"Minusta oli tuskallista olla tällaisen surusanoman tuojana.
"Otin tämän tehtävän vastaan sen vuoksi, että luulin ystävän voivan suorittaa sen lempeämmin kuin vihollisesi, jotka olisivat mielellään tahtoneet tuoda tämän sanoman perille.
"Mutta en tahdo salata sinulta, että tämä viimeinen voittosi riistää sinulta edellistenkin voittojen kunnian.
"En olisi koskaan luullut, että sankari Belisarius antautuu sellaiseen petokseen.
"Cethegus on pyytänyt, että hänen keisarille lähettämänsä kertomus näytettäisiin sinullekin.
"Siinä on vain kiitetty sinua. Tässä se on.
"Luullakseni keisarinna on syypää tähän keisarin sinulle osoittamaan epäsuosioon.
"Mutta ethän sinä kuule mitään —"
Hän laski kätensä Belisariuksen olalle.
Tämä ravisti sen pois.
"Anna minun olla rauhassa, poika — sinä tuot minulle — sinä tuot minulle kruunattujen tavallisen kiitoksen."
Germanus loukkautui hiukan.
"Belisarius! Sinä unohdat, kuka sinä olet ja kuka minä olen."
"En suinkaan. Minä olen vanki ja sinä olet minun vartijani.
"Lähden heti laivallesi. Älä sentään paneta minua kahleisiin."
* * * * *
Prefekti pääsi vasta myöhään eroon prinssistä, joka täydellisesti häneen luottaen puheli valtion asioista ja omista mieskohtaisista toivomuksistaan.
Päästyään huoneisiinsa, jotka olivat niinikään palatsissa, hän rupesi heti ensi työkseen lukemaan Lucius Liciniuksen tuomaa keisarinnan kirjettä.
Se oli näin kuuluva:
"Olet voittanut, Cethegus.
"Kun sain käsiini kirjeesi, rupesin muistelemaan muinaisia aikoja, jolloin samoilla salakirjaimilla kirjoitetut kirjeesi Teodoralle eivät kosketelleet valtion asioita eivätkä sotia, vaan puhuivat suudelmista ja ruusuista. —"
"Tuollaisista niiden täytyy aina muistuttaa", murahti Cethegus kesken lukemisen.
"Mutta tässäkin kuivassa asiakirjeessä tunsin heti sen vastustamattoman neron, joka kerran voitti Bysantin naiset vielä suuremmassa määrässä kuin nuorekas kauneutesi.
"Suostuin nyt vanhan ystäväni toivomuksiin samoin kuin ennen suostuin nuoren.
"Oi, miten usein ja mielelläni muistelen suloista nuoruuttamme.
"Huomaan kyllä hyvin, että Antoninan puolison tulevaisuus olisi liian varma, jollei hän tällä kertaa kukistuisi.
"Senvuoksi kuiskasin — kuten olit kirjoittanut — keisarin korvaan:
"'Alamainen, jolla on tilaisuus leikkiä kruunuilla ja kapinalla, on liian vaarallinen.'
"'Sellaiseen kiusaukseen ei ainoakaan sotapäällikkö saa enää joutua.'
"'Hän voi joskus tehdä todella sen, minkä hän nyt teki leikillä.'
"Nämä sanat painoivat vaa'assa enemmän kuin Belisariuksen kaikki voitot, ja vaatimuksiini — tai oikeammin vaatimuksiisi — suostuttiin.
"Sillä epäluulo on poistamattomasti syöpynyt Justinianuksen olemukseen.
"Hän luottaa maan päällä vain yhden ihmisen — Teodoran — uskollisuuteen.
"Sanansaattajasi Licinius on kaunis, mutta ei erittäin rakastettava.
Hänen ajatuksensa ovat aina Roomassa ja aseissa.
"Oi Cethegus, ystäväiseni! Nykyajan nuoriso ei ole enää yhtä elämänhaluista kuin meidän aikaisemme oli.
"Olet voittanut, Cethegus.
"Muistatko vielä illan, jolloin kuiskasin sinulle nuo sanat? Älä unohda, ketä sinun tällä kertaakin on kiittäminen voitostasi.
"Ota huomioon:
"Teodora antaa käyttää itseään välikappaleena vain niin kauan kuin itse tahtoo.
"Muista se."
"Kyllä sen muistan", tuumi Cethegus itsekseen polttaessaan kirjettä.
