Kun Hanna lähti huoneesta ei hän ajatellut niin paljon itseänsä kuin rakasta emäntäänsä. Hän aavisti, että tuntemattomalla vieraalla oli paha tarkoitus mielessä, tarkoitus vahingoittaa vanhaa Mariaa ja hänen ystäviänsä. Vaikka ilta oli kiiruhti hän kuitenkin kaupunkiin. Sen suuret portit olivat jo suljetut. Hän tiesi erään takaportin vievän suoraan Sadokin puutarhaan. Senkautta oli hän ennenkin kulkenut käydessään Marian asialla Amatfiahn ja Judithan luona. Sille portille meni hän nytkin, kolkutti ja Sadokin palvelija tuli ja laski sisälle sekä saattoi hänen sitte Amatfiahn tykö.
Tässä perheessä oltiin iltarukouksella, kun Hanna tuli. Hänen tulonsa ei häirinnyt tätä hartauden hetkeä. Hän lankesi myös polvillensa ja yhtyi rukouksessa heidän kanssansa. Amatfiah lopetti rukouksen pyytämällä Jumalan armoa ja siunausta itsellensä ja kaikille kristityille veljille. Hän pyysi Herran kääntämään heidän vihollistensa ja vainoojainsa sydämet, antamaan niille anteeksi, jotka koettivat vahingoittaa Herran palvelijoita ja saattamaan he autuuden tielle.
Kun tämä pieni seurakunta nousi rukouksesta, huudahti Hanna:
"Tulkoon rukouksemme kuulluksi ja puhukoon rakkaan emäntäni ja teidän, jalojen hyväntekijöitteni, puolesta! Minä tulen Bethaniasta kertomaan teille, että meidän siunatun Herramme ja Mestarimme vihollisilla varmaankin on jotain pahaa mielessä hänen palvelijoitansa vastaan. Viimeisinä päivinä on useoita vieraita henkilöitä käynyt yksinäisessä asunnossamme. Jotkut niistä ovat ruvenneet puhumaan Marian kanssa, ja vaikk'ei hän heille ole suoraan tunnustanut olevansa kristitty, niin ovat he varmaan sen hänen puheestansa ymmärtäneet. Jotkut olen taas käskenyt pois, ennenkuin ovat tavanneet Marian. Olen kuullut kerrottavan, että muutamat veljemme, jotka ovat jääneet kaupunkiin, ovat etsityt ja vankiuteen heitetyt. Nyt tänä iltana, kun istuin ja luin Raamattua Marialle, tuli meille eräs tuntematoin mies, ankaran ja vakavan näköinen. Hän koetti luulotella häntä olevansa kristitty ja haluavansa opetusta totuudessa. Minä pelkään Marian luottaneen hänen sanoihinsa, koska hän hänelle tunnusti uskovansa Jesukseen ja antoi myös Raamatun hänen käteensä. Monella tavalla koki hän urkkia häneltä, mitä hän tiesi Amatfiahsta ja hänen perheestänsä, mutta se ei hänelle onnistunut. Minä kiiruhdin tänne varoittamaan teitä, ja nyt siis tiedätte, minkätähden olen tullut".
"Oliko vieras nuori?" kysyi Klaudia pikaisesti. "Oliko hän pitkä ja vaalea, painuneilla silmillä ja mustilla, yhteen vedetyillä silmäluomilla?"
"Oli; te olette kuvanneet hänen semmoiseksi kun hän on", vastasi Hanna. "Merkillistä oli, että kun hän hymyili, muistutti hänen kasvoinsa luonteet rakkaasta Naomista, ja se melkein aina poisti minusta kaiken epäilyksen. Mutta sisällinen aavistus sanoi minulle, että hän oli petturi sydämestänsä."
"Javani hän oli varmaankin", huudahti Klaudia. "Minä tiedän hänen tahtovan onnettomuutta päällemme. Ah, jos olisimme kaukana, ettei hän meille mitään voisi!"
"Älä anna pelkosi soaista muutoin niin selkeää ymmärrystäsi, rakas Klaudia", sanoi Theophilo. "Minä en usko Javanin tahtovan vahingoittaa lähimpiä sukulaisiansa. Kyllä olen kuullut, että useampia uskoveljiämme on vangittu, mutta Javania ei koskaan ole vangitsijaksi mainittu. Hän on myös viime aikoina ollut minua kohtaan niin ystävällinen, että luulen hänen kokonaan unhottaneen riitamme."
"Sinä tuomitset kaikki oman jalon mielesi mukaan", vastasi Klaudia. "Minä tunnen Javanin paremmin kuin sinä, enkä saata silmänräpäystäkään luottaa hänen teeskenneltyyn ystävyyteensä. Parainta on, että itse otat tiedon asiasta. Saata Hanna kotiinsa, niin kenties saat tilaisuuden enemmän nähdä ja kuulla tästä salaisesta vieraasta, joka minusta varmaan on Javani."
Klaudian esitys hyväksyttiin, ja Theophilo, joka kuitenkin morsiamensa hartaasta pyynnöstä huolellisesti pukeutui valepukuun, lähti saattamaan Hannaa takaisin Bethaniaan. Perheen muut jäsenet odottivat levottomina ja huolestuneina hänen palaamistansa. Mitä hän palattuansa kertoi, ei ollut rauhoittavaa laatua. Hän oli tiellä mennessään tavannut mustaan avaraan mantteliin puetun vieraan henkilön. Tämä oli hänestä ihan serkkunsa näköinen. Marian kertomus vielä vahvisti tätä hänen luuloansa. Maria oli kehoittanut heidän kiiruhtamaan matkalle eikä enää käymään hänen luonansa. Hän oli nyt niin heikko, ettei hänen enää ollut monta päivää jäljellä. Theophilo lupasi ainakin seuraavana päivänä olla hänen luonansa käymättä, kun sai häneltä lupauksen, että lähettäisi Hannan heidän luoksensa ilmoittamaan, jos jotakin merkillistä tapahtuisi.
Päivä tämän perästä piti Bethetsobin Maria loistavat kestit uudessa asunnossaan. Sinne olivat Sadok'in ja Amatfiahn perheet kutsutut. Tämä oli kova koetus Naomille, sillä hän ei olisi tahtonut mennä juhlaan, jossa oli niin paljon maallista ja syntistä iloa. Mutta Sadok toivoi sitä ja raskaalla sydämellä totteli hän isänsä tahtoa. Amatfiah ja Juditha pyysivät anteeksi, etteivät voineet tulla, mutta Klaudia, joka kernaasti käytti tilaisuutta saada vielä kerran puhua ystävänsä kanssa, suostui pian Sadok'in kehoitukseen.
Javani myös oli pidoissa, ja koskaan hän ei ollut niin iloiselta ja hilpeältä näyttänyt kuin nyt. Hän oli aina Naomin ja Klaudian läheisyydessä, mutta illallisen perästä kutsui joku hänen ulos yksityistä puhetta varten. Nyt saivat naiset tilaisuuden hiipiä yksinäisyyteen. He menivät puutarhaan, saadaksensa keskenänsä kenenkään häiritsemättä jutella. Klaudia kertoi kaikki, mitä edellisenä iltana oli tapahtunut ja sanoi vakuutuksensa olevan, että Javanilla oli salajuonia koko perhettä, mutta erittäinkin Theophiloa vastaan. Hän pyysi Naomin kehoittamaan isäänsä kolmen päivän kuluessa jättämään kaupungin, kun hän toivoi Amatfiahn olevan valmiin matkalle. Naomi suostui siihen mielellänsä, varsinkin sen vuoksi, kun hänkin epäili Javanin tarkoituksia. Hän lupasi, jos mahdollista, pitää Javanilta salassa lähtöpäivän. Vanhan Marian tila suretti häntä, ja se teki hänelle pahaa, kun ei enää saisi tavata rakasta ystäväänsä ja kuunnella hänen opetustansa.
"Ainakin vielä kerran pitää minun saada tavata hänen", sanoi hän päättävästi. "Maria ei saata enää elää monta päivää, ainakaan Hannan puheen mukaan. Mahdotonta taas on ajatellakaan, että hän saattaisi lähteä teidän kanssanne."
"Amatfiah, Juditha ja Theophilo ovat menneet hänen luoksensa nyt tänä iltana, kun tiesivät Javanin olevan täällä", vastasi Klaudia. "He tahtoivat nähdä, olisiko mahdollista muuttaa hänen Amatfiahn taloon, jossa hänellä olisi kaikin puolin hyvä ja mukava."
"Ehkä hän voidaan muuttaa, ehk'ei, yhtä hyvä — minä aion käydä hänen luonansa ylihuomenna, kun !—Javanilla on kokous vanhimpien ja pappien kanssa. Jos hän saisikin tietää käymiseni siellä, niin en minä häntä pelkää. Kauempaa aikaa en enää saata salata häneltä uskoani ja vakuutustani; enkä sitä tahdokaan, sillä sellainen petoksen tapainen käytös minua kiusaa. Herramme tähden olen valmis uhraamaan vaikka elämäni. Ah, elämällä on hyvin vähän minulle tarjoomista, ja uhri ei olisi suuri!"
"Älä puhu niin suruisesti, rakkahin Naomi. Sinulla kyllä on ollut monta koetusta ja surua viime aikoina, mutta minun sisällinen uskoni on, että Herra on lähettävä sinulle lohdutusta ja auttaa sinua ristisi kantamisessa!"
