"Isäni, minä olen ilmaissut itseni ennen kuin aioinkaan; minä olen avuksi huutanut Herran Jesuksen nimeä. Älä hyljää minua, kun minä nyt tunnustan olevani hänen arvottomin palvelijansa."

Sanoja ei ole tarpeeksi kertoa niitä tuhansia tunteita, jotka liikkuivat Sadok'in sielussa kuullessansa tyttärensä avonaisen tunnustuksen. Kauhistuksesta ja hämmästyksestä oli hän hetken liikkumatoin. Sisällinen rakkaus esti vihan raivoon puhkeamasta, mutta kaikki hänen kansansa vale-luulot ja koko hänen lahkokuntansa ylpeys tukahdutti luonnollisen helleyden tunnon. Hän katseli Naomiin silmäyksillä, jotka osoittivat katkeraa pettynyttä toivoa ja halveksimista, ja voimattomana hillitä surua, joka kirveli sydäntänsä, repäsi hän vaatteensa irrolle hänen vapisevista käsistänsä ja olisi mennyt huoneesta, ellei Amatfiah olisi estänyt häntä.

"Sadok, minun veljeni", sanoi hän, "älä jätä meitä noin kiivastuneena. Sinun pitää kuuleman minua, sillä minä olen velkapää kantamaan vihasi. Täytyy tunnustaakseni, että sekä minä että vaimoni kuulumme samaan uskoon ja vakuutukseen kuin Naomi, ja kun kuulimme, että hän jo useoita kuukausia sitte oli tullut totuuden tietoon erään enin valistuneimman ja armon saaneen Herran oppilaan johdatuksesta, kehoitimme me häntä ilolla lujuuteen uskossansa ja tunnustuksessansa."

"O, sellainen houria kun olin", huudahti Sadok, "kun laskin aarteeni niin kauaksi luotani ja hoidostani! Mutta kuinka taisin sellaista odottaa omalta veljeltäni? Älä puhu minulle Amatfiah! Jos olisit painanut väkipuukon Naomin rintaan olisit vähemmin minua sillä loukannut kuin vuodatuksellasi hänen sieluunsa natsaretilaisen petturin oppia. Hän oli minun ylpeyteni ja kunniani — miksi on hän nyt tullut? Kiroukseksi ja häpeäksi vanhemmillensa — uskonhylkääjäksi, joka on jättänyt ainoan totisen uskon — häpeällisen uskonnon oppilaaksi, huonoimman kuin epäjumalan palveleminen, perustettu petokselle ja pahantekijän keksimä, joka ei voinut enempi itseään kuin muitakaan pelastaa oikeudellisesta rangaistuksesta. O, Israelin Jumala kosta suuren nimesi tähden, ja äläkä anna näiden Natsaretin petturein vietellä lampaita lammashuoneestasi. Tuo minun lapseni takaisin uskontoonsa ja vanhemmillensa, ja älä anna hänen olla kansansa hylkääjänä ja Aronin su'un häpeänä!"

Sadok puhui innostuksella, mikä olikin hebrealaisen veren ominaisuuksia. Hänen kätensä olivat kovasti kokoon puristetut, hänen silmänsä säihkyivät tulta ja koko hänen olentonsa näytti vapisevan. Salome silmäsi välistä häneen ja välistä tyttäreensä, jonka pää oli painunut aina permantoon asti nöyristymisestä ja surusta. Äiti ei tuntenut sitä surua, joka täytti isän sydämen; hänelle oli mahdotoin unhoittaa, että Naomi, vaikkapa eksynytkin, kuitenkin oli hänen ainoa tyttärensä, ja koetti nostaa häntä ylös kuiskataksensa hänelle lohduttavia sanoja. Mutta Naomi ei tahtonut nousta ylös.

"O, äitini", sanoi hän, "eikö isäni ole kironnut minua? Anna minun maata tomussa ja tuhassa siksi kun kuulen hänen peruuttavan ne kauhistuttavat sanansa ja siunaavan lastansa."

"Ei hän sinua kironnut, Naomi; hän ainoastaan puhui surua ja vihaa sinussa tapahtuneesta muutoksesta. Mutta sano hänelle, että taas tahdot kuunnella hänen opetuksiansa ja unhoittaa eksymisesi, niin hän tulee jälleen sinun helläksi ja rakastavaiseksi isäksesi. Minä rukoilen puolestasi, eikä vielä koskaan hän ole minulta rukoustani kieltänyt."

Sadok ei saattanut katsoa vaimonsa kyyneleihin; hän tunsi itsensä liikutetuksi, lähestyi häntä ja nosti hänen ylös, kun hän oli langennut polvillensa Naomin viereen, ja sanoi:

"Sinun tähtesi, Salome annan minä tyttäremme horjahduksen anteeksi, jos hän minulle lupaa, ettei milloinkaan enää nimitä natsaretilaisten Jumalan nimeä ja taas noudattaa kaikkia tapoja ja seremonioita. Lupaa minulle, Naomi, ja tule sitte taas syliini kuin rakas lapsi."

Sadokin malttavaisuus oli loppunut ja sydämensä luonnollinen hellyys oli voittamaisillansa sen ylevän tyyneyden, mikä oli hänellä omituista. Salome, Klaudia ja Deborah itkivät ääneensä ja suurella levottomuudella odotti Amatfiah Naomin vastausta. Nuori nainen oli noussut ylös ja seisoi hetkisen kelmeänä kuin kuolema. Taistelevaiset tunteet näyttivät liikkuvan hänessä, mutta kerrassaan muuttuivat hänen kasvonsa juonteet hiljaisiksi, mutta päättäväisen näköisiksi, ja hän kohotti päänsä.

"Isäni", sanoi hän, "te olette käskeneet minun luopumaan uskosta, johonka olen kääntynyt sen vuoksi, että tiedän sen olevan toden. Ennemmin voin kieltää puolipäivän auringon olevan valkeutta kuin Jumalallisuuden kunnian ja loistoisuuden ilmestymisen Jesuksessa Natsaretissa. Minun sieluni oli pimeä, sydämeni kova, luontoni ylpeä, ja senvuoksi en tuntenut mitään lepoa; mutta kun kallis opettajattareni kertoi minulle, kuinka Jesus jätti isänsä loistavan valtakunnan astuaksensa maanpäälle ohjaamaan syntisiä elämän tielle, kantamaan isän vihan synnin vuoksi ottamalla kaikkein ihmisten synnit ja kärsimään kuoleman niiden tähden, kuinka hän astui isänsä luokse takaisin ja siellä rukoilee puolestamme ja valmistelee uskovaisilleen ijäisiä asunnoita — kun kuulin sen, muuttui sydämeni. Minä nautin Jesusta Vapahtajaani ja minun sieluni sai levon. En koskaan, koskaan jätä minä häntä, joka antoi elämänsä edestäni — enkä koskaan kiellä sitä nimeä, jonka kautta ainoastaan toivon autuaaksi tulevani."

Aina sen mukaan kun Naomi puhui, lisääntyi viehätys hänessä ja hilpeä punastus nousi poskillensa. Sadok ja toiset hämmästyivät hänen olentonsa juhlallisesta vakavuudesta, eivätkä voineet olla kummastelematta hänen viehättäväisyyttänsä ja vakavuuttansa. Amatfiah iloitsi sentähden, että Naomi oli koetuksen kestänyt ja oli ylpeä siitä että oli hänen sukulaisensa ja opettajansa.

"Suokoon Jumala, Naomi", sanoi Sadok vihdoin, "että kaikki nämä lämpöiset tunteet ja tämä luja luonto olisi johdettu totuuden tielle. Mene nyt kammariisi ja odota siellä siksi kun minä tulen luoksesi aamulla tahi lähetän rabbini Joatferin. Jos sinä palaat uskontoosi ja velvollisuuteesi takaisin, jääköön kaikki unhoitukseen, mutta jos sinä pysyt luopumuksessasi — o, Abrahamin Jumala, anna minulle silloin voimaa käytellä pyhien lakiesi mukaan ja olla ensimäinen, joka tuon tuomiolle heittolaisen omasta huoneestani."

Sadok jätti huoneen ja meni omaan erityiseen kamariinsa, missä hän vietti yönsä rukouksessa rakastetun lapsensa edestä. Kukaan perheestä ei mennyt levolle. Salome ja Klaudia jäivät Naomin luo, joka nyt oli väsynyt ja uupunut sielun ponnistuksesta ja Amatfiah viipyi myöskin saadaksensa kiihoittaa veljensä tytärtä rohkeuteen ja koettaa vaikuttaa molempain toisten vakuutukseen. Jos Sadok olisi kuullut, mitä sinä yönä puhuttiin hänen huoneessansa, olisi hän kohta siitä lopun tehnyt. Amatfiah oli kaunopuhelias kun hän puhui Herrasta, johonka hän luotti, ja Salome, luonnoltansa lempeä, oli jo hyvällä tuulella vihatuita ja vainotuita natsaretilaisia kohtaan. Jos hänen miehensä olisi ollut kristitty olisi hän ilman vaikeudetta ottanut hänen uskonsa, ja jos hän vaan yksinkertaisesti olisi pysynyt Jumalan sanassa ja rukouksessa hänen henkensä johtamana vakaisesti kysynyt totuutta, olisi hän pian löytänyt sen ja säästänyt itseltänsä monta surua, epäilystä ja murhetta, jotka tekivät hänen levottomaksi.

