen orjalle.
"Tässä on tämä kori. Maistukoot siinä olevat kalat Narsekselle."
Orja otti korin vastaan päätään pudistellen. Hän ei tajunnut mitään.
"Mitä tuo näytelmä oikeastaan merkitsi", kysyi hän lähtiessään latinaksi.
"Se merkitsi sitä", vastasi hänen mukanaan kulkeva Alboin, "ettei paras kala ollutkaan korissa, vaan jossakin muualla."
Saavuttuaan telttaan Syphax avasi nopeasti krokodiilinnahkaisen, vedenpitävän vyönsä. Hän otti sen kätkössä olleen papyrusrullan ja antoi sen innokkaan näköisenä herralleen.
"Sinusta vuotaa verta, Syphax."
"Mitättömän vähän. Longobardit luulivat minua delfiiniksi, kun he näkivät minun uivan meressä, ja ampuivat kilpaa nuoliansa minua kohti."
"Hoida itseäsi. Saat soliduksen jokaisesta veripisarastasi.
"Tuomasi kirje on kaikesta päättäen sekä kullan että veren arvoinen.
"Hoida itseäsi. Sano isaurilaisille, ettei ketään saa laskea sisään."
Jäätyään yksikseen telttaan prefekti alkoi lukea kirjettä.
Hänen kasvonsa synkistyivät. Mahtavan otsan keskimmäinen ryppy tuli yhä syvemmäksi.
Huulet sulkeutuivat yhä tiukemmin.
"Cornelius Cethegus Caesariukselle, entiselle kaupunginprefektille ja entiselle ystävälleen viimeisen kerran Prokopius Caesareasta:
"Tämä on surullisin kirjoitus, johon koskaan olen käyttänyt entistä tai nykyistä kirjoituskättäni.
"Ja antaisin mielelläni tämän vasemmankin käteni, kuten annoin oikeani Belisariuksen puolesta, ellei minun tarvitsisi kirjoittaa tätä kirjettä.
"Tämä on nimittäin jäähyväiskirje, heti kolmikymmenvuotisen ystävyytemme peruuttamiskirje.
"Olin uskonut tänä epäsankarillisena aikana kahteen sankariin: miekan sankariin Belisariukseen ja hengen sankariin Cethegukseen.
"Viime mainittua täytyy minun nyt vihata, melkein halveksia —."
Lukija viskasi kirjeen sohvalle, jolla hän makasi. Sitten hän otti sen taas synkännäköisenä ja luki edelleen:
"Olisi vain puuttunut, että Belisarius olisi todella ollut petturi, kuten sinä yritit maailmalle uskotella.
"Mutta Belisariuksen viattomuus on keksitty samoin kuin sinun musta viekkautesi.
"Kauan olin tietämätön mutkallisten polkujesi päämäärästä, vaikka sinä kuljetit minuakin hyvän matkaa mukanasi.
"Uskoin epäitsekkääksi, jaloksi päämääräksesi Italian vapauttamisen. Mutta nyt olen huomannut, että mahtavin yllyttäjäsi oli määrätön, rajaton, häikäilemätön vallanhimosi.
"Päämäärä, jota varten tarvitaan käyttämiäsi keinoja, on turmiollinen.
"Sinä aioit tuhota urhoollisimman miehen, jolla on viaton lapsen sielu, apunasi hänen oma, nyt parantunut vaimonsa sekä rikollinen ystävättäresi Teodora, ja uhrata hänet vallanhimollesi. Se oli pirullinen tuuma. Minä eroan sen vuoksi iäksi sinusta."
Cethegus ummisti silmänsä.
"Eihän se ole kovinkaan ihmeellistä", virkkoi hän hetken kuluttua itsekseen.
"Hänen epäjumalansa on Belisarius. Jokainen, joka ahdistaa Belisariusta, on hänen mielestään yhtä hirmuinen kuin kristittyjen mielestä se, joka pitää ristiä vain puupalasena.
"Tämä ei siis voi minua haavoittaa — mutta se on tuskallista.
"Se johtuu kolmekymmenvuotisesta tottumuksesta. Niin kauan on nimi Prokopius tuonut lämpimän tunteen tämän haarniskan alle. Tottumus heikentää!
"Juliuksen riisti minulta gootti — Prokopiuksen otti Belisarius.
"Kukahan ottaa minulta Cetheguksen, vanhimman, viimeisen ystäväni?