"Niin, Klaudia, kyllä tiedän hänen niin tahtovankin. Väärin on minulta olla näin alakuloinen, mutta sille en mitään voi. En pelkää niitä koetuksia, joita Herra päälleni panee, mutta pelkään sitä hengellistä tyhjyyttä ja kolkkoutta, johonka joudun, kun uskon sisareni minun jättävät. Mutta tiedänhän Herran olevan lähellä, ja Hän on aina jäljellä! Älä kuitenkaan ihmettele, vaikka olen niin heikko ja pelkuri; sinä tiedät ett'en edes vanhemmiltani voi saada sitä lohdutusta ja kehoitusta, jota niin tarvitsisin. Milloin on se päivä tuleva, jolloin saan kuulla vanhempaini kiittävän ja ylistävän sitä nimeä, joka yksistään autuaaksi tekee? Ah, Herra, minun Vapahtajani", huudahti hän tulisesti ja puristi kätensä yhteen, "kuule sydämeni rukous! Anna minun nähdä vanhempani sinun ristisi juuressa, anna minun kuulla heidän rukoilevan sinun nimeäsi, että he tulisivat pelastetuiksi ja saisivat iäisen elämän!"
"Herra kuulkoon rukouksesi, — minä kyllä luulen Hänen sen tekevänkin! Minä olen varma siitä, että vielä sinulle onnellisemmatkin päivät koittavat. Me saamme toisemme pian nähdä, silloin minun isäni ja veljeni pitävät huolta sinusta ja omaisistasi. Marcello on sydämestänsä kiintynyt sinuun — Naomi. Rakas Naomi, tahtoisitko tulla sisarekseni, jos Sadok siihen myöntyisi? Tahtoisitko ottaa Marcellon mieheksesi kun hän ei enää ole epäjumalan palvelija?"
Naomin kasvot punastuivat hetkeksi. Hän oli vähän aikaa ääneti ja vastasi sitte niin tyynesti kun hänelle oli mahdollista:
"Sinulta, Klaudia, en tahdo salata, että jos itse saisin määrätä osani, niin tahtoisin mieluimmin olla Marcellon vaimona kuin osallisena keisarin kruunun kantamisessa. Minä olen aina hänestä pitänyt, aina lapsuudestani asti, ja nyt, kun hän uskoo yhtä ainoaa Jumalaa, on hän minulle vielä rakkaampi. Mutta kaikki ajatus hänen kanssansa yhdistymisestä on paljas uni, joka ei koskaan tule täytetyksi. Minun täytyy haihduttaa se mielestäni — niin olen usein ennenkin tehnyt."
"Saamme nähdä, rakas Naomi; minä toivon ja ennustan parainta", sanoi Klaudia iloisesti; "Minusta rupee kaikki nyt näyttämään valoisemmalta, ehkäpä sen vuoksi kun tunnen itseni niin onnelliseksi. Kolmen päivän kuluttua saamme jättää tämän kaupungin, ja Javani, toivon, ei tee meille tällä ajalla mitään pahaa. Tule, palatkaamme toisten luokse, ett'eivät huomaa poissa oloamme."
Kun nousivat marmori-istuimelta, jolla olivat istuneet, kuului hiljainen ratina pensaista heidän takanansa ja kun äkkiä katsoivat taaksensa, näkivät he mustan varjon, joka kiiruisasti hiipi pois.
"Javani!" huudahti Klaudia äärettömästi pelästyneenä.
"Jumala varjelkoon!" sanoi Naomi syvästi huoaten. "Javani lähti isosta salista peloittavan ystävänsä, raatiherra Isakin kanssa, ja minä en luule, että hän olisi löytänyt meidän täältä. Mutta jos joku epäystävä, olkoonpa ken tahansa, on kuunnellut puheemme, niin olemme hukassa. Kiiruhtakaamme isämme luo, täällä emme enää ole turvassa."
Samassa kuului hätä-huutoja isosta rakennuksesta ja valo pilkahteli edes ja takaisin. Harppujen ja sympalien iloinen ääni oli lakannut. Joukko naisia tuli juosten portailta ja hajosivat pitkin puutarhaa. Kun Naomi ja Klaudia kiiruhtivat sinne, kohtasivat he ensin emännän usean palvelian seurassa, jotka kantoivat kulta- ja hopea-astioita, kalliita maljoja ja kankaita. Niitä he näyttivät olevan innokkaat hävityksestä pelastamaan.
"Onko valkea valloillaan?" kysyi Naomi pikaisesti.
"Ei", vastasi Maria; "pahempi on valloillaan kuin tuli. Huone on täynnä selooteja, jotka ryöstävät ja hävittävät mitä minulla on ja tappavat jokaisen ken vaan vastustaa."
"Missä on isäni ja äitini?" huudahti Naomi.
Hän juoksi rakennusta kohden, mutta pysähtyi äkkiä ja lisäsi:
"Ja missä on pieni David?"
Maria pudotti kantamansa kalliin takan.
"Ai, lapseni, lapseni!" huudahti hän; "olen hänen unhoittanut. Hän juoksi ja leikitsi eteisessä pikkuista ennen ryövärein tuloa. Etsi häntä Naomi — etsi häntä Jumalan tähden. Selootit ovat hänen kyllä jättäneet rauhaan, sillä ne tulivat ainoastaan ryöväämään."
Naomi katsoi kummastuneena hetkisen äitiin, joka kehoitti toisia etsimään lasta samalla kun haki omaa turvallisuuttansa. Klaudian seurassa kiiruhti hän eteiseen. Se oli tyhjä. Ääntä ja aseitten kalsketta kuului muista huoneista. Kun olivat muutaman askeleen käyneet, tuli Salome heitä vastaan taluttaen pientä poikaa.
"Siunattu olkoon Israelin Jumala, kun on pelastanut tyttäreni!" huudahti Salome, nähtyänsä Naomin. "Olen sinua hakenut kaikista huoneista ja kohtasin silloin Sadok'in, joka antoi minulle tämän pienen lapsi-raukan. Se itkee ja huutaa äitiänsä, mutta hän on kadonnut, enkä tiedä minne."
Naomi otti pienen Davidin käsivarrellensa, käski äitinsä seuraamaan, ja meni puutarhaan. Siellä löysivät he Marian piiloutuneena kaatuneen puun takana. Kun hän näki poikansa, huudahti hän ilosta ja kiitollisuudesta — ja hyväili pientä poikaansa.
"Miksi menit pois ja jätit Davidin ryövärein joukkoon?" kysyi lapsi viattomasti. "Ne olisivat tappaneet hänen, jos ei Sadok olisi tullut."
Maria silmäsi kalleuksiansa ja kummasteli miten oli saattanut unhottaa ainoan lapsensa pelastaessaan sellaista romua. Hän oli aina ollut hetkellisen päähän pälkähtämisen lapsi. Nyt tunsi hän, että poikansa oli hänelle kalliimpi kuin elämänsä. Tulevassa silmänräpäyksessä saattoivat hänen ajatuksensa jo pyöriä toisaalla.
"Minkä vien sinun rakas poikani?" huudahti hän. "Minä pakenen johonkin vuoren luolaan piiloittaakseni sinun. Jos ryövärit tulevat sinne olemme hukassa. Salome, pelasta minä, ja äläkä anna tappaa ainoaa lastani silmäini edessä!"
Meteli alkoi kuulua selvemmin. Se todisti, että taistelijat lähenivät puutarhaa.
Pelästyneet naiset eivät tietäneet, minkä mennä. Mutta juuri silloin yksi palvelija muisti takaportin puutarhan muurissa. Sen kautta pääsi kapealle kujalle. Tämä portti avattiin ja pakolaiset olivat pelastetut. Naomi asettui ensimäiseksi ja vei heidän sille takaportille, joka johti Sadok'in kartanolle; muutamia minuttia sen perästä olivat kaikki turvassa Sadok'in huoneessa.
Heti kun Amatfiah ja Theophilo saivat tietää tapauksen, kiiruhtivat he varustamaan itsensä aseilla ja sitte niin joutuin, kun oli mahdollista, tulivat muutamain palvelijain kanssa tappelupaikalle auttaaksensa ystäviään mahdollisimman mukaan. Tällä ajalla oli Naomilla ja Klaudialla tilaisuus kenenkään häiritsemättä puhua Judithan kanssa, joka kertoi heille Marian Bethaniasta päättäneen muuttaa Amatfiahn kartanoon, mutta että hän ei tahdo tätä muuttamista ennen kuin illalla päivää ennen heidän matkalle lähtöänsä.
"Sinä, Naomi, tulet kanssamme, kun sinä iltana menemme Marian luokse", sanoi Juditha. "Amatfiah on jättänyt kartanonsa perään katsannon ystävä Benjamille, joka tosin ei ole kristitty, mutta luotettava ja meihin mieltynyt. Hän kohtaa meidän kantotuolin kanssa, jolla Marian kuljetamme. Vaikka Javanikin saisi tietää sinun käyneen ottamassa jäähyvästit Marialta, ei hän sitä ihmettelisi eikä erittäin epäilisikään, kun hänkin tietää Marian olevan kuolemaisillaan."
Naomi kiitti Judithaa hyväntahtoisesta toimellisuudesta ja kertoi juuri Klaudialle sanoneensa, että hän toivoi sinä päivänä saavansa käydä Marian luona. Hän kertoi myös puheensa muun sisällön Klaudian kanssa, kuitenkin ohi mennen kohdan mikä koski Marcelloa. Heidän puheensa keskeytyi, kun Salome tuli ja kutsui Naomia, jonka isä oli palannut.