Klaudialla ei ollut niin monta valeluuloa voitettavana. Aika ja miettiminen, Raamatun lukeminen ja Naomin kanssa keskusteleminen oli vähitellen voittanut hänen hairahduksensa, ja kirje veljeltänsä, jossa tämä sanoi jättäneensä kaikki pakanalliset Jumalallisuudet, oli myöskin hänelle vakuuttanut, että kaikki ne olivat rukousta ansaitsemattomat. Uskonsa ja vakuutuksensa puolesta oli Klaudia tällä ajalla juutalais-nainen, ja Naomi ei ollut hänelle sanallakaan maininnut muutoksesta itsessään sen vuoksi ettei heikontaisi hänessä äsken herännyttä uskoa ainoaan totiseen Jumalaan. Nyt tuli Amatfiah ja puhui Klaudialle Jumalan ainoasta pojasta, luvatusta Messiaksesta, joka jo tullut oli, ja Naomi huomasi sittemmin kohta että Amatfiahin puhe oli tehnyt syvän ja elävän vaikutuksen niin hyvin äitiin kuin ystävättäreenkin, ja sydämellisesti rukoili hän Herraa, että hyvä siemen saisi kasvaa ja kantaa hedelmiä ja että hän tulisi välikappaleeksi johtamaan näitä molempia rakkaita olennoita ijankaikkiseen elämään.

KYMMENES LUKU.

Olemme maininneet Galban astuneen Neronin jäljestä romalaiselle keisarin istuimelle ja Vespasianon koottuaan joukkonsa luokseen olleen toimetonna odottamassa mitä seuraisi. Jos Jerusalemin asujamet olisivat tämän rauhan ajan käyttäneet kaupungin varustamiseen, vielä parempi, jos olisivat päättäneet antautua romalaisille, kun vielä oli aika, olisi monta vaikeaa päivää heiltä säästynyt, mutta sokeudessaan ja ynseydessään käänsivät he aseensa sitä hurjemmin toisiansa vastaan. Gioran Simoni, tämä maansa vitsaus, synnytti uuden puolueen. Kilpaillen Giskalan Johanin kanssa julmuudessa ja hurjuudessa, kuitenkin heikompi älykkäisyydessä ja viekkaudessa, oli hän joukkonsa ensimmäisenä valloittanut Massadan, jossa riehuivat laajalta ja lavealta; kun puolueensa lisääntyi, käänsi hän huomionsa Jerusalemiin, missä hän toivoi voittavansa kaksi ennen löytyvää puoluetta ja itse kievahtavansa mahtavimmaksi henkilöksi.

Kun hän ryntäsi kaupunkia kohden tulivat selootit häntä vastaan, mutta lyötiin ja takaisin ajettiin. Simoni ei kuitenkaan uskaltanut kohta ryhtyä kaupunkiin, vaan päätti ensin lannistaa Idumealaiset. Kahdenkymmenen tuhannen miehen kanssa karkasi hän maahan, mutta ratkaisemattoman tappelun perästä vetäyi takaisin Nainiin, jonka hän oli ennemmin varustanut. Sieltä lähetti hän yhden kenraalinsa, Eleatsarin, vaatimaan Herodiumin linnoitusta ja sen miehistöä antaumaan, mutta väestö suuttui niin tästä kehoituksesta, että tappoivat Eleatsarin. Peläten Simonin kostoa, päättivät idumealaiset hankkia tarkat tiedot hänen voimastansa ennenkuin ryhtyisivät uuteen tappeluun ja siitä syystä lähettivät yhden ruhtinaansa, nimeltä Jaakoppi, tiedustelemaan Simonin tuumia. Tämä Jaakoppi oli petturi, ja kun Simoni lupasi hänelle rikkautta ja kunnia-osoituksia, lupasi hän päättävällä hetkellä mennä Simonin puolelle. Kun tämä sen vuoksi koko joukollansa ryntäsi idumealaisia vastaan, oli Jaakoppi äkkiä pelästyvinänsä ja meni väkinensä pakoon, jonka kautta idumealaisten joukko joutui epäjärjestyksen ja muutamassa silmän räpäyksessä hajoitettiin.

Sittekun Simoni sillälailla melkein veren vuodatuksetta oli valloittanut Idumean, hävitti ja ryösti hän koko maan, ja hänen vallattomat joukkonsa, jotka yhä lisääntyivät, käyttivät itsensä niin julmasti ja raivoisasti onnettomia idumealaisia vastaan, että selootit tunsivat sekä sääliä entisiä liittolaisiansa että vihaa Simonia kohtaan. Eivät kuitenkaan uskaltaneet kohdata häntä avonaisessa taistelussa, mutta sitte kun vakojoilta olivat saaneet tietää, että hänen vaimonsa oli matkalla hänen luoksensa, väijyivät he tätä, ottivat vangiksi ja veivät Jerusalemiin. Toivoivat löytäneensä välikappaleen, mikä pakoittaisi hänen suostumaan heidän ehtoihinsa, mutta siinä pettyivät he. Sen sijaan, että lähestyisi heidän muuriansa nöyrästi pyytäen vaimonsa henkeä säästämään, tuli hän kiljuen kuin haavoitettu villieläin. Kaikki, jotka uskalsivat ulkopuolelle portteja, otettiin kiinni ja teloitettiin sanomattomasti piinaamalla. Toisilta antoi hän katkaista kädet ja lähetti ne sitte kaupunkiin tervehdyksellä, että hän on Kaikkivaltiaan kautta vannonut repivänsä kaupungin muurit ja samalla tavalla kohtelevansa jokaista sen asujanta, jos ei vaimoansa kohta hänelle lähetettäisi. Pelästyneinä näistä uhkauksista ja toivoen lauhduttavansa hänen vihaansa, myöntyivät selootit pyyntöön ja lähettivät hänen vaimonsa hänelle, jonka perästä hän vetäyikin muurien luota takaisin.

Juuri kun hän oli lähdössä tuotiin hänen tykönsä nuori juutalainen, vartijoiden vangitsema. Se oli Javani, joka varomattomasti oli lähestynyt liian lähelle vihollista ja menetti nyt taas vapautensa. Simonin kysymykseen, kuka hän oli, sanoi hän rehellisesti nimensä ja kertoi vankeudestansa romalaisten luona.

"Minä olin paluumatkalla isänmaahani", pitkitti hän, "ja toivoin vielä tänä päivänä näkeväni omaiseni pitkän ajan perästä, mutta sinun sotilaasi hyökkäsivät minun päälleni ja ottivat minun vangiksi."

"Minkätähden et jo paljoa ennemmin tullut vapaaehtosena minulle", sanoi Simoni, "sen sijaan kun koetit hiipiä leirini sivutse? Minun ainoa toivoni on pelastaa Jerusalemi noilta kurjilta selooteilta, jotka siellä vallitsevat, ja kaikkien rehellisten juutalaisten pitäisi yhtymän minun kanssani yhteiseen asiaan."

"Jos sen olisin tietänyt, olisin jo aikoja sitte ollut miehesi. Nyt olen valmis vannomaan sinulle ja sinun asiallesi uskollisuutta, ja Kaikkivaltiaan avulla voitamme pian selootit ja annamme pyhälle Herran kaupungille levon ja rauhan."

Javanin puheen synnytti vankeudesta pelastumisen toivo sekä vimmainen harrastus ja kunnianhimo. Hän vihasi selootia ja olisi mielellään suonut heidän valtansa masentuvan; siihen olisi Simoni nyt välikappale ja vaikka hän tarkoin tunsi hänen julmuutensa ja raakalaisuutensa, toivoi hän tulevaisuudessa keksivänsä jonkin keinon tyrannin kukistamiseksi, kun hän nyt vaan saattoi häntä käyttää tuumansa eduksi. Nämä molemmat viekkaat miehet neuvottelivat kauan keskenänsä varmimmasta keinosta, miten saada Jerusalemin valloitettua, ja päätös keskustelusta oli, että Simoni tällä kertaa vetäyisi joukkonensa takaisin ja odottaisi siksi kun selootit keskinäisten rettelöittensä kautta vielä enemmän heikontuisivat.

Romalaisten lopettaminen vihollisuudet ja Simonin takaisin vetäyminen kehoitti monta kristittyä joksikuksi ajaksi jättämään Pellan ja palaamaan Jerusalemiin yksityisiä asioitansa järjestämään. Muitten palanneitten joukossa oli myös Amatfiah vaimonensa. Hän oli ennemmin päättänyt ainaseksi jättää isänmaansa ja perheenensä muuttaa Ephesoon, jossa heillä oli kristittyin joukossa monta ystävää ja lankolaista. Mutta ennen kuin lähtivät niin pitkälle matkalle tahtoivat ottaa jäähyvästit omaisiltansa Jerusalemissa, ja olisivat niin mielellään vieneet heidänkin mukanansa sinne, mutta tiesivät sen olevan turhaa ajatellakin.

He löysivät Naomin uskossansa pysyneenä ja täydellisesti päättäneenä pysyä siinä tunnustuksessa, johonka hän kerran oli mennyt, huolimatta kaikesta surusta ja kärsimisestä, joka siitä oli hänelle seurauksena. Äiti kyllä oli saanut hillittyä isän tulisimman vihan, mutta entinen hupaisuus ja ilo kodista oli loppunut. Sadok aina väisti häntä ja kun tapasivatkin toisensa, oli kasvoissaan luettavana syvällinen suru ja sorrettu närkästys, että Naomi melkein pelästyi ja vuodatti huoneessaan surusta, eikä heikkoudesta ja päättämättömyydestä, monta katkeraa kyyneltä. Vaikein koetus hänelle oli kun hän käskettiin tulemaan isänsä ja rabbini Joatferin luo, joka oli hänen kääntymisestänsä tiedon saanut. Sadok toivoi tämän oppineen rabbinin saavan tyttärensä kääntymään uskoonsa takaisin, ja Joatfer ei säästänyt aikaa eikä vaivaa, mutta kaikista hänen pitkistä puheistansa ja otteista rabbinein kirjoituksista ja vanhempain asetuksista ei ollut muuta hyötyä kuin että yhä selvemmin Naomille näyttivät hulluuden ja mahdottomuuden asettaa ihmisten keksinnöitä Jumalan sanan ylitse. Hän vastasi, osottain profeetain sanoihin, ja näytti toteen, että Jesus todellakin oli Kristus, mutta silloin Joatferin mahdotoin sanavirta hämmensi hänen puheensa ja sai vaikenemaan, jollei hän vihassa ja levottomuudessa suorastaan häntä lähettänyt pois.

