"Minun on siis kiitettävä tai kuoltava.
"Ja minä olen niin heikko", virkkoi isäntä huoaten, "että mieluummin kiitän niitä — ja elän".
"Sinä olet nauttinut niin paljon Thukydidestä ja Tacitusta — sekä kuivaa että nestemäistä" — virkkoi vieras kaataen molempien pikarit täyteen — "eikä sinusta sittenkään ole tullut Thukydidestä eikä Tacitusta".
"Antaisin mieluummin pitkänimisen ystäväni hakata pois vasemmankin käteni, ennenkuin kirjoittaisin sillä rakennuksista."
"Pidä kätesi!
"Kirjoita sillä — laadittuasi julkisen ylistysteoksen rakennuksista — salainen teos Justinianuksen ja Teodoran häpeällisistä töistä."
Prokopius ponnahti ylös.
"Se on pirullinen tuuma, mutta joka tapauksessa suurenmoinen. Neuvo on arvoisesi, ystäväni.
"Siitä lahjoitan sinulle yhden kellarissani asuvista Herodotoksen yhdeksästä runottaresta — vanhimman, väärentämättömimmän ja jaloimman viinini.
"Tuo salateos tulee herättämään suurta huomiota ja — kauhua.
"Ikävä vain, etten kykene kertomaan roskaisimmista murhista ja teoista.
"Itse tukehtuisin kirjoittaessani.
"Sitäkin, jonka aion kertoa, pidetään varmaan suunnattomasti liioiteltuna.
"Ja mitä jälkimaailma sanoo Prokopiuksesta, joka on laatinut
Justinianuksesta ylistyskirjan, arvostelun ja häväistyskirjoituksen?"
"Se sanoo: hän oli Bysantin keisarikunnan suurin historioitsija, mutta samalla sen poika ja uhri.
"Kosta puolestasi!
"Keisarinna salli sinun pitää viisaan pääsi ja vasemman kätesi.
"No hyvä! Eihän vasemman kätesi tarvitse tietää, mitä oikea kätesi on aikaisemmin tehnyt.
"Piirrä tuon keisarinnan ja hänen puolisonsa kuvat jälkimaailmalle.
"Silloin he eivät ole voittaneet rakennuksillaan, vaan sinä salaisella teoksellasi.
"He aikoivat rangaista kohtuullista suorapuheisuutta; rankaise sinä heitä ja paljasta totuus säälimättä.
"Kukin kostaa omilla aseillaan; härkä sarvillaan, sotilas miekallaan ja kirjailija kynällään."
"Varsinkin, jos hänellä on vain vasen käsi jäljellä", virkkoi
Prokopius.
"Minä kiitän sinua, Cethegus, ja noudatan neuvoasi.
"Minä kirjoitan kostoksi Justinianuksen rakennuksista tuon häväistysteoksen.
"Mutta nyt on sinun vuorosi kertoa.
"Olen saanut tietää asiain kulun kirjeellisesti tai suullisesti Roomasta paenneilta tai Totilan vapauttamilta legioonalaisilta siihen hetkeen saakka, jolloin sinut viimeksi nähtiin talossasi tai oikeammin — jolloin sinun äänesi viimeksi kuultiin talossasi.
"Kerro, kaupungiton prefekti!"
"Aivan heti", vastasi Cethegus.
"Mutta sano nyt ensin, miten Belisariukselle kävi persialaissodassa?"
"Kuten ainakin.
"Miksi sitä kysytkään?
"Belisarius oli todellakin voittanut vihollisen ja olisi saanut persialaisten kuninkaan Kosroeen, Kabadeksen pojan, pakotetuksi pysyväiseen rauhaan.
"Mutta silloin simpukkaprinssi Areobindos ilmestyi hänen leiriinsä ja toi sinne Belisariuksen tietämättä Bysantissa laaditun asiakirjan, jonka mukaan aselepo oli päätetty puoleksi vuodeksi.
"Justinianus oli jo kauan ollut salaisissa keskusteluissa Kosroeen kanssa.
"Hän tarvitsi rahaa ja senvuoksi hän taas sanoi, ettei hän muka luota Belisariukseen. Viidestä sadasta sentneristä kultaa hän päästi persialaiskuninkaan verkostamme, jonka olimme kietoneet tiukasti hänen ympärilleen.
"Narses oli viisaampi.
"Kun simpukkaprinssi saapui hänen luokseen saraseenien alueen rajalle, hän selitti, että sanantuoja oli joko petturi taikka mielipuoli, otti tämän vangiksi ja jatkoi sotaa siksi, kun oli voittanut perinpohjin saraseenit.
"Sitten hän lähetti keisarillisen sanantuojan anteeksi pyyntöjen kera takaisin Bysanttiin. Hänen parhaina suosituksinaan olivat seitsemänkymmenen kaupungin ja linnoituksen avaimet ja aarteet, mitkä hän oli anastanut viholliselta sillä aikaa, kun Belisarius kuuliaisesti piti aselepoa."
"Tuo Narses on —"
"Aikamme suurin mies", sanoi Prokopius.
"Rooman prefektikin mukaan luettuna.