Sadok ja hänen ystävänsä olivat päässeet haavatta tappelusta, vaikka usea niiden ystävä oli kaatunut, ennen kuin saivat selootit pois ajetuksi. Kuormitettuna ryöstösaaliilla täytyi selootien vihdoin jättää kartano, joka oli niin revitty, että tarvitsi perinpohjaisen korjauksen, ennenkuin siinä saattoi asua. Sadok tarjosi taas Marialle asunnon. Hänen tarjouksensa otettiin vastaan ilolla ja kiitollisuudella. Mutta vieraat palasivat niin vähittäin kotiinsa, että hiljaisuus ja rauha näytti taas kaupunkiin palanneen. Mutta mikä hiljaisuus ja turvallisuus saattoi olla tässä onnettomassa kaupungissa, jossa tapaukset sellaiset kuin juuri kerrottu olivat päiväiset! Siellä riehui keskinäinen sota hirvittävimmällä tavalla. Kaupungin muurien sisällä oli monta taistelevaa puoluetta, uhkuen kuolettavinta vihaa toisillensa. Murhat ja ryöväykset olivat jokapäiväiset tapaukset. Uhrieläimen veri juoksi samalle alttarille, joka vielä oli saastainen ihmisen verestä, mikä oli vuotanut hurjissa taisteluissa temppelin sisällä. Kukaan ei uskaltanut kulkea kadulla aseettomana, ja varallisemmilla oli aina mukana luja vartio, kun kulkivat ulkona iltasilla. Mutta kaiken tämän kurjuuden keskellä, jota keskinäinen sota tuotti, kuului rikasten asunnoista laulua, soittoa ja naurua todistaen sitä elämää ja ajattelematointa iloisuutta sekä hurjaa nautinnon himoa, joka valitsi onnettomassa kaupungissa. Oli kuin olisivat olleet tuttavat vaaran kanssa ja välittivät siitä vähän, kun olivat joka päivä sen suussa.
Javani tuli vitkalleen kotiinsa puolen yön aikana. Hän mietiskeli kuinka voisi hyvin pian päästää Simonin kaupunkiin, jonka avulla hän toivoi saavansa nykyään vallitsevan epäjärjestyksen loppumaan. Nämä hänen ajatuksensa häiritsi raatiherra Isak, joka tuli häntä vastaan erään palvelijan pukuun puetetun miehen seurassa.
"Javani", sanoi raatiherra hiljaisesti, "tällä miehellä on jotakin ilmoitettavaa, joka läheisesti liikuttaa teitä. Kerittiläisyyden happamuus on jo levinnyt enemmin ja syvemmin kuin luulittenkaan, ja tehokkaisiin toimiin on ryhtyminen, että kerrassaan juurinensa saataisiin poistettua kaikki paha. Teidän oman sisarenne suusta on tämä uskollinen ja innokas mies kuullut tarpeeksi, ollaksensa luotettava vierasmies. Tämä on saanut hänen suustansa kuulla, että sekä hän että Amatfiah vaimonensa ja poikanensa kuin myös se romalainen nainen ovat innokkaimmat natsaretilaiset."
"Haa! Onko todellakin niin?" huudahti Javani. "Sitä arvelinkin. Sillä ajalla, kun olin kaupungista pois, on Naomi ihan muuttunut. Tuo kirottu kerittiläisyys on siihen syyllinen. Mutta sano puhujan nimi. Kuka on kuullut sisareni tunnustuksen?"
"Puhujan nimi on Rubeni. Hän on Bethetsobin Marian palvelija. Tänä iltana kulki hän puiston kautta. Silloin istuivat siellä molemmat naiset ja puhelivat vilkkaasti keskenänsä. Uteliaisuudesta hiipi hän heidän luoksensa ja kenenkään älyämättä kuunteli heidän puhettansa. Kerro, Rubeni, nyt Javanille kaikki, mitä jo olet kertonut minulle."
Petollinen palvelija teki kuin käskettiin, ja Javani tarkoin kuunteli hänen kertomustansa. Tähän asti oli hän ainoastaan aavistellut ja pelännyt Naomin luopuneen uskostansa. Mutta nyt oli hän siitä varma. Se loukkasi häntä, ja syvällisesti. Hänen vihansa nousi korkeimmalleen, kun Rubeni kertoi sen osan puheesta, joka todisti Naomin rakastavan Marcelloa ja toivovan sitä miehekseen. Töin tuskin voi hän hillitä kiivautensa, mutta hän päätti kuitenkin olla niin tyyni, ett'ei Rubeni huomaisi hänen sisällistä liikutustansa. Sitte kun kertoja oli lopettanut puheensa, heitti hän rahakukkaronsa hänelle ja käski hänen henkensä menettämisen uhalla pitämään suunsa kiinni siitä mitä oli kuullut.
Rubeni meni pois ja iloitsi palkinnosta. Javani meni kotio. Siellä keskusteli hän Isakin kanssa, mitä olisi tehtävänä. Kaikkein ensin päätettiin vanhan, turvattoman Marian kohtalo. Sinä iltana, kun Amatfiah aikoi muuttaa kartanoonsa, päätettiin täyttää hirveä tuuma. He päättivät ylipapistolta pyytää vahvan vartion ja sillä piirittää Marian asunto, kun hänen ystävänsä olivat siellä koolla. He päättivät, että kun kerran nämä kaikki joutuvat heidän käsiinsä, ei mikään voi niitä pelastaa. Javani luuli ettei isänsä tiedä oman veljensä luopuneen uskostansa. Sen vuoksi olikin hän varma, että ensimäinen kertomus siitä, joutuneena isänsä korviin, katkaisisi kaikki siteet isänsä Sadokin ja setänsä Amatfiahn väliltä.
Pitkän keskustelun perästä erosivat kummatkin ystävät, kun olivat päättäneet, että neuvosto on kutsuttava kokoon jo seuraavana iltana, vuorokautta ennemmin kun oli aikomus. Tänä iltana laskeusi Javani tyytyväisenä levolle, kun tiesi setänsä ja serkkunsa niin pian käsiinsä joutuvan. Varsinkin häntä huvitti viimeksi mainitun kukistaminen. Sen kautta hän kun sai tyydyttää koston himonsa sekä estää hänen naimasta pakanallisen tytön, joka, Javanin mielestä, oli koko su'ulle alentavaista. Mitään keinoa, vaikkapa kuinka julmaakin, tarkoituksen saavuttamiseksi ei Javani ainoastaan pitänyt anteeksi annettavana, mutta myös ansiollisena.
Kokouksessa seuraavana iltana esitteli Javani suurella kaunopuheliaisuudella tarpeellisuudesta kutsua Simonin lukuisine joukkoineen kaupunkiin, jotka voisivat suojella asukkaat Giskalan Johanin tyranniudelta. Hänen esityksensä vaikutti moneen kuulijaan ja Isak erittäin puolusti sitä. Hän oli ainakin ollut taipuvainen päästämään Simonin kaupunkiin, mutta toivoi nyt erittäinkin häntä kostoksi selooteille niistä vahingoista, mitä nämä olivat tehneet kauniille Marialle.
Marian kauneus ja kenties enempi hänen rikkautensa oli hurmonnut raatiherran, joka usein oleskeli hänen huoneessansa ja viimeisinä aikoina oli tullut päätökseen tarjota hänelle kätensä. Ei siis ihmettä, että Javani hänestä sai innokkaan puolustajan, eikä kauan viipynytkään, kun neuvosto yksimielisesti päätti kutsua Simonin pelastamaan kaupunkia selooteista. Sen perästä ilmoitti Javani että useampia jäseniä hänen tähän asti saastuttamattomasta perheestänsä oli ottanut natsaretilaisten uskonnon, ja vimmaiset raatiherrat, jotka harrastivat Moseksen lain ja vanhimpain asetuksien pyhänä pitämistä, riemuitsivat nyt ilosta, kun saavat kiini ottaa ja ankarasti rangaista niin arvokkaita uskonsa heittäjöitä. Javani kumminkaan ei tahtonut setänsä ja sen perheen kuolemaan tuomitsemista, ja hankki virkaveljiltään lupauksen, että ennen ankarimpiin keinoihin ryhtymistä kaikin voimin koetettaisiin heitä kääntää takaisin oikeaan uskoon. Myös yhdeksi ehdoksi esitti hän, ettei sisartansa vangittaisi. Hän toivoi sisarensa kääntyvän takaisin isäinsä uskoon, nähtyänsä sukulaisiensa onnettomuuteen joutumisen. Mutta hän ei tuntenut sisarensa sielunvoimaa, tahi kristinuskon väkevyyttä vahvistamaan heikommankin sydämen pilkkaa, kärsimistä ja kuolemaa vastaan kuin sisarellansa oli.
Kokous loppui sen perästä. Isak saattoi Javanin kotiin. Kaikki Sadok'in huoneessa näyttivät olevan iloisia ja tyytyväisiä, sillä Naomi ei ollut sanallakaan maininnut pelostansa, ja itse hän koetti olla iloinen, ettei kukaan älyäisi hänen levottomuuttansa. Hän leikitsi pienen Davidin kanssa ja juoksenteli hänen kanssaan huoneesta huoneesen. Näytti kuin hän ei olisi ajatellut muuta maailmassa kuin tuon pienen lemmityisen iloa. Tämä vaikutti niin Isak'iinkin että hän salaisesti kehoitti Javania pitämään, jos vaan mahdollista on, vanhemmiltaan salassa Naomin uskon asian siksi kun hän koettaisi häntä ereyksestänsä palauttaa.