Klaudia oli hänen ainanen seurakumppalinsa ja se oli Naomille sanomatoin ilo nähdä, kuinka hänen ystävättärensä mielihyvällä kuunteli hänen kertomuksiansa tapauksista Pellassa. Pyhän Hengen työ oli alkanut nuoren romalaisnaisen sydämessä, vaikka se edistyi ainoastaan vitkaan, kun hänen luontonsa ei ollut niin vilkas ja ponteva kuin Naomin. Tämän puhe kuitenkin teki sellaisen vaikutuksen, että hän ikäänkuin pysähtyi saadaksensa hengittää silmänräpäyksen, ennenkuin hän myös avonaisesti ja vapaasti tunnusti uskostansa maailman Vapahtajaan.

Salome oli pääasiallisesti kertonut miehellensä sisällön Amatfiahn puheesta, ja Sadok näki veljensä sanain tehneen tämän sielussa syvän vaikutuksen. Sen vuoksi hän häntä ankarasti käskikin olemaan toiste tästä asiasta vaiti tyttärensä läheisyydessä ja koetti voimakkaimmilla todisteilla kristinoppia vastaan kääntää hänen ajatuksensa toiselle suunnalle. Hänelle onnistuikin saada Salomen omantunnon ääni vaikenemaan ja hyvä siemen tämän rinnassa oli uinuksissa vanhojen valeluulojen ja väärin käsitetyn kunnioituksen syystä tätä rakastettua ja korkeassa arvossa pidettyä miestä kohtaan.

Sellainen oli tila Sadokin perheessä kun Amatfiah ja Juditha saapuivat Jerusalemiin ja Sadok kutsui heidän vaikka vastenmielisesti, asumaan huoneesensa, koska Amatfiahn talo kaupungissa kapinan ollessa oli ryöstetty ja hävitetty. Erinäinen huoneus Sadokin avarassa talossa annettiin veljelle, ja Sadok piti vaaria että seurusteleminen hänen perheensä ja vierasten kesken oli niin vähäinen kuin suinkin.

Vanha Maria myöskin palasi Amatfiahn suojeluksessa Bethaniaan takaisin, ja Naomilla ei ollut vähintäkään lepoa ennenkuin sai käydä tapaamassa rakastettua opettajatartansa. Deborahn vaarinpidolla annettiin hänelle toisinaan lupa kävellä kaupungin ulkopuolella, ja vaikka vanha palvelija kyllä tiesi, ettei Sadok olisi antanut tyttärensä käydä natsaretilaisten joukkoon kuuluvan vaimon tykönä, ja hän nyt selvästi näkikin isän tyytymättömyyden Naomia kohtaan, oli hänelle kuitenkin mahdotoin kieltää Naomin pyyntöä, ja niin seurasi hän rakastettuansa monta kertaa Marian luo. Naomi teki väärin, että hän niin käytti vastoin isänsä tahtoa ja emme mitenkään voi puolustaa hänen käytöstänsä. Emme ole tahtoneetkaan kuvata pyhimystä, joka kaikessa olisi moitteetoin, vaan olemme tahtoneet antaa lukijalle kuvan tavallisesta syntisestä ihmisestä, joka horjahtui siinäkin, jonka katsoi olevan oikeimman ja enin luvallisimman. Maria oli nyt niin heikko ja menehtynyt, että hänen elämänsä päivät täällä maailmassa näyttivät olevan luetut.

Väliin oli Klaudiakin seurassa näillä käynnillä, ja tunsi kummallisesti virkistyneensä ja vahvistuneensa Marian opettavaisesta puheesta. Juditha ja Amatfiah olivat Marialle toimittaneet luotettava hoitajan, ja vanha Hanna — se oli hoitajan nimi — joka itse oli Jesuksen opetuslapsi, hoitikin uskon sisartansa mitä hellimmällä huolella.

Eräänä iltana jälestä auringon laskun palasi Naomi ja Klaudia vanhan Deborahn seurassa rakkaalta käynniltänsä Marian luona, ja kun olivat juuri tulleet Sadokin tuuheaan, synkkään puutarhaan, näkivät miehisen henkilön hiipivän pitkin pimeitä käytäviä. Naomin seuraajat pelästyivät ja aikoivat paeta, mutta Naomi kehoitti heitä kovalla äänellä pysähtymään. "Älkää pelätkö," sanoi hän koettaen tehdä äänensä vakaaksi; "jos tuntematoin tahtoo meille tehdä jotakin pahaa, saavuttaa hän meidän pian, mutta jos menemme rohkeasti esiin, hän kenties jättää meidät rauhaan."

Naomi astui rohkeasti muutaman askeleen eteenpäin, mutta oli pelästyä kuoliaaksi, kun tuntematoin kerrassaan juoksi häntä vastaan ja pusersi hänen syliinsä.

"Naomi, rakas sisareni, etkö enää tunne veljeäsi Javania?" kuuli hän samassa tutun äänen huutavan.

Silmänräpäyksessä oli Naomin pelästys muuttunut totiseksi iloksi näkemästänsä veljensä, joka niin kauan oli ollut poikessa. Hän unohti kaikki mitä oli saanut kärsiä veljensä tulisen luonnon tähden, ja jos häntä vähän kauhistuttikin ajatellessaan veljensä vihaa, kun hän saa kuulla puhuttavan hänen luopuneen isäinsä uskosta, tukahtui kuitenki tämä tunne siihen tunteesen, jonka hän tunsi tapaamisen ilosta.

Klaudia ei voinut Javanin tervehdystä vastaan ottaa häiritsemättömällä ilolla. Hän pelkäsi molempain sekä Naomin että itsensä tähden, ja tunsi ikääskuin onnettomuutta sanovan aavistuksen niistä uusista ikävyyksistä ja epäsovusta, joita tämän kotiin tulo tulisi matkaan saattamaan. Deborah sitä vastaan oli onnellisin saadessaan nähdä nuoren herransa vapaudessa. Javanin epävakainen ja tyly luonto ei ollut vähentänyt Deborahn mieltymystä häneen, ja kunniaksensa täytyy sanoa, että hän todellisesti piti vanhasta uskollisesta palvelijattarestansa.

Puhellessaan Javanin vankeudesta ja tilasta kaupungissa ehtivät pian kotiin ja Naomi kiiruhti edeltäpäin sisälle ilmoittamaan äidille Javanin tulosta. Hän löysi äitinsä istuvan Sadokin ja Joatferin kanssa penkereellä rakennuksen takana, josta oli kaunis näköala Öljymäelle ja ympäristö seutuun. Naomi pysähtyi ehdottomasti nähtyänsä tämän pienen joukon, joka oli istunut ihanaan paikkaan. Sadok ja Joatferi kiintyneenä vakavaan keskusteluun, eivät kuulleet hänen kevyitä askeliansa, ja kun olivat selin sinne päin, josta hän tuli, eivät häntä huomanneet. Hän tuli senvuoksi vastoin tahtoansa kuulemaan osan heidän puheestansa.

"Hän on kovapintainen heittolainen," huudahti rabbini innolla. "Hän on kelvotoin kantamaan Sadokin tyttären nimeä. Hän tulkoon anathema maranatha." [Manaussanat, joilla henkilö syöstiin seurakunnan yhteydestä.]

"O, älä sano sanoi niin", sanoi Salome vapisevalla äänellä. "Älä kiroa minun lastani, pyhä rabbini! Jos, kuin te sanotte, hänessä on pahahenki, niin ennemmin rukoilkaamme hänen edestänsä!"

Sadok oli aikomuksessa vastata, Naomin huokaus sai hänen sekä toiset kääntymään. Kivisen sydämen olisi pitänyt oleman sillä, jota ei olisi liikuttanut se surun ilmaus ja kärsiväinen nöyryys, joka kuvastui hänen kalpeista kasvoistansa, joihin kärsiminen jo oli jättänyt syvät jäljet ja sammuttanut loiston hänen kirkkaista mustista silmistänsä.

Kyynel kierähti Salomen poskelle, kun hän näki rakastettunsa, ja kuten hän luuli, hairahtuneen lapsensa, ja Sadok kääntyi pois peittääksensä liikutuksensa, mutta rabbini ei tuntenut mitään liikutusta. Tämän naisen kalpeassa muodossa näki hän vaan saatanan kujeita ja koetusta pettää sekä häntä että molempia vanhoja vanhempiansa.

"Pois täältä, sinä perkeleen lapsi," huudahti hän, "ja äläkä koeta pettää leväperäisiä vanhempiasi. Jos olisit uskontoa harrastavan veljesi Javanin kaltainen! Silloin olisit sinä ilo ja lohdutus vanhemmillesi sen sijaan että nyt tuotat häpeää ja epäkunniaa Aronin jälkeiselle! Perkele on pimittänyt silmäsi ja sulkenut taivaallisen valon; ilman äitisi helleyttä olisit jo aikoja syösty kristillisestä seurakunnasta ja annettu saatanalle osaksi."