"Sinä olet vaarallinen liittolainen, Teodora — ei, Daemonodora — katsokaamme, oletko aivan korvaamaton. —
"Kärsivällisyyttä. —
"Muutaman viikon perästä on Matasunta Bysantin hovissa."
Pyöreä torni, jonka syvässä holvissa vangittua Vitigestä säilytettiin, oli palatsin oikean sivurakennuksen kulmassa, samassa rakennuksessa, jossa hän oli asunut kuninkaana ollessaan.
Torni rautaovineen oli pitkän käytävän päässä, joka alkoi pihasta.
Pihan puoleisessa käytävän päässä oli myös rautaportti.
Aivan tuota pihaporttia vastapäätä sijaitsi maakerroksessa pihan vasemmalla puolen palatsin vanginvartijan Dromonin pieni asunto.
Siinä oli kaksi pientä huonetta, joiden välillä oli vaateverho.
Peremmän huoneen aitiontapaisesta akkunasta saattoi nähdä pihalle ja pyöreään torniin.
Huoneiden sisustus oli hyvin yksinkertainen. Sisemmässä oli olkivuode ja ulommassa kaksi tuolia ja pöytä sekä avaimia seinällä.
Akkunan luona puupenkillä istui muuan nainen yötä päivää katsellen ääneti ja miettiväisenä muurinaukkoon, josta kuninkaan vankilaan tuli valoa ja ilmaa.
Nainen oli Rautgundis.
Hänen silmänsä eivät hetkeksikään kääntyneet tuosta muurinaukosta.
"Sillä siihen hänkin katselee", sanoi hän itsekseen.
Silloinkin, kun hän puhui Vakiksen tai vanginvartijan kanssa, joka oli antanut hänelle asunnon, katsoi hän torniin.
Hänen silmänsä tuntuivat voivan poistaa vangitun onnettomuuden.
Hän oli istunut tänään kauan paikallaan.
Ilta oli pimennyt.
Mahtava torni katseli häntä uhkaavana ja synkkänä ja loi leveän varjon pihalle ja palatsin vasempaan kylkirakennukseen.
"Kiitos, hyvä taivainen isä", sanoi hän.
"Koettelemuksesikin ovat hyväksi.
"Jos olisin mennyt Scaranzian kukkuloille, korkealle Arnille isäni luo, kuten olin aikonut, niin en olisi koskaan saanut tietoa tästä kurjuudesta.
"Tai olisin saanut liian myöhään.
"Ikävoin poikani kuolinpaikalle, kotimme läheisyyteen.
"Sitä tosin vältin, sillä olisihan hänen kuningattarensa saattanut olla siellä.
"Asetuimme asumaan erääseen metsämajaan Faesulaen luona.
"Ja kun onnettomuus tuli, kun sanoma toisensa jälkeen saapui epäonnistumisista ja kun saraseenit polttivat talomme ja minä näin liekit piilopaikkaamme saakka, oli liian myöhäistä mennä pohjoiseen isäni luo. Italialaiset sulkivat kaikki tiet ja antoivat kaikki vaaleatukkaiset pakolaiset massagettien käsiin.
"Muuta tietä ei ollut valittavana kuin tänne korppikaupunkiin vievä.
Tänne en ollut tahtonut hänen vaimonaan tulla.
"Kerjäävänä pakolaisena saavuin tänne. Vain hänen ratsunsa Vallada ja hänen orjansa, nyt vapautettu Vakis ovat pysyneet minulle uskollisina.
"Saavuin tänne häntä auttaakseni — Jumalan lähettämänä — joskin vastoin tahtoani — saavuin häntä pelastamaan, vapauttamaan hänet kuninkaallisen vaimonsa häpeällisestä petoksesta ja hänen vihollistensa pahuudesta.
"Kiitos, uskollinen Jumala!
"En saanut elää yhdessä hänen kanssaan — mutta — mutta minä —
Rautgundis — pelastan hänet." —
Pihan toisella puolella oleva rautaportti ratisi. Mies tuli soihtu kädessä portista ulos, kulki yli pihan ja saapui huoneeseen.
Hän oli vanha vanginvartija.
"Mitä nyt? Puhu", huudahti Rautgundis nousten istualtaan ja rientäen etuhuoneeseen.
"Kärsivällisyyttä — kärsivällisyyttä! Salli minun ensin panna soihtu pois käsistäni. Kas niin! — Mitäkö? Hän on juonut. Se teki hänelle hyvää."
Rautgundis painoi kätensä sykkivälle sydämelleen.
"Mitä hän tekee", kysyi hän sitten.