Ennen pois lähtöänsä puhui raatiherra Marialle toivonsa ja sai häneltä sopivaisen vastauksen. Maria halusi arvoa ja kunniaa. Sen vuoksi myöntyi hän menemään Isak'ille puolisoksi. Hän toivoi siten kunniahimonsa tulevan tyydytetyksi. Hän lupasi sitte antaa kätensä Isak'ille, kun kaikki omaisuutensa Peraeassa oli laillisesti tunnustettu poikansa omaisuudeksi, jos hän kuolisi ennen poikaansa. Tämä sopimus ilmoitettiin Sadok'ille ja hänen perheellensä. Heillä ei ollut mitään asiaan sanomista, vaikk'ei heistä kukaan paitsi Javani ollut kosiaan mieltynyt. Hän iloitsi tästä aiotusta avioliitosta, kun hän tiesi Isak'in vielä enempi sen kautta liittyvän hänen puolueesensa ja rikkaudellaan antavan sille pontta.
Seuraavan päivän aamupuolella puuhailtiin aivottua matkaa varten. Sadok oli suostunut veljensä esitykseen, kiiruhtamiseen matkalle, vaikk'ei hänen mielestään ollut mitään pelkäämistä. Sadok'illa oli jalo luonne. Hän ei tahtonut kuin poikansa kristittyin julmaa vainoamista, ja varsinkaan läheisimpiä sukulaisiansa vastaan. Hänen tulinen vihansa, joka ilmaantui silloin kun hän huomasi tyttärensä hylänneen isäinsä uskon, oli jo kokolailla laimeentunut ja muuttunut lempeämmäksi surun tunteeksi pettyneestä toivosta ja rakkaudesta. Naomin lempeä ja rakastettava luonne, hänen hiljainen ja kärsiväinen suvaitsevaisuutensa oli voittanut isän sydämen ja haihduttanut monta hänen valeluuloansa natsaretilaisista. Naomin tähden tahtoi Sadok, niin paljon kuin hänen voimassaan oli, suojella kaikkia Naomin ystäviä ja erittäinkin hänen sukulaisiansa. Hän oli iloinen, kun veljensä lähti Jerusalemista, sillä hän toivoi Naomin jäätyään yksinäisyyteen heittävän uskon, jonka äskettäin oli omakseen omistanut.
Muulit olivat satuloitut, hevospaarit kuntoon laitetut ja suuri joukko palvelijoita, sekä Sadok'in että Amatfiahn, olivat aseilla varustetut varjelijoiksi matkalla. Sana myöskin oli Rufolle Joppeen laitettu pyynnöllä, että hän lähettäisi lupaamansa määrän sotilaita Lyddaan. Matkatarpeet olivat matka-astioihin pannut ja kaikki muuton kuntoon järjestetyt. Jälellä vaan oli jäähyväisten ottaminen Marialta ja hänen jättämisensä Benjamin huostaan.
Juditha kertoi Sadok'ille aikomuksensa olevan vielä samana iltana käydä vanhan ystävän luona Bethaniassa ja pyysi häneltä lupaa Naomille saada myöskin seurata sinne. Hän esitti, että se olisi viimeinen kerta kun hänen nuori sukulaisensa kävisi tämän pyhän naisen luona, jonka siunaus ei mitenkään voisi hänelle tuottaa onnettomuutta. Hän myöskin huomautti Sadokia ajattelemaan, minkä surun hän saattaisi tyttärellensä, jos hän kieltäisi hänen — kenties viimeisen kerran — ottamasta jäähyväisiä ystävältänsä Marialta. Sadok'ia milt'ei väristi ajatus, että hänen lastansa siunaisi uskonsa heittolainen; mutta hänen hellyytensä Naomia kohtaan oli niin suuri, että hän ei saattanut nähdä häntä suruisena ja alakuloisena, ja sen vuoksi suostui hän, vaikka vastenmielisesti, pyyntöön, kuitenkin ehdolla, ettei Naomi, tultuansa Joppeen, enää koskaan kävisi Marian luona.
Javani oli ollut poissa melkein koko päivän suureksi iloksi ja kevennykseksi Naomille, joka päivän laskussa lähti Bethaniaan setänsä ja hänen perheensä seurassa.
Amatfiah oli ottanut seuraansa muutamia aseellisia palvelijoita ja molemmat, hän sekä Theophilo, olivat varustetut miekalla ja väkipuukoilla, jos joku vaara uhkaisisi. Marian huoneen ulkopuolelle jättivät he vartijat kun menivät sisälle. Ensin katsoivat he vuoteesen, jonka vieressä Hanna oli polvillansa ja luulivat Marian jo kuolleen, hän kun makasi siinä ihan liikkumattomana ja kyyneleet valuivat pitkin uskollisen palvelijan poskia. Mutta mentyänsä lähemmäksi näkivät syällisestä ja raskaasta hengenvedosta sekä vienosta huulien liikunnosta, ettei henki vielä ollut ruumista jättänyt. Samassa aukasi hän silmänsäkin, ja huomattuansa ympärillään ne, joita oli niin hartaasti odottanut, kuiskutti hän hiljaa mutta kuultavasti:
"Herra, nyt annat sinä palvelijas mennä rauhaan! Rakkaat lapseni Kristuksessa, tämä on ilo, jota tuskin uskalsin toivoa. Päivä on minulle ollut niin pitkä, kun tiesin etten saisi teitä nähdä ennen iltaa ja melkein pelkäsin kuolevani ennen. Mutta Herra on vahvistanut voimiani ja kuullut rukoukseni. Tulkaat lähemmäksi, että saan teitä kaikkia siunata!"
He kaikki menivät lähemmäksi ja lankesivat hänen vuoteensa ympäri polvillensa. Maria kohotti kätensä ja siunasi heitä.
"Herra minun Vapahtajani", sanoi hän, "sinä joka kärseit kuoleman tuskat puhdistaaksesi synnistä ne, jotka uskovat sinuun, näiden sinun palvelijoittesi edessä tahdon minä todistaa voimaasi voittamaan viimeinen vihollinen ja tekemään kuolemanvarjojen laakso valoisaksi ja kunniarikkaaksi läsnäolollasi. Älä jätä minua, autuuteni Ruhtinas ja todistakoon viimeiset sanani sinun rakkauttasi. Siunaa rikkaimmalla siunauksellasi näitä lapsiasi, joita olet kutsunut tuntemaan nimeäsi. Suuresta armostasi pidätä heitä iankaikkisen elämän tiellä. Tulkoon elämänsä täällä maan päällä onnelliseksi, jos se on heidän sielullensa hyödyksi. Mutta jos näet surujen ja koettelemuksien olevan tarpeellisen, niin vahvista ja kannata heitä ja auta heitä voittamaan jokainen kiusaus ja hengellinen vihollinen. Ja kun heidän maallinen elämänsä on loppunut ja kuolemattomuuden kruunu heille annetaan, anna silloin ilolla tavata toisemme istuimesi ympärillä ja iäisesti laulaa kiitokseksesi, että sinä, Jumala, olet meidän verelläsi lunastanut!"
"Amen!" sanoivat polvillaan olijat yhdellä sydämellä ja suulla. Heidän päänsä olivat painuneet, ja kyyneleet valuivat jokaisesta silmästä — mutta ne eivät olleet surun kyyneliä.
Samassa kuului melua ja meteliä ulkona. Kuului kuin aseelliset miehet olisivat väkisin tahtoneet avata ovea ja toiset estää sitä. Marian lävitse kävi väristys ja hän katseli ympärillensä sanomatoin levottomuus sammuvissa silmissä. Amatfiah ja Theophilo juoksivat vastustamaan ryntääviä paljastetuilla miekoilla. Ovi avattiin ja useoita aseellisia miehiä tuli huoneesen, mutta seisahtuivat kerrassaan liikkumattomiksi nähdessään kuolevan vanhan vaimon.
"Katsokaat," sanoi Amatfiah, "tuossa on uhri, jota tulitte hakemaan; häntä ei enää voi ihmisten julmuus vahingoittaa. Hänen sielunsa astuu nyt Herran, kaikki näkevän tuomarin, eteen todistamaan niitä vastaan, jotka ovat häirinneet hänen viimeisiä hetkiänsä maan päällä."
"Älä sano niin", sanoi Maria hiljaa, "minä menen Herran eteen rukoilemaan heidän edestänsä niin kuin hänen Poikansa on meille opettanut: Isä, anna heille anteeksi, sillä he ei tiedä mitä he tekevät!"
Hänen kasvoillansa näkyi hymyily sisällisestä rakkaudesta ja autuaasta ilosta, joka seuraavassa silmänräpäyksessä poistui kuin laskevan auringon viimeiset säteet lumitantereelta. Kaikki olivat hiljaa. Ystävät ja vihamiehet unhottivat hetkeksi kaikki muut tunteet nähdessänsä tämän kamalan muutoksen. Kuolema oli laskenut kätensä hänen sydämellensä, ja hänen hengenvetonsa olivat hiljaiset kuin lapsen.
"Hän ei ole kuollut, hän makaa", sanoi Amatfiah juhlallisesti. "Suotakoon kuoltaksemme hurskaan kuolema ja viimeiset hetkemme olkoon hänen kaltaisensa!"