Onnetoin Naomi ei vastannut tähän kiihkoiseen kiroomiseen. Hän ajatteli kuin Israelin kuningas paetessaan: "Hän kirotkoon vaan, sillä Herra on hänen käskenyt," ja kääntyen äitiinsä sanoi hän:

"Minä tulin kertomaan, että veljeni raitisna ja terveenä on tullut kotio. Tulkoon hän siunaukseksi teille. Minulla on odotettavana paljasta kiukkua ja vihaa häneltä, kun hän saa kuulla minun oppineen kunnioittamaan nimeä, jota hän halveksii. Minun ylpeä, paha sydämeni tarvitsee kaikkea tätä tullaksensa käsittämään oman heikkoutensa ja kehnoutensa."

Joatferi ei ollut odottanut Naomin puheen loppua, vaan kiiruhti tervehtimään entistä oppilastansa tervetulleena takaisin ja Salome käytti tätä tilaisuutta kiihkeästi pyytääksensä miestänsä, ettei puhuisi Javanille mitään Naomin uskostaan luopumisesta. Sadok taipui siihen vihdoin ja Naomi oli siitä iloinen ja kiitollinen, sillä hän todella pelkäsi kovasti veljensä pikaista ja hurjaa luontoa. Mieluimmin olisi hän nyt mennyt omaan huoneesensa, mutta peläten sitä katsottavan epäkohteliaisuudeksi seurasi hän vanhempiansa, jotka menivät tervehtimään palannutta poikaansa.

Javanilla oli paljon kerrottavaa vaaroistansa ja seikkailuistansa ja toi uskollisesti Marcellon tervehdyksetkin. Naomi kävi niin iloiseksi terveisistä, että melkein unhoitti surunsa ja Klaudia niinikään oli hyvällä mielellä veljensä terveydestä ja hyvinvoinnista. Kauaan aikaan ei Marcello ollutkaan saanut lähetetyksi terveisiä hänelle, mutta viimesessä kirjeessään mainitsi hän isänsä hartaimman halun olevan noutaa hänen Jerusalemista, ennen romalaisten ryntäämistä pääkaupunkia vastaan, ja viedä turvallisempaan paikkaan. Kun hän ensin tapasi Javanin, luuli hän hänen olevan isänsä lähettämän noutamaan häntä turvallisempaan paikkaan; mutta kun hän pian sai tietää tämän tulleen pakolaisena romalaisten leiristä, jonka kauan aikaa sitte oli jättänyt, kävi hän levottomaksi veljensä tähden, kun hänestä ei ollut mitään sittemmin kuulunut ja alkoi kysellä yhtä ja toista isästänsä ja veljestänsä. Tällä ajalla kutsui Sadok Joatferin erillensä ja pyysi hänen vielä jonkun aikaa Javanilta salaamaan Naomin uskostansa luopumisen. Rabbini, joka oli odottanut apua intoiselta oppilaaltansa tämän nuoren naisen kääntämisessä, suostui vasten mielisesti, mutta lupasi vihdoin komminkin Sadokin tähden pitää suunsa kiinni.

Erinomaisella halulla kuultelivat molemmat juutalaiset kun hän kertoi yhtymisestänsä Simonin kanssa. Hän kertoi heille tuumansa julki mitenkä hän aikoi Simonin avulla pelastaa kaupungin selootien ja Giskalan Johanin julmuudesta, ja hän oli luvannut Simonille ilmoittaa heti kun on voittanut etevimpien miesten mielet kaupungissa. Pakonsa ajalla oli hän jonkun ajan oleksinut Peraeassa erään Maria nimisen vaimon luona, hänen, äitinsä sukulaisen, joka oli rikas ja pidettiin seudulla erinomaisen suuressa arvossa, että romalainen päällikkö Placidokin oli katsonut viisaimmaksi jättää hänen omaisuutensa kajoomatta kun ryösti ja hävitti ympäri Peraeaa. Javan oli koettanut kehoittaa häntä poikanensa muuttamaan Jerusalemiin. Ensin ei hän tahtonut kuullakaan sellaista ehdotusta, mutta kun romalaiset toisen kerran tulivat Peraeaan, ehkeivät silloinkaan hänen omaisuuteensa koskeneet, pelästyi hän niin, että ilmoitti suostuvansa ehdotettuun muuttamiseen. Parempi olisi hänelle ollut, jos olisi asunut Peraeassa Jerusalemiin muuttamatta, kun hän siellä tuli osalliseksi kaikista niistä vaivoista, mitä pitkällinen piiritys kaupungille tuotti.

YHDESTOISTA LUKU.

Javanin palaaminen kotio supisti Naomin vapautta, ettei hän päässyt käymään siellä, missä mieluimmin olisi halunnut käydä. Veljensä tahtoi aina olla hänen seuraajanansa ja suojelijanansa kun hänellä vaan oli aikaa Simonin eduksi työskentelemiseltä. Ja sen vuoksi sai Naomi ainoastaan ani harvoin Klaudian ja Theophilon seurassa tilaisuuden käydä rakkaan ystävänsä luona Bethaniassa.

Palattuansa Pellasta Jerusalemiin oli hän oppinut paremmin tuntemaan serkkunsa. Tämä oli luonnoltansa ujo, ja kun hän uskonnossa tiesi olevansa toisesta mielestä kuin Sadokin perhe, niin tahtoi hän niin paljon kuin suinkin olla sukulaisistansa erossa. Salomea rakasti hän kuitenkin hänen lempeän luontonsa tähden ja uskoi vahvasti Herran pian hänen sydämessään löytävän hyvän maan pyhälle villallensa, mutta Naomista ajatteli hän ihan päinvastoin, senvuoksi kun tämä oli luonnoltansa ylpeä ja itseensä luottava. Mutta meidän ajatuksemme eivät ole Herran ajatukset, ja Theophilo tuli sen pian havaitsemaan, kun hän näki Pyhän Hengen kurituksen kukistavan Naomin ylpeyden, mutta Salomen pakenevan tätä kuritusta ja luottavan omaan hurskauteensa.

Klaudiaa kohtaan kävi Theophilo myötätuntoiseksi ja iloksensa huomasi vaarinottavaisen oppilaansa lukevan ja selittelevän Moseksen ja profeettain kirjoituksia. Tällä tavoin vei hän hänen totuuteen ja esiin toi hänelle Mesiaksen todellisen luonteen, näyttäen että hän jo tullut oli ja oli sama, jota Jesukseksi kutsuttiin. Klaudia ei kuitenkaan vielä ymmärtänyt Theophilon olevan kristitty, mutta kun hän Naomin palattua Pellasta ja sen perästä kun ystävyys tämän ja isän välillä oli rikkoontunut vannoi nuorelle opettajallensa koettavansa kääntää Naomia isäinsä uskoon takaisin, ei Theophilo enää kauemmin epinyt mainita hänelle myös olevansa halveksitun natsaretilaislahkokunnan jäsen. Tämän perästä puhui hän vapaammin ja voimakkaammin sydäntänsä lähimpänä olevista aineista, ja Naomi iloitsi nähdessään, kuinka hänen ystävänsä valeluulot kristinoppia vastaan päivä päivältä enempi ja enempi haihtuivat. Kun Theophilon vanhemmat muuttivat Sadokin huoneesen, huomasivat he poikansa myötätuntoisuuden Klaudiaan, ja heitä suretti poikansa mieltyminen pakanalliseen naiseen, jommoisena he Klaudiaa pitivät; mutta kun saivat tietää, minkä vaikutuksen totuus jo oli tehnyt Klaudian sydämessä, muuttui surunsa iloksi ja he päättivät, että niin pian, kun hän avonaisesti tunnustaa Jesuksen opin ja kastetaan, pyytää hänen isänsä suostumusta hänen ja heidän poikansa yhdistymiseen, ja hän sitte muuttaa heidän kanssansa Ephesoon.

Naomi iloitsi ystävänsä onnesta, mutta ajatus Amatfiahn ja Judithan pikaisesta matkasta ja Klaudian muutosta heidän kanssansa teki hänen surulliseksi. Itse hän kuitenkin pysyi kylmänä kaikille ystäviensä kehoituksille muuttaa heidän kanssansa. Vanhempiensa suostumuksen olisi hän helposti saanut. Sadok kun näki mahdottomaksi häntä saada kääntymään uudesta uskostansa, ei olisi tahtonut häntä estää matkustamasta, sillä sen kautta olisi hän päässyt häpeästä kaikille ilmoittaa tyttärensä lankeamisen. Salomen sydän kyllä oli pakahtumaisillaan kun hän ajatteli eroamista tyttärestänsä, mutta hänen onneksensa ja turvallisuudeksensa olisi hän mielellään uhrannut vaikka henkensä. Mutta Naomi ei mitenkään voinut päättää oman etunsa vuoksi erota vanhemmistansa niitten onnettomuuksien ajaksi, jotka hän aavisti tulevan. Ja Javani, joka ei luullut mitään paikkaa niin turvalliseksi kuin Jerusalemia, tahtoi kernaasti pitää sisarensa, että tämä saisi nähdä juutalaisten voittavan romalaiset, jonka hän varmuudella luuli tapahtuvan. Setänsä ja hänen perheensä kääntymisestä ei hänen ollut vähintäkään tietoa eikä minkään muun syyn nojassa estellyt Naomin matkustamista kuin sen, että oli muka turhaa pelätä romalaisten valloittavan Jerusalemin. Vaikkei sisarensa ollut samasta ajatuksesta, iloitsi hän kuitenkin kun oli saanut puoltajan, joka puolusti jäämistänsä vanhempainsa luo.