"Narses ei nimittäin tavoittele, kuten ystäväni Cethegus, mahdottomia.
"Mutta me, — se on Belisarius ja raajarikko Prokopius — me palasimme napisten ja haukkuen, mutta uskollisina kuin villakoirat ja yhtä tyhminä kuin ennenkin takaisin Bysanttiin kiristellen hampaitamme aselevon johdosta. Me odotamme taas täällä uusia tehtäviä, laakereita ja loukkauksia.
"Kaikeksi onneksi Antonina on luopunut mieltymyksestään toisten miesten kukkiin ja runoihin. Aviopari — jalopeura ja kyyhkynen — elää nyt täällä Bysantissa onnellisena.
"Belisarius miettii tietysti yöt ja päivät, miten hän taas saisi osoittaa keisarilliselle herralleen uskollisuuttaan ja sankarillisuuttaan.
"Justinianus on hänen hulluutensa samoin kuin minun on — Belisarius.
"Mutta kerro sinä nyt!"
Cethegus otti pitkän siemauksen edessään seisovasta kultapikarista, joka oli taottu tornin muotoiseksi.
Hän oli muuttunut sangen paljon Rooman valloitusyöstä lähtien.
Ohimoiden rypyt olivat tulleet syvemmiksi, suu oli vielä tiukemmin suljettu ja alahuuli kohosi ylöspäin. Vain harvoin leikitteli hänen huulillaan entinen ivahymy, joka häntä nuorensi ja kaunisti.
Silmät olivat tavallisuuden mukaan puoleksi kiinni.
Joskus ne vain aukenivat täydellisesti singahduttaakseen pelätyn katseen, joka oli käynyt yhä julmemmaksi ja läpitunkevammaksi.
Hän ei ollut tullut vanhemman, vaan rautaisemman, terävämmän ja säälimättömämmän näköiseksi.
"Sinä tunnet", alkoi hän, "tapaukset Rooman kukistumiseen saakka.
"Näin sinä yönä kaupungin, Kapitoliumin, taloni ja Caesarini sortuvan.
"Tuon kuvan romahdus koski sydämeeni polttavammin kuin goottien, vieläpä roomalaistenkin nuolet.
"Olin aivan suunniltani kivusta ja kiukusta.
"Aioin mennä rankaisemaan Caesarini murhaajaa.
"Kaaduin tiedottomana maahan Zeus-patsaan juurelle.
"Minut herätti tajuihini yötuulen henkäys ja Tiberin kohina, — — joka kerran ennenkin, kaksikymmentä vuotta sitten herätti uuteen eloon kuolettavasti haavoittuneen."
Synkkä pilvi ilmestyi mahtavalle otsalle.
"Siitä kenties toisella kertaa — kenties ei koskaan", sanoi hän huomatessaan isäntänsä aikovan kysyä jotakin.
"Tällä kertaa pelastivat minut Lucius Licinius — jonka veli Marcus kaatui Rooman ja minun puolestani — ja uskollinen mauri, joka vain ihmeen kautta pelastui mustan, raivoisan Tejan käsistä.
"Kun tämä oli paiskannut hänet ulos suuresta portista, — barbaari ei ehtinyt tappaa palvelijaa joutuakseen pikemmin isännän kimppuun — riensi Syphax takaportille.
"Siellä hän tapasi Lucius Liciniuksen, jonka väkijoukko oli erottanut minusta ja joka nyt vasta saapui takatietä talolleni.
"Yhdessä he riensivät avonaisten ovien läpi verijälkiäni seuraten
Zeus-saliin.
"Siellä he tapasivat minut tajuttomana. He saivat parahiksi hinatuksi minut kuin elottoman möhkäleen akkunasta pihalle.
"Syphax oli ensin hypännyt ulos ja ottanut minut vastaan tribuunin käsistä.
"Tämä hyppäsi myös pihalle, ja he käärivät minut vaippaani ja lähtivät kantamaan minua palavasta talosta joen rannalle.
"Kadut olivat jokseenkin autiot.
"Sillä kaikki gootit ja goottilaisystävälliset roomalaiset olivat menneet kuninkaan mukana Kapitoliumille tulipaloa sammuttamaan.
"Hän oli nimenomaan käskenyt, — toivoakseni omaksi turmiokseen — että sellaisia henkilöitä, jotka eivät ota taisteluun osaa, on ehdottomasti säästettävä ja suojeltava.
"Senvuoksi kantajani pääsivätkin taakkoineen rauhassa kulkemaan.
"Heidän luultiin kantavan vainajaa.
"Alussa he olivat itsekin siinä uskossa.
"Joen rannalta he löysivät kalastajavenheen, joka oli täynnä verkkoja.
"He nostivat minut siihen, — Syphax heitti verisen vaippani, jota koristivat 'princeps senatuksen' purppuraiset merkit, rannalle pettääkseen viholliset — peittivät minut purjekankaalla ja verkoilla ja lähtivät soutamaan jokea alas yhä palavien venheiden lomitse.
"Samassa tulin tajuihini. Syphax valeli päätäni vedellä.
"Katseeni osui palavaan Kapitoliumiin.