Viholliset, jotka näkivät Marian kuoleman, olivat hetkisen olleet hämmästyksen masentamina ja hiljaa. Mutta pian tekivät he itsensä vapaaksi tuosta vastenmielisestä tunteesta, ja tarttuen aseisinsa kääntyivät kahta naamioittua miestä kohden, jotka juuri tulivat huoneesen ja näyttivät heidän päälliköiltänsä. Toinen näistä oli kuullut Marian viimeiset sanat ja vavistus näytti käyvän läpi hänen ruumiinsa. Näytti kuin olisi hän tahtonut äkkiä lähteä pois, mutta toinnuttua pian kumppaninsa huudosta, nosti hän miekkansa ja juoksi Theophilon päälle. Klaudia näki tämän karkauksen. Hän tiesi ettei kukaan muu kuin Javani voisi tuolla tavalla uhata hänen sulhonsa henkeä. Unhottaen kaiken vaaran juoksi hän päällekarkaajan eteen ja huusi:
"Jos, Javani, janoot verta, niin vuodata minun; minä olen romalaisnainen, sinun kansasi katkerimpien vihollisten sukulainen. Älä tapa maanmiestäsi, sukulaistasi, perheesi kaunistusta!"
Vieras seisahtui hetkisen, mutta sanaakaan sanomatta, ettei häntä äänestä tunnettaisi, tarttui hän Klaudian käteen ja työnsi hänen syrjään. Kun Theophilo otti Klaudian syliinsä estääksensä häntä lankeamasta, sai hän samalla väkipuukon iskun hartioihinsa. Veri virtasi Klaudian vaatteille, joka vaikutti häneen niin, että hän meni tainnoksiin. Theophilo jätti hänen Naomin käsiin ja koetti päältänsä torjua ryntäävää vihollista, mutta heikontuneena veren vuodatuksesta ja avutta ystäviltänsä, sillä jokaisella heistä oli eri vihollisen kanssa tekemistä, uupui hän. Javani ystävinensä kiiruhtivat sitomaan häntä lujalla köydellä, ja koettivat viedä huoneesta ulos, mutta Naomi huomasi tarkoituksen ja huusi korkealla äänellä Amatfiahta kiiruhtamaan pojallensa apuun. Amatfiah tarttuikin kumpaankin ryöväriin ja pakoitti heidät pysähtymään; mutta kun useoita heidän miehiänsä kiiruhti heille apuun ja kun Amatfiahn palvelijoista ainoastaan pari voi auttaa isäntäänsä, onnistui Javanille päästä ulos saaliinensa, jonka perästä kaikki hänen palvelijansa viittauksen saatuansa hajosivat eri haaroille jättäen onnettoman perheen yksin kuolleen Marian ja tunnottoman Klaudian kanssa.
Amatfiahn ensi ajatus oli kiiruhtaa kaupunkiin ja koettaa, niin paljon kuin hänelle mahdollista on, saada Sadokin ja hänen mahtavan puolueensa kautta pojallensa vapaus. Mutta kuinka jättäisi hän Klaudian tähän auttamattomaan tilaan? Heidän täytyi koettaa jollakin laitoksella viedä hänen kanssansa. Kun sitä puuhailivat virkosi Klaudia ja ensimäinen sanansa oli kysymys Theophilosta.
Kaikki olivat vaiti ja katselivat synkästi toisiinsa.
"Ah, muistanhan minä!" huudahti hän. "Se ei olekaan hirveä uni, vaan täysi tosi. Javani on haavoittanut hänen ja vienyt pois. Eikö niin? Hän tahtoo surmata hänet. Minä tunsin aina että hän on musertava sydämeni, ja nyt on hän sen tehnyt."
Kyyneleet virtasivat hänen silmistänsä. Hän hyppäsi ylös ja huudahti:
"Mutta miksi viivymme täällä kauemmin? Tule Naomi, kiiruhtakaamme kaupunkiin, heittäykäämme Javanin jalkojen eteen kerjäämään ja rukoilemaan siksi että hänen kivinen sydämensä sulaa. Älkäämme viipykö kauemmin — tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta!"
Klaudian tulinen päättäväisyys pani eloa ja virkeyttä toisiinkin, ja sitte kun Amatfiah oli antanut Hannalle muutamia määräyksiä koskevia Marian hautaamista, jonka piti tapahtuman, jos mahdollista, vielä samana yönä, käskenyt hänen sitte tulemaan Jerusalemiin heidän luoksensa ja pysähtymään siellä toistaiseksi, jätti onnetoin perhe Bethanian ja lähti paluumatkalle kotiinsa. He eivät ehtineet pitkälle, kun kohtasivat Benjamin palvelijain kanssa, joka tuli hakemaan Mariaa. Hänen apuansa ei enään tarvittu siihen tarkoitukseen, mutta sitä sai sen sijaan nauttia Klaudia, joka rupesi väsymään. Hän sai sen vuoksi nousta Benjamin mukana olevalle paarille ja kuljetettiin sillä kaupunkiin. Kun tulivat sille kapealle kujalle, jota heidän oli kuljettava ennen kuin tulivat Sadokin talolle, näkivät kamalan, ryysyisen henkilön kiiruhtain tulevan vastaansa. Hän oli Ananian poika, tuo kummallinen olento, joka ei väsynyt yötä päivää kuleksia kaupungin katuja ja huutaa onnettomuutta sen asujamille. Hän meni paarien luokse, ja katsoen hurjalla katseellaan Klaudiaan huusi hän: "Huuto idästä, huuto lännestä, huuto kaikesta neljästä tuulesta, huuto Jerusalemista ja temppelistä! Ruskia valitus yljän ja morsiamen ylitse — huuto kaiken kansan ylitse!"
Sen perästä meni hän kiiruhtain pois, mutta hänen huutonsa kuului pian. Se kaikui kamalasti Klaudian sydämessä, ja kun hän luonnostaan oli taipuvainen taikauskoisuuteen, luuli hän tämän hurjan ennustajan sanoissa kuulleensa kuolema tuomion kaikille maallisille toivoillensa.
Kun tulivat kotio ja kaikki kohta kiiruhtivat Sadokin huoneesen, jossa Sadok perheinensä tavallisesti oleskeli, löysivät siellä myös suureksi ihmeeksensä Javaninkin tavallisessa työpukimessa ja innokkaasti kääntämässä muutamaa osaa pyhästä Talmudista. Sadok, Salome ja heidän vieraansa, Bethetsobin kaunis Maria, olivat myöskin tavallisessa työssään, ja kaikki näyttivät yhtä kummastuneelta sukulaisten odottamattomasta tulosta ja huolellisesta näöstä.
Javani oli ensimäinen, joka täydellistä tietämättömyyttä osoittavalla äänellä kysyi syytä heidän huoleensa, ja sitä tehdessään hän teeskenteli semmoista osanottoa, että jo alkoivat epäillä oliko hän se mies, jonka vast'ikään olivat nähneet. Naomi ja Klaudia tarkastelivat häntä, samassa kun Amatfiah Sadok'ille kertoi, mitä oli tapahtunut, mutta he eivät hänen kasvoissansa voineet lukea mitään vahvistusta epäluuloihinsa hänen syyllisyydestään. Javani ei ollut huomaavinaan heidän tutkistelevia silmäyksiänsä ja jonkun aikaa jatkettuaan teeskentelemistään jätti hän huoneen, sanoen tahtovansa hankkia lähempiä tietoja Theophilosta ja luvaten palata niin pian kuin hän hänestä oli saanut jotakin tietää. Hänen mentyä, selitti Klaudia olevansa lujasti vakuutetun, että Javani oli syypää onnettomuuden tapaukseen ja että hän valepu'ussa oli ollut tilaisuudessa läsnä.
"Hänellä oli toveri, joka myös meiltä salasi kasvonsa", lisäsi hän, "mutta minusta on aivan kuin usein olisin kuullut hänen äänensä."
Mariaa säälien ei hän suorastaan tahtonut sanoa, että Javanin seuralainen hänen luulonsa mukaan oli raatiherra Isak.
Sekä Sadok että Salome vastustivat alussa kiihkeästi Klaudian syytöstä Javania vastaan, mutta kun pitemmälle kuulivat sukulaistensa kertomusta ja liittivät tapahtumat toisiinsa, alkoivat he olla yhtä mieltä heidän kanssansa. He lupasivat käyttää koko vaikutusvoimansa taivuttaaksensa hänen hyvittämään sen pahan minkä hän oli tehnyt ja Maria, joka oli suuresti mieltynyt Klaudiaan, koetti lohduttaa häntä vakuutuksella, ett'ei hän säästäisi aikaa eikä rahoja saadaksensa Theophilo vapautetuksi. Klaudia toivoi enemmän hyötyä hänen vaikutuksestaan Isak'iin kuin hänen rikkauksistaan ja alkoi taas tuntea mielensä tyvenemmäksi ja turvallisemmaksi kuin ennen.
Javani palasi myöhään ja sanoi viipymisensä syyksi vaikeuden saada tietoja Theophilosta.
"Vihdoin", lisäsi hän, "olen saanut tiedon hänestä, mutta ikäväkseni täytyy minun kertoa ett'eivät häntä ole vieneet selootit tai edumeit, joiden käsistä olisi hänet ollut mahdollinen lunastaa rahalla, vaan että hän on vangittu raatimme käskystä, syystä, niinkuin sanotaan, että hän on luopunut oikeasta uskosta. Minä surkuttelen hänen kohtaloansa, mutta juuri tämmöistä pelkäsinkin hänen mielettömyydestään seuraavan."
"Javani", huudahti Klaudia, "sinä juuri olet se, joka hänen on pettänyt. Paitsi sinua ja rabbini Joatferia ei kukaan tuntenut hänen uskonnollisia mielipiteitään ja rabbini on valalla luvannut Sadok'ille ett'ei hän niitä kellenkään ilmaise. Sinä olet tuottanut tämän onnettomuuden huoneellesi ja nyt koet saada julmuutesi teeskennellyn surun peitteesen."