"Hän istuu yhä äänettömänä samassa asennossa puujakkarallaan selkä oveen päin käännettynä ja pää käsien varassa.
"Hän ei vastaa minullekaan mitään.
"Hän ei ole tähän saakka liikahtanutkaan.
"Olen luullut, että tuska ja suru ovat saattaneet hänen päänsä sekaisin.
"Mutta kun tänään ojensin hänelle viinilasin ja sanoin: 'Juokaa, rakas herra, tämä tulee uskollisilta ystäviltä', katsahti hän minuun.
"Katse oli liikuttavan surullinen.
"Hän joi pitkän siemauksen, kiitti minua päätään nyökäten ja huokasi sitten syvään, niin syvään, että sydäntäni viilsi."
Rautgundis kätki kasvonsa käsiinsä.
"Jumala tietää, mitä pahaa hän aikoo kuninkaalle", mutisi vanhus itsekseen.
"Mitä sinä sanoit?"
"Minä sanoin, että sinunkin on syötävä ja juotava kunnollisesti.
"Muuten voimasi loppuvat.
"Sinä tarvitset vielä voimiasi."
"Minä saan niitä silloin."
"Juo ainakin lasillinen viiniä."
"Tätäkö?
"Ei, se on kokonaan hänelle aiottu."
Hän meni takaisin sisähuoneeseen, asettuen entiselle paikalleen.
"Ruukusta riittää pitkiksi ajoiksi", jatkoi vanhus itsekseen.
"Ja minä pelkään, että meidän on koetettava heti pelastaa hänet, jos haluamme onnistua. Tuolta tulee Vakis.
"Jospa hän nyt edes toisi hyviä tietoja, muuten —"
Vakis tuli sisään.
Hän oli kuningattaren luona käytyään vaihtanut rynnäkkökypäränsä ja vaippansa Dromonin vaatteisiin.
"Minä tuon hyviä uutisia", sanoi hän heti ovella.
"Mutta missä te olitte äsken?
"Minä koputin turhaan."
"Me olimme ostamassa viiniä."
"Vai niin. Senvuoksi koko huone lemuaakin niin hyvältä.
"Mitä nyt? Tämähän on vanhaa, hyvää falernoviiniä.
"Millä te olette tämän maksanut?"
"Milläkö? Maailman jaloimmalla kullalla", vastasi vanhus.
Hänen äänensä vapisi liikutuksesta.
"Kerroin Rautgundikselle, että prefekti antoi kuninkaan kärsiä puutetta, että hän heikkenisi.
"Useaan päivään ei hänelle ole annettu ruokaosuutta. Olen saanut hänelle ruokaa vain siten, että olen — omantunnon soimauksista huolimatta — vähentänyt muiden vankien annoksia.
"Rautgundis ei sallinut sitä.
"Hän mietti jonkin aikaa ja kysyi sitten:
"'Dromon! Vieläkö roomalaisnaiset maksavat germaanilaisnaisten keltaisista hiuksista yhtä hyviä hintoja kuin ennenkin?'
"Minä pöllö vastasin ajattelemattani myöntävästi.
"Hän leikkasi heti pitkät, kauniit, kullanruskeat palmikkonsa ja antoi ne minulle.
"Siten saimme viinin maksetuksi."
Vakis syöksyi viereiseen huoneeseen, heittäytyi polvilleen ja suuteli
Rautgundiksen hameen lievettä.
"Oi, emäntäni", sanoi hän ääni väristen, "sinä uskollinen vaimo."
"Mitä hulluttelet, Vakis? Nouse ja kerro uutisesi!"
"Niin, kerro", sanoi Dromon tullen hänkin sisähuoneeseen. "Mitä poikani sanoi?"
"Mitä me hänen neuvoillaan teemme.
"Minä suoritan kaiken yksin."
"Me tarvitsemme häntä välttämättömästi. Prefekti on muodostanut nuorista ravennalaisista Rooman mallin mukaan yhdeksän kohorttia legioonalaisia. Poikani Paulus on niiden joukossa.
"Onneksi prefekti on uskonut kaupungin porttien vartioimisen näille legioonalaisille.
"Bysanttilaiset ovat satamassa, isaurilaiset täällä palatsissa."
"Portit suljetaan tarkoin yöksi", sanoi Vakis.
"Mutta muurinaukko Aetiuksen tornin luona on vielä korjaamatta.
"Siellä ovat vain vartijat suojana."
"Milloin on pojallani vahtivuoro?"