"He sanoivat, että huusin ensimmäiseksi: 'Kääntykää! Kapitolium!'
"Heidän täytyi käyttää kaikki voimansa hillitäkseen minua.
"Ensimmäinen selvä ajatukseni oli tietysti palaaminen, kosto ja Rooman takaisin valloittaminen.
"Portuksessa tapasimme erään italialaisen viljalaivan.
"Siinä oli seitsemän soutajaa.
"Pelastajani pysähtyivät sen luo ja pyysivät leipää ja viiniä.
"He olivat molemmat haavoittuneet.
"Soutajat tunsivat minut.
"Eräs heistä tahtoi, että minut jätettäisiin vangittuna goottien käsiin. Hän toivoi tietenkin siitä suurta palkintoa.
"Mutta kuusi muuta soutajaa olivat entisiä työmiehiäni Hadrianuksen haudan varustuksista. Olin elättänyt heitä vuosikausia.
"He iskivät kuoliaaksi seitsemännen, joka huusi gootteja paikalle, ja lupasivat pelastaa minut, jos se olisi mahdollista.
"He kätkivät minut suurten jyväsäkkikasojen lomaan, kun kuljettiin sataman suuta vartioivien goottilaivojen ohi.
"Lucius ja Syphax soutivat myös.
"Siten pääsimme pakoon.
"Mutta laivalla olin vähällä kuolla haavoihini.
"Vain maurin uskollinen hoito ja raitis meri-ilma pelastivat minut.
"Päiväkaudet olin toistanut vain sanoja: 'Rooma! Kapitolium! Caesar!'
"Me laskimme maihin Sisiliassa Panormuksen luona. Siellä bysanttilaisten turvassa toinnuin pian. Vanha ystäväni Cyprianus, joka ennen muinoin Ravennassa laski minut Teoderikin palatsiin, kun minusta tehtiin Rooman prefekti, otti minut vastaan.
"Heti kun olin hiukan tointunut, lähdin Vähään Aasiaan — tai, kuten te sanotte, Asianaan — tiluksilleni. — Sinähän muistat, että minulla oli ihania maatiloja Sardeen, Filadelfian ja Tralleen tienoilla."
"Eikö sinulla ole niitä enää? — Nuo kauniit pylväskäytävillä koristetut huvilat —"
"Olen myynyt.
"Minun täytyi saada pestatuksi uusia palkkasotureita Rooman ja Italian vapauttamiseksi."
"Tenax propositi" [Aikeessaan pysyvä], huudahti Prokopius hämmästyneenä.
"Etkö ole luopunut toivostasi?"
"Voinko luopua itsestäni?
"Kauppasumma mukanani — se oli melkoinen, sillä Furius Ahalla ostatti Efeson ja Jasson tienoilla sijaitsevat huvilani — menin entisten kestiystävieni luo isaurilaisten, armenialaisten ja abasgien alueilla.
"Minun täytyi tappaa eräs isaurilaisruhtinas, joka hiipi yöllä telttaani ja aikoi anastaa rahani antamatta muuta vastalahjaa kuin tikarin piston.
"Sitten pestasin suuren joukon miehiä.
"Mutta Narses on tehnyt ne kalliimmiksi. Hän hemmottelee ne pilalle ja turmelee kokonaan asiat.
"He eivät mene enää niin halvalla kuin ennen kuolemaan.
"Hän on saanut useita urhoollisia päälliköitä ystävikseen.
"Minun täytyi kääntyä muiden kansojen puoleen.
"Nykyjään asustaa harmoniassa pienenlainen, mutta hyvin villi ja urhoollinen germaaniheimo, jonka keksin vasta lukiessani sinun kuvauksiasi sen ja gepidien välisestä verisestä sodasta, ystäväiseni."
"Ahaa", huudahti Prokopius, "sinä tarkoitat villejä longobardeja.
"Jumala varjelkoon Italiaasi, jos ne pääsevät jalallaankaan sinne.
"Longobardi tulee käyttäytymään kultanahkaista lammastasi Italiaa kohtaan kuin susi verrattuna paimenkoiraan, goottiin."
"Mutta Roomasta tulee taas vanha naarassusi.
"Minä saan kyllä Alboinin barbaarit poistumaan isänmaastani.
"Olen lähettänyt Liciniuksen pestaamaan noita pitkäpartoja — sillä heidän nimensä kai merkitsee sitä.
"Minusta on hauskaa", sanoi hän, "tuhota germaanit germaanien avulla.
"Rooma hyötyy jokaisesta haavasta, jonka longobardit ja gootit iskevät toisiinsa."
"Sinä olet oppinut Tiberiuksen viisauden lukiessasi Tacitusta.
"Mutta anna Tacituksen olla — se on kovin karvasta.
"Tässä on erinomaista viiniä, jota minä kutsun Ammianus
Marcellinukseksi.
"Se on hauska toveri."
"Mitenkähän 'Prokopiusta' kerran arvostellaan pikarin ääressä?"
"Hänen rakennuksensa — ummehtuneet", vastasi isäntä.
"Hänen 'Persialais- ja Vandaalisotansa' — kullankirkkaat", sanoi
Cethegus.