Oli kirkas ja kaunis iltapäivä kun Naomi Theophilon ja Klaudian kanssa meni Bethaniaan Mariaa tervehtimään. Theophilo vei heidän vähän syrjään viimeisestä tiestä Bethaniaan ja näytti heille Getsemanessa sen paikan, jossa Jesus, puheen mukaan, oli langennut polvillensa ja rukoillut. Meille on helppo kuvitella tunteita, jotka valtasivat nämä kolme nuorta kristittyä, kun he myöskin polvistuivat tällä samalla paikalla ja kiittivät ja ylistivät Herraa, kun rangaistus oli pantu hänen päällensä, että meillä rauha olisi. Kun he nousivat ja pitkittivät kulkuaan, ajattelivat he niin Jesuksen elämän viimeisiä tapauksia maan päällä, että puhuivat ainoastaan siitä, ja kun tulivat Marian asuntoon oli heidän ensimäinen pyyntönsä, että hän oikein juurta jahkaen kertoisi heille jonkun näistä tapauksista, jotka hän suurimmaksi osaksi oli itse nähnyt.

Maria täytti ilolla heidän pyyntönsä ja kertoi heille kaikki mitä tapahtui viimeisinä päivinä Jesuksen eläessä maan päällä. Hän seurasi häntä, niin sanoen, askel askeleelta hänen juhlallisesta ajamisestansa Jerusalemiin, jolloin enin osa kansasta hajoitti vaatteensa tielle ja muut karseivat palmupuun oksia ja hajoittivat tielle ja huusivat sanoen: "hosianna Davidin pojalle, siunattu olkoon se joka tulee Herran nimeen!" siihen asti kun sama kansa opettajiensa ja pappiensa kiihottamana ja eksyttämänä vei hänen teloituspaikalle, huutaen: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! Hänen verensä tulkoon meidän päällemme!" Joka ainoa rakkaan Herran sana oli syvästi painunut Marian sydämeen ja hänen silmänsä säteilivät taivaallisesta ilosta ja rakkaudesta, kun hän nuorille ystävillensä kertoi hänen sanojansa ristillä — hänen rukoustansa teloittajiensa edestä, hänen huolenpitoansa äidistänsä, hänen viimeistä sanaansa: "Se on täytetty!"

Väsyneenä paljosta puhumisesta vaipui Maria, kun oli lopettanut puheensa, takaisin vuoteellensa ja makasi siinä muutaman minuutin hiljaa ja liikkumatta. Hänen nuoret ystävänsä ja vanha Hanna, jotka tarkoin olivat kuunnelleet hänen sanojansa seisoivat äänetöinnä hänen ympärillänsä niin kauan kun hän vähän virkistyi. Hän avasi silmänsä, kohotti vähän itseänsä ja katseli kummastuneena heihin, ikäänkuin olisi unhoittanut heidän läsnäolonsa. Vähitellen näytti hän rupeavan selvästi tajuamaan lähellä olevaiset ja lempeästi hymyillen sanoi hän kohottaen kätensä heitä kohden:

"Nyt on jo myöhäinen ja te olette liian kauan viipyneet luonani, minun lapseni. Minä en tahdo teitä pidättää kauemmin; jos vielä tapaamme toisemme täällä maailmassa, niin puhumme enemmän siitä Herrasta, joka antoi henkensä lunnaaksi edestämme. Antakaat minä siunaan teitä ennenkuin menette."

He lankesivat polvillensa hänen vuoteensa viereen ja kyyneleet silmissä ottivat hänen siunauksensa. Kun olivat nousseet ylös ja hellästi syleilleet vanhaa rakasta ystäväänsä, kiiruhtivat he kotio. Aurinko painui Sionin vuoren taakse, kun he laskivat alas Öljymäkeä, ja oli jo melkein pimeä kun tulivat lähelle kotoansa. Kun menivät erään tiheän öljypensaston ohitse, tarttui Klaudia äkkiä Theophilon käteen ja kuiskasi hätäisesti:

"Kuule Theophilo, joku vakoaa meitä tuolla. Minä olen usean kerran kuullut astumisen ääntä takanamme, mutta kun en ketään nähnyt, niin en sanonut mitään sen vuoksi kun pelkäsin teidän pilkkaavan minua. Mutta nyt olen varma, että joku seuraa meitä. Näin äsköin mustan miehen haamun hiipivän tuolla puitten välissä."

"Mitä sinun tarvitsee pelätä, Klaudia?" kysyi Theophilo. "Kukaan ei voi meille tehdä pahaa. Me näemme jo kaupungin portit ja voimme helposti saada apua, jos joku hyökkäisi päällemme. Minä myös olen aseilla varustettu, äläkä turhaa pelkää".

"Itseni tähden en pelkääkään, mutta sinun ja Naomin. Jos Javani tietäisi käyntimme Bethaniassa ja sinun sekä Naomin uskovan Jesukseen, niin ei mitkään sukulaisuuden siteet estäisi häntä ilmoittamasta teitä niille tyranneille, jotka uskonnon varjossa harjoittavat julmuutta ja murhaa."

"Vait, Klaudia", sanoi Naomi hiljaa, "innossasi unhoitat, että näkemäsi henkilö saattaa kuulla kaikki mitä puhut. Menkäämme joutuisammin. Minua peloittaa, että isäni kysyy, missä olemme olleet, jos viivymme järin kauan."

Kun tulivat kotio, kohtasi heidän Deborahn, ja oli levottoman ja pelästyneen näköinen.

"Minkätähden tulette niin myöhään lapset?" huudahti hän. "Minä olen seisonut ja katsellut jälkeenne aina siksi kun tuli niin pimeä ettei voinut eroittaa tietä Öljymäelle. Javani tuli kohta sisälle kun olitte menneet ja kyseli tarkkaan, minnepäin menitte. Minä aavistin teidän menneen Bethaniaan, mutta sitä en sanonut, vaan sanoin menneenne laaksoa kohden. Hän näytti vakavalta ja närkästyneeltä, ja vastaamatta kiiruhti hän ulos."

"Sitte", huudahti Klaudia, "ei ollut pelkoni suotta, ja se oli Javani, joka seurasi meitä. Hyvä Jumala, pelasta meitä hänen vihastansa!"

Molemmat, sekä Theophilo että Naomi, kävivät levottomaksi Deborahn kertomuksesta, sillä he olivat äskettäin kuulleet Javanin puhuvan niin äreästi natsaretilaisista, että varmasti uskoivat hänen kaikin voimin vainoovan ja koettavan hävittää niitä, jotka kantoivat sitä nimeä. Klaudia pyysi Theophiloa heti jättämään heidän, ett'ei Javani palattuansa näkisi heitä yhdessä ja tämä nuori natsaretilainen oli juuri aikomuksessa poistua, kun Javani tuli sisälle ja teeskennellyllä ystävyydellä kutsui hänen takaisin.

"Tule, Theophilo", sanoi hän, "minulla ei ole näinä päivinä ollut aikaa olla paljoa kanssasi. Olen sinulle suuressa kiitollisuuden velassa kun olet täyttänyt minun velvollisuuteni sisartani kohtaan ja häntä veljellisesti suojellut ja hoitanut. Menkäämme penkereelle vanhempieni luokse, niin siellä voit heille puhua, missä olette olleet; varmaankin olitte kävelyllä pitkän matkan tuolla puolen Hinnomin laaksoa."

Huonosti peitetty ivallisuus piileksi Javanin sanoissa, ja ne, joihin puheensa koski, ymmärsivät sen hyvin. Molemmat naiset vaalenivat kauhistuksesta, mutta Theophilo pysyi rauhallisna.

"Niin", vastasi hän, "minä luulen että tilintekoni siitä, mitä olemme kuulleet ja nähneet kävelymatkallamme, on kiinnittävä kaikkein mielet, ja minä tahdon sen itse kertoa. Naomi ja Klaudia eivät saa minua keskeyttää."

Tämän sanottuansa katsahti hän molempiin naisiin silmäyksellä, joka sanoi, että hänellä oli tuuma, jota pelkäsi heidän tyhjäksi tekevän. Ulkona penkereellä eivät kuitenkaan tavanneet vanhempiansa, ja kun Javani meni heitä hakemaan, sanoi Theophilo sillä välin Naomille ja Klaudialle, että hän hyvin ymmärsi Javanin tarkoittaneen heidän kävelyänsä.

"Mutta" lisäsi hän, "luulen voivani eksyttää hänen ja saattaa teidän turvaan, kun vaan te kumpikin lupaatte olla vaiti ja annatte minun puhua yksin. Tiedätte, että minä en sano muuta kuin mikä on totta ja oikein."

"Ah niin", sanoi Klaudia, "minä jätän kaikki teille, ja vaikka Naomi mielukkaammin tahtoisi puolustaa itseänsä, pitää hänen nyt lupaaman olla vaiti. Minä puolestani en koskaan tahtoisi sanaa vaihettaa tuon villin Javanin kanssa."

"Sinä, Klaudia, ajattelet aivan pahaa veljestäni", sanoi Naomi. "Hänen luontonsa on äkkipikainen, ja hänen kiivailunsa näyttää toisinaan kostonhimoiselta, mutta hänellä on luonnollinen sydän ja minulle on hän palattuansa osoittanut suurta ystävyyttä. Ehk'ei hän sentään tuntisi kävelyämme Bethaniassa tahi ainakaan sen tarkoitusta. Ennen sain minä soitolla hänen kiivaan luontonsa rauhoittumaan; minä menen noutamaan harppuni ja koetan, vaikuttaako se vielä saman. Älä hätiköitse sanoissasi, Theophilo, ja minä lupaan olla puheesesi sekoittumatta."