"Ei kukaan.
"Ei Narses eikä kohtalokaan.
"Pois tieltäni, Prokopius.
"Sinä katoat elämäni polulta.
"Sinä olet kuollut.
"Sinulle pitämäni hautapuhe oli melkein liikuttava, ainakin liian pitkä.
"Mitä vainajalla on vielä kertomista."
"Mutta minä kirjoitan sinulle tämän kirjeen, koska tahdon puolestani lopettaa hyvällä työllä pitkän ystävyytemme, jonka salakavala hyökkäyksesi ihannettani Belisariusta vastaan murskasi.
"Minä tahdon varoittaa sinua ja pelastaa sinut, jos olet pelastettavissa.
"Et ole nähtävästi saanut käsiisi ainoatakaan aikaisemmin lähettämistäni seitsemästä kirjeestä, koska olet vielä Narseksen leirissä hänen tiedonantojensa mukaan.
"Uskon nyt tämän kahdeksannen kirjeen viisaan Agnellukseni haltuun. Hän on kalastajanpoika Stabiaesta, missä leirinne nykyään sijainnee. Lahjoitan hänelle vapauden ja annan tämän kirjeen tuomisen hänen viimeiseksi tehtäväkseen.
"Sillä minä rakastan sinua vielä, Cethegus — vaikka minun pitäisi vihata sinua — ja pelastaisin sinut mielelläni.
"Kun saavuin Bysanttiin heti sieltä lähtösi jälkeen — jo puolimatkassa sain ukkosiskuna tiedon Belisariuksen vangitsemisesta (hän oli muka tehnyt salaliiton Justinianusta vastaan) — luulin ensin, että sinä olit kai yhtä hämmästynyt kuin keisarikin.
"Turhaan pyrin keisarin puheille. Hän oli vihoissaan kaikille syyttömillekin, jotka vain olivat Belisariuksen ystäviä.
"Turhaan koetin kaikkia mahdollisia keinoja päästäkseni Antoninan puheille. — Häntä vartioitiin erinomaisesti punaisessa talossa. Aivan sinun suunnitelmiesi mukaan.
"Turhaan koetin todistaa Tribonianukselle syytöksen mahdottomuutta.
"Hän kohautti vain olkapäitään ja sanoi:
"'En minäkään voi käsittää sitä! Mutta todistukset ovat sitovia.'
"'Miksi hän niin järkähtämättömästi kieltää Aniciuksen öiset käynnit.'
"'Hän on hukassa.'
"Hän oli hukassa.
"Tuomio oli jo julistettu.
"Belisarius oli tuomittu kuolemaan ja Antonina maanpakoon.
"Keisari oli armossaan peruuttanut kuolemantuomion ja määrännyt, että rikollinen sokaistaisiin, ajettaisiin maanpakoon erilleen Antoninasta — ja hänen omaisuutensa riistettäisiin.
"Bysantti oli kuohuissaan tuon tuomion johdosta.
"Ei kukaan muu uskonut häntä syylliseksi kuin keisari ja tuomarit.
"Mutta kukaan ei voinut todistaa hänen viattomuuttaan eikä muuttaa hänen kohtaloaan.
"Olin päättänyt lähteä hänen mukaansa; yksikätinen sokean mukaan.
"Silloin — siunattu olkoon hän senvuoksi — hänet pelasti — — hänen suuri vihollisensa Narses, jota jo kerran ennenkin sanoin keskustellessani kanssasi vuosisadan suurimmaksi mieheksi."
"Tietysti", hymähti Cethegus. "Nyt hän on sitäpaitsi jaloinkin."
"Sairas Narses oli heti asiasta tiedon saatuaan rientänyt Bysanttiin
Nikomedian kylpylaitoksesta, missä hän oli terveyttään hoitamassa.
"Hän kutsutti minut luokseen ja sanoi.
"'Sinä tiedät, että mielihyvin kukistaisin Belisariuksen perinpohjin julkisessa taistelussa, mutta Narseksen suuri vastustaja ei saa kukistua näin kurjasti, valheen vuoksi.'
"'Tule mukaani. Sinä olet hänen paras ystävänsä, minä hänen pahin vastustajansa. Me yhdessä pelastamme tuon onnettoman miehen.'"
"Hän pyrki keisarin puheille ja Belisariuksen vastustajana tietysti heti paasikin.
"Hän puhui Justinianukselle:
"'Belisarius ei voi olla petturi.'