"Hänen 'goottisotansa' — liian hapan", jatkoi kirjailija hymyillen.
"Mutta 'salaisuudet' — kiihoittavia, nautittavia tipottain aterian loppupuolella."
"Huh, oksennusainetta", sanoi Prokopius ja häntä puistatti.
"Mutta minä itse", jatkoi Cethegus kertomustaan, "riensin tänne — sanoisinko — jalopeuranne luolaan."
"Se olisi liikaa", arveli Prokopius. "Rakennuksissakaan ei sellaista valhetta tule olemaan."
"Ketun tai näädän sitten.
"Sillä en ole niin rohkea kuin suuri Belisarius, joka kuvitteli voivansa voittaa gootit yksistään palkkasoturien avulla. Noilla barbaareilla on eräs hyvä puoli; he ovat kokonainen kansa.
"Heidän kuninkaansa on kansallisuuden elävä vertauskuva.
"Vaikeata on voittaa kansa.
"Vaikka se olisikin niin raaka, typerä ja järjetön kuin nuo barbaarit ovat."
"Varsinkin on vaikeata", huomautti Prokopius, "voittaa kansa ilman kansaa."
"Ei bysanttikaan ole kansa, vaan valtio.
"Tämä kansaton valtio voi sentään kukistaa valtiottoman kansan.
"Sillä se, mitä gootit sanovat 'valtakunnaksi', ei ole mikään valtio.
"Se on vain kokoonpantu yhteen paikkaan asettuneista heimoista.
"Olihan Vitigeksen aikana kolme sotajoukkoa aseissa toisiaan vastaan.
"Häväistyskirjasikin Bysantti on voimakkaampi heitä, noita hulluja, kypsymättömiä barbaareita.
"Keisari Justinianus on sitä paitsi antanut sanansa pantiksi siitä, että hän vapauttaa Italian.
"Hyvä on! Häntä kyllä kehoitetaan täyttämään lupauksensa.
"Muistutan häntä siitä siksi, kunnes hän on sen täyttänyt."
"Sinä saat muistuttaa vielä sangen kauan."
"Siltä näyttää. Häneen ei näy nyt pystyvän uskonto, maine eikä kulta.
"Saammepa nähdä, eikö pelko pysty häneen?"
"Pelkoko? Ketä hän pelkäisi?"
"Cethegusta — ja — tuntematonta.
"Tuntemattoman pelko on suurin.
"Sitä paitsi luotan keisarinnaan.
"Me tunsimme toisemme jo nuorina.
"Osasimme jo silloin antaa arvoa toistemme ansioille.
"Hän oli kaunein nainen, jonka olin — siihen saakka — nähnyt.
"Ja minä — minä —"
"Olin Cethegus", sanoi Prokopius.
"Mutta huolimatta vanhasta kiintymyksestämme, jota hän ei salannutkaan uudestaan tavatessamme, ei keisarinna ruvennut puoltamaan sotaa.
"En oikein käsitä häntä.
"Hän on äkkiä ruvennut pitämään kristillisempänä rakennuttaa kirkkoja kuin poltattaa kaupunkeja.
"Mistä tuo muutos johtuu?
"Hänhän on vielä siksi nuori, ettei vielä tarvitse pelätä hänenlaisensa kääntymystä — sanoisinko Kyprosta Golgatalle."
"Sinä et siis tiedä sitä", virkkoi Prokopius, "minkä paitsi Justinianusta ja sinua — suo anteeksi, Roomahan on Bysantin edellä — minkä paitsi sinua ja Justinianusta koko Itä-Rooma tietää.
"Kaunis keisarinna on sairas. Sisällinen tauti kalvaa häntä.
"Sinä ihmettelet.
"Hän salaa sen suunnattomalla tahdonlujuudellaan Justinianukselta.
"Sillä hän, tuo suurin ja pienin kaikista itsekkäistä ihmisistä vihaa sairaita. Hän ei kärsi läheisyydessään mitään, mikä muistuttaa sairaudesta ja kuolemasta.
"Vaikka keisarinna hallitseekin häntä ehdottomasti, niin olen varma, että Justinianus, keksittyään hänen sairaalloisuutensa, lähettäisi hänet paranemaan valtakunnan etäisimpään nurkkaan.
"Samoin hän teki Germanukselle, jota hän sentään rakasti sydämestään.
"Senvuoksi keisarinna kestääkin helvetilliset kipunsa hymyssä suin.
"Yöt kuuluvat olevan kamalat.
"Mutta päivällä, keisarin läheisyydessä, ateriain aikana, kirkossa ja sirkusjuhlissa hän salaa tuskansa yli-inhimillisellä voimalla.
"Hänen kauneutensakaan ei ole sanottavasti kärsinyt siitä.
"Sillä hänen kauneudensäilyttämistaitonsa on verraton.
"Hän on tullut solakammaksi.
"Mutta hänen henkensä on tullut melkein entistään voimakkaammaksi."
"Ihmeellinen nainen."
"Niin on, ja vaikka hän pienissä asioissa turvautuukin juoniin ja viekkauteen, niin suurissa valtion asioissa hän ei luovu vakaumuksestaan."