"Kahden päivän perästä. Hänellä on kolmas yövartio."
"Jumalan kiitos.
"Kauemmaksi emme voisi juuri pelastusta siirtää. Pelkään —"
Hän vaikeni.
"Mitä? Puhu", sanoi Rautgundis päättäväisen näköisenä.
"Jaksan kyllä kuulla sen."
"Parempi lieneekin, että tiedät kaikki.
"Sillä sinä olet viisaampi ja kekseliäämpi kuin me molemmat.
"Sinä keksit pikemmin keinon.
"Minä pelkään, että niillä on häntä kohtaan paha mielessä.
"Niin kauan kuin Belisarius oli käskijänä, ei ollut mitään hätää.
"Mutta kun hänet vietiin täältä pois ja kun prefekti, tuo harvasanainen, kylmä pahahenki, tuli palatsin herraksi, rupesi näyttämään vaaralliselta.
"Joka päivä hän käy itse kuninkaan luona vankilassa.
"Hän puhuu joka kerta kauan ja innokkaasti, tuntuupa vielä uhkailevankin kuningasta.
"Olen usein kuunnellut käytävässä.
"Mutta paljoa hän ei näy saaneen aikaan.
"Kuningas ei luullakseni vastaa hänelle ollenkaan.
"Kun prefekti tulee vankilasta, katselee hän synkästi kuin varjojen kuningas.
"Kuuteen päivään en ole kuningasta varten saanut ollenkaan viiniä enkä muuta ruokaakaan kuin pienen palan leipää.
"Ja ilma siellä alhaalla on painostavaa kuin haudassa."
Rautgundis huokasi.
"Ja kun prefekti eilen saapui sieltä, oli hän vihaisemman näköinen kuin koskaan ennen. Hän kysyi minulta —"
"No? Sano suoraan, oli se mitä tahansa!"
"Hän kysyi, olivatko kidutuskoneet kunnossa!"
Rautgundis kalpeni.
"Konna", huusi Vakis. "Mitä sinä —"
"Älkää hätäilkö! Toistaiseksi ainakin voimme olla huolettomia.
"'Clarissimus', vastasin minä totuuden mukaisesti, 'ruuvit ja pihdit, painot ja piikit ja kaikki nuo muutkin sievät kapineet ovat parhaassa järjestyksessä samassa paikassa kuin ennenkin.'
"'Missä?' kysyi hän.
"Meren pohjassa.
"Heitin ne sinne kuningas Teoderikin käskystä. —
"Ette varmaankaan tiedä, Rautgundis-rouva, että miehenne pelasti minut kerran ollessaan vielä tavallinen kreivi, kun noilla koneilla aiottiin tehdä kokeita minun ruumiissani.
"Silloin poistettiin hänen pyynnöstään kidutus kokonaan. Olen hänelle velkaa elämäni ja ehjät jäseneni.
"Senvuoksi panen ilolla henkeni alttiiksi hänen puolestaan.
"Senvuoksi lähden tästä kaupungistakin teidän mukananne, jollei muu auta.
"Mutta me emme saa vitkastella.
"Prefekti ei tarvitse pihtejä eikä ruuveja kiusatessaan ytimen ihmisen luista.
"Pelkään häntä kuin pirua."
"Minä vihaan häntä kuin valhetta", sanoi Rautgundis vimmoissaan.
"Siksi meidän pitää kiirehtiä, ennenkuin hän ehtii toteuttaa pirulliset tuumansa.
"Sillä hänellä on jotakin pahaa tekeillä kuningasta vastaan.
"Mutta minä puolestani en ymmärrä, mitä hän vielä tahtoo vankiparalta.
"Minun suunnitelmani on tällainen.
"Kolmantena yönä, kun Paulus on vahdissa, avaan iltajuomaa viedessäni hänen kahleensa, puen vaippani hänen ylleen ja tuon hänet vankilasta tänne pihalle.
"Täältä hän pääsee esteettä palatsin portille, jossa portinvartija kysyy häneltä tunnussanaa.
"Sen sanon hänelle.
"Kun hän on tullut kadulle, rientäköön hän nopeasti Aetiuksen tornille, missä Paulus laskee hänet muurinaukosta ulos.
"Muurin ulkopuolella pinjametsässä, Dianan lehdossa, muutaman askeleen päässä tornista Vakis ja Vallada odottavat häntä.
"Mutta hänen mukaansa ei saa kukaan lähteä.
"Et edes sinäkään, Rautgundis.