"'Hänen sokea uskollisuutensa sinua kiittämätöntä kohtaan on hänen ainoa vikansa.'
"Justinianus pysyi kuurona.
"Silloin Narses laski päällikönsauvansa keisarin eteen ja sanoi:
"'Hyvä on.'
"'Joko sinä kumoat tuomarien julistaman päätöksen ja suostut ottamaan jutun uudestaan esille tahi menetät samana päivänä molemmat sotapäällikkösi.'
"'Sillä Narses lähtee maanpakoon samana päivänä kuin Belisariuskin.'
"'Kuka sitten suojelee valtakuntaasi gootteja, persialaisia ja saraseeneja vastaan?'
"Tämä sai keisarin horjumaan. Hän pyysi kolme päivää ajatusaikaa.
"Sillä aikaa Narses saisi tarkastaa kaikki jutun asiakirjat ja puhutella Antoninaa ja kaikkia syytettyjä.
"Huomasin heti asiakirjoista, että pahimpana todistuksena Belisariusta vastaan — sillä Photiuksen huostasta löydetyn vahataulun toivoin voivani selittää toisin kuin tuomarit — olivat Aniciuksen salaiset öiset käynnit hänen talossaan sekä se, että Belisarius, Antonina ja Anicius itsekin kielsivät ne vastoin inhimillistä järkeä.
"Kun pääsin epätoivoisen Antoninan puheille, sanoin minä:
"'Nuo käynnit ja niiden kieltäminen kääntyvät hänen turmiokseen.'
"'Siinä tapauksessa', huudahti hän loistavin silmin, 'uhraan itseni
Belisariuksen pelastamiseksi.'
"'Belisarius ei todellakaan tiennyt mitään näistä käynneistä, sillä
Anicius ei ollut hänen luonaan, vaan minun luonani.'
"'Koko maailma saakoon sen tietää — Belisariuskin. — Hän tappaa tietysti minut, mutta hän pelastuu.'
"Hän antoi minulle joukon Aniciuksen kirjeitä, jotka tosin selittivät keisarille asian täydellisesti, mutta samalla — olivat kamala syytös keisarinnaa vastaan.
"Ja keisari luotti niin ehdottomasti Teodoraan.
"Vein kirjeet Narsekselle.
"Luettuaan ne sanoi hän:
"'Hyvä on.'
"'Nyt ei ole kysymyksessä ainoastaan Belisariuksen perikato. Nyt joko me kaikki kukistumme tai tuo kaunis paholainen kaatuu.'
"'Nyt alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta. Lähde mukanani Antoninan luo.'
"Me noudimme Antoninan, jota saattamaan lähti joukko vartijoita, ja riensimme sitten vankilassa kituvan Aniciuksen luo."
Cethegus polki jalkaansa.
"Sitten me kaikki neljä riensimme Justinianuksen puheille.
"Jalosydäminen syntinen, ihana Antonina lankesi keisarin jalkojen juureen ja tunnusti öisen seurustelunsa Aniciuksen kanssa, mutta ilmoitti samalla, että sen tarkoituksena oli pelastaa nuorukainen keisarinnan pauloista.
"Hän antoi keisarille Aniciuksen kirjeet, jotka kertoivat tämän viettelijättärestä, tämän osaksi tulleista suosionosoituksista, salaisesta käytävästä keisarinnan makuuhuoneeseen ja siirrettävästä Justinianuksen patsaasta.
"Justinianus-parka aivan raivostui.
"Hän aikoi heti paikalla vangituttaa meidät kaikki majesteettirikoksesta ja ennenkuulumattomasta solvauksesta.
"Mutta Narses sanoi:
"'Tee se — huomenna.'
"'Mutta salli Aniciuksen ja minun kuljettaa sinut tänä iltana Teodoran nukkuessa siirrettävän Justinianuksen läpi hänen makuuhuoneeseensa.'
"'Ota haltuusi hänen kirjeensä, kuulustele häntä Aniciuksen ja Antoninan läsnäollessa, pane Galatea-noita piinapenkkiin ja tarkasta sitten tuloksia.'
"'Kenties saat silloin tietää enemmän kuin luultavasti haluaisitkaan.'
"'Jos olemme erehtyneet, niin rankaise meitä huomenna niin kuin tahdot.'
"Siirrettävä Justinianus — se kuului niin kouraantuntuvalta todistukselta.