"Ei ainakaan vähällä.
"Keisari aikoi jo hyväksyä goottien rauhanehdotuksen. Cassiodorus — ja eräs toinen yrittivät jo voittaa minut.
"Teodora ei ollut enää sodan puolella — ja kaikki näytti olevan hukassa.
"Viimeisellä hetkellä päätin vielä vedota hänen hurskauteensa.
"Sain kuulla häneltä, että Justinianus oli kutsunut molemmat lähettiläät palatsiin ja että hän oli rauhanteon aikeissa.
"Samana päivänä menin hänen luokseen ja sanoin:
"Sinä rakennutat rahoillasi uusia kirkkoja pyhimyksille.
"Sinä voit vielä rakennuttaa noin sata kirkkoa. Ja kun luovutat Italian gooteille, riistät ainiaaksi yli tuhat kirkkoa Kristukselta, Jumalan pojalta, ja jätät ne hänen katkerain vihollistensa, kerettiläisten areiolaisten käsiin.
"Luuletko, että sata uutta kirkkoasi vastaavat niitä?
"Se vaikutti.
"Kauhistuneena hän hypähti vuoteeltaan ja huudahti: 'Ei, sellaista syntiä en aio tehdä. Jos olemmekin liian heikot riistääksemme nuo kirkot kerettiläisten käsistä, niin emme ainakaan mielihyvällä luovuta niitä heille.'
"'Keisari ei saa koskaan mielisuosiolla luopua Italiasta.'
"'Kiitos, Cethegus! Pyhimykset antavat anteeksi monta nuoruuden aikaista yhteistä syntiämme senvuoksi, että sinä estit minut tekemästä tämän kaikkein suurimman synnin.'
"Hän kutsui puolisonsa luokseen päivälliselle. Hänen kukkansa, suudelmansa ja kyyneleensä saivat Justinianuksen taas innostumaan taisteluun Kristuksen puolesta. Hän hylkäsi rauhanehdotuksen, ja viisaan Cassiodoruksen oli palattava tyhjin toimin takaisin.
"Rauhaa ei tule.
"Sodan pikaista alkamista en kuitenkaan voi saada aikaan.
"Mutta kyllä minä keinot keksin.
"Sillä Rooman täytyy vapautua barbaareista."
Cethegus vaikeni levollisen näköisenä ja ryyppäsi pikarista. Mutta hänen sielussaan leimusivat intohimot.
Prokopius laski kätensä hänen olalleen ja sanoi:
"Olen ihmeissäni, Cethegus.
"Olen ihmeissäni siitä, että meidän aikanamme on vielä olemassa niin voimakas mies kuin sinä olet ja että yksikin sydän hehkuu niin epäitsekkään päämäärän kuin Rooman vapauden vuoksi.
"Mutta luullakseni on päämääräsi vain loistava unikuva.
"Koska päämääräsi on epäitsekäs, niin annan sinulle anteeksi monet pimeät kiertotiesi, joita olet kulkenut ja joita pitkin olet viekkaasti kuljettanut muitakin ihmisiä, esim. Belisariusta ja minua.
"Sinä päivänä, jolloin huomaan päämääräsi itsekkääksi, luovun vanhasta ystävyydestämme, vaikka ihailenkin sinun henkistä voimaasi."
Cethegus nauroi.
"Vieläkö sinä saarnaat samaa puoleksi platonista puoleksi kristillistä siveysoppia kuin Ateenan koulussa?
"Sinä, keisarihovin ja sotaleirin vanha oppilas, harrastat tyttöjen siveysoppia.
"Itsekäs — epäitsekäs.
"Kuka on epäitsekäs?
"Voiko ihminen olla epäitsekäs?
"Kukin toivoo aina sitä, mitä hänen täytyy toivoa.
"Olen aivan yhtä itsekäs, jos minusta tulisi Rooman vapauttaja tai tyranni.
"Sillä rakkaus on suurin, vaikka samalla suloisin itsekkyys."
"Entä Kristus? Kuoliko hänkin itsekkyydestä?"
"Tietysti. Hän oli uneksija.
"Hänen itsekkyytensä koski koko ihmiskuntaa.
"Se palkitsi hänen rakkautensa ristiinnaulitsemalla hänet.
"Samoin kuin Justinianus korvaa Belisariuksen ja Rooma Cetheguksen rakkauden.
"Heikkojen itsekkyys on innoittavaa, vahvojen suurenmoista.
"Se on ainoa ero ihmisten välillä."
"Ei, ystäväni! Tuo on väkevien intohimojen aiheuttamaa viisastelua.
"Korkeinta on tavoitella hyvää hyvin keinoin.
"Tuohon korkeimpaan on Prokopius liian pieni, tämä aika liian heikko.
"Mutta pyrkikäämme edes huonoilla keinoilla hyvään.
"Voi minua, jos kerran erehdyn sinun suhteesi.
"Minä luotan miekan sankariin Belisariukseen ja hengen sankariin
Cethegukseen.
"Voi, jos sankaristani Cetheguksesta tulisikin paha henki.