"Hän pääsee yksin varmimmin pakoon."
"Mitäpä minusta?
"Hän olkoon vapaa.
"Älä mainitse ollenkaan nimeäni.
"Olen tuottanut hänelle vain onnettomuutta.
"Tahdon vain kerran nähdä hänet, tahdon katsella, kun hän menee vapauteen."
* * * * *
Prefekti nautti näinä päivinä täysin siemauksin valtansa suloisuudesta.
Hän oli Italian valtionhoitaja. Kaikissa Italian kaupungeissa korjailtiin ja vahvistettiin varustuksia hänen toimestaan, ja kaupunkilaiset totutettiin aseita käyttämään.
Bysantin edustajat eivät voineet hänen puuhiaan vastustaa.
Bysantin päälliköillä oli huono onni, Tarvisiumin, Veronan ja Ticinumin piiritys ei edistynyt entisestään. Ilokseen Cethegus kuuli, että Hildebad, jonka joukko oli matkan varrella kasvanut kuudeksi sadaksi mieheksi, oli taistelussa Akaciuksen kanssa voittanut tämän tuhat persialaista ratsumiestä.
Mutta voimakas bysanttilaisjoukko, joka oli lähtenyt häntä vastaan
Mantuasta, sulki häneltä tien — hän pyrki Tarvisiumiin Totilan luo —
ja pakotti hänet sulkeutumaan Castra Novan linnoitukseen, joka oli
Torismuntin miesten hallussa.
Bysanttilaiset piirittivät linnoituksen, mutta eivät voineet sitä valloittaa. Prefekti odotti hetkeä, jolloin Akaciuksen olisi pakko kutsua hänet kukistamaan gootin, joka ei enää voinut päästä karkuun.
Hän iloitsi siitä, että Bysantin sotajoukko ei Belisariuksen lähdettyä kyennyt murtamaan goottien viimeistä vastarintaa.
Sitä paitsi Belisariuksen kaikkialle mukanaan tuomien bysanttilaisten veronkantajain harjoittama kovuus — hän ei voinut estää keisarin käskystä harjoitettua nylkemistä — herätti tai lisäsi kaupungeissa ja maaseudulla vastenmielisyyttä itäroomalaisia kohtaan.
Cethegus ei estänyt, kuten Belisarius oli tehnyt, Justinianuksen virkamiesten suurimpiakaan hävyttömyyksiä. Hän huomasi ilokseen, että Napolissa ja Roomassa väestö oli useita kertoja noussut kapinaan sortajia vastaan.
Kun gootit olivat täydellisesti kukistetut ja bysanttilaisten hirmuhallitus tullut tarpeeksi vihatuksi, voisi vapautussota alkaa ja päättyä onnellisesti. Vapauttaja olisi Cethegus.
Mutta siitä huolimatta alituinen pelko vaivasi häntä — sillä hän osasi antaa täyden arvon vihollistensa voimalle — että goottisota, jonka viimeiset kipinät eivät vielä olleet sammuneet, saattaisi leimahtaa uudestaan ilmiliekkiin, jos gootit saisivat tiedon petoksesta.
Levottomuutta lisäsi se seikka, etteivät goottien vihatuimmat johtajat
Totila ja Teja olleet joutuneet vangeiksi Ravennassa.
Estääkseen vaaran, joka voisi aiheutua kansallistunnon katkeroitumisesta hän koetti kaikin voimin saada vangitun goottikuninkaan allekirjoittamaan selityksen, että hän oli toivottomuudessaan luopunut kaupungista ilman minkäänlaisia ehtoja, ja kehoittamaan gootteja luopumaan hyödyttömästä vastarinnasta.
Vangin pitäisi sitä paitsi ilmoittaa, mihin linnoitukseen Teoderikin suuri sota-aarre oli kätkettynä.
Se olisi ollut välttämätön vieraiden ruhtinasten ja sotilaiden palkkaamiseksi.
Jos gootit menettäisivät sen, kadottaisivat he viimeisen toivonsa saada heikentyneelle sotajoukolleen vierasta apua.
Prefektin mielestä oli hyvin tärkeää, ettei tuo satujen suunnattomaksi kertoma aarre joutuisi bysanttilaisten käsiin, sillä näiden rahapula ja sen aiheuttama nylkemisjärjestelmä olivat hänen parhaita liittolaisiaan. Hän tahtoi saada sen itselleen, sillä hänenkään varansa eivät olleet ehtymättömät.
Mutta hänen puuhansa menivät myttyyn kuninkaan itsepäisyyden vuoksi.
