X.

Kotiintulo.

Kotiintuloa seuraavana aamuna auringon noustessa oli Amerikan rannikko kadonnut näkyvistä. Laivaa ei näkynpt ilman rannalla, ja Delphin, joka oli heikentänyt vauhtiansa, meni nyt huoleti Bermudas-saaria kohti.

Paluumatka ei ollut mistään merkillinen, ja kymmenen päivää siitä kun
Delphin oli lähtenyt Charlestonista, alkoi Irlannin rannikko siintää.

Kapteinin ja Jennyn välillä oli ystävyyss syntynyt, jonka vähimminkin tarkkasilmäiset olivat ennakolta nähneet. Mitenkäpä Halliburtt taisikaan osoittaa kiitollisuuttansa siitä alttiiksi-antauvaisuudesta ja uskaliaisuudesta, minkä hänen pelastajansa oli osoittanut, muutoin kuin saattamalla hänen onnellisimmaksi ihmiseksi maan päällä?

James Playfair ei malttanut odottaa siksikuin pääsisi Englannin kulkuvesille, enuenkuin miss Jennylle ja hänen isällensä lausui ne tunteet, jotka olivat vallanneet hänen sielunsa, ja jos saapi uskoa Crockstonin sanoja, vastaanotti miss Jenny tämän tunnustuksen ilolla, jota hän ei kokenutkaan salata.

Seuraus tästä oli, että jonkun ajan perästä tämän jälkeen melkoinen ihmislauma oli kokoontunut Saint Mungon, Glasgowin vanhan tuomiokirkon raskaiden holvien alla. Siellä nähtiin merimiehiä, kauppiaita, tehtailijoita, virkamiehiä, niinpä kansaa kaikenlaista. Urhea Crockston oli todistajana miss Jennylle, joka oli morsiameksi puettuna, ja tuo kunnon mies itse välkkyi omenankarvaisessa hännystakissa kullatuilla napeilla. Setä Vincent seisoi uljaana veljensä pojan vieressä.

Nyt vietettiin näetsen James P1ayfairin, kauppahuone Vincent Playfairin ja Kumpp:n Glasgowissa yhdysmiehen, ja miss Jenny Halliburtin Bostonista vihkiäisiä.

Juhlallisuus oli komea ja loistoisa. Jokainen tunsi Delphinin historian ja arveli tämän nuoren kapteinin kyllä ansainneen semmoisen palkinnon jalomielisestä teostansa. Itse oli hän ainoa joka katsoi tulleensa ylenmäärin paikituksi.

Illalla piti setä Vincent loistavat pidot, ison illallisen ja tanssit, ja jakoi rahoja Gordon-kadulle keräytyneelle ihmislaumalle. Tällä muistettavalla illallisella näytti Crockston, joka muuten pysyi asianomaisessa piirissänsä, ihmeteltävän hulmiuden.

Itsekukin oli onnellinen näissä häissä, mitkä omasta onnestaan, mitkä toisten joten ei aina ole juhlamenoissa semmoisissa.

Myöhemmin illalla, vieraiden mentyä pois, James Playfair suuteli setäänsä molemmille poskille ja sanoi:

— No, kuinka teistä nyt on, setä?

— Niin, kuinka sinusta itsestäsi on, James?

— Oletteko tyytyväinen siihen verrattomaan lastiin, minkä olen tuonut Delphinissä? kysyi kapteini Playfair, likistäen nuoren, uskaliaan rouvansa rintaansa vasten.

— Sen uskon hiivatin hyvästi — vastasi tuo ammattiinsa tuiki juurtunut kauppias. — Pumpulin olen jo myönyt kolmensadan viidenkahdeksatta prosentin voitolla.

End of Project Gutenberg's Kauppahuone Playfair ja Kumpp, by Jules Verne