"Aniciuksen vakuutukset, että hän oli hyvin usein kulkenut tuota salaista tietä, tuntuivat niin uskottavilta, ettei niitä voinut epäilläkään.
"Justinianus suostui ehdotukseemme.
"Yöllä Anicius opasti keisarin ja meidät muut Teodoran puutarhaan.
"Ontto plataanipuu kätki maanalaisen käytävän suun. Toisessa päässä oli käytävän peittona Teodoran makuuhuoneen eteisessä oleva marmorilevy.
"Tähän saakka Justinianus oli vielä luottanut puolisonsa uskollisuuteen.
"Mutta kun Anicius todella siirsi syrjään marmorilevyn ja avasi asunnostaan noutamallaan avaimella erään salaisen lukon, jolloin keisarin kuvapatsas tuli näkyviin — silloin keisari kaatui puoleksi taintuneena syliini.
"Mutta äkkiä hän hypähti pystyyn ja riensi yksin patsaan ohi huoneeseen.
"Siellä oli puolihämärää.
"Himmeästi valaiseva lamppu loi valonsa Teodoran kasvoille.
"Hiljaa, horjuvin askelin petetty puoliso riensi vuoteen viereen.
"Siellä Teodora makasi täysissä pukimissa ja keisarillisissa koruissa.
"Justinianuksen kimeä kiljaisu sai meidät kaikki hänen luokseen.
"Etuhuoneesta riensi sisään Galateakin, jonka otin vangiksi.
"Justinianus osoitti, jäykkänä kauhistuksesta, lepäävää keisarinnaa.
"Me menimme lähemmäksi.
"Hän oli kuollut.
"Galatea, joka hämmästyi tästä yhtä paljon kuin mekin, sai vetotaudin kohtauksen.
"Me tarkastelimme huonetta ja huomasimme kultaisella kolmijalalla suuren tuhkaläjän, joka oli syntynyt papyruskääröjen polttamisesta.
"Antonina huusi orjattaria tuomaan valoa.
"Silloin Galatea tointui ja kertoi käsiään väännellen, että keisarinna oli iltapäivällä — nähtävästi meidän keisarin luona ollessamme — lähtenyt puutarhapalatsistaan ilman seuraa tapaamaan keisaria tämän kirjoitushuoneessa, kuten useasti ennenkin.
"Hän palasi jokseenkin pian takaisin — levollisena, mutta hyvin kalpeana.
"Hän oli käskenyt täyttää kolmijalan hehkuvilla hiilillä ia sulkeutunut sitten huoneeseensa.
"Galatean kolkutukseen illalla hän oli vastannut menneensä levolle eikä enää tarvitsevansa mitään.
"Silloin keisari heittäytyi rakastettunsa ruumiin ääreen.
"Nyt kynttiläin valossa huomasi hän, että käärmesormuksesta, joka oli muinoin ollut Kleopatran oma ja jota keisarinna aina piti pikkusormessaan, oli rubiini siirretty syrjään ja sormuksen ontto sisällys tyhjennetty. Siellä oli ollut kuolettavaa myrkkyä.
"Keisarinna oli tappanut itsensä.
"Vuoteen vieressä pöydällä oli pergamenttipalanen, jolle oli kirjoitettu hänen vanha tunnuslauseensa: 'Elämä on kauneuden avulla hallitsemista.'
"Me ihmettelimme, mikä hänet oli pakottanut tähän epätoivoiseen tekoon, sairaudet, tuskatko vai uhkaavan perikadon ilmitulo.
"Asia selvisi pian.
"Kun tieto keisarinnan kuolemasta oli levinnyt palatsiin, riensi keisarin ovenvartija Theophilos epätoivoisena keisarinnan huoneeseen ja lankesi Justinianuksen jalkojen juureen.
"Hän sanoi arvaavansa asiain yhteyden.
"Jo monta vuotta hän oli salaisesti keisarinnan palkkaama.
"Hän ilmoitti aina tälle edeltäkäsin, milloin keisarilla oli sellainen vastaanotto, ettei keisarinnaa olisi laskettu sinne, vaikka hän olisi pyrkinytkin. — Keisarinna oli sellaisissa tapauksissa melkein aina saapunut paikalle ja kuunnellut salaisimmatkin keskustelut viereisestä huoneesta.
"Samoin hän oli tehnyt eilenkin, sillä me olimme nimenomaan anoneet, ettei keisarinnaa saisi laskea sisään.