Naomi puhui enemmän luottoisuudella kuin suoraan, kun hän näki Klaudian olevan säikähdyksissä ja Theophilon päättäneen ottaa tärkeän askeleen.

KAHDESTOISTA LUKU.

Samassa tuli Javani takaisin iloisen näköisenä, mikä sopi huonosti yhteen sydämessään liikkuvien mustien tunteitten kanssa, käskien odottavia seuraamaan itseänsä.

"Äitini", sanoi hän, "odottaa meitä seeterisalissa, sinne on illallinen valmistettu. Rabbi Joatferi on siellä hänen luonansa; isäni ei ole vielä tullut. Meillä tulee olemaan hauska ilta. Mutta sinä, Theophilo et näytä ollenkaan iloiselta. Varmaankin ollet väsyksissä pitkästä kävelystäsi?"

Theophilo ei vastannut tähän ilkkuiseen kysymykseen. Sanaakaan sanomatta seurasivat he Javania saliin, jossa Salome istui kalliin hopeasta takomalla tehdyn lampun ääressä ja neuloi korko-ompelusta. Joatferi istui sohvalla katetun pöydän vieressä. Melkein samassa tuli Sadok kuin nuoretkin sisälle ja sitte kun oli tehty tavallinen tervehdys istui koko perhe ruoalle. Javani kuitenkaan ei nauttinut mitään syyttäen pahoin vointia; mutta todellinen syy oli, että hän ei tahtonut saastuttaa itseänsä syömällä samassa pöydässä Theophilon kanssa, jonka hän arveli olevan uskonsa heittolaisen. Hiljaa ja ääneti odotti hän siksi kun ruoalta päästiin ja palvelijat menivät pois. Silloin kääntyi hän kohdastaan Theophiloon ja sanoi:

"Sinä lupasit kertoa meille hupaisen kertomuksen kävelystäsi tänä iltana. Ennen kaikkia tahtoisin tietää mihinkä veit sisareni ja Klaudian. Aikomukseni oli lähteä seuraanne, mutta kun tulin kotio olitte jo menneet ennemmin kuin tunti sitte."

Javanin käskeväinen ja halveksivainen ääni hämmästytti kaikkia, ja he rupesivat arvelemaan että jotakin erityistä piileksi sen alla. Klaudia ja Naomi pelkäsivät, mitä piti seuraaman, mutta Theophilo pysyi levollisna.

"Minä näen", vastasi hän, "sinulla olevan muita syitä kysymykseesi kuin paljaan uteliaisuuden saada tietää mihin menimme. Suorin tie on aina parain ja sen vuoksi tahdon sinulle suoraan sanoa, mitä jo olet aavistanutkin, että minä kävin erään kipeän kristityn ystävän luona; ja siihen lisään, ett'en käynyt hänen luonaan senvuoksi, että hän on vanha, kipeä ja kuolemaisillaan, vaan sentähden että hän on Herran Jesuksen Kristuksen opetuslapsi."

"Kuule häntä kunnia-arvoinen Sadok", huudahti Joatferi ja hypähti ylös sijaltansa. "Kerittiläisyyden turmiollinen henki on taas löytänyt tien perheesesi."

"Hiljaa, Joatferi", vastasi Sadok, joka pelkäsi Joatferin kiivaudessaan ilmoittavan Javanille Naomin kääntymisen; "anna Theophilon täydellisesti selittää asiansa ennenkuin häntä tuomitsemme."

"Niin, minä tahdonkin selittää kaikki", jatkoi Theophilo tyynellä äänellä. "Minä en häpeä enkä pelkää ilmoittaa, että minulla on sama usko kuin kuolevalla ystävälläni ja samoin kuin hänkin rukoilen Jesusta Natsaretista."

"Minä tiesin sen", sanoi Javani ja silmänsä säihkyivät raivoisasta kinkusta, "ja se on hyvä, ett'et koettanut minua pettää. Sanopas myös minulle suoraan: oletko uskaltanut viedä sisareni natsaretilaisen huoneesen ja antanut hänen kuunnella kuolevan hourion hulluja loruja? Minä tunnen kysymyksessä olevan vaimon hullun uskon ja vieläkin hullumman väittämisen, estäköön Jumala kehenkään minun lähimpään sukulaiseeni tarttumasta sellaista hulluutta."

"Sinä, Javani, et tunne mitään siitä kristillisestä opista; jos sen tekisit, niin et kutsuisi sitä hulluudeksi. Sinä tiedät Klaudian olevan morsiameni — voitko siis ihmetellä, jos kaikin tavoin koen hänelle selittää sen kristinopin totuutta, jota itsekin uskon? Naomi seurasi minua, mutta rehellisesti voin vakuuttaa, etten millään tavoin ole kokenut vaikuttaa hänen uskonnollisiin tunteisinsa."

Hän katsoi Naomiin muistuttaaksensa hänen lupaustansa olla puheesen sekaantumatta. Myös Salome katsoi häneen ja aavistaen Naomin vilkkaan ja rehellisen luontonsa tähden kiihkoittuvan tekemään avonaisen uskontunnustuksen nousi hän äkisti ylös ja käski molempien naisten seuraamaan häntä, muistuttaen Sadokille, että kenties on parain jos ainoastaan hän, rabbini ja Javani jäävät keskustelemaan Theophilon uskon hairahduksesta.

Naomi suostui vastenmielisesti äitinsä toivoon, sillä hän tunsi itsensä ulkokullatuksi ja pelokkaaksi, kun antoi serkkunsa yksin kantaa syyn Bethaniassa käynnistä. Mutta kun hän näki Salomen pelkäävän jo ajatellessaan että Javani saisi tietää Naomin uskostaan luopumisen, lupasi hän, tultuansa seuraavaan huoneesen, olla vaiti mitään virkkamatta niin kauan kun se soveltui kristityn velvollisuudelle. Myöskin Klaudia lähti vastoin tahtoansa huoneesta, sillä hän pelkäsi Javanin rajun luonnon puhkeavan Theophiloa vastaan.

Salomen kamariin kuulivat he aivan hyvin Javanin ja rabbinin kiivaat äänet ja Theopbilon tyynekkäät vastaukset. Ennenkuin keskustelu oli loppunut tuli Juditha hakemaan poikaansa, ja kun hän sai tietää mitä oli tapahtunut, pelkäsi hän rakastettunsa turvallisuutta, sillä paremmin kuin kukaan perheessä tunsi hän Javanin leppymättömän vihan kristityitä vastaan. Keskusteltuansa Salomen kanssa päätti hän kiiruhtaa lähtöä ja jättää Jerusalemi ennenkuin Javani ehtisi saada kaikenmoiset tuumansa toimeen, jotka tarkoittavat serkkunsa vapautta ja henkeä. Juditha oli juuri aikeessa lähteä Amatfiahlle kertomaan, mitä oli tapahtunut, kun Theophilo astui huoneesen.

"Minä tulen rakas täti", sanoi hän liikutuksella Salomelle, "ottamaan jäähyväisiä teiltä ja Naomilta. Sadok on kovasti kieltänyt, etten enään tämän illan perästä saa olla teidän seurassanne. Mutta jos emme enää tapaa toisiamme täällä maailmassa, niin toivon varmasti sen kerran tapahtuvan Karitsan istuimen edessä. Sinun sydämesi on jo avattu totuudelle ja rakas Naomimme on tuleva välikappaleeksi viemään sinun tykkönään totuuden tielle."

"Älä puhu siitä", sanoi Salome; "minä en saa kuunnella sanojasi tässä aineessa. Tiedän olevan paraimman, että eroamme. Javani on suuttunut; sinua ei hän ole milloinkaan suvainnut, ja nyt pelkään hänen suvaitsemattomuutensa muuttuvan vihaksi."

"Minä en häntä pelkää", sanoi Theophilo, "vaikka hän on uhannutkin. Emme kuitenkaan voi lähteä kaupungista, ennen kuin olemme saaneet Rufon luvan Klaudialle, että hän saa seurata meitä. Yksinomaisesti oman turvallisuuteni tähden en lähde täältä ilman hänettä."

"Minun tähteni älä jää tänne ja älä jätä itseäsi vaaraan", sanoi Klaudia hilpeästi. "Jos emme siksi saa isäni vastausta Amatfiahn kirjeelle, kun olette valmiit matkalle, niin seuraan äitiäsi, jos hän tahtoo ottaa minun suojelukseensa, Joppeen ja odotan siellä isäni myönnytystä naimiseemme. Ah, jos Naomi myöskin tulisi kanssamme Ephesoon niin kauaksi kun onnellisemmat päivät koittavat Jerusalemille ja Javanin viha kristityitä kohtaan laimeentuu!"

Klaudia heittäytyi nuoren ystävättärensä syliin ja syleili häntä hellästi. Naomi näytti liikutetulta; hän tunsi syvällisesti, mitä hän oli kohta kadottava ja kuinka yksinäiseksi hän oli jääpä, mutta ajatus vanhemmistansa teki hänen tälläkin kertaa kuuroksi kaikille rukouksille, ja hän vastasi lempeästi mutta päättäväisesti, että päätöksensä jäädä Jerusalemiin oli horjahtumatoin.

Javani astui äkkiä huoneesen. Se keskeytti puheen.