Kuninkaan pelastamista varten oli ryhdytty tarpeellisiin toimiin.
Rautgundis oli lähtenyt Vakiksen kanssa tutkimaan metsikköä, jossa uskollisen vapautetun piti odottaa Didrik berniläisen uskollisen ratsun keralla.
Levollisena tietäessään kaiken olevan valmista Rautgundis palasi vanginvartijan asunnolle.
Mutta hän kalpeni, kun tämä riensi epätoivoisen näköisenä häntä vastaan ja saattoi hänet nopeasti sisempään huoneeseen.
Siellä tämä heittäytyi polvilleen hänen eteensä, iski nyrkeillään rintaansa ja repi harmaata tukkaansa.
Pitkiin aikoihin hän ei saanut sanaakaan suustaan.
"Puhu", pyyteli Rautgundis painaen kättään rintaansa vasten, "onko hän kuollut?"
"Ei, vaan pako on mahdoton.
"Kaikki on hukassa!
"Hetki sitten prefekti tuli kuninkaan luo.
"Tavallisuuden mukaan avasin hänelle käytävän ja vankilan ovet, kun —"
"No?"
"Kun hän pyysi minulta molempia avaimia säilyttääkseen ne itse."
"Annoitko sinä ne", kysyi Rautgundis raivoissaan.
"Enhän voinut sitä estääkään.
"Tein mitä uskalsin.
"Pitelin avaimia kädessäni ja sanoin:
"'Etkö luota enää minuun, herra?'
"Hän katseli minua niin, että luulin sielun erkanevan ruumiista.
"'En — enää', vastasi hän ja sieppasi avaimet kädestäni."
"Sinä sallit sen tapahtua.
"Niin! Mitäpä Vitiges sinulle oli!"
"Rouva! Sinä pahoitat mieltäni ja teet minulle vääryyttä.
"Miten olisit minun sijassani menetellyt?
"Samoin kuin minäkin."
"Olisin kuristanut hänet.
"Mitä nyt?
"Mitä nyt on tehtävä?"
"Ei mitään.
"Emme voi mitään."
"Hänen täytyy päästä vapaaksi.
"Kuuletko? Hänen täytyy."
"Miten? Minä en ainakaan tiedä keinoa."
Rautgundis tarttui lieden nojalla olevaan kirveeseen.
"Me murramme ovet väkivalloin."
Dromon aikoi ottaa kirveen häneltä.
"Mahdotonta! Paksut rautalevyt!"
"Kutsu sitten tuo hirviö tänne.
"Sano, että Vitiges haluaa puhutella häntä.
"Portin luona isken hänet tällä kirveellä kuoliaaksi."
"Entä sitten?
"Sinä hourailet.
"Anna minun mennä.
"Lähden noutamaan Vakiksen vahdista."
"Älä mene! En saa päähäni sitä, ettemme voi häntä nyt pelastaa.
"Kenties tuo paholainen tulee itsestään takaisin,
"Kenties" — sanoi hän miettien.
"Haa", huusi hän äkkiä, "se on varma.
"Hän aikoo murhata hänet.
"Hän aikoo hiipiä yksin turvattoman vangin luo.
"Mutta varokoon hän itseään.
"Minä vartioin tuota ovea kuin pyhättöä, paremmin kuin lapseni elämää.
"Varokoon hän tulemasta."
Hän nojautui ovea vasten ja kohotti kirveen ilmaan.
Mutta hän erehtyi.
Prefekti ei ollut ottanut avaimia murhatakseen kuninkaan.
Hän meni ne mukanaan palatsin vasempaan, eteläiseen osaan.
Myöhään iltapäivällä Cethegus saapui — hän tuli suoraan kuninkaan vankilasta — Matasuntan huoneeseen.
Kuoleman kaltainen levollisuus ja kuumehoureet vaihtelivat niin usein sielultaan sairaassa kuningattaressa, että Aspa vuodatti kyyneliä joka kerta, kun hän katsoi emäntäänsä.
"Poista pilvet valkealta otsaltasi, germaanien kaunein tytär, ja kuuntele minua levollisesti", sanoi Cethegus.
"Miten on kuninkaan laita", kysyi Matasunta.
"Sinä et anna minulle tietoja.
"Sinä lupasit saattaa hänet Alppien yli.
"Sinä et pidä lupaustasi."
"Minä lupasin — kahdella ehdolla.
"Sinä tiedät molemmat etkä ole omaasikaan täyttänyt.