"Hiljaa Klaudia", sanoi Javani kiivaasti, "muista että vaikka minä ylenkatseella torjun päältäni hullut syytöksesi, on minulla kuitenkin voima ja mahti, jota sinun olisi parempi taivuttaa puolellesi nöyryydellä ja alammaisuudella. Minua johtavat korkeammat kehoittimet kuin personallinen kauna tai viha ja minä aion kulkea tietä, jonka katson todellisesti hyödyttävän serkkuani ja sukuni kunniaa antamatta pakanallisen tytön mielettömän puheen itseeni vaikuttaa."
Klaudia vapisi siitä hurjasta päättäväisestä silmäyksestä, joka seurasi Javanin sanoja. Hän pelkäsi varomattomalla lauseellansa vaan ärsyttäneensä häntä Theophiloa vastaan ja päätti toisten hillitä tunteensa ja koettaa peittää sen kammon ja vastenmielisyyden, joka hänellä aina hänestä oli ollut. Hän ei vastannut mitään; sitä hän ei voinut, sillä sydämensä oli niin täysi, mutta Naomi lähestyi Javania ja koetti lempeästi vedota hänen parempiin tunteisinsa.
"Veljeni", sanoi hän, "älä puhu niin ankarasti Klaudialle. Hän on surun musertama, eikä tiedä mitä hän sanoo. Sinun pitäisi pikemmin säälimän kuin moittiman häntä. Etkö tahdo käyttää vaikutusvoimaasi onnettoman serkkusi pelastukseksi? Hän on aina ollut vanhempainsa ja Klaudia-raukan ilo ja onni. Mitä pahaa sinulle on siitä, että hänellä on toinen usko kuin sinulla? O, Javani, älä yhdisty hänen vihollisiinsa, vaan takaisin tuo hän niille, joitten elämä riippuu hänen elämästänsä; älä anna hänen vanhempainsa mennä surulla hautaan!"
Naomi laski kätensä hänen olallensa ja katsoi häneen rukoilevasti. Javani palkitsi tätä katsetta vihaisella silmäyksellä, ja pudistaen pois Naomin käden, huusi hän:
"Kernaasti saat sinä antautua uskostansa luopuneen elämän ja vapauden eduksi, sillä samaan pakanalliseen uskoon, joka iankaikkisesti on saastuttanut hänen nimensä, olet sinäkin kääntynyt. Minä tiedän Naomi; petollisuutesi, ulkokullaisuutesi, kaikki on selvillä. Ja täällä vanhempaini läheisyydessä ilmoitan, että sinä olet natsaretilainen. Älä luule, että sinut jättäisin neuvostolle; en, mutta minä toivon isäimme Jumalan voimallansa vaikuttavan sinuun ja kääntävän sydämesi, ja siihen asti kun se tapahtuu en tunnusta sinua sisarekseni. Nyt jätän sinun isällesi, kunnia-arvoiselle, oikeasti ajattelevalle Sadok'ille. Hän ryhtyköön sellaisiin, että tämä häpeä pilkku tulee pestyksi huoneestamme."
Javani katsoi kummastuneena Sadok'iin ja Salomeen. Hän luuli saavansa nähdä hämmästyksen ja kauhun kuvautuvan heidän kasvoissansa kuullessaan tämän kertomuksen, mutta suru sekoitettuna sääliväisyyteen oli ainoa, mitä hän niissä luki.
Naomi aikoi vastata veli, mutta Sadok ennätti hänen.
"Javani", sanoi hän tyynellä vakavuudella, "hairahduksen, johonka sisaresi onnettomuudeksi on joutunut, olemme molemmat sekä minä että hänen äitinsä kauan tienneet. Se on ollut surun lähde meille, ja miksi olisimme tehneet sinun yhtä murheelliseksi! Tunsimme sinun innokkaan rakkautesi Herraan ja tiesimme että siitä seurauksena olisi ollut vielä suurempi suru Naomin lankeemuksen tähden. Sen vuoksi olemme sen salanneet sinulta ja kaikilta, ja isänäsi käsken sinua, Javani, että et kenellekään ilmoita tätä onnetointa salaisuutta. Minulle on mahdotointa ajatella Naomia kovasydämisten, uskonvimmaisten veljieni käsissä. Hän on kuitenkin lapseni, ja vaikka sydämeni tuomitseekin hänen, on hän sentään aina luonani löytävä turvapaikan, josta häntä ei mikään vaino voi riistää."
Ajatus tytärtänsä uhkaavasta vaarasta saattoi hänen miltei vastoin tahtoansa tunnustamaan sisällisen rakkautensa häneen. Naomi hämmästyi ja tuli liikutetuksi tästä, että hän lankesi polvillensa hänen eteensä ja olisi suudellut hänen vaatteensa liepeitä, jos ei isänsä olisi häntä nostanut ylös ja hellästi häntä syleillyt. Myöskin Javani näytti liikutetulta ja Amatfiah käytti tilaisuutta vedota hänen sääliväisyyteensä.
"Katsos, Javani", sanoi hän, "mikä rakkaus sentään isällä on lapseensa! Poikamme on meille yhtä rakas kuin sisaresi isällesi. Tuomitse siis mimmoiset tunteet meillä on, kun tiedämme Theophilon olevan vihollistemme käsissä, jotka eivät epäile vuodattaa hänen vertansa. Sinun vaikutusvoimasi on suuri; kuule siis perheesi rukouksia ja pelasta poikamme."
"Amatfiah", vastasi Javani, "en ole tunnotoin luonnon ja ihmisyyden tunteille, ja jos saattaisin kuunnella rukouksianne loukkaamatta omatuntoani, niin sen mielelläni tekisin. Mutta isäini usko on minulle kalliimpi kaikkia sukulaisuuden siteitä. Poikanne on isäinsä uskosta langennut, sen vuoksi on hän myös ulossyösty perheestänsä ja kansastansa. Pitäisikö sitte minun, Aronin pojan, pelastaman hänen ansaitusta rangaistuksesta? Ei; Jumalan alttarin kautta vannon minä, että niin kauan kuin hän pysyy kerittiläisyydessänsä, en voi enkä tahdo mitään pelastukseksensa tehdä. Ja minä neuvon teitä, Amatfiah, ajattelemaan omaa turvallisuuttanne; luopukaa kerittiläisyydestänne taikka paetkaa kaupungista! Juditha ja Klaudia tunnetaan natsaretilaisiksi ja Naomia epäillään. Häntä voin vielä suojella, mutta sekään ei taida kauan onnistua. Teitä saatan ainoastaan varoittaa, mutta älkää varoitustani halpana pitäkö, se on viimeinen neuvoni."
Javani lähti äkisti huoneesta. Hänen sanansa olivat herättäneet säikähdystä ja pelkoa kaikissa. Sadok koetti puhutella sukulaisiansa, että taivuttaisivat Theophilon uskostansa luopumaan. Mutta Amatfiah sanoi heti, että ennen tahtoi nähdä pojastansa revittävän jäsenen toisensa perästä kuin kuulla hänen heittävän Herran ja Jumalan, joka hänen edestänsä on ristillä kuollut. Kukaan muu läsnäolevista ei uskaltanut sanallakaan vastustaa näitä sanoja, murheellisen mutta pelkäämättömän isän suusta lähteneitä. Raskaalla sydämellä erosivat kaikki etsimään sitä lepoa, jota väsymys kenties lahjoittaisi kullenkin.
Aurinko nousi seuraavana päivänä kirkkaana ja kauniina, päivänä, jota Klaudia oli niin hartaasti odottanut, joka piti hänelle oleman viimeinen Jerusalemissa. Mutta toivo oli hänen pettänyt, pettänyt näin kauheasti!
Yöllä oli Amatfiah lupauksensa mukaan ollut Marian hautaamisessa, ja aamulla tuli hänen kotiinsa vanha Hanna, tuoden mukanaan kaikellaisia kuolleen pieniä omaisuuksia, niiden joukossa myös sen perkamenttikääryn, joka sisälsi jäljennöksen Mattheuksen evankeliumista. Maria oli toivonut, että Naomi saisi sen muistoksi häneltä ja syvästi liikutettuna otti Naomi vastaan tämän rakkaan lahjan, jonka hän huolellisesti kätki jokaiselta sivulliselta silmältä. Hänen ja sukulaisiensa matkasta ei enään ajateltukaan. Amatfiah perheenensä päätti jäädä Jerusalemiin niin kauaksi kun Theophilo on vankeudessa, eikä mikään pelko omasta hengestänsä saanut heitä muuttamaan päätöstänsä.
Päivä kului monissa ja erilaisissa koetuksissa saada ylimmäisien pappien puolustamaan onnetointa Theophiloa. Myöskin Sadok, hartain, nuhteetoin pappi, rukoili nuoren natsaretilaisen edestä, mutt'ei voittanut muuta, kuin lupauksen, ettei hänen henkeänsä vastaan mitään tehdä ennen kuin häntä on tutkisteltu ja jos hän silloin tunnustaa erhetyksensä ja vannoo siitä luopuvansa, niin kunnioituksesta setäänsä kohtaan säästettäisiin hänen henkensä ja rangaistaisiin maanpaolla. Bethetsobin Mariakin koki kohdaltansa vaikuttaa Isak'iin, joka oli puheenjohtaja itsemuodostuneessa tuomiokunnassa ja siis omasi suuren vaikutusvoiman. Tämä verenjanoinen ja kunniahimoinen raatiherra, jolla ei ollut muuta elämän tarkoitusta kun rikkauksien kokoominen, vallan ja arvon saaminen, ei tahtonut loukata rikasta Mariaa ja antoi sen vuoksi runsaita lupauksia ja vakuutuksia sääliväisyydestänsä Theophiloa kohtaan. Maria uskoi niitä ja kiiruhti ilmoittamaan Klaudialle toivojansa, joka niistä taas sai rohkeutta. Uppoomaisillaan oleva ottaa pelästymisen toivossa mielellään kiinni mihin tahansa, vaikkapa olkikorteenkin.