"Keisarinna oli saapunut heti paikalle, mutta hän oli tuskin kuullut muutaman sanan Aniciuksen ja Antoninan suusta, kun hän hiljaa kiljahtaen kaatui.
"Hän nousi pian pystyyn ja lähti pois kehoittaen Theophilosta olemaan vaiti. — — —
"Narses vaati, että keisari kyselisi Galatealta piinapenkin uhalla vainajan muita salaisuuksia, mutta Justinianus sanoi:
"'En tahdo tietää enempää.'
"Monta yötä ja päivää hän viipyi yksinään vieläkin rakastamansa vainajan ruumiin ääressä.
"Keisarinna haudattiin komein keisarillisin juhlamenoin Sofian kirkkoon.
"Virallisesti ilmoitettiin, että keisarinna oli nukkuessaan kuollut hiilihäkään. Kolmijalka hiilineen oli yleisön nähtävänä.
"Mutta Justinianuksesta oli tuona yönä tullut vanha ukko.
"Kun uudelleen tutkittiin Antoninaa, Aniciusta, Belisariusta, Photiusta, Antoninan orjattaria, kantajia, jotka olivat hiukan ennen Belisariuksen vangitsemista vieneet sinut hänen taloonsa, kävi heidän yhtäpitävistä lausunnoistaan selvästi ilmi, että sinä olit keisarinnan liittolaisena saanut Antoninan välityksellä Belisariuksen näön vuoksi asettumaan salaliittolaisten päälliköksi.
"Minä puolestani vannoin, että Belisarius oli jo useita viikkoja aikaisemmin lausunut julki pyhän vihansa Photiuksen hullutuksista.
"Justinianus riensi Belisariuksen vankilaan, syleili häntä itkien ja pyysi anteeksi itselleen — ja Antoninalle, joka katuvaisena tunnusti viattomat lemmenseikkailunsa ja sai anteeksi.
"Keisari tarjosi Belisariukselle sovinnon merkiksi Italian ylipäällikkyyden.
"Mutta Belisarius sanoi:
"'Ei, Justinianus, minun työni maan päällä on jo päättynyt.'
"'Minä lähden Antoninan kanssa kaukaisimpaan Mesopotamian huvilaani ja hautaan sinne itseni ja menneisyyteni.'
"'Minä olen täydellisesti parantunut sairaalloisesta halustani palvella sinua.'
"'Jos tahdot osoittaa minulle viimeisen armon, niin anna suurelle ystävälleni ja pelastajalleni Narsekselle Italian ylipäällikkyys. Hän kostaa puolestani gooteille ja tuolle saatanalle, jonka nimi on Cethegus.'
"Entiset viholliset syleilivät toisiaan meidän läsnä ollessamme.
"Kaikki tämä on pidetty huolellisesti salassa keisarinnan muiston säästämiseksi.
"Sillä Justinianus rakastaa vielä häntä.
"Virallisesti ilmoitettiin, että Narses, Tribonianus ja minä olimme uudestaan asiaa tutkittuamme saaneet selville Belisariuksen syyttömyyden.
"Justinianus armahti kaikki asiaan sekautuneet, muun muassa Scaevolan ja Albinuksen, jotka sinä olit tuhonnut.
"Mutta minä kirjoitan sinulle totuuden varoittaakseni sinua ja pelastaakseni sinut.
"Tiedän varmasti, että Justinianus on vannonut tuhoavansa sinut, vaikka en tiedäkään miten se tapahtuu. Sen täytäntöönpano on jätetty Narsekselle.
"Pakene — pelasta itsesi.
"Päämääräsi: vapaa, uudistunut, sinun yksin hallitsemasi Rooma oli hullutusta.
"Sinä olet uhrannut sille kaiken — vieläpä ihanan ystävyytemmekin.
"Minä lähden Belisariuksen ja Antoninan mukana ja koetan heidän läheisyydessään, katsellessani täydellisesti sopineiden puolisoiden onnea, unhoittaa kammoni, epäluuloni ja vihani koko ihmiskuntaa kohtaan."
Cethegus hypähti vuoteeltaan, heitti kirjeen kädestään ja rupesi kävelemään.
"Prokopius on narri.
"Ja narri on Cetheguskin, joka niin pahastuu menetetystä sielusta.
"Olithan kadottanut Juliuksen jo ennen kuin tapoit hänet?
"Ja sinä elät ja taistelet sittenkin vielä.