"Minä käsitän, miksi ihmiset karttavat ja pelkäävät sinua kuten
Luciferia, aamutähden langennutta enkeliä.
"'Kaikki hänen vihollisensa sortuvat', sanoi kerran Antonina, joka tuntee taikauskoista pelkoa sinua kohtaan.
"Ja hän on oikeassa.
"Gotelindis, — viisasteleva koulutoverimme Petros, joka nyt sahaa marmoria ja hakkaa kiviä hunnien luona, — paavi Silverius, jota keisari yhä pitää Scaevolan ja Albinuksen kanssa vankina Sisiliassa ja jolta riistit hänen sielunsa — s.o. hänen kultansa."
"Voisin luetella useampia esimerkkejä", sanoi Cethegus kulmiaan rypistäen.
"Mutta en tahdo loihtia vihaisia varjoja esille haudan levosta.
"Mainitsen vain", jatkoi hän nauraen, "paksun Balbuksen.
"Olin aikonut hänelle samanlaisen kuoleman kuin Jumalan pojalla oli.
"Mutta hän uhrautui vapaaehtoisesti omalle Jumalalleen — vatsalleen.
"Qvintus Pisolta, jonka sekä Marcus Massuriuksen ja Salvius Julianuksen barbaarikuningas päästi vapaaksi ilman lunnaita, sain kuulla hänen loppunsa.
"Hän lahjoi goottisoturit, joiden piti katsoa, etteivät nälkiintyneet saisi syödä liikaa, viimeisillä kultarahoillaan saadakseen syödä niin paljon kuin tahtoi.
"Hän söi kolme tuntia.
"Neljännellä hän kuoli.
"Hän kuoli siis virantoimituksessaan.
"Mutta mitäpä auttaa kaikkien pienten vihollisteni turmio, niin kauan kuin Roomassani hallitsee vihollinen, joka on todella suuri", — hän vaikeni ja jatkoi sitten kiukkuisena — "mutta vain mielettömän, määrättömän hyvän onnensa avulla."
"Nyt olet väärämielinen kuningas Totilaa kohtaan.
"Hänen historiankirjoittajansa arvostelee häntä kerran —"
"En ole hänen historiankirjoittajansa.
"Olen hänen verivihollisensa.
"Haa, minun täytyy vielä elää se päivä, jolloin näen tuon pojan sydänveren tippuvan keihääni kärjestä.
"Minä ymmärrän, miksi Akilleus vedätti voitetun Hektorin ruumista kolmesti Trojan vallien ympäri.
"Siitä alkaen, kun ryhdyin taisteluun Roomastani, ovat nuo vaaleaveriset, tyttömäiset kasvot olleet vastassani ja useimmiten voitokkaina.
"Hän on riistänyt minulta rakkaimpani ja Roomani ja nyt viimeksi jalon
Plutoni. Piso kertoi, että barbaarit olivat isäntää etsiessään
löytäneet ratsun, jonka Syphax oli kätkenyt — ja kuningas otti koko
Roomasta saadusta saaliista itselleen vain 'prefektin ratsun'.
"Pudota, Plutoni, hänet selästäsi pää edellä ja polje hänen kallonsa rikki!"
"Sinä vihaat häntä tulisesti!"
"Niin teen. Enkä vihaa häntä vain järjelläni, vaan koko syntyperäisellä luonteellani.
"Kun minun täytyi luovuttaa Forum romanum hänelle, vannoin, että hän kuolee — käteni kautta.
"Mutta", virkkoi hän rauhallisempana, "milloin, milloin?
"Milloin saan usutetuksi tuon hitaan jättiläisen, jota sanotaan
Justinianukseksi, goottien kimppuun?
"Milloin kutsuu kohtalo taas minut Italian taistelutantereelle?"
Samassa Syphax riensi sisään.
"Herra", virkkoi hän, "minä pyydän sanansaattajan palkkiota.
"Jossakin on ollut ukonilma. Se lähestyy nopeasti tätä kaupunkia.
"Ilmassa pauhaa ja suhisee.
"Kultaisessa palatsissa on omituista, salaperäistä liikettä.
"Kaikilla porteilla on vartioita. Saapuvat sanansaattajat viedään heti suljetuissa kantotuoleissa keisarin luo.
"He eivät saa vaihtaa sanaakaan kenenkään kanssa.
"Ja äsken kullalta kimalteleva orja toi kotiisi kirjeen keisarinnalta."
Cethegus repäisi nopeasti auki purppurarihman, jonka sulkusinettinä oli kyyhkynen — Kypron vai helluntaijuhlan merkkikö lie tässä tapauksessa ollut — ja luki:
"Kapitoliumin Jupiterille.
"Älä lähde talostasi minnekään huomenna, ennenkuin kutsun sinut luokseni.
"Huomenna kutsuvat sinua kohtalosi ja — Kypris."
Seuraavana aamuna keisari Justinianus seisoi ajatuksiinsa vaipuneena suuren kultaristin edessä huoneessaan.
Hänen katseensa kuvasti vakavuutta, mutta ei pelkoa eikä epätoivoa.
Hänen kasvonpiirteensä, jotka tavallisesti eivät olleet kauniit eivätkä jalomuotoiset, ilmaisivat nyt sielun voimaa ja etevyyttä.