"Huomenna palaa keisarillinen prinssi Germanus Ariminumista. Hän aikoo viedä sinut Bysanttiin. Sinä annat hänelle toiveita siitä, että rupeat hänen morsiamekseen.
"Sinun ja Vitigeksen välinen avioliitto oli pakollinen ja siis mitätön."
"Minä sanoin sinulle silloin: ei, ei koskaan."
"Minun käy sääliksi — vankiani.
"Sillä hän ei näe auringon valoa, ennenkuin sinä olet Germanuksen kanssa matkalla Bysanttiin."
"Sinne en lähde koskaan."
"Älä ärsytä minua, Matasunta.
"Tyttömäinen hulluutesi niiltä ajoilta, jolloin ostit Ares-pään, on toivottavasti jo haihtunut.
"Sinä olet saattanut goottien Areksen petoksella vihollistensa valtaan.
"Mutta jos vielä muistelet unelmaasi, niin pelasta se, jota kerran rakastit."
Matasunta pudisti päätään.
"Olen tähän saakka kohdellut sinua kuningattarena.
"Mutta muista, että olet, kuten hänkin, vallassani.
"Sinusta tulee tämän jalon prinssin puoliso — pian hänen leskensä — ja Justinianus, Bysantti, koko maailma on jalkojesi juuressa.
"Etkö sinä — Amalasuntan tytär — rakasta valtaa?"
"Minä rakastan vain —! Ei koskaan."
"Sinut täytyy siis pakolla taivuttaa."
Matasunta naurahti.
"Minutko pakolla taivuttaa?"
"Niin juuri, pakolla."
(Hän rakastaa yhä kuningasta, jonka hän saattoi perikatoon.)
"Toinen ehto on: Vangin on täytettävä tämä nimen paikka — goottien aarrelinnan nimi — ja allekirjoitettava tämä selitys.
"Hän kieltäytyy niin itsepintaisesti, että minua alkaa suututtaa.
"Seitsemästi olen ollut hänen luonaan — minä voittaja — eikä hän ole vastannut mitään kysymyksiini.
"Ensi kerralla hän katsoi minuun. Vain sen katseen vuoksi hänen pitäisi menettää päänsä."
"Hän ei myönny koskaan."
"Siitä nyt onkin kysymys.
"Vesipisarat kuluttavat kovan kallionkin.
"Mutta minä en voi enää odottaa.
"Tänä aamuna saapui tieto, että hurja Hildebad oli hyökännyt Bessaksen kimppuun ja saattanut tämän joukolle sellaisia vaurioita, että tämä tuskin voi jatkaa piiritystä.
"Gootit tulevat kaikkialla levottomiksi.
"Tästä on tehtävä pikainen loppu ja nämä kipinät on sammutettava mieluummin pettymyksen vedellä kuin verellä.
"Mutta siksi minun on saatava kuninkaan selitys ja tieto aarrelinnasta.
"Minä sanon siis sinulle: jollet sinä huomispäivänä ole prinssin seurassa matkalla Bysanttiin etkä ole sitä ennen tuonut minulle vangin allekirjoitusta, jonka sinä takaat oikeaksi, niin vanki — — minä vannon sen Manalan nimessä — — niin vanki —"
Pelästyen prefektin kasvojen uhkaavaa ilmettä Matasunta hypähti istuimeltaan ja laski kätensä prefektin olalle.
"Et kai sinä tapa häntä?"
"Varmasti sen teen.
"Ensin häntä kidutetaan.
"Sitten hänet sokaistaan.
"Ja sitten tapetaan."
"Ei, ei", huusi Matasunta.
"Niin olen päättänyt.
"Pyövelit ovat jo valmiina.
"Kerro tämä hänelle. Silloin hän varmaankin uskoo, että nyt on tosi kysymyksessä.
"Sinä saat kenties hänet heltymään. Minut nähdessään hän kovettuu.
"Hän luulee kenties vielä olevansa pehmeän Belisariuksen käsissä.
"Kerro sinä hänelle, kenen vallassa hän on.
"Tässä ovat asiakirjat.
"Tässä ovat hänen vankilansa avaimet. Ajan voit itse määrätä."
Matasuntan sielussa välähti toivon salama, joka kuvastui silmissäkin.
Cethegus huomasi sen. Mutta hän lähti ulos levollisesti hymyillen.
Heti kun prefekti oli lähtenyt kuningattaren luota, tuli pimeä.