"Onkohan tuo Narses, jota kaikki pelkäävät ikäänkuin hän olisi samalla kertaa isä Jumala ja piru, niin vaarallinen?
"Mahdotonta.
"Onhan hän sokeasti antanut Rooman minun ja miesteni haltuun.
"Hänen ansiotaan ei suinkaan ole, etten tällä hetkellä hänen saavuttamattomissaan hallitse Roomaa Kapitoliumista käsin ja uhmaile häntä ja hänen joukkoaan.
"Mitä vielä.
"En suinkaan enää vanhoilla päivilläni opi pelkäämään.
"Luotan tähteeni.
"Onko tämä mieletöntä rohkeutta? Vai levollista viisautta.
"En tiedä. Sen vain tiedän, että sama luottamus vei Caesarin voitosta voittoon.
"Tuskin kuitenkaan voin saada enemmän tietoja Narseksen kylpykeskustelusta kuin tästä sanarikkaasta kirjeestä."
Ja hän repi kirjeen palasiksi.
"Minä lähden liikkeelle — vielä tänään. Vaikkakaan Syphax ei tällä hetkellä voine kuulla mitään, kun on juuri kylpyhetki!"
Samassa isaurilaiset ilmoittivat arkontti Johanneksen, ja Cetheguksen viittauksesta laskettiin hänet sisään.
"Rooman prefekti", puhui Johannes, "minulla on vanhoja loukkauksia sinulta anteeksi pyydettävänä. Veljeni Perseuksen kuolema tuotti minulle tuskaa ja teki minut epäluuloiseksi."
"Jättäkäämme se asia", sanoi Cethegus, "se on unohdettu".
"Mutta en voi koskaan unohtaa sinun uljasta, sankarillista urhoollisuuttasi", jatkoi arkontti, "kunnioittaakseni ja käyttääkseni sitä olen tullut tekemään sinulle erään ehdotuksen.
"Minä ja toverini — tottuneina Belisariuksen voimakkaaseen etenemiseen — tunnemme suuren Narseksen varovaisuuden kovin hankalaksi.
"Olemme jo melkein kaksi kuukautta olleet tämän solan edustalla ja menettäneet väkeä. Tuskinpa siitä saavutamme mitään kunniaa.
"Ylipäällikkö tahtoo nälällä tappaa barbaarit!
"Ken tietää, kuinka kauan tätä vielä voi kestää?
"Ja lopuksi tulee siitä kaunis verilöyly, kun he epätoivon ajamina hyökkäävät luolastaan. He tulevat kalliisti myymään joka ainoan veripisaransa.
"Se on päivän selvää, että jos meillä olisi vain kirotun solan suu — —"
"Niin, jos!" sanoi Cethegus hymyillen. "Sitä vartioi jokseenkin hyvin kuningas Teja."
"Juuri siksi hänen täytyy kaatua.
"Hän se tietenkin yksin pitää koossa heidän hauraan peitsikimppunsa.
"Sentähden olen tehnyt liiton joukkueen kanssa — jokin määrä yli tusinan — leirin parhaita miekkoja. Tahdomme joka kerta, kun kuninkaan vahtivuoro tulee, taistella häntä vastaan yksi toisensa jälkeen, kun tie on niin kapea, että vain yksi kerrallaan voi lähestyä häntä. Arpa ratkaisee, ken on ensimmäinen. Toiset pysyttelevät mahdollisimman lähellä esitaistelijaa, pelastaen hänet, jos hän haavoittuu, astuen hänen tilalleen, jos hän kaatuu, tai gootin kaaduttua tunkeutuen voittajan kanssa solaan.
"Paitsi minua kuuluu liittoomme longobardit Alboin, Gisulf ja Autaris, herulit Rodulf ja Suartua, gepidi Ardarik, burgundilainen Gundebad, frankit Chlotakar ja Bertchram, alamannit Vadomar ja Epurulf, Garizo, pitkä bajuvari, persialainen Kabades, armenialainen Althios ja illyrialainen Taulantius.
"Olisimme mielellämme tahtoneet sinun pelätyn miekkasi joukkoomme.
"Tahdotko olla mukana liitossa, Cethegus?
"Sinä vihaat mustakiharaista sankaria."
"Mielelläni", vastasi Cethegus, "niinkauan kuin olen vielä täällä.
"Mutta aion kohta muuttaa leiristä Kapitoliumille."