Ensimäinen tutkistelemuksen päivä oli tullut, ja korkean papillisen arvonsa vuoksi ei voitu Sadok'ia kieltää olemasta siinä läsnä. Myös Javani oli sinne tullut, mutta, näyttääksensä puolueettomalta, ei hän istunut tuomarein joukkoon, muka syystä että oli sukulaisuuden kautta jäävi. Levottomuudella odotettiin Sadok'ia takaisin, ja kun vihdoinkin hänen äänensä kuului porstuassa, kiiruhtivat kaikki häntä vastaan lukeaksensa hänen kasvoistansa tutkistelemuksen päätöstä. Sadok'in vastaukset olivat kiertävät.
"Theophiloa ei laskettu vapaaksi", sanoi hän, "muttei häntä tuomittukaan. Hänelle annettiin määrätty aika muuttaaksensa mielipiteensä, ja nyt on meidän koettaminen taivuttaa häntä siihen tahi hellyttää hänen tuomarejansa. Uskokaa minua, mitä hänen edestään voipi tehdä, se tehdään."
Näissä sanoissa ei ollut paljon toivoa. Kaikki läsnäolijat ymmärsivät, että Sadok niin varovasti kuin mahdollista tahtoi heitä valmistaa tulevaan onnettomuuteen. Myös Klaudia näki rakastettunsa olevan kadotetun, jos hänen pelastumisensa ei riipu muusta kuin valalla uskostaan luopumisesta, jota hän ei koskaan täytä. Hän oli kovasti murheellinen ja surunsa oli sydäntä särkevä, muttei hän eikä Theophilon vanhemmatkaan tahtoneet hinnalla, jota ehdoteltiin, ostaa pojan vapautta, ja surussakin lohdutti heitä hänen luja ja vapaa tunnustuksensa Herrasta.
Javani ei tullut isänsä kanssa kotiin. Hän pelkäsi Klaudian ja muitten nuhteita, ja kun tiesi sukulaisiensa häntä enemmän kuin epäilevän osallisuudesta serkkunsa vangitsemisessa, tunsi hän olevansa, kuten todella olikin, heidän vastenmielisyytensä esineenä. Hän myös toivoi pääsevänsä näkemästä heidän suruansa, ett'ei mielipiteissään rupeisi horjumaan, sillä hänen mielestään, sitä piti hän omatuntonsa asiana, ei natsaretilaista ollut vähintäkään sääliminen, jollei vannomalla luopuisi uskostansa. Hän olisi ollut iloinen, jos Theophilo olisi saatu julkisesti luopumaan tunnustuksestansa, mutta hän näki ettei siinä suhteessa ollut toivoa, sillä tämän nuoren miehen koko olennossa ja käytöksessä tuomioistuimen edessä oli jotain, joka sanoi, hänen ennemmin tahtovan kuolla kuin kieltää Herransa.
Maria tiedusteli tarkasti Sadok'ilta, mitä puoluetta Isak kannatti ja jos hän oli pitänyt lupauksensa puolustaa Theophiloa. Sadok'in vastaukset eivät häntä tyydyttäneet, ja kun raatiherra kävi hänen luonansa seuraavana päivänä, nuhteli hän häntä tulisesti, ett'ei ollut käyttäinnyt jyrkemmästi ja päättäväisemmästi. Hän sanoi hänelle suoraan, päättäneensä tehdä mitä voi Theophilon eduksi, ja jos ei Isak lupaisi hankkia tälle nuorelle miehelle vapautta, jonka hän tiesi hänen kyllä voivan, niin olisi tästä hetkestä kaikki tuttavuus heidän kesken tykkönään loppunut. Kauniin lesken vakava puhe pelästytti Isak'in; hän tiesi hänen täyttävän uhkauksensa, jos ei hän täyttäisi hänen toivoansa. Hän mietti kuinka suuri tappio hänelle siitä olisi. Huomattuaan sen suuruuden, vannoi hän juhlallisesti olevansa nauttimatta mitään lepoa ennen kun Theophilo on vapaa.
Marian luota meni Isak suoraan Javanin tykö ja kertoi hänelle missä pulassa oli. Hän luuli varmaan ystävänsä kohta auttavan häntä, kun olisi hänelle itsellensä sekä aikeillensa hyötyä. Ja sitä ei hän epäillytkään. Hän oli arvostellut Javania itsensä mukaan, ja sen vuoksi oli hän erehtynyt. Javani oli innokas farisealainen ja hurja yltiö, mutta aina häntä johti mielipiteet, joita hän nimitti uskonnollisiksi. Oma etu sai olla syrjässä; painavin hänelle oli, kuten hän luuli, Jumalan kunnian ylentäminen. Hän sanoi ja vakuutti Isakille, puolustavansa Theophiloa, jos tämä palaantuu erhetyksestänsä, mutt'ei muuton; ainoa keino olisi koettaa saada hänen luopumaan uskostansa.
Tämä oli kuolinisku Isak'in toivoille, mutta kaikki hänen rukouksensa ja koetuksensa taivuttaa Javania olivat turhat. Hän koetti sitte paremmin vaikuttaa toisiin tuomareihin saadaksensa tuomioa langettaessa enimmistön puolellensa. Muutamat ainoastaan sai hän taipumaan, mutta enimmät olivat kiukkuiset natsaretilaisia vastaan, ettei heillä ollut halua Isakin tähden luopua julmasta päätöksestään.
Päivät kuluivat pian. Oli jo sen päivän aattoilta, jona Theophilon kohtalo piti ratkaistaman. Sadok oli usein ollut veljensäpojan luona koettamassa luovuttaa häntä uskostansa, mutta turhaan. Amatfiah ja Juditha olivat jo kauan sitte lakanneet toivomasta apua keltään ihmiseltä, sillä he tunsivat poikansa lujan päätöksen pysyä Herrassansa, mutta sydämessään uskoivat he avun tulevan samalta Herralta, ainakin avun heille raskaan kuorman kantamisessa kun se päällensä lankee. Klaudiaa sitä vastaan heittelivät taistelevat tunteet sinne ja tänne, ja hänen uskonsa ja lohdutuksensa oli monesti lankeamaisillaan. Hän ei uskaltanut ilmoittaa ajatuksiansa Naomille, hän tiesi jo edeltäpäin kuinka ne olisivat ja tulisivat tuomituiksi, mutta sydämensä aukasi hän Salomelle ja esitti kirjeen lähettämistä Theophilolle Sadokin kautta.
Salome suostui mielellään esitykseen ja kehoitti Klaudiaa kaikin tavoin vaikuttamaan Theophiloon ja saattamaan hänen päätöksestänsä luopumaan. Nämä kehoitukset sisälsivät samaa kuin hänen omatkin ajatuksensa ja hän kuunteli mielellään äidillisen ystävän neuvoja. Tunteiltansa soaistuna lainasi hän itsensä välikappaleeksi valheen isälle ja sen sijaan, että vahvistaisi Theophiloa päätöksessään, käytti hän kaikkia kehoittavia sanoja mitä löysi vietelläksensä häntä lankeamaan ja uskoansa kieltämään. Kauan istui hän ja kirjoitti, ja vihdoinkin oli kirje valmisna. Hän oli tyytyväinen siihen, sen oli hän kirjoittanut sydämestänsä, mutta kun hän jätti sen Sadok'ille, nuhteli omatuntonsa häntä siitä. Hän oli kahden vaiheella ja kun hän siinä seisoi hämmästyksissä sekä päättämättömänä, lähti Sadok äkkiä, ja nyt oli epiminen myöhäistä. Mutta sitte tuli hän tuskaan ja epäilykseen; hänen silmänsä avautuivat ja hän näki, että oli enemmän kuunnellut oman pahan sydämensä viittauksia kuin Jumalan ääntä sanassa ja omatunnossa. Hän kiiruhti hakemaan Naomia, ainoa joka voi häntä ymmärtää ja lohduttaa. Hänen löysi hän Judithan luona polvillansa tämän kanssa rukoilemassa Herraa Theophilon avuksi. O, tämän rukouksen loppusanat polttivat kuin tuliset kekäleet Klaudia-raukan sydäntä! Juuri kun astui huoneesen kuuli hän Naomin sanovan:
"Herra, me rukoilemme sinua olemaan lähellä rakasta, kärsivää veljeämme ja vahvistamaan häntä kaikkia kiusauksia vastaan, jotka häntä tässä koetuksessa kohtaavat. Älköön kuoleman pelko, tahi mitkään ajatukset maallisista siteistä muuttako hänen pyhää päätöstänsä eli horjahduttako hänen uskoansa sinuun, Herra Jesus. Sinä olet vetänyt hänen luoksesi; tukea häntä oikealla kädelläsi ettei hän kompastuisi ja lankeaisi; kiittäköön hän Sinua ja tunnustakoon olevansa Sinun elämässä ja kuolemassa, että me, jos hyväksi näet ottaa hänen luotamme täältä alhaalta, näkisimme hänen pyhän istuimesi edessä sellaisena, joka on tunnustanut Sinun ihmisille ja jonka sinä tunnustat Isällesi taivaassa."