Hän rypisti otsaansa ja silmäten uhkaavasti kultaristiä lausui:
"Kovasti koettelet uskollista palvelijaasi, ristin Jumala!
"Olisin ansainnut sinulta parempaa kohtelua, Herra Kristus.
"Tiedäthän, että kaikki, mitä olen tehnyt, on tapahtunut sinun nimesi kunniaksi.
"Miksi eivät iskusi kohtaa vihollisiasi, pakanoita ja kerettiläisiä?
Miksi ne kohtaavat minua?
"Mutta koska kerran niin tahdot, niin saat nähdä, että Justinianus osaa tehdä muutakin kuin rakentaa kirkkoja."
Hän lähti kävelemään ja silmäili samalla pitkin seiniä jalustoille asetettuja entisten keisarien kuvia.
"Suuri Konstantinus, Itä-Rooman perustaja, oikean uskon suojelija!
"Vapisetko valtakuntasi puolesta?
"Älä vapise. Ole levollinen. Sinä olet sen rakentanut ja Justinianus suojelee sitä.
"Teidän muiden oli helppo olla suuria, saada aikaan suuria —
"Augustus — Antoninukset — Trajanus — Hadrianus — te kaikki olitte nousupuolella tai kukkulalla.
"Mutta minun on koetettava pidättää pyörä, joka on alamäessä.
"Minä pidätän sen.
"Olen pidättänytkin.
"Olenpa suurella vaivalla saanut sen hyvän joukon peräytymäänkin.
"Katson rohkeasti teitä silmiin. Minun ei tarvitse hävetä.
"Missä on villien kerettiläisten vandaalien valtakunta?
"Pelätyn merikuninkaan Geiserikin jälkeläinen polvistui edessäni hippodromissa.
"Saadaan nähdä, eikö Justinianus voita Roomaa kuten hän voitti
Kartagonkin.
"Barbaarit tahtovat väkisin rauhaa Italiaan. He saavatkin — haudan rauhaa."
Ovenvartija ilmoitti:
"Herra, senaatti on jo kokoontunut Jerusalemin saliin.
"Keisarinna nousee juuri jalopeuranportaita."
"Hyvä", sanoi Justinianus, "mene.
"Koettelemuksen hetki on tullut Teodoralle.
"Ja kaikille muillekin, jotka sanovat itseään neuvonantajikseni.
"He eivät koskaan hätäänny, kun on kysymys pikkuasioista.
"He ovat erittäin kekseliäitä ja tarkkanäköisiä, kun he, leväten silkkipatjoillaan, tuomitsevat virkaveljiänsä maanpakoon ja riistävät heiltä omaisuuden.
"Valtakunnan ja keisarin majesteetti on näiden orjahuulten a ja o.
"Katsokaamme, ajattelevatko he tänäänkin näin.
"Älä vain petä minua tänään, hallitsijan tärkein taito: läpinäkymätön, syvällinen teeskentelytaito.
"Tänään koetetaan teidän voimianne, Bysantin valtiomiehet.
"Minä aavistan, miten he kestävät kokeen.
"Ja se ilahduttaa minua.
"Teidän kunnottomuutenne on valtaistuimeni paras turva.
"Ja samalla myöskin hallitustapani parhain puolustus.
"Teidän pelokkaat sydämenne saavat selvästi huomata, että te, pelkurit, kunniattomat, neuvottomat orjat tarvitsette ankaran herran."
Kamariherrat tulivat sisään.
Justinianus vaihtoi aamupuvun keisarilliseen valtiopukuun.
Palvelijat auttoivat häntä polvistuneina.
Hän puki ylleen valkosilkkisen, polviin saakka ulottuvan tunikan, joka oli molemmilta sivuilta koristeltu kullalla ja jota purppurainen vyö kiinnitti. Ihonmyötäiset housutkin olivat silkkiä ja purppuraa.
Vaippaorja asetti hänen hartioilleen vaaleamman purppuravärisen, komean, leveillä kultareunoilla koristellun keisarivaipan. Vaippaan oli ommeltu punaisia ristejä sekä viheriäisellä silkillä symbolistisia eläinten kuvia, etenkin lintuja. Mutta kuvat tuskin näkyivät yltympäri neulottujen helmien ja jalokivien alta, jotka tekivät vaipan niin raskaaksi, että laahuksen kantajien apu oli todella tervetullut.
Kummassakin käsivarressa oli kolme leveää kultarengasta.
Diadeemi oli puhdasta kultaa ja sen päällystän muodosti kaksi komeata helmikaarta.
Vaippaa kiinnitti oikealla olkapäällä kallisarvoinen solki.
Valtikanvartija antoi hänelle käteen miestä pitemmän kultaisen hallitsijansauvan, jonka yläpäätä koristi suuresta smaragdista tehty maapallo. Pallon päällä oli kultainen risti.
Keisari tarttui lujasti sauvaan ja hypähti leposohvalta.
"Sandaalit puuttuvat, herra, koturnisandaalit", muistutti polvillaan oleva kamariherra.