Taivaan peittivät repaleiset pilvet, joita raju tuuli ajeli. Tuon tuostakin välähti niiden lomasta uusi kuu, jonka lyhytaikainen, epävarma valo peittyi yhä synkempään pimeyteen.
Dromon oli tehnyt iltakierroksensa muiden vankien kopeissa ja palasi väsyneenä ja surullisena etuhuoneeseen.
Sisällä oli aivan pimeätä.
Vasta hiukan siellä oltuaan hän huomasi Rautgundiksen, joka seisoi yhä liikkumattomana nojaten oveen kirves kädessä ja katseli herkeämättä vankilan käytävän suuta.
"Salli minun sytyttää kynttilä ja tehdä takkaan valkea. Tule syömään illallista. Sinä odotat turhaan."
"Ei saa tehdä valkeaa huoneeseen. Näin näen paremmin ulkona liikkuvat."
"Tule ainakin sisään ja istuudu rahille. Tässä on leipää ja lihaa."
"Pitäisikö minun syödä, kun hän näkee nälkää?"
"Sinä menehdyt.
"Mitä sinä mietit koko illan?"
"Mitäkö mietin", toisti Rautgundis katsellen ulos.
"Muistelen häntä.
"Muistelen, miten lukemattomia kertoja istuimme kauniin talomme edustalla pylväskäytävässä, kun suihkulähde lorisi puutarhassa, heinäsirkat sirisivät ruohikossa ja viileä yötuuli hiveli hänen rakasta päätään.
"Nojasin hänen olkapäähänsä.
"Me emme puhuneet mitään.
"Ylhäällä tähdet kulkivat äänettöminä tietään.
"Kuuntelimme lapsemme syvää, tasaista hengitystä, kun se oli nukahtanut syliini kiertäen kätösensä pehmeän kahleen tavoin isän käsivarren ympäri.
"Nyt hän on toisenlaisissa kahleissa.
"Rautakahleissa — jotka syöpyvät — —"
Hän painoi otsaansa rautaristikkoa vasten yhä kovemmin, kunnes itse tunsi tuskaa.
"Miksi kidutat itseäsi.
"Eihän asiantilaa saa muutetuksi."
"Minä tahdon saada sen muutetuksi.
"Minun täytyy pelastaa hänet ja —
"Haa Dromon! Tule tänne!
"Mitä tuo on", kuiskasi hän viitaten pihalle.
Vanhus syöksähti äänettömänä akkunan luo.
Pihalla näkyi pitkä, valkea olento, joka hiipi pitkin muurin sivua.
Kuutamo valaisi sitä.
"Se on lemuri.
"Täällä murhatun varjo", kuiskasi vanhus vavisten.
"Jumala ja pyhimykset suojelkoot minua."
Hän risti silmänsä ja peitti kasvonsa käsiinsä.
"Ei", sanoi Rautgundis, "kuolleet eivät palaa enää takaisin.
"Nyt se katosi —
"Pimeä on —
"Haa, kuu tuli esille — tuolla se on.
"Se menee vankilan ovea kohti.
"Mitä punaista sieltä näkyy?
"Haa — kuningatarhan se on! Hänen punainen tukkansa!
"Hän on jo ovella.
"Hän avaa sen.
"Hän aikoo murhata nukkuvan kuninkaan."
"Kautta Jumalan, se on kuningatar.
"Mutta murhaisiko hän hänet?
"Ei hän voi."
"Hän voisi.
"Mutta hän ei saa sitä tehdä, niin kauan kuin Rautgundis elää.
"Nopeasti hänen jälkeensä.
"Ihme avaa kuninkaan vankilan.
"Mutta hiljaa!
"Hiljaa!"
Hän meni pihalle kirves oikeassa kädessään ja hiipi pitkin muurin sivua hakien varjoisimpia paikkoja.
Dromon seurasi jäljessä.
Sillä välin Matasunta oli avannut käytävän oven ja kulkenut ensin alaspäin vieviä portaita ja sitten käsillään hapuillen kapeaa käytävää pitkin.
Hän saapui vankilakomeron ovelle.
Hän avasi senkin hiljaa.
Tornista poistetun tiilikiven aukosta hieno kuutamojuova pääsi ahtaaseen koppiin.
Sen valossa hän näki vangin…
Tämä istui liikkumattomana kuin kivi selkä oveen päin käännettynä ja pää käsien varassa.
Vavisten Matasunta nojautui oven pieleen.
Jääkylmä ilma tulvahti kopista häntä vastaan.
Häntä vilutti.