"Amen, amen", sanoi Juditha palavasti ja kyyneleet juoksivat pitkin poskiansa.
Klaudia seisoi kalpeana ja liikkumattomana siksi kun Naomi ja Juditha nousivat ylös. Silloin juoksi hän ja heittäytyi Judithan syliin, ja huudahti:
"O, äiti, äiti, minä olen kieltänyt ja hyljännyt Vapahtajani. Minusta on tullut kavaltaja häntä vastaan ja hän ei tahdo enää kauemmin minua auttaa!"
"Lapseni", sanoi Juditha, "suru on pimittänyt ymmärryksesi. Kuinka saatatkaan puhua noin hirveitä sanoja? Kuinka olisit hyljännyt Herran, jota aina ennen mielelläsi palvelit?"
"Rauhoitu rakkahin Klaudia", sanoi Naomi ja lähestyi onnetointa tyttöä, joka väristen vetäysi takaisin ikäänkuin olisi sitä hyväntahtoisuutta ansaitsematoin, jota hänelle osoitettiin. "Sinä olet jonkun äkkinäisen mielenliikutuksen uhri. Miksi aamulla jätin sinun, enkä vienyt sinua takaisin Judithalle!"
"Niin, miksi jätit minut?" huudahti Klaudia; "ehken olisi tehnytkään tätä rikosta. Antakaat puhuakseni kaikki, sillä sydämeni ilman tunnustuksetta halkeaa. Olen kirjoittanut Theophilolle ja rukoillut häntä minun tähteni kieltämään Vapahtajan ja minun tähteni kääntymään takaisin isäinsä uskoon; sanoin hänen tulevan murhaajakseni, jos hän huomenna puhuisi sanoja, mitkä vahvistaisivat hänen kuolema-tuomionsa. Älköön hän kuulko hullumaista puhettani. Hän on pyhä antaaksensa saastuttaa itsensä sellaisella katalamaisuudella, mutta hän halveksii ja kammoaa minua ja Herra Jesus hylkää minun, hylkää sellaisen, joka on koettanut yhtä Hänen palvelijaansa vietellä lankeemukseen."
Juditha ja Naomi hämmästyivät kuullessaan Klaudian tunnustuksen. Vaikk'eivät pelänneet hänen kirjeensä saavan Theophiloa päätöksessään horjumaan, niin tiesivät kumminkin ettei mikään olisi hänelle kuolemassa niin katkeraa kuin tieto Klaudian häilyväisyydestä ja epävakaisuudesta uskossansa. Näkivät kyllä Klaudian todellisesti katuvan, mutta millä keinoin siitä ilmoittaisivat Theophilolle? Kun olivat saaneet epäilevän Klaudian rauhoittumaan, oli heillä ainoana ajatuksena saada puhua Theophilon kanssa tahi jotenkin hänelle kirjeen lähetettyä. Sadokilla oli lupa käydä veljensä pojan luona kehoittamassa häntä pelastamaan henkensä. Ketään muita ei laskettu sisälle, ja Sadok oli jo mennyt pois. Ainoa, joka voi tehdä palveluksen, oli Javani, mutta oliko varmaa, että hän tahtoisi tässä tapauksessa täyttää heidän toivonsa? Naomi päätti kuitenkin koettaa hankkia luvan saadaksensa käydä seuraavana päivänä, ennen tutkintojen alkamista, oikeudessa Theophilon luona.
Kun tästä puhuivat, tuli Amatfiah sisälle. Hän oli ollut poissa useampia tunteja hakemassa apua pojallensa muutamien rikasten ja mahtavien ystäviensä luona. Niin oli hän tehnyt joka päivä, ja kun hän lähti syttyi toivo Judithan rinnassa, mutta kun hän palasi sammui se taas, sillä hänen miehellänsä ei ollut mitään iloisia uutisia kerrottavana. Myöskin nyt näytti hän alakuloiselta ja väsyneeltä, mutta hän koetti olla tyynen ja lohduttavaisen näköinen, kun hän näki vaimonsa silmäykset, ja hellällä sydämellisyydellä vastasi hän hänen kysymyksiinsä.
"Minua on paljonkin lohduttanut ystäviemme syvällinen osanotto murheesemme, ja moni on luvannut voimainsa mukaan auttaa meitä. Emme kuitenkaan saa aivan paljon toivoa näihin lupauksiin. Tuomareina istuu kireitä, hurjapäisiä miehiä, jotka eivät anna sydämessään sijaa sääliväisyydelle; ainoa puolellamme olija on Isak. Marian tähden tekee hän mitä voi, mutta Javani on kuuro hänen rukouksillensa ja toisillakaan tuomareilla ei ole erinomaista halua kuunnella hänen sanojansa. Älkäämme sentään varsin epäilkö; muistakaamme Herran olevan läsnä ja kun kaikki ihmisellinen apu on ohitse, on Hän mahtava tekemään ihmeitä. Turvatkaamme siihen, että mitä hän tekee, on hyvin tehty, vaikkapa tuntuisikin raskaalta ja kärsimättömältä lihalle ja verelle."
"Ah, ystäväni, sanasi lohduttavat minua surussa", sanoi Juditha hellästi. "Niin Herra on auttava ja saattava kaikki minun epäillykseni ja pelkoni häpeään."
"Ah, nämä sanat minua vieläkin enempi masentavat ja nöyryyttävät!" huudahti Klaudia. "Puhu, Juditha Amatfiahlle minun syntini ja katumukseni ja pyydä hänen suomaan minulle anteeksi niinkuin tekin olette tehneet."
Klaudian onnetoin historia oli tuotapikaa kerrottu Amatfiahlle joka hellällä ja ystävällisellä puheella rohkaisi häntä. Hän kehoitti Naomia koettamaan tavata Theophiloa, että saisi hänestä poistumaan Klaudian kirjeen vaikuttaman surullisen tunteen. Naomi kiiruhti myös kohta hakemaan Javania, jonka hän tapasikin tulemassa Sadokin kanssa etuhuoneesen. Hän kuunteli Naomin pyyntöä synkällä ja epäilevällä katsannolla ja kysyi syytä, minkätähden hän tahtoisi tavata vankia.
"Viedäkseni hänelle viimeisen tervehdyksen onnettomalta Klaudialta ja antaakseni hänelle vanhempainsa siunauksen", vastasi Naomi. He tahtoisivat niin mielellään antaa hänen tietää ajatuksensa ja tunteensa, ennenkuin hän asetetaan viimeisen kerran tuomioistuimen eteen".
"Hän tuntee ne jo", vastasi Javani tulisesti.
"Olkoonpa niinkin", lisäsi Naomi, "mutta sinä tiedät hyvin mikä lohdutus olisi hänelle vielä kerran saada tervehdys rakkailtansa. O, veljeni, älä kiellä pyyntöäni! Suo Theophilolle tämä ilo, joka sinulle ei maksa mitään. Jos voisin toivoa, että helpommin myöntyisit, niin polvillani rukoilisin sinulta tätä suosioa".
"Hyvä", vastasi Javani, "jos tahdot vannoa minulle, ettet aio auttaa häntä pakenemaan, niin annan sinun tavata hänen".
"Minun käymiselläni hänen luonansa ei ole muuta tarkoitusta kun viedä hänelle terveisiä Klaudialta ja hänen vanhemmiltansa; sen vannon minä elävän Jumalan kautta."
"Mene sitte ja laita itsesi reilaan. Vielä tällä hetkellä täytyy meidän lähteä, sillä jos viivymme kauemmin, suljetaan vankila ja avataan vasta vähää ennen päivän nousua."
Javani poikistui ja Naomikin aikoi kiiruhtaa huoneesensa, mutta isänsä kutsui häntä takaisin.
"Kas tässä lapseni", sanoi hän, "ota tämä kirje ja vie takaisin Klaudialle. Sano hänelle, että Theophilo aikoi vastata siihen, jos hän olisi voinut. Hän pyysi minun vakuuttamaan hänelle sydämellisestä rakkaudestansa; hän tahtoi vielä kuolevanakin siunata häntä ja unhoittaa sen karvauden, minkä kirje oli hänessä vaikuttanut. Koskaan en ole nähnyt niin lujaa päättäväisyyttä ja vahvaa uskonrohkeutta; mutta kohta saat itse kohdata hänen ja omasta suustansa kuulla, mitä hänellä on enempi Klaudialle sanottavaa."
Naomi otti kirjeen ja kiiruhti Klaudian luokse. Tämä kuunteli hartaasti Theophilon tervehdystä ja otti vastaan onnettoman kirjeensä, ja heitti sen kauhulla pois.
"O, Naomi", nyyhkytti hän, "anna minulle anteeksi, mutta minä näen hänen halveksivan minua. Sano hänelle, että sydämeni halkeaa ja että hänen kunnioituksensa kadottaminen oli viimeinen kohtaus, joka musersi minun."
"Ei, Klaudia, sitä en sano", sanoi Naomi, "mutta minä sanon hänelle, että sinä kovasti kadut kirjoitustasi ja pyydät Jumalalta anteeksi, minä sanon hänelle, että ennemmin tahtoisit nähdä hänen kärsivän kuoleman kuin kieltävän uskonsa ja että varmuudella toivot näkeväsi hänen taivaassa, jos ette enää kohtaa toisianne maan päällä. Hyvästi nyt hetkeksi. Theophilo kyllä saapi lepoa ja iloa, kun hän kuulee mitä minulla on hänelle sanottavaa. Ole siitä varma."