"Ei, tänään en tarvitse koturneja", vastasi Justinianus lähtien huoneesta.
Keisari meni jalopeuraportaiden yli — nämä olivat saaneet nimensä kahdestakymmenestäneljästä suuresta marmorijalopeurasta, jotka Belisarius oli tuonut Kartagosta ja jotka olivat asetetut parittain portaiden molemmille puolille — alemmassa kerroksessa olevaan palatsin suureen neuvottelusaliin, 'Jerusalemin saliin'.
Sali taas oli saanut nimensä porfyyripatsaista, onyxmaljoista, kultapöydistä ja lukemattomista kulta-astioista, joita oli asetettu seinille ja lyhyitten patsasten päälle ja jotka olivat muinoin olleet Jerusalemin temppelissä.
Titus oli valloitettuaan kaupungin tuonut nämä aarteet Roomaan.
Roomasta merikuningas Geiserik oli vienyt vandaalien lohikäärmelaivoilla nämä aarteet sekä keisarinna Eudoxian pääkaupunkiinsa Kartagoon.
Ja viimeksi Belisarius oli tuonut ne Afrikasta Itä-Rooman keisarille. \
Salin kupukatto oli tehty taivaankantta jäljitellen kallisarvoisista sinisistä puolijalokivistä. Paitsi aurinkoa, kuuta, Jumalan silmää, karitsaa, kalaa, lintua, palmua, viiniköynnöstä, yksisarvista ja muita kristillisyyden vertauskuvia oli kattoon mosaiikkina kudottu kullasta koko linnunrata lukemattomine tähtineen.
Kuvun kustannukset laskettiin nousevan yhtä suureen summaan kuin koko valtakunnan maavero neljänkymmenenviiden vuoden aikana.
Vastapäätä kolmen kaaren muodostamaa oviaukkoa, jonka verhot kätkivät — se oli ainoa ovi koko salissa, — ja jonka ulkopuolella oli vartioimassa kolminkertainen rivi keisarillisia henkivartioita — 'kultakilpiä' — puolipyöreän salin perällä sijaitsi valtaistuin ja siitä vasemmalle hiukan matalampi keisarinnan valtaistuin.
Kun Justinianus saapui saliin suuren palvelijajoukon saattamana, heittäytyivät kaikki läsnäolijat — vaikka he olivatkin valtakunnan arvokkaimpia henkilöitä — kasvoilleen maahan.
Keisarinnakin nousi seisomaan, taivutti päänsä syvään ja pani kätensä ristiin rinnalleen. Hänen pukunsa oli aivan samanlainen kuin keisarinkin. Hänenkin valkoisen stolansa päällä oli purppuravaippa, jossa ei sentään ollut keisarillista kultareunusta.
Hänelläkin oli valtikka, mutta se oli aivan lyhyt ja norsunluinen.
Keisarinna silmäsi ylenkatseellisesti patriarkkoja, arkkipiispoja, piispoja, patriiseja ja senaattoreja, jotka olivat kaaressa valtaistuimen ympärillä. Heitä oli kolmekymmentä. Kullakin oli silkkipatjalla päällystetty kultatuoli.
Justinianus astui nopeasti, varmoin askelin salin läpi kulkevaa käytävää pitkin valtaistuimelle heiluttaen valtikkaa kädessään.
Kaksitoista ylhäisintä palatsinvirkamiestä oli valtaistuimen luona.
Jokaisella oli kädessä valkoinen sauva.
Torven törähdys antoi kumartuneille nousemismerkin.
"Me olemme kutsuneet", alkoi keisari, "teidät, pyhät piispat, ja valistuneet senaattorit, kysyäksemme teiltä neuvoa sangen tärkeässä asiassa.
"Mutta miksi on poissa Narses, magister militum per orientem?"
"Hän saapui vasta eilen Persiasta ja on nyt pahasti sairaana", ilmoitti pääairut.
"Missä on questor sacri palatii Tribonianus?" [Pyhän palatsin asioidenhoitaja.]
"Hän ei ole vielä palannut Berytuksesta, jonne hän meni lähettiläänä."
"Miksi on poissa Belisarius magister militum per orientem extra ordinem?" [Erikoismääräyksen saanut sotilasten päämies Itämailla.]
"Hän ei asu Bysantissa, vaan Sycaessa Aasian puolella, punaisessa talossa."
"Hän pysyttäytyy hyvin erillään meistä punaisessa talossaan.
"Se ei miellytä meitä.
"Miksi hän pelkää katsettamme?"
"Hän ei ollut siellä."
"Eikö hän ollut näkinkenkätalossaankaan vapautettunsa Photiuksen luona?"
"Hän oli lähtenyt metsästysretkelle koettelemaan persialaisia metsästysleopardejaan", ilmoitti miekkamiesten päällikkö Leo.
"Hän ei ole koskaan siellä, missä häntä tarvittaisiin.
"Sensijaan hän on aina siellä, missä häntä ei tarvittaisi.
"En ole tyytyväinen Belisariukseen. —
"Kuulkaa nyt, mitä on tapahtunut, mitä olen viime päivinä monelta taholta saanut tietää kirjeellisesti.