"Sinun hyvästijättösi on ollut pitkällinen", sanoi hän levottomasti Theophilolle; "nyt on aika että äitini ja sisareni pelastetaan uskonheittolaisen läheisyydestä. Itketkö sinä, Naomi, sen vuoksi että sinun täytyy eritä Klaudiasta? Pakanallisen epäjumalan palvelijan päästäminen meidän perheesemme on tuonut mukanaan kirouksen; sitä aavistinkin. Myös isäni veri on saastutettu vielä sillä, mikä on pahempi kuin romalainen epäjumalan palveleminen; natsaretilaista petturia on rukoiltu isäni katon alla. Mutta minä tahdon puhdistaa myrkyn ja pitää huolen siitä ettei se pääse leviämään. Jos sinä, Juditha, tiesit poikasi uskostansa luopumisen, olisi sinun pitänyt se ilmoittaman meille — olisipa pitänyt ilmoittamasi se neuvostolle. Mitä ovat maalliset siteet Jehovan kunnian rinnalla? Omalla kädelläni olisin pyyhkäissyt epäjumaluuden merkin perheestäni, ja ehkäpä", sanoi hän synkkämielisesti, "tuleekin se vielä jonakuna päivänä minun tehtäväkseni. Jos sinä Juditha ja Amatfiah olette suosineet poikanne jumalattomuutta, niin varotan teitä; Sadok'in veljenkään ei pidä pääsemän oikeuden kädestä. Vastaustasi ei tarvita. Minä epäilen sinua. Saamme nähdä onko epäilykseni perustettu. Jätä me nyt ja ota ottotyttäresi mukaasi. Hän ei koskaan ole ollut sopiva seurustelija juutalaiselle naiselle. Varmaankin hänestä tulee sopivampi puoliso uskonsa hylkyrille, natsaretilaiselle."

Kristillinen kärsivällisyys ja huolenpito Salomesta ja Naomista pidättivät Theophilon antamasta sellaista vastausta kuin hänen raakuutensa olisi ansainnut; sanaakaan sanomatta lähti hän äitinsä ja Klaudian kanssa. Näiden mentyä pyysivät Salome ja Naomi Javania olemaan ryhtymättä mihinkään toimiin läheisiä sukulaisiansa vastaan, mutta vaikuttivat sangen vähän yltiöpäiseen juutalaiseen, joka ei käyttänyt siivompia sanoja vanhempiansa kuin Theophiloakaan kohtaan.

Seuraavana päivänä oli Javani kaupungilla melkein iltaan asti. Kun hän tuli kotiin, kertoi hän isällensä, että rikas sukulaisensa, Bethetsobin Maria, oli tullut kaupunkiin suuren palvelijajoukon kanssa ja että hän (Javani) oli hänelle luvannut asunnon isänsä huoneessa siksi kun kerkiäisi hankkimaan sopivan asunnon. Sadok kernaasti suostui siihen ja kiiruhti noutamaan häntä. Molemmat, sekä Sadok että Salome, kunnioittivat Mariaa, vaikka hänen loistoisa ja turhamainen elantotapansa oli täydellinen vastakohta sille yksinkertaisuudelle, joka vallitsi avarassa ja mukavassa asunnossa. Maria oli varsin nuorena kadottanut kuoleman kautta äitinsä ja jäi sitte hellän isänsä hoitoon, joka liiallisella lellittelemisellä pilasi hänen. Hän tuli nuorena naimiseen nuoren ja jalon miehen kanssa. Tämän johdolla olisi hän kenties muuttunut, mutta kuolema kutsui pois miehen vuotta ennen Javanin käyntiä Peraeassa. Maria jäi leskeksi. Hän oli nuori, kaunis ja omisti suuren omaisuuden.

Marian ja hänen pienen kaksivuotiaan poikansa Davidin ottivat sukulaiset sydämellisesti vastaan. Pikku David mielistyi heti Naomiin. Hänen kanssaan askaroitsi Naomikin mielellänsä. Siinä löysi hän surullensa lohdutusta. Judithan ja Klaudian tapasi hän ani harvoin, silloinkin aina äitinsä tahi Javanin läsnä ollessa. He siis eivät saaneet puhua mitään sydämensä lähimpiä tunteita.

Tähän aikaan sai Klaudia kirjeen isältänsä, Rufolta. Sen toi romalaisen kenraalin lähettiläs, joka vieläkin koetti saada juutalaisia rauhaan myöntymään. Mutta uppiniskaisella halveksimisella käskivät he lähettilään pois. Tällä sanomalla palasi lähettiläs romalaiseen leiriin. Hän myös toi Klaudialta Rufolle kirjeen. Siinä Klaudia sydämellisesti kiitti isäänsä siitä, että tämä oli hyväksynyt Amatfiahn toimet. Rufo iloitsi tyttärensä onnesta. Hän iloitsi myöskin siitä, että tyttärensä lähti Jerusalemista. Hän tiesi Vespasianon päättäneen piirittää kaupungin, jos asujamet pitkittäisivät uppiniskaista vastustamistansa. Hän oli myöskin varma, että kaupunki valloitetaan joko ennemmin tahi myöhemmin. Hän tunsi ja kunnioitti Sadok'in veljeä. Mitään uskonnollisia epäilyjä esitetyn naimisen suhteen ei hänellä ollut, vaikka tosin mieluummin olisi suonut tyttärellensä mieheksi romalaisen kuin juutalaisen; mutta kun tyttärensä oli valinnut kunniallisen ja hyvän miehen, ei hän tahtonut naimista estää kansallisuuden takia. Marcello katsoi asiaa korkeammalta kannalta. Jos hän olisi tiennyt Theophilon olevan kristityn, olisi hän sydämestänsä iloinnut. Nyt iloitsi hän vaan siitä, että sisarensa edes sai miehen, joka rukoili yht'ainoaa Jumalaa. Hän katsoi sisarensa sen kautta tulevan varjelluksi epäjumaluuteen lankeamasta. Ilolla hän siis suostui isänsä esitykseen, että koettaisivat saada ylipäälliköltä luvan lähteä Joppeen viettämään Klaudian häitä. Tämän kaikki kertoi Rufo kirjeessään. Hän esitti myöskin, että Sadok ja Naomi tulisivat sukulaisiensa seurassa Joppeen. Hän lupasi lähettää heille turvavartijan Lyddaan. Hän tiesi, että Klaudia iloitsisi, jos sai tähän tilaisuuteen ystävänsä luokseen. Hän myös itsekin halusi tavata vanhaa ystäväänsä, saadaksensa häntä kiittää kaikesta siitä hyvyydestä, mitä tämä oli osoittanut hänen tyttärellensä.

Klaudia meni juosten isänsä kirjeen kanssa Sadok'in tykö, eikä rauhoittunut ennen kuin sai hänen suostumaan ehdotettuun matkaan. Sitte kiiruhti hän Salomelle ja Naomille ilmoittamaan tämän iloisen sanoman, joka synnytti monta sekalaista tunnetta näissä molemmissa. Hän (Naomi) saisi nyt monen vuoden kuluttua nähdä nuoruutensa ystävän, ja minkälaisena hän hänen nyt tapaa? Hän tiesi, ettei vielä ollut tykkänään unohdettu, mutta tärkeämpi oli tietää ystävänsä sielun tila. Hän tunsi olevansa voimaton antamaan sydäntänsä ja kättänsä muulle kuin Jesuksen tunnustajalle ja opetuslapselle. Mutta kuinka niin lyhyellä ajalla, ainoastaan muutamana päivänä, saisi tilaisuuden esittää Marcellolle pyhän totuuden, että hän sen käsittäisi? Mutta tämänkin surun jätti hän luottamuksella Herran käteen ja iloitsi nyt Klaudian kanssa yhdessä heidän yhteisestä matkastansa.

Bethetsobin Maria oli jo muuttanut omaan komeaan taloonsa. Se oli lähellä Sadok'in kartanoa. Siellä eli hän ilossa ja seurassa, luontonsa taipumuksen mukaan. Hänen asuntonsa tuli kokouspaikaksi kaikille ajattelemattomille tyhjäntoimittajille, jotka eivät välittäneet kaupunkia uhkaavasta kurjuudesta ja vaaroista. Mutta nähtiin siellä eteviäkin miehiä. Näiden vuoksi kävi siellä Javanikin päivittäin, vaikka hän muutoin halveksi Marian kevytmielistä elämää. Hän koetti kaikissa tiloissa voittaa Simonille puoluelaisia. Sentähden hän tuppausi joka seuraan, missä vaan luuli jotakin toimittavansa tämän asian eduksi. Vihaansa Theophiloa vastaan ei hän ollut unhottanut. Hän mietti vaan kostoa. Kaupungissa asui vielä muutamia natsaretilahkokunnan jäseniä. Niistäkin oli hän tiedon urkkinut, ja useoita heistä oli hänen ilmoituksestaan vangittu. Neuvosto, johon kuului pappeja ja vanhimpia, oli kutsuttu tuomitsemaan näitä, ja Javani oli jäsen tässä neuvostossa. Hän äänesti kuolemaa, mutta pyysi tuomion täyttämistä lykkäämään tuonnemmaksi, että hän ehtisi lisätä vankien lukua, ainakin — yhdellä. Sen perästä kertoi hän Theophilon uskostaan luopumisen kuin myös epäilyksensä tämän vanhemmista. Tähän asti oli hän antanut serkkunsa olla rauhassa saadaksensa tarkempia tietoja setänsä ja Judithan rikoksellisuudesta. Hän kun pelkäsi pojan kohtalon aukasevan vanhempain silmät ja varottavan heitä vaarasta. Tuomioistuin, joka muodosti itsensä sellaiseksi, hyväksyi hänen esityksensä ja suuresti ylisti hänen harrastustansa Jehovan kunniaksi. Tämä kiitos kiihoitti vielä enempi Javania hankkimaan todistuksia Amatfiahta ja Judithaa vastaan. Vainujia otettiin ja lähetettiin joka haaralle. Myöskin kuolemaisillaan olevan Marian luona Bethaniassa kävi sellainen. Javani saatuansa tiedon Marian tilasta päätti itse ensi tilassa mennä sinne, saadaksensa tietää mitä tämä tietäisi asiasta, jossa hänellä nyt oli niin paljon tekemistä.