Kummallinen, ivallinen hymyily väikkyi äkkiä arkontin kasvoilla. Se ei jäänyt Cethegukselta huomaamatta.
Mutta hän ei käsittänyt sen oikeaa tarkoitusta.
"Minun rohkeuttani et voine epäillä sen mukaan, mitä itse sanoit", sanoi hän.
"Minulla on tärkeämpiäkin tehtäviä, kuin polkea viimeisiä goottisodan hehkuvia hiiliä sammuksiin.
"Hyljätty kaupunki kaipaa prefektiänsä. Kapitolium kutsuu minua."
"Kapitolium", toisti Johannes.
"Minä luulin, Cethegus, että ihana sankarikuolema olisi jonkin arvoinen."
"Kyllä, sitten kun elämän päämäärä on saavutettu."
"Ei yksikään meistä, Cethegus, tiedä kuinka lähellä hän on tätä päämääräänsä.
"Mutta vielä yksi asia.
"Minusta tuntuu kuin jotakin olisi tekeillä barbaarien kesken heidän kirotulla tulivuorellaan.
"Kukkulalta, joka on minun puolellani leiriä, voi hiukan eräästä halkeamasta nähdä laavahuippujen yli.
"Tahtoisin, että suuntaisit tottuneen katseesi sinnepäin.
"Silloin ainakaan he eivät voisi yllättää meitä hyökkäyksellään.
"Seuraa minua sinne!
"Älä ilmoita liitostamme Narsekselle — hän ei pitäisi sellaisesta — sen vuoksi valitsin hänen kylpyaikansa käyntiäni varten."
"Minä seuraan sinua", vastasi Cethegus, täydentäen asevarustustaan ja meni, kysyttyään ensin isaurilaiselta ovivahdiltaan turhaan Syphaxia, Johanneksen kanssa läpi oman leirinsä, senjälkeen Narseksen välileirin läpi ja kääntyi lopuksi sisäleiristä äärimmäisenä oikealla sijaitsevaan leiriin, joka kuului Johannekselle.
Johanneksen mainitsemalla kukkulalla seisoi jo useita päälliköitä, jotka innokkaasti katselivat pienen laavaseinässä olevan notkelman kautta goottileiriä.
Kun Cethegus oli katsellut sinne hetkisen, huudahti hän: "Ei epäilystäkään! He tyhjentävät leirinsä itäpuolen, he hajoittavat vaunukasojaan ja vetävät ne pitemmälle länteen. Se voi myöskin merkitä kiinteämpää yhteistoimintaa, kukaties uloshyökkäystä."
"Mitä sinä luulet", kysyi Johannekselta nuori, varmaankin aivan äskettäin Bysantista saapunut päällikkö, jota Cethegus ei tuntenut — "mitä luulet sinä? Eivätköhän ne uudet pommit voisi kantaa barbaareihin saakka tuolta kallionkielekkeeltä? Sinä tiedät, Martinuksen viimeisen keksinnön — jonka veljeni piti tuoda Roomaan."
"Roomaan", huudahti Cethegus ja loi leimuavan katseen sekä kysyjään että Johannekseen.
Hänen aivonsa olivat silmänräpäyksen ajan hehkuvan kuumat ja jäätävän kylmät säikähdyksestä, ja hän tunsi suuremman täristyksen luissaan ja ytimissään kuin saadessaan tiedon Belisariuksen maallenoususta, Totilan korottamisesta, Totilan kääntymisestä Roomaa vastaan Pons padin luona, Totilan tunkeutumisesta Tiberiin, tai Narseksen tulosta Italiaan.
Hänestä tuntui kuin murskaava käsi olisi puristanut hänen sydäntään ja aivojaan.
Hän huomasi heti, että Johannes vihaisella kulmien rypistyksellä antoi nuorelle päällikölle vaikenemismerkin.
"Roomaan", toisti Cethegus soinnuttomalla äänellä katsellen terävästi milloin vierasta milloin Johannesta.
"Aivan oikein, Roomaan!" huudahti viimein Johannes. "Zenon, tämä mies on Cethegus, Rooman prefekti."
Nuori bysanttilainen kumarsi kasvoillaan samanlainen ilme kuin ihmisellä, joka katselee laajalle kuuluisaksi tullutta hirviötä.
"Cethegus, arkontti Zenon, joka tähän asti on taistellut Eufratin luona, saapui vasta eilen illalla persialaisten jousimiesten kanssa Bysantista."