Mitä lähemmäksi matkapäiväksi määrätty päivä läheni, sitä tuskallisemmaksi kävi Klaudia; hän halusi päästä pois kaupungista. Hän rupesi pelkäämään Javania aina enempi ja enempi, ja vaikka tämä aina koetti olla ystävällinen kanssapuheessa, niin Klaudian varova silmä pian huomasi hänen viekkautensa ja teeskentelemisensä. Hänellä oli levotoin aavistus jostakin onnettomuudesta. Tätä aavistusta ei saanut Theophilokaan hänestä poistumaan, ei silläkään vaikka vakuutti, ett'ei Javania ole laisinkaan pelkääminen. Naomi nähdessään ystävänsä pelon rupesi myöskin pelkäämään, hän kun havaitsi veljellänsä olevan jotakin tärkeää mielessä. Javani kyselikin Naomilta yhtä ja toista, toisinaan Amatfiahsta ja Judithasta ja toisinaan taas Theophilosta; mutta Naomi, joka tiesi kysymysten tarkoituksen, koetti väistää kaikkia pauloja ja luulikin jo saaneensa hänen pois oikealta tolalta. Javani ymmärsi kumminkin hankkia itsellensä tarpeellisia tietoja muilta haaroilta. Siinä hän onnistuikin. Hänen ei enää tarvinnut epäillä, olivatko setänsä ja tätinsä sydämestä natsaretilaisia, vaan vielä pahempi, hän myös tiesi, että sisarellensa oli opetettu sitä kammoksuttavaa oppia.

Kaikki epäilyksensä ilmoitti hän tuomioistuimen jäsenille. Nämä määräsivät hänen menettelemään asiassa suurimmalla varovaisuudella ja salaisuudella, kun oli kysymys niin arvoisien henkilöiden kiinniottamisesta. Sadok'in valta ja vaikutus teki sellaisen varovaisuuden tarpeelliseksi, sillä verenhimoiset miehet kyllä tiesivät, ett'ei hän milloinkaan hyväksyisi julmuutta ja laittomuutta, varsinkin kun se koski läheistä sukulaista. Vanha Maria oli myöskin määrätty uhriksi, mutta hänen kiiniottamisensa jätettiin siksi kun Amatfiah perheinensä oli vangittu, koska nämä, kun usein kävivät tapaamassa vanhaa ystäväänsä, muutoin olisivat aavistaneet pahaa ja menneet turvapaikkaan.

Myöhään illalla meni Javani Bethaniaan tutkistelemaan Mariaa. Mitä hän täällä näki ja kuuli, teki häneen syvän vaikutuksen, vaikka hän kammoksuikin hänen uskontoansa. Maria makasi vuoteellansa, kun hän astui huoneesen. Hanna istui vuoteen vieressä ja luki pergamenttikäärystä Mattheuksen evangeliumia. Mielen-ilmaus Marian kasvoissa oli niin hiljainen ja lempeä, kun hän makasi tarkkaavaisesti kuunnellen pyhää sanaa, että Javani seisahtui kynnykselle ja katseli häntä ihmetellen ja kunnioittaen. Hanna pysähtyi äkkiä lukemasta, kääri pergamentin kokoon ja kätki sen vaatteensa poimuun. Vasta tullut oli vieras ja kokemus oli opettanut Hannan varovaksi.

Mariakaan ei tuntenut Javania, mutta hän tervehti ystävällisesti häntä ja kysyi hänen asiaansa. Javani sanoi kuulleensa hänen olevan kipeän ja köyhän ja oli tullut hänelle apua tarjoamaan, varsinkin sen vuoksi kun hän luuli hänen kuuluvan siihen uskon lahkoon, joka oli kaikilta muilta vihattu ja halveksittu. Maria katsoi häneen epäilevästi, kun ei hän ennen ollut tuntenut tätä vierasta Kristuksen tunnustajaksi, kiitti häntä ja vakuutti, että hän ei kärsinyt mitään puutosta.

"Hyvä vanhus, älkää pelätkö tunnustaa, kun teitä käy tervehtimässä ja apua tarjoomassa kristitty ystävä", sanoi viekas Javani. "Minä tiedän sen jo, ja olen tänne tullut saadakseni voimaini mukaan olla teille avuksi. Minä olen vieras Jerusalemissa, ja te ette minua tunne, mutta uskonne ja luottamuksenne ovat minulle tutut."

"Oletko sitte kristitty?" kysyi Maria juhlallisella vakavuudella.

"Toivon saavani enemmän tietää kristinopista ennenkuin tunnustan itseni opetuslapseksi," vastasi Javani kiertäen. "Harvat ovat niin täydelliset minulle sitä opettamaan kuin te ja etevämmät kristityt, jotka kävivät luonanne."

"Oletko sitte tuttava minun ystävieni kanssa? Keitä niistä erittäin tarkoitatte?" kysyi Maria pidätetyllä levottomuudella.

"Minä puhun Amatfiahsta ja hänen oivallisesta vaimostansa ja pojastansa, sekä hänen veljensä tyttärestä, Sadokin armahisesta tyttärestä. Hän on myöskin kääntynyt Jesuksen natsaretilaisen — uskoon eikö niin?"

"Herra Jesus Kristus antakoon teille anteeksi, jos te petätte minun ja vainootte niitä vahingoittaaksenne, jotka minulle ovat ystävyyttä osoittaneet. Minä en voi kieltää, mitä jo näette tietävän, että Amatfiahn perhe tuli minulle tutuksi asuessaan tällä paikkakunnalla, ja vaikka minä olen köyhä ja yksinäinen ovat he aina olleet minulle ystäviä. Jos minä tuntisin ja tietäisin heidän uskonsa ja vakuutuksensa, niin en siitä kuitenkaan tee tiliä vieraalle. Hänen kysymyksiensä alla voisi piileksiä huonot, pahat ajatukset; mutta mitä itseeni tulee, tunnustan suoraan, että uskon Herraan Jesukseen Kristukseen ja kiitän olevani hänen opetuslapsensa."

"Te olette varsin varova", sanoi Javani. "Minkätähden epäilette minua? Luottakaa minuun pelkäämättä ja huomatkaa, että te opetuksillanne hyödytätte minun sieluani. Tuo pergamenttikääry, jonka palvelijanne piiloitti minun huoneesen tullessani, on varmaankin jäljennös teidän pyhistä kirjoistanne. Minä olen kauan halunnut sellaista tilaisuutta, jossa tulisin enempi tuntemaan ihmeellisiä kertomuksia natsaretilaisesta Jesuksesta."

Maria oli niin kauan elänyt maailmasta erillään, että hän unhoitti epäluulon. Hänen ainoa toivonsa ja ajatuksensa oli, että Herran nimi tulisi ylennetyksi ja ylistetyksi. Hän luuli siihen saaneensa tilaisuuden nyt juuri, ja unhottaen kaiken vaaran kääntyi hän paikalla Hannaan, joka vielä oli huoneessa tarkoin kuuntelemassa kavalan Javanin puhetta.

"Anna, tyttäreni, kirja minulle", sanoi hän. "Tunkeutokoon ne totuudet, joita tämä kirja sisältää, sydämeenne, nuori mies, ja haihduttakoon sieltä kaiken levottomuuden ja epäilyksen!"

Javani otti kirjan ja oli rupeamaisillaan lukemaan kun Hanna hiljaa lähti huoneesta. Javani katseli hetkisen hänen jälkeensä ikäänkuin epäillen ja päättämättömänä.

"Anna hänen mennä", sanoi Maria; "hän on jalo ja oikein ajatteleva, mutta älkäämme ihan sokeasti luottako näinä aikoina jokaiseen. Teille olisi ehkä vahingoksi, jos tulisi tiedoksi, että täällä Bethaniassa vanhan Marian luona olette tunnustaneet olevanne kristitty."

"Kiitoksia, hyvä ystävä, huolestanne; uskokaa, minä olen yhtä varova kuin tekin. Mutta näyttäkää minulle nyt, mistä pitäisi lukemani uskoni rakennukseksi ja vahvistukseksi."

Maria näytti hänelle muutamia kohtia pyhässä kirjassa, ja Javani luki ääneen lehti lehdeltä. Maria selitti hänelle samalla luetun sisällön. Kaunis yksinkertaisuus, korkea puhtaus opissa ja ihmeellisyys tapauksissa, joista hän luki, kiinitti koko hänen huomionsa; mutta niin lujat olivat ulkokullauksen ja harhauksen siteet, jotka vangitsivat hänen sielunsa, ett'ei pyhän sanan innottavimmatkaan kohdat voineet niitä katkaista. Kun hän istui kuolevan Marian vuoteen vieressä ja kuulteli hänen kertovan kaikki mitä Herra oli hänen edestänsä tehnyt ja näki hänen uskonsa, toivonsa ja rakkautensa, mietti hän tapaa, miten jättäisi Marian Farisealaisten ja pappien käsiin. Hän oli perkeleen palvelija, kun luuli palvelevansa Jumalaa.