"Ja onko hänen veljensä", kysyi Cethegus häneltä, "mennyt Roomaan!"
"Veljeni Megas", vastasi bysanttilainen, joka oli tointunut hämmästyksestään, "on saanut tehtäväkseen asettaa äsken keksityt kaksoisballistit Rooman prefektin käytettäväksi" — tässä hän kumarsi vielä kerran — "Rooman muurien suojelemiseksi,
"Hän lähti merille paljon ennen minua, luulin että hän oli saapunut tänne jo ennen minua ja mennyt kanssasi Roomaan.
"Hänen kuormansa oli raskas.
"Ja olen iloinen, että olen tullut tuntemaan länsimaiden mahtavimman miehen, Hadrianuksen haudan kunniakkaan puolustajan."
Mutta Cethegus heitti vielä kerran terävän katseen Johannekseen ja kääntyi sitten lyhyesti tervehdittyään läsnäolevia, menemään.
Kuljettuaan muutamia askeleita hän kääntyi äkkiä takaisin ja huomasi silloin, miten Johannes uhaten molemmilla nyrkeillään haukkui nuorta, äsken Eufratista tullutta puheliasta arkonttia.
Kylmät väreet puistattivat prefektiä.
Hän aikoi mennä lyhintä tietä takaisin teltalleen ja viipymättä, odottamatta Syphaxia ja hänen tekemiään huomioita, nousta hevosen selkään ja jäähyväisittä rientää Roomaan.
Päästäkseen lyhimmälle tielle, hän aikoi mennä Johanneksen leiristä suoraa päätä suuren leiripuoliympyrän halkaisijaa pitkin omalle teltalleen.
Hänen edellään ratsasti leiristä muutamia persialaisia jousimiehiä sekä muutamia talonpoikia, jotka olivat myyneet viiniä. Nämä vahti päästi esteettömästä kulkemaan.
Vahdinpidon täällä, niinkuin kaikilla muillakin leiriporteilla, oli
Narses uskonut longobardeille.
He pysähdyttivät hänet laskemalla keihäänsä hänen eteensä, kun hän aikoi seurata talonpoikia.
Hän tarttui vihaisena keihäisiin ja sysäsi ne pois tieltään.
Silloin eräs longobardeista puhalsi torveensa. Toiset läsnäolijat asettuivat uhkaavan näköisinä puoliympyrään hänen eteensä.
"Narseksen käskystä", sanoi joukon päällikkö Autaris Cethegukselle.
"Entä nuo", kysyi Cethegus osoittaen talonpoikia ja persialaisia.
"Ne eivät ole sinä", vastasi longobardi.
Joukko leirin vartijoita oli saapunut torven kutsumana paikalle.
He jännittivät jousensa.
Cethegus käänsi heille selkänsä ja palasi teltalleen samaa tietä, jota
Johannes oli hänet saattanut leiriinsä.
Kenties hänen äkkiä herännyt epäluulonsa vaikutti sen, että hän luuli näkevänsä kaikkien, bysanttilaisten ja longobardien, joiden ohi hän kulki, hymyilevän hänelle puoleksi ivallisesti, puoleksi surkutellen.
Teltalleen saavuttuaan hän kysyi isaurilaisilta teltanvartijoilta:
"Onko Syphax tullut jo?"
"On, herra, kauan sitten. Hän odottaa sinua teltassa. Hän on haavoittunut."
Cethegus siirsi nopeasti oviverhot syrjään ja meni telttaan.
Silloin Syphax, jonka pronssipinnan läpikin näkyi kalpeus, riensi häntä vastaan, syleili hänen polviaan ja kuiskasi liikutettuna:
"Oi herrani, suuri jalopeurani. Sinä olet nyt verkossa — hukassa. Ei mikään voi sinua enää pelastaa."
"Hillitse itseäsi, orja", käski Cethegus. "Sinustahan vuotaa verta —"
"Ei se tee mitään. Ne eivät aikoneet laskea minua takaisin leiriisi — ne alkoivat muka leikillään telmiä kanssani, mutta heidän puukonpistonsa olivat karvasta totuutta —"
"Ketkä? Kenen puukonpistot?"
"Longobardien, herra, jotka hetkinen sitten asettivat kaikille leirisi porteille kaksinkertaiset vartijat."
"Minä kysyn Narsekselta syytä tuohon menettelyyn", uhkaili Cethegus.